Kirjoittaja Aihe: Doctor Who: Jago & Litefoot: Fata Morgana (S) Henry Gordon Jago/George Litefoot, söpöilyä ja häsläämistä, one-shot  (Luettu 1166 kertaa)

jossujb

  • Q
  • ***
  • Viestejä: 4 083
  • Peace & Love
Nimi: Fata Morgana
Kirjoittaja: jossujb
Fandom: Doctor Who: Jago & Litefoot
Tyylilaji: Söpöilyä ja häsläämistä
Ikäraja: S
Paritus: Henry Gordon Jago/George Litefoot
Vastuunvapaus: Oikeudet kuuluvat kokonaan muille tahoille kuin minulle.
A/N: Hähähähä, Doctor Who-joulukalenteri ja minä häärään Jago/Litefoot-puuron äärellä. Big Finishin lisäksi näiden häiskien kuunnelmia voi tilata vaikka Adlibriksestä, hus menkää ja ostakaa.
Tämä tarina sijoittuu aivan Jago & Litefoot -kauden yhdeksän alkuun, suurin piirtein jaksoon The Flying Frenchmen. Tämän tarinan sisarteos tavallaan on englanniksi kirjoittamani The French Insult, joka sijoittuu suoraa kyseisen jakson loppuun. Sikäli jos asialla on/ei ole väliä :D
Täm'kin on kirjoitettu DW-joulukalenteriin, luukkuun 13. Lucianpäivään! Wow.





Fata Morgana

”Tämäpä on suoraa sanottuna…. erikoista”, totesi professori Litefoot istahdettuaan matkustajainhyttinsä nätisti somistetulle parivuoteelle. Herra Jago tunki matkalaukkuaan puhkuen hattutelineeseen.

”Henry, lopeta tuo hölmöily ja pistä se nyssykkäsi sängyn alle”, sanoi Litefoot, mutta toki hän tunsi ystävänsä niin hyvin tietääkseen, ettei herra Jagon päästä ajatusta niin vain pois otetakaan, kun se sinne oli kerran pesiytynyt. Litefoot vain toivoi, ettei jonain myrskyisenä yönä koko alusvaatekerta poikineen rämähdä päähineiden seasta pitkin ja poikin hyttiä. Ainakin Jago oli puhertamiseensa tyytyväinen.

”On se vain niin, että oman rakkaan äitimammani iskostamin, sieluni syvimpiin sopukoihin syöpynein sananparsin: ei ikinä voi olla liian siisti! Lattioilla voi vilistä vaikka minkämoista luonnotonta lutikkaa, sun muita iljettäviä itikoita.”

”Että ykkösluokan hytissäkö? Voi Henry, minä luulen kahta surkeammankin paatin olevan parempi kuin moni lontoolainen asuinhuoneisto. Voin kertoa itse astuneeni yhtenä aamuna oikein pirullisen verenimijäin päälle ja se jos joku oli iljettävää. Laivalla tapaa enemmän rottia, jos jotakin, ja tuskin niitä sinun kalsonkisi kuitenkaan kiinnostavat”, totesi Litefoot hyvin tietäen haraavansa aivan turhan tähden vastaan.

”En menisi ihan sydän särisevällä syrjälläni vannomaan… ei mutta, ohhoh!”, puhahti Jago hoksattuaan Litefootin huomioiman parisängyn dilemman. ”Etten kerrassaan sanoisi jopa juku! Onpa siinä tosiaan leviä ja lavia patja millä pötkötellä!”

”Meidät lienee erehdyksessä asetetun avioparin hyttiin. Tai sitten kapteenilla on hyvin liberaali huumorintaju”, sanoi Litefoot, vakavasti, mutta tarkkasilmäisempi olisi voinut huomata hänen harmaiden viiksiensä kihartuneen huvituksesta. Untuvapatja upotti ylen määrin syvälle, mutta ehkä se oli laivan keinuessa meressä edullinen ratkaisu. Vähän niin kuin aikuisen ihmisen kehto – sopi toivoa vain, ettei heistä kumpikaan olisi merisairas. Ainakin reunan yli putoaminen olisi vaikeaa, sillä untuvat hukuttivat syvälle ja paksu täkki painaisi väsynyttä ruumista vieläkin alemmas.

”Jos asia teitä häiritsee professori, niin mielelläni otan asian puheeksi miehistön edustajan kanssa. Eihän tällainen tavaton huolimattomuus tule kuuloonkaan. Asiallinen alusta makoiluun on itse kullakin oltava”, sanoi Jago totisena, eikä mitä ilmeisimmin ollut huomannut ystävänsä hienovaraista hykertelyä.

”Mitäpä turhia rakas ystävä”, rauhoitteli Litefoot mukavasti keinutellen samalla jalkojaan, ”Erehdys on niin kovin mitätön ja tämä vuode pehmeä.”

Jago puhkui mitä parhaimman herrasmiehen tuhistusta, mutta ei voinut yrittämälläkään pidätellä sydämellistä punastusta naamallaan. Hän istahti tömähtäen Litefootin viereen. Patja upposi syvälle hänen allaan. Litefoot otti tukea Jagon reidestä, melko julkeasti, mutta he olivat kuitenkin vain kaksin, eikä pariskunnankaan aviovuoteen vetoinenkaan hytti ollut kummoisempi kuin nätti komero. Kukaan tiedä. Kenenkään tarvitse pöyristyä.

”Minä toivon, että lomamatkastamme tulee hyvin mukava”, sanoi Litefoot. Olisi varmasti sanonut paljon enemmänkin, jos olisi osannut löysentää kielenkannattimiaan. Minkä sitä oppineisuudelleen mitään mahtaa ja brittiläisen herramiehen kasvatuksessa syvimpään on iskostettu vaikeneminen. Asiaa ei muuttanut sekään, ettei Litefoot edes ollut viettänyt lapsuuttaan Lontoossa, vaan pitkin poikin Kiinaa. Kasvatuksesta kun vanhemmat pitivät tarkkaan huolta. Siksi arvata saattaa pelkästään sanomattomien ajatusten aiheuttaneentoisinaan suunnatonta mielenriivausta. Onneksi Jago otti Litefootia kädestä käteen ja puristi lujasti.

”Mitäs jos heittäytyisit pitkäksesi siihen vähän hetkeksi”, ehdotti Jago hyvin, hyvin teatraalisen tummalla rekisterillä. Ei sillä tavallisen pompöösillä, vaan tarkoituksellisen merkityksellisellä, sillä minkä hän varasi erityisesti salaisuuksista supisemiselle.

Kahta kertaa ei Litefootia tarvinnut käskeä. Hän mielellään painoi päänsä pehmeään somistetyynyyn Jagon vahvat käsivarret ympärillään ja nenässään partaveden pistävä tuoksu.

”Etkö haluakaan seurustella matkustustovereittemme kanssa?” hän kysyi, muttei olisi päästänyt Jagoa mihinkään, vaikka tämä olisi saanut päähänsä irrottautua pehmoisesta syleilystä.

”Oi, kyllä minä seurustella haluan, niin totta kuin nimeni on Henry Gordon Jago! Mutta mitäpä jos tehdään ensin omat pikku sinunkaupat, huitaistaan tittelit heittämällä hornantuuttiin ja jutustellaan kuin murotaikina mustikoille!”

”Niin jännittävä metafora, etten heti edes keksi mitä sillä tarkoitat” sanoi Litefoot, vaikka oikeasti oli yksi mustikka. Jagon rutistaessa pörröiset pulisongit kutittivat korvaa ja niskaa.

George, että sopiiko suikata suukko suullesi, vai leperrelläänkö lempeitä ennen lempimisiä?” kysyi Jago, eikä Litefoot voinut mitenkään käsittää miten hänen sydänystävänään oli niin kiltti mies. Aina yhtä maltillinen – joskaan nyt ei kuitenkaan ”hillitty ”sanan varsinaisessa merkityksessä. Sanotaanko, että herra Jago vuodatti tunteitaan vuolaasti, muttei pyytämättä. Litefoot rapsutti Jagoa korvan takaa. Reaktio ei ollut aivan sama kuin mitä voisi odottaa kymmenkiloiselta koiralta, mutta samassa kategoriassa kuitenkin.

”Henry-rakas, tarvitseeko tuota edes kysyä”, sanoi Litefoot, täten antaen kouliintuneelle näyttelijäystävälleen luvan verestää vanhoja ensirakastajan repliikkejä. 

FIN


Here comes the sun and I say
It's all right