Kesäinen Tolkien-intoilija!
Olen rakastanut leffoja siitä asti, kun jostain syystä (lainasin vhs:n kirjastosta) katsoin jonkun niistä isän työhuoneen pienestä telkkarista lattialla istuen. Se oli taikaa! Se taisi olla Kaksi tornia, koska kalmansuot ja olifantit teki vaikutuksen. Rakastin ja rakastan seikkailua, kulkemista jännittävien vaarallisesti paikkojen läpi, viisautta, maisemien mahtipontisuutta ja ystävyyttä hahmojen välillä.
Tänä kevättalvena luin loppuun Hobitin, jonka olen saanut Helsingin-tuliaisena äidiltä 2009, jolloin olin 8-luokkalainen. Siteerasin kirjaa ja arvoituksia aikoinaan koulussa, mutta lukeminen jäi kesken ennen Sumuvuorilta pääsemistä, enkä koskaan sen jälkeen ennen kuin nyt saanut luettua kirjaa loppuun. Säilytin sen silti aina muutoissa ja konmarituksissa.
Tavallaan olen ilahtunut siitä miten asiat menivät, koska nyt olen uudella tavalla sulaa vahaa juuri Tolkienin tekstille. Se teki massiivisen vaikutuksen tarinallisesti ja tarinankerronnallisesti. Etenkin Beornille olisin voinut jäädä asumaan. Lisäksi tapahtumia on aina ihana seurata kartasta!
Sen vuoksi lainasin kirjastosta 80-luvun painoksen Sormuksen ritareista, joka on minusta aivan upea. Jostain syystä olin jäänyt siihen uskoon, että kirjat ovat liian pitkiä, polveilevia tai vaikeita minulle luettavaksi, mikä ei ole ehkä ollut totta koskaan. Parasta on hobittien matka! Minäkin tykkäsin Kultamarjasta paljon. Laulut aiheuttavat vähän päänvaivaa, koska aivot sanovat että ne pitää lukea laulumaisesti, mutta esimerkiksi Gimlin laulu Moriassa alkoi jo aueta monipuolisemmin. Ehkä juttu on siinä, että lauluja on niin vähän muualla muissa kirjoissa, ja siksi vasta totuttelee niihin.
Nyt olen Khazad-dumin sillan edustalla.
Leffoissa pidän teatteriversioista enemmän, koska elokuvallisuus toimii minusta niissä paremmin. Tarinallinen ajan kulumisen tunne on väljempi, fokus kulkee notkeasti, se mitä ei näytetä tuntuu avaralta mielikuvituksen kautta. Ostin pidennetyt versiot pari vuotta sitten mielenkiinnosta nähdä mitä niissä on (olen Faramir-Eowyn-fani) ja se oli mielenkiintoista, mutta samalla minusta elokuvallisuus kärsi, kun kokonaisuudesta tuli sarja kohtauksia ilman fokuksen ja rajaamisen luomaa illuusiota.