Author: VP(2)
Beta: ei ole, mutta jos tarvitsee niin hankin.
Rating: S
Genre: angst? sekalainen, oneshot
Summary: "Kaiken kauniin on kuoltava."
Warnings: maininta "kuolemasta". Aika absurdia tekstiä, moni ei saata ymmärtää, mutta päähenkilö on tarkoitettu skitsofrenikoksi. Jätin aika paljon lukijan mielikuvituksen varaan.
A/N: Öistä tuotantoa, kun uni ei millään ota tullakseen, vaikka tahtoisi nukkua.
Nauttikaa ?
Kuoleva enkeli on kauneinta koko maailmassa. Tiedän sen nyt. Kuten joku sanoi joskus; "Kaiken kauniin on kuoltava."
Synneistä kauhein on apaattisuus. Tiedän sen omista teoistani. Olin väsynyt, turhautunut, ärsyyntynyt ja kyllästynyt tähän käsitteeseen nimeltä elämä.
Annoin periksi, en välittänyt. Karmani kääntyi minua vastaan. Painajaiset jahtasivat minua, saivat minut menettämään syyni elää. Olin peloissani. Lopussa, olin niin loppuunajettu, että luulin Jumalan kääntäneen selkänsä minulle. Juuri silloin, tuo tyttö ilmestyi olemattomasta. Hän oli kaunein asia, mitä olin koskaan nähnyt.
Kuvittelin näkeväni harhoja, mutta en nähnyt. Hän sanoi minulle jotain, mitä en koskaan unohda. Aion muistaa sen viimeiseen henkäykseeni asti. "Kun linnut lopettavat laulamisen, maailma on tuhoontuomittu." Aluksi en ymmärtänyt sitä, nyt ymmärrän.
Käänsin kasvoni kuuta kohti ja rauhallisuus täytti minut. Kuulin lintujen laulun, ymmärsin niiden sanoman. Pieni lintu laskeutui kädelleni ja lauloi; "Maasta sinä synnyit, ihmislapseksi. Tulinen sielu, perhosen sydän. Jonain päivänä nouset korkeimpienkin puiden yli, löydät paikan, jossa saat levätä rauhassa." Silloin, ensimmäistä kertaa moniin vuosiin, minä hymyilin.
Silloin kaikki katosi. Ei enkeliä, ei lintuja. Vain jättiläismäinen tyhjyys silmieni edessä. Tein yhden virheen, jota kadun aina; kadotin uskoni. Liekit silmissäni himmenivät, lopulta ne sammuivat. Vapauteni oli viety minulta.
Sitten itkin. Itkin hulluuden kyyneliä. Putosin ja putosin, hulluudellani ei ollut pohjaa. Kuitenkin, jokin pysäytti minut. Viimeinen toivoni oli silmieni edessä. Hän makasi maassa, vuotaen verta. Maa hänen allaan oli muuttumassa punaiseksi, hänen silmänsä olivat suljetut, kuin hän olisi huutanut kivusta. Yritin auttaa häntä, mutten kyennyt. Seisoin ja katsoin, kun hän kuoli. Se oli kauneinta, mitä olen koskaan nähnyt.
Katsoin, kuinka elämä hänessä katosi. Viimeiset sanat hänen huuliltaan olivat niin hiljaiset, että hädin tuskin kuulin ne. "Kun linnut lopettavat laulamisen, maailma on tuhoontuomittu." Sen jälkeen hän oli poissa.
Hulluuteni oli vienyt hänen elämänsä, olin tappanut hänet. Menetin itsehillintäni, huusin kyynelieni pudotessa hänen kalpeille kasvoilleen.
"Kaiken kauniin on kuoltava", kuiskasin karmivassa hulluudessani ja levitin verta käsilläni. "Kaiken kauniin on kuoltava", toistin hullunkiilto silmissäni, ja nauroin. Nauroin ja nauroin, kunnes en enää saanut henkeä. Laskeuduin makuulle hänen viereensä ja viimeinen asia mielessäni oli... "Kuoleva enkeli on kauneinta koko maailmassa."
