Nimi: Mä tahdon lentää sun kanssa kattojen yllä
Kirjoittaja: Snoop.
Ikäraja: S
Paritus: Snoop (minä itse) / Joonatan
Genre: Originaali
Yhteenveto:
Varoitukset: Kielenkäyttö
Haasteet:
En minä mutta kun ne muut-haasteA/N: Tän jätkän nimi ei ole Joonatan, mutta mä käytän nyt sitä nimeä. Tää tilanne on mulla itselläni päällä ja oli helpottavaa kirjoittaa se paperille. Kiitos Epikille myös kivasta haasteesta. Nimi tulee Pariisin Kevään biisistä Toisesta maailmasta. Kirjoitin tämän todella nopeasti, mutta tekstiä vaan tuli ja en viitsi olla julkaisematta tätä heti. :)
Siinä se oli.
Sen ääni, sen tuoksu ja sen kosketus.
Mä olin kuullut mun kavereilta ihan liikaa siitä. Tai siis siitä, että miten mä puhuin siitä koko ajan ja me aina juteltiin käytävillä ja
heitettiin läppää.
*
Se oli mulle kaveri.
Se kohteli mua kun ihmistä, ei tyttöä ja siinä oli iso ero. Ainakin meidän luokalla.
Me oltiin samaa mieltä kaikista tärkeimmistä asioista: politiikasta, musiikista, urheilusta ja siitä, että kahviin kuuluu vähän maitoa, mutta ei sokeria.
*
Mä tiesin, että mun oli ihan turha väittää, että en olis ihastunut siihen.
Se näky kaikesta mitä mä tein.
Sitten mä taas vedin itseni takaisin todellisuuteen ja toistin itselleni sitä samaa mantraa: sillä on jo joku muija ja me ollaan ihan eri
maailmoista.
*
Mä olin joskus miettinyt, että tekikö se sen kaiken tahallaan.
Nauttiko se siitä, että sai sekaisin tytöt päästään rivien välissä olevilla vihjauksilla ja oudoilla heitoilla.
Mä olin täysin erilainen kuin kaikki sen tyttöystävät: mä en ollut blondi, mulla ei ollut pitkiä hiuksia, mä en kokenut olevani tyhmä ja mä
ennen kaikkea uskalsin sanoa sille mitä vain.
*
Olin joskus kertonut sille, että yks päivä kaupungilla olin nähnyt seitsemän aivan sen näköistä jätkää ja kahdeksannella kerralla sen itse. Puoli yhdeltätoista illalla Kampissa, selvänä, mikä oli ihme jo sinänsä.
Yksi ero siihen listaan sen aikaisemmista muijista poiketen: mä en juonut.
Se oli vastannut mulle, että oliko ne seitsemän jätkää yhtä komeita kuin se ja iskenyt silmää. Sen jälkeen se oli vaan keskittynyt meiän terveystiedon opettajan selostukseen, joka oli helvetin tylsä ja mä olin mielessäni taas summannut mitä se oli.
Kusipää. Vitun itsekäs kusipää. Egoisti.
*
Mutta sitten mä taas unohdin sen kaiken kun se alko selittämään jostain sen polvileikkauksesta.
Mä tiesin siitä hämmentävän paljon. Olin kuullut kaiken sen perheestä, sen entisestä luokasta ja se tiesi vastaavasti musta hämmentävän paljon.
*
Kaikessa tyhmyydessään ja idioottimaisuudessaan se oli mulle tärkeä.
Ja siitä tuli vaan koko ajan tärkeämpi.
Vähitellen se oli hiipinyt mun ajatuksiin, mun puheeseen ja mun tekoihin.
Mä en jaksais odottaa viikkoa, että näkisin sen taas.
*
Koska mulla oli sitä vaan enemmän ja enemmän ikävä.
Koko ajan ja pikkuhiljaa.
