Kirjoittaja Aihe: NCIS - Kun itse tiedät (K11, VALMIS 21.8.)  (Luettu 2172 kertaa)

Varja

  • ***
  • Viestejä: 248
NCIS - Kun itse tiedät (K11, VALMIS 21.8.)
« : 11.07.2013 18:26:13 »
Title: Kun itse tiedät
Author: Varja
Fandom: NCIS
Rating: K11
Warnings: kiroilu, oudot tapahtumat, kuolema, ampuminen,
Disclaimer: Kaikki mitä tunnistatte julkisuuteen, kuuluu heille. En saa tästä rahaa. (psst. alkuperäinen idea on peräisin Taivaan Tulet-sarjasta)
A/N: Idea tähän vain tuli jostain ja päätin kokeilla onnistumista.

Luku 1

Oli täysin normaali työpäivä laivaston rikostutkinnassa. He olivat saaneet  tutkittavakseen tapauksen, jossa räjähdys oli tappanut luutnantin. Hän oli ollut teljettynä rahtikonttiin räjähtävän aineen kanssa. Aurinko oli paistanut sen verran voimakkaasti, että metallikontti alkoi kuumentua sisältäpäin ja aineseos alkoi lämmetä. Se kuitenkin räjähti, tappaen samalla mieshenkilön. Räjähdys oli saanut satamahenkilökunnan havahtumaan epätavalliseen ääneen ja heitä odotti useampaan osaan levinnyt ruumis.

Abby oli tuttuun tapaansa labrassa tekemässä kokeita selvittääkseen, mitä aineita räjähdyksessä oli käytetty, kun hän havaitsi ääntä labransa perältä. Oli hetken hiljaisuus ja oven avaamisen ääni kuului selvänä hänen korviinsa. Ihmetellen hän jätti testaamisen kesken ja lähti kulkemaan ääntä kohden, kuitenkin hieman varautuneesti.
“Ducky?” hän huhuili toivoessaan oikeuslääkärin tulleen, muttei saanut vastausta. Ketään ei kuitenkaan näkynyt.

Hän kuuli oven käyvän, jolloin Abby käveli nopeammin käytävälle vievän oven kohdalle. Joku kävi aivan varmasti kemikaalivarastossa, mutta ketään ei näkynyt. Uteliaisuuden voittaessa hän avasi oven ja kurkisti käytävälle. Käytävä oli tyhjä, siellä ei ollut ristin sielua, ainoastaan likaisen oranssit seinät tuijottivat takaisin. Edes käytävään tuleva ovi ei ollut auki.

“Omituista, hyvin omituista.” Abby sanoi ja palasi labraansa. Päästyään tietokoneidensa luo ensimmäiseen huoneeseen, hän paineli tottuneesti ulkomuistista Gibbsin numeron ja soitti yläkertaan.
“Joo, Gibbs”, vastattiin yläkerrassa, vain paria kerrosta ylempänä.
“Gibbs, kävikö joku teistä äsken täällä?”
“Ei, kuinka niin?” hän kysyi vähän ihmetellen.
“Joku kävi kemikaalivarastollani.” Abby vakuutti vakavana.
“Ehkä se oli Palmer.” Gibbs ehdotti summan mutikassa.
“Ei, heillä ei ole avaimia sinne. Vain minulla on avain.” Abby selitti kiihtyneenä.
“Sitten olet kuullut omiasi.” Gibbs tyrmäsi koko idean heti.
“Etkö usko minua?” Abby kysyi terävästi.
“Usko nyt vain, kukaan ei ole voinut käydä siellä, jos ainoa avain sinne on sinulla.”
“Niin kai sitten.” Abby tuumasi ja sulki puhelun.
“Pitäköön hulluna, tiedän kuitenkin mitä kuulin.” Abby sanoi ääneen ja jatkoi testaamistaan.

*
“Joko Abby oli saanut tulokset?” Ziva kysyi Gibbsin lopettaessa puhelua.
“Ei.”
“Miksi hän sitten soitti?” McGee kysyi kohottaen kulmiaan..
"Hän kysyi, kävikö kukaan meistä labrassa äsken."
"Kai hän näki, jos kävi. Vai onko hänestä tullut sokea?" Tony kysyi naurahtaen.
"Tony!" Ziva sihahti luoden tuiman katseen merkiksi lopettaa heti alkuunsa.
"Joku kuulemma kävi kemikaalivarastolla, muttei hän nähnyt ketään." Gibbs jatkoi.
"Miten sitten Gremmlin? Tai Ducky?" McGee ehdotti.
"Ei ole kuulemma mahdollista, sillä vain hänellä on sinne avain." Gibbs sanoi.
"Ehkä hän vain kuvitteli." Tony sanoi.
"Abby ei kuvittele." McGee puolusti.
"Ei ole mahdollisuutta, että joku muu olisi voinut käydä siellä." Gibbs sanoi faktana.

Muu tiimi ei halunnut uskoa Abbyn tulleen oikeasti hulluksi. Tai kuvittelevan ääniä päänsä sisällä. Tai sen ulkopuolella. McGeen aivot raksuttivat melkein ääntä pitäen, niin kovasti hän yritti ajatella tähän jotain loogista ratkaisua. Hän tiesi, että Abby ei kuvittelisi tällaisia asioita. Hän ottaisi asiasta selvää, että mitä täällä oikein tapahtuu. Jonkun oli pakko käydä siellä, sillä muuten Abby ei sanoisi niin. Hän ottaisi asiasta selkoa, jos kerta muut eivät siihen viitsi vaivautua. Hän todistaisi muiden olevan väärässä.

Hän nousi ylös ja suuntasi kohti takana sijaitsevaa hissiä, jonka avulla pääsisi alakertaan Abbyn labraan. Hissin saavuttua oikeaan kerrokseen McGee poistui reippaasti kävellen käytävän yli toisella puolella olevaan labraan.

"Hei Abby!" McGee tervehti päästyään mustatukan luo.
"Hei Tim. Mitä teet täällä?"
"Kuulin siitä kemikaalivarastosta." hän sanoi.
"Puhutte selkäni takana. Ja nyt vedit lyhyimmän tikun ja tulit kertomaan, että olen teidän mielestänne vain vajaa hullu?" Abby siirtyi puolustuskannalle.
"Ei, ei. Haluan todistaa, että olit oikeassa."
"Sinä?" Abby ihmetteli kulmat pienesti kurtussa.
"Niin, muut uskovat sinun kuvittelevan ja olevan hullu." McGee sanoi.
"En ole yllättynyt. Mutta että Gibbskin on samaa mieltä", Abs surkutteli.
“Todistetaan se heille.”
“Näin tehdään. Ideoita?” Abby kysyi piristyen.
“Kyllä, tarvitsen tähystimen. Sen kaikkein pienimmän.” Tim sanoi.

Abby katosi hetkeksi ja palasi pian takaisin laite mukanaan. McGee otti sen ja lähti kävelemään kohti lasiovea, joka liukui siististi piipittäen pois hänen tieltään tunnistettuaan liikkeen. McGee käveli takana sijaitsevasta ovesta käytävään Abby perässään seuraten. Hän pysähtyi kemikaalivaraston ovelle ja työnsi tähystimen avaimenreikään. Hetken hän kävi läpi näkemäänsä ja totesi, että sinne ei ole murtauduttu. Ei minkäänlaisia raapimisjälkiä, joten sinne on menty avaimella.

“Jollain on pakko olla huoneeseen avain, mikäli olet aivan varma kuulemastasi.” McGee sanoi.
“Miten ihmeessä se voi olla mahdollista?” Abby ihmetteli.
“Missä säilytät avainta?”
“Pöytälaatikossani.”
“Aina?”
“Aina.” Abby vastasi.
“Oletko tarvinnut sitä vähään aikaan?” Tim kysyi.
“Nyt kun sanoit, niin en. On pari kuukautta, kun täytin kaikki astiat, joissa säilytän niitä labran puolella. Pieniä määriä tietysti.” Abby selitti miettien.
“Olisiko mitenkään mahdollista, että se olisi viety kopion teettämistä varten?”
“Miten se olisi voinut olla mahdollista? Mutta en voi kiistää asiaa.”
“Tulemalla sisään jostain ja viemällä sen. Palauttaminen samaa rataa.”

McGee päätti, että avain olisi testattava siltä varalta, että siitä löytyisi jotain ainetta, joka viittaisi kopion teettämiseen. Täytyisi vain toivoa, että avaimen viejä ei ole ottanut sitä huomioon. Abby haki avaimen pöytälaatikostaan, otettuaan lateksihanskat pahvilaatikosta. McGee oli tällä välin kerinnyt jo ottaa itselleen omat ja laitteli tavaroita kasaan.

Yhdessä he alkoivat pistää asialle jotain järkeä, sillä olisi erittäin huolestuttavaa, mikäli joku pystyy murtautumaan laivaston rakennukseen itse teettämällään avaimella. Ja hullua olisi se, että mahdollista uhkaa ei oteta tosissaan. Gibbsin luulisi tuntevan Abbyn sen verran hyvin, että tietäisi, ettei hän keksisi tämmöistä omasta päästään. Abby ei myöskään sairastanut mitään skitsofreniaa eikä hänellä ole ollut mitään mielenterveysongelmia. Eikä hänen suvussaankaan. Kieltämättä tapaus oli vähän omituinen ja harvinainen. Tähän oli silti löydyttävä ratkaisu. Tuskaisesti he työstivät avaimen parissa, mutta tulosta ei tullut. Avaimessa ei ollut mitään jälkiä kopion ottamisesta, mutta kylläkin puhdistusaineen jämiä. Ne eivät kuitenkaan voineet puhua puolesta tai vastaan. Abbyn ja McGeen olisi löydettävä uusi reitti selvittääkseen tämän tapauksen. 
« Viimeksi muokattu: 19.02.2015 15:51:19 kirjoittanut Beyond »
It's not what you said,
It's the way you say it
It's not what you did,
It's the way you do it

Uusi Tokio Hotel Routine-foorumi

Varja

  • ***
  • Viestejä: 248
Vs: NCIS - Kun itse tiedät (K13)
« Vastaus #1 : 17.07.2013 18:00:18 »
Luku 2

Työpäivä oli venynyt hyvin pitkäksi, kello oli jo puoli kymmenen illalla. Gibbs oli saanut uuden johtolangan ja näin ollen he joutuivat jäämään ylitöihin. Abby oli paahtanut pää märkänä ja niska limassa koko illan.

Johtolankaa seuratessa muu tiimi oli löytänyt uuden tapauksen, joka liittyisi tähän jotenkin. McGee ja Tony olivat keränneet hirveän määrän todisteita rikospaikalta. Oli ties minkälaista roskaa, verisiä puunlehtiä, tupakan tumppeja ja maaperää tutkittavana. Ziva oli päässyt kameran taakse leikkimään. Lieneekö erehtynyt leikkimään liiaksikin, sillä valokuvia oli otettu ilmiselvästi sarjatulella. Samasta kohdasta oli vähintään viisi eri kuvaa. Abbylla oli kova urakka käydä kuvia läpi ja samaten tehdä testejä joka asialle. Välillä hänestä tuntui, että hän ei selviä tästä työmäärästä yksin. Kuitenkaan apulainen ei tulisi kysymykseenkään. Viime vierailijoiden kanssa on ollut ongelmia ja vaaratilanteitakin ihan liiaksi asti. DiNozzo oli lavastettu syylliseksi ja ties mitä kaikkea muutakin.

Tämän vuoksi Abby oli vähän harjoittelijoita vastaan, hän nautti työstään, mutta ei halunnut keskittyä vahtimaan ulkopuolisten tekemisiä samaan aikaan, kun pitäisi tehdä töitä. Ja kunnolla, Gibbs ei pitänyt lusmuilijoista. Työ joko tehtiin kunnolla tai sitä ei tehty ollenkaan. Siltä väliltä ei ollut vaihtoehto, vain ja ainoastaan joko tai, ei sekä että. Abby oli aloittanut todisteiden tonkimisen sillä, että laittoi testit maaperästä pyörimään ja haki sormenjälkiä muista roskista. Hän kävi sormenjälkihaun aikana läpi valokuvia, aloittaen poistamaan kaikki ylimääräiset tuplakuvat.

Sormenjälkityöskentely oli haastavaa, jälkiä piti verrata toisiinsa ja usein toistuneista jäljistä oli helpompi lähteä liikkeelle. Harvemmin tai vain kerran esiintyneistä jäljistä ei kuitenkaan luovuttu, niissä saattaisi olla ratkaiseva jälki. Seinällä olevan Majuri Massaspektrometri piippasi sen merkiksi, että analysointi oli valmis. Abby kävi sammuttamassa sen ja palasi takaisin tietokoneen eteen. Hän sai hiiren klikkauksella tiedot esiin.

Enimmäkseen näyte sisälsi itse maaperää, kuollutta kasvustoa ja hyönteisiä. Kuitenkin ratkaisevampana tekijänä löytyi ihmisen kuona-ainetta, eli virtsaa. Hän teki sille tottuneesti DNA-testit ja laittoi haun pyörimään. Sormenjälkiä oli löytynyt jo muutama, sitä mukaa hän oli lähettänyt ne tietoineen McGeen sähköpostiin.

Piristääkseen labran tunnelmaa, hän tonki netistä soimaan The Newlydeadsia isolle näytölleen. Musiikki oli ollut jo useamman tunnin poissa päältä, joka oli harvinaista. Hetken kuluttua hän tunnisti musiikista lempikohtansa ja jäi tuijottamaan sitä näytöltä. Hän kuitenkin havahtui oven kolahdukseen. Abby tarttui pöytäpuhelimeensa, joka toimi kaiuttimen avulla. Hän ohjasi puhelun turvallisuusosastolle.

“Labrasta. Täällä on taas joku.” Abby sanoi.
“Äkkiä turvamiehet tänne. Soita Gibbsille”, hän jatkoi ja sulki linjan.

Hän lähti paikantamaan ääntä kemikaalivaraston luota tiedostaen samalla leikkivänsä uhkarohkeaa. Tilanne tuntui kiehtovan häntä vähän, Abby piti kaikesta yliluonnollisesta ja jännittävästä. Hän kuuli askelia ja kääntyi  nopeasti ympäri. Turvamiehet tulivat melkein juoksujalkaa hänen luokseen.

“Täällä oli joku. Lyhyessä ajassa täällä on tapahtunut ihan outoja” Abby sanoi heidän päästyään kosketusetäisyydelle.
“Oletko nyt aivan varma?” toinen turvamiehistä kysyi.
“Olen olen, en kai minä huvikseni teitä hälyttäisi paikanpäälle.”
“Minusta kuitenkin tuntuu, että täällä ei ole ollut ketään.” lyhyempi turvamies sanoi ja he lähtivät takaisin sinne, mistä olivat tulleetkin. Mennessään he pyörittelivät silmiään ja päästyään tarpeeksi kauas, he remahtivat nauramaan.

Abby ei lannistunut siitä, hän tiesi, ettei nähnyt omiaan. Labrasta kuului askelia ja hänen nimensä huhuilua. Ääni kuului ihan selvästi Gibbsille. Abby meni takaisin ja selitti tilanteen Gibbsille.

“Abby, ihan oikeasti tiedätkö mihin en usko?” Gibbs kysyi.
“Ufoihin, sattumiin, mystikoihin, ennustajiin ja voisin jatkaa tätä vaikka aamuun saakka”, Abby luetteli.
“Noniin, eli minusta tuntuu, että sinä kuvittelet.”
“Minä en kuvittele, Gibbs!” Abby tulistui.
“Sinun kannattaisi käydä tutkituttamassa itsesi, ihan mielenrauhasi vuoksi.” Gibbs sanoi.
“Jos sinä et kerta usko, niin ole hyvä ja häivy!” Abby ärähti ja hävisi toiseen huoneeseen.

Hän käveli kaapilleen, avaten sen oven. Abby otti sieltä pullon viskiä ja lasin. Hän kaatoi lasiin nestettä, sulki pullon korkin ja laittoi sen takaisin kaapilleen. Yhdellä heitolla hän kulautti kaiken alas kurkustaan ja ravisteli päätään. Tämän jälkeen hän palasi töihin.

*
McGee tuli hissillä alakertaan ja käveli Abbyn labraan. Labbyyn, kuten hän itse tapasi labraansa kutsua. Musiikki oli lakannut, loppuun pyörinyt musiikkivideo lojui vieläkin plasmalla. Abby nukkui lattialla, nojaten päätään käteensä, jota piti niin ikään tyynynä.

“Abby!” McGee sanoi kyykistyessään ja ravisteli tätä kevyesti hartioista.
“Missä palaa?” Abby kysyi hypähtäen istualleen.
“Ei missään, on aamu.” Tim sanoi.
“Ai.”
“Gibbs lähetti minut auttamaan sinua.”
“Pelkää mielenterveyteni puolesta” Abby sanoi ja nousi seisaalleen koneensa ääreen.
“Kuinka niin?”
“Hän piti minua hulluna viime yönä ja kehotti käymään tutkimuksissa.” Abby sanoi.

McGeen kasvoille kohosi järkyttynyt ilme. Hän ei voinut ymmärtää, että Gibbs sanoisi noin. Gibbs jos kuka ymmärtäisi Abbyä kaikkein parhaiten. Gibbs oli kerran huutanut Abbylle. Tämä oli ottanut yhden tutkimuksen liian henkilökohtaisesti, jolloin Gibbs käski tämän lopettaa. Se oli ollut kova paikka, Gibbs ei koskaan aiemmin tehnyt noin. Muut saivat kyllä tuntea läimäytyksen takaraivossaan, mutta ei koskaan Abby. Hän oli Gibbsin ehdoton suosikki. Abby oli kuin oma tytär Gibbsille. Gibbs oli myös melkein ainoa, jolle Abbyllä oli tapana uskoutua, jos joku vaivasi. Hän luotti Gibbsiin enemmän, kuin keneenkään muuhun.

Yhdessä Abby ja McGee kävivät läpi todistusaineistoa. Kuvien avulla hän pystyi rakentamaan animaation tapahtuneesta. Palmer oli tuonut Duckyltä uhrin vatsan sisältöä ja luodin. Abby otti pahvilaatikosta uudet lateksihanskat ja todistelaatikossa olevan käsiaseen, jättäen McGeen hoitamaan vatsanesteitä. Testaushuoneessa hän laittoi kuulosuojaimet korvilleen ja otti kirkkaat suojalasit pöydältään. Abs laittoi luodin paikalleen ja tähtäsi koneen sisään pienestä aseen mentävästä reiästä. Kuului kolahdusta muistuttava ääni, kun ase laukesi, saaden luodin sinkoamaan kohti laitetta. Hän laittoi aseen koneen päälle, ottaen varmistimen pois päältä ja käveli aukaisuluukulle.  Abby otti luodin pois ja ajoi sen vertailuohjelmaan, jonne McGee oli jo laittanut Duckyn löytämän luodin. Abbyn oli vain helppo vertailla niitä keskenään ja hän sai tulokset. Luoti täsmäsi jälkineen päivineen uhrista kaivettuun. Heillä oli rikosase.

Abby palautti aseen todistelaatikkoon omaan pussiinsa. McGee työskenteli keskenjääneen virtsan DNA:n kanssa. Koska McGee työsti sitä, Abby otti aseen takaisin esiin ja syötti sarjanumeron  tietokantaan. Meni pienen pieni hetki, kun vastaavuus löytyi. Jack Norris. Hän lähetti tiedot Zivan sähköpostiin ja tarttui puhelimeen.

“David”, vastattiin langan päästä.
“Abby tässä.”
“Hei Abby.” Ziva tervehti.
“Lähetin sähköpostilla aseen omistajan tiedot.”
“Kiitti Abs.” Ziva sanoi ja sulki puhelun.

Abby säpsähti. McGee vilkaisi työkaveriaan ihmeissään.
“Shh.” tämä sihahti kohottaen sormeaan. Kuului kolahdus.
“Kuulitko?” Abby kysyi.
“Kuulin.” McGee vastasi.

Abby lähti kohti sivuovea. McGee seurasi hänen kintereillään, kuin hai laivaa. Päästyään käytävään vievälle ovelle, hän kääntyi vasemmalle ja oli saada sydänslaagin. McGee törmäsi pienesti Abbyyn tämän pysähtyessä äkisti. Tim kurkkasi olkapään yli ja näki saman, kuin Abby. Oven toisella puolella todellakin seisoi joku tummiin pukeutunut henkilö. Tuntematon piti molempia käsiään lantiollaan, eikä liikahtanutkaan. McGee vei vasemman kätensä automaattisesti lantiolleen, mutta asekotelo oli tyhjä. Hän oli aseeton, ase oli hänen pöytälaatikossaan.

Abby veti McGeen juosten mukanaan nurkan taakse. Hän kaivoi kännykkänsä valkoisen labratakkinsa taskusta ja yhdisti jälleen turvallisuuspuolelle. Puhelin hälytti, hänen sydämensä hakkasi miljoonaa.

“Labrasta taas.” hän sanoi ja pystyi melkein tuntemaan langan toisessa päässä olevan virnistelyn.
“Täällä on joku. No on. Seisoo kemikaalivaraston käytävän oven takana.” hän kivahti vihaisesti.
“Nyt äkkiä joku tänne näin!” Abby sanoi.

Puhelun katkettua Abby kurkisti varovaisesti nurkan taakse. Hahmo oli vielä paikallaan. McGee seisoi hänen selkänsä takana, hän ei uskaltautunut lähestyä ilman asettaan. Hahmo liikahti ja käveli pois. Abby lähti ovea kohti, vaikka McGee yritti kieltää häntä menemästä. Avattuaan lasioven, hän huomasi käytävän olevan ihan tyhjä. Ei ristin sielua. Hän tarkisti vielä varaston oven, joka oli varmasti lukossa.

“Mitä helvettiä täällä tapahtuu?” Abby ihmetteli ääneen.
It's not what you said,
It's the way you say it
It's not what you did,
It's the way you do it

Uusi Tokio Hotel Routine-foorumi

KatieB

  • peruna
  • ***
  • Viestejä: 198
  • I'm not crazy, just a little bit insane ~
Vs: NCIS - Kun itse tiedät (K13, luku 2. 17.7.)
« Vastaus #2 : 17.07.2013 20:47:15 »
Jäin koukkuun, vaikken NCIS-ihmisiä olekaan criminal minds<3.

Musta tää oli hyvin kuvailtu, tosin joihinki kohtiin ois saanu lisää jännittävyyttä paremmalla kuvailulla. Mut ei se mitää hyvä tää oli näinki :3 Luvut oli sopivan pitusii, eteni kyl suht nopeesti.

Miten kehtaat jättää noin jännään kohtaan? Ilkeetä :'D

Kiitos ja jään seuraileen :)

Banneri by: Demeter
Ava by: Swizzy

Varja

  • ***
  • Viestejä: 248
Vs: NCIS - Kun itse tiedät (K13, luku 2. 17.7.)
« Vastaus #3 : 22.07.2013 00:02:02 »
KatieB Kiitoksia kommentista. Mä myönnän itekin, että tää etenee aivan liian nopeaa, tätä on varmaan vain kolmisen lukua, vaiko neljä. Voisin ottaa projektiksi ennen seuraavien osien julkaisua, että tunkisin jotain muutakin sinne väliin.
It's not what you said,
It's the way you say it
It's not what you did,
It's the way you do it

Uusi Tokio Hotel Routine-foorumi

Varja

  • ***
  • Viestejä: 248
Vs: NCIS - Kun itse tiedät (K13, luku 2. 17.7.)
« Vastaus #4 : 04.08.2013 08:39:40 »
A/N: Mä olen pyöritellyt tätä lukua nyt pidemmän aikaa, tuntui tökkivän niin pahasti. Se saa nyt olla tämmöinen, alan työstää neljättä osaa.

Luku 3

Abby ja McGee jäivät innosta ja pelosta kuumeisesti täristen odottelemaan turvamiehiä, jotka saapuivat jälleen kerran katsomaan tilannetta, vaikka enää ei ollutkaan mitään katsottavaa. Tilanne oli jo ohi. Abby tunnisti miehet samoiksi, jotka olivat käyneet illallakin.

“Take that smile out off your face!” Abby sihahti vihaisesti  hampaidensa välistä saaden molempien miesten kasvot nopeasti takaisin peruslukemille.
“Tuolla oven takana se seisoi.” McGee selitti. Nyt hän viimein uskoi, että Abby ei oikeasti kuvitellut. Ei sillä, ettäkö hän olisi sitä epäillytkään.
“Niin varmaan.” toinen turvamiehistä sanoi.
“No, olkaa uskomatta sitten, mutta ainakin olen varoittanut.” Abby sanoi lähes pelottavan itsevarmasti ja poistui kiukustuneena takaisin labraansa.
“Kiitos kaverit.” McGee tuhahti happamasti ja lähti seuraamaan Abbyä, jonka korvista nousevan savun pystyi lähes silmin havaitsemaan.

Abby seisoi hissin edessä odottamassa sen tulemista. Yhdessä he kävelivät hissiin ja huristelivat ylös Gibbsin puheille. Hissi pysähtyi ja ovet avautuivat. Abby riensi ensimmäisenä ulos hissistä.

“Gibbs, Gibbs, Gibbs!” Abby huusi ja melkein törmäsi pomonsa pöytään juostessaan.
“Mitä nyt?” hän kysyi.
“Minä näin sen.”
“Minkä?”
“Sen hahmon.”
“Höpö höpö, usko nyt.” Gibbs sanoi päättäväisesti heilauttaen kättään.
“Totta se on. Minäkin näin sen.” McGee sanoi,
“Se seisoi oven takana kädet lantiollaan ihan liikkumatta. Soitin turvallisuuspuolelle ja hetki puhelun päätyttyä se katosi. Lähdin perään, mutta hän oli poissa.” Abby selitti asettuen asentoon, jossa hahmo oli seisonut. Gibbs nousi äkisti seisomaan sanojen tavoittaessa hänen korvansa.
“Oletko järjiltäsi, lähdet perään, muttet tiedä onko hänellä asetta?” Gibbs huolestui Abbyn tempauksesta.
“Niin, mutta...”
“Ei muttia. Oman turvallisuutesi vuoksi.” Gibbs kielsi jyrkästi tuijottaen sinisillä silmillään Abbyn kasvoja. Abby laski katseensa lattiaan tuntiessaan olonsa epämukavaksi.

Gibbs alkoi pikkuhiljaa uskoa siihen, että jotain hyvin outoa oli tekeillä. Mutta siitä tulisi ottaa selvää. Mikäli näin oikeasti on, siitä pitäisi huolestua. Ei todellakaan ole hyväksyttävää, että kuka tahansa kulkee laivaston rakennuksessa. Nyt olisi otettava selvää siitä, että puuttuiko kemikaalivarastosta jotain, jos sinne kerta on menty avaimella.

“Tutkitaan se samperin ovi.” Gibbs määräsi saaden porukan ponnahtamaan seisaalleen, kuin napista painamalla.
“Tälle on saatava loppu.” Tim sanoi,
“McGee, tarkista valvontakamerat sieltä päin käytävästä.” Gibbs määräsi ja lähti muiden kanssa Abbyn labraan selvittämään asiaa.

Alhaalla labrassa Gibbs käski Abbyn ottaa tarvittavat välineet, Tony ja Ziva saisivat tutkia oven ja kaiken mahdollisen muunkin, jos siitä olisi apua. Abby haki sormenjälkitavarat ja ojensi ne Zivalle. Gibbs meni edeltä päin jo käytävään. Ziva alkoi ottaa jälkiä molemmista ovenkahvoista. Tony haki Abbyltä kemikaalivaraston avaimen ja pyysi tämän mukaan. Hän avasi oven, joka aukesi naksahtaen. Hän astui sisään Abbyn perässä, lätkäisten valot päälle.

“Katso tarkkaan, huomaatko jonkin puuttuvan.” Tony pyysi ja meni katsomaan, miten Ziva edistyy. Abby antoi katseensa kiertää huoneessa ja purkeissa.  Hänen katseensa osui valkoiseen pulloon, jossa oli kirkasta nestettä.
“Tony.” Abby huikkasi käytävään. Tony tuli hölkäten hänen luokseen.
“Niin, Abby?” hän kysyi päästyään varaston ovelle.
“Tuossa purkissa olevaa ainetta puuttuu.”
“Mitä se on?”
“Suolahappoa, laimentamatonta sellaista”, Abby sanoi.
“Paljonko sitä puuttuu?”
“Umm, pika-arvion mukaan noin puolet. Se oli ihan täysi, kun nostin sen tuohon. Nyt siitä on puolet jäljellä. Itselläni on sitä tuolla desin verta, näin karkeasti arvioituna.” Abby sanoi.
“Onko se vaarallista?”
“Syövyttävää.” Abby vastasi. Tony juoksi Gibbsin luo, joka seisoi toisella käytävällä, oven takana.
“Suolahappoa puuttuu.” Tony selitti päästyään pomonsa luo.
“Miten paljon?”
“Noin puoli litraa.”
“Onko se miten vaarallista?”
“Syövyttävää, Gibbs. Syövyttävää. Laimentamatonta sellaista, se syövyttää jopa metallia.” Abby sanoi melkein huutaen varaston ovelta.
“Hemmetti. Miten tämä voi edes olla mahdollista!?” Gibbs mylvi vihaisena. Tony hypähti askeleen taaksepäin pelätessään, että saisi pian läpsäytyksen takaraivoonsa.
“Abby, soita McGeelle, että miten kameroiden kanssa edistyy.” Gibbs käski.

Abby lähti nyökäten labraansa ja istui vanhemman tietokoneensa taakse toimistossaan. Hän otti tutun mustan lankapuhelimen pidikkeestään ja paineli McGeen työnumeron. Puhelin hälyytti kerran, kun toisessa päässä linjaa vastattiin.

Yläkerrassa puhelin oli pirahtanut käskevästi ja McGee oli vastannut. He puhuivat tovin kaikesta muustakin, Abbyn kyseltyä nauhoista. Abby selitti hänelle laimentamattoman suolahapon olevan kateissa kemikaalivarastosta. Timothy oli ainoa hänen ja Duckyn lisäksi, joka tiesi sen riskit. McGee huomasi käytävän valvontakameran nauhoissa jotain epätavallista selaillessaan niitä läpi. Aikaleimaan tuli pieni viive ihan lähellä tapahtuma-aikaa. Suolahappovaras oli ilmeisesti sen verran osaava, että osasi syöttää kameraan nauhoitettua kuvaa edelliseltä päivältä. McGee alkoi tutkia sitä ja Abby alkoi tutkimaan ovesta löytyviä sormenjälkiä, jotka Ziva toi hänelle.

Muu tiimi McGeetä lukuun ottamatta nojaili tylsistyneen näköisenä todistepöytään. Eteenkin Gibbs näytti siltä, että toivoi tulosten tulevan kuin sormia napsauttamalla. Abby työsti asiaa koko ajan niin ahkerasti, kun vain suinkin kykeni. Pian kaikkien odotus päättyi, kun kone piipitti kuuluvasti. Vastaavuus jäljelle löytyi. Abbyn leuka oli pudota lattiatasoon saakka, ellei se olisi ollut kiinni hänen leuassaan. Hän jäätyi täysin tunnistaessaan pidätyskuvassa olevan henkilön. Mats Rain, hänen entinen poikaystävänsä. Tosin heidän suhteensa päättyi kauan sitten, sillä mies tuntui olevan vähän sekaisin.

"Abby, mikä hätänä?" Gibbs kysyi huomattuaan tutkijan jäätyneen aloilleen ja vain tuijottavan kuvaa silmääkään räpsäyttämättä.
"Tunnen hänet." Abby vastasi irrottamatta katsettaan ruudusta.
"Mistä?" Gibbs kysyi.
"Hän on ex-poikaystäväni." Abby tunnusti, kääntämättä katsettaan pois ruudusta.
"Ex?" Tony kysyi kiinnostuneena.
"Niin, hän oli vähän sekaisin ja turhan omistushaluinen. En saanut tehdä mitään, jos hän ei antanut siihen lupaa."
"Miksi kuulen hänestä vasta nyt?" Gibbs kysyi.
"Koska en nähnyt tarvetta kertoa hänestä, sillä ero oli siisti. Vaikkakin hain hänelle lähestymiskiellon vain oman mielenrauhani vuoksi."
"Nyt hän sitten on päättänyt palata vainoamaan sinua?" Ziva kysyi avaten suunsa oltuaan pitkään ihan hiljaa.
"Ilmeisesti."
"Laita haku päälle, nappaamme hänet kyllä." Gibbs vakuutteli uskottavasti. Hän halusi saada Abbyn olemaan miettimättä turhia. Siitä olisi vain turhaa stressiä ja haittaa sujuvalle työnteolle.
"Ai niin, McGee löysi valvontakamerasta yhden jutun. Varkauksien ajalle oli syötetty nauhoitettua kuvaa tyhjästä käytävästä. Vain pieni viive aikaleimassa paljasti sen, muuten se olisi mennyt läpi." Abby selitti.
"Hyvä on, kaiva hänen osoitteensa ja lähetä se Zivan kännykkään." Gibbs sanoi ja lähti yläkertaan vievää hissiä kohti Ziva ja Tony vanavedessään kävellen.

Osoitteen kaivaminen oli helppoa, vaikkakin Abby muisti sen ulkoa. Mutta ainahan oli se riski, että hän olisi muuttanut, suhteen päättymisestä oli kuitenkin jo yli viisi vuotta.  Hän lähetti tiedot Zivan kännykkään ja uppoutui muistelemaan epämukavaa suhdettaan. Hän sai koko ajan olla kyselemässä lupaa joka asiaan. Omien kavereiden näkeminenkin oli kiellettyä, samoin vieraiden kutsuminen. Vieraille miehille ei saanut puhua eikä juuri mitään. Hänen elämänsä oli aivan liian rajoitettua, hän tunsi itsensä häkkilinnuksi, joka janosi pääsemistä vapauteen.

Yläkerrassa muu tiimi astui juuri hissiin, joka lähti laskeutumaan tasaista tahtia kohti alakerran parkkipaikkaa, jossa Gibbsin auto oli. Hissin pysähdyttyä Gibbs hyppäsi kuskiksi, Zivan kiilatessa röyhkeästi Tonyn ohi vänkärin puolelle, saaden etupenkkipaikan. McGee joutuisi kärvistelemään takapenkillä yhdessä Tonyn kanssa ja taistelemaan oksennusta vastaan huimassa vauhdissa, unohtamatta laisinkaan tiukkoja mutkia. Ziva taas nauttisi etupenkin aitiopaikalta matkasta. Hän rakasti vauhtia ja vaaratilanteita. McGee ja Tony onnistuivat pysymään suhteellisen normaaleina takapenkillä. Molempia hirvitti vähäsen, mutta kummankaan kasvot eivät näyttäneen lakanan valkoisilta, kuin he olisivat nähneet juuri aaveen.

Päättäväisesti he kävelivät Gibbsin perässä asunnon etuovelle. Ovikello kajahti huoneistossa, mutta mitään ei tapahtunut. Kukaan ei avannut ovea, oli täysin hiljaista. Vilkaisu ikkunasta sisään kertoi kaiken olevan järjestyksessä, mikään ei viitannut mihinkään erikoiseen. Hän ei vain ollut kotonaan, joten tiimi palasi takaisin toimistolle.

*
Alakerrassa Abby huomasi olevansa jälleen melkein ylitöissä, vaikkei heillä ollutkaan mitään sen kummempaa juttua tutkittavanaan. Kuitenkin Mats Rain oli edelleen vapaalla jalalla. Tapahtumasarjan vuoksi Abby ei halunnut olla yksin kotonaan, ties mitä se hullu keksisi. Eteenkin nyt, kun hän tuntui olleen pimahtanut ihan lopullisesti ja menettänyt järkensä. Tämä ei ollut normaalia. Ei ollut normaalia murtautua ex-tyttöystävän työpaikalle ja varastaa sieltä suolahappoa. Kaikenlisäksi oli helpompiakin paikkoja aineen saamiselle. Kuitenkin hänen oli täytynyt nähdä vaivaa reitin suunnittelussa, sillä rakennus oli tarkasti vartioitu. Tämä todisti sen, että jossain vartioinnissa oli oltava aukko. Pieni, mutta tarpeeksi iso, että siitä olisi mahdollisuus livahtaa tänne. Abby halusi ottaa selvää asiasta ja työsti ahkerasti kaikkia mahdollisia todisteitaan, löytääkseen sen aukon. Kuitenkin hän päätti, että olisi parempi jatkaa asian tutkimista huomenna.

*
Ziva tuijotti Tonyä pistävästi työpöytänsä yli. Tony ei kuitenkaan nyttänyt huomaavan, eikä Ziva havainnut merkkejä huomaamisesta. Hänen mielessään pyöri, Tutut merkit olivat taas esillä, Tony ei kuolannut hameväen perään, eikä hän katsellut muita. Hänellä ilmiselvästi olisi treffit tai jotain muuta vastaavaa.
"Tony." Ziva töksäytti tuntien itsensä ääliöksi, kun edes avasi suunta.
"Niin Ziva?"
"Miten voi olla mahdollista, ettet kuolaa enää jokaisen hameväkeen kuuluvan perään etkä ole innostuneena lörpöttelemässä heille kaikkea, mitä sylki suuhun tuo?"
"Koska minulla on treffit." hän sanoi vakavana, kallistaen hieman päätään niin, että heidän katseensa kohtasivat.
"Saanen kysellä, kuka tällä kertaa?" Ziva kysyi, vaikka hänellä oli aavistuksensa.
"EJ" Tony lähes hihkaisi.
"Näin arvelinkin." Ziva sanoi hieman apeasti, mutta sitä Tony ei huomannut.

Kului aikaa, molemmat hoitivat viimeiset paperityöt loppuun. Tonyn katse kohosi ylöspäin ja ilme kirkastui huomattavan paljon. Ziva kuuli askeleet takanaan, kunnes erotti silmäkulmastaan lähestyvän hahmon, joka pysähtyi Zivan pöydän vieressä olevan sermin taa. Kukapa muukaan tulija oli, kun EJ.

"Oletko kohta valmis?" hän kysyi nojaillen seinään. Zivaa häiritsi sermissään roikkuminen.
"Ihan pieni hetki." Tony vastasi hymyillen. Zivan teki mieli oksentaa ja sen jälkeen tunkea Tonyn naama siihen.
"Voitko olla nojailematta sermiini, kiitos?" Ziva kysyi hieman varautuneesti, muttei siirtänyt katsettaan paperistaan.
"Toki." EJ sanoi luoden kummastuneen katseen Tonyn suuntaan samalla, kun irrottautui sermistä.
"Valmista." Tony sanoi ja nousi ylös.
"Hei Ziva", Tony lisäsi kävellessään tämän ohitse.  Ziva loi mulkoilevan oksennusilmeen itsekseen. Hän tiesi, että Gibbsin sääntö numero 12 kielsi tämän. Se sääntö koski kaikkia, myös EJ'tä. Vain, koska Tony kuului Gibbsin ryhmään ja Gibbsin ryhmä toimii kunnioituksen pohjalta.

Tuhahtaen Ziva nousi ylös ja otti tavaransa, jonka jälkeen poistui hissin kautta autolleen.
Tottuneesti hän valitsi kokonaan päinvastaisen reitin ja huristeli Gibbsin talolle. Hän parkkeerasi Gibbsin pihaan ja poistui autosta. Päästyään ovelle, hän koputti vain muodon vuoksi, ennen kuin astui sisään. Ketään ei näkynyt, vaikka ovi oli auki. Gibbs piti aina oveaan avoinna, oli sitten yö tai ei. Ziva käveli kellariin vievien portaiden ovelle. Gibbs näytti  työstävän jotain käsillään, muttei Ziva pystynyt näkemään mitä, sillä Gibbs oli häneen selin.

Gibbs kuuli askeleet portaista Zivan kävellessä niitä alaspäin. Hän kääntyi ympäri ja huomasi tulijan olevan Ziva. Ziva pysähtyi portaiden päähän, pitäen oikeaa kättään vasemman olkavarren päällä. Gibbs tuijotti hetken, kuin odottaen toisen sanovan asiansa.  Zivasta näki, että hänellä oli asiaa, mutta ei osannut laittaa sanoja oikeaan järjestykseen.

"Mikä tuo sinut tänne?" Gibbs aloitti, kun Ziva ei näyttänyt saavan suutaan auki.
"En oikeastaan tiedä, tuntuu vain siltä, että tarvitsen juttuseuraa." Ziva vastasi astuen useamman askeleen eteenpäin ja istahti puutelineen päälle, Gibbsiä vastapäätä.
"Ja minä olen se, jonka kanssa tahdot puhua." hän sanoi.
"Niin siinä taisi käydä." Ziva myöntyi.
"Mitä sinulla on sydämellä?"
"En tiedä onko huoleni aiheellista, mutta sääntö numero 12."
"Älä seurustele työkaverin kanssa." Gibbs sanoi ulkomuistista, joka ei ollut mitenkään ihmeellistä, olihan hän itse keksinyt säännöt..
"Niin." Ziva myönsi antaen katseensa kiertää pitkin kellarin seiniä.
"Miksi se mietityttää sinua?"
"Koska Tony rikkoo sitä parhaillaan, ties mitä muutakin hän rikkoo."
"Tiedän, hän liikkuu vaarallisilla vesillä. Vaikka en olekaan maininnut hänelle mitään asiasta, tiedän kuitenkin paljon."
"Siksi halusinkin puhua kanssasi, sillä en keksinyt ketään muutakaan."
"Ymmärrän. Jos hän jatkaa tuota samaa rataa, huomautan hänelle siitä. Sääntö ei ole kiusaksi, vaan ihan yleisen ilmapiirin kunnossapitoa varten. Haluan kaikkien voivan työskennellä yhdessä ilman mitään kinaa tai muuta." Gibbs sanoi lempeästi, saaden Zivan tuntemaan olonsa turvallisemmaksi.
"Kiitos Gibbs,  että sain puhua kanssasi." Ziva sanoi ja nousi ylös. Hän loi pienen hymyn, jonka jälkeen lähti portaisiin ja katosi oviaukosta.
It's not what you said,
It's the way you say it
It's not what you did,
It's the way you do it

Uusi Tokio Hotel Routine-foorumi

Varja

  • ***
  • Viestejä: 248
Vs: NCIS - Kun itse tiedät (K13, 3. luku 4.8.)
« Vastaus #5 : 21.08.2013 18:57:31 »
Luku 4

Matsista oli edelleen voimassa oleva etsintäkuulutus, joka ei ollut tuottanut minkäänlaista tulosta. Ei havaintoja, ei mitään. Ziva oli tarkastanut asian ennätettyään ensimmäisenä töihin. Edes pankkikorttia ei ollut käytetty. Hän ilmeisesti halusi pysyä salassa. Hissi kävi ja McGee saapui.

"Hei McGee."
"Hei Ziva."
"Tarkistitko toisessa päässä rakennusta olevia kameroita?" Ziva kysyi.
"En, kuinka niin?" McGee ihmetteli.
"Mietin, että voisiko niistä löytyä jotain vihjettä, kuinka hän on päässyt alueelle kenenkään epäilemättä mitään."
"Miksi en tullut ajatelleeksi asiaa?" hän kysyi.
"Hyvä kysymys. Selvitä asiaa, ennen kuin Gibbs tulee."
"Kiitos, nyt hän ei ainakaan tapa minua sen vuoksi, mitä en ole tehnyt."

Myös Tony saapui vihdoin töihin hyväntuulisena. Melkein liiankin hyväntuulisena. Ziva mulkaisi häntä tietävästi.
"Mitä?" hän kysyi.
"Oliko kiva ilta?" Ziva piikitteli hieman.
"Oikein mukava, me..."
"Kiitos riittää, en halua kuulla." Ziva pyysi nostaen vasemman kätensä torjuvasti ilmaan.
"Oletko kenties mustasukkainen?" Tony uteli noustessaan seisomaan ja kävellessään Zivan pöydän luo.
"Minä? En hyvänen aina, en." hän kiisti järkyttyneenä.
"Miksi tämmöinen reaktio?"
"Sääntö 12." Ziva sanoi tuijottaessaan tietokoneensa näyttöä, kuin ei olisi huomannutkaan Tonya.
"Älä koskaan seurustele työkaverin kanssa. Mutta eihän hän ole?"
"On hän, sillä hän työskentelee kanssasi samassa rakennuksessa, samassa kerroksessa, hengittää samaa ilmaa, tuijottaa samaa tilaa." Ziva luennoitsi.
"Makaatko hänen kanssaan?" McGee kummasteli.
"Pysy mukana kokelas, koko Navy Yard tietää siitä."
"Hän taitaa sittenkin olla työtoverini. Onneksi Gibbs ei tiedä." hän tuumi
"Oletko varma? Tiedäthän, että Gibbs tietää kaiken." McGee puuttui keskusteluun.
"Älä puutu tähän McPuuttuja." Tony sanoi.
"Hän on oikeassa." Ziva sanoi.
"Ainakaan hän ei ole sanonut mitään. Vielä."
"Tätä menoa älä huoli, hän saa pian teidät kiinni jostain." Ziva varoitteli.
"Miten olet niin varma asian suhteen?" Tony kyseli kiinnostuneena.
"Kuten McGee sanoi, Gibbs tietää paljon enemmän, kuin osaamme kuvitellakaan. Hän ilmestyy puskasta selkämme taa, tulkitsee pieniäkin asioita hyvin. Olen aika varma, että hän tietää."

*
"Sciuto!" Abby havahtui sukunimensä huuteluun.
"Sciiiutooo", Abby nousi nopeasti ylös tuoliltaan ja lähti epävarmasti kävelemään kohti takana olevaa ovea, josta pääsisi käytävälle. Adrenaliini virtasi kiivaasti hänen suonissaan, sydän tuntui hyppäävän ulos rinnasta.
“Sciiiutooo”, kuului jälleen.

Päästyään käytävään, Abby huomasi käytävään tulevan oven takana seisovan tumman hahmon.
“Minä tapan sinut, Sciuto!” hahmo huusi ja siirtyi ovenkahvan luo. Abby hätääntyi.
“Aaaaaa” Abby huusi kääntyessään ympäri ja lähti huutaen juoksemaan karkuun. Toisella käytävällä hän törmäsi vartijaan.
“Labraan... tappaa!” hän sai huudahdettua hengästyneenä.
“Mennäänpä katsomaan.” vartija vastasi ja hän lähti Abbyn kanssa käytävälle.
“Tuolla”, Abby sanoi ja viisoi sormellaan ovea kohti.
“Missä?” vartija kysyi ihmeissään.
“Ajoi takaa, juoksi perässä ja uhkasi tappaa.” hän selitti sydän pamppaillen kiivaasti.
“Eihän täällä ole ketään.”
“Uskokaa nyt.”
“Se uhkasi tappaa, minä näin!” Abby nikotteli itkuaan pidätellen.
“Rauhoituhan nyt, ei täällä näy mitään.”
“Uskokaa nyt. Uskokaa. Se uhkasi...” Abby intti, mutta vartija poistui silti hänen luotaan jättäen itkua pidättelevän tutkijan seisomaan epätoivoisesti selkänsä taa.

Tämän poistuttua näköpiiristä tarpeeksi kauas nurkan taakse, hän alkoi nyyhkyttää voimakkaasti. Abby vajosi seinää pitkin lattiatasoon istumaan. Hän kietoi käsivarret polviensa ympäri, painaen samalla päänsä. Miksi kukaan ei voinut uskoa häntä. Hän ei ollut hullu, vaara oli todellinen. Tämän ei edes pitänyt olla mahdollista. Ei NCIS'in rakennuksessa, jota vartioivat sotilaat. Meni aikaa, ennen kuin hän sai tasattua hengityksensä ja rauhoitettua itsensä. Hitaasti hän nousi ylös ja meni takaisin labraansa. Samassa hänen puhelimensa soi.

"Gibbs?" Abby henkäisi itkuisen kuuloisena.
"Onko kaikki hyvin?" kuului tuttu ja turvallinen ääni langan toisesta päästä. Se oli kuin olikin Gibbsin.
"Ei. Mikään ei ole hyvin. Ei enää." Abby sanoi niiskaisten ja pyyhkäisi nenäänsä kämmenselkäänsä.
"Kerro" Gibbs käski.
"Mats oli taas täällä. Vartija ei uskonut, kun hän juoksi perässäni uhaten tappaa."
"Siitä juuri soitinkin."
"Niinkö?" Abby kysyi kurtistaen kulmiaan.
"Joo, rakennuksen ulkopuolella oleva vartija oli huomannut nopeasti etenevän armeijan pukuun pukeutuneen miehen ja nappasi kiinni. Hän on etsimämme mies, Mats Rain." Gibbs sanoi.
"Hyvä juttu." Abby sanoi .
"Hän on kuulusteluhuoneessa tuota pikaa. Tuletko?" Gibbs kysyi.
"Tulen, hetki vain." hän sanoi ja sulki puhelun.

Iso kivi vierähti pois hänen sydämeltään, hänen ei tarvitsisi enää  pelätä,  nyt hän olisi turvassa.

*
Alakerrassa Tony seisoi yhdessä Zivan ja McGeen kanssa kuulusteluhuoneen vieressä olevassa huoneessa lasin takana tarkkailemassa. Gibbs oli vielä jossain, pian hän avaisi oven ja astuisi sisään.
Tarkkailuhuoneen ovi aukesi, kun Abby käveli sisään huoneeseen. Hän tunsi kylmien väreiden kulkevan selkäänsä pitkin kohdatessaan exänsä. Onneksi kuitenkin vain lasin läpi. Abbyn onneksi Mats ei voinut nähdä häntä eikä tietää hänen katselemisestaan. Hänen hiuksensa olivat lyhentyneet, nyt ne olivat juuri ja juuri korvien alapuolelle, kun viime näkemällä ne olivat jo olkapäiden alapuolelle.

"Katsotaanpa, niin kohta ovi aukeaa ja Gibbs astuu sisään. Mies pelästyy ja kiljaisee kuin pikkutyttö." Tony selitti. Ziva pyöräytteli silmiään ja McGee oli hiljaa. Hetki kului ja DiNozzo älähti säikähtäessään oven aukeamista takanaan. Gibbs tulikin ensin tarkkailuhuoneeseen.  Hän mulkaisi Tonyä ihmettelevästi, mutta käveli Zivan viereen, kunnes kumartui hänen puoleensa.

"Pystytkö kuulustelemaan häntä murtamatta luita?" Gibbs kysyi kuiskaten Zivan korvaan.
"Todennäköisesti en", hän sanoi rehellisesti pienen miettimishetken jälkeen.
"Hyvä, niin ajattelinkin. Hän on sinun", Gibbs vastasi ja ojensi kansion Zivan käsiin.

Ziva tuijotti häkeltyneenä hetken kansiota ja sen jälkeen Gibbsiä. Nyökkäyksen saatuaan hän puristi kansion tiukasti käteensä ja poistui tarkkailuhuoneesta oranssiin käytävään. Hetken hän seisoi oven edessä ja hengitti syvään. Ziva painoi kahvasta oven auki, joka aukesi raskaasti naksahtaen. Astuttuaan sisään hän tönäisi sen kiinni. Hän läväytti ruskean kansion tumman pöydän pintaa vasten ja nojautui epäillystä katsottuna vasempaan nurkkaan seisomaan. Hän mittaili epäiltyä katseellaan ja havaitsi pientä yllättyneisyyttä siitä, että kuulustelija olikin nainen. Ziva loihti viileän, lähes kylmän olemuksen ylleen pystyäkseen paremmin pelottelemaan häntä.

"Nyt kerrohan, miksi vainoat Abbyä ja varastat kemikaaleja laivastolta?" Ziva kysyi tiukasti, tuijottaen ruskeilla silmillään vihreitä, jotka yrittivät pakoilla hänen katsettaan.
"Se ei ole oma valintani. Minut pakotetaan tekemään niin. Jos kieltäydyn, he tappavat minut."
"Se ei silti oikeuta uhkailemaan, varsinkaan laivaston työntekijää." Ziva sanoi tiukasti.
"Ei tietenkään. En kuitenkaan koskaan satuttaisi häntä." Rain vakuutteli. Abby tuijotti häntä lasin takana tuimasti, kallistaen päätään vasemmalle.
"Kuka sinut pakottaa tähän?"
"Squir ja Mita", Rain vastasi
"Koko nimet kiitos." Ziva käski tullen pöydän luo, nojaten siihen käsillään.
"En tiedä oikeita nimeiä, he ovat aina olleet vain pelkät Squir ja Mita. En kysellyt enempää heidät tavatessaan. Tai lähinnä he tapasivat minut."
"Hyvä on. Mistä löydän heidät?" Ziva kysyi.
"Squirin pitäisi olla tänään Mitan kanssa rakennuksessa kaupungin laidalla. Mita on myös hänen alaisenaan ja hoitaa kaikkein likaisempiakin töitä."
"Osoite." Ziva tivasi ojentaen kynän ja paperia. Saatuaan osoitteen hän nousi ylös ja poistui huoneesta.

Muu tiimi odotti jo käytävällä lähtövalmiina. Gibbs viisoi Zivankin mukaansa ja he lähtivät autotalliin. McGee hankki heille lisävoimia parin puhelun avulla. Vihdoin he olivat Matsin antaman rakennuksen edessä odottamassa apuvoimia. Apuvoimat saapuivat pian heidän jälkeensä, sillä he olivat paljon lähempää kuin NCIS. Gibbs suoritti tutun jaon, hän ohjeisti miehityksen jakaantumaan rakennuksen ulkopuolelle ja sisäänkäyntien eteen. Kukaan ei saisi päästä ulos.

*
Sisällä rakennuksessa Mita seisoi huoneessaan ja asetteli valkoista ainetta sisältäviä pusseja laukkuunsa. Huoneen ovi avautui ilman ennakkovaroitusta ja Squir astui sisään. Hänen katseensa havaitsi huumepussit, jotka olivat laukussa. Yksi oli vielä Mitan kädessä. Hetken he tuijottivat toisiaan, kumpikaan ei saanut sanaa suustaan. Mita oli jäänyt kiinni, eikä tiennyt, mitä sanoa. Hän vain seisoi paikoillaan.

“Että semmosta tavaraa sulla”, Squir sanoi kävellessään vakavana Mitaa kohti.
“Sä et nyt ymmärrä yhtään”, Mita puolustautui ja pudotti kädessään olleen pussin maahan, ihan jalkojensa viereen.
 "Selitä sitten."

Kumpikaan ei huomannut, kuinka ikkunan toisella puolella poliisivoimat saartoivat rakennusta ja uloskäyntejä alkaen ovista ja päättyen paloportaisiin. Pakoreittiä ei ollut, heitä oli niin tiiviisti, ettei välistä ollut mitään mahdollisuutta paeta.

Hän kävi kiinni rinnuksiin, tarkoituksena kovistella. Hän ei kuitenkaan saanut vastausta, joten Squir paiskasi hänet sängyn päälle, josta Mita lennähti lattialle. Mita otti veitsen taskustaan niin huomaamattomasti, ettei Squirilla ollut mahdollisuuksia huomata sitä, jos ei keskittynyt käsien liikkeisiin. Veitsen terä oli pois päin Mitasta, kun Squir tarttui uudelleen tämän rinnuksiin. Äkkiä hänen puuhansa keskeytyivät, sillä hän tunsi viiltävää kipua vatsassaan. Hän ei ollut huomannut veitsenterää. Mita näki tilaisuutensa tulleen ja hän lähti juoksemaan karkuun, kohti käytävää pudottaen veitsen matkalle. 

“Jumalauta, sinä et mene minnekään!” Squir huusi äkäisesti ja säntäsi kiivaasti perään, kun vihainen leijona. He päätyivät käytävälle nujakoimaan. Molemmat painivat lattiatasossa, estäen toinen toistaan lyömästä. He etenivät kuitenkin sen verran päästyään jälleen jaloilleen, että osuivat pääoven eteen. Ziva huomasi henkilöt.

“Seis! Liittovaltion agentti!” Ziva huusi osoittaen  heitä kohti aseellaan. Aseella osoitti myös vieressä seisova DiNozzo sekä ryhmä apuvoimia. He lähestyivät hitaasti heitä kohti, sillä eivät halunneet pahentaa tilannetta juoksemalla kohti päättömästi.

Hänen tiukka äänensävynsä sai molemmat pakenemaan peremmälle, kuin toivoen pelastuvansa. Mitan ja Squirin takaa-ajojahti jatkui edelleen, Mita juoksi karkuun ja Squir yritti saavuttaa tätä. Zivan lause kaikui uudelleen toiselta käytävältä, jolloin molemmat vaihtoivat nopeasti suuntaa, paeten molempia ryhmiä. Takaa-ajo päättyi, Squir sai Mitan kiinni. Tony ja Ziva taustajoukkoineen saavuttivat  pakenijat. Tony tarttui rajusti kiinni Squirin paitaan repien tämän erilleen toisesta miehestä, osoittaen tätä aseellaan. Selällään makaava mies antautui, nostaen kädet ylös.

“Mitä helvettiä sulla on mielessäsi?” Tony huusi vihaisesti. Hän oli vihainen työkaverinsa puolesta, joka oli miltei saanut sydänkohtauksen hiippailuista ja säikähdyksistä.
“Jos vaikka se ambulanssi.” Squir sanoi ja katsoi vatsassaan olevaa haavaa. Myös Tony huomasi sen ja pyysi vieressään seisovaa miestä soittamaan ambulanssin.

Lisää agentteja juoksi sisään ovista ja varmisti paikat. Huumeet takavarikoitiin ja pakattiin valmiiksi todistepusseihin tutkittavaksi Abbylle. Myös varastettu suolahappo löytyi. He olivat ennättäneet ajoissa, aineita ei oltu ehditty käyttää. Samoin huumeiden tuonti rajan yli oli saatu loppumaan, sillä nekin oli löydetty. He olivat saaneet vihiä laittomasta huumekaupasta jo aiemmin, mutta se oli siirtynyt kuitenkin FBI'n hoidettavaksi. Kaikki oli saatu järjestykseen, Abbyn ei tarvinnut enää kärsiä hullusta exästä, joka vainosi häntä. Kaikki palautuisi ennalleen, syylliset joutuisivat istumaan edelleen vankilaan, joista Rain saisi lievimmän tuomion, sillä oli auttanut heitä nappaamaan koko jengin, jos sitä nyt jengiksi pystyi kutsua..   

*
Kiinnioton jälkeen myös Abbyn mielenterveys alkoi parantua ennalleen, kun vihdoin viimein epämääräiset hiippailut ja vainoamiset päättyivät, kun syylliset oli saatu kiinni. Enää ei tarvinnut pelätä töissä oleskelua ja odottaa kauhulla, milloin ne jatkuvat. Vaikkakin Abbyllä teki tiukkaa päästä eroon siitä, että hän säikähti lähes jokaista äkillistä, normaalista poikkeavaa ääntä.

_
A/N: Tästä ei nyt tullut ihan sellainen, mitä mä hain alunperin takaa. Yksi osasyy on se, että tämä etenee liian nopeasti. Kaikenlisäksi mun ideat alkoi vähän loppua kesken. Mutta olkoon :)
It's not what you said,
It's the way you say it
It's not what you did,
It's the way you do it

Uusi Tokio Hotel Routine-foorumi