Missä on tuntemani tyttö tänäpäivänä? [Rodolphus/Bellatrix, tuplaraapale, S)

[Matohäntä]

Author: Matohantä
Genre: Joku angstromancedrama sekamantelisoppa, en tiedä oikein itsekkään.
Pairing: Rodo/Bella
Rating: S
Disclaimer: Rowling omistaa hahmot ja kaiken muunkin pottermaailmaan kuuluvan.
A/N:  Hih, tykkään liikaa tästä parituksesta, ja olihan siitä sitten kavereitten innostamana vääntää jonkunlainen ficcikin Arvostan jokaista kommenttia, joten niitä vain (:
Osallistuu kerää kaikki hahmot-haasteeseen Bellatrix Lestrangella.


Villi.
Se sana kuvasi hyvin Bellatrix Mustaa. Tyttö oli ollut nyt kuluneen seitsemän vuoden aikana enemmän jälki-istunnossa, kuin minä koko elämäni. Tyttö juoksi pihalla jenginsä (johon myös minä kuuluin) kanssa noituen viattomia ensiluokkalaisia, joi ympärihumalat ainakin kerran kuussa ja pinnasi lähes joka päivä tunneilta. Tyttö oli kauniinpi, kuin kukaan muu kenet olin tavannut. Tytön suuret, tummat silmät olivat pitkien, tummien ripsien kehystämät ja tämän hiukset olivat kuin hienointa silkkiä, ainakin silloin kun ne eivät olleet söpösti sotkussa. Osasi tyttö käyttäytyäkkin, kun vain osui sille tuulelle. Hän oli etevin noita, jonka tunsin. Vaikka tyttö oikein hakemalla haki jälki-istuntoja, osasi tyttö vastata jokaiseen hänelle esitettyyn kysymykseen. Tuo oli tuntemani tyttö, jota rakastin enemmän kuin ketään. Tyttö, jolla oli maailman kaunein hymy.

Tuo tyttö oli kuollut. Nyt hänen tilallaan oli seurapiirikaunotar Bellatrix Lestrange. Nainen oli yhä kuolettavan kaunis, mutta hänen sielunsa oli aivan yhtä musta, aivan kuten hänen petollisen kauniit silmänsäkkin. Nainen ei rakastanut mitään tai ketään. Hän oli kuin se sadun paha, kaunis kuingatar. Hänen sydämmensä oli kuin jäästä veistetty. Alttarilla vieressäni hän oli lausunut valansa, kylmällä ja tuntettomalla äänellä. Olin yrittänyt rohkeasti hymyillä, jos se vaikka rohkaisisi häntäkin hymyilemään, vielä kerran. Turhaan.  Rakastamani tyttö oli kuollut, jä hänet oli korvattu väärennöksellä.

[Pähkinäinen]

Tyttö, jolla oli maailman kaunein hymy.

Jotenkin tosi ihana lause, vaikka rakastumisten yhteydessä tuo asia niin kliseinen onkin.

Tuo tyttö oli kuollut.

Jotenkin tämä sopii aloittamaan toisen kappaleen ja tiivistää tavallaan koko ficin.

Pidin tästä. Lukiessa huomaa, miten kahden ja ensimmäisen kappaleen välillä tunnelma muuttuu. Jonkin verran virheitä tosin löysin, listaan niitä tuossa alempana, mutta vaikka ne välillä häiritsivät, tämä oli silti lukunautinto, painottaen jälkimmäistä sanaa. Olisi mukavaa lukea lisää tällä parituksella tai ainakin näillä kahdella hahmolla yhdessä.

Nainen oli yhä kuolettavan kaunis, mutta hänen sielunsa oli aivan yhtä musta, aivan kuten hänen petollisen kauniit silmänsäkkin.

Tuossa korvaisin "aivan kuten" sekä pilkun sanalla "kuin", muuten tuo virke pistää silmään. Lisäksi tuollaisissa sanoissa kuin "silmänsäkkin" kuulostaisi olevan kaksi K:ta, mutta oikeasti niihin kuuluu laittaa vain yksi. Viimeisessä kappaleessa kahden viimeisen virkkeen välissä on kaksi välilyöntiä.

Tyttö oli ollut nyt kuluneen seitsemän vuoden aikana enemmän jälki-istunnossa, kuin minä koko elämäni.

Tyttö oli kauniinpi, kuin kukaan muu kenet olin tavannut.

Noista laittaisin pilkun pois.

Rakastamani tyttö oli kuollut, jä hänet oli korvattu väärennöksellä.

Tuosta laittaisin pilkun pois, minkä lisäksi siinä lukee tällä hetkellä "jä".

Onkos sinulla muuten beetaa? Suosittelen sellaisen hankkimista kenelle tahansa kirjoittajalle, jollaisella sitä (häntä...) ei vielä ole. Minulle ainakin on omastani pelkkää hyötyä.