Paritus: Ei ole
Genre: Angst, Adventure
Henkilöt: Sam, Kate, Dean, Jessica ja Gabriel
K11Fandom: Supernatural
__________
Heräsin aamulla synkkänä ja mutisin jotain aamupalasta. Keittiöstä tuoksui jo pekoni, joten tiesin Deanin olevan jo hereillä.
”Dean, miten olet jo hereillä?”, kysyin haukotellen.
”Huomenta sinullekin, päivänsäde”, hän heitti takaisin ja virnisti.Kuulin myös kolmannet askelet pienestä asunnosta ja vilkaisin toiselle keittiön ovelle.
”Moi. Mun nimi on Kate”, sanoi nainen keittiön ovella ja meni suutelemaan Deania. Dean ilmeisesti näki silmien pyöräytyksen, joten hän seurasi minua olohuoneeseen.
”Mitä ihmettä sinä oikein teet? Asiahan ei minulle kuulu, mutta tietääkö Chelsea tästä?”, minä tiuskaisin ärsyyntyneenä.
”Mutta me on erottu, joten eipä asia sille kuulu enää.”, Dean tiuskaisi takaisin luoden minuun murhaavan katseen eli, jos katse voisi tappaa, olisin jo kuollut. Pudistin päätäni ja mutisin taas jotain kaivellen taskujani.
Seurasin koko aamun tylsistyneenä Katen ja Deanin jutustelua, joten päätin lähteä ulos häiritsemästä heitä. En kuitenkaan mennyt portaikkoa kauemmas ja lysähdin siihen istumaan. Ajattelin jo kaikkea mahdollista, minne ei voinut mennä enää ja huokaisin. Oli kai sitten pakko mennä tuonne sisälle Deanin ja Katen seuraan.
Hetken päästä sisälle astellessani löysin Deanin ja Katen jo puolipukeissa ja silloin se riitti.
”Mitä helv..?!”, minä huudahdin.
”Tämä ei ole sitä miltä näyttää!”, Dean huudahti ja työnsi naisen kauemmas itsestään. Nyt oli minun vuorni luoda häneen murhaava katse. Lähdin ripeästi pois olohuoneesta ja laitoin kädet puuskaan. Pian Deanin käsi piteli jo olkapäätäni tiukasti.
”Oletko kateellinen, että minulla on naisia? Vai mikä tämä ongelma nyt on?”, kysyi Dean oudon tyynesti. Käännyin nopeasti Deaniin päin.
”Sinä ja naisesi. Joka viikko uusi nainen kainalossa, ettet kohta itsekään tiedä, ketä rakastat. Ja pieni vinkki, pidä ne naiset pois täältä. Täällähän on tapettu nuoria pareja!”, tiuskaisin takaisin, koska en halunnut menettää häntä. Lopulta päätin mennä ulos rauhoittumaan.
Pihalla potkiskelin vihaisena kiviä ja käpyjä. Yhtäkiä tunsin viiltävää kipua vatsassani ja minua alkoi huimata. Kännykkänikin taisi pudota metsän laitaan etsiessäni jostain edes hiukan tukea, mutta lopulta rojahdin selälleni nurmikolle. Muutaman tunnin varmaan siinä maattuani sain silmäni auki ja ruumiini oli voimaton. Kuulin Deanin etsivän minua ja yritin saada kurkusta ääntä aikaiseksi, mutta kurkkuni oli kauhean kuiva. Suljin silmäni kivun vihlaistessa vatsassani, mutta kun avasin silmäni, Dean oli jo siinä luonani. Kasvoilleni levisi helpottunut hymy, mutta ei kestänyt kauaa kivun jyskyttäessä ruumiissani.
”Oletko kunnossa, Sam? Huolestuin kauheasti, kun näin verta portaalla ja kännykkäsi tuolla metsän reunassa”, Dean sanoi ja osoitteli metsän laitaa.
”Olen kunnossa, mutta autatko minut ylös?”, kysyin. Dean nyökkäsi ja auttoi minut ylös tarkkaillen haavaa.
”Onneksi olet… …et ole pahemmassa kunnossa”, Dean sanoi mietteliään näköisenä.
Sisällä Dean auttoi minut sohvalle ja valmisteli kutsuprosessia.
”Oletko tosissasi, että SINÄ aiot kutsua Rubyn?”, naurahdin hieman. Dean nyökkäsi hermostuneena ja alkoi jo lukea kutsua. Lopulta Ruby kopisteli korkokengillään olohuoneeseemme jostain.
”Haava ei ole syvä, ammuttu hopealuodilla ehkä kymmenen metrin etäisyydeltä… Laita tätä jauhetta tänään paksu kerros haavalle, niin se paranee”, sanoi Ruby äkkiä ja katosi yhtä nopeasti kuin tulikin. Katsoin kummastuneena pussia ja sitten laitoin sitä jauhetta melko kerroksen haavalle. Puoli-istuvassa asennossa nukahdin sitten.
Aamulla heräsin selkäkipuun ja nousin varovasti ylös. Kohotin T-paitani helmaa katsoen haavaa— Sitä ei enää ollut. Hämmästyneenä laskin paitani helman ja haistoin kahvin keittiöstä. Keittiöön asteltuani huomasin Deanin lasittuneena tuijottavan eteenpäin ja kysyin:
”Oletko nukkunut ollenkaan viime yönä?”. Dean nojasi käsiinsä ja vilkaisi minua väsyneenä.
”Joo. Pari tuntia”, sanoi Dean lopulta ja haukotteli. Aloin jo todella huolestua Deanin nukkumisesta, joten ajattelin piristää häntä.
”Kuule, Tässä oli pari viestiä Jessicalta. Eilen saapuneet.”, sanoin purren huultani hermostuneena.
”Se on varmasti vain joku naapuri, joka pilailee kustannuksellasi”, Dean sanoi kuin terävöityen. Pudistin päätäni ja sanoin:
”Ei. Kukaan muu ei kirjoita tällä tavalla”. Purin yhä huultani ja lopulta huomasin purreeni huulta niin kovaa, että siihen tuli haavakin.
”Lähden etsimään Jessican. Hän oli normaali, eikä tule normaalina takaisin. Hänet on riivattu tai hän on joku zombi”, totesi Dean päättäväisenä ja alkoi jo lähteä olohuoneeseen.
”Lähden mukaasi! Haluan nähdä Jessican”, sanoin vilkaisten Jessican kuvaa.
”Et kykene tappamaan häntä, joka aika varmasti pitää tehdä!”, Dean sanoi voimakkaammin ja tuijotti minua tuimasti. Nyökkäsin ja myönsin, etten pystynyt.
”Tuota… Lupaatko yhden jutun?”, kysyin nostaen katseeni kuvasta Deaniin. Dean nyökkäsi hyväksyvästi ja katsoi minua.
”Lupaatko tulla takaisin? Elävänä?”, sanoin ja laskin nyt katseeni. Dean puri varmasti huulta ja mietti, voisiko antaa myöntävän vastauksen.
”Lupaan… Lupaan ainakin yrittää”, Dean lopulta sanoi ääni lauseen lopussa tukahtuen. Dean heilautti vaisuna kättä ja lähti ovesta ulos.
Istuin sohvale jännittyneenä, purren huultani. En ollut varma itsekään, kuinka kauan olin istunut sohvalla, mutta päätin lähteä hakemaan kahvia. Vielä, kun se oli lämmintä. Keittiössä aloin ottaa kahvikuppia kaapista puhelimen yhtäkkiä pirratessa ja kuppi putosi mennen rikki.
”Hemmetti…”, mutisin ja nopeasti näppäsin kännykkäni käteen. Luin viestistä koordinaatit: 80, 47 Outo Mökki.
”Hemmetti!”, nyt huudahdin sen. Aloin pakata tavaroitani ja olin jo ottamassa autonavaimia pöydältä, mutta nehän olivat Deanilla. Täytyi siis vuokrata auto.
Autovuokraamossa ei ollut heti edes myyjää paikalla ja naputin jalallani lattiaa. Kun myyjä tuli, niin löin rahatukun tiskille ja sanoin:
”Joku auto vain. Ei väliä mikä!”
”Meillä olisi täällä myös…”
”Joku auto vain! Minkä saan tuolla rahalla?”, kysyin kärsimättömänä polkien maata jalallani. Myyjä osoitti autoa nurkassa– Ei hullumpi menopeli. Tutkailin hetken auton vaihteita ja polkimia, mutta päätin lähteä. Koskaan ei tiennyt, milloin oli liian myöhäistä. Myyjä vilkutti hyvästiksi, mutta en edes vaivautunut vilkuttamaan takaisin. Minulla oli liian suuri huoli Deanista. Onneksi alkoi näkyä kylttejä Green Valleysta, joten lähestyin paikkaa. Purin kipeää huultani uudestaan ja päätin lopettaa huulen puremisen. Vihdoinkin näin Green Valley- kyltin edessäni ja ajoin auton metsän laitaan. Parempi jättää auto tänne, etten herätä huomiota, vaikkakin luulen, että Jess huomasi minut jo.
Otin auton etupenkiltä vihreän reppuni ja menin auton perää vasten, ettei kukaan voisi tehdä yllätyshyökkäystä. Latasin aseeni, toisen pistin takin alle ja toisen pidin kädessäni. Metsästä alkoi kuulua rapinaa enkä liikkunut auton luota. ”Toivottavasti hopealuodit toimivat, muuten minulla ei ole mitään mahdollisuuksia”, ajattelin kauhusta jäykkänä. Katsoin auton oikeasta reunasta metsikköön– Dean tuli sieltä pidellen vasenta kättään ja nilkutti. Paljonkohan hän oli menettänyt verta? Hän nimittäin näytti heikolta.
”Dean! Kuka tuon teki?”, sihahdin hänelle huolissani ja autoin hänet istumaan auton perää vasten, varoen hänen haavojaan.
”Jessica. Hän on ihan… …hullu”, Dean sanoi hiljaisella äänellä takaisin ja katsoin isoa haavaa hänen reidessään.
”Pysy paikallasi. Sidon haavojasi…”, sanoin ja aloin repiä paitaani kappaleiksi. Dean osoitti taakseni, joten käännyin katsomaan kumarruksen jälkeen. Kuulin suhahduksen, kun jokin esine suhahti pääni yli.
”Je- Jessica?”, sanoin epäröivällä äänellä. Siinä hän nyt oli ilmielävänä, monen vuoden jälkeen.
”Sam, rakkaani. Olen odottanut sinua kauan”. Dean kehotti minua ottamaan aseen käteeni ja laukaisemaan sen.
”Ethän sinä aio minua tappaa? Uskotko tosiaan veljeäsi?”, Jessica kysyi kyyneleet silmissä. Latasin aseeni ja osoitin sillä kohti Jessicaa. Kuulin toisetkin askeleet takaani ja Deanin karjaisevan tuskasta. Käännyin Deaniin päin nähden toisenkin Jessican kaltaisen, mutta sen ammuin. Käännyin Jessicaan päin uudelleen ja nyt laukaisin aseen silmät suljettuina. Ilmeisesti se osui, kun kuulin kirkaisun ja Jessican kaatuvan maahan, mutta varmuuden vuoksi ammuin useamman luodin Jessicaan ja johonkin toiseen naiseen.
Nyt kumarruin Deanin puoleen ja repäisin loputkin paidastani siteeksi. Aloin sitoa haavaa Deanin kädessä paitani suikaleella ja Dean ähkäisi.
”Laitanko tämän liian tiukalle?”, kysyin katsoen sidettä ja vilkuillen Deania.
”Et. Mutta minun kuuluisi kuolla. Oikeasti olisin jo kuollut, ellei Castiel…”, Dean alkoi selittää.
”Shh…”, sanoin Deanille.
”Sinun kuuluu olla juuri siinä. Ei missään muualla”, jatkoin lausettani ja haavan sitomista. Dean alkoi sanoa jotain, mutta viittoilin häntä olemaan hiljaa. Näin oli parempi, minä sitomassa haavaa ja Dean istuen sanomatta mitään. Kun olin sitonut haavat, niin autoin Deanin autoon istumaan.
”Mikä on olo?”, kysyin ja olin palaamassa kuskin paikalle. En saanut vastausta.
”Dean? Dean?! Herätys?”, korotin hieman ääntäni ja kokeilin Deanin pulssia– En tuntenut sitä ollenkaan!
Now I know I messed up bad
You were the best I ever had
I let you down in the worst way
It hurts me every single day
I'm dying to let you know
Siitä huolimatta, vaikka Dean oli… …nyt tuollainen kuin oli, laitoin hänelle turvavyön kiinni. Otin hänen taskustaan Impalan avaimen, etteivät ne tippuisi minnekään. Silmiäni alkoi kirveltää ja menin istumaan auton rattiin. Nojasin rattiin kyyneleet silmissä, välillä vilkaisten Deania. Minun oli pelastettava Dean jotenkin, vaikka sitten tekemällä sopimus. Ajoin vuokratun auton ojanpientareelle, taas vilkaisten Deania.
”Miten sopimus tehtiinkään..?”, mutisin selaillen isän muistikirjaa, mutta lopulta huomaten ohjeet sopimuksen tekoon. Montakohan sopimusta isä oli elämänsä aikana tehnyt? Astuin autosta jättäen auton oven auki ja ottaen lompakostani ajokorttini. Tein myös viillon käteeni, koska sopimusta tehdessä tarvitsi verta. Avasin peltirasian käsissäni ja laitoin kaikki tarvittavat asiat sinne. Aloin kaivaa kuoppaa keskelle risteystä kyyneleet silmissä ja vilkaisin, että risteyksessä oli paljon erästä kukkaa. Hautasin rasian huokaisten syvää ja ajattelin:
”Tässä sitä nyt mennään. Paljonkohan saan aikaa? Toivottavasti mahdollisimman paljon”.
”Sam. Miksi olet täällä? En olekaan ennen nähnyt sinua tekemässä sopimusta.”, sanoi nainen takanani ja käännyin– Ensin pyyhinkasvoni suurinpiirtein normaaliksi.
”Tuo Dean takaisin ja anna minulle vuosi”, tokaisin nopeasti.
”Kaikki Winchesterit… …Yhtä uhrautuvaa väkeä. Olette tylsiä, mutta hyvä on. Vaadin tästä palkan”, Nainen sanoi pyöräyttäen silmiään.
”Mitä? Vaadit…?!”, lauseeni jäi kesken naisen suudellessa minua. Puskin naisen pois räpäyttäen silmiäni ja hän oli poissa.
Kävelin ripeästi autolle katsomaan Deania.
”Dean, Oletko kunnossa? Muistatko mitään?”, aloin pommittaa häntä kysymyksillä.
”Hetkonen hetkonen… Mitä pitäisi muistaa?”, Dean katsoi minua oudosti ja alkoi miettiä mitä oli tapahtunut. Deanin ilme oli ensin kauhistunut, sitten vihainen.
”Sinä teit Sopimuksen? Etkö tehnytkin?!”, Dean sanoi vihaisena katsoen minua ja jatkoi:
”Minun kuuluisi olla kuollut! Tämä oli jo toinen kerta, kun joku tekee sopimuksen minun takiani. Voi hemmetti, Sam!”.
”No voi jumalauta! Mikset voi olla tyytyväinen, kun elät? Mikään kuolemahan ei ole kunniakas, niin kuin ITSE olet sanonut!”, sanoin voimakkaalla änellä Deanille hiljentäen hänet. Katsoin häntä ja menin halaamaan.
”Nyt oli minun vuoroni pelastaa sinut”
