Kirjoittaja Aihe: Jotakin pysyvää tähänkin elämään, S, James/Lily  (Luettu 1367 kertaa)

pistoolisankari

  • Vieras
Jotakin pysyvää tähänkin elämään
Genre: Melankolinen slice of life? Ei kuitenkaan suoranainen angst.
Kirjoittaja: pistoolisankari
Paritus: James/Lily
Ikäraja: S
Kuvaus: Joka aamu. Osallistun tällä haasteeseen Ficlet300 (sana 116. Aamu).

Vastuunvapaus: Teksti kuuluu minulle, hahmot ja alkuperäinen tarina kuuluvat luonnollisesti aivan muille tahoille enkä saa tästä rahaa tai mitään muutakaan.

A/N: Kattokaa, sain jotain aikaseks! Jee!

Jotakin pysyvää tähänkin elämään
Kevät oli kylmä, mutta Lily tahtoi joka aamu nähdä auringonnousun. Joka aamu hän meni itsepäisesti liian vähissä vaatteissa ulos, joka aamu tuli nenä vuotaen ja yskien sisään. Joinain aamuina ei edes näkynyt taivasta pilvien takaa, ja silti Lily astui ovesta takapihalle ja istuutui muovituolille kallion vieressä. Joka aamu hän katsoi taivasta ja ajatteli Päivän Profeetan otsikoita ja itki. Joka ikinen aamu hän heräsi ennen kukonlaulua vain mennäkseen liian aikaisin ulos.

Joskus minä katselin häntä makuuhuoneen ikkunasta. Katsoin ilman silmälaseja, en tahtonut nähdä kyyneleitä. Tiesin, että hän itki. Minä tunsin hänet, minä rakastin häntä, minä tiesin. Nojasin otsallani viileään ikkunaan, värisin kylmästä ilman paitaa, liian ohuen peiton alla.

Ja joskus minäkin itkin.

Nyyhti

  • ***
  • Viestejä: 3 915
Vs: Jotakin pysyvää tähänkin elämään, S, James/Lily
« Vastaus #1 : 28.12.2016 15:40:14 »
Lainaus
Joka ikinen aamu hän heräsi ennen kukonlaulua vain mennäkseen liian aikaisin ulos.

Tässä ficissä oli ihanaa se, kuinka missään ei ollut mitään järkeä mutta oli kuitenkin. Vähän niin kuin otsikko sanoi: edes jotain pysyvää. Tuo lainaamani kohta oli aivan ihana, ja tiivisti hyvin sen järjettömyyden. Lily nousee aivan liian aikaisin - asia, josta kuulee heti, että se on negatiivinen, sellainen mitä kukaan ei yleensä halua tehdä - ja syynä on pelkästään se, että hän menee liian aikaisin ulos. Pidin myös siitä, miten Lilyllä oli aina liian vähän vaatetta päällä.

Tämän idea oli kyllä tosi kaunis, ja se oli hienosti toteutettu. Lopussa oli myös kivaa se, että James oli tavallaan mukana tässä Lilyn yksinäisessä rutiinissa, vaikka Lily ei siitä välttämättä tiennytkään.
Never regret something that once made you smile.