Tittle: Punainen viini
Author: Zagero
Genre: Slash
Ikäraja: K-11
Beta:
Pariting: Mies/toisen kerrostalon mies, mies/unohdettu mies
Disclaimer: Omistan tämän koko jutun.
Summary: Voiko joitakin asioita unohtaa koskaan? Voiko kukaan enää sanoa muistavansa? Onko elämä yksinkertaista vai vaikeaa? Voiko kahvi auttaa unohtamaan?
A/N: Tässä olisi teille tällainen, outo juttu. Tämä on nyt minunkin mittapuullani pitkä. Oikeasti yksiosaiseksi jutuksi hyvin pitkä. Tämän piti olla vain harjoitus teksti kuvailun harjoitteluun. Tästä tuli nyt minun mielestäni niin hyvä että tämän voi muillekin laittaa luettavaksi. Tekstistä sen verran että tässä on omasta mielestäni ennätysmäärä kuvailua ja minun mielestäni onnistuin jopa kuvailemaan tekstiä kokoajan, en vain alussa. Tosin joissakin kappaleissa saattaa olla vähemmän kuvailua kuin toisissa, mutta mie yritin ainakin. Tästä piti tulla hettiä, mutta kuinkas kävikään? Olisihan se pitänyt arvata… Ilman Latvian tämänvuotista euroviisukappaletta tämä ei olisi koskaan tullut loppuun. Kuuntelin tuota kappaletta sen kolme tuntia jonka aikana kirjoitin tähän neljä sivua lisää tekstiä, ensimmäiset kaksi sivua (ette näe rajaa missään, ehhee mistä voisitte tietää?) on kirjoitettu aiemmin. Kiitos siis Latvian Cosmos –yhtyeelle. Toivottavasti nautitte ja laittaisitte kommenttia…
Punainen viini
Näen sinut pimeässä illassa yksin. Istut jollain penkillä kadun varrella, suussasi palaa savuke. Mietin sinua ja yhteistä aikaamme. Seisahdun paikalleni. Haluaisin tulla puhumaan sinulle, mutta silloin joskus satutin sinua ja suututin sinut. Nyt haluaisin enemmän kuin koskaan painautua lähellesi, tuntea oloni turvalliseksi. Katsot minuun päin, mutta et näytä tunnistavan minua. Huokaan ja jatkan matkaa kohti keskustassa sijaitsevaa asuntoani. Sohvan viereen varaan lasin viiniä ja viinirypäleitä ja uppoudun kirjaan. Joskus silloin sinä katselit minua vaitonaisena kun olin sohvan nurkassa nyhjöttämässä ja lukemassa kirjaa välillä tummanpunaista viiniä siemaillen. Sinä vain katselit minua, minä tunsin oloni turvalliseksi.
Kuljen ohitsesi ja sinä katsot minua tarkemmin. Tunnen katseesi ihollani, vaikka en katso sinuun. Kun käännän katseeni sinuun sinä käännät katseesi pois. Et halua tunnistaa minua. Sinulla on aavistus siitä kuka minä olen. Muodostat huulillasi äänettömiä sanoja, viet savukkeen takaisin huulillesi. Kätesi tärisevät, näen sen vaikka on hyvin tumma ilta. Taivaanrannassa hohtaa auringon viimeiset säteet, taivas on tummapunainen niin kuin lempiviinini. Humalluin viinistä joskus silloin, saatoin riekkua kotona ja sinä katselit. Vahdit minua, hoidit välillä kuin lasta. En minä silloin ollut mikään lapsi. Olin jo aikuinen, sinä et vain halunnut nähdä sitä silloin.
Katson taakseni, istut penkillä. Puhallat savua ulos suustasi ja huokaiset syvään. Tiedän että olet tunnistanut minut, mutta et halua muistella yhteisiä aikojamme. Näen sen sinusta. Minä en muistele. Joskus kuitenkin mieleeni palaavat hetket jolloin tunsin olevani kotona. Sinun ei tarvinnut kuin olla siinä, katsella minua ja teit oloni hyväksi. Kun sitten teit minulle jotain olin taivaassa. Usein tuudittauduin uneen sinun sylissäsi, suojelit minua painajaisilta.
Saavun keskustaan, kuuntelen liikenteen melua ja läheisen yökerhon pauhua. Joskus nuorempana olin innokas yökerhoissa kävijä. En enää nykyään. Tanssiminen on vieläkin osa elämääni, mutta en enään mene näyttämään sitä että osaan tanssia. Haluan pitää sen tiedon itselläni, enkä paljastaa muille. Viimeksi tanssin ihmistenilmoilla silloin kuin olimme yhdessä. Yhdessä, mietin sanaa, miten montaa asiaa se saattoi silloin tarkoittaa. Nykyään en enää muista sen merkitystä kunnolla. Olen turtunut oman maailmani sisälle, en ole edes varma haluanko tulla sieltä kunnolla enää koskaan ulos.
Joku nuorukainen istuu seinän vieressä pullo kädessään. Huomaan pullon sisältävän alkoholipitoista juomaa. Nuorukaisen silmäkulmaan ilmestyy kyynel, samalla hän nostaa pullon huulilleen ja juo aimo kulauksen juomaa. Hän irvistää ja pyyhkii muutaman kyyneleen poskiltaan ja juo uudelleen. Samalla uppoudun muistoihin. Näin sinut jossain kapakassa melko pian sen jälkeen kun olimme eronneet. Näytit silloin samalta kuin tuo nuorukainen nyt. Näytit siltä kuin elämässä ei olisi ollut enää mitään. En halunnut uskoa että olin sen sinulle tehnyt, mutta ystäväsi syyttelivät jatkuvasti minua sinun kurjasta olotilastasi. Huokaan ja jatkan matkaani.
Taivaan punainen väri on paljon tummempi kuin aikaisemmin. Ilta oli aluillaan kun lähdin töistäni. Nyt huomaan että minun tulisi pitää kiirettä. Kuulen jossain remuavan nuoriso joukon. Joskus minäkin kuuluin joukkoon joka remusi yöt kaupungilla, eikä välittänyt muusta elämästä. Sain kuitenkin kiskottua itseni heistä irti. Koskaan ei tiennyt milloin joku tulisi ja veisi hengen. Hymähdän, huomaan kuinka nuoret ravistelevat spraypulloja ja alkavat tuhertaa seiniin mitä mieleen tulee. Ennen tuo oli taidetta, ennen graffitit tehtiin kunnolla, paikkoihin joihin niitä sai tehdä. Ihmiset katsoivat silloin ihaillen töitämme ja saimme joskus muutaman kolikon rahaa siitä hyvästä.
Kävelen rauhallisesti metroasemalle ja hyppään ensimmäiseen metroon sisälle. Leimaan lippuni ja joudun tyytymään seisomapaikkaan. Ennen iltaisin metrot eivät ole olleet niin täynnä kuin tänään. Moni asia on ollut tänä iltana erilainen kuin muina. Hymyilen, viikonloppuni on alkanut melko hyvin, muistellut vanhoja aikoja. Silloin joskus olimme valinneet yhdessä seisomapaikat, aina. Vaikka metro oli ollut tyhjä olimme silti valinneet seisomapaikat. Monet olivat ihmetelleet, mutta meillä oli ollut syymme. En enää kuitenkaan muista niitä.
Hyppään metron kyydistä parin pysäkin päässä. Jatkan matkaani. Tämä katu on hyvin samankaltainen kuin se jolla sinut aiemmin näin. Huomaan penkin jossa istuu mies. Miehellä on suussaan savuke. Mies istuu kumarassa ja on muutaman vuoden minua vanhempi. Toinen miehen käsistä on taskussa. Toivon että olisit kanssani täällä nyt, minua epäilyttää tuo mustanpuhuva mies. En ole nähnyt häntä ennen täällä. Jään hetkeksi seisomaan paikalleni, päätän kuitenkin mennä ovelleni, tehdä kaiken niin kuin olin suunnitellutkin. Mies seuraa liikkeitäni katseellaan, hän ei kuitenkaan lähde perääni, ei tee minulle mitään.
Saavun kerrostalon eteen. Kävelen ovelle ja näpsyttelen pienelle ruudulle oikeat numerot ja ovi avautuu. Kävelen sisään, sammutan valot käytävästä. Joku oli varmasti jättänyt ne tahallaan päälle yöksi. Minä en osaa olla, jos kerrostalon käytävän ja rappusten valot palavat. Kävelen levollisesti ylös rappusia. Mieleeni tulevat ne monet kerrat kun kiipesimme nämä samat rappuset ylös vähemmän levollisissa tunnelmissa. Meillä oli usein kiire huoneistooni, liian usein. Jaksoit katsella minua tunteja hiljaisuudessa. Saatoit valvoa koko yön katsellen minua, muttet halunnut useinkaan puhua. Ihmettelen sitä joskus vieläkin.
Kiipeän viimeiset askelmat ylös ja kävelen ovelleni, pimeässä rappukäytävässä pilkahtaa nopeasti valonvälähdys. Avainteni kiiltävä pinta väläytti jostain tulleen valon seinille. Avaan oven huoneistooni. Eteinen on pimeä, huoneiston toisessa päässä olevasta ikkunasta kajastaa kelmeää valoa joka valaisee huonetta, mutta vain vähän. Riisun takkini, katselen varjoihin eteisen nurkissa, ne näyttävät muodostavan erilaisia hahmoja, mutta kuitenkin tiedän ettei huoneistossani ole ketään. napsautan valot päälle oven vieressä olevasta katkaisijasta, eteinen kylpee pian kylmässä valossa.
Kävelen hämärässä asunnossani miettien yhä sinua. Olen jättänyt haaveet taakse aikoja sitten, mutta mieleeni nousee silti kuvia siitä mitä olisi saattanut tapahtua jos olisimme pysyneet yhdessä vaikeiden aikojen jälkeenkin. Yritän karistaa kuvat mielestäni ja sanat jotka olisit varmasti minulle sanonut. Tunsin sinut silloin melko hyvin, ehkä liian hyvin. Mieleeni palaa erinäisiä hetkiä ajoista jolloin olimme yhdessä. Suhteemme ei ollut kovinkaan fyysinen, ehkä siksi ettet sinä ollut kamalan fyysinen ihminen. Pidit siitä kun sait katsella tekemisiäni hiljaa, pitämättä ääntä ollenkaan. Kuuntelit puhettani keskittyneenä tallentaen jokaisen sanan muistiisi. En ymmärtänyt silloin miksi niin teit, en ymmärrä vieläkään.
Heitän takkini sohvan selkänojalle, se rikkoo olohuoneen hallitun ja elegantin tunnelman. Huoneen värit ovat vähäiset, mutta tyylikkäät. Minä en koskaan pitänyt niin paljoa väreistä kuin sinä. Halusin kotonani rauhoittua ja miettiä asioita. Välillä sinun värikkäät vaatteesi lojumassa pitkin asuntoani tekivät minut hulluksi. Olisin silloin halunnut tulla rauhalliseen, melko värittömään maailmaan rauhoittumaan. Mutta sinulle ei voinut olla kauaa suuttunut eikä vihainen. Sinä kuuntelit niin tarkasti kaiken sen mitä sanoin ja tarkkailit liikkeitäni, enkä enää osannut huutaa sinulle sillä vimmalla kuin aikaisemmin. Lopulta riidat jäivät vähemmälle, minä en jaksanut suuttua sinulle, koska tiesin ettei se vaikuttanut sinuun mitenkään.
Seisahdun olohuoneeseen, katselen ympärilleni vähäisessä valossa, jota kajastaa eteisestä. Kävelen sohvapöydän luo, tuo sohvapöytä on vanha arkku ja otan käteeni tulitikkuaskin, sytytän puupinnalla olevat kynttilät ja huone saa pian enemmän väriä kynttilöistä kajastuvasta valosta. Jään katselemaan kynttilöiden liekkien tanssia. Ne heiluvat hieman ja huomaan pian itsekin huojuvani niiden tapaan. Mieleeni palaa hetki jolloin olimme yhdessä olohuoneessa. Hetki oli miltei samanlainen kuin tämä, nyt vain seison yksin huoneessa. Sinä seisoit nurkassa katsellen kun minä sytyttelin kynttilöitä. Sinä hymähdit ja minä säikähdin. Kovin usein en ollut kuullut suustasi hymähdystä. Käännyin katsomaan sinua, sinä hymyilit. Minä katsoin sinua kummastuneena, olit yleensä ollut melko vakavan näköinen, eikä kasvoiltasi voinut lukea moniakaan tunteita.
Olen huomaamattani kääntynyt katsomaan nurkkaa jossa sinä silloin seisoit. Sinä kävelit silloin lähelleni enkä osannut aavistaa mitään ennen kuin huulemme kohtasivat. Ennen sitä suudelmaa et ollut koskaan suudellut minua oma-aloitteisesti. Suudelma oli huumaava, en muista koskaan saaneeni parempaa suudelmaa, koskaan. Havahdun mielikuvista, sillä en halua jatkaa kauempaa menneiden muistelua. Ne ovat menneitä, eikä niitä kannata muistella, ellei niistä sitten opi jotakin.
Kaivan takkini taskua ja löydän pian puhelimeni sieltä. Katselen sitä hetken ennen kuin alan selaamaan numeroita joita olen puhelimeni muistiin tallentanut. Silmiini osuu sinun nimesi muiden joukosta, seisahdun siihen. Tämäkin on samankaltainen hetki kuin silloin joskus. Kämmeneni hikoavat samaan tapaan kuin silloin. Olin soittamassa sinulle ja kysymässä jos voisimme joskus tavata jossakin. Soitin sinulle silloin ja vastasit hetken mietinnän jälkeen myöntävästi. Sen jälkeen kun olin lopettanut puhelun kiljuin riemuissani ja hypin ylös alas, vanhempani olivat tulleet kysymään mikä minua vaivasi, ja vastasin silloin rehellisesti. Ehkä heille ensimmäistä kertaa täysin rehellisesti. Vanhempani olivat järkyttyneitä kun saivat tietää kenen olin mennyt ihastumaan. Maineesi ei silloin ollut kaikkein paras.
Otan mukaani yhden tummanpunaisen kynttilän olohuoneen sohvapöydältä. Tuo kynttilä seisoo savisessa kynttilänjalassa. En ole koskaan pitänyt niistä kapeista ja pitkistä kynttilöistä, vaan olen aina pitänyt enemmän noista paksuista ja vahvoista kynttilöistä. Kynttilän liekki väpättää kun kävelen keittiöön, täysin pimeä keittiö saa valoa tuosta yhdestä kynttilästä, jonka lasken keittiön työtasolle. Nostan pöydällä olleita kynttilöitä käteeni ja sytytän ne kynttilällä jonka toin mukanani olohuoneesta. Kynttilöiden valossa näen räikeät vastakohdat, tuo tummanpunainen kynttilä ei sovi seesteiseen tunnelmaan joka huoneessa muulloin vallitsee. Raikas vihreä ja turkoosi sotivat täysin tummanpunaista kynttilää vastaan. Pääni takaosassa alkaa jyskyttämään ja kiirehdin viemään kynttilän takaisin olohuoneeseen. Hymy nousee huulilleni kun muistan sinun moneen kertaan ihmetelleen sitä että sain päänsäryn sellaisista väreistä jotka eivät sopineet yhteen. Minäkään en aivan ymmärrä sitä, mutta se on tuottanut minulle aina päänsärkyä. Lasken kynttilän pienemmälle pöydälle jossa palaa kaksi hieman lyhyempää kynttilää. Samalla pöydällä on myös puhelin sekä sanomalehti jonka nappaan mukaani keittiöön.
Keittiössä lasken lehden siistiin pinoon jossa on viime viikon lehdet tallessa. Silloin kun olimme yhdessä jouduin metsästämään lehtiä ties mistä. Et oppinut koskaan sitä että halusin huoneistoni pysyvän siistinä, minä korjailin sinun jälkiäsi. Menit minne tahansa löysin aina perästäsi jotain; sukan, lehden, paidan, lasin… Lista on melkein loputon. Laskit tavarat siihen mihin halusit, etkä tuonut astioita takaisin keittiöön. Minähän ne astiat aina tiskasin, olisi minulle riittänyt että olisit vain tuonut astiat keittiöön. Jouduin huomauttelemaan sinulle siitä jatkuvasti, mutta huomautuksilleni kävi samoin kuin riidoille. Lopulta en enää jaksanut huomauttaa sinulle astioista tai vaatteista. Minä keräsin nuo hiljaisena ja vein ne oikeille paikoilleen. Sinä seurasit minua hiljaisena katseellasi.
Avaan kaapinoven ja otan sieltä kahvipaketin. Kahvipaketti on peltisessä purkissa jonka sinä minulle ostit. Purkki on kaunis ja sopii loistavasti keittiöni väreihin. En ole muistanut että sinä ostit tuon purkin minulle mutta tilanne muistui jostain mieleeni. Avaan purkin ja tuon elämäneliksiirin ihana tuoksu syöksyy sisälleni. Lasken purkin työtasolle ja avaan kahvinkeittimen luukun. Laitan keittimeen uuden suodatinpussin ja kauhon jauheen pussiin. Otan kannun keittimestä ja lasken sinne vettä hanasta, vesi välkehtii kirkkaana lasisessa kannussa kynttilöiden valossa. Täytän kannun vedellä noin puolilleen ja kaadan sen sisällön kahvinkeittimen säiliöön. Lasken keittimen kannen kiinni, laitan lasisen kannun takaisin paikoilleen ja napsautan laitteen käyntiin. Pian kuulen tutut äänet, kone korisee ja ottaa vettä. Vesi keittyy kuumaksi ja valuu suodatin pussin sisällön läpi voimistaen kahvin tuoksua entisestään ja pian ensimmäiset pisarat tippuvat lasikannun pohjalle hajoten pienemmiksi pisaroiksi kannun seinustoille.
Käännän katseeni pois keittimestä. Laitan kahvipaketin takaisin kaappiin ja suljen kaapin oven. Ilta on pitkällä, mutta minun ei tee mieleni nukkua vielä pitkään aikaan. En varmaankaan saisi edes unta. Kävelen takaisin olohuoneeseen ja nostan harmaan laatikkosohvan päällä olleen takkini ja vien sen eteisen naulakkoon. Suoristan kenkärivit ja sammutan valon eteisestä.
Huoneistossani tuoksuu kynttilöille ja kahville, lempituoksuilleni. Otan käteeni eteiseen jättämäni laukun ja menen sen kanssa olohuoneeseen. Lasken siellä salkun toiselle harmaista sohvista. Tuo harmaa sohva on kuin jatke lyhyelle pätkälle käytävää joka on eteisen ja olohuoneen välillä. Kuljen olohuoneen läpi sohvien päätyjen ja seinien välistä kohti vessaa. Nappaan jälleen kynttilän mukaani ja avaan oven ruskeisiin väreihin puettuun vessaan. Sytytän vessan pöydällä olevia kynttilöitä ja siirryn kohta sytyttämään klassisen kylpyammeen reunoilla ja seinien syvennyksissä olevia kynttilöitä. Lasken kynttilän jolla olen sytyttänyt huoneen kynttilät yhteen syvennykseen joka on seinällä. Kun kynttilä on syvennyksessään avaan hanan ja lasken höyryävää vettä altaaseen. Vesi loiskahtaa ja vedestä nouseva höyry huurruttaa pian huoneessa olevat peilit. Peilejä on monta, ne ovat kaikki eri kokoisia ja ne tuovat lisä tilan tuntua pieneen huoneeseen. Jätän veden valumaan rauhassa höyryävän kuumana.
Otan mukaani jälleen kynttilän, sen jonka otin mukaani olohuoneesta ja siirryn makuuhuoneeseeni. Makuuhuoneeni värit ovat kaikkein haaleimmat ja henkevimmät. Valkoinen ja haalea sininen tuovat mieleen taivaalla liikkuvat pilvet, mutta toisin kuin edellisinä iltoina minun ei tee mieleni mennä heti kylvyn jälkeen nukkumaan. Enää auringon viimeiset säteet valaisevat huonetta, ikkuna josta nuo viimeiset säteet pilkistelevät on melko suuri ja sen ikkunalaudalla on melko paljon kynttilöitä jotka tulisi sytyttää. Kävelen rauhallisesti noiden kynttilöiden luo ja alan sytyttelemään niitä. Pian olen saanut jokaisen niistä sytytettyä ja siirryn takaisin oven viereen sytyttämään pöydällä olevat kynttilät.
Lasken kynttilät kädestäni ja kävelen pöydän toiselle puolelle. Riisun puvuntakin päältäni ja laitan sen ripustimeen. Avaan oven vaatehuoneeseen, tai pikemminkin pieneen komeroon johon olen asentanut tangot sekä hyllyjä. Vaatteeni ovat siististi järjestyksessä ja laitan ripustimen riippumaan tangolle. Riisun loput vaatteeni, jätän ainoastaan alusvaatteeni päälleni ja kietoudun melko paksuun kylpytakkiin, taittelen vaatteet siististi tuolille odottamaan huomista. Katson ikkunaan, näen saman näyn sieltä joka ilta. Vastakkaisen kerrostalon saman kerroksen ikkunasta kuin omani, katselee minua eräs nuori mies. Hän on katsellut minua koko ajan ikkunastaan. Kun muutin tänne minua häiritse että tuo mies katseli minua, enää en piittaa siitä, mutta mies näyttää nauttivan. En jaksa välittää hänestä ja kävelen huoneeni ovelle, kurkistan vielä olkani yli. Mies katselee ikkunastaan edelleen minua ajatuksiinsa vaipuneena. Hän hätkähtää kun huomaa että katselen häntä, siitä piittaamatta jatkan matkaani vessaan ja suljen hanan. Vesi höyryää vieläkin ja kokeilen sitä varovaisesti. Liian kuumaa vielä, totean itsekseni ja nousen ammeen reunalta, nostan käteeni saippuapullon ja valutan sen sisältöä ammeeseen, suklaan hajuinen saippua on nykyään ainoata saippuaa jota käytän. Kävelen keittiöön ja napsautan keittimen pois päältä. Avaan toisen kaapin oven ja otan sieltä tumman posliinisen kupin. En ole koskaan ymmärtänyt ihmisiä jotka juovat kahvinsa tai teensä muovisesta kupista. Posliinin pinta on mukavampi ja kuppi on lämpimämpi pitää kädessä. Suljen kaapin oven ja nostan toisella kädelläni lasikannun ja kaadan tummaa juomaa kuppiin. Se höyryää kädessäni ja nostan posliinisen kupin huulilleni ja kaadan suuhuni hieman tuota nestettä. Tuttu maku täyttää suuni ja hymy nousee huulilleni. Sinä et ymmärtänyt miksi oikein pidin kahvista, sen maku oli sinun mielestäsi tunkkainen ja karvas, minun mielestäni ei voisi olla parempaa makua – ainakaan tällä hetkellä.
Kävelen olohuoneeseeni ja katselen hetken sohvapöytänä toimivan arkun tummaa pintaa, tuo pinta heijastaa himmeästi kynttilöiden lämmintä valoa. Herään kohta ajatuksistani tunteeseen, luulen että joku halaa minua, pitää minua hellästi sylissään, mutta kun liikahdan tunne katoaa ja tilalle tulvahtaa tunne yksinäisyydestä. Siitä on aikaa kun viimeksi olen ollut kenenkään kanssa. Viimeisin olit sinä. Muutama vuosihan siitä on kun erosimme, en ole ollut sen jälkeen kenenkään kanssa. Pudistan päätäni, ja istahdan sohvalle. Sohvan pehmeä syli toivottaa minut tervetulleeksi ja lasken kupin kädestäni arkun pinnalle.
Ulkona on jo pimeää ja kelmeä tunne kulkee lävitseni. Kaadan itseni sohvalle makaamaan ja kuuntelen hiljaisia ääniä huoneistossani. Näen silmänurkassani tulen lepattavan kynttilöissä. Tämä kynttilä meri joka huoneistossani palaa nostaa pikku hiljaa huoneiston lämpötilaa, muttei kuitenkaan huomattavasti. Kylpytakkini avautuu hieman ja paljastaa kaistaleen ihoani, lämmin ilma tavoittaa ihoni, mutta värähdän silti. Ilma ei tunnu kovinkaan lämpimältä kuitenkaan. Mieleeni nousee ilta jolloin sinä olit täällä ensimmäisiä kertoja. Olin asunut täällä jo muutaman kuukauden ennen kuin uskalsit tulla tänne. Olin antanut sinulle avaimen asuntooni ja makasin tässä sohvalla samaan tapaan kuin nyt. Kupillinen kahvia oli silloinkin arkun päällä ja kylpytakkini raollaan. Kuulin kun avaimesi kilahtivat, rapistelit hetken ovella ennen kuin astuit sisään. Et nähnyt minua vaikka jalkani olivat koukussa niin että jalkapohjani osuivat lattiaan. Muistan hyvin katseesi kun huomasit minun makaavan tässä sohvalla. Kasvoillesi nousi puna ja hämmästys, käänsit katseesi pois ja sanoit olevasi pahoillasi. En kuitenkaan liikkunut tai sanonut mitään, sinä et uskaltanut tehdä mitään. Olisin toivonut silloin että olisit kiivennyt päälleni ja suudellut minua. Et kuitenkaan uskaltanut ja lähdit pois. Silloin luulin ettet olisi uskaltanut tulla takaisin ollenkaan.
Suljen silmäni, mieleeni palaa hetki siitä kun ensimmäisen kerran petin sinua. Olin tyhmä, luulin ettet välittänyt minusta. En voinut enää katsoa sinua silmiin sen jälkeen. Et aluksi edes hämmästynyt sitä, mutta ajan kuluessa yritit tavoittaa katseeni, mutta minä käänsin katseeni sinusta. Olit loistava lukemaan ihmisiä, mutta minua et osannut kunnolla lukea, ainakaan vielä silloin. Myöhemmin kun sait katseeni kiinni tiesit melkein heti mikä minua vaivasi. Muistan sen kivun kun läimäytit minua, se ei oikeasti sattunut paljoa, sanasi satuttivat, mutta tiesin että omani satuttivat sinua vielä enemmän. En ole antanut itselleni vieläkään anteeksi tyhmyyttäni, menetin itselleni tärkeimmän henkilön. Vanhempani olivat jättäneet minut oman onneni nojaan sen jälkeen kun olin alkanut seurustella sinun kanssasi. He olivat ostaneet minulle tämän asunnon ja sanoneet etteivät halua kuulla minusta koskaan. Olin silloin täysin ulapalla, sinä olit jättänyt minut ja vanhempiini en voinut ottaa yhteyttä. Avaan silmäni, olen selvästi hengästynyt. Yritän pidätellä kyyneleitä, mutta ne pyrkivät ulos. Kurkkuni ympärille on tuntunut muodostuvan vanne joka tuntuu kiristyvän hetki hetkeltä.
Nousen istumaan ja tärisevin käsin kurkotan kahvikupin puoleen. Nostan sen huulilleni ja juon muutaman kulauksen. Oloni helpottaa ja kyyneleet eivät enää pyri ulos niin rivakasti. Myös vanne tuntuu löystyvän ja huokaan helpotuksesta. Kahvi on onneksi keksitty. En halua enää muistella sinua. Olin jo melkein kokonaan unohtanut sinut. Tällä hetkellä toivon etten olisi nähnyt sinua, en olisi halunnut tuntea pikakelauksena kaikkia noita tunteita. Nostan jälleen kupin huulilleni ja juon sen sisältämää juomaa. Paha olo tuntuu katoavan pikku hiljaa ja nousen seisomaan. Juon viimeiset pisarat kuppini pohjalta ja suuntaan kulkuni kohti keittiötä täyttääkseni kupin uudelleen.
Keittiöstä palattuani kävelen vessaan jossa lasken kupin altaan reunalle, pujotan kylpytakin päältäni ja riisun alusvaatteeni. Rikon varpaallani veden kauniin pinnan ja pulahdan lämpimään veteen. Kipeytyneet lihakseni tuntuvat avautuvan solmuistaan ja oloni paranee entisestään. Karkotan kuvasi kauas mielestäni ja antaudun veden syleilyyn. Painan pääni hetkeksi pinnan alle katsellakseni itseni kokonaan. Nostan pääni takaisin veden pinnan yläpuolelle ja puhaltelen suuni eteen tulleen vaahdon pois. Hiuksiini on tarttunut hieman saippua kuplia, mutten jaksa välittää siitä vielä. Nostan kahvikuppini huulilleni ja juon sen rauhassa tyhjäksi. Liotan itseäni vedessä melko kauan ja nautin jokaisesta hetkestä jolla vesi leikkii ihollani. Lopulta nousen istumaan ja kurotan käteni vetämään tulpan pois jotta vesi pääsisi pois. Samalla otan käteeni saippuapullon ja alan pestä itseäni. Kun olen saanut vartaloni saippuoitua otan käteeni toisen purkin ja valutan sen sisältöä kädelleni. Pesen tuolla aineella hiukseni ja lopulta huuhtelen itseni vedellä joka valuu alas suihkusta. Raikkaammat pisarat huuhtovat alas viimeisetkin muistoni sinusta ja minusta tuntuu paremmalta kuin aikoihin.
Nappaan seinällä roikkuneen pyyhkeen itselleni ja kuivaan sillä kehoni. Muutamia pisaroita valuu alas pitkin märkiä hiuksiani josta ne tippuvat selälleni, hiukseni ovat niin pitkät etteivät pisarat kovinkaan usein tipu olkapäilleni. Kun olen saanut itseni kuivatuksi kietoudun uudelleen kylpytakkiin. Nostan alushousuni likapyykkikoriin ja otan kahvikuppini mukaani. Lähden sen kanssa keittiöön ja sinne päästyäni lasken sen kädestäni tiskialtaaseen. Keittiön työtasolla oleva radio saa pian eloa, laitan sen soimaan. Lempilevyni alkaa soimaan. Kuulen tutut sävelet, kuulen paholaisen soittimen soivat. Hymyilen. Hiljainen viulumusiikki saa säestystä valuvasta vedestä jota lasken tiskien päälle. Ensimmäinen allas on täynnä melko lämmintä vettä ja valutan sinne hieman tiskiainetta. Toisen altaan täytän kuumalla vedellä ja lopulta suljen hanan. Kauniit sävelet saavat minut hyräilemään mukanaan ja huomaamatta tiskatessani tanssin, pienin liikkein, pienin askelin, mutta tanssia se on kuitenkin.
Nostan tiskatut astiat valumaan kaappiin joka on tiskialtaan yläpuolella. Kuivauskaapista tippuu pieniä kylmiä pisaroita lämpimään veteen ja minun sormilleni. Kuulen suloiset äänet jotka pienet pisarat päästävät kun ne tippuvat lämpimään veteen. Viulumusiikki soi taustalla ja laitan viimeiset pestyt tiskit kuivumaan. Kuivaan käteni pellavaiseen liinaan joka roikkuu alakaapin oven kahvassa. Avaan kuivauskaapin vieressä olevan kaapin, siellä puhtaat astiat ovat siisteissä pinoissaan ja täytän kaappia kuivauskaapissa olevilla kuivilla astioilla. Äitini ei uskoisi millainen minusta on tullut, kun asuin vielä kotona en pitänyt tavaroitani koskaan järjestyksessä, mutta nykyään en voi kestää sotkua. Hymähdän, jos äiti näkisi minut nyt…
Suljen kaappien ovet ja katson kahvinkeittimen lasikannuun, siellä on vielä tuota juomaa, mutta minun ei tee mieleni juoda sitä. Päätän tehdä huomenna, viikonloppuna mokkapaloja ja otan kaapista kannellisen purkin. Kaadan loput kahvit sinne ja painan kannen kunnolla kiinni. Avaan jääkaapin oven ja laitan purkin olemaan jääkaapin oveen, suljen oven. Huoneeseen palaa lämmin tunnelma, kynttilöiden liekit lopettelevat lepattelemista. Huuhdon vielä kahvinkeittimen lasikannun ja laitan sen paikoilleen.
Kävelen olohuoneeseen ja istun sohvalle niin että näen ikkunani ja siitä ulos. Vastakkaisen kerrostalon mies ei ole ikkunassa, mutta hänen huoneistossaan palaa valot. Hymähdän, ja huomaan että mies nousee istumaan sohvalleen ja kääntää katseensa ikkunaani, hän ei välttämättä huomaa minua, mutta tunnen helpotusta siitä että hän on kotonaan. En ymmärrä miksi, mutta minusta tuntuu silti paremmalta kuin aikoihin. Vilkaisen televisiota ja mietin jaksaisinko avata sen. Mietin hetken mitä sieltä mahtaisi tulla. Mieleeni putkahtaa muutamia ohjelmia, jotka eivät tällä hetkellä voisi vähempää kiinnostaa. En avaa televisiota, istun hiljaisuudessa ja huomaan kahden kynttilän palaneen loppuun. Kävelen keittiöön ja haen komerosta lisää kynttilöitä olohuoneeseen ja sytytän ne palamaan. Laskeudun istumaan takaisin sohvalle samaan paikkaan kuin viimeksi. Katselen ulos ikkunasta ja huomaan toisessa ikkunassa seisovan miehen. Katselen miestä ja huomaan hänen katselevan minua. Hän siis näki minut, mutta en ole ollenkaan pahoillani siitä että hän minut huomasi. Tuijottelemme toisiamme kunnes hän lähtee ikkunasta.
Nousen sohvaltani ja kävelen makuuhuoneeseeni. Tuo toinen mies on jo palannut ikkunaan, hänellä ei ole enää paitaa päällään. Haukotus karkaa suustani ja huomaan olevani väsynyt, riisun kylpytakin päältäni ja laitan sen naulakkoon roikkumaan. Tajuan silloin että minun pitäisi sammuttaa kynttilät jotka palavat vielä asunnossani. Lähden kävelemään keittiöön ilman rihman kiertämää ja sammutan keittiössä palavat kynttilät. Muutama pisara tippuu vielä alas astioista ja huomaan että radioni on vieläkin päällä soittaen musiikkia. Sammutan koneen ja lähden pimeästä huoneesta vain mennäkseni sammuttamaan vessassa palavat kynttilät.
Vessassa oleva kokovartalopeili heijastaa kuvani, kuten muutkin peilit. Hymyilen kuvalleni, tarkkailen sitä hetken ja alan sammuttelemaan kynttilöitä. Kynttilä kynttilältä tila pimenee ja kadottaa valon lähteitään. Lopulta enää olohuoneessa ja makuuhuoneessa olevat kynttilät heijastavat valoaan vessaan. Jätän tuon pimeän tilan taakseni ja siirryn sammuttelemaan kynttilöitä olohuoneeseen. Kävelen puhelimen pöydän luo ja huomaan että vastaajassa vilkkuu valo. Kurtistan kulmiani ja ihmettelen missä vaiheessa vastaajaan on tullut viesti. Kuuntelen viestin ja hymy nousee huulilleni. Soittaja on vastakkaisen kerrostalon mies. En ole kuullut miehen ääntä ennen. Miehen ääni on erikoinen, mutta miellyttävä. Kuunneltuani viestin en jaksa poistaa sitä. Mietin miksi tuo mies oli soittanut minulle illalla, tai pikemminkin yöllä.
Vilkaisen makuuhuoneeseeni ja sieltä ikkunan kautta toiseen ikkunaan. Näen miehen siellä, jännittyneenä tarkkaillen reaktiotani ja vartaloani. Tajuan vasta nyt kunnolla että seison alastomana tuon miehen edessä, se ei suinkaan saa häpeän punaa nousemaan kasvoilleni vaan huulilleni nousee virnistys. Sammutan nuo kolme kynttilää jotka palavat tuolla pöydällä. Siirryn sitten sammuttamaan muita olohuoneen kynttilöitä, valo vähenee tässäkin huoneessa yllättävän nopeasti ja viimeisien kynttilöiden palaessa tarkastelen olohuonetta. Hymyilen ja tajuan ettei täällä ole muistoja kenestäkään, kaikki huonekalut näyttävät koskemattomilta, kuin siltä ettei kukaan olisi koskaan niillä istunut. En edes osaa sanoa kuinka moni ihminen on näillä sohvilla istunut. Tajuan kohta ettei yksikään ole käynyt täällä, ei kukaan. En muista sinua enään mistään, jos huonekalut olisivat osanneet puhua ne olisivat kertoneet niistä hetkistä jolloin sinä olit ollut täällä, mutta en muista sinua ollenkaan. Olen unohtanut sen että tunsin sinut joskus todella hyvin, olen unohtanut kasvon piirteesi ja vartalon kaarteesi jotka joskus tunsin kaikkein parhaiten. Muistan vain sen että tänään olen itkenyt ja muistellut menneitä mutta sinä et kuulu niihin muistoihin. Sinua en muista ollenkaan.
Käännän katseeni makuuhuoneeni ikkunaan jälleen ja huomaan miehen katselevan minua. Haukottelen ja sammutan viimeisetkin olohuoneen kynttilät, kävelen pimeästä huoneesta valoisaan makuuhuoneeseeni ja alan sammuttelemaan ikkunalaudalla olevia kynttilöitä. Hän tarkkailee minua ikkunoiden siltä puolen ja kohotan katseeni hänen kasvoihinsa. Hän huomaa että jokin kasvoissani on muuttunut, enää hän ei näe silmissäni tuskaa ja katkeruutta. Hän huomaa jälleen elämän pilkahtavan silmissäni. Huomaan hänen kasvoilleen levittyvän hymyn, hymyilen hänelle takaisin. Sammutan viimeisen ikkunalaudalla olevan kynttilän ja painan pääni hetkeksi vasten kylmää lasia, suljen silmäni ja yritän muistaa miksi vanhempani eivät halua minua nähdä. En muista syytä ja kun avaan silmäni päätän että otan heihin yhteyttä huomenna, päivällä. Avaan silmäni ja katson ulos kadulle. Muutamia nuoria kävelee kadulla, heillä näyttää olevan hauskaa, avaan ikkunan ja huudan heille, huudan heille ja käsken heitä pitämään hauskaa, pitämään bileet pystyssä aamuun saakka. He eivät vastaa minulle mutta näyttävät kummastuvan huutoani. Nostan katseeni kadulta ikkunaan toisella puolella katua. Tuo mies hymyilee minulle, hänen ikkunansa näyttää olevan auki, hän kuuli siis mitä nuorille sanoin.
Mies ei sano mitään, hän vain hymyilee minulle. Suljen ikkunan ja sammutan pöydällä olevat kynttilät ja katson vielä ulos ikkunastani, mies on kääntänyt selkänsä ikkunalle ja minä päätän lähettää lentosuukon tuolle miehelle. Hän kääntää katseensa minuun hetken kuluttua, kuin olisi saanut tuon suukon vastaan. Hymähdän itsekseni ja kävelen pimeässä huoneessa, mietin saisinko joskus kertoa hänestä ’sinä’ -muodossa. Siirrän peittoa sivuun ja istun sängylle. Sujautan jalkani peiton alle ja lasken pääni tyynylle. Nukahdan pitkästä aikaa kunnolliseen uneen ja minusta tuntuu kuin saisin vihdoinkin levättyä kunnolla.
* * *
A/N: O.O
