Kirjoittaja Aihe: Tuhkakaupunki, Yökyläilyä [K11] 19/20 14.11 | Alec/Magnus (Jace/Clary)  (Luettu 26640 kertaa)

LISTENTOMUSIC

  • Vieras
Vs: Varjojen kaupungit - Yökyläilyä (K13) OSA4 20.2
« Vastaus #20 : 22.02.2011 14:33:44 »
HALLELUJA! Vihdoin ja viimein Clarya ja Jacea. Hihhih. Nyt olen sekaisin. En pysty sanomaan mitään järkevää.. siis kirjoittamaan.
Heh. Ihanasti onnistuit, nauroin täällä vedet silmissä. (toivottavasti veli ei herännyt nauruuni) Mutta joo. Häiritsi siinä alussa yksi sana, joka jäi sitten häiritsemään. Mutta nyt en sitä sanaa muista, enkä laiskuuden kuorissa jaksa etsiä sitä tuolta. Ja siinä yhdessä kohdassa olisi varmaan pitänyt olla pilkku.. no jaa.


Solembum

  • ***
  • Viestejä: 1 847
Vs: Varjojen kaupungit - Yökyläilyä (K13) OSA4 20.2
« Vastaus #21 : 22.02.2011 19:01:33 »
LISTENTOMUSIC;

Osaanhan mä sillon tällön olla armollinenkin (en tunge pelkkää Malecia lukijoille) Malec <3
Ääh, mä en oikeesti itte edes tykkää Jacesta, ja Clarykin on rasittava - oon aina toivonu et kertojana olis Alec tai Magnus, muuta minkäs teet, kun kirjailijalla on valta valita -,-

Anteeksi se sana (jota en siis edes tiedä) ja se pilkku (josta en myöskään tiedä)
Kiitokset kommentista, jos Jace&Clarylla saa kalasteltua edes yhden lukijan, se tosiaan on kannattava veto xD

Viva la Malec!

Solembum

  • ***
  • Viestejä: 1 847
Vs: Varjojen kaupungit - Yökyläilyä (K13) OSA4 20.2
« Vastaus #22 : 26.02.2011 12:35:49 »
A/N: Kaikki lukijat kiittäkää Neithania, jolla on piiska ja punajuuri.

Yökyläilyä, osa 5

*

Alec seisoi vaatekaappinsa edessä haroen epätoivoisena pikimustaa hiuspehkoaan. Ei sillä, että Alecilla olisi varsinaisesti ollut henkilökohtaisia ongelmia itse vaatekaappia kohtaan – kaapin harmahtavaksi hiutunutta nukkamöykkyä muistuttava sisältö se häntä ennemminkin huoletti. Vaatekaapin aukiretkottavan oven takana ei nimittäin häämöttänyt suinkaan Narnian iki-ihana ihmemaa, vaan pikemminkin viiltelyvaiheestaan viimein eroon päässeen teinivampyyrin goottikautinen kaatopaikka. Vaatekaapin sisältö oli yhtä lahkeiden ja hihansuiden mustankirjavaa sekamelskaa, josta hädin tuskin saattoi erottaa muutaman farkunpoimuihin elävältä hautautuneen napin, hopeaisena kimaltelevan vetoketjunraadon ja Instituutin ikioman kotityrannin haavista paenneen nyhrääntyneen pölykoiralauman.

Alec kurtisti kulmiaan – kuinka oli mahdollista, että koko Lightwoodin bisnespukeutumisen loistavasti hallitsevan suvun surkeimman vaaterepertuaarin omistaja oli hukkua hiilenharmaiksi hankautuneiden riepujen ja liituraitaisten rättien joukkoon samaan aikaan kun pujopartaiset sukulaisedät viiksiään vahatessaan valittelivat tyhjien henkareiden määrää vaatepuillaan? Sillä vaikka setien ainoat pingviinipuvut olisivatkin jumittuneet pesulapalvelun liukuhihnalle päiväkausiksi, Alecin loputtomalla denimkokoelmalla olisi hätätilanteessa vaatetettu koko setäkatras kiireestä kantapäähän. Saattoiko Alecin vaatekaappi täysin oma-aloitteisesti kloonata jokaisen notkuville hyllyilleen heivatun sukan kymmenkertaisesti tukehduttaakseen lopulta muotitiedottoman uhrinsa geenimuunneltuun jalkahikeen? Vai oliko kaapilla kenties  käsistä riistäytynyt polyesterifetissi?

Alec huokaisi – ehkä kaapinrähjän roviokuolema olisi lopulta jokaiselle asianosaiselle kivuttomin vaihtoehto, päästäisiinhän silloin kertaheitolla eroon boksereita työkseen ahmivasta huonekalun irvikuvasta itsestään sekä vuoresta lajittelematonta pyykkiä. Mutta toisaalta, eihän Alec voinut ilman rihman kiertämää marssia Magnuksen kainalossa ulos Instituutista, hänellehän nauraisivat kattopellille pesiytyneet harakatkin. Sitä paitsi, saattaisihan tutkimusretki sukkasyöpön kaapinrähjän sisuksiin osoittautua varsin kannattavaksikin, Alecilla kun oli vahva aavistus Robertille isänpäivälahjaksi askartelemaansa paperiveitsentapaisen sijainnista – vaikka isänpäivä tästedes olisi Alecille vain orvon juhlaa kimaltelevan velhorakastajansa seurassa, saattaisi veitselle löytyä käyttötarkoituksia kyseisen isähahmon pullistelevan kaulavaltimon saralla.

Kohtaloonsa alistuneena Alec kumartui vaatekaapin mustaa aukkoa muistuttavaan pimeyteen – itsenäistymisen kynnyksellä oli todennäköisesti viisainta antaa itsestään suhteellisen neutraali kuva pakolaisisäntänään toimivalle ihmissudelle, jonka seksuaalivähemmistöjen edustajiin kohdistuvasta suhtautumisestakaan ei vielä ollut minkäänlaista varmuutta. Alec raastoi kulahtaneen kauluspaidan kaapin perukoilta äänekkäästi tuhahtaen – itseasiassa Clary oli siveänä pikkutyttönä ehdottanut heille viikon selibaattia Luke-setänsä henkisen terveyden turvatakseen. Selvästikään Clary ei tuntenut Magnusta ja Magnuksen maanista virnistystä, joka poikkeuksetta enteili pysäyttämätöntä joukkotuhoa.

Alec repi vaatekaapin sisällön paidanriekale kerrallaan kasaksi siniraidalliselle räsymatolleen osumien virhemarginaalin vaihdellessa raollaan roikkuvan ikkunan ulkopuolelle Marysen toimesta ripustetun kukkalaatikon krysanteemikompostista – bokserit ja ruskearaidallinen sukka –  aina kattolampun mukapatinoituneisiin koukkuihin – vaaleanpunaiset stringit yhteensopivilla sukkanauhoilla. Lattialle mustien taistelukerrastojen sekaan lentelivät edesmenneen Lightwoodin mummon neulomat villakalsarit, Robertin armeliaisuuden puuskassaan lahjoittaman delfiinikuvioisen solmiokokoelman komeimmat yksilöt sekä Marysen Alecille syntymäpäivälahjaksi vuosia sitten valitsemat korvaläpät hennonvioletilla turkisvuorella. Mitä syvemmälle Alec vaatekaapin uumeniin ryömi, sitä epätoivoisemmaksi hänen mielialansa muuttui – koko kaappihan oli täynnä rei'illä ja repeytymillä somistettua nöyhtää. Mistä hän tähän hätään kaivelisi edustuskelpoista päällepantavaa tuleviin koitoksiin?

Ovelta kuului kolinaa. ”Toin poikaystäväsi päivähoitoon. Luulee voivansa lainata strassitoppiani hyvitykseksi korventuneista sateenkaaripöksyistään!” Isabellen ääni kaikui kaukaa vaatekaapin tuolta puolen.

”Kunnioita niitä housuja! Ne ovat – olivat – aitoa käärmeennahkaa!” Magnus protestoi pahantuulisena.

”Se toppi on pyhä”, Isabelle huomautti.

”Kenties erään nimeltämainitsemattoman haltiakomistuksen – kerrottakoon että hänen äitinsä kutsuu häntä Meliorniksi – vihertävä sormi on kenties hivellyt kyseisen vaatekappaleen naruolkainta.” Alec saattoi sielunsa silmin nähdä Magnuksen virnuilevan omahyväisesti kiukusta kihisevän Isabellen yllättyneelle ilmeelle.

”Alec!” Isabelle kiljui. ”Mitä me puhuimmekaan yksityisten asioiden – ”

”Tietoturva ei koske poikaystäviä”, Magnus myhäili.

Heti ulos sieltä kaapista, Alec!” Isabelle komensi niin veretseisauttavan marysemaisella äänellä, että Alec oli iskeä päänsä vaatekapin tonttulakkien kansoittamaan hattuhyllyyn silkasta säikähdyksestä. ”Oliko sinun ihan pakko iskeä silmäsi tuohon mielipuoleen, eikö söpö pikku keijutyttö ilman aivokapasiteettia ja sarkastissävytteistä huumorintajua sopisi paremmin luonteenlaadullesi, veliseni?”

”Ja sinultahan tunnetusti löytyy kokemusta haltiaväen – ” Magnus aloitti piikitellen.

”Turpa kiinni, velho!” Isabelle ulvoi.

” – hieman tunteikkaammastakin kanssakäymisestä, ainakin Claryn Alecille livertelemistä tiedonmurusista päätellen”, Magnus jatkoi. ”Ja minulla sattuu olemaan erinomainen päättelykyky.”

”Kosto elää”, Isabelle mutisi hurjistuneena. ”Heivaa se takapuolesi ihmisten ilmoille, Alec, tai laulan jokaisen yksityiskohdan pervoiluistasi Jacelle!”

Alec kampesi itsensä vaivalloisesti ulos kaapista ja lysähti keskelle loputonta puuvillavuorta posket punehtuneina. ”Uskallakin – ”

”Kiinnostavat keskustelunaiheet teillä”, Jace totesi ovenpieleen nojaillen. Hän kohdisti kullanhohtoisten silmiensä laiskan katseen Isabelleen. ”Kerropa lisää.”

Clary kurkisti huoneeseen Jacen olan takaa. ”Kuulosti liian pervolta sinun juorukellon korvillesi”, hän totesi pisamien kirjomaa nenäänsä nyrpistäen ja hypähti taaemmas Jacen yrittäessä laskea kätensä hänen käsivarrelleen – eikö atleettisen varjometsästäjäveljen osoittama sisarusrakkaus kelvannutkaan enää punatukalle tämän päästyä jo maistamaan veljensä nyt torjutuiksi tulleita huulia?

”Itseasiassa”, Isabelle sanoi hymyillen kostonhimoisesti Alecille, ”Jacea nimenomaan saattaisivat kiinnostaa tarkemmat yksityiskohdat Alecin pitkistä 'kävelyretkistä' iltamyöhällä – ”

Suu kiinni!” Alec huusi vääntäytyen seisaalleen Magnuksen harmaaraidallisen kylpytakin hihaan tukeutuen. Ilmeisesti takki oli Robertin vanha, silä frotee tuoksui yhä Magnuksen vaniljaisen olemuksen läsnäolostakin huolimatta hennosti kölninvedeltä, eikä rispaantunut helma ylettänyt velhoa kuin säären puoliväliin.

Magnus väänsi vettä kasvoillaan riippuvista suortuvista kiepauttaen Alecin kainaloonsa. ”Pikku sinisilmälläni on terveellisiä harrastuksia. Ehkäpä teidänkin kannattaisi kokeilla rentoa hölkkäilyä – se rauhoittaa mukavasti hermoja, kysykää vaikka Alecilta.”

”Jotenkin epäilen Alecin hölkkäilyn rajoittuvan tietylle alueelle Brooklynissä”, Jace kohotti kulmiaan vihjailevasti. ”Ja mitä siihen rentoutumiseen tulee – ”

”Käske niiden olla hiljaa”, Alec inisi piiloutuen Magnuksen selän taa.

”Entäs sitten viime viikonlopun lahtauskierros? Missä Alec silloin oli?” Isabelle kyseli silmät pyöreinä.

”Palatakseni aiheeseen vaatetus – ” Magnus yritti.

Jace virnisti. ”Violetin huulipunan määrästä päätellen esiintyjänä drag-showssa.” Alec punastui korviaan myöten – jopa Claryn suupielet nykivät käytävän hämärässä.

”Minä sinulle drag-showt näytän, ellet ala ripeästi tyhjentää vaatekaappisi sisältöä Alecin matkalaukkuun!” Magnus keskeytti. ”Pitäähän armaninsa menettäneen velhonkin pukeutua säädyllisesti, enkä minä laske kulahtanutta froteeta edes alusvaatteeksi.” Hän nyki kiusaantuneena takin kosteita hihansuita.

Isabelle vakavoitui. ”Ja minähän en sinulle paitoja lainaile!”

”Ymmärrän hyvin mielenkiintosi paljasta ylävartaloani kohtaan”, Magnus naljaisi. ”Minua kuitenkin huolettaa hyvinkin mustasukkaiseksi silloin tällöin heittäytyvän poikaystäväni suhtautuminen hallitsemattomaan kuolavanaan sisarensa suupielessä.”

Haista sinä – ” Isabelle mutisi kädet puuskassa.

”Sääli puolialastonta velhoa – anna almu hädänalaiselle”, Magnus rukoili. ”Seeprafarkkuparilla ei pitkälle pötkitä armottomassa ulkomaailmassa.”

Isabelle rypisti otsaansa. ”Eivätkös ne vielä eilen olleet mustat?”

”Mutta Alechan toi – ” Magnus aloitti kummastuneena. ”Ai, ne olivatkin Izzyn.”

”Minähän sanoin, että niissä farkuissa oli jotakin häiritsevän tuttua sen karsean eläinkuosin lisäksikin”, Alec kuuli Jacen sanovan Clarylle.

”Alec!” Isabelle kiljui. ”Kajositko sinä minun vaatekaappiini?”

” – ehkä”, Alec vinkaisi.

”Seepraraidat tosiaan pukevat minua”, Magnus sanoi rutistaen Alecin syliinsä. ”Hyvä valinta.”

”Oli puhe vain pyjamasta!” Isabelle ulisi. ”Sinun pyjamastasi!”

”Älä huuda pikkuiselle”, Magnus komensi. ”Raukkaparka navigoi vahingossa väärälle ovelle, eihän sellaisesta vielä asetata päätä pölkylle.”

”Varjometsästäjillä on täydellinen yönäkö”, Jace huomautti.

Magnus vilkaisi Jacea hilpeästi hymyillen. ”Ja minä luulin, ettet sinä ollut kiinnostunut samasta sukupuolesta.”

Jace irvisti. ”Puhuimme kleptomaaniveljeni saavutuksista – emme tietääkseni minun intohimoistani.”

”En millään muotoa tahtoisi keskeyttää luottamuksellista keskusteluanne”, Maryse räyhäsi ovenraosta, ”mutta pojilla on viisi minuuttia aikaa astua ulos tästä pyhyyden tyyssijasta.” Maryse käännähti kannoillaan ja harppoi pikaisesti takaisin testamentin purkajaisiin.

Isabelle”, Magnus pyysi ripsiään räpsytellen.

”Hyi hitto, Alec. Miten sinä saatoitkin langeta tuon ripsipiirakan pauloihin!” Isabelle huokaisi  niskojaan dramaattisesti nakellen.

”Lupaan käyttää huuhteluainetta”, Magnus anoi.

”Kaksi paitaa, yhdet housut”, Isabelle myöntyi pitkin hampain.

”Strassitoppi, se vihreäruudullinen solkihökötys ja valkoiset farkut”, Magnus luetteli nopeasti. ”Mielellään ne tiukat, joiden lahjetta kiertää vetoketju.”

”Kuten rouva tahtoo”, Isabelle tuhahti mielenosoituksellisesti ja paiskasi oven Jacen sormille.

Luke ei omista pesukonetta”, Clary huomautti hiljaa.

A/N: Kommentoijille keksejä

Neithan

  • Bitchking
  • ***
  • Viestejä: 307
  • Words are wind
Vs: Varjojen kaupungit - Yökyläilyä (K13) OSA5 26.2
« Vastaus #23 : 26.02.2011 13:16:10 »
Älä unohda perunaa! >:D

Aah tää osa oli kerta kaikkiaan paras <3 Jotkut ne vaan osaavat kirjoittaa.

Lainaus
– itseasiassa Clary oli siveänä pikkutyttönä ehdottanut heille viikon selibaattia Luke-setänsä henkisen terveyden turvatakseen.
Tämä kohta sai aikaan ensimmäisen oikean repeämisen. Sen jälkeen hihittelin koko loppu luvun ajan.

Lainaus
”Heti ulos sieltä kaapista, Alec!”
Eikös Alec jo tullut ulos kaapista? Siinä tokassa luvussa, mikäli muistan oikein....

Mutta joo, tämö uusin luku oli hykerryttävän hauska. Kirjoitusvirheitä ei näkynyt, tai sitten en vain huomioinut niitä. Kiitä onneasi...
Kuvailusi on todella kattavaa, kerroit turhankin tarkkaan Alecin kaapista. :---D kyllä, siirryin valmishymiöt välttääkseni nenänenä -hymiöihin.

Kiitos päiväni piristyksestä.

...saanko nyt keksejä? :b

Viva la Malec!
You can be anything you want to be
Just turn yourself into anything you think that you could ever be

Avatar by Raitakarkki

Annoy

  • Lännen paha noita
  • ***
  • Viestejä: 383
  • Dancing through life
Vs: Varjojen kaupungit - Yökyläilyä (K13) OSA5 26.2
« Vastaus #24 : 26.02.2011 22:50:29 »
Mä en ole koskaan välittänyt mitenkään hirveämmin Varjojen kaupungeista. Olen lukenut ekan kirjan, ja pidin siitä suht koht paljon, mutta se ei kuitenkaan oikein iskenyt muhun. Mun mielestä Clary on ärsyttävä, Jace on vieläkin ärsyttävämpi ja Isabelle on aika huora. Mutta Alecista tykkäsin ja samoin Magnuksesta. Ja siksi tää ficci iskee muhun.

En ois kyllä arvannut että Alecista ja Magnuksesta saa näin suloisen parituksen. Awws! Alec on aika ujo, kun taas Magnus nyt on mitä on, joten ne on tosi mielenkiintoinen pari ja sopii hyvin toisilleen. Tässä ficissä Jace on jopa siedettävä, ja Isabellekaan ei ole enää niin kamala. Clary on yhtä ärsyttävä kuin ennenkin, mutta se ei johdu ollenkaan sinusta vaan siitä miten vahva mielikuva mulle jäi sen kirjan lukemisen jälkeen. Eli älä siis suutu, ei ole sinun syysi että mä en pidä joistakin hahmoista. Sä kuitenkin saat kirjoitettua ne paremmiksi mun silmissä.

Sulla on kiva kirjoitustyyli, ja mä ainakin aion ruveta seuraamaan tätä ficciä. Jatkoa vaan.
"What everyone does. Like you said. Hope."

Nej, du måste finnas, du måste
Jag lever mitt liv genom dig
Utan dig är jag en spillra
på ett mörkt och stormigt hav
Du måste finnas, du måste
Hur kan du då överge mig?
Jag vore ingenstans, jag vore ingenting
Om du inte fanns

Ginerva

  • ***
  • Viestejä: 239
  • Qhuinn & Blaylock
Vs: Varjojen kaupungit - Yökyläilyä (K13) OSA5 26.2
« Vastaus #25 : 26.02.2011 23:32:25 »
Oooh! Loistavaa, uusi luku.
Alec taitaa näköjään tarvita uusia vaatteita :D Ja Manguksella on myös näköjään vaate ongelma. Loistava yhdistelmä.
Lainaus
”Heti ulos sieltä kaapista, Alec!”
Kaapista tuli ja vauhdilla kans tuli ;D
Juu rakentava ja viisaas kommentti taito on lomalla tai nukkumassa. Aivot on hieman sekaisin :-X
Joten jatkoa jossain vaiheessa ja pahoittelen outoa ja lyhyttä kommenttia
-Gin :-*
Alussa oli maila, kiekko ja Teemu?

Solembum

  • ***
  • Viestejä: 1 847
Vs: Varjojen kaupungit - Yökyläilyä (K13) OSA5 26.2
« Vastaus #26 : 27.02.2011 15:16:29 »
Paljon kommentteja! <3

Neithan;Kiitos kehuista *punastuu jälleen* hyvä et hajosit, siihenhän mä tällä pyrin ;-D nenät käyttöön, tosiaanSieltä vaatekaapistahan Alec-poloisen pitää ulos tulla et Izzy pääsee kostotoimenpiteitään suorittamaan ;-DD
Hyvä et kelpas, jatkoahan (kuten tiedät) on suunnitteilla, heti illalla aion alottaa
Keksit tulee postissa.

Annoy;
Hienoa, uusi kommentoija!
Hyvä että Malecfaneja löytyy enemmänkin, mä en itsekään tykkää juuri Clarysta tai Jacesta (isabellesta sen sijaan joo) mut ne sopii silti mun mielstä Maleceihin ihan hyvin ;-DD (siis kunhan vähän luonnetta muokataan eikun siis)
Kiitos kommentista ;-D

Ginerva;
Kiitokset kommentista, ei sillä outoudella ole mitään väliä ;-DD
Jep, Alecin on varmaan aika siirtyä uusiin vaatekertoihin, varsinkaan kun Luke ei omista pesukonetta. Mistäköhän mä repäsin senkin idean? ;-DD

LISTENTOMUSIC

  • Vieras
Vs: Varjojen kaupungit - Yökyläilyä (K13) OSA5 26.2
« Vastaus #27 : 27.02.2011 15:59:30 »
Lainaus
Alec kurtisti kulmiaan – kuinka oli mahdollista, että koko Lightwoodin bisnespukeutumisen loistavasti hallitsevan suvun surkeimman vaaterepertuaarin omistaja oli hukkua hiilenharmaiksi hankautuneiden riepujen ja liituraitaisten rättien joukkoon samaan aikaan kun pujopartaiset sukulaisedät viiksiään vahatessaan valittelivat tyhjien henkareiden määrää vaatepuillaan?
Kenties sukulaissedät?

Lainaus
Clary kurkisti huoneeseen Jacen olan takaa. ”Kuulosti liian pervolta sinun juorukellon korvillesi”, hän totesi pisamien kirjomaa nenäänsä nyrpistäen ja hypähti taaemmas Jacen yrittäessä laskea kätensä hänen käsivarrelleen – eikö atleettisen varjometsästäjäveljen osoittama sisarusrakkaus kelvannutkaan enää punatukalle tämän päästyä jo maistamaan veljensä nyt torjutuiksi tulleita huulia?
Eiköstä se ole pelkällä yhdellä a-kirjaimella? :o

Lainaus
Ilmeisesti takki oli Robertin vanha, silä frotee tuoksui yhä Magnuksen vaniljaisen olemuksen läsnäolostakin huolimatta hennosti kölninvedeltä, eikä rispaantunut helma ylettänyt velhoa kuin säären puoliväliin.
Kahdella l-kirjaimella, eikö niin? :>

Lainaus
”Älä huuda pikkuiselle”, Magnus komensi. ”Raukkaparka navigoi vahingossa väärälle ovelle, eihän sellaisesta vielä asetata päätä pölkylle.”
Tarkoititko aseteta?


Voi, oli kyllä mahtava luku. Jälleen. Olen sanaton, okei. Pää lyö tyhjää.  ;D Jääköön tämä kommentti nyt tämmöiseksi surkeaksi.

Solembum

  • ***
  • Viestejä: 1 847
Vs: Varjojen kaupungit - Yökyläilyä (K13) OSA5 26.2
« Vastaus #28 : 27.02.2011 18:33:22 »
LISTENTOMUSIC;

Kiitos kun korjailit virheitä, niitä kun aina tuppaa hyvästä yrityksestä huolimatta lipsahtelemaan.
Lupaan korjailla heti kun jaksan...
Kiva että tykkäsit, vaikkei Jace ja Clary olekaan kovin suuressa roolissa tässä sepustuksessa ;-D
Alotan tossa kohta uuden pätkän rustailun, katsotaan mitä siitä seuraa.

Kiitos

Solembum

  • ***
  • Viestejä: 1 847
Vs: Varjojen kaupungit - Yökyläilyä (K13) OSA5 26.2
« Vastaus #29 : 28.02.2011 19:55:20 »
A/N: huikaisevan nopeasta jatkosta kiitokset saa jälleen osoittaa Neithanille ja sen sirkkelin lailla sivaltavalle ruoskalle.
Okei, mä tiedän et lupailin jo Lukee kuvioihin, mutta nyt kävi näin. Mutta ainakin Ginerva saa riemuita uudesta pätkästä Claryn näkökulmaa ja me muut... noh lukekaa itse, Malecia luvassa ;-D

Yökyläilyä, osa 6

*

Clary kahlasi hillosipulimaisesti pullottavien polvilumpioidensa tasolla lainehtivassa kuravellissä pitkin Brooklynin homekuolemaan tuomittujen kerrostalojen ja hädin tuskin lieviksi kosteusvaurioiksi luokiteltujen leväkerrostumien kuorruttamien kadunkulmien rajaamia kujia. Clary nyrpisti nenäänsä – mihin tahansa hän katseensa käänsikin, hänen silmänsä tavoittivat vain likaisenruskeaa lietettä, jonka kattopeltejä vihmovan tuulen nostattamassa aallokossa uiskentelivat kokkareisen virran lahtaamien roskalaatikoiden syövereistä pulpahdelleet omenankarat, harmaita kiviseiniä vasten litsahtelevat vauvanvaipat sekä muutama onneton, jo aika päiviä sitten tukkeutuneiden viemärien hämärästä maanpinnalle epähuomiossa eksynyt, ketarat pystyssä kelluskeleva rotanraato. Koko Brooklyn oli huuhtoutunut nestemäiseen paskaan, ajatteli Clary pahantuulisena eteenpäin loiskutellen.

Ja koska pelkkä säärien ihohuokosia tukkiva mutakuorinta ei selvästikään riittänyt luonnonvoimien lahjaksi ihmiskunnalle, nuo sinivihreää pallontapaista koettelevat matalapaineet olivat päättäneet avata tummanpuhuvien pilvihattaroiden jäävesivaraajien kokovartalokuurauksen mahdollistavat hanat – arktisen kylmä tihku piiskasi täydellä tarmolla lopunkin nahan irti likimain autiossa katuverkosatossa vaeltavilta uhreiltaan. Claryn hampaat kalisivat kuin Mozartin vihasti viuhtova tahtikeppi sävelkorvattoman viulistinalun vasemmassa kankussa – tällä menolla Brooklynin hammaslaborantit rikastuisivat tekohammasbisneksillään ennen aikojaan. Clary pudisti päätään jäätyneiden aivolohkojen kolistessa vastan kallonseinämiä – kuinka hänen onnistuikaan aina sotkea itsensä mukaan varjometsästäjien valtataisteluihin, joiden seurauksena oli aina joko uusi tuhatpäinen verivihollisten joukko tai mitä pahimmanlaatuinen keuhkokuume höystettynä kuoleman rajatilakokemuksilla?

Clary huokaisi – syitä hänen jokapäiväisille lankeamuksilleen oli vain yksi, Jace. Jace kullankeltaisine hiuksineen, pienten aurinkojen lailla hohtavine silmineen ja enkelimäisen komeine kasvoineen sai Claryn myöntymään pojan jokaiseen kiittämättömän kopeaan pyyntöön ja itserakkaaseen toiveeseen, joista poikkeuksetta oli vain ja ainoastaan haittaa Claryn itsensä kannalta. Jacen oksettavan sarkastinen luonne ja puoleensavetävä pahanpojan pelottomuus sumensivat Claryn jo entuudestaankin surkean harkintakyvyn saaden hänen villisti tykyttävän sydämensä tanssimaan ripaskaa tämän mukakarskin naurun tahdissa. Hänen päässään asustelevan, henkiseen masokismiin perehtyneen sivuäänen oli yksinkertaisesti pakko miellyttää empatiakyvytöntä varjometsästäjäpoikaa kaikin mahdollisin keinoin, vaikka jälkikäteen jokainen lupaus ja kaipaava katse nostatti Claryn mieleen katumuksen pohjattoman aallon – olihan Jace sentään hänen veljensä.

”Mitä hittoa minä oikein ajattelin – valkoiset farkut löytöretkelle ruskeaan helvettiin”, Magnuksen ääni kajahteli mutaisessa porttikongissa.

Clary vilkaisi pikaisesti perässään kroolaavaa kaksikkoa – vitivalkoisia housunpunttejaan kirjovia kurarantuja kiroileva Magnus nyki armeijamallisen takkinsa likomärkää helmaa sateessa latistuneen piikkipehkonsa suojaksi retuuttaen jääkylmien vesipisaroiden säkenöivien piikkien kärjistä liu'ottamille kimalleroiskeille altistunutta Alecia kainalossaan. Clary naurahti väkinäisesti – Alec ja Magnus olivat niin erikoinen kaksikko, että pelkkä heidän läsnäolonsa sai kummalliseen seurustelusuhteeseen tottuneiden suupielet nykimään pakonomaisesti. Magnus oli kuin pitkä, laiha ja kaikissa sateenkaaren väreissä loistava pilvenpiirtäjä maanisine virnistyksineen, Alec taas ujo, punasteleva, tummiin pukeutunut varjo, joka seurasi velhoaan tämän joka askeleella vastaantulijoita turhankin kiusaantuneesti vilkuillen. Vieretysten astellessaan nuo kaksi olivat toistensa täydelliset vastakohdat, kuitenkin tasavertaiset ja toisiaan täydentävät, eikä Alecin katse enää velhonsa kiiluvat kissansilmät tavoittaessaan pälyillyt vastahankaisia mielipiteitä ulkomaailmasta – silloin olivat vain he kaksi, sen Clarykin saattoi nähdä, vaikkei varsinaisesti kaksikon lähipiiriin kuulunutkaan.

Tilanne tosin saattaa muuttua lähipäivinä, Clary ajatteli kulmiaan kurtistaen, tiivistä yhteiseloa oli nimittäin luvassa hieman liikaakin – tukalan tiivistä, koska Magnus ei osannut käyttäytyä seurassa, vaan lipoi kielenkärjellään Alecin korvanlehteä valvonnan välttäessä edes sekunnin murto-osaksi. Clarya puistatti – ei sillä, hänhän oli tottunut noihin jatkuviin hellyydenosoituksiin ja tukahdutettuihin huokauksiin Magnuksen ultramariininsinisesi tuhkaksi korventuneen sohvan kulmalla, varkain vaihdettuihin suudelmiin Jacen selän takana – ja ilmeisesti myös edessä, ainakin aamun estottomasta kuhertelusessiosta päätelleen – ja Instituutin työkaluvajassa harjoitettuun, intohimoiseen nuoleskeluun, jota Clary oli joutunut todistamaan useammin kuin kerran ruhonleikkuria teilaustyökaluksi kaivellessaan. Ei, enemmän Clarya huoletti Luken reaktio koinsyömän retkivuoteen alkaessa natista keskiyön tietämillä kuin jousiltaan nyrjähtäntyt vieterihiiri.

Haista paska!” Magnus kiljui kurkku suorana kattopelliltä sojottavan rännin roiskiessa mutamössöä hänen sympaattisesti murjottavan varjometsästäjäpoikaystävänsä harakanpesämäisesti puolelta toiselle heilahtelevan tukan jokaiseen ilmansuuntaan törröttäviin harjaksiin.

Clary kallisti mietteliäästi päätään – oli oikeastaan aika kummallista, että hän, elettyään vuosikausia kirjatoukaksi naamioituneen ihmissuden kylkeen käpertyneenä, ei ollut koskaan kysynyt turhankin verisistä pihveistä pitävän isähahmonsa kantaa seksuaalivähemistöjen oikeuksia käsitteleviin uutisiin ja harva se päivä Amerikkaa ravisteleviin oikeudenkäynteihin paskaa jauhavien äärifundamentalistien ja vuosien saatossa vallankahvaan nousevan nuorison välillä. Eihän Lukekaan ollut sinänsä ottanut asiaa koskaan puheeksi kahdenkesken, mutta silti Clary tunsi olonsa epävarmaksi – saattoihan Luke olla paavin hyllyvää kaksoisleukaa kumartava piilohomorasisti, joka Claryn ja Jocelynin vedellessä hirsiä tukkikämpällään rämpi pitkin puistikkoja teurastaen kuusten juurilla muhinoivia seksuaalivähemmistöjen edustajia Jeesuksen orjantappuraseppeleen sapelinteräviin piikkeihin. Juuri tällaisina hetkinä Clary toivoi, että hänen keskittymiskykyään ohjailevassa kaukosäätimessä ei olisi ollut stopnapin virkaa tekevää itsetuho-painiketta laisinkaan – silloin tällöin turvattu tulevaisuus saattoi olla kiinni humalahuuruisen ihmissuden seksuaalivalistusluennoista, jotka olivat aivojen oikosulun vuoksi kulkeneet toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos.

”Kuristanko tuon syntisen rännin, sinisilmä?” Magnus mumisi antaen suosiolla takinhelmansa upota kuravelliin kietaistakseen toisenkin käsivartensa Alecin ympärille. Clary saattoi vain kuvitella, kuinka vaikealta yhteen kietoutuneen kaksikon paarustus olisi näyttänyt oikeaoppisen ankkatepastelun todellisten mestarien, pingviinien, näkövinkkelistä.

” – älä”, Alecin ääni hukkui Magnuksen rypytettyyn paidankaulukseen.

”Mutta rakas”, Magnus mankui, ”mitä Izzykin sanoo, jos annan tuon ruosteisen metallinpalan suistaa sinut sairasvuoteeseen?”

”Sinä olet velho”, Alec totesi vaimeasti. ”Eiväthän flunssavirukset mahda mitään sinun rajattomille taikavoimillesi.” Clary pudisti päätään – mokoma imartelija.

”Vihreä räkä on rajattomien taikavoimien pahin vihollinen”, Magnus sanoi ilkikurisesti virnistäen ja painoi huulensa Alecin huulille. ”Taatun tartunnan varmistavat keveä huulikosketus ja – ” Magnus kuiskasi pujottaen lävistetyn kielensä Alecin suuhun, ”hieman pikkutarkempi bakteerikannan ruoppaus.”

Clary huokaisi hihansuitaan nypläten. ”Meidän pitikin puhua – Magnus, se kieli pois Alecin kurkusta!

Vastahakoisesti säkenöivä velho siirsi kasvonsa Alecin kaulalta ja veti varjometsästäjän syliinsä mulkaisten Clarya ärsyyntyneenä. ”Mikään nunnailu ei tule kuuloonkaan, vaikka setäsi aivotoiminta ei kykenisikään sulattamaan miesten välistä kähmintää.”

Clary käänsi katseensa kiusaantuneena himmeästi hehkuvan lyhtypylvään lasiin liimautuneihin pörssikursseihin. ”Sille 'kähminälle' meidän on – teidän kannaltanne – valitettavasti laadittava tietyt pelisäännöt, sillä turvapaikkanne on pitkälti kiinni Luken henkisestä terveydestä.”

”Kuuntelen”, Magnus naputti suippoa korvannipukkaansa.

”Jos vaikka aloitetaan ihan siitä yksinkertaisemmasta – oma kieli pidetään omassa suussa ja omien hampaiden takana piilossa, ettei kiusaus käy liian suureksi”, Clary sanoi totisena.

”Tunge pussailusääntösi sinne, minne aurinko ei paista”, Magnus napautti yhä Alecia halaillen.

”Magnus!” Alec sanoi otsaansa rypistäen. ”Clary yrittää vain auttaa.” Hän soi likimain lämpimän hymyn Claryn suuntaan. Omissa oloissaan pysyttelevä yrmy Alechan osaa hymyillä, Clary ajatteli ihmeissään, siksi kai Magnuskin tämän pauloihin alun alkujaan oli langennut.

” – muka selibaatissa”, Magnus valitti takertuen entistä tiukemmin Alecin vyötäisiin.

”Okei, ensinnäkin”, Clary aloitti kuraa kasvoiltaan pyyhkien, ”te annatte minun hoitaa kaiken puhumisen. Ei jacemaisia välihuomautuksia, päänpudistuksia, vihjailevia kulmakarvankohotuksia, eikä etenkään minkäänlaista seksuaalista kanssakäymistä – ”

Alec horjahti. ”Tarkoitatko – ”

” – tai siveettömiä poskipusuja, ruumiinjäsenten sivelyä tai pervoja ehdotuksia Luken läsnäollessa”, Clary jatkoi. ”Plus yöllä nukutaan vaatteet päällä.”

”Mutta Magnushan nukkuu aina ilman – ” Alec läimäisi käden suulleen ja punastui helakasti.

Magnus hymyili anteeksipyytävästi. ”Villa hiertää ikävästi nivusia.”

Clary katseli Magnusta tyrmistyneenä. ”Minä en todellakaan halunnut tietää tuota.”

”Flanelli on melkein yhtä kamalaa”, Magnus sanoi surullisena. ”Siksi Alecillakaan – ”

Riittää!” Clary inisi. ”Ei enempää likaisia yksityiskohtia, jos saan pyytää.”

”Kannatan”, Alec mutisi helpottuneena.

Clary kokoili Magnuksen pyjamanhousuissa harhailevat ajatuksensa nousten kurasta liukkaat portaat Luken kirjakauppakämpän toiseen kerrokseen ja kaivoi painavan avaimen farkkujensa takataskusta. ”Ehtona yökyläilylle on myös – Magnus, kuuntele, tämä koskee erityisesti sinua! – suihkuvuorolistan järjestelmällinen noudatus – tasan kahdeksalta käyn suorittamassa kiharoideni päivittäisen rasvaimun, silloin pysyttelette kaukana kylppäristä, tai muuten.”

”Alaston pikkulikka suihkuverhon takana ei houkuttele. Pikku varjometsästäjä sen sijaan”, Magnus lipaisi huuliaan, ”saa suojella selustaansa vesihöyryn seassa vaanivalta velholta.”

Clary työnsi avaimen ruosteiseen lukkoon ja käänsi. ”Kynnyksen yli astuttuasi tuollaiset ajatukset ovat pannassa”, hän totesi avaten saranoillaan keikahtelevan oven selälleen.

”Tervetuloa homovelhon helvettiin”, Magnus murisi ja harppoi pölyiseen eteiseen Alec vanavedessään jolkottaen. ”Täällähän on enemmän villakoiria kuin minun olohuoneessani”, hän päivitteli. ”Eläinrakas heppu se sinun setäsi.”

”Luke ei omista myöskään imuria”, Clary selitti potkaisten mudanruskeiksi pinttyneet converset metalliritilälle.

”Ilmeisesti teillä on paljonkin yhteistä”, Alec nälväisi Magnuksen hihaa nykien. ”Magillakin tuppaa olemaan ongelmia 'elektronisen paskan' kanssa”, hän selitti Clarylle siniset silmät tuikkien.

Magnus kiskoi litimärän takin Alecin harteilta ja viskasi heidän kaiken omaisuutensa sisältävän repun roikkumaan pipovapaaseen hattunaulakkoon, jonka Jocelyn oli aikanaa ostanut Lukelle joululahjaksi. ”Nostapa jalkaa, sinisilmä. Housujen vuoro.”

Magnus!” Clary ärjäisi velhon hipalaillessa Alecin lahjetta. ”Mitä minä sanoinkaan – ”

”Keitä nämä kuraiset herrasmiehet ovat, Clary?” eteisen oveen nojaileva Luke kysyi tuijottaen edestakaisin hyppelevän Alecin jalkaan takertunutta Magnusta silmiään siristellen.

”Uudet vuokralaiset vailla pennin hyrrää”, Clary hymyili kellertävää pepsodenthymyä – hänen pitäisi lopettaa kahvinjuonti heti seuraavana päivänä – ja risti epätoivoisena sormensa. "Kutsu heitä vaikka loisiksi."

Kuinka helvetissä tästä selvittäisiin?

A/N: Jatko saattaa viivästyä vasta viikonlopulle, ellen saa ennen himokselle suuntautuvaa pakkolomaa päivitettyä. Mutta älkää huoliko, kone on lähdössä himokselle, ja tekstiä pukkaa (toivottavasti inspiraatio viitsii iskeä)
Kommentoithan?

Neithan

  • Bitchking
  • ***
  • Viestejä: 307
  • Words are wind
Vs: Varjojen kaupungit - Yökyläilyä (K13) OSA6 28.2
« Vastaus #30 : 01.03.2011 08:54:34 »
Möyh! Pääsin vasta nyt kommentoimaan, sillä eilen minut julmasti hätistettiin koneelta ennen kuin sain edes luettua tämän!

Pakko myöntää, mutta alun kuravelliä kuvailit niin tarkkaan, että välillä teki mieli hypätä sen yli. KAikki hahmot olivat täysin IC, paitsi että  luulisi Lukella nyht olevan edes jotain kodinkoneita ;o Tai siis, itse sain kirjoista sen vaikutelman että perus siisti ihminen se on lisäksi ei kai Clary/Jocelyn erityisemmin tykkäisi jos sen koti olisi pölykoirien vallassa.

Sen yhden tuhman kirjoitusvirheen esittelin sulle jo mesessä, mutta löytyi sieltä' ainakin eoilen toinenkin:
Lainaus
Mozartin vihasti viuhtova tahtikeppi
Vihasti?

Mutta jkoulu alkaa, ja pakenenkin tästä ennen kuin ehdit vannomaan kostoa mulle. Kirjoita vaan jatkoa ja mikäli innoitus on lopussa niin minä ja peruna aautetaan mielellämme ;D

//Kuole valmishymiö kuole! D:<
« Viimeksi muokattu: 01.03.2011 13:32:32 kirjoittanut Neithan »
You can be anything you want to be
Just turn yourself into anything you think that you could ever be

Avatar by Raitakarkki

Solembum

  • ***
  • Viestejä: 1 847
Vs: Varjojen kaupungit - Yökyläilyä (K13) OSA6 28.2
« Vastaus #31 : 01.03.2011 10:02:49 »
Neithan;

Kommentti! *sekoan*

Yyh mä joudun lähteen mummille ja siihen se kirjotusprojekti tältä aamulta kariutuukin (taas)

Mutta joo, kiitos kommentista, koitetaan jättää kuravellit vähän vähemmälle, mutta kun alkuun pääsee niin joskut vähän riistäytyy aiheet käsistä, tiedät varmaan tunteen ;-DD
Anteeksi et mä tein Lukesta sellasen imurittoman nörden, oli ihan pakko kun tuli toi repla mieleen xD
Ja pahoittelen kirjotusvirheitä (saatana painukaa kuuseen virheet!) miten niitä muka voi aina jäädä??

Niin, ja Mozartin tahtikeppi viuhtoo vinhasti xD

Ehehe hyvin on innostusta...! *pyörtyy kauhusta*

Annoy

  • Lännen paha noita
  • ***
  • Viestejä: 383
  • Dancing through life
Vs: Varjojen kaupungit - Yökyläilyä (K13) OSA6 28.2
« Vastaus #32 : 01.03.2011 21:54:15 »
Tää oli erittäin hyvä luku. Vaikka mitään ihmeellisempää ei tapahtunutkaan,vaan oli keskittynyt lähinnä ajatuksiin kuin toimintaan. Se itseasissa sopi tosi hyvin. Ei aina tarvitse tapahtua jotain.

Awws, mä oon ihan hurahtanu Maleciin. Sun vika että mä nykyään oon koko ajan fanfiction.netissä lukemassa Malec-ficcejä, sillä mä innostuin niistä heti kun luin ekan kerran ficcisi. :'D Mitäs osaat kirjoittaa niin hyvin. Piti tänään lukea olevinaan kokeeseen mutta siitä ei tullut oikeen mitään koska mä vaan roikuin koko ajan fanfiction.netissä.

Mä repeilin koko ajan Magnukselle. Miten se onnistuu olemaan noin IC? Sä osaat oikeasti kirjoittaa hyvin. Alec oli myös IC, samoin Clarykin.

Lainaus
Clary huokaisi hihansuitaan nypläten. ”Meidän pitikin puhua – Magnus, se kieli pois Alecin kurkusta!

Lainaus
”Alaston pikkulikka suihkuverhon takana ei houkuttele. Pikku varjometsästäjä sen sijaan”, Magnus lipaisi huuliaan, ”saa suojella selustaansa vesihöyryn seassa vaanivalta velholta.”

Mun suosikkikohdat tästä osasta. Magnus se osaa olla aika pervo.  ;D
"What everyone does. Like you said. Hope."

Nej, du måste finnas, du måste
Jag lever mitt liv genom dig
Utan dig är jag en spillra
på ett mörkt och stormigt hav
Du måste finnas, du måste
Hur kan du då överge mig?
Jag vore ingenstans, jag vore ingenting
Om du inte fanns

Solembum

  • ***
  • Viestejä: 1 847
Vs: Varjojen kaupungit - Yökyläilyä (K13) OSA6 28.2
« Vastaus #33 : 02.03.2011 10:00:14 »
Annoy;

Ihanaa että tykkäsit, katsotaan jos sitä toimintaa löytyisi pikkasen seuraavasta osasta joka kylläkin on pikkusen vaiheessa vielä... Jos ennen himokselle lähtöö (huomenna) ehtisin vaikka päivitteleen vielä, ihan varmaksi en lupaa, mutta alottanut olen kyllä jo.
Jes jes Malecfaneja tää maailma kaipaakin lisää (kiitos muuten kehuista) mä roikun ittekin aina (tai oikeestaan roikuin, koska oon tähän päivään mennessä lukenu suurimman osan kaikista malec-tarinoista) fanfiction.netissä. Tai silloin kun näiltä omilta projekteiltani ehdin... Kokeilepa muuten ariviandin ficcejä jos et vielä ole ehtinyt. Se tyyppi osaa tosiaan kirjottaa *kateellinen irvistys*

Hyvä et hahmot oli IC, yritän pitää ne tällasina xD

Sun suosikkikohdat tais olla myös mun suosikkikohdat ;-D

Kiitos vielä

Solembum

  • ***
  • Viestejä: 1 847
Vs: Varjojen kaupungit - Yökyläilyä (K13) OSA6 28.2
« Vastaus #34 : 03.03.2011 10:59:14 »
A/N: Edelleen kunnia jatkosta piiskuri-Neithanille. Tämän kirjoittamiseen meni aikaa, sormilihaksia ja molemmat olkapäät. Ainiin ja hermoja myös, koska marysemuusani (äiti) kävi nipottamassa jotain käpärästä varmaan 83247286836482736 kertaa.

Toivottavasti tykkäätte, kommentit jakaisi kannustaa eteenpäin ;-D

Himokselle lähtö iltapäivällä, toivotaan, että saan sielläkin jotain aikaiseksi.
(Neithan pidä se peruna kurissa)

Yökyläilyä, osa7

Alec istui Luken pölypunkkeja kuhisevan plyysisohvan käsinojalla vilkuillen vaivihkaa otsatukkansa lomitse samaisen tuholaisjalostamon veritahraisessa nurkassa keikistelevää Magnusta. Velho tuijotti takaisin nälkäisin silmin ja hivuttautui pikkuruisessa nojatuolinrähjässä kököttävän Claryn suljettuja luomia keskittyneesti vahdaten lähemmäs varjometsästäjäänsä. Alec heristi sormeaan Magnuksen kieltämättä oikein houkutteleville lähentely-yrityksille, jotka eivät selvästikään olleet tämän konttaustauhdin siivittäminä jäämässä pelkiksi yrityksiksi. Valtavin ponnistuksin Alec kavahti kauemmas säihkyvän velhorakastajansa pitkistä sormista, jotka jäivät toiveikkasti haparoimaan tyhjää ilmaa Alecin takapuolen sijaan. Alec oli humpsahtaa dopingriimuilla varmistetun tasapainonsa menettäneenä vaaleanharmaaksi kulahtaneelle karvamatolle, jonka ympäriinsä sojottavista hapsuista koikannat olivat likimain aistittavissa jopa ilman suurennuslasin raskauttavaa linssiä. Magnus vilautti teräviä kulmahampaitaan punastelevalle poikaystävälleen ja loikkasi sivusilmällä itsesäälissä rypevän Claryn patsasmaisena pysyttelevän olotilan tarkastaen vain muutaman sentin päähän Alecin kalpeasta nilkasta.

Alec kartoitti koko tilanteen kaikessa karmeudessaan pakokauhun hiipiessä hänen mielensä perukoille – Magnuksella ei ollut pienintäkään aikomusta noudattaa Claryn laatiman homoilulakon pääperiaatteita, ainakaan tämän kasvoilla karehtivasta virnistyksestä päätellen, kun taas Clary saattaisi hetkenä minä hyvänsä räväyttää silmänsä auki alkaen kirkua kuin lokinpaskan täyttämä palosireeni, eikä silloin kunnian kukko laulaisi lohdutukseksi menetetyistä seinistä ja katosta pään päällä. Alec nielaisi kuuluvasti kerraten tapahtumaketjua mielessään – jos Clary alkaisi huutaa Magnuksen iskiessä kulmahampaansa Alecin ei-niin-kovin-vastahakoisena rakkaudenpuremia vastaanottavaan kaulaan, Luke syöksyisi keittiön jauhomatopesäkkeitä pursuilevasta ovesta kuin rasvattu karvasalama valurautapaistinpannu kättä pidempänä valmiina katkomaan pitkällä kielellään sieltä täältä lipovia, kimalteen kuorruttamia päitä nopeammin kuin Clary ehtisi kiihtymykseltään hohottaa Alecin ahdingolle; mitäs minä sanoin.

Alec väisti Magnuksen jacennopeaa kouraisua ja läiskähti pitkin pituuttaan Luken pölyä pöllyttävälle sohvavainaalle, joka tarjosi varteenotettavan vastuksen Instituutin välilevynpullistumaoikeuden edessä tuomitulle vuodemallille vuosien varrella varmasti suorittamiensa selkärankasarjamurhien johdosta. Alecin vaimea kirous tukahtui hänen keuhkoistaan pumpuliallergista sohvatyynyä pakenevaan ilmavirtaan Magnuksen kivutessa voitonriemuisesti hymyillen hänen vyötäisilleen – taistelu kielletystä varjometsästäjästä oli voitettu. Alec yritti vaivalloisesti loputtoman pitkien säärien hämähäkkimäisessä otteessa rimpuillen heittää Magnuksen päältään velhon pitäessä kiinni hänen paidankauluksestaan kynsin ja hampain. Alec haukkoi henkeään viestittäen epätoivon täyttämillä silmillään ehdotonta poistumiskäskyä leukapieltään  suukottelevalle velholle. Alec ravisti päätään Magnuksen suun siirtyessä hitaasti hänen kaulalleen – olisiko kodittomuus todella tämän arvoista?

Magnus kohotti päätään ja väänsi kasvonsa surun irveeseen huuliaan mutristaen. ”Etkö sinä haluakaan minua, sinisilmä?”

”Haluan”, Alecilta lipsahti. ”Siis en!” hän köhi punastuen kuin etikkamyrkytykseen menehtynyt punajuuri.

Magnuksen kulmakarvat ponnahtivat lähelle tämän lakalla liisteröityä hiusrajaa. ”Jakaantunut persoonallisuusko sinuakin vaivaa, rakas?” Huulet hipoivat Alecin solisluita. ”Tuttu tunne seurapiireissä.”

Alec naurahti matalasti. ”Seurapiireissä?”

”Edesmennyt Puhemies Miau pesueineen”, Magnus hymyili surumielisesti. ”Jokaiselle pennulle kehkeytyi jakaantunut persoonallisuus liian kylpyvaahdon vaikutuksen alaisena.”

”Kylpyvaahdon?” Alec puri huultaan.

”Useimmiten se purkautui nykivinä paniikkihäiriöinä”, Magnus muisteli kutitellen Alecin kainaloita. ”Yksi teki itsemurhan hukuttautuen ammeen viemäriin.”

”Itsemurhan?” Alec kysyi epäuskoisena.

”Villakoirat eivät ole kovin viisaita”, Magnus pudisteli päätään ja silitti hellästi Alecin mustaa tukkaa. ”Onneksi täällä”, hän kopautti hellästi Alecin ohimoa, ”tuntuu silloin tällöin vierailevan muutakin kuin pelkkää sukkanöyhtää – ehkei minun tarvitse olla huolissani suhteestasi vessanpönttöön tai muihinkaan posliinikalusteisiin.”

Alecin suupielet nykivät kuin epilepsiakohtauksesta kärsivän etanan tuntosarvet. ”Kissasi oli sitten suuntautunut pölykoiriin.”

”Isäntäänsä tullut kumppaninvalinnassa – älykäs eläin se Miau”, Magnus kuiskasi Alecin korvaan.

Alecin varovainen hymy haihtui keittiön ovelta kaikuvan kolahtelun ja vaimean lusikoiden kilinän myötä. Ilmeisesti kirppuiset ihmissusi-isännätkin tarjoilevat vierailleen teetä, Alec ajatteli punertaessaan vaivalloisesti istualleen Magnuksen sähisevästä vastustelusta välittämättä. Magnus muistutti pahansisuista, silittelyyn addiktoitunutta kissanpentua, jonka myötäkarvaisten kosketusten manipuloima, syntymäsurkea tilannetaju kävi valitettavasti ilmi juuri julkisissa tilanteissa. Alec raastoi takiaisen lailla rintaansa takertuneen velhon irti farkkujensa vyönlenkeistä maanittelevasti mutisten ja eristi tämän sohvankulmalle murjottamaan kuin seipäänniellyt sorsa. Magnus tuijotti vaatteitaan pudistelevaa Alecia syyttävin silmin, kädet kostonhimoisesti ristissä rinnalla – et saa tätä koskaan anteeksi, velhon kaventuneet pupillit viestittivät läheisyyskammoiselle varjometsästäjälle. Alec huokaisi ja hinautui Magnuksen viereen kietaisten käsivartensa tämän ympärille – kimallekyntinen velho vei toisenkin erän, kuten aina. Alec saattoi nähdä tyytyväisen hymyn hiipivän varkain Magnuksen kasvoille tämän kiemurrellessa takaisin hänen syliinsä.

Luke potkaisi keittiön oven auki tiskikonetta viimeiset viikot kartellutta teetarjotinta kannatellen. Punaruudulliseen flanelliin ja kulahtaneeseen deminiin kiireestä kantapäähän verhoutunut ihmissusi maleksi eriparisia kuppeja murskaantumiskuolemalla uhkaillen sohvan ympäri ja pyyhkäsi kämmenselällään enimmät liat olohuoneen sohvapöydän lasilevyltä. Clary havahtui tarjottimen kalahtaessa lasia peittävälle eristekerrokselle – se on menoa nyt, ajatteli Alec hautautuen Magnuksen pitkän takin laskoksiin. Vaikka Clary puolustaisikin heitä sääntärikkeistä huolimatta, ei Luken silti ollut mikään pakko katsella siveetöntä kiehnäystä omalla kotisohvallaan vastoin tahtoaan. Eikä sen puoleen, kuka olisikaan halunnut kaksi ylimääräistä suuta ruokittaviksi, varsinkaan kun kyseiset suut enimmän osan ajasta tuntuivat keskittyvät toisenlaisiin hupeihin kuin syöminen. Sillä olihan jopa Magnuksen sateenkaarilippua palvovana prideistinä hyväksyttävä ihmissusiskinheadien inho, joka, vaikkei oikeutettua ollutkaan, nähtiin täysin ymmärrettävänä vielä nykypäivänkin maailmassa.

”Maitoa?” Luke kysäisi Clarylta tämän hieroessa väsyneitä silmiään. Clary nyökkäsi mulkoillen vihaisesti Alecin ja Magnuksen tiivistä yhteiseloa huoneen toisella puolen. Alec painoi häpeissään päänsä – olihan hän sentään luvannut tytölle pitää Magnuksen aisoissa. Mutta täytyihän Claryn ymmärtää, ettei kahdeksansataavuotiaan velhon päätöksiä tai koiranpentumaisen kärsivää ilmettä ollut kovinkaan helppo vastustaa, jos eli vakavassa seurustelusuhteessa kyseisen puolidemonin kanssa, joskaan sana 'vakava' ei ollut aivan omiaan kuvaamaan ainakaan Magnusta itseään.

”Sokeria?” Luke varmisti Claryn nyökätessä toistamiseen, salamoiva katse yhä porautuneena pettymyksen tuottaneeseen kiintopisteeseensä. Alecia puistatti – Jacen kertoilemat kauhutarinat porkkanapään pidättelemättömästä raivoista taisivat sittenkin olla täysin tosia, eivätkä pelkästään hänen parabatinsa sarkastisen mielen kieroja kuvitelmia.

Luke ojensi kupin Clarylle tytön raivokasta irvistystä kummastellen. ”Univelkako vaivaa, Clary?”

” – ei”, Clary mumisi kulauttaen puolet hyöryävästä nesteestä kurkkuunsa. ”Pojat minua vaivaavat.”

”Jace ja Simon?” Luke uteli Claryn yksityisyyttä kohteliaasti kunnioittaen. Aivan kuin Robert, Alec ajatteli kuivasti. Ehkä Luke tosiaankin on jonkinlainen isänkorvike Valentinen hylkäämälle tyttölapselle. ”Minä luulin – etkös sinä valinnut sinkkuelämän kahden kavaljeerin sijasta – ”

”Nuo toiset pojat”, Clary keskeytti kiusaantuneesti viittoillen Alecin ja poikaystäväänsä antaumuksella kaulailevan Magnuksen suuntaan. ”Uudet solukämppäläiset eivät selvästikään osaa lunastaa lupauksiaan.”

Luke upotti Earl Grey-kolmiot kolmeen kolhiintuneeseen kuppiin ja humautti kannusta vettä päälle. ”Raavaat miehet juovat teensä mustana”, hän sanoi penkoen kertakäyttölusikoita pikkuleipälautasen alta.

”Saatan olla neiti, mutta ilman sokeria tee tuppaa maistumaan tiskiveden prototyypiltä terävöitettynä Puhemies Miaun oksennuksella”, Magnus totesi tirskahtaen.

”Sokeria Brooklynin päävelholle”, Luke jupisi sirotellen kuorallisen valkeita rakeita tarjottimella kekottavaan kahvattomaan malliin. ”Lightwood?”

”Alec ei ole neitiä nähnytkään, vaikka juokin useimmiten maitoa teellä, eikä toisin päin”, Magnus selitti naurusta hytkyen.

”Maistaisit itse Isabellen hautomaa kamomillateetä – karmeampaa litkua ei maa päällään kanna”, Alec puolusti survaisten sormensa Magnuksen kylkeen. ”Edes maitohappobarteerit eivät saa sitä myrkkyä sulamaan.”

”Isabellehan oksennusteen onkin patentoinut”, Magnus huomautti. ”Syövyttää hampaat suusta, jos unohtaa jälkeenpäin syödä hammastahnatuubillisen fluoria.”

Luke huokaisi lorauttaen kermanekallisen maitoa puolenlitran nokkamukiin. ”Nykyajan nuoret – ” Luke päivitteli kääntyessään ojentamaan kuppeja vierailleen. Hänen silmänsä suurenivat tavoittaessaan sylivauvaa leikkivän Magnuksen pitkät sääret Alecin jalkojen väliin kiertyneinä. ” – eivät ole sitä, miltä näyttävät”, hän kakoi kädet täristen.

”Olisin kyllä varoittanut”, Clary mutisi kuppiaan pyöritellen, ”mutta kännykkäni jäi Jacelle – kuulemma kiireisiä bisneksiä.” Sen uuden haltiatypykän kosiskelua, Alec ajatteli ärsyyntyneenä. Lainata nyt sisarensa puhelinta ilotyttöä tavoitellakseen – milloin Jace oikein oppisi sitoutumaan?

Luke lysähti lähimpään nojatuoliin kaataen teemukien hiljalleen jäähtyvän sisällön fossiloituneelle jukkapalmulle – ei hyvä merkki, ajatteli Alec hammasta purren. Eihän hän ollut odottanutkaan kotiutumisen tuntemattoman ihmissuden luolaan olevan helppoa, mutta jos Luke jo pelkästä halailusta kastelisi nälkälakkoon tuomitsemaansa ruukkukasvia elvytystarkoituksessa pökertyen samalla tuoliin, joka villakoiraprosentistaan päätellen ei elinaikanaan ollut nähnyt takapuolta lähietäisyydeltä, ei ulosotto voinut olla tämän kokovartalohalvausreaktiosta kovinkaan kaukana. Alec henkäisi syvään ja puristi Magnuksen tiukasti rintaansa vasten kuin säihkyvän mollamaijan – jos Luke käännyttäisi heidän sohvaltaan, vaihtoehtona katuojakuolemalle olisi enää vain anteliaan juopon lahjoittama roskalaatikko. Ei ollut ketään muuta, vielä tuntematonta hyväntekijää, joka olisi majoittanut kodittoman kaksikon kattonsa alle, lainannut patjaa autotallinsa lattialta tai edes heittänyt tyhjää kaurahiutalepakettia ikkunanraosta kylmälle asvaltille tyynyn virkaa toimittamaan. Ihmissusisossu olisi heidän ainoa toivonsa, viimeinen elatusapu ennen edessä häämöttävää roskisdyykkarointia.

”En tiennyt – ” Luke aloitti katkonaisesti.

”Jos yhtään lohduttaa”, Clary sanoi ilkikurisuus äänestään paistaen, ”Maryse ja Robert kuulivat Alecin kaksoiselämästä vasta tänä aamuna ja hehän ovat sentään Alecin vanhemmat.” Hän kääntyi Alecin puoleen. ”Kuinka kauan te nyt taas olittekaan seurustelleet?”

”Kolme kuukautta”, Magnus virnisti pörröttäen Alecin tukkaa. ”Sinisilmän olikin jo korkea aika tulla ulos kaapista”, hän lisäsi iloisesti. ”Sääli vain, että rakastavat vanhemmat eivät ottaneet sitä elämän normeihin maastopuvussa sulautuvana tosiseikkana, vaikka edes nerokas rusinainkvisiittori ei salaliittoteorioillaan ole onnistunut aiemmin liittämään Alecin vaitonaisuutta tähän ihmisten homoudeksi nimittämään taudinkuvaan.” Magnus pudisteli päätään. ”Kuinka se luiseva harjanvarsi nyt on näin saattanut hairahtua diagnoosissaan?”

”Luulivat että se oli vain koliikkia”, Alec hymyili surumielisesti.

”Mutta sinähän olet varjometsästäjä”, Luke totesi mietiskellen. ”Kuinka Klaavi antaa – ”

”Ei Klaavi annakaan”, Alec keskeytti. ”Klaavi ei edes tiedä – kaikki mitä perinnöstäni on jäljellä. Muuta vanhempani eivät minulle jättäneet, vain 'vaikenemislupauksen horjuvasta mielenterveydestäsi', kuten isä – Robert – asian ilmaisi.”

Luke tuijotti Alecia tyrmistyneenä. ”Mutta – kuinka he saattoivat? Omat vanhempasi?” hän yskäisi vaivaantuneena. ”Vain koska olet – homo?” Alec nyökkäsi.

”Klaavi pitäköön konservatiiviset säännöksensä ja sen kurttuisen harpun, minä kyllä huolehdin tästä pikku ylijäämästä”, Magnus sanoi sormet näppäillen Alecin ristiselän paljasta ihoa.

Luke nielaisi. ”Maryse ja Robert heittivät sinut ulos Instituutista vain, koska kerroit heille – ”

” – rakastavani Magnusta”, Alec täydensi. ”Olisivat varmasti tunkeneet pääni oksasilppuriin, jos pyjamakato olisi iskenyt vaivihkaa kimppuuni yöllä viime viikkojen pikkutuntiaikatauluaan noudattaen.”

Magnus kohotti vihjailevasti kulmiaan. ”Kutittava flanelli vai päätön poikaystävä – vaikea valinta, mutta taidan kuitenkin sietää herneaivojasi noiden uskomattoman pehmeiden huulien kaupanpäällisenä.” Magnus suuteli kevyesti Alecia suoraan huulille – merkitsi reviiriään, Alec ajatteli hymyillen.

” – en yhtään ihmettele, mikseivät he kestäneet tuota jatkuvaa nuoleskelua”, Clary valitti teetään ryystäen.

”En voi ymmärtää”, Luke mumisi painaen päänsä käsien varaan. ”Kuinka he saattoivat?”

”Et selvästikään tunne minun vanhempiani”, Alec totesi. ”Saatoit ehkä joskus tuntea, mutta enää tänä päivänä Maryse ja Robert Lightwood eivät ole oikeamielisiä sotureita pahan barrikadeilla – he ovat pikkusieluisia nirppanokkia inkvisiittorin talutushihnassa”, hän jatkoi ääni väristen. ”Kaikki syntinen on karsittava, vaikka se sitten olisikin omaa lihaa ja verta – jota minä en siis enää ole edes kirkonkirjoissa.”

”Et tarvitse mitään kirjoja kuuluaksesi minulle”, Magnus sanoi. ”Tai no, kihlasormus timanteilla kelpaisi kyllä antautumisen eleenä.”

Luke pudisti päätään. ”Imogen siis todella lietsoo perhevihaa oman rotunsa keskuuteen.”

”Tietäisitpä vain”, Clary huomautti. ”Telkesi Jacen siihen makkaravarrashäkkiin vain siksi, että hänen – meidän – siitosoriimme sattuu olemaan Valentine.”

”Ymmärräthän”, Alec kysyi tunnustellen, ”miksi me – minä ja Magnus siis – tarvitsisimme parisängyn – ”

” – sinun kaapissasi homehtuvan retkivuoteen”, Clary korjasi lipaisten viimeisetkin teepisarat kuppinsa laidalta. ”Vain muutamaksi päiväksi – ”

” – siihen saakka, kun ne muurarit, joita minulla ei ole varaa palkata, ovat pystyttäneet uuden talon Puhemies Miaun tuhkauurnalle”, Magnus sanoi. ”Olen tällä hetkellä hieman persaukinen – ”

” – täysin vararikossa”, Alec lisäsi totuudenmukaisesti. ”Joten jos tekisit ystävän – ”

” – puolitutun palveluksen, pojat olisivat oikein kiitollisia”, Clary lopetti tuikeasti. ”Enkä muuten puhu sinulle enää koskaan, jos kaiken vaivannäköni jälkeen heivaat heidät kynnyksesi yli kadulle.”

Luke käänsi kasvonsa kattolampun valokeilaan silmät tyhjyyteen tuijottaen. ”Kerran Valentine ojensi veitsen miehen kouraan ja käski tätä tekemään lopun saastuneesta sydämestään. Valentine, jota mies oli vuosikausia palvellut kumarrellen, näki hänessä vain verisen varjon – mies oli hänelle vain kuollutta ilmaa, liian likaista hengittää.” Luke tavoitti Alecin silmien katseen. ”Sellaista kohtaloa en toivo kenellekään, en nyt, enkä koskaan.”

Alec tarttui Magnusta kädestä. ”Saammeko me siis jäädä?”

”Tervetuloa kadotettujen kerhoon, nuori varjometsästäjä”, Luke huokaisi.

A/N:... Toivon että ootte kiitollisia edes jollain lailla, tästä tuli vaan jotenkin näin pitkä, vaikkei ollut tarkoitus.
Kommentoithan?

Liliandil

  • Vieras
Vs: Varjojen kaupungit - Yökyläilyä (K13) OSA7 3.3
« Vastaus #35 : 06.03.2011 13:36:38 »
Minä täällä taas.

Hajosin persaukiselle ja vararikolle, muutenkin tää oli hauska. Joku kohta tais mennä multa ohi, mut joo, ei se varmaan ollu tärkeetä. Sun vertauskuvat on välillä tosi outoja, mut lasken sen plussaks vaan.

Yksi 'virhe';
Eikös vielä tuhkakaupungissa se Magnuksen ikä mainittu 300 vuodeks tai sinnepäi?
Saatan kyllä sekottaakin...

mutta jatkoa mahd. pian,
Lili

Solembum

  • ***
  • Viestejä: 1 847
Vs: Varjojen kaupungit - Yökyläilyä (K13) OSA7 3.3
« Vastaus #36 : 06.03.2011 19:14:01 »
Kiitos kommentista Lili.

Kiitti kehuista, tiedän olevani outo ;-D
En oo Magnuksen iästä eri kirjoissa ihan varma, luin just GoGia tossa muutama päivä sitten ja siitä mä sen taisin napata...
Jatkoa tulossa, kommentit olisi tosin ihan kivoja, niin että tiedän, mitä ihmiset oikein ajattelee.

Mutta siis kiitos.

Solembum

  • ***
  • Viestejä: 1 847
Vs: Varjojen kaupungit - Yökyläilyä (K13) OSA7 3.3
« Vastaus #37 : 06.03.2011 19:47:54 »
A/N: Ja jälleen kerran painostuksen alaisena... (oot matkalla helvettiin Neithan)

Yökyläilyä, osa 8

*

Kun kello löi kaksitoista ja katuvalot syttyivät hehkuvana aaltona valaisemaan Brooklynin pimeyden saartamia katuja, hiipi tummiin pukeutunut vampyyri likimain äänettömästi lipuen ulos autotallin narisevasta ovesta. Hän painautui vasten kuraisen jääriitteen kuorruttamaa kiviseinää krematorionomaista kylmyyttä huomaamatta – hänen kalvakka ihonsa ei enää muutoksen jälkeen ollut reagoinut lämpötilaeroihin edes paviaanin paksua turkkia erehdyttävästi muistuttavaa karvakerrastoaan pörhistäen. Vain ruskeat kuurankukkaset autotallin likarantujen viiruttamassa ikkunassa paljastivat takatalven arktisen salaisuuden munalukkoa räpeltävälle vampyyrille – lämpömittarin pakkasenpurema elohopea kun oli edellisyönä päättänyt räjähtää taivaan tuuliin. Vampyyri kumartui sujauttamaan autotallin avaimen kivetykseen kiinni jäätyneen kynnysmaton alle ja nykäisi hupun päänsä peitoksi – vain rekvisiitaksi tikkitakkien salasaumoihin kätkettyjä hopearistejään ja seipäitään heristeleviä vampyyrinmetsästäjiä hämäämään, hän muistutti itseään. Bändipaidassa untuvahaalareiden kaikenkirjavassa sekamelskassa kuljeskeleva teinipoika epätavallisen terävine torahampaineen herättäisi aivan tarpeeksi huomiota profeettojen lahtauspiireissä jo pelkällä alipukeutumisella.

Itseasiassa yön purema oli vienyt hänen elämästään paljon muutakin, kuin pelkän matelijamaisen vaihtolämpöisyyden, jota hän ei sinänsä enää edes osannut kaivata, kuten vyötärörenkaita kasvattavan pikaruoan, painajaisten täyttämät yöunet, joita hänellä oli niin ikävä, että sykkimätön sydän oli pakahtua kaipauksesta, sekä tietysti perheen, joka oli rakastanut häntä silloikin, kun esikoulun kovistyttö oli muotoillut hänen kärsämäisen nenänsä uuteen uskoon. Hän ei enää voinut pelata perjantai-illan perinteisiin jo vuosikausia kuuluneita, pervoakin pervommilla mietelauseilla kruunattuja sanapeliturnauksia sisarensa ja sylkeä sähisevän Yossarianin kanssa tai käydä ruokakaupassa äitinsä ostosorjana, jonka mitä moninaisimpiin työnkuviin lukeutuivat muun muassa tiiliskivialelaarilöytöjen ja pesupulverisäästöpakkausten rahtaus kahvattomissa muovikasseissa sekä parhaimmassa tapauksessa myös pakkotoimet auton ruosteenmurjoman peräkontin suunnalla ruuvimeisseliä murhavälineenä käytellen.

Simon huokaisi puiden vihaisesti nyrkkiä pilvettömällä taivaalla möllöttävälle kuunsirpille – kaikki paha oli lähtöisin juuri ikuisesta yö, joka tästedes säätelisi hänen yksinäistä orvon elämäänsä jatkuvan veripirtelöntarpeen ohella. Eihän vampyyreita turhaan kutsuttu Yön lapsiksi, Yön lapsia he todella olivatkin, sillä mikään muu maailmanmahti kaiken kätkevää pimeyttä lukuunottamatta koko tuon suuren, laikukkaan pallon pinnalla ei sietänyt vampyyreiden saastunutta rotua tai näiden myrkynpolttamia verisuonia, joissa ruosteenpunainen elämänneste kieltäytyi väkipakollakaan virtaamasta. Aurinko kohteli Yön lasten monipäistä joukkoa kuin parantolan täyttä spitaalisia, eikä kirkastanut kullanpunaisia kasvojaan yhdellekään vampyyrille polttamatta tuon onnettoman silmiä helvetin hohkaavassa tulessa. Eikä auringolta suojannut minkäänlainen päivänvarjo tai uv-kertoimien ykkösenä markkinoitu aurinkorasva pikimustista aurinkolaseista puhumattakaan. Kun asiat olisivatkin olleet niin yksinkertaisia, Simon ajatteli työntäessään valkeat sormensa hupparin taskuihin. Ikuinen yö oli ikuinen yö, eikä siitä muuksi muuttuisi.

Simon laahusti pää painuksissa liejusta liukasta jalkakäytävää pitkin ohi hehkulankaraajarikkojen lyhtypylväiden ja kuravelliin hukkuneiden roskalaatikoiden suunnaten askelensa kohti Luken kauas kunnon asutuksesta pystytettyä kirjakauppaa. Hän kurtisti kulmiaan – oli oikeastaan aika kummallista, ettei Luke kirjaston myöhästymismaksujen tasoisesta menestyksestään huolimatta ollut koskaan harkinnut mojovaa asuntolainaa lunastaakseen pilvenpiirtäjän kattohuoneistoa eläkepäiviensä illanviettoja piristämään. Mutta toisaalta, Simon ajatteli kadunkulmasta käännähtäen, olihan Lukella sentään Clary ja koomassa viruva Jocelyn, josta ihmissusi intensiivisen tuijotuksensa perusteella toivoi enemmänkin, kuin vain harmaahapsista bingoseuraa yhdeksänkymppisilleen. Kaikesta päätellen Luke omisti kaiken sen, josta Simon saattoi entisen elämänsä menetettyään enää vain haaveilla – ehkä hänen mietteensä juonsivatkin juurensa vain ja ainoastaan kateudesta, eivätkä myötätunnosta keski-ikäistä ihmissutta kohtaan. Simon kiipesi takorautaiset rappuset toisen kerroksen ovelle ja painoi ruosteista summeria peukalonkynnellään – hyvässä lykyssä joku saattaisi vielä päivystää eteisessä.

Oven takaa kuului vaimeaa rahinaa ja lukon loksahdus – vampyyrin kuulo on paras kuulo, Simon ajatteli omahyväisesti, kalvetkaa lepakot! Painava puuovi heilahti auki ja tukahdutettu nauru kajahteli Simonin korviin olohuoneen suunnalta. Loistavaa, Clary emännöi pyjamabileitä parhaan ystävänsä piilotellessa vanhempiensa tutkivilta katseilta katuojassa, eikä edes kutsunut tätä varjometsästäjäseurapiireihin verelle ja veriletuille. Sillä ketä muutakaan Clary olisi kattonsa alla paaponut, kun velirakastajaansa Jacea ja tämän perässä alituiseen hiihtelevää henkivartiokaartia uskonnollisine huumorintajuineen. Simon pudisti päätään – olihan se pakko myöntää, hän oli Jacesta mustasukkaisempi kuin kenestäkään muusta tyttöystävänsä kynnyksellä madelleesta blondipedofiilistä koskaan ennen. Tämä saattoi tietysti johtua blondipedofiilien hyvin alhaisesta kannasta Brooklynin maaperällä, itseasiassa ainoat Simonin tapaamat sarkastiset tuhkatukat taisivat olla Jace itse ja se kuuluisa Valentine, jonka hän oli nähnyt vilaukselta varjostaessaan Jacea tämän öisellä kahvilakierroksella Taki'sissa edellisviikon pikkulauantaina.

”Simon?” Clary heilautti pikkuruista kämmentään Simonin ilmeettömien kasvojen edessä. ”Simon!” hän toisti tämän kaukaisuuteen katsovien silmien tarkentuessa viimein hänen punaisten kiharoiden varjostamaan otsaansa. ”Maa kutsuu Simonia!”

”Muistaakseni haudakaivajat merkitsivät kryptasi uuden sisäänkäynnin koordinaatit toiselle puolen kaupunkia”, huomautti ilkikurinen ääni Claryn selän takaa. Hetkinen, Simon havahtui itsesäälin täyttämistä ajatuksistaan, eivätkös Jacen myyntivaltit ja jatkuva naistennielentä perustuneet ennemminkin venyttelevän poissaoleviin kommentteihin ylitsevuotavan ilkikurisuuden sijasta?

”Pää kiinni, Magnus!” Clary komensi pahantuulisena. Simon rypisti otsaansa – mitä Magnus Claryn luona teki? ”Simon? Oletko kunnossa? Voi sammuttaa valot, jos – ”

”Ehkä se aikoo rakentaa uuden arkun Luken portaista”, ehdotti hymyilevä ääni naulakon katveesta. Simon nousi varpailleen ja tähyili kaula pitkällä pimeään eteiseen – työsuhde-etuihin luettu yönäkö päätti vaihteeksi reistailla esittäen verkkokalvoilla pätkän kirpputanssia ohjelmistonsa arkistoiduista helmistä.

”Huono valinta”, Magnus mutisi. ”Ties mitä tupajumeja noissa rapuissa majaileekaan – raukkaparan kuolemanpesähän lahoaa käsiin ennen kuin tämä ehtii edes yömyssyä korvilleen asetella.”

”Mitä me sovimmekaan velhon yllyttämisestä, Alec?” Clary huokaisi kyllästyneenä ja kääntyi takaisin Simonin puoleen. ”Älä välitä noista kahdesta, eivät ole saaneet järkevää sanaa suustaan koko iltana”, hän lohdutti. ”Et voi uskoakaan, kuinka aika kiusallisessa hiljaisuudessa matelee.”

”Laatuaikaa voi viettää muutenkin kuin juoruamalla joutavia”, Magnus huomautti. ”Minä ja Alec olemme edenneet suhteessamme huomattavasti syvällisemmälle tasolle – ”

”Se on tosiaankin huomattu.” Clary irvisti.

” – ja entiset kommunikaatio-ongelmamme ovat historiaa”, Magnus jatkoi.

”Joskaan normaalia kommunikointia on teidän suunnallanne kovin harvoin havaittavissa”, Clary tokaisi. ”Ellette sitten käytä tiedonvälitykseen syljen ohella myös äänettömiä aivoimpulsseja tai muuta vastavaa.” Simon räpytteli hämmentyneenä silmiään – kynelkanavien lobotomian johdosta enää vain pinttynyt tapa.

”Henkilökohtaisesti pidän huulilta lukemista erityisen miellyttävänä harrastuksena”, Magnus naljaisi. ”Silloin tällöin jopa kadehdin mykkiä, joiden ei edes oleteta taitavan muita itseilmaisun keinoja.”

Simon karaisi kurkkuaan. ”Unohdit viittomakielen”, hän totesi typerästi.

”Veren latkiminen ei taida sopia jokaiselle aivotyypille”, Magnus huomautti. ”Olisivat samalla imaisseet nekin nenän kautta ulos – ainahan vampyyri verta suoraan kurkusta ryystäessään voisi muutaman aivosolunkin latkia älykkyysosamääräänsä kohottamaan.”

Alec naurahti tarraten Magnusta käsivarresta. ”Junailit juuri mahtavan persoonasi Yön lasten tappolistalta.”

”Älykästä, eikö totta? Ethän tahdo ventovieraiden iilimatojen maistelevan lämpöpatteriasi kun selkäsi käännät?” Magnus kaappasi Alecin syliinsä. ”Ethän, sinisilmä?”

”E-en”, Alec inisi posket punaisina. Clary pyöritteli silmiään Simonille. Tyttö oli selvästikin viettänyt liikaa aikaa isoveljensä seurassa, Simon ajatteli kuivasti.

Magnus painoi huulensa Alecin kaulalle. ”Minun omaisuuteenihan et torahampaillasi koske”, velho tarkensi mulkaisten Simonia meripihkanvärisillä kissansilmillään.

Alec oli ilmeisesti viimeinkin luovuttanut sydämensä huutokaupattavaksi, Simon pohti. Eipä sillä, Isabellen mukaan löytöretki kaapin uumenista ulkomaailmaan oli ollut jo pitkään vain ajan kysymys – kai Alecin oli sisarelleen alunalkujaan kavaltanut hymy, joka nykyään tahattomasti levisi tämän kasvoille aina, kun puhe kääntyi tappavan vaarallisiin vammohin ja niiden vaatimaan sairaslomaan sinisessä kipinäsuihkussa. Vaikka Simon ei varsinaisesti kuulunutkaan Instituutin kulmalla roikkuvaan varjometsästäjäporukkaan – ei etenkään nyt, kun hänet oli kirottu loppuelämäkseen Yön lahjalla, eikä siksi voinut laskea varvastaankaan Instituutin Inkvisiittori numero ykkösen juhlallisin menoin pyhäksi julistamalle maalle – oli hän silti selvillä Lightwoodien vanhimman lapsen salaisuuksista, kiitos Jacen ja Jacen suuren suun, sekä tietysti Isabellen, joka tuntui juoruilleen koko perhehistoriansa Simonin litkiessä sontasoppaa hyvällä ruokahalulla. Ehkä Alecin olikin jo aika sitoutua ja alkaa elää omaa elämäänsä, sulhasehdokas Simonia vain hieman arvelutti. Oliko neonkeltaisiin lappuhaalareihin masennuksesta kärsiessään pukeutuva velho aivan sopivaa poikaystäväainesta ujolle varjometsästäjälle? Isabellen mielestä oli.

Clary irvisti kiskaisten Simonin sisälle sotkuiseen eteiseen. ”Ties mitä demoneita siellä vaanii”, hän selitti Simonin murinarefleksin naksahtaessa automaattisesti päälle hänen uudelleen ohjelmoidussa pääkopassaan. ”Minulle ja Lukelle riittää jo tuo pelkkä puolikas”, hän lisäsi osoittaen antaumuksella Alecia nuoleskelevaa Magnusta.

”Mitä hittoa nuo kaksi täällä toimittavat?” Simon kysyi velhon eähuomiossa Alecin paidan alle eksyneitä sormia. ”Oletko sinä pistänyt pystyyn homobordellin?”

”Sinähän kuulut nykyään piireihin”, Clary totesi. ”Eikö Raphael määrännytkään sinua pyromaaneilemaan Magnuksen murjulle bensakanisteri kädessä?”

”Kutsu varmaankin katosi postissa”, Simon murahti hirttäen hupparinsa tiukalle silmukalle naulakon metallikoukkuun. ”Me verenimijät olemme liian vanhanaikaisia tälle lankapuhelinten aikakaudelle.”

”Ja sinä olet ollut vampyyri – mitä, kaksi päivää?” Alec kysyi.

”Päävelhon rattopoika sulkee suunsa”, Clary mutisi työntäen Simonia olohuoneen ovelle. ”Muussa tapauksessa hän saa nukkua sohvalla ilman seuraa.”

”Ei enää sohvia!” Alec valitti Magnuksen käsipuolessa roikkuen.

”On luvatonta uhkailla selkärankainvalideja välilevynpullistumia työkseen tahkoavalla kalusteella!” Magnus sanoi Clarylle. ”Älä huoli, rakas”, hän sanoi kääntyen Alecin puoleen. ”Tästedes saat laillisesti nukkua sylissäni – niskatukikuuria vaativat sohvatyynyt ovat pannassa.”

”Alec taas”, Clary jatkoi, ”on ottanut viimein tuulta siipiensä alle, tehnyt lopullisen välirikon vanhoillisten vanhempiensa kanssa ja lentänyt ulos Instituutista syntisen polttomerkki takapuolessaan.”

”Pikku sinisilmän takapuoleen ei ole kärvennetty mitään ylimääräistä”, Magnus kertoi luottamuksellisesti Simonille. ”Usko pois, kyllä minä tietäisin.” Hän suuteli Alecin iloiseen hymyyn kaartuneita huulia.

”Ja siksi rakastavaiset punkkaavat täällä, kunnes Luke löytää E-Baysta kuherruskuukauden viettoon soveltuvan kahdenhengen teltan pilkkahintaan – kirjakaupan tulot kun loistavat poissaolollaan jo kolmatta viikkoa”, Clary huokaisi. ”Nuo kaksi ajavat minut hulluksi, ei mikään ihme, että Isabellen hermot alkoivat olla ainaisesta salailusta riekaleina. Voin nimittäin vain kuvitella, kuinka vaikeaa noiden touhuja olisi peitellä Marysen kaikennäkevältä skannerikatseelta.” Hän nykäisi Simonin mukanaan tämän claryntäyteisten kuhertelufantasioiden syntysijoille, Luken homeentuoksuiselle liinavaatekomeroon.

”Jaceko heidät tänne rahtasi?” Simon kysyi pahantuulisena.

Clary sivuutti Simonin kysymyksen raastaen auki liinavaatekomeron lakanalaatikot. ”Nyt kun kerran olet siinä, voit auttaa minua rahaamaan neitien retkivuoteen olohuoneen puolelle. Luke on liimaantunut kiinni tv-ruudussa juoksentelevien baseballpelaajien lyöntitilastoihin, eikä näiltä kahdella tunnu riittävän testosteronia muuhun kuin kahdenkeskiseen kuolaamiseen.”

”Et voi väittää, että tuossa ruipelossa olisi enemmän miestä roudarinhommiin kuin minun varjometsästäjässäni,” Magnus protestoi. ”Ei pelkällä egolla huonekaluja nostella.”

”Simon the Machoman hoitaa homman”, Simon sanoi hihojaan käärien. ”Älä suotta vaivaudu katkomaan rakennekynsiäsi, velho.”

Ja niin Simon mursi varpaansa sängynjalkaan.

Kommentoithan?

Neithan

  • Bitchking
  • ***
  • Viestejä: 307
  • Words are wind
Vs: Varjojen kaupungit - Yökyläilyä (K13) OSA8 6.3
« Vastaus #38 : 06.03.2011 20:28:36 »
Uskollinen *kähköh* lukija ilmoittautuu påalvelukseen! Uskotko, jos sanon, että pikkurilli oli kipeä, enkä voinut kommnetoida edellistä osaa?

Asiasta palkokasviin.
Tuli jo Malecia ikävä kun mokomakin lähdit himokselle ja hylkäsit minut yksin kylmään, julmaan maailmaan.
Kirjoitusvirheisiin en kiinnittänyt huomiota, mutta eräs virhe pisti silmään:
Lainaus
olihan se pakko myöntää, hän oli Jacesta mustasukkaisempi kuin kenestäkään muusta tyttöystävänsä kynnyksellä madelleesta blondipedofiilistä koskaan ennen
Pedofiili on aikuinen, joka on kiinnostunut lapsista seksuaalisesti. Lapsella tarkoitan alle murrosikäistä ipanaa. Jace ei ole aikuinen, eikä Clary ole lapsi. Tästä voimmekin tulla johtopäätökseen, että pedofiilitermiä ei tässä yhteydessä voida käyttää.
Lyhyesti sanottuna se on pilkunnussijan silmissä virhe.

Lainaus
”Et voi väittää, että tuossa ruipelossa olisi enemmän miestä roudarinhommiin kuin minun varjometsästäjässäni,”
Voi olla, että muistan väärin (olen lukenut liikaa vampyyrikirjoja) mutta eikös vampyyreillä ole myös Varjojen kaupunkien versiossa yliluonnolliset voimat? Vahvoja, kauniita ja nopeita. Mikäli on, Magnuksen pitäisi tietää Simonin olevan Alecia vahvempi, onhan hän velho.

Mutta muuten ficci on yhtä mahtava kuin aina ennenkin. Olenhan jo kertonut palvovani sinua ja kirjoituslahjojasi? Jos en niin nyt tiedät. Ficci on hykerryttävän hauska, kommentit fiksuja, juoni mielenkiintoine  ja mikä tärkeintä parituksena on Malec.

Kirjoita äkkiä lisää jatkoa, nii minä olen iloinen
-N ja se iki-ihana piiska peruna
You can be anything you want to be
Just turn yourself into anything you think that you could ever be

Avatar by Raitakarkki

Solembum

  • ***
  • Viestejä: 1 847
Vs: Varjojen kaupungit - Yökyläilyä (K13) OSA8 6.3
« Vastaus #39 : 07.03.2011 18:45:32 »
Neithan;

Ei mee läpi. Näh, antaa olla.

Hyvä et ei ollu kirjotusvirheitä.. Okei, mä toivoin et kukaan ei vetäsis hernettä nenään tosta pedofiilijutusta, siihen kun ei vaan millään tuntunu sopivan mikään muu sana, vaikka kuinka yritin... Pahoittelen, lupaan perehtyy tarkemmin pedofilian hienouksiin ens kerralla eiku.

Ja juu, samalla periaatteella on myös toi vampyyrisysteemi. Onhan se totta et Simonilla on vampyyrin voimat (eipä sillä, mä oon lukenu kans liikaa vampyyrijuttuja - alkaa jo meneen sekasin) mut kun se sopi niin kivasti Magnuksen suuhun. Ja onhan tää meidän velho pikkasen omahyvänen ja muutenkin seko (samalla hyvällä tavalla kun mekin) joten aattelin et pieni pilkka on sallittu ;-D

Kiitos kehuista ;-DD

Malecia lisää (hope so) sitten Sisarusrakkauden (jos en parempaa nimee keksi) jälkeen...

Viva la Malec!