Nimi: Kohtalon ivaa
Beta: Eipä olla, muahahaa.
Ikäraja: Sallittupa, tämä taitaa olla
Tyylilaji: Draama, ehdottomasti. Angstiakin ehkä jossain kohdin.
Paritukset: Mainintana James/Narcissa ja Lucius/Narcissa, muuten paritukseton
Yhteenveto: Harry kuuntele, minä olen isäsi, mutta olen kuollut. Anna Luciuksen olla isäsi niin kuin hän on tähänkin asti ollut. Anna hänelle anteeksi. Hän on kuitenkin huolehtinut sinusta omalla tavallaan, katsonut, että sinulla on puhtaat vaatteet päälläsi, katto pään päällä ja että saat ruokaa. Hän on huolehtinut sinusta yhtä hyvin kuin Dracosta, kohtelee teitä vain eri tavalla.
Haasteet: One true something 20, sillä vaihdolla, että Lucius on Harryn isä.
A/N: Ehkä pisin one-shottini koskaan, huh. Kolme sivua, olkaa ylpeitä. Juttu vain jatkui ja jatkui. Pidän itse joistakin kohdista. Lopetus jää ehkä hiukan auki, mutta niin sen kuuluukin.
Kohtalon ivaa
Harry istui Pimeyden voimilta suojatumisen tunnilla, virne naamassaan. Rohkelikon kultapojat katselivat luihuista pelokkaana, mutta Harry ei siitä välittänyt. Luihuistytöt ahmivat Harrya katseellaan. Harry huokaisi, pörrötti mustia hiuksiaan ja alkoi keinumaan tuolinsa takajaloilla. Tunti oli tappavan tylsä, vaikka sitä pitikin Harryn isä, Lucius Malfoy. Harryn kaksoisveli, Draco Malfoy istui toisella puolella luokkaa, mutta poiketen veljensä tavoista, tämä kirjoitti kiihkeästi muistiinpanoja. Harry kopioisi kuitenkin muistiinpanot myöhemmin veljeltään.
”Malfoy.”
Harry säikähti ääntä, mutta siirsi katseensa Emilia Phonin hiuksista suoraan eteenpäin. Hänen isänsä seisoi hänen edessään. Harry nielaisi, mutta pakottautui hymyilemään. Malfoy ei pelkäisi.
”Niin?” Harry kysyi.
”Osaatko vastata juuri esittämääni kysymykseen?” Lucius kysyi ärähtäen. Harry vilkaisi veljeään, jonka huulilla oli pilkallinen hymy. Harry näytti keskisormea pöydän alla.
”Minun korviini ei oikein kuulunut kysymyksesi, isä”, Harry vastasi edelleen virnistellen.
Harry katseli lumoutuneena, kun hänen isänsä posket alkoivat muuttua retiisinpunaisiksi.
”Se on professori sinulle!” Lucius ärähti. ”Ja ansaitsit juuri jälleen jälki-istuntoa nenäkkäästä käyttäytymisestä tunnilla”, mies jatkoi ja kääntyi.
”Minä en ole tehnyt yhtään mitään!” Harry huudahti.
Lucius kääntyi uudelleen poikaansa päin.
”Nimenomaan. Et ole tehnyt mitään. Et muistiinpanoja, et tehtäviä, et kuunnellut... Minulle riittää. Kirjoitat kello kuuteen mennessä esseen manaliusten ja kummitusten eroista ja kirjoitat myös muistiinpanot. Varmistan sen, ettet kopio niitä veljeltäsi.”
Harry jäi aukomaan suutaan, kuin kala kuivalla maalla, kun hänen isänsä kääntyi ja jatkoi selostustaan manaliuksista.
”Kuka osaa kertoa manaliusten ja kummitusten erot?” Lucius kysyi.
Ainoastaan kaksi kättä nousi pystyyn luokassa, eikä Harry ollut yllättynyt kummankaan käden omistajasta. Draco piteli kättään pystyssä vaivattomasti, rohkelikkolainen Hermione Granger, jästisyntyinen tyttö, jota Harry inhosi, melkein hyppi paikallaan.
”Draco?” Lucius antoi puheenvuoron.
Harry ei jaksanut kuunnella veljensä puhetulvaa. Draco oli poikkeuksellisen hyvä oppilas, tämä sai aina Upean jokaisesta esseestään, jokaisesta asiasta. Harry puolestaan sai yleensä joko Surkean tai Odotukset ylittävät. Hän ei kerta kaikkiaan ylettynyt veljensä tasolle ja inhosi sitä, että jäi aina toiseksi. Hän halusi olla ensimmäinen.
Kello soi ja Harry alkoi keräämään tavaroitaan. Hän kirjoitti läksyt muistiin ja juuri, kun hän oli lähdössä luokasta hänen isänsä kutsui poikaansa.
”Mitä asiaa?” Harry kysyi myrkyllisesti.
”Istu alas”, Lucius kehotti. Harry istuutui ensimmäiseen pulpettiin ja Lucius jatkoi. ”Miksi et koskaan kuuntele tunneilla? Uskomatonta, että Draco saa niin hyviä numeroita ja sinä puolestaan huonoja, jopa Weasley saa parempia numeroita. Onko koulunkäynti sinusta niin epämielyttävä asia, että sinua ei edes huvita panostautua? Paras arvosanasi tänä vuonna on ollut Kelvollinen! Dracolla sen sijaan...”, Lucius oli jatkamassa, mutta Harry keskeytti.
”Niin Dracolla ehkä! Dracohan on kaikessa parempi kuin minä! Hänhän on kaikkien kultapoika! Miltä luulet, että minusta tuntuu, kun Draco ei koskaan tee mitään väärin ja kaikki on aina minun syytäni?” Harry kysyi.
Lucius painoi päänsä.
”Harry... Minulla on sinulle asiaa. Toivottavasti et suutu”, mies sanoi ja kohotti katseensa.
Harry katsoi myrkyllisesti takaisin.
”Anna tulla.”
Lucius huokaisi syvään.
”Tämä olisi pitänyt kertoa jo aikoja sitten. Sinähän tiedät, että olin samaan aikaan koulussa, kuin Lily ja James Potter?” mies sanoi. Odottamatta Harryn vastausta hän jatkoi. ”Ennen syntymääsi... Äitisi meni sänkyyn James Potterin kanssa humalassa. Hetken päästä hän tajusi olevansa raskaana. Hän oli jo minulle raskaana, joten oletimme vain, että saamme kaksoset. Kun Draco syntyi ensin ja muutaman kuukauden päästä vasta sinä... Tajusimme, että joku oli mennyt väärin. Te kasvoitte, Dracolle tuli vaaleat hiukset, sinulle mustat. Pohdimme jälleen, että missä oli vika. Vihdoin tajusimme.... Koska sinulla on mustat hiukset ja ruskeat silmät... Et voi olla kenenkään muun lapsi, kuin James Potterin”, Lucius huokaisi.
Harryn sydän jyskytti kovaa hänen rinnassaan. Hän ei pystynyt puhumaan, ei suostunut kuuntelemaan. Hän halusi olla yksin. Hän olikin vain puoliksi Malfoy.
”Meinaatko, että... Että James Potter on minun isäni, etkä sinä?” Harry kysyi hiljaa. Lucius painoi päänsä ja nyökkäsi.
”Muuta mahdollisuutta ei ole.”
Harry katsoi hetken miestä, jota oli viisitoista vuotta luullut isäkseen. Hän sieppasi koululaukkunsa ja ryntäsi ovesta ulos. Lucius jäi katsomaan ovea, joka oli pamahtanut kiinni. Hän oli menettänyt poikansa, jota hän kuitenkin rakasti yhä.
Harry puolestaan juoksi Kiellettyyn metsään ja jäi istumaan aukiolle, jonne hän aina suunnisti, kun hänellä oli huolia. Kyyneleet löysivät tiensä pojan poskille, mutta tällä kertaa Harry antoi itselleen luvan itkeä.
Harry.
Harry kääntyi äänen suuntaan, mutta ei nähnyt mitään. Hän pyyhki kyyneleensä kasvoiltaan ja katseli ympärilleen.
”Kuka siellä? Tule esiin tai saat maistaa sauvaani!”
Harry, minä olen henki sinun pääsi sisällä. Olen biologinen isäsi.
”Sinä mikään henki ole! James Potter on kuollut!”
Harry, usko minua, mene takaisin Luciuksen luokse. Hän kaipaa sinua.
”Isä ei kaipaa minua enää mihinkään, anna minun olla.”
Kaipaahan hän sinua. Hän istuu yksin luokkahuoneessaan kasvot piilotettuina käsiinsä. Hänen hartiansa tärisevät ja hän kuiskii sinun nimeäsi.
”Minä...”
Harry kuuntele, minä olen isäsi, mutta olen kuollut. Anna Luciuksen olla isäsi niin kuin hän on tähänkin asti ollut. Anna hänelle anteeksi. Hän on kuitenkin huolehtinut sinusta omalla tavallaan, katsonut, että sinulla on puhtaat vaatteet päälläsi, katto pään päällä ja että saat ruokaa. Hän on huolehtinut sinusta yhtä hyvin kuin Dracosta, kohtelee teitä vain eri tavalla.
”Mutta isä ei välitä minusta tipan tippaa! Hän huutaa minulle aina, kaikki on aina minun syytäni, Draco ei koskaan tee mitään pahaa. Minä olen lopen kyllästynyt!”
Lucius kasvattaa sinua. Draco on jo valmiiksi kasvatettu, joten häntä ei tarvitse kasvattaa.
”Minä en jaksa kuunnella sinua enää.”
Harry nousi seisomaan ja lähti jälleen juoksemaan samaan suuntaan, mistä oli tullutkin. Hän juoksi Pimeyden voimilta suojautumisen luokkahuoneeseen tyrkkien samalla muita pois luotaan. Hänellä oli kiire.
”Isä?” Harry kuiskasi, kun aukaisi luokkahuoneen oven. Hänen isänsä makasi lattialla, Tuliviski- pullo vieressään ja kirje, jossa oli hänen nimensä.
Anna anteeksi.
------------------------
Kommentteja?
A/N2: Lucius ei sitten kuollut lopussa, vaan hän on sammunut liiasta Tuliviski-määrästä.
