Tajusin justiinsa, että mun canon/fanon on muuttunut tässä iän myötä todella paljon entisestä, ja ajattelin sitten tänne tulla siitä höpöttämään. Varsinkin kun mun fanon/canonit on tosi vankkoja ja canonpohjaisia, koska luen itseni jonkinlaiseksi potter-puristiksi. OTP on nyt ja aina Tom(Voldemort)/Harry ja mieluiten pahis!Harry, mutta se on oikeasti vain fikkimieltymykseni, ei missään nimessä fanonini/canonini.
Vasta-argumentit ovat tervetulleita, koska aihe kiehtoo suuresti.
Harry: Ennen vihasin hahmoa suuresti, ja pidin Harrya tylsänä ja persoonattomana. Sellaisena perus-päähahmona, mihin vähän jokainen samaistuu hieman. Nykyään Harry on yksi lempihahmoistani. Se on sellainen kadehdittavan epäitsekäs ja hyvä ihminen, joita on tässä itsekeskeisessä ja hedonistisessa maailmassa niin perhanan vähän. Kaikesta siitä paskasta huolimatta, mitä niskaansa on saanut, on hän pysynyt oikeamielisenä, vahvana ja hyvänä ihmisenä. Harry on päästä varpaisiin jalat maassa pitävä, hyvä ihminen. Ei maailman fiksuin, mutta ei mikään typerys. Ei nosta itseään jalustalle, ja muodostaa mielipiteet ihmisistä itse muista välittämättä (on Hagridin ja Lunan ystävä ja kohtelee Dobbya vertaisenaan.) En edes osaa mainita tässä niitä kaikkia piirteitä mitä arvostan hahmossa. Äh, se on sarkastinen, mutta ei pahantahtoinen. Se on vahva, mutta nöyrä.
Ah, ai niin! Mun mielestä aikuinen Harry on komea/kaunis. Sellaisella kohtalokkaalla tavalla; Pitkä ja hoikka. Vaalea/kalpea iho, mustat lyhyet tuulitukkahiukset, erottuvat poskipäät ja suuret kirkkaanvihreät silmät. Tyyliin;
Harry 1,
Harry 2,
Harry 3.
Ron: En ole koskaan oikein välittänyt Ronista, mun mielestä se ei ansaitse Harrya ystäväkseen tai Hermionea vaimokseen. Se on lähes koko kirjasarjan ajan laiska, ahne, ilkeä ja kateellinen niin perheenjäsenilleen, Hermionelle, Dracolle kun Harrylle. Vaikka Ron on loppupeleissä ihan hyvä tyyppi ja kasvaa hahmona suuresti viimeisen kirjan myötä, ei se imo oikeuta hahmon jatkuvaa itsekeskeisyyttä ja välien katkaisemisia menneisyydessä. Mun fanonissa Harryn ja Ronin ystävyys hiipuu sen kaiken draaman ja sodan loputtua enemmän kaveruudeksi, kun jatkuva hengenvaara ei ole enää pitämässä heitä yhdessä. Ja Ron ja Hermione eroaa lasten saamisten jälkeen, kun Hermione ei saa Ronilta tasavertaisen älyllistä kumppanuutta, eikä suostu jäämään Mollyn lailla kotiäidiksi, vaan janoaa akateemista uraa. Välit pysyvät silti, koska lapset.
Dumbledore: Argh! Vihaan kyseistä hahmoa niin paljon!
Muutama syy miksi vihaan Dumbledorea:1. Hän jättää lapsen perheeseen, missä häntä pahoinpidellään monta vuotta niin henkisesti kuin fyysisesti, ja oikeuttaa kaiken sillä, että se on mukamas turvallisempaa kyseiselle lapselle (puhun siis Harrysta.)
2. Vähät välittää yksilöistä, ihmisistä henkilöinä, ja oikeuttaa kaiken koska yhteinen hyvä. Ei siinä mitään, mutta se, että hän peittää sen kaiken, todellisen luonteensa, kaikkitietävän ja hyvän ja isoisällisen hahmonsa suojaan, aivan kun hän olisi joku jumala
3. Ahne ja vallanhaluinen + huono johtaja
4. Juonii ja peittelee asioita (palkkaa Voldemortin/Oraven opettajaksi, laittaa lapset [Harry, Ron, Hermione] tekemään likaiset, vaaralliset ja aikuisen työt joka ikinen vuosi, ei luota täysin kun itseensä, odottaa että Harry tappaisi Voldemortin ja siinä sivussa itsensä yms.)
5. Puolustaa Severusta ettei kys. hahmo joudu vankilaan, mutta ei laita tikkuakaan ristiin auttaakseen Siriusta
6. Käyttää Severusta hyväksi (kaksoisagenttius)
7. Antaa Severuksen olla huono/vittumainen/ilkeä opettaja
8. Suosii Rohkelikkoja
9. Vaarantaa oppilaiden turvallisuuden (viisasten kivi, basiliski, Dracon Dumbledoren tappoyritykset yms.)
10. Pitää 11-vuotiasta Tomia jo pahana, ja auttamisen sijaan epäilee ja katsoo sivusta
Tom Riddle / Voldemort: Yllätys yllätys, lempihahmoni koko sarjasta ollut jo monen monituista vuotta. Sinänsä en fanita Voldemortia enkä sitä pahuutta, vaan enimmäkseen minua kiehtoo syvästi hahmon historia ja syy-seuraus-suhteet, miksi Tomista tuli Voldemort etc.
Tiedän, että tosi moni Voldemort-fani fanittaa karismaattista ja fiksua psykopaattipahista, toiset taas romantisoi ja säälii Voldemortia/Tomia, koska kurja lapsuus ja historia. Itsekin lukeudun jossakin määrin kyseiseen porukkaan, mutta hiljalleen olen siirtynyt jäätävästä fanituksesta ja rakkaudesta hahmoa kohtaan pelkkään äärimmäiseen mielenkiintoon.
Okei. Lapsuus. Näin vanhempieni hylkäämänä samaistun todella paljon lapsi!Tomiin, ja tavallaan luulen ymmärtäväni miksi hahmo samankaltaisuudestaan Harryyn muuttui kuitenkin täysin ääripääksi. Tai siis. Kurja kasvuympäristö, köyhä orpokoti ja tuomitsevat aikuiset/lapset ei ihan heti kasvata lempeää ja rakastavaa sielua. Sen sijaan että lapsi!Tom uhriutui ja hyväksyi alistamisen, hän puolustusmekanismina hyökkäsi samalla tavalla ja kovemmin kimppuun. Tuudittautui uskoon siitä, että on muita lapsia parempi, koska taikavoimat (vaikka ei hän silloin siitä tietysti edes varmuudella tiennyt, siis taikuudesta.)
En puolustele hahmoa, onhan se sadisti, mutta hahmon sadismius on ymmärrettävää, eihän se ole kokenut/saanut osakseen rakkautta koko elämänsä aikana. En nyt tiedä uskonko siihen teoriaan, että Voldemort ei kykene tuntemaan rakkautta koska on saanut alkunsa lemmenjuoman/valheellisen rakkauden kautta. Enemmän uskon siihen, että hän ei ymmärrä rakkautta, koska ei ole saanut sitä lapsena. Plus tietty halveksinta kyseistä asiaa kohtaan voi johtaa juurensa siitä, että Merope menetti elämänhalunsa kyseisen asian vuoksi.
Hahmon kuolemanpelon ymmärrän taas täysin. Tai siis. Tom oli muistaakseni 3-4 luokkalainen WW2 alkaessa, ja oli täysin puolustuskyvytön, koska joutui viettämään kesänsä jästi-Lontoossa, eikä tietenkään voinut alaikäisyydestään johtuen turvautua taikaan tai siirtyä turvaan taikamaailmaan. Tietenkin Dumbledoren ainainen epäluulo Tomia kohtaan on saattanut myös heittää bensaa liekkeihin ja luonut hahmossa teini-iässä fuck it -asenteen, mikä sitten taas johtaa hirnyrkkeihin (plus tietty se kaikki verenperinnön paljastuminen ja olematon isäsuhde ja hylkäys sun muut.) Ja koska ensimmäinen hirnyrkki vei puolet sielusta, näen hahmon silloin jo Voldemortina ja yli-inhimillisenä pahana olentona, milloin järkisyin perustelu hirnyrkin luonnin jälkeisistä tapahtumista on imo täysin turhaa.
Ehkä Tom olisi psykopaatti-tyrannin sijaan karismaattinen poliitikko, jos olisi saanut lapsena rakastavan kasvuympäristön ja tukea Tylypahkasta ww2 aikaan. Mutta toisaalta jossittelu on aivan turhaa.
Tiivistettynä, Voldemort:-vihaa jästejä, koska ww2 ja koska jästi-isä hylkäsi äidin/hänet
-pelkää kuolemaa koska avuttomuus ww2 aikaan plus hirnyrkit ruokkivat pelkoa
-ei ymmärrä rakkautta, koska ei ole saanut sitä koskaan osakseen
-Ansa