Kirjoittaja Aihe: Twilight: Carlisle/Bella, So small and fragile K11 | Viimeinen luku ilmestynyt 1.9  (Luettu 45759 kertaa)

Tattinen`

  • Mikki Hiiri
  • ***
  • Viestejä: 121
  • Muse<3
Vs: Carlisle/Bella So small and fragile K13
« Vastaus #40 : 22.02.2010 18:28:10 »
oh good, iha mahtavaa tekstiä :oooo
mite mä en oo aijemmi tätä huomannu ??!!? ???
no mutha tuo on ihanaa tuo carlisle/bella <3
jatkoa haluaisin kkiithuuus<3

~Tattinen`
No one's gonna take me alive, The time has come to make things right..

Kiera

  • ***
  • Viestejä: 216
Vs: Carlisle/Bella So small and fragile K13
« Vastaus #41 : 23.02.2010 17:11:00 »
Carlia, ihan sanattomaksiko  :o vau. Kiitos kovasti kommentista, jatkoa kyllä on tulossa.

Tattinen`, kiitos :o Olen otettu että tykkäät. :)


Jatkoa siis on tulossa, yritän kovasti kirjoitella hyvää tekstiä :)
Whispering secrets

Kuva täältä: http://www.dolliecrave.com , en omista.

Kiera

  • ***
  • Viestejä: 216
Vs: Carlisle/Bella So small and fragile K13
« Vastaus #42 : 23.02.2010 20:18:26 »
Ja tässä seitsemäs luku :) Kommentit tervetulleita ;)


Seitsemäs luku



 Seuraavaksi herätessäni tuntui kuin olisin kuunnellut kaikkea simpukankuoren läpi – äänet velloivat inhottavasti ympärilläni ja tunsin olevani vain pieni, avuton ja yksinäinen. Minua oksetti, hävetti ja minuun sattui. Kipu oli järkyttävää, ja koitin avata suuni kertoakseni muillekkin siitä – mikä ei onnistunut. Tuntui kuin olisin ollut vankina oman pääni sisällä, mikä pelotti minua. Havahduin enemmän todellisuuteen ajatuksistani kuullessani hyvin ontosti Carlislen kauniin äänen.

-   Hän löi päänsä todella pahasti, ja luulisin että hänellä saattaa olla aivoverenvuotoa. Saatamme joutua viemään häntä leikkaukseen, siksi nukutin hänet jo nyt. Mutta saamme olla kiitollisia että hän on edes hengissä.

  Kuulin kuinka hän käynnisti autonsa, ja minua pideltiin hellästi penkkejä vasten, tukevassa makuuasennossa. Kädet tuntuivat kylmiltä jopa vaatteitteni läpi – saatoin tuntea että minulta oltiin riisuttu baskerini sekä muut ulkovaatteet, joita oli jäljellä. Jaloillani oli paksu huopa, ja sieltä joku piteli jalkojani vahvasti kiinni.

  Minun olisi tehnyt mieli kiljua, hei, haloo, olen yhä hereillä! Koitinkin tehdä niin, mutten onnistunut. Tuntui kuin olisin ollut sementissä – tai halvaantunut. En voinut avata silmiäni, enkä muutenkaan liikuttaa jäseniäni. Minua pelotti. Olin toki lukenut hyvin harvinaisista tapauksista, jossa potilas on hereillä nukutuksen aikana – eikä pysty reagoimaan tai puhumaan. Paniikkini kasvoi joka hetkellä – tunsin kuinka pulssini kohosi taivaisiin. Minä en voinut olla hereillä. En voinut. Koitin jälleen liikuttaa jäseniäni, mutten onnistunut. Voi luoja. Tämä taisi olla yksi niistä harvinaisista tapauksista. En ole ennen ollut nukutusleikkauksissa, ainakaan muistaakseni. Kipu on hyvin raastavaa, ja toivoisin vain kuolevani siihen paikkaan. En kestäisi vielä leikkaustakin. Seuraava puheenaihe sai minut hyvin kiinnostuneeksi, ja unohtamaan jopa hetkeksi kipuni.

-   Oletko varma että sait kaiken myrkyn pois? Se oli Edward. Minkä myrkyn? Minä murjotin yksikseni, ja koitin yhä viestittää olevani hereillä.

-   Täysin varma. Hänelle ei jää muuta vahinkoa kuin tuo arpi ranteeseen.

-   Anteeksi Carlisle, kun puhuin niin rumasti näystäni. En ole todellakaan huomannut.. Sinulla ja Esmellä on mennyt nämä asiat siis huonosti jo vuosisatoja? Alice kysäisi hiukan huolettomasti, kuitenkin pahoillaan. En tajunnut mistä he puhuivat.

-   Niin, me olemme enemmän kavereita, sanotaanko niin.

  Sydämeni pomppi kurkussani – mitä ihmettä? Vuosisatoja? Ja Esmellä sekä Carlislella meni huonosti? En siis periaatteessa ollutkaan suudellut varattua miestä. Joopajoo, oikeastaan koitin vain lievittää huonoa omatuntoani, ja samalla yritin vimmatusti vapautua tästä rajatilasta. Edward keskeytti ajatteluni puhumalla samalla, ärsyttävällä, rauhallisella äänellään.

-   Entä hänen leukansa.. Kannattaisiko se naksauttaa takaisin paikalleen kun hän on nukutuksessa? Minä kiljuin pääni sisällä – ehei, ei varmasti.

-   Tosiaan. Odottakaa, minä pysäytän.

  Tunsin kuinka auto liukui pysähdyksiin, ja paniikki valtasi mieleni - jos voisin jotenkin.. Tapahtuisipa lääketieteellinen ihme ja minä ponkaisisin pystyyn, tai voisin liikuttaa jäseniäni, kyllä, tapahtuisipa niin. Koitin liikutta itseäni hyvinkin hanakasti, mutten onnistunut. Mikä piru minua nyt vaivaa? Okei, selväähän se oli että tämä kaikki tapahtui juuri minulle, mutta eikö niitä ihmeitäkin voisi tapahtua välillä, kaaoksen ja murtumien sijaan? Tunsin kuinka Carlisle siirtyi takapenkille, hän oli aivan lähellä kasvojani. Kädet olivat varmat, kun ne tunnustelivat pulssiani. Minua alkoi itkettää. Ei. Miksen voisi vain nukahtaa? Carlislen kädet siirtyivät kasvoilleni, ja ne olivat niin kylmät että tuntuivat kipulääkkeiltä – minun mieleni värähti rajusti, ja tunsin vatsanpohjassani muljahduksen. Miksi minä pidin niin julmetusti tästä miehestä? Ajatukseni keskeytyivät kuitenkin nopeasti, kun tunsin leukaluuni naksahtavan takaisin paikalleni, ja samalla tapahtui jotain hyvin yllättävää.

  Lihakseni alkoivat toimimaan normaalisti –  tunsin kuinka jäseniini palasi tunto. Ponkaisin selälleni, ja en voinut tehdä muutakuin kiljua. Huuto karkasi huulieni välistä paniikinomaisesti, olinko varmasti täällä, etten kuvitellut? Huuto täytti koko auton, ja kuulosti hyvin palosireenimäiseltä. Minä olin hereillä. Tämä oli lääketieteellisesti mahdotonta, mutta nyt niin oli käynyt. Ja joka paikassa tuntui sykkivän sama, raastava kipu.

-   HELVETTI, BELLA! Se taisi olla Alice ja Edward yhtä aikaa, päättelin. Huutoni oli muuttunut nyyhkytykseksi, niin pahaksi sellaiseksi etten tuntunut saavan henkeä.
 
  Ja siinä hän oli jälleen. Carlisle kietoi kätensä rauhoittavasti ympärilleni, ja painoi minua rintaansa vasten. Suustani pääsi panikoivia älähdyksiä, ja tärisin kuin horkassa. Voi.. luoja. En voinut uskoa tätä, ja itkuni oli niin sekavaa etten pystynyt sanomaan mitään, vaikka olisin halunnutkin.

-   Bella, rauhoitu. Anteeksi - olen todella pahoillani, Carlisle hymisi hiljaa korvaani, aivan kuin se olisi hänen syynsä - ja oli huomaamattani alkanut keinuttamaan minua sylissään kuin lasta.
 
  Ja minä itkin. Olin niin peloissani, etten uskaltanut liikahtaakaan paikaltani, vaan puristin Carlislen paidan rintamusta nyrkissäni, pelko päälimmäisenä mielessäni. Alice ja Edward olivat menneet ulos autosta soittamaan sairaalalle, että siellä tiedettäisiin tapahtuneesta ja siitä että minut tuotaisiin.  Keille tälläistä tapahtui? Taisin olla suoranainen ihme. Sairaalan paras kaveri. Miksi? Miksi minä? Toistin noita sanoja mielessäni, ja lopulta tajusin alkaneeni kuiskimaan niitä ääneen. Carlisle oli kaivanut laukustaan happinaamarin, ja laski sen varovaisesti kasvoilleni.

-   Isabella Swan, sinä olet ihmeellinen tyttö, hän kuiskasi hiljaa ja siirsi kasvoilleni karanneen hiuskiehkuran korvani taakse. Ele oli jälleen hyvin hellä. Carlisle jatkoi kuitenkin puhettaan pian.

-   Tämän pitäisi olla mahdotonta, mutta tiedekin näemmä erehtyy. Olen niin, niin pahoillani että satuit törmäämään Jamesiin juuri matkallasi meille. Tämä ei toistu enää.

-   Se.. Se ei ole sinun syysi. Minä se vedän ongelmia puoleeni kuin magneetti, kuiskasin ja huomasin tärinäni hiukan vähentyneen – se taas johtui Carlislesta ja hänen vahvasta rinnastaan, jota vasten itkin ties monettako tuhannetta kertaa.

-   Minä.. Minä kuulin kaiken ja en- en pystynyt liikuttamaan jäseniäni, sanoin paniikinomaisen nopeasti. Hän tiesi minun olevan peloissani, joten kädet vetivät minut heti tiukempaan halaukseen.

-   Shh, Bella. Kaikki kääntyy kyllä parhain päin.

  Ja siinä me istuimme – minä täysin hiljaa, nauttien tuon miehen tuoksusta ja kylmästä ihosta, sillä se tuntui puuduttavan kipuni. Pystyin jälleen hengittämään normaalisti, ja vaikka tiesin olevani lapsellinen, otteeni hänen paidastaan ei irronnut. Olin yhä hyvin, hyvin järkyttynyt tapahtuneesta. Yö pimeni ympärillämme, ja koitin kuunnella ympäriltäni kuuluvia ääniä. Tosin mitään ei kuulunut, ja arvelin että Alice ja Edward tahtoivat jättää meidät hetkeksi rauhoittumaan. Tai minut. Yllättäen Carlisle painoi huulensa hiuksiini, ja minä henkäisin todella kuuluvasti, mikä hävetti minua. Hidas väristys kulki pitkin selkääni, ja pelkäsin sulavani siihen paikkaan.

-   Oletko valmis menemään sairaalaan? Vai haluaisitko mielummin takaisin meille?

-   Teille, kiitos.

  Hän laski minut varovaisesti penkille, laittoi jopa turvavyöni kiinni kuin olisin ollut viisivuotias – se tuntui mukavan turvalliselta. Carlisle vetäisi peittoa jaloilleni, sipaisi nopeasti kättäni ja kipusi ripeästi takaisin etupenkille. Hän käänsi auton helposti, ja lähti ajamaan tuttua reittiä kohti taloaan. Sydämeni sykki rinnassani hyvin nopeasti, ja tiesin että poskillani kareili komea puna. Carlislen kosketus vain sai minut hulluksi. Minä vilkaisin häntä varovasti, ja hän käänsi katseensa minuun, hetkeksi. Silmät tuikkivat, ja ne näyttivät juuri niin lämpimiltä kuin muistinkin. Emme olleet päässeet kovin pitkälle – kun auton eteen hyppäsi täysin arvaamattomasti tuo sama mies, James. Kirkaisuni halkoi tyhjää ilmaa kun Carlisle pamautti jarrut pohjaan, niin että auto pysähtyi kirskuen. Hän oli luonani sekunnissa, ja suojasi vartaloani hyvin kätevällä liikkeellä. Ja hän oli niin lähellä..

-   James, varoitan sinua. Jos et nyt lähde, joudun katkaisemaan kaulasi. Sanat tulivat käheänä murinana ulos Carlislen kurkusta, niin että minä säikähdin.

-   Jaa-a. Jos ensin kuitenkin leikittäisiin hiukan, James sanoi viekkaasti ja särki auton ikkunanlasin, pujahtaen sisään vaivattomasti.

-   Oh, nuorta rakkautta, kuinka suloista. Valitettavasti tehtäväni on tehdä siitä loppu.
Whispering secrets

Kuva täältä: http://www.dolliecrave.com , en omista.

mariamo

  • maggara.
  • ***
  • Viestejä: 213
Vs: Carlisle/Bella So small and fragile K13
« Vastaus #43 : 23.02.2010 21:03:15 »
Hui jäipäs jännään kohtaan.

Minäkin tulen pitkästäaikaa kommentoimaan  ;)
Virheitä en ole löytänyt ja hyvällä juonella on tarina kulkenut  :)

Jatkoa jään odottamaan.

- love, maria .
mitä jos tietäisit, että tämä kaikki päättyy tänään?

E_Bella

  • Vieras
Vs: Carlisle/Bella So small and fragile K13
« Vastaus #44 : 23.02.2010 21:41:24 »
Lainaus
Hui jäipäs jännään kohtaan.
samaa meinasin juuri sanoa itse.  :o
Jameshän ei sitten tee mitään, eihän??  :o
Lainaus
-   Anteeksi Carlisle, kun puhuin niin rumasti näystäni. En ole todellakaan huomannut.. Sinulla ja Esmellä on mennyt nämä asiat siis huonosti jo vuosisatoja? Alice kysäisi hiukan huolettomasti, kuitenkin pahoillaan. En tajunnut mistä he puhuivat.

-   Niin, me olemme enemmän kavereita, sanotaanko niin.
tuossa kohtaa meinasin pudota tuolilta. unelmaparilla mennyt huonosti jo vuosisatoja? :o hyvähän se on, ainakin Bellan ´kantilta. ;D
ei kai mitee järkevää, virheitä en löytäny ynm.. :)
jatkoa pyytelen ;)

Tattinen`

  • Mikki Hiiri
  • ***
  • Viestejä: 121
  • Muse<3
Vs: Carlisle/Bella So small and fragile K13
« Vastaus #45 : 23.02.2010 21:53:25 »
HUII! varmana james ei tee mitään.. paitsi ois jännittävää jos bellast muttuis vampyyri ::) ..
tää oli khyl erittäin jännittävä (:<3

Lainaus
Lihakseni alkoivat toimimaan normaalisti –  tunsin kuinka jäseniini palasi tunto. Ponkaisin selälleni, ja en voinut tehdä muutakuin kiljua. Huuto karkasi huulieni välistä paniikinomaisesti, olinko varmasti täällä, etten kuvitellut? Huuto täytti koko auton, ja kuulosti hyvin palosireenimäiseltä. Minä olin hereillä. Tämä oli lääketieteellisesti mahdotonta, mutta nyt niin oli käynyt. Ja joka paikassa tuntui sykkivän sama, raastava kipu.
AUTSSS!! D':   toi on varmasti hirvee tunne enkä haluis tuntee sitä!

juu jatkon kanssa ei kiirettä (: mutmä ootan sitä innoissani<3

~Tattinen`
No one's gonna take me alive, The time has come to make things right..

Hayles

  • ***
  • Viestejä: 129
Vs: Carlisle/Bella So small and fragile K13
« Vastaus #46 : 24.02.2010 07:54:04 »
Pelottava. Toivottavasti Carlisle katkasee Jamesin niskat. Hitto mä tapan jonkun jos Bellalle tai Carlislelle tapahtuu jotain... Takasin aiheeseen. Upea luku (jälleen).

Jatkoa mahd, nopeasti!

Love, Hayles
20/3/2011 Kill the party with me and never go home

Kiera

  • ***
  • Viestejä: 216
Vs: Carlisle/Bella So small and fragile K13
« Vastaus #47 : 24.02.2010 09:45:31 »
mariamo, kiitoksia :) Kiva että kommentoit!

E_Bella, kyllä, unelmaparilla on mennyt huonosti jo vuosisatoja. Ihana kommentti, kiitos siitä :) 

Tattinen`, kiva että tykkäät :D Juu, varmasti olisi kauhea fiilis :o

Hayles, ai että oikein upea luku? Vau, kiitos. :)


Ja kaikille sanon yhteisesti että jatkoa kyllä kirjoittelen ahkerasti ;)
Whispering secrets

Kuva täältä: http://www.dolliecrave.com , en omista.

Kiera

  • ***
  • Viestejä: 216
Vs: Carlisle/Bella So small and fragile K13
« Vastaus #48 : 25.02.2010 11:53:37 »
Ja tässä kahdeksas luku ;) Kommentteja vain rohkeasti!


Kahdeksas luku


 Tuijotin Jamesia lasittunein silmin ja tunsin kuinka pelko räpisteli vatsanpohjassani. Tuo mies oli purrut minua? Aloin pikkuhiljaa alitajunnassani uskoa noihin outoihin vampyyritarinoihin, ja se sai minut painautumaan vasten penkkiä vielä hanakammin. Tämä tarina oli muuttumassa draamakirjallisuudesta kauhuun. Jamesin silmät vilkkuivat punaisina, kun tämä tutkaili meidän asetelmaamme – Carlisle tosin käyttäytyi kuin rakastunut herrasmies. Tai ehkä hän esitti isähahmoa.

-   Oletko sinä vampyyri? kuiskasin hiljaa Carlislelle, loukkaantunut sävy äänessäni.

-   Olen.

  Ei kaunistelua, ei anteeksipyyntöä. Tunsin kuinka väri pakeni kasvoistani ja koitin tajuta. Olen. Yksi pieni sana saattoi satuttaa enemmän kuin mikään muu tässä maailmassa. Miksi sattui näin paljon? Silmäkulmiini kohosi kyyneleitä. Miksi kaikki aina sattui näin paljon? Nyt tunsin olevani hyvinkin erilainen kuin muut. Ei minuun ollut aina sattunut näin kovasti. Carlisle tuntui pehmittäneen minun suojamuurini ja luikerrelleen sen sisään, samalla tuhoten sisimpääni.

  Minä järkytyin – tunsin kuinka sydämeni lyönnit nopeutuivat. Myös kiukku nousi nyt pintaan. Miksei hän ollut kertonut? Tosin kaikki kuulosti huonon kirjan juonelta, miksi näin? Olin loukkaantunut. Ilmankos Carlisle oli niin täydellinen, samoin hänen koko perheensä. Ja nyt kuin tarkemmin ajattelin, en ole koskaan nähnyt heidän syövän. Eivätkä he asuneet kovin aurinkoisessa osavaltiossakaan. Mutta näkyikö hän peilistä? Katseeni oli tutkaileva kun yritin huomata vielä jotain vampyyrimaista täydellisessä miehessä. Hmm.

  James sihahti, ja sivalsi Carlislea nopealla liikkeelle kasvoihin, päästäkseen luokseni. Se ei onnistunut, vaan Carlisle hyppäsi toisen kimppuun, ja minua inhotti katsella. Pelkäsin kokoajan Jamesin voittavan, ja hivuttauduin kohti toista ovea. Jos juoksisin? En voisi jättää Carlislea vaaraan. Jos antautuisin hänen puolestaan? Purin huultani hermostuneena, ja vilkaisin rannettani. Siinä ei näkynyt jälkeä, sillä rannettani koristi side. Tunsin kuinka arpi sykki ihoni alla, ja jatkoin matkaani ovelle. Ehkä saisin hämättyä Jamesia. Samalla katseeni siirtyi kuvankauniiseen Carlisleen, ja ruumiiseeni palasi henkinen kipu. Etkö voisi rakastaa minua? Edes pienen hetken? Pidätin hengitystäni saapuessani ovelle, jonka sain naksautettua auki. James huomasi sen, muttei huomannut takanansa olevia hahmoja – Alice, Jasper, Emmet, Edward. Heidän liikkeensä olivat harkittuja, ja pian James olikin vain kasa ruumiinosia sekä tomua. Minua oksetti, ja kaikki tuntui liian väkivaltaiselta minun silmilleni. Autonovi aukesi, ja minä tipahdin takamukselleni kylmään, loskaiseen maahan. Suustani pärähti pari hyvin pahaa sanaa, ja se oli äkäiselle luonteelleni hyvin yleistä.

  Carlisle oli vieressäni sekunnissa – hän nosti minut nopeasti pystyyn. Minä olin edelleenkin vihainen, ja tunsin ilkeän piston sydämessäni. Kasvoillani oli pelokas ilme ja taisin näyttää bambilta joka oli joutunut ajovaloihin – suustani karkasi pieni, ilkeänkuuloinen sähähdys. Muut olivat sytyttäneet nuotion ja näyttivät polttavan Jamesin palasia siinä. Minua oksetti nyt pahasti, ja tunsin kuinka silmäni sumentuivat pahasta olosta. Ja vielä Carlislekin seisoi niin lähellä, katsoen minua sympaattisilla silmillään, huolestuneena. Minun teki mieli tiuskaista ärtyneesti, mutta en voinut, sillä pelkäsin oksentavani siihen paikkaan jos vain liikahtaisinkaan.

-   Isabella? Oletko kunnossa? Carlisle jälleen. Hänen täydellinen äänensä täytti ajatukseni ja rehellisesti sanottuna minä nautin siitä. Pienestä huolestuneisuudesta hänen muuten tyynessä äänessään.

-   Taidan-

  Pidemmälle en päässyt, vaan minun oli pakko kääntyä ja oksentaa. Se sattui inhottavasti, sillä en ollut syönyt pitkään aikaan. Carlisle oli valppaana ja piteli pitkiä hiuksiani, jotka olisivat ilman hänen apuaan saaneet uuden värin. Minä tärisin, mikä johtui osaksi oksentamisesta, ja osaksi kylmästä ilmasta. Päälläni oli vain ohut villatakki, joten sormistanikin alkoi mennä tunto. Mietin mikä minuun meni, sillä aloin myös nyyhkyttämään. Olin vihdoin saanut oksennettua – en vain pystynyt nousemaan kumarasta asennostani ylös. Ajatukseni poukkoilivat yhtenä myttynä ja pian tajusin mitä halusin. En vain uskaltanut sanoa sitä ääneen, en kun Carlisle seisoi niin lähellä, tuki minua, oli läsnä.

-   Mennään kotiin.

  Hänen sanansa olivat kuin tuulahdus raikasta ilmaa, ja kasvoillani käväisi pienoinen tekohymy. Toki. Culleneille, mikäs siinä. Silmäkulmissani pistelevät kyyneleet tuntuivat hyvin turhamaisilta, kun istahdin pelkääjän paikalle Carlislen viereen. Hän napsautti radion hiljaiselle, ja lähti ajamaan eteenpäin aivan kuin mitään ei olisi tapahtunut. Minä silti muistin kaiken. Ensinnäkin, Esmellä ja Carlislella ei mennyt hyvin. He olivat enemmän kavereita, totesin lainaten Carlislen sanoja. Toiseksi, vampyyreitä taisi olla olemassa ja Cullenien perhe oli yksi heistä. Joivatko he ihmisten verta? Tuo ajatus sai minut säpsähtämään rajusti – ja minä tiesin hänen huomaavan sen.

-   Me juomme eläinten verta, emme ihmisten.

  Aivan kuin hän olisi lukenut ajatukseni – hän osasi rentouttaa minut täydellisesti. Nyökkäsin, ja käänsin katseeni pimeään metsikköön. He eivät olleet siis sadistisia ääliöitä. Pieni naurunpoikanen kareili suupielessäni, mutta se muuttui pian itkun pidättelyyn. Ajatukseni olivat niin ahdistavia, etten tiennyt mitenpäin olisin penkillä istunut. Pian saavuimme kuitenkin Cullenien talolle, ja poistuin autosta ripeästi. Carlisle seurasi minua, avasi minulle ulko-oven ja päästi minut sitten menemään. Hän tiesi että tarvitsin omaa aikaa. Astelin kylpyhuoneeseen, ja käväisin pikaisessa, jääkylmässä suihkussa. Tärisin nyt kylmästä ja katsoessani peiliin huomasin huulieni sinertävän. En jaksanut välittää lainkaan, vaan kävelin hitaasti yläkerran poikki vierashuoneeseen, joka oli varattu minulle.

  Siellä oli kaunista, niin täydellistä ja hiljaista. Huoneen seinät olivat vaaleaa beigeä, ja tavarat sointuivat sinne mahtavasti. Huoneeni oli kuin sisustuslehden kannesta. Istahdin upottavalle sängylleni ja painoin pään käsiini. Hitaasti mutta varmasti stressi purkautui ja minä itkin jälleen. Hiljaista, mutta silti kovin tunteikasta. En halunnut tänne Carlislea. En halunnut ketään. Annoin tunteiden viedä minut mukanaan, ja istuin siinä ainakin tunnin, kunnes luomiani alkoi pakottamaan ja kävin makuulle. Tunsin kuinka uni oli viedä minut mukanaan, mutta säpsähdin takaisin kun joku raotti hiukan ovea. Esitin nukkuvaa, kätevä viisivuotiaan logiikka, jos et näe sitä, se ei näe sinua. Se taisi olla Alice, päättelin. Pian kuului hyvin hiljainen kuiskaus, joka selvästi suunnattiin alakerrassa olijoille.

-   Hän nukkuu.

  Niin, niinhän te luulitte. Ovi jätettiin raolleen, ja pieni kaistale valoa tunkeutui huoneeseeni. Raotin varovaisesti silmiäni ja nousin istumaan. Varpaani hipaisivat kylmää puulattiaa ja nousin seisomaan hitaasti. En tahtonut muiden tietävän minun olevan hereillä. Hiivin ovenrakoon, mistä oli täydellinen näkymä alakertaan. Kuulin heidän hiljaisen puheensa tarkasti, ja aihe järkytti minua. Suuni muistutti varmasti täydellistä, pyöreää o-kirjainta.

-   Carlisle, minä olen nähnyt sen! Alice kuulosti pelokkaalta ja näin kuinka hän vilkuili perhettään.

-   Isabella yrittää itsemurhaa, olen ihan varma siitä!

  Kaikki yhtyivät hermostuneeseen puheensorinaan ja minä vain tuijotin järkyttyneenä. Minäkö yrittäisin itsemurhaa? Ehei, en varmasti. Missä tilanteessa minä saattaisinkaan käyttäytyä niin typerästi? Kuitenkin minua pelotti, Alicen aikaisempikin näky oli käynyt toteen. Seuraava kysymys vetäisi minut jälleen takaisin puhetasolle.

-   Onnistuuko hän?

-   Melkein. Joku keskeyttää hänet juuri ratkaisevalla hetkellä.
Whispering secrets

Kuva täältä: http://www.dolliecrave.com , en omista.

E_Bella

  • Vieras
Vs: Carlisle/Bella So small and fragile K13
« Vastaus #49 : 25.02.2010 13:57:10 »
ja vielä mielentkiintoisemmaksi menee... ;D
yhestä kohtaa tais puuttua pilkku, mutta ei haitannut yhtään. Senkin vasta huomasin kun olin vierittämässä tuota palkkijuttuu alaspäin. ;D
Oivoi, Bella yrittää itsemurhaa.. "o.O  ???  Kivoja juonenkäänöksiä, meijjän äikänopen mukaan haukkoja.. ;D
Muttajuu, Jatkoa pyytelen. ;)

Carlia

  • Vieras
Vs: Carlisle/Bella So small and fragile K13
« Vastaus #50 : 25.02.2010 16:25:26 »
Oh my, Bella yrittää itsaria? O_o Uff, tää 0n hyvä, tosi hyvä. Mulla ei 0o hirveesti mtn lisättää. Kirjota ihmees jatkoo!

~ Carlia

Hayles

  • ***
  • Viestejä: 129
Vs: Carlisle/Bella So small and fragile K13
« Vastaus #51 : 25.02.2010 18:54:26 »
jei, jatkoa!

Bells yrittää itsaria...???? Onks se sitten Carlisle joka pysäyttää sen??? Jännää...

Upea luku (kuten aina!) Jatkoa nopeasti!!!

Love, Hayles
20/3/2011 Kill the party with me and never go home

Tattinen`

  • Mikki Hiiri
  • ***
  • Viestejä: 121
  • Muse<3
Vs: Carlisle/Bella So small and fragile K13
« Vastaus #52 : 25.02.2010 19:44:02 »
Bella + itsemurhayritys +  pelastaja = selviää hegissä<3
tää muuttu jännäks(:
tos alus teksti oli hieman tönkköä enkä tajunnu paljoa mtn, kai se sit joohtuu et oon nii huono lukee??
mut pidin tästäkin luvusta ja toivon että lisää on tulossa<3 :-*

~Tattinen`
No one's gonna take me alive, The time has come to make things right..

aurore

  • Vieras
Vs: Carlisle/Bella So small and fragile K13
« Vastaus #53 : 25.02.2010 20:29:53 »
OHMYGOD.
En oo koskaa tykänny Carlisle/Bella- parituksesta (E/B foevahhhh ♥) , mut täähän on loistava !
Joo-o.
Nii-i, kukahan se pelastaja sitten on =)
Jatka toki !
♥: aurore

Kiera

  • ***
  • Viestejä: 216
Vs: Carlisle/Bella So small and fragile K13
« Vastaus #54 : 26.02.2010 09:14:26 »
E_Bella, vauu kiitoksia :)

`Tuuwla, kiitoksia ;)

Carlia, kiitos kovasti :D

Hayles, kiiitos. Kiva että sanot tätä upeaksi:D

Tattinen`, tykkään hiukan "leikitellä" suomenkielellä, joten siitä syystä joistain lauseista voi tulla hiukan sekavia, koitan nyt kattoa ettei ihan hepreaa tule :D mutta kiitoksia kommentista :)

aurore, vaau kiitoksia :) Vai että oikein loistava  :o


Ja kaikille yhteisenä että jatkoa kyllä kirjoittelen, saa nähdä kuinka nopeasti sen saa julkaisukuntoon. :)
Whispering secrets

Kuva täältä: http://www.dolliecrave.com , en omista.

Hayles

  • ***
  • Viestejä: 129
Vs: Carlisle/Bella So small and fragile K13
« Vastaus #55 : 28.02.2010 01:15:09 »
tottakai mä sanon tätä upeaksi kun tää on upea :D pitää silti yrittää keksiä jotain paremmin kuvailevaa... sanattomaksi vetävä on ehkä aika lähellä sopivaa...?

Love, Hayles
20/3/2011 Kill the party with me and never go home

Kiera

  • ***
  • Viestejä: 216
Vs: Carlisle/Bella So small and fragile K13
« Vastaus #56 : 01.03.2010 15:30:51 »
Hayles, olen hyvin imarreltu :D Kiitos!
Whispering secrets

Kuva täältä: http://www.dolliecrave.com , en omista.

Kiera

  • ***
  • Viestejä: 216
Vs: Carlisle/Bella So small and fragile K13
« Vastaus #57 : 02.03.2010 17:04:08 »
Ja tässä olisi sitten yhdeksäs luku :) Nyt onkin ollut vähän pitempi väli tässä kirjoituksessa, toivottavasti tykkäätte tästä luvusta :) Tämä ei valitettavasti ole yhtä pitkä kuin edellinen. Silti, kommentteja, kiitos! :D



Yhdeksäs luku



-   Minä haluan kotiin.

  Niin minä aloitin puheeni Culleneiden perheelle toivoen etten ollut täysin idiootinkuuloinen. Olin miettinyt miten sanoisin asiani, oikeastaan koko yön. Nukkumisesta ei ollut tullut juuri mitään ja siitä syystä luomeni tuntuivat kovin raskailta. Katselin varovaisesti heidän kasvojaan, mistä en saanut selkoa. Olivatko he vihaisia vaiko ymmärsivätkö he? Aneleva katseeni kääntyi Carlisleen ja toivoin, että edes hän ymmärtäisi minua. Tunnuin uppoavan allani olevaan sohvaan ja purin automaattisesti huuleni verille.

-   Oletko täysin varma, ettet jaksa olla täällä seuraavaa 2 kuukautta? Carlislen katse oli hyvin tutkaileva ja minä koitin vastata siihen hyvin rauhallisesti.

-   Minä tahtoisin kotiin.

  Esme huokaisi pienesti, niin että se oli minunkin hiukan hankala kuulla. Kaikki kääntyivät katsomaan häntä ja minua pelotti mitä Esme aikoisi sanoa. Aloin huomaamattani pureskelemaan oikean käteni kynsiä, jotka muutenkin taisivat olla hiukan huonossa kunnossa. Poskillani helotti jännityksestä noussut puna – olin todella hermostunut ja kävin vielä ylikierroksillakin huonosti nukutun yön jälkeen. Haluan vain kotiin. En kestä Carlislea enää kahta kuukautta, mietiskelin ja selasin ajatuksiani läpi kuin kuvanauhaa. Yksi asia oli varma – minä halusin kotiin. Niin kuin olin toistanutkin jo tuhat kertaa.

-   Kai meidän sitten pitää varata sinulle lento, Carlisle sanoi rauhallisesti ja nousi sohvalta, kadoten huoneeseensa.

  Rehellisesti sanottuna minä loukkaannuin, miten hän viitsi lähteä noin tylysti? Tilanne oli hyvin kiusallinen ja minä tuijottelin varpaitani, kunnes he kaikki kaikkosivat olohuoneesta. Sain pari epämääräistä taputusta olkapäälleni – varmaan Edward ja Alice. Tunsin kuinka typerät kyyneleet pistelivät silmäkulmissani ja nousin rivakasti, kuin mitään ei olisi tapahtunut. Nousin portaat huoneeseeni ja riuhtaisin avoimen matkalaukkuni sänkyni alta, nyt pakkaisin. Huoneessa oli pimeää, sillä oli aikainen aamu. Kello ei varmasti ollut edes kuutta, mutta olin herännyt näin aikaisin vain kertoakseni uutiseni Culleneille. Annoin kyynelten valua pitkin poskiani, ja koitin silmät sumeina löytää vaatteitani. Tungin kaiken vain mytyksi matkalaukkuni pohjalle – se tuntui rentouttavalta. En jaksanut keskittyä viikkaamiseen, en todellakaan. Sormeni hipaisivat jotain kylmää, ja hämmennyin. Mitä minä olin unohtanut housujeni taskuun? Vedin varovaisesti ulos kultaisen ketjun, jossa roikkui pieni sydän. Kurkkuani kuristi. Tämä oli Carlislen lahja. Suustani purkautui jälleen uusi nyyhkäisy, kun puristin korun nyrkkini sisään. Ei. En kestäisi enää sekuntiakaan.

  Havahduin kun kuulin ovelta koputuksen – se sai minut hätkähtämään ja pyyhkimään vimmatusti kyyneleitäni. Ovi kuitenkin aukesi ennen kuin onnistuin tehtävässäni, ja nyt istuin lattialla kasvot kyyneleistä märkinä. Minä painoin pääni ja pyyhin yhä vimmatusti kyyneleitäni. Kukakohan kehtasi häiritä rauhaani? Kuulin oven sulkeutuvan ja huokaisin. Onneksi se joku oli jättänyt minut rauhaan. Nostin katseeni ja tajusin kuinka typerä olin ollut. Eihän kukaan ollut pois mennyt, vaan sulkenut oven! Erotin selvästi hahmon oveni vieressä, mutta itkuisilla silmilläni ei nähty kovin hyvin. Hieroin silmiäni, kunnes olin varma että ne helottivat punaisina itkemisestä ja hieromisesta. Voi ei. Carlisle. Kurkkuani kuristi ja minä nousin varovaisesti seisomaan, pelokas ilme kasvoillani.

-   Isabella..

  Hänen äänensä kuulosti hiukan anovalta ja se sai minut rypistämään kulmiani. Miksi hän minulta anelisi? Tärisin, ja koitin peittää sitä huonosti seisomalla täysin suorassa – ei se tietenkään onnistunut. Minusta näki että olin hyvin järkyttynyt ja.. no, surullinen.

-   Älä. Anteeksi, olen pian hyvin, hyvin itsekäs. Toivoisin, että voisimme unohtaa nämä typerät tapahtumat ja lopulta olla kuin mitään ei olisi tapahtunut? Se oli kysymys. Selvä kysymys.

-   Kai.. Kai me voimme, kuiskasin hiukan tyypertyneenä, en tajunnut.

  Carlisle asteli minun eteeni, ja tunsin kuinka sydämeni alkoi lyömään tiheämmin. Miehen silmät olivat hyvin lämpimät ja minä sulin. Vaikkakin silmistäni valui vieläkin pieniä, typeriä  kyyneleitä saatoi tuntea huoneeseen laskeutuneen sähköisyyden. Carlisle nosti varovaisesti kätensä ja pyyhki hyvin hitaasti kyyneleeni. Se ele sai minut miltein älähtämään ääneen, ja jouduin puremaan hampaani yhteen estääkseni itseäni. Hän siirsi kätensä varovaisesti leukani alle ja oli jo niin lähellä, että tuntui kuin pyörtyisin pian. Eihän hän voinut..?

  Carlisle hymyili pienesti, sitä surumielistä hymyään ja katsoi silmiini. Se hetki tuntui kovin taianomaiselta ja en pystynyt kääntämään katsettani hänen huumaavista silmistään. Sitten, seuraavana hetkenä hänen kasvonsa olivat hyvin, hyvin lähellä ja Carlisle painoi varovaisesti huulensa huulilleni. Selkääni pitkin kulkevat väristykset tuntuivat lämmittävän ruumistani, ja pelkäsin jalkojeni pettävän. Hänen kätensä lepäsivät hellästi alaselälläni ja minä nostin käteni hänen kaulalleen. Hengityksemme halkoi kuumaa ilmaa ja sähköisyys tuntui lisääntyvän. Carlislen huulet siirtyivät varovaisesti huuliltani poskeni kaarelle ja hyvin hellästi kaulalleni. Minä älähdin – nyt en voinut enää estää itseäni äännähtämästä. Olin hänen pauloissaan. Hänen huulensa siirtyivät takaisin huulilleni ja tunsin suudelmassa selvän epätoivon.

  Kuulimme molemmat portaista ääniä ja hätkähdimme automaattisesti taaksepäin. Minä hengitin hyvin raskaasti ja se nolotti minua – Carlisle näytti tyyneyden perikuvalta, tosin hänen otsallaan oli huolestunut ryppy.  Sydämeni tuntui pomppaavan ulos rinnastani ja koitin hengittää normaalisti. Kaikki äsken tapahtunut tuntui kovin uskomattomalta.

-   Anteeksi. Olin.. Hyvin itsekäs.

  Carlislen ääni oli hiljainen, mutta kuulin silti jokaisen sanan selvästi. Hänkö itsekäs? Tuhahdin pienesti ja tunsin kuinka poskeni alkoivat helottaa. Minähän häntä olin kytännyt näiden kuukausien aikana ja ajatuksissani olin ollut hiukan liian läheinen tämän kyseisen herran kanssa. Ilma karkaili vieläkin huulieni välistä raskaasti ja hermostuneesti. En ollut koskaan aiemmin suudellut ketään, jollei pikkulapsena annettuja pusuja lasketa - joten olin hiukan järkyttynyt. Noinko hyvältä se tuntui? Carlisle asteli jälleen pari askelta eteeni ja katsoi minua sitten silmiin. Se oli hyvin vakava katse, eikä äsköisestä intohimosta ollut jäljellä kuin rippeitä. Puraisin huultani kivuliaasti ja katsoin häntä silmät vetistäen.

-   Tätä ei ole tapahtunut, eikö niin? Hän näytti hiukan epäröivältä, mutta jatkoi puhettaan varmasti.

-    En halua satuttaa sinua Isabella, joten ehkä on tosiaan parempi että menet kotiin. Anteeksi. Ja lentosi lähtee tänään kymmeneltä aamupäivästä, eli pakkaahan ripeästi niin pääsemme lähtemään.
  
   Sen sanottuaan hän kääntyi ja poistui huoneestani – ovi naksahti innottomasti kiinni hänen perässään. Minä haukoin henkeäni uskomatta tilannetta. Ensin herra täydellinen kävelee sisään huoneeseeni ja kas, suutelee minua ja sen jälkeen mokomakin idiootti päättää poistua huoneestani ja pyytää minua unohtamaan kaiken! Sisälläni kuohui ja purin sen jäljellä oleviin tavaroihini – paiskoin niitä ympäri huonetta kunnes ne päätyivät sotkuiseen matkalaukkuuni.

-   Pakkaahan ripeästi, minä mutisin ärtyneesti ja koitin imitoida hänen täyteläistä ääntään.

   Olin kovin loukkaantunut ja nyt myös haikealla mielellä. Ehkä kotona löytäisin paikkani. Vaikkei niin kyllä kävisi. Olin aina se outo lintu, neiti vailla omaa paikkaa. Huokaisin ja nousin lattialta, onnistuen kolauttamaan pääni sängyn pylvääseen. Hitto. Aina minä onnistuin pilaamaan kaiken.
« Viimeksi muokattu: 06.03.2010 09:40:46 kirjoittanut Kiera »
Whispering secrets

Kuva täältä: http://www.dolliecrave.com , en omista.

Hayles

  • ***
  • Viestejä: 129
Vs: Carlisle/Bella So small and fragile K13
« Vastaus #58 : 02.03.2010 18:10:32 »
Lainaus
Nonii, lentokone menee rikki eikä Bella pääsekkään vittu kotiin.

hehhe :D

Niin, on ehkä hieman tylsäksi käynyt tämä... RAKASTAN tätä silti!!! Don't worry!! En bongannut wirheitä senkummemmin. Tai sitten olin liian innoissani jatkosta etsiäkseni niitä ;D

Jatkoaaaaaaaaaaaaaaaaaaa!!!

Love, Hayles
20/3/2011 Kill the party with me and never go home

Kiera

  • ***
  • Viestejä: 216
Vs: Carlisle/Bella So small and fragile K13
« Vastaus #59 : 04.03.2010 08:45:56 »
`Tuuwla, kiitos rehellisestä kommentista :D toivottavasti ensi luku on sitten enemmän mieleesi.

Hayles, voi, tylsäksikö :c Mutta kiva että sain rehellistä palautetta, käytän sitä hyväksi kun kirjoittelen jatkoa ;)
Whispering secrets

Kuva täältä: http://www.dolliecrave.com , en omista.