Ævintýr |K11| fantasia | fikletsarja, 443/443, valmis 15.4.

[Okakettu]

Nimi: Ævintýr
Kirjoittaja: Okakettu
Ikäraja: korkeimmillaan K11
Tyylilajit: Fantasia, draama, slow burn -romantiikka
Yhteenveto: Hän ei sano mitään, hänen ei tarvitse - minä tiedän kyllä. Tunnen entisen elämäni valuvan kuin hiekan sormieni välistä. Kun 19-vuotiaasta Alisasta tulee maagi Valven nuori morsian, ei mikään ole enää entisensä.

Varoitukset: Veritaikuuden yhteydessä esiintyy mainintoja itsetuhoisesta käytöksestä. Näistä osista ilmoitetaan aina erikseen.

A/N (päivitetty 2021): En ole pitkään aikaan innostunut kirjoittamaan mitään uutta, mutta tämä idea syntyi vähän aikaa sitten lomamatkalla, jolla sitä kehittelin aikani kuluksi. Pakkoavioliitto ei missään muodossa ole ikinä lukeutunut lempiaiheisiini fiktiossa, joten pakkohan siitä on edes kerran kokeiltava kirjoittaa! Teksti osallistuu Naimalaki eli pakkoavioliittohaasteeseen. Alun perin Ævintýr osallistui myös haasteeseen Sadan raapaleen tarina, minkä vuoksi ensimmäiset osat ovat sadan sanan mittaisia. Luovuin tästä formaatista kuitenkin tarinan edetessä, ja nykyisin osat ovat pitkähköjä fiklettejä.

Nimestä vielä sen verran, että ævintýr tarkoittaa (muun muassa) islanniksi satua tai seikkailua. Tässä tarinassa sanalle on annettu myös oma merkityksensä, joka selvinnee ajan kanssa.

Kaikenlaiset kommentit kelpaavat tähän tekstiin.

Ævintýr

“Everyone thinks of fairy tales in terms of poisoned apples and glass coffins,
 and forgets that they represent girls who walked into dark forests and remade them into their own reflections.”
Seanan McGuire, Indexing

1.

Ne koristelevat meidät kuolleilla kukilla.

Hassua kyllä se on melkein pahinta koko seremoniassa. Se, kuinka paljaille olkapäilleni tipahtelee terälehtiä kuin lumihiutaleita, enkä voi olla pohtimatta, kuinka monta elävää kasvia ne ovat sitä varten repineet irti juuriltaan. Unikkojen tuoksu on jo aikaa sitten lakastunut, eikä päivänkakkaroita ole tarkoitettu ihmishiusten koristeiksi. Silti niistä on solmittu päälaelleni kruunu, jonka on kai tarkoitus saada minut tuntemaan oloni viattomaksi tai prinsessaksi - tai molemmiksi.

Ajattelen pientä puutarhaani, mansikoita, jotka kukkisivat aivan pian. Epätoivo kohoaa kuin myrsky jostakin päin rintalastaa, mutta tukahdutan sen. Kyynelsilmäisillä ei ole mitään mahdollisuutta tulla valituksi.

Niin kuin minulla olisi mahdollisuuksia muutenkaan.

2.

”Pitäkää katseenne maassa, hymyilkää hiukan. Se antaa teistä nöyrän kuvan.”

Se on yksi monista meille ojennetuista ohjeista. Yhä uudelleen ja uudelleen ne hokevat, me olemme täällä teidän apunanne. Äidillä oli aina tapana sanoa, ettei lipeväkieliseen hovin väkeen ole luottaminen, mutta se oli ennen isän kuolemaa. Vastahakoisesti minä annan yhden niistä korjailla kampaustani, joka ei millään suostu asettumaan aloilleen.

”Kovin karkeaa”, mies surkuttelee pujottaessaan sormensa hiusteni läpi kuin kokeillakseen kauppatavaran laatua. Tukahdutan irvistyksen, sillä peltotöissä sellaisia ei juuri murehdi.

En ole nähnyt kahteen päivään auringonvaloa. Hetken verran kuvittelen, miltä tuntuisi kävellä ulos ovesta ja olla palaamatta.

On kuitenkin liian myöhäistä siihen.

3.

Ensimmäisenä saliin päästetään rahvas. Toisiaan tönivä väkijoukko on suuri, sillä kyseessä on jotain, mistä kaikki haluavat saada osansa. Me kukkaistytöt seisomme rivissä valkoisiin puettuna ja yritämme olla etsimättä paikalle saapuneiden joukosta tuttuja kasvoja.

Yhtäkkiä muita vaihtoehtoja kuin omien jalkojensa tuijottaminen ei ole. Kerään mekkoni kangasta hermostuneena käsiini, kukkakruunusta varisee lattialle terälehtiä painaessani pääni alas. Olen kuulevinani kaukaa Malvan äänen.

Vedän suupielet nopeaan hymyyn osoittaakseni, ettei mitään hätää ole. Ilma on odotuksesta ja pelosta raskas, vieressäni seisova tyttö yrittää parhaansa mukaan olla nyyhkyttämättä hiljaa. Aidosti innokkaitakin on, mutta minä en heitä näe. 

Viattomia prinsessoja, muka. Todellisuudessa emme ole mitään uhrilahjoja kummempaa.

4.

Hänen saapuessaan muu väkijoukko vaikenee.

Kaikesta huolimatta en voi olla katsomatta. En ole koskaan aiemmin nähnyt aitoa maagia. Satukirjojen kuvissa he ovat pimeän olentoja, kauniskasvoisia mutta välinpitämättömiä ihmistenkuvia, jotka kantavat mukanaan sekä onnea että epäonnea.

Meitä lähestyvä maagi on tuonut saliin pelkän hiljaisuuden. Pitkät mustat hiukset tuovat mieleeni suden turkin, suortuviin on kiinnitetty sulkia. Tiedän vain sen, että toisinaan häntä kutsutaan korppikuninkaaksi.

En pysty lukemaan miehen kasvojen sulkeutunutta ilmettä. Silmät ovat harmaat kuin talvi. Kuulen vieressäni seisovan tytön vetävän terävästi henkeä maagin kulkiessa äänettömin askelin ohi.

Jostakin syystä minua huimaa. Hänen taikuutensa tuoksu on metsän hämärän ja virtaavan veden tuoksu.

[LillaMyy]

Nimi näytti sen verran erikoiselta, että ajattelin pysyä tästä kaukana, sitten eksyin vahingossa listaukseesi ja huomasin tuon summaryn ja sitten olikin jo pakko tulla lukemaan tämä, koska idea houkutteli liikaa puoleensa. Nyt sitten A/N:n lukeneena voin sanoa olevani vielä entistäkin koukuttuneempi, eikä tuo nimikään enää tunnu niin kovin erikoiselta. Odottelen kuitenkin edelleen sitä omaa merkitystä, joka toivottavasti selviää tarinan aikana. Täytyy kyllä sanoa, että mua kiehtoo ajatus fantasiatarinasta 100-sanaisina raapaleina, koska 100 sanassa ei ehdi sanoa kovinkaan paljoa, mutta kuitenkin pitää yrittää sanoa tarpeeksi, jottei fantasiamaailma jää lukijalle liian etäiseksi. Nostankin siis hattuani yrityksellesi ja toivon, että onnistut siinä hyvin; itse en uskaltaisi kokeillakaan. (:

Sitten itse tekstiin...

Tykkäsin tuosta, että heti lähdettiin asiaan, eikä alussa ole turhia jorinoita siitä, mistä tässä oikeastaan onkaan kyse, tai ketä edes ovat 'ne' ja 'me'. Ihanan mystistä, mutta kuitenkin jutun edetessä lukijalle valkenee tarpeeksi paljon, jotta tämän ymmärtää. Kuitenkaan missään kohtaa ei mainita, keitä on paikalla, tai minkä takia väkijoukko katselee näitä tyttöjä tai onko joukossa kenties poikiakin. Kaikki jätetään mielenkiintoisesti lukijan mielikuvituksen varaan, mikä jättää tekstin kivasti avoimeksi, vaikka toivonkin, että jatkossa selviää vähän tarkemmin, mistä tässä onkaan oikein kyse. Tähän sopi muuten yllättävän hyvin tuo Alisan(?) näkökulmasta minäkertojalla kirjoitettu kerronta, koska se asettaa lukijankin samaan asemaan, ja samalla tuo jo aiemmin mainittu 'me' ja 'ne' -erottelu toimii paljon paremmin kuin mitä se olisi toiminut hän- tai sinäkertojalla.

Tuo alun lainaus myös nosti mielenkiintoani, koska tulee jännää nähdä, miten aiot kytkeä sen tarinan maailmaan, vai jääkö se irralliseksi, ja tuleeko näitä kenties useampiakin. Sait minut siis pohdiskelemaan vaikka ja mitä tällä tekstilläsi, joten jään innolla odottamaan lisää luettavaa ja toivon, että maagi Valveesta tulee pian enemmän kuin vain pelkkä nimi. (:

[Talviomena]

Avasin tämän oikeastaan vain koska otsikossa luki "fantasia", mutta kun luin tämän pätkän:

Kun 19-vuotiaasta Alisasta tulee maagi Valveen nuori morsian, ei mikään ole enää entisensä.

maagi Valveen nuori morsian

maagi

...päätin lukea tämän kokonaan.

JHdlöjfldks miksen voi vastustaa synkän kylmiä pitkätukkamaageja? ;___;

Ykköspätkä oli aloituksena tosi hyvä ja vaikka kakkos- ja kolmosraapaletta en pitänyt mitenkään ikimuistoisina, niin nelosraapale sai mut hysteeriseen fanityttömoodiin. Rakentavaa palautetta on siis turha odottaa minun suunnaltani. x'D Jään seuraamaan. Olkaa hyvä ja jatkakaa!

[Vlad]

Nanananana! Kun yhdistetään Okakettu ja fantasia, niin saleesti Vlad tulee lukemaan, koska yhdistelmä on vaan jotain niin hienoa. Oon aivan ihastunut sun kirjoitustyyliisi ja vaikka suuresti kertojaratkaisuna minäkertojaa vierastankin, niin sulla on taito saada se toimimaan.

Ne koristelevat meidät kuolleilla kukilla.
Jo tämä ensimmäinen lause riitti mun koukuttamiseeni. Tää on vaan hemmetin nerokas lause (virke, mikä lie) kaikessa oivaltavuudessaan, että en kestä! Joku muu olisi ehkä tyytynyt sanomaan, että koristeltiin kukkasilla, mutta se että siihen lisätään vielä "kuollut", niin huh. Kokonaisuus saa ihan uuden sävyn ja koko merkitys saa jotain ekstraa.

Jotenkin näissä raapaleissa on ihan mielettömän kaunis tunnelma, sellanen jotenkin fantasiamainen ja haikea, mutta samalla kuitenkin aina niin okakettumainen. Sulla on mun mielestä selvästi tunnistettava tyyli kirjoittaa ja mä pidän siitä tyylistä mielettömän paljon. Nää neljä raapaletta valottavat tekstiä vähän, mutta silti riittävästi, kertovat maailmasta pieniä sirpaleita tavalla, joka koukuttaa ainakin miut lukijana vielä entistäkin enemmän. Ihhh, fantasia on mun suosikkigenrejä ja jään kyllä ehdottomasti seurailemaan!

[Okakettu]

Katsos kummaa, kommentteja! Kiitos kaikille jo näin alkuun tasapuolisesti - tieto siitä, että tällä oikeasti on lukijoita potkii kirjoittamaan aivan eri tavalla kuin täydellinen radiohiljaisuus.

LillaMyy: Hienoa kuulla, että tämän idea veti puoleensa! Ævintýrin merkitys paljastuu kyllä aikanaan, eikä tuon alun sitaatinkaan ole tarkoitus jäädä pelkäksi koristeeksi - se on ollut kuitenkin todella tärkeässä osassa tätä tarinaa kehitellessäni. Eri asia sitten, onnistunko tuomaan sen ilmi itse tekstissä... Haha, joo, kieltämättä sadan raapaleen fantasiatarina on enemmän kuin uhkarohkea yritys, mutta kerrankos sitä nyt kokeilee mahdottomia. Kiitos todella paljon kommentistasi, oli mukava kuulla että näinkin lyhyt aloitus herätti sinussa jo paljon ajatuksia. Toivottavasti tarina kiinnostaa myös jatkossa. :>

Talviomena Yass, toinenkin maagien ystävä! 'Hysteerinen fanityttömoodi' on enemmän kuin toivottu reaktio, Valve on ilmeisesti jollain ilveellä onnistunut antamaan itsestään suht. hyvä ensivaikutelman. :-D Kiitos paljon kommentista!

Vlad: Tulin hirmu iloiseksi siitä, että sinäkin olit löytänyt tämän tekstin pariin! Itsekin pidän tuosta ensimmäisestä lauseesta aika paljon - sen tarkoituksena on antaa osviittaa niin tilanteen luonteesta kuin Alisan suhtautumisesta kasveihin/luontoon - joten oli ilahduttavaa huomata sinun poimineen se tuolta. :> Kiitos kommentistasi, erityisesti tyylikehuista!

[räiskeperäinen sisulisko]

Ooh, fantasiaa, pakkoavioliitto ja riipaisevan nättiä kerrontaa! Jo ekat lauseet tempaisivat mukaansa. Näissä raapaleissa on sellainen surumielisen ja ahdistavan ja satumaisen tunnelman sekoitus. Tulkitsin pientä toiveikasta pohjavirettä, mutta saattoi johtua omasta toiveikkuudestani hyvän tarinan löytämisen suhteen . Ja toi maagi vaikuttaa tosi kiinnostavalta persoonalta. Kirjoitathan nopeasti lisää? Olen koukussa.

[Kaarne]

Luin nämä neljä ensimmäistä raapaletta ja kirosin mielessäni sitä, ettei tätä ollutkaan enempää. Rakastan maageja (ja Valve vaikuttaa juuri sellaiselta, jollaisista tykkään - tosin toki tiedän hänestä varsin vähän) ja tällaiset pakkoavioliittoteemat ovat minusta tosi mielenkiintoisia. (Ylläriylläri, kun haasteenkin perustin. ) Kirjoitat todella kauniisti ja soljuvasti ja poimimasi yksityiskohdat ovat aivan upeita! Esimerkiksi nyt vaikkapa nuo kukat, tuo maagin taikuuden tuoksu ja peltotöihin viittaaminen: ne kertovat hahmoista, maailmasta ja taustoista. Lukija saa rakentaa kuvaa sirpaleista ja siitä kovasti pidän itse.

Minun piti kommentoida tätä jo kauan sitten ja olisi varmaan pitänytkin heti ensimmäisen lukukerran jälkeen, koska nyt olen taas todella väsynyt ja sanat ja ajatukset karkailevat sinne tänne. Joka tapauksessa nauroin kyllä myös velho Valveelle vähän, koska Syrhämä. (Jos et tiedä Syrhämää, niin siinäkin oli velho Valve (joka taisi olla hyvis) ja kaikkea mystistä, mm. Oikokomero. Linkkaan ekan jakson, että ymmärrät tämän mielleyhtymäni. )

Joka tapauksessa tämä on aivan ihana ja olen iloinen siitä, että raapaleita tulee jopa se sata - ainakin paloja riittää koottavaksi pitkäksi aikaa. Kiitos upeasta aloituksesta!

[Okakettu]

räiskeperäinen sisulisko: Tuskin spoilaan pahasti jos sanon, että kyllä tässä tulee olemaan roppakaupalla toiveikuuttakin, ei pelkkää ahdistusta ja surua. Ihana kuulla että tykkäät, ja kiitos hirmuisesti kommentistasi!

Nevilla: Aa, olen vähän hämilläni - ihailen sinua kirjoittajana hirmu paljon, joten kommenttisi oli todella ihana yllätys! Tästä vastauksestani ei nyt tule oikein minkäänlaista, mutta kiitos hirmuisesti positiivisesta palautteestasi, se piristi suunnattomasti päivääni. En ole kirjoittanut tätä tekstiä ennen mitään pitkään aikaan, joten sen vuoksi oli erityisen kannustavaa kuulla, että kirjoitustyylini mielestäsi toimii.
Haha, toivottavasti Valve tulee vastaamaan hahmona odotuksiasi - hän ei aivan vielä paljasta todellista luontoaan, mutta kohta puoliin... Ja tosiaan - Syrhämä! Haha, muistan katsoneeni sarjaa joskus nuorempana, mutta velho Valveesta minulla ei ollut kyllä mitään muistikuvaa - luulin olleeni Valveen suhteen äärimmäisen omaperäinen, mutta mitä vielä. : D

A/N: Joku saattoi viime yönä huomata, että postasin uusia raapaleita mutta poistin ne heti perään. Siinä kävi niin kuin minulla usein tuppaa käymään – tekstin lukeminen finin sivupohjalta sai ajattelemaan, että hitto, pakko näitä on vielä sittenkin editoita. Anteeksi, lupaan, ettei moisesta tule tapaa! Muokkailin raapaleita loppujen lopuksi enemmän kuin olin ajatellut, mutta nyt voin sanoa olevani niihin itse kutakuinkin tyytyväinen.
Noin sivumennen sanoen vielä, olen ollut viime päivät aivan onnessani siitä, että tälle on löytynyt lukijoita. Kaikenlaiset kommentit otetaan edelleen vastaan suurella kiitollisuudella!

**
5.

”Jos hän valitsee teidät, paluuta ei ole.”

Naispuolisen valmistelijan sanat kuulostivat varoitukselta, vaikka niiden oli tarkoitus olla jotakin aivan muuta: lupaus paremmasta. Tiesin joidenkin tyttöjen uskovan siihen tosissaan, ja ehkä heidän tapauksessaan asia olikin niin. Minä en kyennyt ajattelemaan muuta kuin sitä, mitä sanoisin Malvalle jälkeenpäin.

Käteni olivat ulkotöiden kovettamat, ihoni päivettynyt tavalla joka ei ollut sopiva nuorelle neidolle. Minut hyväksyttiin säälin lisäksi sen vuoksi, että jokaisesta lähikylästä oli oltava mukana ainakin yksi ehdokas. 

”Kaltaisellesi maalaistytölle ei ole olemassa suurempaa kunniaa”, ne sanoivat leveästi hymyillen. ”Kuka tietää, ehkä hän valitsee juuri sinut!”

Häpeäkseni huojennuin tajutessani, etteivät ne selvästikään uskoneet siihen.

6.

Älä valitse minua.

Maagi pysähtyy hetken verran jokaisen valkopukuisen luona, arvioi meitä vaiti. En ole varma, mitä hän etsii, sillä välillä näyttää siltä kuin hän katsoisi tyttöjen sijasta näiden läpi. Talvenharmaiden silmien tuijotus, hajamielinenkin, saa vaaleat neidonkaulat punoittamaan. Suurin osa noudattaa saamiaan ohjeita ja pitää katseensa maassa.

Minä en kuitenkaan pysty painamaan päätäni alas. Miehen lähestyessä sydämenlyöntini muuttuvat aina vain äänekkäimmiksi. Yritän olla ajattelematta hänestä huokuvaa yliluonnollisuutta, hengitykseni rytmissä näkymättömissä kulkevaa kirkasta vettä. Silti tunnen sen ja mäntyjen luoman pimeän ylimääräisenä painona luissani.

Älä valitse minua.

Se on muutakin kuin poskille hyökyvä puna. On kuin jokin minussa taipuisi häntä kohti hiljaa.

7.

Ollessani pieni isä kertoi minulle maageista:

”He ovat oikukkaita, mutta he eivät koskaan riko lupauksiaan. Heidän taikuudessaan on jotakin, joka houkuttaa.”

Silloin en ymmärtänyt, miksi hän puhui sellaisia. Me olimme pelkkä vaatimaton talonpoikaisperhe, joka tunsi noituuden sijasta kasvien ja vuodenaikojen kielen.

Nyt kuitenkin ajattelen, että ehkä isä näki tämän kaiken ennalta: 
korppikuninkaan viitan kahahduksen hänen pysähtyessään kohdalleni, hämärään verhoutuneen katseen ja minun nyrkkiin puristuneet sormeni. Hiljaisuuden, jollaista en ole kuullut koskaan ennen.
 
Se tuntuu avaavan jotakin sisältäni.

Maagin katsoessa minuun en käännä katsettani pois. Hymyni on jo aikaa sitten hiipunut.

Hän ei sano mitään, hänen ei tarvitse: minä tiedän kyllä.

8.

Tunnen, kuinka entinen elämäni valuu kuin hiekka sormieni välistä.

Valmistelijoiden vastalauseista huolimatta minä riuhtaisen kukkakruunun päästäni, en anna niiden enää koskea minuun tai kampaukseen, joka on alkanut keriytyä auki. Vieressäni seisova tyttö huokaa hiljaa, mutten tiedä johtuuko se pettymyksestä vai huojennuksesta.

Tilaisuuteen osallistunut parempi väki yrittää kiirehtiä luokseni onnentoivotuksineen. Kuulen äänet kuitenkin kuin jostain kaukaa, veden alta. Kukaan kotikylästäni ei hymyile. Tuijotan tiukasti eteeni, etten vahingossakaan tulisi nähneeksi äidin tai Malvan ilmettä.

Hän katosi jonnekin heti päätökseen tehtyään, mutta on nyt jälleen luonani.

”Tule.”

Hänen äänensä ei ole veden vaimentama kuten muiden. Jostakin syystä ajattelen sen kuullessani kylmän yötaivaan kirkkautta.

9.

”Voinko luottaa siihen, että pidät oman osasi sopimuksesta?”

Maagi kääntyy katsomaan minua ilme tutkimattomana. Kun hän pyytää minua toistamaan sanani, ääneni horjuu vain hieman.

”Sopimus. Siskoni pääsee kouluun. Äitini ja hän saavat pitää tilan itsellään, elää siellä kaikessa rauhassa ja niin pitkään kuin vain haluavat. Lupaatko, että se kaikki tapahtuu?”

”Tietenkin.”

Maagit eivät koskaan riko lupauksiaan. Odotan huojennusta, mitä tahansa tunnetta, joka tekisi tästä kaiken arvoista. Rintakehäni takana ei ole kuitenkaan mitään kipeää tyhjyyttä kummempaa. Kuulen kysyväni vaimeasti:

”Voinko hyvästellä heidät?”

”Tekisikö se lähdöstä helpompaa vai vaikeampaa?”

Olen pitkään hiljaa maagin odottaessa kärsivällisesti vastaustani.

”Vaikeampaa.”

”Siinä tapauksessa saat itse valita.”

10.

Hänen vaunujensa edessä ei ole hevosia tai ohjastajaa. Silti pyörät lähtevät sulavasti liikkeelle istuutuessamme vastapäätä toisiamme. Vaunujen sisäpuoli on verhottu tummalla kankaalla, joka tuntuu syövän ympäriltään himmeimmänkin valon.

Olen kiitollinen hämärästä, vaikka se tekee häntä ympäröivän taikuuden tuoksusta entistä läpitunkevamman. Haluan kuvitella varjojen peittävän käsieni vapinan nojautuessani uupuneesti vasten ikkunaa. Ulkona ohitseni kulkevat minulle tuntemattomat maisemat, vaalearunkoiset puut jollaisia en ole nähnyt ennen. Yritän etsiä katseellani maamerkkejä - mitä tahansa, jonka muistaisin vielä jälkeenpäin.

Sillä vaikka tiedän sen olevan pelkkää turhaa toivoa, en voi olla ajattelematta:

ehkä minun jonakin päivänä on löydettävä tieni takaisin kotiin.

Poskeni ovat kosteat Malvan kyynelistä.

**

A/N2: Kiirettä pitää, mutta toivottavasti lohduttaa, että minulla oli syyni saada tämä osio alta pois melko nopeasti - tulevat tapahtumat ovat lopulta valintaseremoniaa olennaisempia, joten haluan antaa niille enemmän tilaa. Toivottavasti tästä ei silti tullut hirveän hätäinen fiilis. Moni asia jäi seremonian sun muun suhteen vielä hämärän peittoon, mutta niihin palataan kyllä vielä. Seuraavissa raapaleissa tarina lähtee kunnolla käyntiin - mukaan tulee uusia hahmoja (okei, yksi), Valve muistaa viimein esitellä itsensä, ja muuta tällaista. Olen itse kieltämättä aika innoissani, minulla on paljon suunnitelmia tämän tekstin varalle. :>

[Kaarne]

Heh. Luin tämän jo eilen ja sitten tänään, kun yllättäen uusia viestejä selaillessani huomasin, että saldo olikin 10/100, olin hämmentynyt, koska olin varma, että eilen näitä oli ollut "vain" 9/100. No, avasin tietysti topikin ja luin editoinnistasi ja siinähän se arvoitus ratkesi. Välillä on kyllä vaan pakko editoida - vaikka itse en jotenkin osaakaan, mutta siksi tekstieni laatu vaihtelee niin paljon - ja ainakin minusta tuo yksi uusi raapale sopi tuonne erinomaisesti ja syvensi tilannetta ja avasi niitä taustoja. Muutenkin pidin sen suomasta "lisäajasta" lukijalle: nyt valintaan ja kaikkeen ehti keskittyä hetken verran pidempään. (Onneksi en kuitenkaan sitten kommentoinut näitä vielä eilen. )

Pidin erityisesti tuosta raapaleesta, jossa Valve antaa Alisan itse valita, että haluaako hän hyvästellä vaiko ei, ja syystä siihen. Musta se oli jotenkin oivaltavaa. (Ja tietenkin se ratkaisu, johon Alisa päätyi, kertoi hienosti paljon hahmosta. Vähän samalla tavoin, kuin tuo Valven "Siinä tapauksessa saat itse valita" kertoi paljon maagista. Upeaa, minimalistista hahmonrakennusta!)

Odotan mielenkiinnolla myös sitä, millaisilla laeilla maailmasi taikuus toimii. (Tuo "Maagit eivät koskaan riko lupauksiaan." oli jo kiva pilkahdus jostakin erityispiirteestä. ) Musta taikuus on mielenkiintoinen asia, josta saa monenlaisia tulkintoja - ja yleisesti ottaen pidän kovasti siitä, jos lukijalle kuvaillaan sitä, miltä se tuntuu tai näyttää. Tässähän sitä on jo tehtykin, mutta myös ns. systeemi - tai sen puute - kiinnostaa minua. Toki raapaleista koostuvassa, verrattain lyhyessä jatkotekstissä ei loputtomiin ole tilaa. No, oli miten oli, päähenkilöiden suhteen lisäksi tässä on hirveästi muitakin kiinnostavia elementtejä ja se on mahtavaa, vaikkei kaikkia sitten ehdittäisikään niin käsitellä. Jääpähän lukijalle kuviteltavaa.

10 % valmiina, way to go! Innolla odottelen taas seuraavia osia, kiitos näistä.

[Okakettu]

Nevilla: Yöllä julkaisemani versio oli melkoista kuraa tähän editoituun verrattuna, joten voit huoletta unohtaa sen. :´) Tuon ylimääräisen raapaleen olikin tarkoitus toimia juuri hengähdystaukona, kun tapahtumat muuten menevät melko nopeasti eteenpäin, joten hyvä kuulla että se toimi mielestäsi sellaisena! Olen myös kovasti iloinen siitä, että poimit tuon Valven ja Alisan lyhyehkön keskustelun tuolta - jos minun pitäisi noista raapaleista itse jotakin painottaa, se olisi juuri Valven tarjoama valinta ja muu siihen liittyvä. Tuli siis oikein ymmärretty olo, ihanaa että pidit sitä oivaltavana!
Mikäli suunnitelmani tämän tekstin suhteen pitävät, taikuuden mekaniikka tulee olemaan olennaista ihan jo juonenkin kannalta, joten siihen päästään vielä kyllä perehtymään myöhemmin. Tai, näin olen ainakin kaavaillut. Kiitos suunnattomasti kommentistasi, se on kannustanut jälleen hirmuisesti jatkon suhteen. ♥

A/N: Mulla on aivan hirveän hauskaa tätä kirjoittaessa, joten toivottavasti lukeminen on puoleksikaan yhtä viihdyttävää! :> Toki tämä on melkoista tasapainottelua varsinaisen kerronnan, tunnelmanluonnin ja dialogin välillä sadan sanan puitteissa, mutta parhaani yritän. Ja silleen. Kommentit otetaan jälleen vastaan suurella kiitollisuudella, niin risut kuin ruusutkin.

**

11.

”…Alisa.”

En muista nukahtaneeni. Havahdun silti tokkuraisena ääneen, joka sanoo hiljaa nimeni, ja tajuan meidän pysähtyneen. Hän on laskenut kätensä olkapäälleni kuin ravistellakseen minut hereille.

Kosketus on niin kevyt, että hädin tuskin tunnen sitä. Kavahdan siitä huolimatta kauemmas, jolloin hän päästää välittömästi irti.

”Alisa - sehän on nimesi? Olemme perillä.”

Jäämättä odottamaan vastaustani hän nousee poistuakseen vaunuista. Katson ulos ikkunasta, mutta näen pelkästään tummaksi muuttuneen taivaan. Hänen huolellinen tapansa lausua nimeni on jäänyt kaikumaan päähäni.

”Miten minun tulisi kutsua sinua?”

Jokin maagin ilmeessä paljastaa, että vasta kysymykseni saa hänet ajattelemaan koko asiaa. Pitkän hiljaisuuden jälkeen hän sanoo:

”Nimeni on Valve.”

12.

Ensimmäiseksi minä näen linnan. Se kohoaa puiden keskeltä kuin suoraan satukirjan sivulta vaikuttaen vanhemmalta kuin itse aika. Sammal kehystää rakennuksen jyrkkäpiirteisiä ääriviivoja. Huomaan, että siellä täällä seiniä ja ikkunapieliä reunustavat tammen oksat, aivan kuin metsä ja linna olisivat vuosien saatossa kiertyneet yhteen.
 
Maagi Valven kodissa ei ole mitään loisteliasta, ei ainakaan hovin mittapuulla. Se saa minut tuntemaan oloni hiukan paremmaksi, vaikka samaan aikaan myös aavistus pelkoa seuraa tiiviisti kantapäilläni kiirehtiessäni maagin perässä sisäänkäyntiä kohti. Silmäkulmastani näen, kuinka meitä kuljettaneet vaunut kääntyvät tulosuuntaansa ja katoavat hetken kuluttua pimeyteen.

En voi lakata ajattelemasta, ettei minua valmisteltu mitenkään siihen, mitä valinnan jälkeen tapahtuisi.

13.

”Isäntä!”

Valve pysähtyy, ja minä hänen jäljessään. Saan vain vaivoin kätkettyä hämmästykseni nähdessäni olennon, joka lähestyy meitä. Ensisilmäyksellä se vaikuttaa melkein lyhytkokoiselta ihmiseltä, muttei selvästikään ole sitä. Linnaneteisen niukassa valossakin pystyn erottamaan kaarnamaisen ihon, samoin kuin teräväkärkiset korvat, jotka tuovat mieleeni menninkäisen. Silmät ovat suuret ja tummat, kuin kaksi sileää kiveä.

”Tässä on Edda”, Valve sanoo. ”Hän on linnan taloudenhoitaja.”

Pyöreällä olennolla on todellakin yllään koruton mekko ja esiliina, joiden voisi ajatella kuuluvan taloudenhoitajalle. Olen näkevinäni terävien kulmahampaiden välähtävän sen hymyillessä. Ilme on kuitenkin aidon ystävällinen.

Tunnen itseni typeräksi tajutessani, etten ollut tullut edes ajatelleeksi, että maagilla voisi olla palvelusväkeä.

14.

”Öh, hei.”

Yritän olla kuulostamatta hermostuneelta kääntyessäni Valven taloudenhoitajan puoleen. Edda tarttuu ojennettuun käteeni omillaan ja katsoo minuun odottavasti. Ote on yllättävän lämmin, vaikka hänen ihonsa onkin karhea omaani vasten. Hapuilen huulilleni heikon hymyn.
 
”Olen Alisa. Tuota…” En tiedä, mitä muuta voisin itsestäni sanoa, joten annan ääneni hiipua. Niskaani kihelmöi tuntiessani Valven tarkkailevan liikkeitäni. ”Toivottavasti minusta ei tule olemaan liikaa vaivaa.”

”Voi, isäntä!” Edda sanoo ja vastaa hymyyni mustat silmät säihkyen. ”Kuinka hyvätapaisen morsiamen te olettekaan itsellenne valinneet! Ja vielä niin tomeran näköisenkin!”

Vatsaani vääntää kuullessani sanan morsian. Valve sanoo vain:

”Mikäli kaikki valmistelut on tehty, näyttäisitkö hänelle hänen huoneensa.”

15.

Askelteni kaiku kiirii edelläni käytävällä. Seinille kiinnitetyt lyhdyt pitävät loitolla pahimman pimeän, mutta siitä huolimatta hätkähdän aina, kun lepattava valo väistyy varjojen tieltä. Hiljaisuuden sentään karkottaa vierelläni kulkeva Edda, joka ei lakkaa puhumasta hetkeksikään. Minulla ei ole aavistustakaan siitä, missä linnan isäntä on. 

”Ajatella, että kalvaslinna saa viimeinkin morsiamen, jota se on odottanut niin pitkään”, Edda päivittelee. Olen kiitollinen siitä, ettei hän oleta minun vastaavan mitään. Käytävällä ei ole varsinaisesti kylmä, ja silti vilunväreet kulkevat lakkaamatta pitkin ihoani.

”Viihdytte varmasti, Alisa-neiti”, taloudenhoitaja sanoo minulle luottavaisesti. ”Isäntä saattaa olla itsepäinen, mutta teidän tulonne todistaa, että hän on hyväksynyt tilanteen. Älkää huoliko."

16.

Rypistän kulmiani Eddan sanoille. En kuitenkaan ehdi kysyä, mitä hän tarkoittaa, sillä olemme tulleet käytävän päässä sijaitsevalle ovelle. Edda ottaa esiliinansa alta avainnipun ja työntää yhden avaimista lukkoon.

Ovi aukeaa niin, että näen suoraan huoneeseen: helpotuksekseni se ei ole suuren suuri. Astun varovaisesti sisään Eddan jäädessä ulkopuolelle. Annan katseeni kiertää huonekaluissa, katossa, seinän ruusukuviossa. Jokin siinä kaikessa saa minut tuntemaan oloni vähemmän turvattomaksi.

”Huoneeseesi on langetettu yksinkertainen suojaloitsu.”

Säpsähdän kuullessani selkäni takaa Valven äänen. Käännyn ja näen hänet seisomassa Eddan vierellä.

”Sisään ei pääse, ellet salli sitä.”

”Et edes sinä?”

Sen sijaan, että vastaisi kysymykseeni, Valve ainoastaan sanoo:

”Kutsu aamulla Eddaa herättyäsi.”

17.

Oven sulkeutuessa Valven perässä minut valtaa sysimusta uupumus. Sängylle ei ole montaa askelta, ja siitä huolimatta vaivun polvilleni lattialle kuin kaiken voimani kadottaneena. En löydä sisältäni muuta kuin hiljaisuutta.

Heräävätköhän Malva ja äiti seuraavaan aamuun huomaten, että heidän elämänsä on hiukan aiempaa parempi?

Haluan uskoa siihen, vaikkei minulla ole aavistustakaan, miten Valve aikoo käytännössä toteuttaa lupauksensa. Tunnen sydämen rintakehässäni painavan, kun vain ajattelenkin kaikkea tänä päivänä tapahtunutta. Valintaseremoniassa minua maagia kohti vetänyt jokin on surun rinnalla enää pelkkä etäinen muisto, niin epäselvä, että puoliksi uskon kuvitelleeni sen.

Odotan kyyneliä, mutta niitä ei tule. Hiuksissani on edelleen vaimea kuolleiden kukkien tuoksu.

**

[Röhkö]

Ensinnäkin, aivan ihana ja pohjimmiltaan yksinkertainen nimi tällä sarjalla. Oikeastaan koko sarja on kaunis. Hyvä, että otsikkoa oli avattu jo aivan alussa. En tykkää yhtään absurdiudesta, joten pojoja.
Pakkoavioliitto on muutenkin aiheena mehukas. Aiemmin olen lähinnä tutustunut aiheeseen Hosseinin kirjojen ja GoT:n kautta.
Tässä pidin paljon yksityiskohdista, kuten kuolleista kukista heti alusta. Lämpenin parituksellekin jopa, vaikka epäilin sitä pakkoavioliiton kohdalla. Asetelma on vain niin auttamattoman sovinistinen.
Velven hahmo on mukavan mystinen ja huoliteltu. Jopa tuo "tapa lausua Alisan nimi" oli tosi näppärä keino kuvailla hahmoa.

Olen todella huono kommentoimaan raapalesarjoja, kun en raapaleita ole koskaan oikein ymmärtänyt. Ehkä jonkinlaista monimutkaisuutta olisin juonikuvioon vielä kaivannut, mutta toisaalta tykkään selkeydestä. Ota tässä nyt sitten selvää, mitä koitan pukea sanoiksi! 

Loppuun vielä lempparilauseeni:

Seinille kiinnitetyt lyhdyt pitävät loitolla pahimman pimeän

[Hömöpöllö]

Kommenttikampanijasta huomenta. Lueskelin tätä jo sinä päivänä kun ensimmäiset osat tulivat, mutta en kommentoinut, koska en silloin saanut mitään ihqutusta järkevämpää aikaan.

Ihan ekaksi tämän nimestä, tulee taikamainen fiilis siitä että nimi kuulostaa noin monimutkaiselta ja on kieltä, johon harvoin törmää, mutta merkitys on yksinkertainen eikä liian väkisin väännetty. Muutenkin otsikko pistää silmään ja herättää uteliaisuutta kun ei sen merkitystä tiedä, tosin eriliaset kirjaimet aiheuttivat minulle sen etten ole varma lausumistavasta.

Ensimmäiset osat herättivät mielenkiintoa, mutta valottivat tilannetta myös sopivasti. Osaat hienosti kirjoittaa raapaleita, saat sataan sanaan mahtumaan niin kuvailua, tunnetta kuin selityksiä mitä tapahtuu. Niin vähällä sanamäärällä kaikki tämä, vau! Osat eivät jää katkonaisiksi tai junnaa yhdessä asiassa, vaan ne ovat eheitä kokonaisuuksia, joita on miellyttävä lukea.

Kirjoitat ja kuvailet ihanasti, ja kerrot pieniä yksityiskohtia kuvaamaan tunnelmaa, esim kuolleiden kukkien tuoksu. Ehdoton lempikohtani tähän mennessä on tämä:

Hänen taikuutensa tuoksu on metsän hämärän ja virtaavan veden tuoksu.

♥

Jo tarinan alussa aloin miettiä mikä syy Valveella on ottaa vaimo ja miksi vaimo valitaan niin uhrauksen kaltaisessa seremoniassa (valmistelut, puoliksi pakotetut tytöt jne,) Mutta tämä:

”Isäntä saattaa olla itsepäinen, mutta teidän tulonne todistaa, että hän on hyväksynyt tilanteen. Älkää huoliko."

Heitti kaikki kuvitelmani ja luuloni avioliiton tarkoituksesta päälaelleen, mutta jatkoa lukemallahan se syy selviää

Jään seurailemaan tätä ja odotan innolla miten pariskunnan suhde kehittyy, ja odotan innolla lisätietoja Valveesta ♥

[Okakettu]

Röhkö: Heh, raapaleet ovat minullekin aivan uusi aluevaltaus, joten ymmärrän oikein hyvin, että ne voivat olla aika vaikeita kommentoida. En yleensä käytä vierasperäisiä sanoja tekstejä nimetessäni, joten on ollut huojentavaa, että Ævintýrista on nimenä tykätty - mikään muu ei vain yksinkertaisesti tuntunut sopivan tähän!
Hienoa myös, että yksityiskohdat miellyttivät, sillä juuri niistähän nämä raapaleet kieltämättä vähän väkisinkin muodostuvat. Juoni tulee jonkin verran vielä mutkistumaan tämänhetkisestä asetelmasta, vaikkakin vain raapeleiden määrän ja omien taitojeni rajoissa... Kiitos paljon kommentistasi!! :>

Hömöpöllö: Kyllä ihkutuskommentitkin ovat enemmän kuin sallittuja - minulle tärkeintä on ennen kaikkea tieto, että joku ylipäätään lukee tätä! Ilahduttavaa yhtäkaikki, että tulit tämän kommentikampanjasta valinneeksi, ja että olet pitänyt tästä! Nämä ovat tosiaan ensimmäisiä sadan sanan raapaleitani, joten oli hirmu kannustava kuulla, että ne ovat mielestäsi onnistuneita.
Valven motiivit avioliitolle eivät tosiaan ole aivan yksiselitteiset, ja ne selviävät, hmm, aikanaan! Kiitos paljon kommentistasi, toivottavasti tämä kiinnostaa myös jatkossa. ^^

(Niin, ja suuri kiitos vielä Nevillalle ja Miss-schoolweekille, jotka olivat tämän pistäneet ehdolle kommenttikampanjaan!)

**

18.

Herään enkä hetkeen tiedä, missä olen. Sängyn sijasta makaan lattialla hiussuortuvien valuessa sotkuisena vyyhtenä kasvoilleni. Ensimmäinen selkeä muistikuva, josta saan kiinni, on harmaasilmäinen maagi sanomassa hiljaa nimeni hämärän yli.

Pala palalta loputkin muistot terävöityvät. Nousen vaivalloisesti pystyyn välittämättä uupumuksesta, jonka tunnen yhä luissani, ja hapuilen tieni seinänvierustalle ottaakseni jostakin tukea. Ikkunasta paljastuva valonhäivä saa minut ajattelemaan, että normaalisti olisin tähän aikaan jo tekemässä tilan töitä.

Mitä minun on maagin linnassa määrä tehdä? En halua miettiä sitä liikaa, ja silti kysymys on pääni sisällä häiritsevän äänekäs. Hän on koko aikana hädin tuskin puhunut minulle.

Ajatukseni keskeytyvät kuullessani ovelta vaimean koputuksen.

”Alisa-neiti?”

19.

Annan Eddan selvittää hiuksistani sitkeimmät yön tekemät solmut, mutta vaatteet valitsen ja puen itse. Yritän olla välittämättä taloudenhoitajan läsnäolosta vetäessä ylleni yksinkertaisen tunikan, joka on etäisesti samanlainen kuin minulla kotona. Tunnen se päälläni itseni enemmän Alisaksi ja vähemmän valintaseremonian muukalaiseksi, vaikken tiedä, kumpi minun oletetaan täällä olevan.

”Isäntä pyysi kertomaan, että voitte tutkia kalvaslinnaa vapaasti”, Edda sanoo. ”Teiltä kielletyt huoneet on suljettu tiukasti, joten ette vahingossakaan päädy minnekään, minne ei pitäisi.”

Kuinka huomaavaista. ”Onko hän itse paikalla?”

”Isäntä on matkustanut tapaamaan erään rannikkokylän neuvostoa. Älkää huoliko, hän palaa takaisin illansuussa.”

Tieto siitä, että Valve on muualla, tekee hengittämisestä hiukan helpompaa.

20.

”Isäntä on tämän alueen ainoa maagi, joten hän on hyvin kiireinen. Monet kaipaavat hänen apuaan”, Edda selittää minulle kulkiessamme edellisillalta tuttua käytävää pitkin. Sen hämärä ei ole tänään yhtä läpitunkevaa, kiitos ikkunoista sisään vuotavan auringonvalon.

”Täälläpäin on siis… tavallista pyytää maagin apua?” Ajatus tuntuu oudolta. Kotikylässäni taikuus oli salaisuus, josta ei puhuttu: sen olemassaolosta tiedettiin, mutta kukaan ei todella halunnut uskoa siihen isää lukuun ottamatta. Hovissa kaikki oli kai toisin.

”Voi, sillä on pitkät perinteet. Isäntä on muuttanut monien elämän paremmaksi. Eikä hän pyydä juuri mitään palkkioksi! Toisin kuin…”

”Toisin kuin?”

Mutta Edda vain pudistaa päätään eikä sano enää mitään.

**

[Okakettu]

21.

Ensimmäinen aamiaiseni linnan ruokasalissa on ylenpalttinen, mutta myös yksinäinen. Edda ei jää pitämään minulle seuraa, vaan katoaa omien askareidensa pariin aterian tarjoiltuaan.

Syön hiljaisuudessa, ympärilläni pelkkää tyhjää tilaa, joka on aivan toista kuin aamuisin kotona. Ruoka sentään on lohduttavan tavallista: kuumaa puuroa, vastaleivottua leipää, hilloa. Minun on vaikea kuvitella maagia nauttimassa sellaista aamiaista, mutta ehkä se onkin vain kaltaiselleni ihmistytölle tarkoitettu.

Maistelen hitaasti vähän kaikkea pitääkseni loppupäivän vielä hetken loitolla. Samalla en voi olla miettimättä, kuka ruoan oikein on valmistanut – Eddako? Hänen aiemmat sanansa häilyvät mielessäni, vaikka yritänkin olla välittämättä. Olen varma, ettei linna suostu paljastamaan minulle salaisuuksiaan noin vain.

22.

Lähden lopulta katselemaan ympärilleni, koska en tiedä mitä muutakaan tekisin. Minulla ei ole ollut näin paljon tyhjiä tunteja käytettävissäni sitten lapsuuden - isän kuoleman jälkeen täysin omiani olivat olleet ainoastaan lyhyet hetket työnteon ja nukkumisen välissä. Muu aika oli kulunut tilan hengissä pitämiseen.

Kaikki se vain, että päätyisin lopulta tänne.

Kierrän ensimmäiseksi läpi minulle jo tutun käytävän, mutten löydä mitään erikoista: vain oman huoneeni kaltaisia pieniä huoneita, joiden pintoja peittää hämärän lisäksi himmeä pöly. Saan kuitenkin vaikutelman, että linnassa on ollut joskus kauan sitten enemmän asukkaita kuin nyt.

Maageja, ihmisiä vai aivan muita olentoja, siihen en ehkä halua saada vastausta.

23.

Käyn kalvaslinnan läpi käytävä ja kerros kerrallaan, kävelen läpi aution hiljaisuuden, vaikken tiedä mitä toivon sillä saavuttavani. Maagi Valven linna saattaa ulkopuolelta näyttää aivan satukirjan piirrokselta, mutta seinien sisäpuolella ei ole juuri mitään sadunomaista.

Tai, ei ainakaan minulle. Kuten Edda sanoi, on myös ovia, joista en pysty kulkemaan. Niiden kohdalla tunnen jonkin voimakkaan, kuin ehdottoman kiellon, tapailevan sormenpäitäni jo kauan ennen kuin edes kosketan ovenkahvaa. Linnan ylin kerros on kokonaan sen vallassa, joten oletan sen kuuluvan yksin Valvelle.

Tulen ajatelleeksi, ettei minulla ole aavistustakaan siitä, miten hänen taikuutensa toimii. Kieltojen lähettyvillä ilmassa on outoa painavuutta, kuin taivaassa ennen ukonilmaa.

24.

Vaikka en pelkää yksinoloa, olen helpottunut löytäessäni tieni lopulta linnan keittiöön, jossa Edda valmistaa päivällistä. Keittiö on mittasuhteiltaan pieni, selvästi juuri hänenlaistaan varten suunniteltu. Nähdessään minut taloudenhoitaja suo suuntaani iloisesti yllättyneen, terävähampaisen hymyn.

”Alisa-neiti! Joko tutkitte paikkoja kylliksi?”

Ajattelen kaikkea näkemääni. ”Pidin kovasti kirjastosta.”

”Lukusali onkin isännän silmäterä”, Edda sanoo mielissään. Katson, kuinka hän kumartuu kohentamaan tulta tulisijaa, enkä voi olla kysymättä:

”Voinko olla jotenkin avuksi?”

”Voi, ei teidän tarvitse!”

”Mutta haluaisin”, sanon rehellisesti. ”En oikein osaa olla toimettomana.”

Edda tarkastelee minua hetken mustilla kivisilmillään. Lopulta hän sanoo myötätuntoisesti:

”Näen sen teistä kyllä. Voisitte pilkkoa nuo vihannekset, jos todella tahdotte.”

25.

Vajoan kiitollisena työnteon yksitoikkoiseen, tervetulleeseen rytmiin, jonka vuodet tilalla ovat kaivertaneet minuun kiinni. Tekemäni askareet ovat pieniä verrattuna entiseen, mutta olen iloinen saadessani tehdä edes jotakin. Eddakaan ei tunnu pistävän seuraani pahakseen, vaan juttelee minulle niitä näitä. Saan selville, että hän on asunut kalvaslinnassa paljon pidempään kuin Valve, joka on maagiksi verrattain nuori.

”Mitä se oikein tarkoittaa?” En usko, että nuoruus merkitsee meille samaa asiaa.

”Hän oli entisen isännän oppipoika. Tämän kuoltua hänestä tuli kalvaslinnan uusi omistaja.”

Pohdin kuulemaani samalla, kun pilkon porkkanoita päivälliskeittoa varten.

”Perivätkö oppipojat aina maagin?”

”Jos he ovat kelvollisia. Parempaa uutta isäntää olisi tuskin voinut toivoa.”

**

A/N2: Katkaisin raapaleet tällä kertaa ehkä vähän huonosta kohtaa, mutta seuraavissa Alisalle (ja lukijoille) on tulossa sen verran paljon uutta informaatiota, että ajattelin varata niille oman tilansa. Tai jotain.

[Orenji]

Kaveri vinkkasi, joten päädyin sen kummempia kyseenalaistamatta lukemaan edes alkutiedot. Luonnollisestikin fantasia sai mut heti innostumaan hiukan liikaa ja lukaisin tämän kauhealla vauhdilla tähän pisteeseen saakka. :') Jo otsikointi oli kiehtova ja teksti vain jatkoi samalla linjalla, vaikka lievät Syrhämä-vibat iskivätkin. Tykkään siitä selkeydestä, jolla kuljetat juonta eteenpäin, asiat selviävät yksi kerrallaan juuri sellaiseen tahtiin, että mielenkiinto pysyy yllä. Eipä ole paljoa valittamisia, mitä nyt toisinaan joku lause kuulostaa kummalta mun korvaani, mutta sekin on niin mielipideasia!

Mitä nyt olen tässä vaiheessa jdeaa saanut kaavittua kokoon, se kuulostaa jännittävältä ja uudelta, en tällaista ole kyllä ennen lukenut. Omaperäisyys on myös yksi niistä asioista, jotka pitävät tämän tekstin kivasti kasassa. Odotan seuraavia käänteitä innolla, tuntuu siltä, että nyt ollaan päästy vasta kunnolla alkuun! Haluan tutustua Alisaan ja Eddaan paljon paremmin, Valveesta puhumattakaan, hänellä lienee paljon mielenkiintoisia ajatuksia ja toimia. Seurailen siis jatkossakin, vaikken joka väliin ehtisikään pudottaa kommentintapaista, kiitoksia!

[Kaarne]

Jaahas, en näemmä sitten ole kommentoinut kolmea viimeisintä olleenkaan - hyi minua! (Hotkaisen nämä aina niiden ilmestyttyä, mutta jos en kommentoi heti, se tuppaa välillä jäämään - pahoittelut siitä!)

Tästä tarinasta on nopeaa tahtia muodostumassa yksi suosikeistani Finioriginaaleissa. Vähän hirvistelen jo nyt tuota sadan raapaleen rajaa, koska takana on jo neljännes, mutta no, pitää kestää. Kaikki tarinat loppuvat aikanaan.

Tykkään valtavasti Eddasta ja siitä, miten hiljainen ja rauhallinen tahti kahdessa viimeisimmässä osassa on ollut. Lukijalla on aikaa vaeltaa pitkin linnaa Alisan kanssa ja tottua uuteen tilanteeseen, ja se vuorostaan auttaa kiintymään ja samaistumaan hahmoon. Eddasta en kauheasti saanut otetta, mutta nuo kivisilmät kyllä herättivät kiinnostukseni (ja tietenkin kaikki tuo vihjailu Valvesta ja morsiamesta ja muusta).

”Sisään ei pääse, ellet salli sitä.”

”Et edes sinä?”

 Vastaamisen sijasta Valve vain hymyilee vinosti.

Mulla on heikkous vinoihin hymyihin, joten luonnollisesti pidin tästä kohdasta hirveästi, hihi. Ylipäätään olen edelleen ihan fiiliksissäni Valvesta, mutta tykkään muutenkin kirjoitustyylistä ja Alisasta ja siitä, miten paljon saat tarinaa mahdutettua raapaleisiin, hienoa työtä! Yksityiskohtana tuo, että Alisa ei osaa olla toimettomana, oli myös osuva ja kertoi parissa sanassa hahmosta paljon.

Äämmmöö, ei musta nyt irtoa taas mitään tämän järkevämpää, mutta innolla taas odottelen jatkoa. Jospa ryhdistäytyisin sitten taas näiden kommenttien suhteenkin.

[LillaMyy]

(Hotkaisen nämä aina niiden ilmestyttyä, mutta jos en kommentoi heti, se tuppaa välillä jäämään - pahoittelut siitä!)

Huomaan itsessäni vähän samaa vikaa, mutta josko nyt vaikka saisin paikattua tilanteen tällei yli 20 raapaletta edellisen kommentin jälkeen...

Tulen ajatelleeksi, ettei minulla ei ole aavistustakaan siitä, miten hänen taikuutensa toimii.

Raapaleesta 23 bongasin tuplakiellon. En tiedä, oliko tuo vahinko vai tarkoitus, mutta ajattelin nostaa tuon esille kuitenkin.

En nyt jaksa ruveta jokaista raapaletta erikseen kommentoimaan, joten lätisen tähän sitten jotain tästä yleisellä tasolla. Tykkään siitä, kuinka näissä oikeastaan jokaisessa tavallaan kulkee mukana se pakkoavioliiton teema, vaikka siitä ei välttämättä mitään puhuttaisikaan, koska koko ajan tätä lukiessa ainakin mulla on sellainen tausta-ajatus, että Alisa tässä opettelee asumaan tuolla, koska mentyään naimisiin Valven kanssa he tulevat varmaan asumaan kalvaslinnassa elämiensä loppuun asti. Siinäkin kohtaa, kun Alisa seikkaili ympäri linnaa, tuntui kuin hän olisi tutustumassa tulevaan kotiinsa, mitä hän tietysti olikin, vaikkei sitä niin ilmaistukaan tarinassa.

Eddan kohtaaminen oli mielenkiintoinen tilanne, koska hän on selkeästi aivan erilainen (niin fyysisesti kuin henkisestikin) kuin Alisa ja Valve, joten tulee mielenkiintoista seurata näitä kolmea jatkossakin. Samoin tuo Alisan pyyntö, että hän pääsisi tekemään jotain töitä ja Eddan jotenkin vastahakoinen myöntyminen siihen antaa odottaa, että Alisan rooli Valven morsiamensa ei ilmeisesti ole kovin sovelias keittiön puolella, joten odotan mielenkiinnolla, miten tämän käy sitten, kun ne häät kenties varsinaisesti jopa ovat. Loppuun vielä muutamia suosikkilaineistani tähän mennessä.

ehkä minun jonakin päivänä on löydettävä tieni takaisin kotiin.

<3

Hiuksissani on edelleen vaimea kuolleiden kukkien tuoksu.

Todella vaikuttavaa, ja tykkään tämän jatkumosta aloitukseen, jossa mainittiin myös kuolleet kukat hiuksissa.

Tieto siitä, että Valve on muualla, tekee hengittämisestä hiukan helpompaa.

Tämä kertoo hienosti siitä, kuinka epävarma Alisa (ainakin vielä) on tämän kaiken keskellä.

[Talviomena]

Pieni välikommentti tähän myös minulta, joskaan en edelleenkään siirry kovin analysoivalle linjalle, pahoitteluni. :'D

Minulle iski aika vahvat (Disneyn) Kaunotar & Hirviö -fiilikset noista lukituista ovista, pienikokoisesta palvelijasta ja Alisan angstista yksin omassa huoneessaan. Oikeasti, melkein odotin Alisan alkavan jutella vaatekaapin kanssa! :'3

Sikäli kun aloin lukemaan tätä Valveen takia, niin Valvea kaipailen jo kärsimättömästi. Vähän liikaakin Alisaa omaan makuuni (ihan niin kuin päähenkilön tehtävä olisi olla esillä... eikun mitä?) :-D

[Okakettu]

A/N: Valitettavasti en tällä kertaa ehdi vastaamaan kommentteihinne erikseen, sillä nettiyhteyteni on viime päivinä toiminut viiden minuutin pätkissä silloin, kun sitä sattuu huvittamaan. Halusin kuitenkin saada nämä seuraavat raapaleet julkaistua ihan jo kommenttiennekin kannustamana. Ne ovat piristäneet minua hurjasti, varsinkin kun olen muuten ollut lomani loppumisesta johtuvan angstin vallassa. Kiitos hirmuisesti! Niin, ja erityiskiitos myös Orenjin kaverille vinkkauksesta, hienoa että tätä tarinaa on päädytty lukemaan sellaistakin kautta. :>

Tulin vastikään muuten siihen lopputulokseen, että tasan sata raapaletta ei taida sitten kuitenkaan olla tämän tapauksessa kiveen kirjoitettu määrä. Periaatteessa tarina on kyllä mahdollista kertoa 10 000 sanan puitteissa, mutten halua ottaa asiasta stressiä. Tämä on nyt vähän tämmöinen etukäteisvaroitus, ettette tunne itseänne ihan hirveän petetyiksi, mikäli 100 raapaleesta tuleekin lopulta esmes 120... Sata raapaletta on silti edelleenkin tavoitteeni.

**

26.

On myös paljon, mitä Edda jättää sanomatta. Huomaan sen kyllä, mutten halua painostaa häntä. Siksi keskityn pelkästään yksinkertaisiin kysymyksiin: siihen, valmistaako Edda ateriat aina itse ja mistä hän saa niihin kaiken tarpeellisen.

”Olemme pitkälti omavaraisia, mutta isäntä tuo matkoiltaan usein kaikenlaista - mausteita ja sen sellaista”, Edda kertoo.

”Teidän kasviksenne ovat erinomaisia”, sanon kädessäni olevaa tomaattia tarkastellen. ”Näistä saisi varmasti hyvän hinnan Kalhaman markkinoilla.”

”Kävittekö te siellä usein?”

”Aina keskiviikkoisin. Markkinapäivät olivat minun vastuullani.” Malva tuli tosin usein mukaani, koska hän oli minua paljon taitavampi pitämään myyntipuheita. Hassua, kuinka helposti niin pieni yksityiskohta menneestä muuttuu nyt rintakehäni takana kivuksi.

27.

”Rannikon väki maksaa usein maagin palveluksista ruokatarpeina”, Edda puhelee. ”Pidättekö te kalasta, Alisa-neiti? Kuka tietää, ehkä isäntä tuo simpukoitakin.”

Hymyilen piristämisyritykselle vaisusti. ”Hän on ilmeisesti paljon poissa?”

”Voi, se muuttuu kyllä nyt, kun te olette täällä.”

Edda ei kuitenkaan kuulosta niin sanoessaan täysin varmalta. Lausun huomion ääneen miettimättä sitä sen kummemmin, ja siksi hämmennyn, kun taloudenhoitajan kasvoilla häivähtää syyllinen ilme.

”Isännän pitää vain totutella ajatukseen, siinä kaikki.”

Rypistän kulmiani, sillä tunnistan toiveikkaan sävyn hänen äänestään: se on sama, jolla hän puhui minulle edellisenä iltana Valven itsepäisyydestä, tilanteen hyväksymisestä. Pahat aavistukset täyttävät pääni.

”Totutella mihin - minuunko? Hänhän tätä juuri tahtoi.”

28.

Edda välttelee huolellisesti katsettani.

”Asia ei ole aivan niin yksinkertainen, Alisa-neiti.”

Tuijotan häntä. Minulle asia on ollut äärimmäisen yksinkertainen: maagi tahtoo itselleen ihmismorsiamen. Se on jotain, johon olen upottanut kaikki pelkoni ja toiveeni.

”Ei kyseessä varsinaisesti salaisuus ole, mutta en tiedä, pitäisikö isäntä siitä, että kertoisin…”

”Kertoisit mitä?”

Edda vain vilkaisee suuntaani anteeksipyytävästi ja keskittää huomionsa patoihin ja kattiloihin. Taloudenhoitajan hartioiden asento kielii kuitenkin huonosta omastatunnosta. Se saa minut sanomaan hiljaa:

”Ole kiltti, Edda. On niin paljon, mitä en ymmärrä.”

Astioiden kolina vaimenee lopulta. Edda huokaa syvään.

”Kyllä teillä on oikeus tietää. Mitä, jos kävisimme kävelyllä? Haluaisin näyttää teille jotakin.”

29.

”Se ei ollut isännän itsensä päätettävissä."

Me kuljemme linnaa reunustavien puiden katveessa. Metsän äänet ympärilläni vaimenevat vaimenemistaan, kun Edda selittää tilanteeni todellisen luonteen minulle:

”Kalvaslinnan maagin ja kuningaskunnan välillä on vallinnut sopimus maagin oikeudesta ihmispuolisoon jo kauan ennen häntä. Se solmittiin aikoinaan isännän mestarin aloitteesta.”

Taloudenhoitajan kaarnakasvot ovat synkät, aivan kuin hän muistelisi jotakin epämiellyttävää.

”Isäntä ei kuitenkaan ollut halukas jatkamaan sopimusta periessään linnan, ja se sopi hovillekin… kunnes nykyinen kuningas kruunattiin. Isäntä ei ole puhunut siitä minulle juurikaan, mutta hovi alkoi silloin painostaa häntä asiasta.”

”Mutta… miksi? Mitä kuningas sopimuksesta saa?”

”Varmasti jotakin korkeaan hintaan, mutten tiedä tarkkoja yksityiskohtia.”

30.

”Mitä hovi voisi mahtaa Valven kaltaiselle maagille?”

Ymmärrän kuitenkin heti sanat lausuessani, että kyse on jostain aivan muusta - lupauksesta, jota hän ei voi rikkoa. Totuus hiipii luokseni vaivihkaa:

Minä olen pelkkä keino saada hovi hiljaiseksi.

Jostakin syystä minua melkein naurattaa, vaikka en ole edes varma, minkä vuoksi. Ajattelen olkapäille putoilevia terälehtiä, hovin päivästä toiseen meille kuiskuttamia valheita. Tapaa, jolla hän katsoi minua seremoniassa.

”Teillä ei ole mitään syytä huoleen, Alisa-neiti”, Edda kiirehtii vakuuttamaan minulle. ”Tulonne on ehdottomasti toivottu asia. Hän on hyvä, oikeudenmukainen isäntä, joka ei varmasti kohtele teitä kaltoin. On totta, että olemme odottaneet morsianta saapuvaksi kalvaslinnaan jo pitkään.”

31.

”Niin”, sanon, mutten voi estää valjua hymyä kohoamasta huulilleni: se tuntuu kasvoilla täysin väärältä.  Eddan katse on täynnä huolta.

”Alisa-neiti…?”

”Ei minulla ole hätää, Edda. Kiitos, kun kerroit.”

Ainakin ymmärrän nyt, etten ole kaikessa vastentahtoisuudessani yksin. Sen pitäisi kai tehdä oloni paremmaksi, mutta sen sijaan minua ympäröivän maailman ääriviivat tuntuvat entistäkin epäselvemmiltä. Edda ei sitä huomaa, vaan sanoo huojennustaan peittelemättä:

”Kaikki kääntyy kyllä vielä parhain päin.”

Minua ei kuitenkaan huvita enää keskustella aiheesta. ”Mitä sinun pitikään näyttää minulle?”

Edda piristyy silminnähden. ”Tosiaan. Haluaisitteko tietää, mistä saamme kasviksemme? Minun pitäisi käydä puutarhassa hakemassa muutamia yrttejä ateriaa varten.”

Pysähdyn kesken askeleen.

”Puutarhassa?”

32.

Puutarha paljastuu linnan eteläsiiven luota kuin salaisuus, kylpien kaikessa siinä auringonvalossa, joka muualta puuttuu. Tunnen jo kaukaa yrttien voimakkaan tuoksun. Edda hymyilee leveästi nähdessään ällistyneen ilmeeni saapuessamme viljelmien luo.

”Hieno, eikö?”

Nyökkään mykistyneenä. Yrttien lisäksi erotan vihannespenkin, kukkia - sekä kirkkaanpunaisia omenia täynnä olevan puun, jollaisia en tiennyt kasvavan näin pohjoisessa. Kurotan koskettamaan varovasti sen runkoa, aivan kuin kyseessä olisi sittenkin taikuuden luoma illuusio, joka voisi yhtäkkiä muuttua tuhkaksi sormissani.

Erilaisia kukintoja tuntuu olevan kaikkialla, minne katson. En ole koskaan nähnyt mitään niin kaunista.

”Onko tämä puutarha sinun, Edda?”

”Ei sentään. Isäntä huolehtii tästä.”

Huomaan, että aivan puutarhan perällä kasvaa päivänkakkaroita.

33.

”Edda kertoi näyttäneensä sinulle puutarhan.”

Selailemani kirja on tipahtaa sylistäni, vaikka hänen äänensä onkin pehmeä lukusalin hiljaisuutta vasten. Iltahämärä on jo kauan sitten värjännyt huoneen tummansinisellä, joka tekee piirrosten erottamisesta hankalaa. Pakottaudun silti tuijottamaan kuvaa edessäni.

”Niin”, vastaan jäykästi, kääntymättä. ”Autoin hiukan yrttien kanssa.”

”Kuten myös keittiössä, kuulin. Ei sinun tarvitsisi tehdä sellaisia töitä.”

Hän melkein sanoo, ei enää. On selvää, että hän tietää käsieni karkeudesta, niiden lukuisista hiertymistä ja kulumista - arvista, jotka eivät haalene. Ajattelen puutarhassa viipynyttä valoa ja sanon hiljaa:

”Haluaisin silti.”

Valve vain hymähtää vastaukseksi. Kumpikaan meistä ei mainitse sanallakaan siitä, mitä Edda minulle kertoi.

**
A/N2: Näihin (noin sataan kertaan uudelleenkirjoitettuihin) raapaleisiin päättyi tarinan toinen osio. Seuraavalla kerralla Alisa saa vieraan, minkä myötä Valve puhuu enemmän kuin kolme lausetta ja selviää viimeinkin, mitä ævintýr tarkoittaa (ainakin suurin piirtein). Ai niin, ja kuunnelkaa muuten Florence and The Machinen uudelta albumilta laulu Hiding! Flo on selvästi kirjoittanut Alisasta ja Valvesta kertovan kappaleen. :-D

[Okakettu]

Kommentteja! ♥ Kiitos, että jaksatte niitä kirjoittaa, tulen niistä aina ihan ylenpalttisen iloiseksi. Teen nyt vähän nurinkurisesti ja vastailen myös noihin kommentteihin, joihin en viimeksi ehtinyt.

Orenji: Kuten tosiaan jo aiemmin sanoin, suuri kiitos myös kaverillesi tekstin vinkkaamisesta! Hienoa kuulla, että olet tästä pitänyt, ja että idea on mielestäsi omaperäinen, vaikka vaikutteita olen toki saanut sieltä sun täältä. Toivottavasti Syrhämä-vibat ajan kanssa häviävät, ainakin se on nyt oma tavoitteeni tekstiä kirjoittaessa. : D Ævintýr on tosiaan monilta osin vielä aivan alkutekijöissään, enkä malta odottaa, että pääsen esittelemään hahmoja ja maailmaa paremmin. Kiitos paljon kommentistasi!

Nevilla: Voi, olen hirmuisen otettu siitä, että pidät tästä noinkin paljon! Toivottavasti saan tarinan pysymään tykättävänä myös jatkossa. Lopullinen raapalemäärä saattaa tosiaan vielä vaihdella, joten voi olla, ettei tarina sittenkään lopu tasan sataan raapaleeseen. Edda on ehdottomasti yksi omista suosikkihahmoistani, joten hienoa, että olet hänestä tykännyt - vaikka toisaalta ymmärrän myös, ettei hänestä vielä oikein ole saanut hahmona kunnolla otetta. Toivon mukaan asia muuttuu ajan myötä, sillä minulla on hänestäkin vaikka mitä kerrottavaa... Heh, minäkin olen heikkoina vinoihin hymyihin, joten olin luonnollisesti erittäin onnellinen kirjoittaessani kyseistä kohtaa. : D Varsinkin, kun Valve ei vielä hirveästi ole väläytellyt eri puolia persoonastaan. Kiitos jälleen kerran suunnattomasti kommentistasi!

LillaMyy: Oli kiva kuulla, että olet pysynyt tämän lukijana ensimmäisten raapaleiden jälkeenkin! Kiitos myös typon bongaamisesta, tuplakielto ei missään nimessä ollut tarkoituksellista. Mietin kirjoittaessani vähän huolestuneena, tuleeko pakkoavioliitto tekstissä tarpeeksi hyvin ilmi, kun siitä ei varsinaisesti hirveästi puhuta, joten oli huojentavaa kuulla, että näin mielestäsi oli! Pohdintasi Alisan roolista Valven morsiamena ja Edda&Alisa&Valve-kuviosta olivat myös oikein osuvia, moisia mietteitä on aina ilo lukea. Kiitos todella paljon kommentistasi!

Talviomena: Kuten sanottu, kaikenlaiset kommentit otetaan ilolla vastaan, ei niiden tarvitse olla syväluotaavia pohdintoja tai mitään. :> Ihan ensimmäisessä versiossa tämä tarina oli itse asiassa eräänlainen Kaunotar ja Hirviö -sadun muunnelma, joten samankaltaisuus voi johtua siitäkin? Tarkoituksellista moinen ei kyllä ole, joten toivottavasti saan mahdollisen samankaltaisen tunnelman jatkossa karistettua. Harmi, etteivät Alisaan keskittyneet raapaleet ole niin paljon innostaneet - tarinassa tullaan jatkossakin menemään hänen ehdoillaan, mutta kyllä se Valvekin sieltä vielä ilmestyy! : D Kiitos paljon kommentistasi!

Vanilla M. Ilmeeni oli näkemisen arvoinen, kun näin sinun kommentoineen tätä! Herkistelin tässä joku aika sitten Syvänmerensukeltaja-ficcisi kauneudelle ja, ää, apua. Olen aivan mielettömän otettu, että olet pitänyt Ævintýrista noinkin paljon, ja että eri osa-alueet tuntuvat olevan kunnossa. Maininta hahmojen moniulotteisuudesta ilahdutti erityisen suuresti. Raapalemitassa on omat hankaluteensa, mitä hahmojen kuvaamiseen tulee, joten ihana kuulla, etteivät Alisa ja kumppanit ole jääneet täysin yksipuolisiksi.  Kommenttisi kalvaslinnan idyllisyydestä teki minut myös kovin iloiseksi, koska jotain sen suuntaista tunnelmaa olen hakenutkin, vaikkei se Alisan silmin kerrottuna välttämättä vielä niin hyvin välitykään... Alisan ja Valven suhde on tosiaan vielä aivan alkutekijöissään, mutta pian he joutuvat kohtaamaan toisensa kunnolla tämänhetkisen väistelyn sijasta, ja Valvesta saadaan tietää lisää siinä sivussa. Kiitos hirmuisesti kommentistasi!

mimamu: Originaalit ovat kieltämättä siinä mielessä aivan oma maaperänsä, mutta älä silti suotta ota kommentoinnista turhia paineita, tämän tekstin tapauksessa ne eivät ainakaan ole tarpeen. :> Hirmu ilahduttavaa, että löysit tiesi lukemaan tätä, ja että olet tykännyt! Hienoa, että joku on pitänyt tuosta uudesta käänteestä, minulle kun oli alun alkaen selvää, että saan kirjoitettua pakkoavioliitosta vain, jos tilanne on yhtä hankala molemmille osapuolille. Haa, kirjastohuomiosi on erittäin hyvä! Mietinkin tässä uusia raapaleita naputellessani, milloinkohan joku alkaa asiaa ihmettelemään. Mitähän osaisin kertoa spoilaamatta... Sanotaanko, että olet oikeilla jäljillä, ja että asiaan tulee kyllä selvennystä aikanaan - osaltaan kun asiaan vaikuttaa myös minäkertojan epäluotettavuus. Jälkiviisaana voin sanoa olevani ehdottomasti samaa mieltä tuosta rynnimisestä, se ei kokonaisuuteen sovi. Kiitos sinullekin todella paljon kommentistasi!