Kirjoittaja Aihe: Hän ei ole James // Oneshot, K-11  (Luettu 3729 kertaa)

NickofKata

  • Vieras
Hän ei ole James // Oneshot, K-11
« : 07.02.2012 20:53:09 »
Author: NickofKata
Beta: Leura
Genre: Angst
Pairing: Nein, paitsi Sirius/James mutta bromancemielessä
Rating: K-11
Warnings: Hahmon kuolema, murhan suunnittelu, ei mitään kovin vakavaa kuitenkaan
Disclaimer: En omista hahmoja enkä yritä tehä tällä rahaa etc etc.

A/N: Moi, ottakaa huomioon että tää on mun ensimmäinen ficci ikinä. Kommentoikaa ihmeessä. (:
ps betani Leura on paras bwahaha



"Hän ei ole James, Sirius"

Lause, joka jäi kummittelemaan Sirius Mustan päähän loppupäiväksi. James, hänen kuollut veljensä. Hänen ja Remuksen.

James ei ollut enää täällä, mutta se ei tarkoittanut, että James olisi ikuisesti poissa. Harry oli aivan isänsä näköinen ja joskus oikeassa valossa ja mielentilassa, Sirius pystyi kuvittelemaan 15-vuotiaan Jamesin Harryn tilalle. Jamesin nenällä, ruskeilla silmillä ja vähän pidemmillä hiuksilla.

Jos hän katsoi tarpeeksi pitkään, Sirius pystyi myös kuvittelemaan kuinka hänen paras ystävänsä kääntyisi Siriukseen päin ja virnistäisi ilkikurisesti, kuin silloin kun tämä oli juuri asettanut Vorolle ja Norriskalle jonkin (todennäköisesti laittoman) ansan.

"Tiedän täsmälleen kuka hän on, kiitos Molly"

Mutta kun Jamesin näköinen hahmo oikeasti kääntyi, hänellä oli pullonvihreät silmät ja kasvoillaan vain pieni hymynpoikanen, joka oli luultavasti peräisin Siriuksen poissaolevasta ilmeestä.

Joskus Sirius mietti, tiesikö Harry hänen ajatukset. Arvasiko hän, että Siriuksen mieleen tuli aina James kun Harry astui huoneeseen?

Harry... Siriuksen pieni kummipoika, jolta oli riistetty vanhemmat ja ainoa turva aivan liian nuorella iällä. Kun häntä katsoi, pystyi näkemään silmissä olevan tyhjyyden. Se tyhjyys yleensä täyttyi vain silloin, kun hän oli ystäviensä Hermionen ja Ronin kanssa. Harryn ystävistäkin voi päätellä, ettei Jamesin henki ollut siirtynyt kuolluttaan Harryyn, koska Hermione pystyi joskus olemaan niin ärsyttävä ja kaikkitietävä, ettei James olisi voinut sietää häntä. Lily oli kyllä aika paljon samanlainen kuin Hermione, mutta toisin kuin tämä, Lily oli yleensä hauskaa seuraa.

Ennen heidän kuolemaansa Lilystäkin oli tullut kuin sisko Siriukselle. Ei heillä ikinä ollut yhtä vahvaa suhdetta kuin Jamesilla ja Siriuksella, koska Lilyn mielestä Sirius veti Jamesia liikaa mukaan pahoille teille. Ja yrittäessään todistaa, ettei tämä ole totta, olivat Sirius ja James päättäneet kokata jotakin ruokaa Lilylle kuin normaalit ihmiset, mutta olivatkin melkein polttaneet koko keittiön vahingossa. Sirius naurahti muistolle.

Sirius keskeytettiin mietteistään Mollyn siivoushuudolla, joka kiiri alakerran keittiöstä talon jokaiseen huoneeseen, eteiseen mukaanlukien. Siriuksen äidin muotokuva rupesi huutaa ja kirota talossa olevaa pohjasakkaa ja sitä, että hänen ainoa elossa oleva poikansa oli pettänyt hänet valitsemalla väärän puolen.

Kun Siriuksen vanhemmat olivat kyllästyneet Siriuksen erilaisuuteen ja todenneet etteivät voineet muuttaa häntä tai hänen mielipiteitään, he olivat yhteistuumin miettineet, että parempi olla ilman toista poikaa, kuin olla koko elämänsä häpeissään tottelemattomasta pojasta. Yhtenä kesäloman iltana he olivat tulleet Siriuksen huoneen ovelle, mutta kuitenkaan saamatta sitä auki. Fiksuna ja tietäväisenä poikana Sirius oli aavistanut vanhempiensa katseista, ettei saisi enää kauaa asua heidän talossaan, joten oli asentanut muutaman loitsun ovelleen vanhempiensa murhayritysten pelossa. Sirius kuuli vihaisten kuiskauksien ja kirouksien tulvan ovensa ulkopuolelta ja tunsi aikansa loppuneen. Sirius otti sänkynsä alta jo valmiiksi pakatun matkalaukun, jossa oli kaikki hänen Tylypahkassa tarvitsemansa tavarat ja lisäksi vähän rahaa ja muutamia yksityistavaroita, joita hän ei halunnut jättää Kalmanaukiolle.

Kun Siriuksen vanhemmat vihdoin pääsivät huoneeseen, odotti siellä vain avoin ikkuna, jossa lepattivat verhot, vaikka yö oli aivan tyyni. Lepatuksen oli saanut aikaan Sirius, joka oli juuri ajoissa lentänyt ulos, ennen kuin hänen vanhempansa olivat pamahtaneet huoneeseen murhanhimo silmissään.

                                                                                           ***

Puolen tunnin kuluttua Harry, Hermione, Rouva Weasley ja hänen neljä nuorimmaista lastaan kokoontuivat olohuoneessa, ja olivat jo täydessä työnteossa kun Sirius astui sisään. Ensimmäinen asia mitä hän kuuli oli Hermionen moitinta Weasleyn äidille kotitonttu Oljon väheksynnästä.

"Oljo on ikivanha, se ei varmaankaan jaksanut – "

"Hämmästyisit jos tietäisit, mitä se jaksaa jos tahtoo", Sirius vastasi ottaen osaa keskusteluun.

Esimerkiksi se tosiasia, että Sirius joskus kuulee kotitontun puhuvan äitinsä maalaukselle ja suunnittelevan joukkomurhaa kaikille talossa asuville. No, onneksi Sirius on antanut käskyn, ettei Oljo saisi edes miettiä sellaista. Joten nykyään Sirius näkee vain Oljon mulkoilemassa seinää ja välillä kumauttamassa päätään yläkertaan vieviin puuportaisiin, jolloin jokaisen askeleen kohdalla kuuluu kammottava kumiseva ääni, tuli se sitten portaista tai kotitontun päästä, kuka tietää, mutta Sirius uskoo vahvasti jälkimmäistä vaihtoehtoa.

Mollyn pyynnöstä Sirius kumartui tutkimaan lipastoa, joka tärisi hiljaa ja Molly kertoi luulevansa, että siellä asustaa mörkö.

"No niin Molly, olen melko varma, että se on mörkö"

Se oli vale. Hän oli 100 % varma asiasta, muttei halunnut kertoa muille, että oli aivan varma. Sillä katsoessaan pienestä avaimenreiästä sisään Sirius pystyi jo niin pienessä tilassa kertomaan, että siellä ihan laatikon perällä kyhjötti hän itse Azkabanin vankipuku päällä ja kädessään sanomalehti jossa luki isolla 'Mielipuolinen Musta toteutti herransa toiveen tappamalla viimeisenkin Potterin'.

Samassa alakerrasta kalahti kovaääninen kello, ja ketjureaktiona sen jälkeen Siriuksen äidin maalauksen epäsointuista kirkunaa ja ulinaa. Huokaistuaan syvästi taas sille, että joku oli mennyt soittamaan ovikelloa, vaikka hän oli pyytänyt monta kertaa, ettei niin tehtäisi, Sirius meni avaamaan oven.

Päästettyään kovasti pahoillaan olevan Tonksin sisään Sirius meni äitinsä vanhaan makuuhuoneeseen, jossa Hiinokka nykyään asusti ja jäi sinne koko loppuillaksi miettimään mörköä, jonka oli nähnyt lipaston laatikossa. 

Hän todella pelkäsi, että sekoaisi. Että kaikki kuolemat, sodat, jatkuva piileksiminen ja se tosiasia, että Harry oli kuin kaksoisolento isästään olisi jossain vaiheessa liikaa ja hän näkisi Harryn sijasta Jamesin. Että vihreiden silmien tilalla olisi ruskeat.

Kaiken tämän murehtimisen keskellä Sirius oli nukahtanut istualleen seinää vasten Hiinokan tuhiseva kotkanpää puoliksi sylissään.

Sirius näki ensin ihanaa unta. Unta, jossa James ja Lily kävelivät käsi kädessä killan kokouksiin ja Molly hössötti heidänkin ympärillään. Iloinen Harry hymyili vanhempiensa vieressä, ja James pyöräytti silmiään Siriukselle Mollyn puhetulvan takia. Mutta uni muuttui. Harryn hymy suli ja hänen kätensä alkoi sulautua Jamesin vartaloon. Sirius katsoi kauhuissaan tätä, mutta kenenkään muun kuin Harryn ja Siriuksen ilme ei muuttunut. Silmänräpäyksessä siinä ei ollut enää Jamesia. Ei Lilyä tai iloista ruokailmapiiriä. Siinä sitä taas oltiin. Tavallinen päivällinen, Kalmanaukiolla. Kaikki muut pelleilivät ja nauroivat paitsi Harry ja Sirius. Sirius katsoi Harryyn, tarkistaakseen ettei pojalla ollut mitään hätää, mutta siinä olikin taas James. James katsoi Siriusta kysyvästi ja muotoili suullaan kysymyksen "mikä hätänä?"

Sirius heräsi hätkähtäen omaan huutoonsa. Hiinokka katsoi häntä närkästyneesti ja kääntyi nukkumaan toiselle kyljelleen, poispäin Siriuksesta.

Sirius tuijotti kauhuissaan omaa kuvaansa vastakkaisen seinän pelistä ja tunsi kuuman kyyneleen tipahtavan leukaansa pitkin käsilleen.

                                                                                         ***

Monen päivän, viikon, kuukauden tai jopa vuoden tuntuvan ajan päästä Sirius heräsi taas tähän samaan painajaiseen, joka ei ollut jättänyt häntä rauhaan. Sirius oli asunut Remuksen kanssa Kalmanaukiolla ja monena iltana Remus oli yrittänyt puhua 'vanhoista hyvistä ajoista', mutta sai vain Siriuksen murahtavan vastalauseen, ikuisuudelta tuntuvan ajan kun Sirius kapusi portaita pitkin huoneeseensa, lopulta oven kolahduksen ja hiljaisuuden sen jälkeen. Remus ei ollut edes tajunnut miten iso osa Siriuksesta oli kuollut Jamesin mukana.
                                                                                          ***

Kalkaroksen kutsu. Harry vaarassa, Harry ministeriössä etsimässä vankina olevaa kummisetäänsä, joka ei edes ollut siellä. Sirius tunsi pelon nousevan kurkkuunsa, kun mietti kaikkia niitä tapoja joilla he voisivat satuttaa hänen kummipoikaansa. Pelon lisäksi Siriuksen mielessä oli toinenkin vahva tunne. Rakkaus Harrya kohtaan, kun hän sai kuulla, että Harry oli mennyt pelastamaan häntä.

He ilmiintyivät keskelle taistelua ja lentäviä kirouksia. Siriuksen katse haroi huonetta etsien hänelle tärkeintä henkilöä koko maailmassa. Löydettyään Harryn, Sirius käski hänen paeta, mutta isänsä poikana Harry ei voinut jättää taistelua väliin, vaan Siriuksen kielloista välittämättä hyppäsi mukaan toimintaan.

Sirius sekosi nähdessään tämän. Hänen silmissään välähteli Pottereita. Harry, James, Harry ja taas James. Minne vain hän katsoi, Sirius näki joko Jamesin tai Harryn taistelussa, mutta vain yksi hahmo kiinnitti kunnolla hänen huomionsa. James melkein saamassa osuman. Vai oliko se Harry? Sirius ei osannut sanoa, mutta mitä hän tiesi oli, että halusi pelastaa tämän Potterin, mutta siinä samassa hänen keskittymisensä herpaantui. Sirius sai punaisen kirouksen rintaansa.

Viimeinen asia minkä hän näki, oli Harryn kasvot. Harryn vihreät silmät kauhusta suurentuneina ja suu o-kirjaimen muotoon muotoutuneena.


Ja ensimmäinen asia, mitä hän näki, oli Jamesin hymyilevät kasvot. Jamesin ruskeat silmät ja ilkikurisen hymyn.

"Päätit sitten tulla käymään?" James kysyi ja hymyili suupielet nykien.

Sirius tuijotti Jamesia uskomatta silmiään, koska tapasi taas parhaan ystävänsä, veljensä, mutta samalla onnellisena siitä, että tällä kertaa hänen edessään oleva Potter todella oli James eikä kukaan muu. Siriuksen suu kaartui hymyyn ja hän oli iloinen siitä, että pystyi vihdoin erottamaan Harryn ja Jamesin toisistaan.
« Viimeksi muokattu: 23.05.2015 22:37:51 kirjoittanut Beyond »

NickofKata

  • Vieras
Vs: Hän ei ole James // Oneshot, K-13
« Vastaus #1 : 07.02.2012 21:50:16 »
hahahaa kiitos hermanni <3

Joo olit paras beta (meinasin kaks kertaa kirjottaa peeta :D:D:D:D)

Mä olin ottanu melkein kaikki mitä ne puhu ni siit kirjasta ja sit vaa leikkiny niil.. ja ööh jtn en keksi mtn :DD

jtn tackartackar <3

NickofKata

  • Vieras
Vs: Hän ei ole James // Oneshot, K-13
« Vastaus #2 : 08.02.2012 07:43:15 »
Kiitos rakentavasta kommentista ! :)

Joo mietinki et pitäiskö laittaa kirjaimin ainakin tossa 100% kohdalla, mut en sit kuitenkaa tehny sille mitään :D

Siitä, että tässä ei oo kauheesti mitään sekavaa tai kirjotusvirheitä niin on kokonaan mun betan työtä, koska mullahan on lukihäiriö ni sai se aikapaljon työskennellä tän kanssa :D


Arion

  • ***
  • Viestejä: 622
  • Huffleclaw Bard
Vs: Hän ei ole James // Oneshot, K-13
« Vastaus #3 : 08.02.2012 14:52:56 »
Awws, voi ihana fikki!!!!!!

(Jokunen kielioppivirhe löytyi, mutta ei haitannut paljoa lukemista.)

Toi lopetus oli ihana! Ja toi Siriuksen uni oli jotenki ihana/kauhea. Mutta toi lopetus oli ehdottomasti <333

Kirjotit muutenkin jotenkin sujuvasti kirjan rivien väliin Siriuksen ajatuksista ja puuhista.

Kiitos tästä oneshotista!
"I think kids will read more good books than we can possibly produce " - Rick Riordan

NickofKata

  • Vieras
Vs: Hän ei ole James // Oneshot, K-13
« Vastaus #4 : 09.02.2012 16:46:32 »
kiitoos :))

ihanaa ku joku kelmi fanit eksy tänne ! :D