NCIS - Muutoksia kokoonpanossa (K11, Epilogi 15.11.)

[Varja]

Title: Muutoksia kokoonpanossa
Author: Varja
Fandom: NCIS
Rating: K11
Warnings: kiroilu, väkivalta, ampuminen, räjähdys, kuolema
Disclaimer: Kaikki mitä tunnistatte julkisuuteen, kuuluu heille. En saa tästä rahaa.
A/N: Joo, mulla oli hirveä houkutus kirjottaa vähän pidempää taas vaihteeksi ja vihdoin se idea vaan tuli. Ja tämänkin ns. pääjuoni on jotain mun aivojen kehittelemää juttua, en edes tiedä mistä se sai alkunsa.

Prologi

Oli viileää ja pimeää, tuuli humisi hiljaa havisuttaen puiden oksia toisiaan vasten. Muutama lehti putosi hiljalleen maahan, liikkuen vielä maan pinnalla vähäsen. Kuitenkin sen matka pysähtyi puun juureen, jota se ei päässyt enää eteenpäin vaan jäi siihen. Syrjässä, kaupungin toisella laidalla kaikuivat vaimeasti hätääntyneet askeleet, jotka etenivät nopeaa vauhtia soran rahistessa tennareiden alla. Nuori poika oli kidnapattu, mutta oli onnistunut irrottautumaan köysistään, joilla hänet oli sidottu kiinni.

Hän juoksi minkä jaloistaan pääsi autiolla hiekkatiellä kohti kaupungin keskustaa. Hän toivoi näkevän jonkun, joka antaisi hänelle turvaa. Kuitenkaan ketään ei näkynyt. Pimeässä oli hankala nähdä, mutta silti hän erotti tien jalkojensa alla. Poika oli nimeltään Chris. Chris alkoi tuntea itseään hengästyneeksi, juostessaan pakoon. Hän ei tiennyt miten paljon etumatkaa oli, tai oliko hänen pakonsa jo huomattu. Hengitys kävi raskaaksi ja kylkeen pisti ikävästi. Silti hänen oli pakko jatkaa matkaa, sillä hänen henkensä saattoi riippua siitä, pääsisikö hän pakoon vai ei.

Hän pysähtyi kävelemään ihan pieneksi hetkeksi, mutta samalla tajusi sen olevan virhe. Auton moottorin ääni hurisi takaa päin, hän kuuli soran liikehtivän voimakkaasti pyörivien renkaiden alla. Harmahtava maasturi eteni tasaisesti kaahaten häntä kohti. Chris yritti päästä juoksemalla karkuun, mutta se oli turhaa. Auto saavutti häntä, kunnes pääsi kohdalle. Hänen kidnappaajansa Evan hyökkäsi suoraan liikkuvasta autosta hänen päälleen, saaden kukistettua hänet. He pyörivät päällekkäin tien pientareelle ja siitä heinikkoiseen ojaan. Chris ei pistänyt enää vastaan, hän tiesi sen olevan vain haitaksi. Nöyrästi hän antautui ja käveli kiltisti autoon. Normaalisti rääväsuuna tunnettu poika ei enää uskaltanut sanoa vastaan tai ärsyttää enempää. Koska tahansa muulloin hän olisi tehnyt niin. Mutta ei nyt, tämä oli aivan eri asia. Häntä pelotti.

*
Chrisin isä oli korkeassa asemassa työskentelevä henkilö, sillä hän toimi laivastoministerinä. Oli ollut ihan tavallinen koulupäivä, joka oli juuri päättynyt. Chris oli erkaantunut kavereistaan muutaman korttelin ennen hänen kotiaan. Häntä oli kuitenkin väijytty ja näin ollen yllätetty. Huumattuna ja eteenkin 13 vuoden iästä johtuen hänet oli helppo kuljettaa leiriin, jossa häntä pidettiin. Ilmeisesti hänen kidnappaajillaan oli jotain laivaston toimia vastaan. Viikonloppuna olisi tärkeä kokous edessä, jossa päätettäisiin tärkeistä asioista koskien Lähi-Itää. 

Hän oli herännyt köysiin sidottuna kiinni puisesta tolpasta. Hetken ympärille katsomisen jälkeen, hän ei tunnistanut olinpaikkaansa eikä kummemmin tiennyt, missä oli. Hän tiedosti kuitenkin olevansa vuoriston läheisyydessä niiden näkyessä takana.

Nurkan takaa oli alkanut kantautua askelia, jonka jälkeen huivilla kasvonsa suojannut henkilö oli tullut hänen luokseen ja siirtänyt sisätiloihin. Henkilö esittäytyi jäykästi Saleemiksi. Saleem oli sanonut, etteivät he aikoisi satuttaa häntä, mikäli hän käyttäytyisi kunnolla ja tekisi niin, kuin he käskevät. Hän oli antanut hänelle juotavaa ja ruokaa sulkiessaan tämän tilavaan selliä muistuttavaan huoneeseen. Huone ei kuitenkaan ollut mitenkään ankea. Siellä oli vessanpönttö ja sänky.

Jonkin ajan jälkeen hänet oli siirretty ulkotiloihin, sillä he halusivat kysellä häneltä asioita. Kuitenkin Saleemilla oli ollut juuri silloin tärkeämpi asia hoidettavanaan, joten hänen apurinsa oli sitonut hänet samaan tolppaan kiinni, jossa hän oli ollut herätessään täällä ensimmäisen kerran. Hiljaa hän oli alkanut venyttää solmua käsiensä ja jalkojensa ympärillä siirrellen raajoja vuorotellen lähemmäksi ja kauemmaksi toisistaan. Onnekseen hän oli huomannut sidosten olleen tehty huolimattomasti, joten niistä oli helppo paeta. Saatuaan kätensä vapaiksi, Chris avasi jaloissaan olevat solmut ja lähti seinän viertä varovasti kulkien etsimään pakoreittiä.

Varmistettuaan, ettei kukaan näe häntä, Chris hivuttautui puskikon taakse, josta hölkkäsi pienelle tielle, joka veisi kaupunkiin päin. Ainakin hän toivoi niin. Koko ajan hänen ajatuksissaan jyskytti pelko siitä, että hän jäisi kiinni uudelleen. Pelko sai hänet pistämään vauhtia töppösiin. Hän ajatteli samalla, kuinka huolissaan hänen isänsä olisi poikansa katoamisesta. Hän toivoi pääsevänsä kotiin ehjin nahoin ilman suurempia vammoja.

Luku 1

Kello oli aamulla kymmentä vaille seitsemän, kun toimiston hissin ovet aukesivat tutusti kilahtaen. Ziva astui hissistä ulos, muttei suinkaan yksin, kuten aina ennen. Hänen mukanaan kulki häntää iloisesti heiluttaen kookas, käyttölinjainen tummanharmaa saksanpaimenkoirauros nimeltään Argo. Hän oli saanut sen ystävältään, joka ei voinut vammautumisensa vuoksi sitä enää pitää. Hän ei myöskään halunnut antaa sitä ihan kenelle tahansa, muttei myöskään halunnut sen osaamisen olevan täysin turhaa. Aktiivisen koiran pää ei kestäisi kevyttä liikuntaa ja pientä aktivointia päivästä toiseen, joten hän koki paremmaksi antaa sille uuden kodin. Argo oli erikoistunut jäljestämiseen, mutta sen sivussa onnistui myös voimankäyttö ja kemikaalien tunnistaminen tulipalotapauksissa.

Ziva oli alkuun ollut kovin epäileväinen ja kieltäytynytkin asiasta. Joka tapauksessa hän oli silti myöntynyt ja lupautunut tulla katsomaan sitä ystävänsä Annan luo. Koiran iloinen ja ystävällinen luonne oli tehnyt häneen heti vaikutuksen. Jo samana päivänä hän oli soittanut pomolleen Jennylle, että olisiko koko idea jo nyt tuhoon tuomittu. Kuitenkin Jenny oli ollut aika suostuvainen eläinrakkaana, mikäli koira läpäisisi tarvittavat testit. Ziva oli ilmoittautunut sen kanssa testeihin ja käyttänyt vapaa-aikaansa koulutuksissa, jotka oli tarkoitettu koiranohjaajille. Oli kulunut parisen viikkoa, kun kaikki testien tulokset olivat tulleet. Kaikki olivat menneet läpi reilusti, josta Ziva oli ollut erittäin iloinen. Vaadittavat paperit täytettiin, ja niiden tulon jälkeen hänellä oli lupa kuljettaa koiraa mukanaan. Vaikkakin tämä vaati sen verran erityisjärjestelyitä, että Ziva kulki omalla pienellä pakettiautollaan työkeikoilla ja vieläpä omalla kustannuksellaan. Tämä ei häntä kuitenkaan haitannut.

Hän pudotti tavaransa rumanvärisen sermin viereen, käskien samalla lempeästi koiran makuulle pöytänsä taakse istuutuessaan alas käynnistääkseen tietokoneensa.
.
"Olet myöhässä. Joitko illalla liikaa? Ziva kysyi huomatessaan sivusilmällä työkaverinsa tulleen. Kello oli jo pari minuuttia yli seitsemän.
"En juonut eilen." Tony vastasi viileästi.
"Nukuitko pommiin?" Ziva kysyi uudelleen hieman piikittelevään sävyyn.
"Palmer pysäköi paikallesi" hän sanoi, ennen kuin Tony ennätti vastaamaan. Hän oli tullessaan ihmetellyt Tonyn uutta autoa, mutta oli hetkessä tajunnut sen olevan Palmerin.
"Kyllä. Siinä meni aikansa, ennen kuin Ruumiinavaus-Gremmlin sai autonsa siirrettyä omalle paikalleen niin, että pääsin itse pysäköimään siihen. Ihan, kuin hänellä ei olisi ollut korttia ollenkaan."
"Kuinka nyt niin?" Ziva uteli.
"Se oli sellaista säätämistä, että melkein luulisi hänen saaneen ajokorttinsa naapurinsa muropaketista." DiNozzo jatkoi avatessaan tietokonettaan
"Tuo on aika törkeästi sanottu." Ziva moitti sormeaan heristäen. Hän ei tykännyt siitä, että vielä hieman kokematonta Palmeria moitittiin niin paljoa. Jokainen tekee joskus virheitä, mutta niistä oppii. Kukaan ei ole täydellinen tai seppä syntyessään.

"Hetkonen, mikä karvapötkylä tuolta pöydän takaa pilkistää?" Tony kysyi kiinnostuneena huomatessaan Argon hännän tulevan esiin pöydän takaa.
"Tony, saanen esitellä, tässä on uusi työtoverimme Argo." Ziva sanoi ylpeästi osoittaen kädellään koiraansa.
"Tietääkö Gibbs tästä?" Tony kysyi epäilevästi, kuin luullen työtoverinsa tulleen vieläkin hullummaksi. Hän tiesi Zivalla olevan hulluja ninjataitoja, mutta välillä epäili myös järjenjuoksuakin.
"En tiedä, ehkä."
"Kuinka sitten sait sille luvan?" DiNozzo ihmetteli.
"Jennyltä. Kaikki on virallista, sillä on lupa tähän touhuun."
"Vaikuttaa kivalta kaverilta", Tony päätteli koiran rauhallisuuden perusteella sen maatessa edelleen rauhassa lattiatasolla pää etutassujen välissä. Häntä vatkasi iloisesti.
"Sain sen ystävältäni, joka ei voinut sitä terveydentilansa vuoksi pitää, muttei halunnut sitä ihan kenelle tahansa." Ziva sanoi.

Hissi kilahti saapumisen merkiksi. Gibbs saapui McGee kahveineen vanavedessään toimistotiloihin. Tim oli saada sätkyn huomatessaan koiran.
"Koira!" hän älähti ottaen pari pelokasta askelta taaksepäin ja oli melkein pudottaa kahvit.
"Tässä on Argo. Se on kiltti, ei se sinua syö." Ziva rauhoitteli.
"Oletko aivan varma?" McGee epäröi.
"Olen, pistän pääni pantiksi siitä." hän sanoi, jolloin McGee uskaltautui kävelemään kaukaa omalle paikalleen, pitäen koiraa tarkasti silmällä. McGeellä oli koirapelko, tosin vain lievä. Silti hän pelkäsi isoja koiria, kuten iso osa muistakin koirapelkoisista.
"Gibbs, kertoiko Jenny tästä?" Ziva kysyi kääntyen Gibbsiin päin.
"Kertoi, hän soitti illalla ja sanoi, että tiimiimme tulisi uusi jäsen. Minulla ei ollut mitään sitä vastaan, että saisimme nelijalkaisen ystävän vahvistukseksi."
"Asia on siis okei?"
"On, totta kai." Gibbs sanoi.

Gibbsin pöydällä oleva musta lankapuhelin soi käskevästi, joten hän vastasi siihen. Hetken puhelemisen jälkeen hän sulki sen vähän turhankin kovakouraisesti, mikä oli aika tavallista Gibbsiltä jos joku soitti lankapuhelimeen eikä kännykkään. Kaikki odottivat jännityksessä, mitä juttua he pääsisivät tällä kertaa tutkimaan. Argo saattaisi päästä ensimmäiselle työkeikalleen NCIS'in leivissä.

Luku 2

Laivastoministerin poika oli kadonnut. Hän oli lähtenyt koulusta koulun loputtua normaalisti kavereidensa kanssa ja heidän erottuaan häntä ei ollut enää nähty. Puhelimeen ei ole saatu yhteyttä eikä hän ole tullut kotiin. Hän on vasta kolmetoista, joten hänen isänsä on erityisen huolissaan pojastaan ja pyysi NCIS'iä selvittämään asiaa.

"Ziva, Tony, menkää. Selvittäkää ketkä kulkivat hänen kanssaan samaa matkaa, missä he erosivat ja näkikö kukaan mitään." Gibbs määräsi selitettyään tapauksen.
"Hoituu pomo", Tony vastasi tottuneesti napaten kamansa.
"McGee, selvitä hänen kännykkänsä tapahtumat, missä on viimeisin paikannus."

McGee alkoi näppäillä näppäimistöään vauhdikkaasti, kun Ziva ja Tony olivat jo hissillä, unohtamatta kuitenkaan Argoa.

*
Ziva ja Tony ajoivat Zivan sinisellä pienellä pakettiautolla pitkin Washingtonin teitä. He saapuivat hetkessä koulun pihaan, jossa Ziva parkkeerasi autonsa siististi parkkiruutuun. He tulivat ulos autosta ja lähtivät sisään rakennukseen. Pienen hakemisen jälkeen he löysivät tiensä yläkerrassa sijaitsevaan opettajainhuoneeseen, jossa oli vielä rehtori paikalla.

"Erikoisagentit DiNozzo ja David, NCIS. Tutkimme Chris Donnerin katoamista." Tony aloitti ammattimaisesti käveltyään koputtamisen jälkeen sisään huoneeseen Ziva kannoillaan.
"Aivan, rehtori Flynn", hän esittäytyi kättelemällä, ennen kuin istui tuoliinsa.
"Harmillinen tapaus, onko mitään selvillä?"
"Ei valitettavasti ole." Ziva sanoi.
"Keiden kanssa hän lähti?" Tony kysyi.
"Hän poistui koululta Jack Kerryn, Michael Nelsonin ja Ray Hillsin kanssa, kuten yleensä aina. He ovat erottamaton nelikko. Samalla luokalla, hieman vallattomia mutta pohjimmiltaan hyviä poikia.
"Voitteko kertoa heidän yhteystietonsa?" Ziva pyysi kohteliaasti.
"Totta kai, hetki pieni." rehtori sanoi ja alkoi selata tietokoneeltaan heidän tietojaan. Hän kaivoi kynän ja paperia, johon hän kirjoitti osoitteet ylös. Rehtori ojensi täytetyn paperilapun Zivalle joka kiitti.
"Huomasitteko tai huomasiko joku muu tänään mitään erikoista?" Tony kysyi.
"Ei minun tietääkseni ainakaan", rehtori sanoi mietittyään hetken päivän tapahtumia.
"Hyvä on, kiitoksia. Otamme tarvittaessa yhteyttä uudelleen." Tony sanoi heidän poistuessaan takaisin käytävään ja sieltä portaat alas ulos.

Tony soitti Chris Donnerin kavereiden nimet McGeelle sillä välin, kun Ziva otti Argon ulos autosta. He lähtivät kävellen kulkemaan reittiä, jota pitkin Chris oli päivällä kulkenut ennen katoamistaan. He kulkivat katua pitkin, kunnes rakennusten väliin kääntyi pieni kuja. Kujalla, tiiliseinän vieressä oli tummanvihreä kaulahuivi. Ziva poimi kumihanskat taskustaan ja noukki sen talteen. Hetken tarkistelun jälkeen siitä löytyi kuin löytyikin nimikirjaimet C.D.
"Chrisin." Ziva sanoi.
"Hänet lienee kidnapattu, olettaisin", Tony sanoi katsellessaan ympärilleen. Ziva ojensi tällä välin huivia koiralle haisteltavaksi. Argo sai vainun ja lähti takaisin jalkakäytävälle. Tony pussitti huivin, sillä se menisi Abbylle tutkittavaksi. Haukahduksella Argo ilmaisi kadottaneensa jäljet tien reunaan jalkakäytävän ulkopuolelle. Tony huomasi ihan katukivetyksen vieressä olevaa hiekkasavisekoitukselta näyttävää seosta, jota oli kerääntynyt pienenpieneksi kasaksi. Hän otti siitä näytteen Abbyä varten. Poika todellakin oli kidnapattu, se olisi vissi ja varma.

He palasivat takaisin autolle ja ajoivat toimistolle. Ziva otti todistepussit ja lähti viemään niitä alakertaan Abbyn luo. Päästyään hänen labraansa, Abby syöksyi innoissaan koiran luo, kuin pieni lapsi. Abby oli tunnettu eläinihminen, joka teki kaikkensa niiden eteen.

"Tämä siis on Argo, josta koko toimisto tuntuu puhuvan", Abby sanoi iloisesti naurahtaen samalla, kun pörrötti koiran turkkia.
"Näin on. Sana ilmeisesti kulkee hyvin nopeasti."
"Nyt meilläkin on maskotti." Abby sanoi intoillen kaavaillessaan mielessään Argosta heidän omaa maskottiaan. Tavallaanhan se olikin. Ziva hymyili.
"Meilläkin?"
"Niin, CGIS'illäkin on omansa." Abby jatkoi innoissaan.
"CGIS?" Ziva kysyi. Lyhenne oli tuttu, mutta juuri nyt hän ei millään muistanut sen merkitystä.
"Rannikkovartiosto." Abby selitti.
"Aivan. Tässä on katoamispaikalta löydetty huivi sekä jonkinlaista hiekkasavea." Ziva sanoi ojentaessaan pusseja Abbylle, joka laittoi niihin tottuneesti allekirjoituksensa.
"Minäkin olisin ottanut koiran, mutta tiedäthän nämä työajat. Ei tulisi onnistumaan. Ei ainakaan kuudentoistatunnin työpäivillä, joita oli aika usein", hän sanoi hieman surullisesti.
"Totta. Ei itselläkään olisi ollut mahdollista, ellen olisi voinut ottaa sitä mukaan töihin." Ziva tunnusti.
"Sinulla ei ainakaan ole yksinäistä edes töissä."
"Ei, on joku, joka on aina iloinen." Ziva sanoi.
"Tänne labraankin melkein kaipaisi seuraa, vaikka viihdyn omassa rauhassanikin." Abby selitti.
"Voin joskus lykätä sen sinulle hössöttämään ja pitämään seuraa."
"Oikeasti?" Abby sanoi silmät toiveikkaasti tuikkien.
"Ihan oikeasti, mutta nyt on mentävä takaisin." Ziva sanoi osoittaen kattoa ja lähti takaisin yläkertaan.

[Varja]

Päätin lisätä kaksi lukua kerralla, kun olen kirjottanut tämän jo valmiiksi saakka. Harkitsen tosin vielä, että tuleeko yhtä lukua väliin. Tuskin, mutta seuraava ns. sarja tähän on melkein harkinnassa. Kommentti olisi hirveän mukavaa, ilmaiskaa edes jotenkin, että luette. Aivan sama, onko se lyhyt tai kovin järkevä.

Luku 3

Yläkerrassa he kävivät läpi, mitä tietoja heillä oli kidnappaajasta ja ylipäätänsä koko hommasta. Pojan kaverit eivät olleet tienneet hänen katoamisestaan mitään. Eivät olleet pitäneet yhteyttä eroamisensa jälkeen.

"Joko kidnappaajan nimi on tiedossa?" Gibbs kysyi.
"Ei ole vielä, Abby tutkii löytämäämme huivia parhaillaan. Toivotaan, että siinä olisi jälkiä, joista olisi jotain apua." Ziva sanoi.
"Hetkinen, sain sähköpostia Abbyltä." McGee sanoi.
"Kerro McGee", Gibbs käski.
"Kidnappaajamme on Saleem Quaderi, terroristilistalla oleva jemeniläinen. Katosi tutkastamme vuosi sitten, ei varmoja havaintoja sen jälkeen. 
"Ziva, selvitä mitä kontaktisi tietävät hänestä. McGee, jäljitä kaikki mahdolliset kortit, kännykät, tietokoneet, jopa hengittäminen, jos se vain auttaa meitä jollain tavalla selvittämään hänen olinpaikkansa. DiNozzo, kysele katoamispaikan lähellä asuvilta, että näkivätkö he minkäänlaista autoa, poikaa tai kuulivatko mitään normaalista poikkeavaa."
"Hoituu pomo", Tony sanoi. Hän nappasi reppunsa ja poistui rivakasti hissille.

Gibbs lähti ruokailutilan suuntaan, hakeakseen kofeiinijuoman. Hän jatkoi matkaansa kohti portaiden takana sijaitsevia hissejä, josta pääsisi alakertaan. Hän painoi tottuneesti hissin menemään samaan kerrokseen Abbyn labran kanssa. Hissi kilahti, ovet avautuivat hieman kolahtaen ja hän astui ulos jatkaen kävelyään perille saakka.

"Abby!" Gibbs huusi.
"Täällä Gibbs", Abby vastasi seuraavasta huoneesta.
"Mitä sinulla on?" hän kysyi ojentaen kahvin.
"Hiekan ja saven sekoitusta katoamispaikalta. Analysoin sitä parhaillaan. Huivista ei löytynyt mitään uutta, mutta samaa hiekkapölyä oli ihan vähäsen. Olisiko pölissyt vaatteista?" Abby arvuutteli.
"Voi olla. Kerro, kunhan tulokset tulevat." Gibbs sanoi. Samalla kone piipitti valmiuden merkiksi.
"Siinä on hiekkaa ja savea. Juuri tätä savea on saatavilla ainoastaan kaupungin ulkopuolella olevien vuorten luona." Abby sanoi.

Gibbs lähti takaisin ylös. Hänellä olisi suunnitelma, joka pitäisi enää vain toteuttaa jotenkin. Päästyään yläkertaan hän kutsui tiimin koolle. Tony saapui takaisin pian hänen jälkeensä. Kukaan ei ollut kuullut tai nähnyt mitään epätavallista. Ei edes autoa.
"Abby tunnisti löytämänne hiekkasekoituksen hiekkasavi-yhdistelmäksi, jota saa vai kaupungin ulkopuolella olevien vuorten juurelta." Gibbs sanoi.
"Mitä teemme?" Tony kyseli kiinnostuneena.
"McGee, onko mahdollista saada kuvaa alueesta?" Gibbs kysyi.
"Hetki pieni, tarkistan asiaa."
"Vauhtia siihen touhuun." Gibbs kehotti vakavana.
"Koko ajan." McGee sanoi. Minkä hän sille voi, jos kaikki ei löyty sekunnissa, kuin sormia napsauttamalla. Gibbs oli täysin untuvikko tietokoneteknologian kanssa, hänelle sai selittää kaiken tarkkaan ja niin, että kuka vain ymmärtäisi asian ytimen.
"Noniin, löytyi." McGee sanoi ja siirsi kuvan isolle plasmanäytölle.
"Tuolta näkynee suoraan leiriin ja tuossa näyttää olevan sopiva piilopaikka autoille." Gibbs selitti osoitellen sormellaan kuvaa muiden seuratessa tarkasti.
"Mitä on mielessäsi?" Ziva kysyi.
"Ehdotan, että alat leikkimään tarkka-ampujaa ja menet koirasi kanssa tarkkailemaan tuonne kielekkeelle. Otat kiikarit ja aseet mukaasi. Tony suojaa selustaani. McGee seuraa Abbyn kanssa labrasta käsin satelliittikuvalla tapahtumia ja raportoi asiaa. Otan laitteen, jolla saan lähetettyä merkin, mikäli tarvitsen apua."
"Et kai aio mennä heidän joukkoonsa?" McGee kysyi hieman epävarmana suunnitelman onnistumisesta.
"Mikä ettei. He ovat islamisteja, joten tahdon liittyä heidän kerhoonsa."
"Miten aiot toteuttaa idean käytännössä?"
"Helposti, kohta näet." Gibbs sanoi kääntyen kannoillaan kohti hissejä. Hän oli matkalla Abbyn labraan.

Hissin ovien auettua musiikki kantautui jo käytävälle. Monet olivat valittaneet musiikista, mutta koenneet sen turhaksi. Abby osasi olla tarpeeksi pelottava sille päälle sattuessaan, että antoivat mieluimmin asian olla.

"Abby, sulje tuo meteli!" huusi Gibbs kilpaa nauhan kanssa. Abby sammutti sen kaukosäätimellä.
"Tarvitsen henkkarit."
"Vai niin", Abby sanoi ja siirtyi tietokoneensa ääreen."
"Millä nimellä?"
"Joku muu, kunhan ei Gus"
"Miten olisi Tom?" Abby ehdotti hetken miettimisen jälkeen.
"Tom", Gibbs maisteli nimeä suussaan."
"Sukunimeksi sopisi  Welling."
"Tom Welling, se käy hyvin." Gibbs myönsi.
"Taustat?" Abby kysyi.
"Istunut linnassa tapon yrityksestä, laittomista aseista ja huumeista." Gibbs luetteli.
"Onko mukava leikkiä pahista?" Abby intoili tuttuun tapaansa.
"Itse asiassa kyllä." Gibbs naurahti.
"Amerikkalainen?"
"Jep."
"Valmista tuli." Abby sanoi
"Kiitti Abs"
"Gibbs, saanen kysyä mitä teet näillä?"
"Soluttaudun islamistien mukaan, muka halukkaana liittyä heidän kerhoonsa."
"Olethan varovainen, en halua menettää sinua." Abby varoitteli huolissaan. Hänellä oli paha aavistus tästä.
"Ainahan minä." Gibbs sanoi ja nappasi paperit mukaansa lähtiessään takaisin ylös.

Luku 4

Yläkerrassa porukka pisti tavaroita kasaan, Ziva nouti tarvittavat aseet heille ja jakoi ne. Tony haki jäljityslaitteet ja merkinantolaitteen. He testasivat niiden toimivuutta ennen lähtöä. McGee lähti alakertaan Abbyn luo. He virittivät yhteyden korvanappien kautta, Abby piti harmaata mikkikuuloketta päässään ja McGee laittoi kuvan Abbyn isolle plasmanäytölle. Sitä kautta heidän olisi helpompi seurata tapahtumia. Kentälle lähtevä porukka oli vaihtanut vaatteet päälleen ja Gibbs oli käynyt todistevarastolta viemässä sopivia kuteita.
He lähtivät kohti autojaan. Kahdella autolla he ajoivat vuorten luo ja jättivät autot piiloon niin, ettei niitä huomaisi helposti. He purkaantuivat autoista ulos ja vaihtoivat viimehetken ohjeita. Ennen lähtöä oli yhteyksien tarkistaminen. Kaikki oli kunnossa, joten  Ziva nappasi Argon matkaansa ja lähti kävelemään hitaasti kohti kielekettä. Hän ei halunnut paljastua heti kättelyssä. Oli kylmä, aurinko ei paistanut ihan rinteen tälle puolelle. Tony jäi autolle odottamaan ja juttelemaan Abbyn ja McGeen kanssa. Gibbs käveli huolettoman näköisenä kohti leiriä. Hänellä ei ollut asetta, sillä ajatteli sen olevan huono idea. Varsinkin, jos hänet tutkittaisiin tai hän jäisi kiinni.

Hänen eteensä ilmestyi nurkan takaa asemies. Gibbs ei hätkähtänyt, mutta nosti kädet ilmaan antautumisen merkiksi.
"Mitä teet täällä?"
"Oletteko te islamisteja?" Gibbs kysyi rauhallisesti.
"Kyllä, mitä teet sillä tiedolla?"
"Haluaisin liittyä joukkoonne, mikäli se on mahdollista." Gibbs pyysi.
"Miten löysit meidät?"
"Kaupungilla tiedettiin sanoa, että täällä päin olisi samanhenkistä porukkaa."
"Hyvä on, tervetuloa." mies sanoi. Hän viittoi Gibbsin mukaansa ja lähti johdattamaan tätä leiriin päin. He saapuivat pian rakennusten keskelle.
"Kuka sinulla on mukanasi, Namir?" kysyi toinen mies, joka tuli viereisestä rakennuksesta
"Hän haluaa liittyä islamistien joukkoon."
"Kuka olet?" Saleem kysyi epäilevästi katsastaen häntä päästä varpaisiin.
"Tom Welling." Gibbs vastasi esittäytyen.
"Hyvä on, tervetuloa joukkoomme. Toivottavasti et pelkää mitään."
"En usko pelkääväni." Gibbs sanoi itsevarmasti ja toivoi näyttävänsä sen myös muille.

*
Tällä välin Ziva oli päässyt perille. Hän asettautui makuulle vatsalleen ja alkoi tuijottaa leiriä kiikareilla. Abby etsi McGeen avustuksella Gibbsiä satelliitilla. He löysivät Gibbsin, joka meni juuri sisään yhteen rakennuksista. Rakennuksen sisällä tämä löysi Chrisin.

"Tehtäväsi on näin alkuun valvoa häntä. Hän on panttivankimme. Olet vastuussa hänestä." Saleem sanoi.
"Aiommeko tappaa hänet?"
"Emme. Meillä on diili, mikäli hän tottelee ja tekee kuten käsketään, häntä ei satuteta. Hän yritti kuitenkin jo kerran paeta, mutta saimme hänet kiinni. Niin ei saa käydä toisten"
"Hyvä on." Gibbs sanoi ja istuutui alas pojan viereen, joka kyyhötti seinän vieressä painautuneena siihen kiinni. Saleem katseli hetken arvioivasti, kunnes jätti heidät kahden
"Hei." Gibbs sanoi. Poika ei vastannut.
"Olen Tom ja sinä olet ilmeisesti Chris, eikö niin?" hän kysyi uudelleen. Poika nyökkäsi arasti.
"Älä huoli, en anna kenenkään satuttaa sinua." Gibbs lupasi.

*
Ziva makasi edelleen vatsallaan kiikarit silmillään tarkkaillen leirin ympäristöä havaiten mahdollisia uhkia ja pelastusreittejä.
"Pysytkö lämpimänä?" Tonyn ääni kuului korvanapista.
"Hädin tuskin." Ziva vastasi tuhahtaen.
"Miltä sieltä näyttää?"
"Vartijoita on ainakin viisi. Heillä ei ole paljoa pakoreittejä. Rakennuksia on kolme, joista Gibbs on kauimmaisessa. Eli toinen rakennus vasemmalta eteenpäin." Ziva raportoi.
"Entä näkyykö Gibbsiä?"
"Hän on vielä sisällä rakennuksessa, Saleem Quaderi on hänen seurassaan."
"Hyvä on, ilmoita, kun hän tulee ulos."
"Totta kai. Miltä siellä päin näyttää, Abby?" Ziva kysyi.
"Alue on aika rauhallinen, näemme sinut ja koko alueen."
"Entä minut?" Tony kysyi.
"Melkein, mutta ei aivan." McGee vastasi.
"Saleem on ulkona." Ziva sanoi huomatessaan tämän tulevan ulos rakennuksesta.

Satelliittikuvasta näkyi maahan heijastuva varjo ja pian myös ihmishahmoja. Saleemin yhteistyökumppani Namir näytti laittavan maahan kameran jalustan. Jalustan päälle hän ruuvasi kameran.  He puhuivat selkeästi jotain, kunnes kauimmaisen rakennuksen ovi avattiin. Gibbs ja Chris olivat ulkona. Namir kiskaisi pojan kameran eteen seisomaan ja tähtäsi tätä aseella. Gibbs painoi laitteesta merkinantomerkkiä ja pian moottori alkoi jo jyllätä äänekkäästi. Tämä sai miehet kiinnittämään huomionsa siihen. Suuri, harmahtavan ruskea jeeppi ilmestyi mutkan takaa vauhdikkaasti kaahaten. Hiekka pöllysi ja kivet lentelivät äkäisesti. Islamistit alkoivat räiskiä aseillaan autoa kohti. Tony hyppäsi pois vauhdissa, kierien suojaan. Auto jatkoi matkaansa ja pysähtyi törmäten kevyesti seinään.

Gibbs sysäsi kevyesti hoikan pojan pois kameran edestä Tonyn ampuessa Namirin. Ziva toimi apuna vuorilta käsin ja ampui yhden henkilön, joka näytti kuvittelevan onnistuvansa hyökkäämään taloa muurinaan käyttäen. Gibbs otti aseensa Tonyn heittämästä laatikosta. Hän käski poikaa pysymään paikoillaan ja matalana. Tämä totteli kiltisti, suojautuen roskakorin taakse.
 
"Saleem karkaa!" Gibbs huusi Tonylle nähdessään maasturin kaasuttavan pois talon takaa. Hän ajoi päinvastaiseen suuntaan, mistä NCIS oli tullut, joten edes Ziva ei saanut häntä tähtäimeen.

"Tarvitsen toimintavaltuudet, Abby!" Gibbs huusi. Langan toisessa päässä Abby otti yhteyden Jennyyn, pyytäen valtuuksia käyttää voimakkaampaa asetta. Hän valmisteli sitä jo vauhdilla.
"Myönnetty!" Abby vahvisti.
"Anna palaa!" Gibbs käski päättäväisesti.
"Vihreä valo, idiootti!" GIbbs mylvi vihaisena Tonyn odottaessa edelleen.
"Merkkaan maalin." Tony vastasi. Hän kokosi itsensä ja painoi liipaisimesta. Kului muutama sekunti, kunnes auto räjähti taivaantuuliin. Pako oli tuhoon tuomittu, kuten hänen kohtalonsakin. 
"Miksi epäröit?!" Gibbs tiukkasi
"Halusin olla varma, miksi painan liipaisimesta." Tony sanoi. Hänen käytöksensä perusteella tässä olisi saattanut olla jotain henkilökohtaistakin. Kuitenkaan Gibbs ei puuttunut siihen. Pääasia oli, että syyllinen oli nalkissa ja poika ehjin nahoin hengissä.

[Varja]

Luku 5

Ziva pakkaili tavaroitaan takaisin reppuunsa. Hän purki aseen irrotettavat osat omalle paikalleen koteloon, asetti aseen sinne ja sulki sen. Hän nosti sen olalleen ja lähti kävelemään rinnetietä pitkin takaisin alaspäin. Hän tunsi puhelimensa soivan, joten kaivoi sen esiin ja vastasi.
"Ziva."
"Jenny tässä."
"Hei Jen", Ziva sanoi yllättyneesti.
"Kuule, sinulle olisi melkein työkeikka koulun kentällä, mutta vain pelottelutarkoituksessa. Menetkö käymään?"
"Totta kai. Kerrotko lisätietoja?" Ziva sanoi nopeuttaessaan askeleitaan. Pian hän oli jo melkein autollaan.
"Opettaja Schneiderin ex-mies oli tullut paikalle ja puukolla uhaten kidnapannut hänet jalkapallokentän keskelle." Jenny selitti.
"Hyvä on, käyn katsomassa tilanteen. Nähdään." hän sanoi.

Nopeasti hän laittoi koiran autoon ja nakkasi nopeasti tavaransa takatilaan. Vauhdikkaasti hän juoksi kuskin puolelle. Hän starttasi autonsa ja survaisi tallan pohjaan. Auton ampaistessa matkaan, hiekkaa lennähti taaksepäin renkaiden alta. Matkalta hän otti yhteyttä Gibbsiin sanoen, että hänelle tuli kiireellinen työkeikka. Jenny soitti ja pyysi käymään paikanpäällä.

Päästyään koulun kohdalle, hän huomasi koko koulun seisovan kentän vieressä töllistelemässä tapausta. Hän näki kidnappaajan ja panttivangin. Ziva parkkeerasi auton metalliaidan toiselle puolelle ja päästi koiran ulos autosta jättäen sivuoven auki. Ennen auton luota poistumistaan hän nappasi narupallon taskuunsa. Koirasta näki, että se tiesi päässeensä töihin. Se ei hössöttänyt hihnassa samalla tavalla, kuin arjessa. Se seurasi emäntäänsä tiiviisti eikä haahuillut omiaan.
Ziva käveli aidan oikealta puolelta väkijoukon luo. Hän erotti koulun rehtorin, joka lähestyi häntä reippaassa tahdissa.
"Mikä on tilanne?" hän kysyi.
"Hänen hullu ex-miehensä, John Blake kidnappasi hänet ja uhkasi tappaa, ellemme järjestä hänelle pakoautoa. Ryöstänyt puheidensa mukaan pankin. Totuudesta en valitettavasti osaa sanoa mitään." rehtori selitti.
"Hyvä on, katson mitä voin tehdä." Ziva sanoi. Hän laski koiran vapaaksi hihnastaan.
"Argo, foni", hän sanoi.

Argo tunnisti Zivan haluaman esineen ja lähti noutamaan sitä autolta. Se tarttui määrätietoisesti sen kantonaruun ja juoksi takaisin Zivan luo esinettä suussaan roikottaen. Koira luovutti esineen hänelle eteen istuen.

"Sivulle", Ziva käski. Argo liikkui näppärästi hänen vasemmalle puolelleen istumaan.
"Odota." Ziva antoi uuden käskyn ja lähti menemään kohti kentän reunaa. Hän kulki noin kentän puoliväliin pituussuunnassa, jotta hänet voitaisiin havaita suoraan. Hän oletti sen vähentävän paniikkia kidnappaajan suunnassa, kun tämän ei tarvitsisi paikantaa tätä porukan joukosta.

"Olen Ziva David, laivaston rikostutkinnasta", hän aloitti määrätietoisesti nostettuaan megafonin suunsa eteen.
"Minua ei voisi paskaakaan kiinnostaa kuka olet. Haluan vain auton."
"Se on työn alla. Kollegani hoitavat asiaa." Ziva valehteli.
"Hyvä on. Aikaa ei ole paljoa."
"Voitteko päästää Schneiderin vapaaksi? Saatte olla rauhassa siinä, olen yksin ilman asettani." Ziva yritti ja näytti avaten takkiaan, että hänellä ei todellakaan ollut asettaan.
"En, vasta sitten kun saan pakoautoni."
"Hyvä on." Ziva myöntyi. Hän tiesi, ettei kannattaisi tahallaan alkaa väänkäämään vastaan. Se saattaisi pahentaa tilannetta ja sitä kukaan ei todellakaan tahtonut.
"Teillä on kymmenen minuuttia. Jos auto ei ole minulla siihen mennessä, hän on vainaa", John sanoi.
"Hoidan asiaa." Ziva sanoi ja lähti takaisin koiransa luo.

Päästyään kentän laitaan, hän oli törmätä vihaisena karjuvaan rehtoriin.
"Oletteko te aivan hullu ja päästänne vialla?"
"Anteeksi mitä?" Ziva kysyi häkeltyneenä. Ihan tätä hän ei odottanut.
"Vaarannatte hänen henkensä lupaamalla hänelle olemattomia!" rehtori mylvi. Sivusilmällä hän huomasi monen muunkin katselevan itseään epäluuloisesti. Kuitenkaan hän ei antanut niiden nujertaa itseään.
"En tietenkään. Pysykää te nyt siinä ja antakaa minun hoitaa tätä asia." Ziva sanoi ja palasi takaisin samaan kohtaan, jossa oli äsken seisonut.

Hän pysähtyi seisomaan ja kaivo kännykkänsä taskustaan avaten yhteyden Jennylle.
"Jenny, minä tässä."
"Mikä tilanne?" Jenny kysyi suoraan.
"Panttivankitilanne vain yltyy. Hän haluaa pakoauton kymmenen minuutin kuluessa tai opettaja Schneider on vainaa sen jälkeen. Hänellä on aseenaan puukko."
"Hoputan lisävoimia. Olen kuitenkin jo ilmoittanut heille tilanteesta."
"He eivät ehdi. Eivät, vaikka ajaisivat sieltä saakka Gibbsin lailla. Edes hän ei ennättäisi niin vauhdilla niin kaukaa." Ziva protestoi.
"Mitä ehdotat?" Jenny kysyi.
"Saanko luvan käyttää Argoa voimakeinona? Tiedän sen osaavan homman."
"Hyvä on, jos näet sen tarpeellisena." Jenny sanoi hetken epäröimisen jälkeen, mutta antoi koiralle mahdollisuuden.
"Kyllä. Tarvitsen Tonyn avukseni nyt heti", Ziva käski.
"Hän tulee, ilmoitan hänelle heti.
"Pyydä häntä soittamaan heti, kun vain on mahdollista. Pyydä myös ambulanssi paikalle." Ziva pyysi.
"Hoituu"
"Eli lupa käyttöön on?" Ziva varmisti vielä.
"Lupa myönnetty, vahvista." Jenny sanoi virallisesti.
"Vahvistan." Ziva sanoi ja sulki puhelimen. Pian se soi kuitenkin uudelleen. Näytössä vilkkui tuttu nimi. Tony.

"Tony, mene koulun kentälle, metsän päähän. Älä katkaise puhelua ennen kuin annan merkin. Merkistäni teet jotain sellaista, jolloin saat hänen huomionsa kiinnittymään itseeni ja pois minusta." Ziva sanoi.
"Onnistuu, olen aivan kohta siellä." Tony sanoi. Linjalta pysti kuulemaan auton kiihdytyksen DiNozzon kaasuttaessa mielipuolen lailla.
"Argo!" Ziva huusi saaden saksalaisen ystävänsä pinkaisemaan kieli poskella luokseen. Hän irrotti siltä hihnan ja paiskasi sen selkänsä taakse.
"Maahan", hän sanoi saaden koiran pistämään makuulle, rintamasuunta kohti kohdetta.
"Ziva, oletko siellä." kuului Tonyn ääni langan päästä.
"Olen."
"Olen rakennuksen takana autossa. Kelpaako voimakas tyyttisarja ja kolina?" Tony kysyi.
"Kelpaa. Odota merkkiä." Ziva pyysi.

Aika alkoi käydä vähiin. Hän kohotti jälleen megafonin paikoilleen.

"Sinulla on kaksi vaihtoehtoa. Joko päästät vangin vapaaksi, jolloin saat lievemmän tuomion ja teen diilin kanssasi tai päästän koiran irti." Ziva sanoi jääden odottamaan vastausta.
"Ei käy. Haluan pakoauton. Teillä on kolme minuuttia aikaa." hän huusi kentän toisesta päästä
.
Opettaja Schneiderin kasvoilta kuvastui selkeästi pelko, hänen jalkansa tärisivät. Myös kidnappaaja oli hermostunut. Hänen liikehdintänsä oli hermostunutta, hän katseli ympärilleen ja liikutteli jalkojaan hermostuneesti.

"Tony, nyt" Ziva sanoi hiljaa ja nurkan takaa alkoi kuulua kamalaa mekkalaa ja tyyttäystä. John Blaken huomio herpaantui tarpeeksi, jolloin Zivan oli aika iskeä.
"Zárt", Ziva sanoi ja lähetti tottuneesti Argon matkaan, joka säntäsi liikkeelle sora pienesti lentäen. He olivat treenanneet yhdessä, jolloin Ziva oli oppinut tuntemaan koiransa paremmin sekä tietämään sen osaamat käskyt.

Matka lyheni kovasti koiran taittaessa matkaa pitkin, määrätietoisin askelin. Tässä vaiheessa Johnille tuli selvästi hätä tämän huomattua lähestyvän isokokoisen koiran. Tämä päästi irti vangistaan, joka otti jalat alleen. John yritti päästä pakoon juosten kohti takanaan sijaitsevaa metsää. Hänen yrityksensä kuitenkin jäi yritykseksi Argon tavoittaessa hänet. Terävät hampaat pureutuivat pusakan läpi ihoon, saaden karjaisun kajahtamaan komeasti Blaken suusta. Hän kaatui maahan Argon pitäessä häntä otteessaan, mutta ymmärsi olla panematta vastaan. Ziva lähti kohti heitä heilauttaessaan megafonin olkapäälleen roikkumaan. Tony tuli nurkan takaa ottaen opettajan vahdittavaksi. Hän kyseli tämän vointia. Ambulanssin ujellus kuului jo äänekkäänä mutkan takaa. Pian valot vilahtivat esiin. Sora rahisi renkaiden alla sen pysähtyessä kentän toiseen päähän. Argo oli rauhallinen, mutta piti edelleen kättä suussaan. Se oli aina ollut rauhallinen, mikäli vastarintaa ei tehty.

"Irti", Ziva käski napakasti päästyään heidän luokseen. Hän löi puukon Blaken kädestä kauemmaksi ja napsautti raudat paikoilleen, nostaen Johnin ylös. Hän viskasi Argon pallon niin pitkälle, kuin jaksoi. Koira lähti noutamaan sitä palkkiona tekemästään työstä sillä välin, kun Ziva lähti taluttamaan kiinniotettua kohti ambulanssia. Kädestä vuosi verta, joka putoili hitaina pisaroina maahan.

Opettaja Schneider näytti olevan kunnossa. Hänellä ei ollut haavoja, mutta oli säikähtänyt aika pahanpäiväisesti tätä episodia. Kuitenkin hän oli kunnossa. Ambulanssin henkilökunta otti Johnin paikattavaksi. Tony jäi vahtimaan häntä jäykkäkouristuspiikin ottamisen ajaksi. He myös alkoivat paikata hänen haavojaan.

Ziva palasi takaisin kentällä innoissaan pomppivan koiran luo, joka toi pallon kiltisti takaisin. Ziva otti pallon pois, laittaen sen takaisin taskuunsa.
"Hihna, tuo."

Argo lähti hakemaan innokkaasti hihnaa kentän toisesta päästä ja pian palasikin hihna suussaan roikkuen takaisin. Hän antoi koiran repiä hieman violettia grippihihnaa, ennen kuin kytki sen. Tony lähti jututtamaan Schneideriä ja Ziva lähti kuljettamaan miestä tällä välin Tonyn autoon. Hän ei pistänyt enää vastaan, vaan käveli miltei pelokkaasti talutettavana. Ziva avasi oven ja ohjasi Johnin sisään päästä kevyesti painaen. Hän jäi odottamaan Tonyn palaamista. Pian hän tulikin jo hölkäten nurkan takaa.
"Hyvin hoidettu, molemmat."
"Kiitos, kuin myös." Ziva sanoi ja lähti kävelemään autolle. Rehtori tuli hänen luokseen kehumaan hyvästä työstä ja pahoittelemaan aiempaa. Ziva sanoi, ettei se haittaa. Hän ymmärsi reagoinnin.

[Varja]

Luku 6
 
Ziva pakkasi itsensä ja koiransa takaisin autoon. He lähtivät ajamaan takaisin NCIS'in päämajaa. Ziva oli hieman jo väsynyt työpäivän päätteeksi. Pitkä kyttäys vuorella, kiipeäminen sinne ja alas. Sitten vielä episodi koulun pihassa. Olihan hän käynyt aamulla juoksulenkillä ennen töihin tuloa. Päästyään takaisin toimiston oksettavan oransseihin tiloihin, hän antoi tavaroidensa vain pudota. Hän halusi hengähtää hetken, ennen kuin veisi kaikki tarvitsemansa tavarat takaisin omille paikoilleen. Oman käsiaseensa Ziva kuitenkin laittoi pöytälaatikkoonsa, jossa he pitivät aina asettaan, kun eivät tarvinneet sitä. Eli melkein aina sisällä olleessaan, sillä sisällä sitä ei juuri tarvittu. Oli toki ollut poikkeuksiakin, mutta pääasiassa näin.

Gibbs ilmestyi osastonsa tiloihin ja pysähtyi hymyilevän Zivan pöydän eteen. Hymy tarttui myös Zivaan, joka nyökkäsi.

"Hyvää työtä, te molemmat." Gibbs kehui.
"Kiitos, Gibbs", Ziva kiitti. Hänen puhelimensa pirahti soimaan.
"Agentti David"
"Jen tässä, tuletteko käymään?" Jenny pyysi.
"Me?" Ziva ihmetteli hetken.
"Niin, te kaksi."
"Totta kai." Ziva suostui ymmärrettyään ja lähti kohti portaita yhdessä koiransa kanssa.

Hänen päästyään Jennyn sihteerin, Cynthian huoneeseen, tämä nyökkäsi tervehdykseksi. Ziva teki samoin. Hän koputti pari kertaa vain kohteliaisuuden vuoksi, vaikka tiesikin Jennyn odottavan häntä.

"Hei Jen." Ziva sanoi päästäen koiran huoneeseen edellään ja sulki oven perässään..
"Hei. Tässä siis on Argo?"
"Kyllä"
"Sopiiko häntä moikata?"
"Tottahan toki" Ziva lupasi auliisti.

Argo oli mielissään saadessaan rapsutuksia. Se heittäytyi selälleen tassut taivasta kohden. Ziva oli ylpeä siitä, peloton ja otti kaiken lunkisti. Se oli hyvin itsevarma.

"Teidän keikkanne ilmeisesti meni hyvin?" Jenny kysyi hymyillen.
"Näin voi sanoa. Homma meni kuin elokuvissa. Tosin rehtori yritti junnata vastaan, jonka toisaalta ymmärränkin."
"Niinkö?"
"Joo, väitti minun vaarantavan opettajan hengen lupaamalla olemattomia. Kun sanoin pakoauton olevan työn alla. Olisiko pitänyt vain töksäyttää, että et muuten saa sitä. Tosin pahoitteli sitä jälkeen päin" Ziva nurisi.
"Toimit aivan oikein, olet silti ammattilainen tähän hommaan, tosin kuin rehtori itse." Jenny sanoi olevansa samalla kantilla.
"Muuten kaikki säästyivät vammoilta, lukuun ottamatta itse kidnappaajaa. Argo upotti hampaansa hänen käteensä. Pahempi jälki olisi tullut, jos hän ei olisi ollut tajunnut pysytellä paikoillaan. Riuhtominen olisi vain pahentanut asiaa." Ziva sanoi.
"Se on hieno koira, olisi sääli, jos sen taidot menisivät täysin hukkaan."
"Se on kyllä totta. Abby intoili jo, että se olisi meidän maskottina, kun CGIS'illäkin on oma maskottinsa."
"Normaalia Abbyltä." Jenny naurahti kuvitellessaan tilanteen.
"Niin on, kävin päivällä hänen luonaan pyörähtämässä, kun veimme todisteita katoamispaikalta."
"Muuten, olen anonut tämän päiväsen perusteella Argolle sankarikoiramitalia." Jenny töksäytti. Zivan leuka jäi auki ja olisi varmasti roikkunut lattiassa asti, jos se ei olisi ollut kiinni päässä.
"Oikeasti?" Ziva ihmetteli.
"Kyllä, tekihän se hyvän työn tänään. Ja vielä ensimmäisenä työpäivänään. Minkä ikäinen se on nyt?"
"Viisi", Ziva vastasi.
"Sillä on vielä paljon keikkoja edessä. Uskon, että siitä on meille myös paljon hyötyä." Jenny arvuutteli.
"Voi olla." Ziva vastasi nyökytellen.
"Voit mennä, halusin vain kertoa tämän." Jen sanoi.
"Hyvä on."

Ziva poistui ovelle ja sulki metallinvärisen oven perässään. Hän suuntasi takaisin alakertaan. Muu tiimi oli jo kertynyt paikan päälle, mukaan lukien Abby, Ducky ja Jimmy. Hän rojahti istumaan tuoliinsa.

"Mikäs kokous täällä on meneillään?" Ziva kysyi hieman kiinnostuneesti.
"Haluamme kaikki kiittää teitä kahta hyvin tehdystä työstä. Se on todella paikkansa tiimissä ansainnut." Gibbs sanoi ylpeästi.
"Sillä on paras ohjaaja, joka tuntee sen ja sen kyvyt." Tony täydensi iskien silmää niin, että  vain Ziva huomasi sen.
"Kiitos kaikille." Ziva sanoi. Tony alkoi selittää kaikille Argon kiinniottoa suu vaahdossa.

Ziva kirjautui sähköpostiinsa ja huomasi saaneensa sähköpostin. Työterveydenhoitaja haluaisi ottaa uudelleen verikokeen. Ziva sai sätkyn jo pelkästä ajattelemisesta. Veri tai neulat eivät pelottaneet häntä yhtään, mutta verikokeen ottaminen hänestä itsestään sai aikaan sätkyn. Joka tapauksessa hän vastasi tulevansa. Tunnin päästä.

"Ei helvetin helvetin helvetti", Ziva puuskahti painaen päänsä käsiinsä.
"Mikä hätänä?" Gibbs kysyi.
"Joudun verikokeisiin uudelleen." Ziva puuskahti ärsyyntyneenä pitäen päänsä haudattuna käsiinsä. Tämä ei tulisi olemaan helppoa.
"Miksi?" Tony kyseli.
"He haluavat ottaa uudelleen kokeet ihan sitä varten, että onhan se kurkunpääntulehdus mennyt jo ohi, johon söin antibioottia."
"Et kai sinä pelkää verikokeita?" DiNozzo kysyi hämmästyneenä.
"En, ellei niitä oteta juuri itsestäni."
"Millon aikasi on?" Gibbs kysyi.
"Seitsemältä."
"Voimme tulla mukaasi." Gibbs lupasi kiltisti.
"Pelkäänpä, että teidän on pakko tulla." hän sanoi.
"Oletko niin hankala potilas?" Tony naurahti yllättyneenä.
"Näkisit vain. Viime kerralla tarvittiin neljä ihmistä pitelemään paikoillaan." Ziva tunnusti hieman häpeillen.
"Oh dear", Ducky päivitteli.

Ducky oli yhtä yllättynyt, kuin muutkin. Ziva, joka ei normaalisti pelännyt mitään, pelkäsi verikoetta. Ja kaiken sen lisäksi tarvittiin neljä henkilöä pitelemään häntä aloillaan. Porukka alkoi hajaantua omiin oloihinsa pikkuhiljaa. Ziva kysyi Abbyltä, voisiko hän katsoa sen aikaa Argon perään. Hän ei voisi ottaa sitä mukaan, muttei viitsisi viedä sitä autoonkaan kyhjöttämään. Tämä suostui oitis enemmän, kuin mielellään. Hän sai myös aikaa stressata tulevaa yksikseen, ilman että koira alkaisi myös jännittää hänen vuokseen. Koirat kun ovat herkkiä lukemaan ohjaajan jännitystä.

Verikokeen aika alkoi lähestyä uhkaavasti. Mitä lähemmäs tasaa mentiin, sitä enemmän Ziva hermostui. Hän oli levoton, kulki ympyrää. Jopa Tony alkoi tulla huonovointiseksi jo vain pelkästä työkaverinsa katsomisesta.

"Mennäänkö?" Gibbs kysyi.
"Jos on aivan pakko", Ziva myöntyi.

He lähtivät kohti tiloja, jossa koe otettaisiin. He istuivat huoneen ulkopuolelle, yrittäen jutella Zivalle ihan puuta heinää muista asioista, jotta tämän ajatukset siirtyisivät johonkin muuhun, pois tulevasta verikokeesta.
"David", kuului ovenraosta. Ziva jännittyi, mutta pakotti itsensä jalkeille. Gibbs kehotti tätä yrittämään selvitä siitä ilman muiden apua.

Ziva meni sisään ja ovi hänen perässään sulkeutui. Ziva istui kuluneeseen ruskeaan nahkapäällysteiseen tuoliin. Hän tunsi itsensä erittäin epämukavaksi. Kuitenkin näytteenottaja tiesi Zivan jonkin asteen kammosta asiaa kohtaan, jos sitä edes kammoksi pystyi sanomaan. Hänen ottaessa kiristysnauhan esiin, hän joutui pyytämään Tonyn avuksi pitelemään potilasta paikoillaan. Kiristin saatiin ihan hyvin paikoilleen. Kuitenkin Ziva menetti itsehillintänsä ja piikin tullessa esille ja eräänlaisena refleksinä löi avokämmenellä hoitajaa naamaan. DiNozzo sai tehdä töitä pitääkseen häntä paikoillaan. Se alkoi käydä vaikeaksi, joten myös Gibbs, McGee ja vartija joutuivat tulla pitelemään häntä paikoillaan. Tony ja Gibbs pitelivät käsiä paikoillaan, McGeen ja vartijan pidellessä jalkoja.  Ziva sätki voimakkaasti, minkä kerkesi, kuin olisi saanut kouristuksia. Kuitenkin häntä sai oikeasti pitää aloillaan, mikäli näytteenottajalle ei haluttu yhtään lisää vammoja. Ziva ei pystynyt pistämään enää vastaan. Hänen ainoaksi keinoksi yrittää selvitä tästä, oli puhaltaa ilmaa keuhkojensa täydeltä hoitajan naamaan. Se ei kuitenkaan hyödyttänyt mitään, joten hän tunsi itsensä nöyryytetyksi ja ennen kaikkea alistetuksi.

Toimenpide oli pian ohi. Ziva alkoi rauhoittua huomattavasti ja kykeni pyytämään hoitajalta anteeksi väkivaltaista käytöstään. Näytteenottaja sanoi tottuneensa tähän ja ymmärsi hyvin potilaiden mahdolliset reaktiot. Vihdoin hän pääsi pois ahdistavan valkoisista tiloista, takaisin oranssin pariin. Hän lähti alakertaan Abbyn luo noutamaan koiraansa.

Hissin kilahdettua hän astui ulos ja päästyään  labran puolelle, oli miltein joutua teilatuksi. Argo oli havainnut omistajansa ja pomppi iloisena tämän ympärillä.

"Miten meni?" Abby kyseli.
"Vaadittiin neljä ihmistä pitämään aloillaan. Näytteenottajaa ei laskettu tähän mukaan." Ziva sanoi.
"Niinkö paha?" Abby irvisti
"Kyllä. Oliko Argo nätisti?"
"Oikein nätisti, se on kuin pieni enkeli. Otan sen mieluusti hoitoon myöhemminkin, valloittava kaveri." Abby kehui rapsuttaen sitä.

[Tutitutie]

Heh, taas lisää NCIS-ficcejä. Kiitos, kiitos, päiväni pelastamisesta. Loppuuko tää nyt tähän? Kumpa ei, mutta kyllä kesti ihan mukavasti lukea ja sormet syyhysi päästä kommentoimaan. Olit kuvaillut kivasti näitä erilaisia kohtia tässä. Esim. seinien oranssia väriä. Kiva kun lisäsit Argon tähän mukaan. Onko se sun oman pään tuote, vai ollut mukana ohjelmassa? Kiva kun oot kirjottanut lisää NCIS-ficcejä ja saat multa kyllä pelkkiä ruusuja.
-Tutitutie

[Varja]

Tutitutie Kiitän. Ihan oman mielikuvitukseni tuotetta, mulla itellä koiraharrastus on todellä lähellä sydäntä, joten mä päätin kokeilla jotain vähän erilaista. Kuitenkin viidennellä kaudella jaksossa oli saksanpaimen. Ei lopu vielä tähän, on tähän ainakin nelisen lukua vielä, jos oikein muistan.

[Varja]

Luku 7

Päästyään yläkertaan, Ziva oli pakkaamassa tavaroitaan, kun DiNozzo ilmestyi yllättäen paikalle.
"Hei Ziva, lähdetkö treeniseuraksi salille?" hän kysyi.
"Itse asiassa voisin vaikka lähteäkin." Ziva vastasi.
"Mennäänkö heti?"
"Sopii, käyn viemässä koiran autoon. Nähdään salilla." Ziva sanoi ja lähti kohti hissejä. Hissi hurisi tasaisesti, kunnes pysähtyi oikeassa kerroksessa. Ziva poistui ja lähti kohti autoaan. Autolla hän laittoi koiran sivuovesta häkkiinsä ja nakkasi reppunsa häkin viereen. Hän sulki oven  ja napsautti ne lukkoon palatessaan takaisin sisään
.
Hän kävi omalla kaapillaan ennen kuin meni pukuhuoneeseen vaihtamaan vaatteet. Ennen salin puolelle siirtymistään hän venytteli vähäsen. Ziva päätti aloittaa juoksumatolla, mutta lämmitelläkseen kävelynopeudella. Hän kuuli oven käyvän takanaan ja näki Tonyn saapuneen. Tämä käveli verkkaisesti juoksumattoja kohden ja tuli viereiselle seuraksi. Ziva tunsi kävelleensä tarpeeksi, joten hän nosti nopeutta kevyeksi hölkäksi, mutta piti vauhdin itselleen sopivana. Hänellä olisi vielä edessä iltalenkki koiran kanssa, joten hän ei ajatellut väsyttää itseään liikaa.

"Miten olisi nyrkkeilytuokio?" Ziva ehdotti Tonylle silmää vinkaten.
"Joo, mikä ettei."
"Sopiiko, että aloitat säkin pitämisellä?"
"Käyhän tuo." Tony sanoi nyökäten.
"Menen jo edeltä."

Ziva siirtyi nyrkkeilemään alkuun yksikseen, kuin etsien siihen tuntumaa pitkästä aikaa. Siitä oli aikaa, kun hän viimeksi oli käynyt salilla. Hänen kaikki aikansa oli mennyt Argon valmisteluissa, joten salille ei jäänyt aikaa. Luonnollisesti koiran otettuaan se menee edelle. Juoksulenkkejä oli ollut mukava tehdä, kun sai huiskuhännän seuraksi ja sai samalla itsekin liikuntaa. Pian DiNozzo lopetti juoksemisen matolla ja tuli avuksi pitelemään isoa nahkaista säkkiä Zivan aloittaessa hakkaamaan sitä. Hän oli jo nuorena rakastanut nyrkkeilyä, se oli hyvä tapa purkaa paineita. Tony sai välillä pidellä säkkiä tosissaan Zivan hakatessa sitä kaikin voimin uskomattomalla sarjatulella.

"Tahdotko?" Ziva kysyi vähän ajan päästä, kun oli mielestään hakannut jo riittävästi. Hän riisui hanskat.
"Toki." Tony vastasi. He vaihtoivat paikkaa, Tony laittoi hanskat käteensä ja oli Zivan vuoro pidellä säkkiä.

Hänen oli pakko myöntää, että Tonyllä oli aika hyvä tekniikka. Hän toivoi salaa pääsevänsä kaksintaisteluun Tonyn kanssa seuraavan kerran Gibbsin lähitaisteluharjoituksissa. Ziva piti lähitaistelusta, hän oli opiskellut sitä aikoinaan Mossadissa ja eteenkin nuorena useita vuosia. Tony ei viitsinyt hakkailla kovin kauaa. Hän huomasi kellon olevan jo melkein yhdeksän. Aika meni nopeasti, kun oli kädet täynnä töitä. Hiljalleen he lopettelivat ja siirtyivät vielä venyttelemään yhteisesti. Sen jälkeen molemmat menivät omiin pukuhuoneisiin. Ziva ei vaivautunut vaihtamaan vaatteita, hän nappasi vain fleecepusakan päälleen, ettei palelisi hikoilun vuoksi. Hän lähtisi saman tien lenkille Argon kanssa.

*
Hän ajoi autollaan kohti lähellä olevaa metsätietä, jolla liikkui usein paljon mökkiläisiä läheiseltä leirintäalueelta. Hän pysäköi autonsa pienelle parkkipaikalle metsikön reunaan ja päästi koiran ulos autosta. Hihnaa hän ei ottanut mukaan, sillä tiesi sen olevan tarpeeton Argon kaltaisella koiralla. Tosin keskustassa hän piti koiran kytkettynä, mutta metsikkö ja syrjäinen seutu olivat eri asia. Kuitenkin hän seurasi koko ajan sen liikkumisia. Kuitenkin tähän aikaan oli vähän liikennettä. Alkoi jo olla hämärää, mutta se ei Zivaa haitannut, Argosta puhumattakaan. He lähtivät etenemään pitkin metsätietä, joka veisi uimarannalle päin. Mikäli kulkisi tarpeeksi pitkään, matkaa oli muutama kilometri.

Koira oli innoissaan päästyään kuluttamaan energioitaan. Argo juoksenteli innoissaan pitkin poikin tien molempia reunoja. Välillä se kävi piipahtamassa enemmän metsän puolella, mutta juoksi vauhdikkaasti Zivan kiinni, joka oli vaihtanut kulkunopeuttaan kevyeksi hölkäksi. Ilma tuntui viileältä keuhkoissa ja kasvoilla nopeammassa tempossa. Ziva siirtyi hetkeksi kävelemään, sillä hänellä oli jo juoksutreeni alla ja otti tämän lähinnä jäähdyttelynä. Argo kulki edellä häntä pystyssä ja nenä maassa, kunnes pysähtyi tien pientareelle. Hetken tuijoteltuaan metsikköön, se ryntäsi häviten ryteikköön kuin pieru Saharaan. Ziva pysähtyi seisomaan, mutta koiraa ei näkynyt.

"Argo!" hän huusi. Kuitenkaan mitään ei tapahtunut. Linnut lehahtivat lentoon kiivaan haukun kuuluessa jostain puiden seasta. Ziva kaivoi taskulampun taskustaan ja lähti kulkemaan haukkua kohti. Tarvottuaan ryteikön läpi, hän löysi Argon, joka pyöri vallattomana paikallaan.

"Mitä nyt?" Ziva kysyi. Koira kallisti korvat hörössä päätään hölmistyneenä, kuin kuunnellen. Kuitenkin se painoi nenän maahan ja lähti ajamaan jälkeä tarkkaavaisena. Ziva huomasi tarkemmin katseltuaan, että siinä todellakin oli jalanjäljet, vaikkakin jalanjälki oli pieni. Ziva seurasi koiraansa välittämättä siitä, että hänen kenkänsä olivat läpimärät ja niissä oli vettä. Aivan kuin hän olisi juossut niillä vesijuoksua.

Argon kadottua edessä olevan puun taa, se alkoi haukkua. Ziva pisti askelta toisen eteen ja kiristi tahtia. Hän saavutti koiran suonlaitaan ja näki tämän löydöksen. Pieni tyttö oli juuttunut kiinni suohon ja tuijotti koiraa. Hän oli siinä polviaan myöden, silmät itkusta turvonneena.

"Argo, maahan." Ziva käski saaden koiran asettumaan aloilleen ja pois jaloista.
"Olen Ziva, mikä on nimesi?" hän kysyi.
"Rebecca", tyttö vastasi hiljaa.
"Oletko muuten kunnossa?" Ziva kyseli.
"Olen", Rebecca niiskaisi.
"Tartu käsiini, yritän vetää sinut irti." Ziva pyysi ja tyttö tarttui tämän käsiin.

 Ziva sai tehdä kovasti töitä, mutta sai kuin saikin hetken vetämisen jälkeen tytön irti. Jos hän olisi ottanut Argon hihnan mukaan, sitä olisi voinut käyttää apuna. Yhdessä he lähtivät kävelemään kohti tietä, Argon heilutellessa häntäänsä samalla, kun kiersi heitä ympäri. Tyttö ei pelännyt isoa koiraa, joka oli häntä kylkiin saakka. Pian he olivat jo tien luona.

"Kuinka jouduit tuonne?" Ziva kysyi.
"Olimme kavereideni kanssa tulossa rannalta päin. Meille tuli riitaa, jolloin annoin heidän olla ja lähdin hetkeksi metsään päin. Olin päätynyt suolle ja kun pysähdyin katsomaan oravaa sen toisella laidalla, huomasin jääneeni kiinni ja vajoavani vähitellen alemmas."
"He eivät ilmeisesti kuulleet huutoasi, vai mitä?" Ziva kysyi.
"Eivät. Tai sitten vain eivät tulleet." Rebecca sanoi surullisena.
"Minkä ikäinen olet?"
"Yksitoista."
"Soitan pomolleni, että olen löytänyt sinut. Sen jälkeen menemme työpaikalleni ja soitamme vanhemmillesi. Sitten pääset kotiin." Ziva sanoi ja kaiveli kännykkäänsä housujen taskusta.

Puhelin hälytti muutaman kerran, kunnes toisesta päästä kuului kohinaa ja Gibbsin tuttu ääni.
"Hei, Ziva tässä." Ziva aloitti. 
"Kuule, Gibbs, löysin pienen tytön juuttuneena suohon iltalenkilläni. Tuon hänet NCIS'iin."
"Hyvä on, tulen sinne. Onko hän kunnossa?"
"On. Nähdään siellä." Ziva sanoi ja sulki puhelimen.

Hiljaisuuden vallassa he kävelivät autoa kohti. Ziva laittoi koiran häkkiinsä ja avasi Rebeccalle oven. Tämä hyppäsi kyytiin ja Ziva kiersi kuskin puolelle käynnistäen auton.

Luku 8

Päästyään takaisin työpaikalleen Ziva ohjasi tyttöä kohti sisätiloja taluttaen Argoa toisella kädellään. Hän kävi hakemassa Rebeccalle kulkuluvan ja sen jälkeen he menivät hissiin. Rebecca tutkaili ihmeissään suuria tiloja heidän astuttuaan pois hissistä. Työntekijöitä ei juuri ollut, kello oli jo vähän yli kymmenen illalla.

"Istu tähän hetkeksi." Ziva sanoi käskettyään koiran asettua ja osoitti tuoliaan. Hän hävisi nurkan taakse. Tällä välin hissi kilahti ja Gibbs käveli ulos. Hän törmäsi katseellaan Zivaan, tämän tullessa cokis-tölkin kanssa käytävää pitkin.
”Rebecca, tässä on Gibbs. Hän on pomoni.” Ziva sanoi hymyillen samalla, kun ojensi tölkin tytölle. Tämä kiitti ja avasi sen.
”Kertoisitko isäsi ja äitisi nimet?” Gibbs pyysi laskeutuen tytön tasolle. Hän otti samalla vihkonsa esiin.
”Isäni on kersantti Will Finn ja äitini on Sandra Finn.” Rebecca sanoi.
”Ziva.” Gibbs sanoi ja Ziva alkoi etsiä yhteystietoja koneelta.”
”Löytyi.” Ziva sanoi.
”Soita heille.” Gibbs käski jutellen tytön kanssa. Ziva nyökkäsi ja kaiveli kännykkänsä jälleen esiin.

 Hän näpytteli numeron koneen näytöltä. Puhelin hälytti kolmesti, ennen kuin siihen vastattiin.
”Will”, vastattiin linjan päässä.
”Hei, täällä on Ziva David, NCIS’istä.”
”Hei.”
”Löysin tyttärenne. Tai itse asiassa koirani löysi. Hän on nyt NCIS’in toimistolla, tuletteko hakemaan hänet?” Ziva kysyi.
”Luojan kiitos. Totta kai tulemme.”
”Nähdään. Kysykää tullessanne erikoisagentti Gibbsiä, niin teidät opastetaan tänne”, Ziva sanoi.
”Hyvä on.” Will sanoi ja sulki puhelun.
”He tulevat.” Ziva sanoi suljettuaan puhelun.

Tovin he odottelivat, kunnes hissi kilahti.
”Isä!” Rebecca huudahti huomatessaan isänsä tulleen ja juoksi häntä vastaan. Ziva ja Gibbs seurasivat jälleennäkemistä hymyillen.
”Kiitos tyttäreni löytämisestä.” Will sanoi kätellen heitä kumpaakin.
”Ei kestä.” Ziva sanoi.
”Tuoko on sinun koirasi, joka löysi Beckyn?” hänen isänsä kysyi nyökäten pöydän luona makaavaan koiraan päin.
”Kyllä.”
”Saako sitä puhutella kiitokseksi?”
”Totta kai. Argo!” Ziva sanoi. Harmaa koira tuli iloisesti katsomaan, mitä olisi ohjelmassa.
”Istu.” Ziva käski ja nyökkäsi koiran istuttua paikoilleen.

Sekä Will, että Rebecca taputtelivat ja rapsuttelivat Argoa, joka nautti selvästi. Kello oli kuitenkin jo paljon, joten heidän oli mentävä kotiin päin. Myös Gibbs lähti hissille samaan aikaan, mutta Ziva sanoi kirjoittavansa tapauksesta vielä raportin. Hän kääntyi kannoillaan ja käveli työpöytänsä taakse, vetäen harmaan toimistotuolin sen alta. Argo asettui makuulle ilman käskyä ja Ziva istui alas. Hän nousi kuitenkin ylös ja kävi hakemassa laatikosta tarvitsemansa paperilomakkeen. Hän istui ja kaivoi kynän kynäpurkistaan.

Zivan mieli alkoi kerrata tapahtumia siitä asti, kun hän laski koiran vapaaksi ja lähti kävelemään kohti rantaan vievää tietä. Hän oli melkein valmis, kun hän alkoi tuntea itsensä hyvin väsyneeksi. Nykyään hän joutui heräämään aiemmin koiran vuoksi, että ehti käyttää sen lenkillä ennen työpäivänsä alkua. Saatuaan raportin valmiiksi, hän laittoi hetkeksi silmänsä kiinni. Hän kuitenkin nukahti.

*
Aamulla hän havahtui pöytänsä potkimiseen. Tony. Ziva vilkaisi pariaan niin vihaisesti, kun unen pöpperössä kykeni.
”Vietit täällä yön?” Tony kysyi.
”Näköjään.” hän sanoi ja veti paperilapun irti naamastaan, johon se oli tarttunut
”Miksi palasit vielä takaisin?” Tony uteli.
”Työt kutsuivat.”
”Oliko Gibbs täällä myös?”
”Oli, muttei yötä”, Ziva sanoi.
”Miksi?”
”Ollessani lenkillä Argon kanssa, se löysi metsästä suohon kiinni jääneen nuoren tytön. Pelastin hänet sieltä ja toin tänne. Otimme selvää hänen vanhemmistaan ja soitin heille. Hänen isänsä haki tyttärensä kotiin.”
”Ei kai siinäkään kokoyötä mene?”
”Ei tietenkään. Ummistin hetkeksi silmiäni saatuani raportin valmiiksi ja tiedäthän, miten siinä usein käy.” Ziva selitti
”Kyllä, se on erittäin tuttua. Ajattelee sulkea silmänsä hetkeksi ja huomaakin nukahtaneensa.”

Loppupäivä heillä oli kovin rauhallista. Ei edes yhtään tutkittavaa juttua, koska FBI vei sen heidän nenänsä edestä. Tai lähinnä Fornell pakotti Gibbsin luovuttamaan tapauksen hänelle. Ziva päätti käyttää turhan ylimääräisen ajan hyödykseen ja tyhjentää pöytälaatikkonsa. Oli syyssiivouksen aika, sillä viime siivouskerrasta oli jo pitkä aika.

A/N: Mä en osaa sanoa tästä nyt yhtään mitään, mutta lyhyt epilogi vielä tulossa.

[Varja]

A/N: Suurimmat pahoitteluni epilogin myöhästymisestä, mä en yhtään muistanut unohtaneeni sen lisäystä. Halusin välttämättä lukea tämän tekstin pitkästä aikaa, koska kokonaisuutena tykkään tästä sen verran paljon.

Epilogi

Argo oli sopeutunut loistavasti NCIS’iin ja koko tiimi oli ihastunut siihen. Se oli aina rauhallinen ja työtehtävissä ei antanut häiriön häiritä ollenkaan. Siitä näki, kuinka se piti työnteosta ja ennen kaikkea siitä, että se sai lempilelunsa palkaksi. Argo oli päässyt hommiin muissakin tapauksissa, joita tosin ei ollut kovin paljoa viikon sisällä.

Ziva oli erittäin tyytyväinen valintaansa. He kävivät viikoittain vierailemassa Annan luona. Heillä saattoi kulua kerrallaan useampi tunti. Ziva kertoili paljon heidän työkeikoistaan, kuitenkin vain sen, mitä hän lain mukaan voi kertoa.

Ziva tunsi olevansa paljon pirteämpi, kuin ennen. Nyt hän ei voinut enää luistaa päivittäisistä lenkeistä, jos oli huono ilma. Hän oli päätynyt panostamaan sen verran, että oli hankkinut kunnon sadetakit heille molemmille, jotta ulkoilu olisi mukavampaa ilman pelkoa kastumisesta. Ziva piti siitä tunteesta, kun yksin kotiin tullessa siellä oli aina joku häntä heiluen vastassa ja iloisena siitä, että hän tuli kotiin. Alkuun hänen vuokraisäntänsä oli ollut koiran ottoa vastaan, mutta oli suostunut koeajalle. Kuitenkin päivisin Argo ei juuri kotona ollut ja niinäkin hetkinä talossa oli aivan hiljaista. Ei meteliä kerrostalon rappukäytävään.

Vuokraisäntä oli ollut kaikin puolin tyytyväinen ja oli antanut luvan pitää koiran. Argo ei haukkunut turhia, se reagoi ovikelloon menemällä eteiseen, mutta oli silti aivan hiljaa. Huomiota kaivatessaan, se joko yritti tunkea syliin tai tökki kuonollaan.

Oli tulossa NCIS’in juhlatilaisuus, jonka ohjelmassa oli usein kunniapalkintojen jakoa ja yhteinen juhla-ateria alkaen kakuista. Yleensä Gibbs jätti tulematta koko tilaisuuteen, varsinkin jos hänelle myönnettiin jotain. Jo hyvin monena kertana Tony oli käynyt hakemassa tämän saavuttamat palkinnot. Tällä kertaa kuitenkin Gibbs oli paikalla, kuten myös koko tiimi. Ziva ja Argo myös.

Johtaja Jenny Shepard ojensi kunniapalkinnot ja tämän sihteeri Cynthia Summer toimi niin sanottuna juontajana koko tapahtumalle. Ensin oli vuorossa uusien agenttien joukosta lupaavimman agentin titteli. Kun kaikki oli jaettu, oli yllätysmitalin vuoro.
”Mitali jaetaan johtajan hakemuksesta ja sen saanut on tehnyt erittäin hyvää työtä, loistavan hyvällä maineella.” jo tässä vaiheessa hymy nousi Zivan huulille, sillä hän tiesi.
”Mitali on ensimmäinen laatuaan koko viraston historiassa. Sen saa saksanpaimenkoira Argo.” Cynthia sanoi ja koko porukka puhkesi raikuviin suosionosoituksiin.

Ziva lähti liikkeelle koiran kanssa ja pysähtyi eteen, rintamasuunta yleisöön päin. Jenny asetti mitalin koiran kaulaan. Ziva pyysi siltä hiljaa kurre-temppua ja se kohosi istumaan takajaloilleen, huitoen rauhallisesti ilmaa etutassuillaan. Salamavalo räiskähti, kamera oli ikuistanut Argon kuvan, joka tulisi toimiston seinälle. He poistuivat takaisin paikalleen ja porukkaa alkoi lapata pian ulos salista.

Ziva oli yhtä hymyä, kuten myös muut. He pyysivät valokuvaajaa ottamaan yhteiskuvan koko tiimistä, mukaan lukien Abby, Ducky ja Jimmy.

*
Pian oli jo kotiinlähdön aika. Hän ajeli hiljaa kohti koulun kenttää. Se olisi tyhjä tähän aikaan, joten hän voisi käydä vetämässä pienet hyvänmielen treenit. Pallo taskuun ja koira mukaan. Päästyään kentän laidalle, Ziva käskytti Argon sivulle ja sen jälkeen samalla käskyllä seuraamaan. Argo seurasi iloisesti häntää heiluttaen, sillä oli hyvä fiilis, kuten aina. Se rakasti työntekoa itsenäisesti ja yksikseen. Sillä oli hyvä motivaatio. Zivan pysähtyessä seisomaan, Argo istui alas, kuten kuuluikin. Hän repi sen kanssa hetken narupalloa, kunnes pisti sen taas taskuunsa.

Ziva otti vielä pätkät seuruuta, jonka aikana hän käski koiran vuorotellen istumaan, makaamaan ja seisomaan hänen jatkaessa matkaa. Hän palasi aina koiran oikealle puolelle, ottaen sen seuraamaan uudelleen. Pysähdyttyään hän kääntyi rintamasuunta autolle päin ja tiputti lelun koiran taakse, sanoen samalla sanan ”jättö”, joka meinasi takana olevaa palkkaa. Hän lähti kulkemaan kohti metalliaitaa. Päästyään sen luo, hän kääntyi koiraan päin.
”Tänne”, hän huusi. Argo tuli vauhdikkaasti suoraan kohti. Vähän ennen Zivaa, se hidasti sen verran, ettei törmännyt ja istui tiiviisti tämän eteen. Tämän jälkeen se siirtyi käskystä Zivan vasemmalle puolelle siististi kiepahtaen. Ziva kyykistyi, vei oikean kätensä koiran pään viereen ja lähetti sen eteen hakemaan palloa. Hän nautti nähdä, miten hänen ystävänsä säntäsi hakemaan palloa. Koiran saavuttaessa pallon, Ziva lähti juoksemaan sitä vastaan ja heidän saavuttaessa toisensa, he repivät hetken narupalloa yhdessä.

Välillä pallo lensi milloin minnekin suuntaan, mutta se palautui aina Zivalle. Hän oli vihdoin tajunnut, mikä ilo hyväkäytöksisen koiran omistaminen oli. Vaikkakin hyvä käytös ei ollut itsestään selvyys koiranpentua hankkiessa, puhumattakaan aikuisesta. Hän oli löytänyt elämänsä koiran ja olisi voinut jäädä ikuisiksi ajoiksi tähän hetkeen ja tunteeseen.