Ikäraja: S
Fandom: Kreikan mytologia
Paritus: Hekate/Khione
A/N Täällä viime yönä sataneen ensilumen kunniaksi istuin koneella tuli kirjoitettua tällainen. Kommentit ovat yhä edelleen kivoja, enkä vieläkään pure, joten rohkeasti vain.
TALVI
Ensilumi
Ensilumi oli kaunis, puhdas ja koskematon. Pienet hiutaleet tanssivat hiljalleen ilmassa kohti kuolemaansa. Myös Khione osasi tuon tanssin askeleet, mutta nyt hän ei halunnut tanssia. Hän halusi vain jatkaa kävelyä. Kun ihmiset heräisivät aamulla, he eivät näkisikään tasaista valkoisuutta, sillä nuo pienet hiutaleet eivät varmasti peittäisi kahden jumalattaren jalanjälkiä. ”Silti näin on hyvä”, Khione ajatteli. ”Hyvä että jälkiä on kahdet, sinun korkokenkiesi ja minun paljaiden jalkojeni. Nuo kengät tekevät sinusta pidemmän kuin minä olen, mutta minä haluan tuntea lumen kylmyyden jalkojeni alla. Samalla tavalla kuin haluan että sinä kävelet siinä minun vierelläni pilaamassa tämän maiseman.”
Lumisota
Märkä lumipallo osuu minua takaraivoon. Käännyn raivoissani katsomaan, kuka se oli ja näen sinut puiden lomassa. Vihani haihtuu, kun katson ilmettäsi, sillä kuinka minä voisin olla vihainen, kun näen sinun tavallisesti niin jäisten silmiesi nauravan? Naurusi helinä jää soimaan, kun juokset minua pakoon metsään. Tietysti minä juoksen perääsi. Kun minä saan sinut kiinni, sinä annat minulle lumipesun ja minä yritän heittää sinua lumella.
Kun me tulemme takaisin sille pienelle mökille, jonka Artemis meille lainasi olemme kummatkin märkiä ja iloisia kuin pikkulapset.
Talvipakkanen
Kun pakkaset paukkuvat, sinä olet elementissäsi. Olet ylpeä, voimakas ja kaunis. Ja minun. Minun jää kuningattareni. Me olemme yhdessä ja onnellisia, mutta sinä olet kylmä ja minä olen synkkä ja me molemmat olemme ylpeitä ja mahtavia. Emmekä me naura kuten muut onnelliset parit. Kun lumi on nuoskaa ja pimeä vain iltahämärää, silloin mekin nauramme, mutta emme nyt kun pimeys on mustaakin mustempaa ja lumi kuin puuteria, mutta tappavan kylmää. Nyt me seisomme vierekkäin kun patsaat ja annamme muiden jumalten yrittää sortaa meitä. Mutta yhdessä me olemme vahvoja, kun paukkuvat pakkaset tähdettömässä yössä.
Loskaa
Kun talvi alkaa olla lopuillaan, kaunis lumi muuttuu märäksi harmaaksi loskasi. Ja niin muuttaa myös minun mielialani, me tiedämme sen molemmat. ”Sinua kaivataan Olympoksella, Hekate”, Hermes sanoo. Ja sinä menet, enkä minä sinua siitä syytä.
Kaikki nauravat, kun kevät tulee, mutta en minä. Minä istun yksin omassa tornissani täällä pohjoisessa, mihin tuo kaamea loska yltää viimeisenä. Ja kun se yltää tännekin, minä suljen ikkunat ja menen sudentaljojen alle piiloon kevättä ja naura. ”Hekatelta tuli viesti: ”Olympokella on taas ongelmia, pärjäile”.” Ja minä huudan ja kiljun sanattomia sanoja ja paiskon esineitä ja jäädytän jokaisen joka häiritsee minua. Mutta kun kaikki loska on mennyt, minä rauhoitun taas, sillä talvi tulee aina takaisin.
