Kirjoittaja Aihe: Äidinvaisto | K-11 | Molly, Bill/Fleur/Charlie  (Luettu 2774 kertaa)

Daran

  • ***
  • Viestejä: 202
Nimi: Äidinvaisto
Kirjoittaja: Daran
Ikäraja: K-11
Tyylilaji: Draamaa angstilla
Paritus/päähenkilöt: Molly, Bill/Fleur/Charlie
Vastuuvapautus: Rowlingille kaikki mikä Rowlingille kuuluu, en saa tästä muuta kuin kirjoittamisen iloa ☺

A/N: Ihan unohtui: osallistuu Se oikea ja sen haaremi -haasteeseen.




Sodan jälkeen Mollylle oli kehkeytynyt tietty aamurutiini. Selvittyään Fredin kuoleman aiheuttamista painajaisista,  joista oli herännyt omaan itkuunsa (Arthur havahtui, jos oli koskaan nukkunutkaan, lohduttamaan vaimoaan), hän oli viimein alkanut nukkumaan kaikki yönsä hyvin. Sängyssä saattoi nyt, kaikkien lasten lennettyä pesästä, viipyillä kauemmin, nauttia auringon lämmöstä, sillä vuode oli asetettu ikkunan eteen, ja lopulta könytä alakertaan kahvin ja Päivän Profeetan pariin. Aamutakki soveltui hyvin kotiasuksi puoleen päivään: Arthur lounasti Lontoossa lähellä ministeriötä, eikä tähdellistä tehtävää enää ollut. Puutarhakin hoiti itse itsensä, sen mitä hoidettavaa oli, menninkäisistä oli tullut rouva Weasleylle riesan sijaan toivottua seuraa, tai ainakin seurattavaa, iltapäivän pitkiksi venyvinä tunteina, kun hän odotti miestään iltateelle.

Tänään jokin oli toisin. Charlie oli saapunut viikko sitten Romaniasta kesäloman viettoon Kotikoloon, ja Bill vaimoineen oli majoittunut poikien lapsuuden kotiin yksin tein, voidakseen nauttia Billin rakkaimman veljen seurasta mahdollisimman paljon. Molly hymyili, Charlie oli aina ollut Billille ”se oikea pikkuveli”, muiden jäätyä ikänsä, tai Percyn tapauksessa luonteensa, puolesta etäisemmiksi. Yhtä rakkaiksi, mutta suhde oli erilainen, aikuisen suhde lapsiin, voisi sanoa. Pian hymy kuitenkin hyytyi, sillä Molly muisti, mikä häntä oli muutamana viimeiltana valvottanut. Hän oli aina ollut huolissaan toiseksi vanhimman poikansa suhtautumisesta vastakkaiseen sukupuoleen. Ei siksi, että hänellä olisi ollut mitään sitäkään vastaan, että Charlie olisi tyttöjen sijaan ollut kiinnostunut toisista miehistä, vaan siksi, että oli epäillyt tämän kykyä rakastua yhteenkään elävään olentoon. Lohikäärmeitä lukuun ottamatta, tietenkin, eikä siinä rakkaudessa ollut mitään romanttista. Charlie oli jo lapsena viihtynyt paremmin ”elukoiden”, kuten hän itse vaarallisia taikaolentoja tapasi nimittää, parissa kuin ihmisten. Äiti pelkäsi poikansa jäävän iäksi yksin, eikä ollut varma, sitäkö tämä itse lopulta toivoi, vai eikö vain osannut hakeutua kaltaistensa seuraan.

Nyt huoli oli kuitenkin väistynyt, muuttunut toiseksi, vakavammaksi. Mollyn tarkat silmät olivat huomanneet orastavat tunteet, kielletyt katseet ja sen kaiken kiertelyn, jotka olivat hänen esikoiseltaan jääneet havaitsematta. Onneksi vai epäonneksi, sitä Molly ei osannut sanoa, toivoi vain nähneensä itse enemmän kuin olikaan. Varmaa kuitenkin oli, että Billin tehdessä pitkää päivää Irvetassa, sillä tämän lyhyt kesäloma alkaisi vasta heinäkuun lopulla, Mollyn tuore miniä antoi Charlien huolehtia viihtymisestään. Ja hyvin nuo kaksi viihtyivätkin yhdessä, keskustellen hiljaisella äänellä puutarhakeinussa, vaieten kuitenkin heti muiden saapuessa paikalle, samoillen lähimetsässä, tai Charlien opettaessa Fleurille huispauksen jaloa taitoa. Illalla he kertoivat Billille miten kauniita kukkia olivat löytäneet, ja miten Fleur ei vieläkään uskaltanut syöksyä siepin perään. Bill nauroi heidän kanssaan, sanoi iloitsevansa siitä, että edes hänen vaimonsa saattoi seurustella rakkaan Charlien kanssa, kun hän itse oli estynyt yhtymästä mukaan loman viettoon. Hymyili, vaikka Charlie katseli pihapuiden latvuksiin vältellen veljensä kirkkaansinisten silmien luottavaisuutta. Toisaalta Molly itsekin epäili omia havaintojaan: pikaiset hipaisut ja poskien punaisuus loistivat poissaolollaan Billin ollessa saapuvilla. Ehkäpä mitään ei ollutkaan, ja jos olikin, se varmasti unohtuisi Charlien palattua Romaniaan töidensä pariin, ja elämä palautuisi raukeasti soljuvaan uomaansa. Vara ei kuitenkaan kaataisi venettä, hän tuumi, ja päätti pitää noita kolmea nuorta vieläkin tarkemmin silmällä. Kaiken varalta.

Molly kiskoi aamutakin ylleen ja kiiruhti alakertaan. Sunnuntai, joten kaikki olivat paikalla. Paitsi Arthur, joka oli jo lähtenyt kalaan, hän oli eilen saanut Xenofiliukselta pöllöpostia, ja sopinut tämän kanssa sunnuntaiaamun limpinpyynnistä. Mollyn ehdittyä keittiöön hän huomasi Billin katselevan ulos ikkunasta ja huokaisi. Oletettavasti nuo kaksi muuta olivat unohtaneet nyt olevan pyhäpäivän, ja ehtineet jo vakiopaikalleen kuistin portaille juomaan aamun ensimmäisiä kahvikupillisiaan, ilman toisen rakastavaa aviomiestä. Molly käveli poikansa vierelle ja vilkaisi itsekin pihalle, ennen kuin siirsi katseensa Billin väsyneisiin kasvoihin ja kurtistuneisiin kulmiin. Hän oli arvannut oikein, siellä istuivat, liian lähekkäin, ja Billin silmistä saattoi nähdä tämänkin jo aavistelevan. Pikainen avioliitto oli ollut Mollyn mielestä virhe jo ennen sen solmimista, ja nyt hän tiesi sen olleen. ”Huikentelevainen, kuten ranskalaiset aina”, hän tuhahti, osaamatta sanoa mitään lohduttavaa, vaikka halusi. Bill tuntui vasta nyt huomaavan äitinsä läsnäolon, katsoi tätä yllättyneenä (liian yllättyneenä, Molly ajatteli), ja naurahti: ”Äiti, he ovat vain ystäviä.” Mies kääntyi ja lähti kävelemään ovelle päin. Ennen kuin hän avasi sen, Molly uskoi kuullensa hiljaisen muminan: ”Ja aion pitää huolen että hänkin muistaa sen.” Ovenkahva kääntyi ja pian mies istahti jo vaimonsa vierelle. Molly ei saattanut kuulla mitä puhuttiin, mutta näki Billin käden kiertyvän omistavasti Fleurin kapeille hartioille. Kotvan kuluttua veljeksistä nuorempi nousi, asteli sisälle ja keittiöön. Ei ehtinyt avata suutaan, kun Molly jo teki mitä ei olisi ikinä uskonut tekevänsä: kehotti lastaan kiirehtimään lähtöään Englannista. Charlien ilmeeseen oli kirjottu loukkaantuneisuutta ja häpeää.




Vuoden kuluttua Billin ja Fleurin esikoinen kastettiin Ranskassa. Charlie sai kunnian toimia Victoiren kummisetänä, ei kehdannut kai kieltäytyä Fleurin ja Billin sitä kilvan vaatiessa. Äitiään hän tervehti viileästi, muille puhui vain vähän, tälle ei laisinkaan. Molly seurasi etäältä miten mies piteli pientä tyttöä varovasti sylissään, katseli tätä kaipaavasti, mutta luovutti kuitenkin seuraavaan syliin heti tilaisuuden tullen. Mollyn omatkin silmät olivat kyynelissä, hän suri menetettyään jo toisen poikansa, ja murehti samalla tämän kaikkia menetettyjä lapsia ja naista, jota mies ei koskaan voisi saada. Petos oli ollut kaksinkertainen, eikä Molly kokenut äitinä syyllistyneensä vähempään kuin poikansakaan. Ei, vaikka olisi ollut mahdotonta turvata molempien kahdesta lapsestaan onni, eikä vaikka hän tiesi tehneensä oikein. Kastejuhlan kyyneleet saattoi selittää liikutuksella: Ranskan sukulaiset ymmärsivät tunteellisuuden, antautuivathan sille itsekin. Pitkään jokainen hänen Charlielle lähettämänsä kirje palautui avaamattomana, muita lapsiaan hän sai kiittää kaikesta tiedosta jota kadonneesta lampaastaan sai. Arthur pysyi puolueettomana, ehkä pelkäsi kokevansa itsekin saman, eikä Fleur milloinkaan maininnut oma-aloitteisesti Charlien nimeä anopilleen. Ensimmäinen merkki toipumisesta oli isälle suunnatun kirjeen jälkikirjoitus: kerro äidille että voin hyvin.
« Viimeksi muokattu: 07.06.2014 13:45:19 kirjoittanut Daran »

skylar

  • ***
  • Viestejä: 201
Vs: Äidinvaisto | K-11 | Molly, Bill/Fleur/Charlie
« Vastaus #1 : 26.03.2014 11:59:24 »
UPEA ficci! Tämä oli todella hauska ja hyvin kirjoitettu! Loistavaa.  :)

Jotenkin Charlie on todella mielenkiintoinen hahmo. Voin hyvin kuvitella hänen olevan hieman sellainen... huolen aiheuttaja, joita varmasti jokaisesta suvusta löytyy. Toisaalta hänet on hyväksyttävänä sellaisena kuin hän on, mutta se on hankalaa ja siihen liittyy häpeää & syyllisyyttä. Siksi tässä ficissä Mollyn kannalta oli hyvin sydäntä särkevää juuri se, että kun Charlie viimein olisi saattanut löytää sen rakkauden, joka olisi tehnyt hänet onnelliseksi - no, sitten se rakkaus sattui olemaan hänen veljensä vaimo! Mainiota draamaa. Kuvailit todella ilahduttavasti Charlien ja Fleurin välisen orastavan rakkauden. Suorastaan rakastuin kuvailuusi. Ihan totta, näin hyvien ja tunnelmallisten ficcien lukeminen on hyvin harvinainen herkku. Tästä tekstistä sietää olla ylpeä.

Kesäinen kotikolo, jossa kaksi onnetonta rakastavaista tapaavat, piirtyi terävänä ja kauniina mieleeni. Uppouduin tekstin. Voisin vain kehua tätä... ainoa miinus, jos sellaista tarvitsee hyvän kommentin nimisissä miettiä, oli ehkä hieman sotkuinen ulkoasu. Lopetus oli ihan hyvä. Oli hieno valinta, laittaa Molly päähenkilöksi. Ficin alussa hän on vasta selviytymässä omasta tragediastaan ja ficin lopussa hänen toiseksi vanhin poikansa joutuu käymään saman läpi. Hienoa.

Siinä kaikki, terveiset kommenttikampanjasta!
When the sun has set, no candle can replace it.

Ales

  • Fanficcari
  • ***
  • Viestejä: 498
  • Ilo on sisäpiirin homma
Vs: Äidinvaisto | K-11 | Molly, Bill/Fleur/Charlie
« Vastaus #2 : 26.03.2014 12:25:58 »
Heipsan!

Etsin tässä justiinsa jotain kivaa luettavaa, ja tämä pomppi tuossa etusivulla houkuttelevan otsikon kera, joten täältä löysin itseni.

Tää oli oikein koukuttava ja kiva teksti, tykästyin heti alussa! Kivasti kirjoitit siitä, millaista Mollyn ja Arthurin elämä on myöhemmässä vaiheessa, kun lapset eivät enää ole kotona. Kuvailit kivasti Mollyn huolen Charlien itsensä ja Charlien & Fleurin (&tietty Billin) suhteen. Voi Charlie, mennä nyt ihastumaan veljensä vaimoon... :/
Hämmästyin sitä, että Molly hoputti Charlieta lähtemään - mutta nyt se jopa vaikuttaa loogiselta. Haluaahan Molly suojella lapsiaan.

Tää tarina etenee tosi kivasti, kivoja käänteitä yms! Kirjoitustyylisi on myös oikein kiva ja koukuttava!
Kaikin puolin onnistunut teksti!

Kiitos paljon!
-A

© Raitakarkki

Daran

  • ***
  • Viestejä: 202
Vs: Äidinvaisto | K-11 | Molly, Bill/Fleur/Charlie
« Vastaus #3 : 26.03.2014 22:26:28 »
Kiitokset, skylar ja Ales kommenteistanne!

Ne olivat sitäkin ilahduttavampia, kun itse olin varsin epävarma tämän onnistuneisuudesta. Tuo ulkoasu-asia on varmaan ihan totta: minulla kieltämättä on vaikeuksia saada kirjoitukset näyttämään edes siedettäviltä heti kun niissä on himppukin enemmän pituutta. Kappaleiden pituutta kun on minun jokseenkin vaikea arvioida järkeviin mittoihin, ja sitten lopputulos ei välttämättä ole se kaikkein esteettisin… Mukavaa että sisältö ja tyyli kuitenkin molempia miellyttivät:)

Verinen Paronitar

  • monkerias
  • ***
  • Viestejä: 1 990
  • monokkeli huurussa
Vs: Äidinvaisto | K-11 | Molly, Bill/Fleur/Charlie
« Vastaus #4 : 04.04.2014 21:34:42 »
Heh, tuo paritusmerkintä huijasi minut ensin luulemaan, että kyse on jonkin sortin polyamoriasta... Kyllähän tilanne tekstin edetessä selvisi, mutta vaikutti kyllä lukemiseen melkoisesti  ;)

Tämä on nyt jotenkin kauhean kinkkinen kommentoitava, en nyt oikein tahdo saada irti paljon muuta kuin että luin ja pidin. Teksti soljui eteenpäin kauniisti ja tunnelma oli koko ajan kohdillaan, ja kivasti sitä sai koko ajan miettiä, mitä nyt oikeastaan tuumaan tästä Mollyn toiminnasta -- tavallaan ymmärrän äidin huolen, toisaalta taas koen aikuisten lasten asioihin (etenkin kysymättä) puuttumisen tosi kuristavana. Sillä Mollyn rakkaudella ja huolenpidolla oli kaksi puolta ja molemmat noteerattiin, kuitenkin turhaan alleviivaamatta.
Kaikki tässä tuntuivat hiljalleen tukahtuvan tähän kiristyvään silmukkaan.

Kaiken kaikkiaan siis kiinnostava teksti, jota oli ilo lukea. Otsikko nyt ei oikein napannut, muutoin kaikki toimi vähintäänkin hyvin. Kiitoksia tästä.
sano mua rovastiks

Daran

  • ***
  • Viestejä: 202
Vs: Äidinvaisto | K-11 | Molly, Bill/Fleur/Charlie
« Vastaus #5 : 12.04.2014 21:38:58 »
Hei Paronitar, ja kiitos kommentistasi. Olisin kiitellyt jo aiemmin, mutta flunssa…

Haha, en ole edes ajatellut sitä paritusmerkintää tuolla tavoin, tai että sen voisi ymmärtää noin, mutta nyt kun mainitsit, niin totta, hups… :D

Hauska kuulla että pidit, ja otsikointi, ehh… No harvemmin se multa sujuu, enkä oikeastaan jaksa lykätä ficcien tänne lykkäämistä niin kauan että sopivan keksisin, kun siihen luultavasti menisi niin kauan, etten enää koko tekstiä edes muistaisi olevan :D

Kiitos vielä :)

Kaarne

  • Unenkutoja
  • ***
  • Viestejä: 9 366
  • Lunnikuningatar
Vs: Äidinvaisto | K-11 | Molly, Bill/Fleur/Charlie
« Vastaus #6 : 01.03.2015 10:58:01 »
Tämä oli ehkä ensimmäinen näistä, jossa minun oli vaikea saada kiinni tulkinnastasi - ehkä siksi, että Kharonin loistavat Fleur/Charliet ovat juurtuneet niin vahvasti mieleeni. :) Mutta ei se sitten lopulta haitannut, koska minusta tässä keskipiste oli enemmän Mollyssä ja tämän äitiydessä ja sen keskipisteen kautta onnistuin lopulta pääsemään sisään ficin maailmaan. Pidin tässä(kin) huikean paljon ihan tuosta lopusta, viimeinen lause sinetöi ficin upeasti!

(Tässä vaiheessa on kyllä pakko todeta, että jostain syystä tänään tämä kommenttien kirjoittaminen tuntuu tosi tönköltä, en oikein saa ajatuksiani ylös sillä tavalla kuin haluaisin. Anteeksi, jos näistä ei tahdo saada oikein mitään irti. :D )

Tulin tavallaan hirveän surulliseksi tästä ficistä: siitä, miten Charlie ei voinut saada haluamaansa ja miten Fleur halusi jotain muuta kuin Billin. Minulle Bill ja Fleur ovat itse asiassa yksi kirjojen toimivimmista ja onnistuneimmista parituksista, joten aina vähän hämmennyn siitä, jos se paritus on ficeissä "rikottu", mutta toisaalta se tekee myös lukemisesta mielenkiintoista. Jännitettä ilmaantuu sinne, missä sitä ei ole tottunut näkemään. :)

Tässä oli onnistunut tunnelma ja hyvä rakenne. Pidin arkipäiväisyydestä ja toisaalta juuri sitä kautta toteutuvassa realistisesta traagisuudesta: pienet teot voivat johtaa vuosien sydänsuruihin.


someone i loved once gave me a box of darkness.
it took me years to understand that this, too, was a gift.

Elfmaiden

  • ***
  • Viestejä: 1 223
  • haaveilija
Vs: Äidinvaisto | K-11 | Molly, Bill/Fleur/Charlie
« Vastaus #7 : 19.09.2015 02:03:30 »
Olipa hieno ja kiinnostava tarina! Kerrontakieltä oli miellyttävää lukea, tosin lisämaininnat suluissa hieman pistivät silmääni jitenkin keskeneräisen tunnelman tuoden - ehkä ne kommentit olisi voinut ilmaista jotenkin muulla tavalla? Pidin juonesta, etenkin Mollyn näkökulmasta. Tarina oli kyllä melko sydäntäraastava ja surullinen, mutta ehkä joskus on vielä paremmin...
USKO, TOIVO JA (POIKA)RAKKAUS