Kirjoittaja Aihe: Leinikkejä ✧ Milo x Toivo ✧ K11 ✧ angstinen fluff ✧ oneshot (sarjan 2. osa)  (Luettu 4940 kertaa)

kaaos

  • huitulapää
  • ***
  • Viestejä: 1 088
Otsikko: Leinikkejä
Kirjoittaja: kaaos
Ikäraja: K11
Tyylilaji: ömmm. angstinen fluff?
Pituus: 1600 sanaa
Kuvaus: Milon ja Toivon suhteen alkumetreillä. Toivon on pakko saada auttaa Miloa.
Varoitukset: mainintoja kuolemasta, mainintoja päihteidenkäytöstä
Osallistuu haasteeseen Teelusikan tunneskaala II myötäelämisen tunteella.
A/N: Leinikki merkitsee säteilevää viehätysvoimaa kukkien kielellä <3



01 riippuvuus : Lunta, K15
02 myötäeläminen : Leinikkejä, K11
03 kiinnostus : Leninkejä, K15
04 väsymys : Lomaa (susta), S
05 ikävä : Loiva mutka, K11
06 katumus : Lankeen, K15
07 tyytyväisyys : Lue lyriikat mun huulilta, K15




l e i n i k k e j ä

 

”Jos saisit nyt päättää, mitä tekisit, niin mitä tekisit? Tarkoitan, jos saisit vaikka minkä tahansa opiskelupaikan tai työn…” Toivo puhelee ja silittää Milon vaaleanruskeita, kihartuvia hiuksia. 

”Naisin sua… Sut.”

”Milo… No mä oon ajatellut, että voisin nauttia jostain sellaisesta konsultoijan työstä. Tietäis niin paljon jostain, että ois sen asian asiantuntija ja vois jeesaa muita.”

”Sä oot yliopistossa. Eiköhän susta jonkinlainen asiantuntija tule", Milo mutisee ja pyrkii kohti Toivon huulia.

Toivoa hymyilyttää. Milo on niin ärtyinen ja kiivas, mutta samalla hellä ja suloinen. Ja niin nuori. Toivo täyttää kuukauden sisällä 24 vuotta, mutta Milo on vasta abiturientti

He eivät ole tapailleet vielä kovin kauan aikaa, eikä Toivo todella tiedä Milosta läheskään tarpeeksi, ei toinen kerro. Toivo tietää vain, että Milo asuu Töölössä kaksin isänsä kanssa, että se ei ole kovin innokas koululainen, että sillä on muutama läheinen ystävä ja lopuista frendeistä se ei välitä. 

Eniten Toivo haluaisi auttaa Milon irti huumeista. Inari ja Tiitu, Milon parhaat ystävät, ovat ihan rakastuneita Toivoon ja sanovat, että hän on tehnyt Milosta paremman. Mutta ei se riitä, sillä Milo kärsii vielä.

”Mä hain opiskelemaan vain, koska multa odotettiin sitä. Mun porukat ei muuta vaihtoehtoa ole koskaan nähnyt kuin lukion ja yliopiston”, Toivo sanoo ja sitten suutelee häntä kohti jo tovin hapuilleita kasvoja. Nenänpäätä, otsaa, huulia.

”Kyllä mun mutsikin venaa multa samanlaista ryhdikkyyttä. Mutta sielläkös venaa”, Milo sanoo ja naurahtaa ilottomasti.

 

✧✧✧

 

Missoot?
Milonen…?


Toivo ei saa vastausta viesteihinsä ja tietää jo, mistä on kyse. Tuntuisi vaan paremmalta, jos ei tietäisi. Milon suru särkee Toivoa aina aina aina.

”Haloo!” Milo huutaa puhelimeen. Taustalta kuuluu melua ja klubimusan rätinäistä pauhua. On kuitenkin torstai-iltapäivä, eikä mikään klubi ole auki, joten Toivo pukee jo kenkiään ja tietää, minne hänen jalkansa aikovat kävellä.

”Ootko kunnossa?” Toivo kysyy ja huolenpistos painuu syvemmälle rintaan. 

”Joo joo joo!”

”Saanko tulla Henrikille?” Toivo kysyy silmät kiinni, toivoen toivoen toivoen, että Milo antaisi toiset koordinaatit.

”Joo! Aina saat tulla. Osaatko tulla? Mulla onkin sua kamala ikävä… Eiku, älä tuu, sulle tulee paha mieli.”

”Ei mulle tuu, oon jo sitä paitsi melkein siellä. Nähdään kohta.”

Henrik on itse asiassa Toivon vanhoja tuttuja, tai heillä on yhteisiä tuttuja, joten on puhdasta sattumaa, etteivät Milo ja Toivo ennen joulua olleet koskaan tutustuneet. Vaikka Toivosta kyllä tuntuu, ettei Milolla ja Henrikillä ole kovin pitkää historiaa.

Henrikin ovikoodin tietävät kaikki. Sen naapurit varmaan palvovat sitä, kun joka viikko, joskus useasti viikossa, asuntoon numero 45 ravaa päihtymishakuisia juhlijoita. Henrikin bileet ovat omaa luokkaansa, ei mitään kaljan tissutteluja.

Toivo kiipeää kaikuvaa rappukäytävää, kunnes seisoo oven edessä, jonka mustassa nimilaatassa lukee valkoisin kirjaimin Karhu Varis. Henrik Karhu ja Kristo Varis. Toivo tuhahtaa ja painaa ovikelloa.

Toivolle tuntematon päästää sisään. Asunnossa on törkyistä, muttei älyttömästi ihmisiä, ehkä noin kymmenen, joten Milo löytyy helposti. Sillä on alas suunnattu katse ja häpeästä kireä kehonkieli. Toivo lähestyy ja naamioi kasvoilleen mahdollisimman lempeän ilmeen.

”Hei beib", Toivo kuiskaa ja kyykistyy sohvan reunalle jäykistyneen Milon eteen. Milon rappio raastaa Toivoa. 

”Vie mut täältä. Anteeksi Toivo, anna anteeksi”, Milo nyyhkäisee.

”Sulla on huono päivä, lähdetään.”

Milo nieleskelee ja väristelee. Toivo arvelee, että sillä on laskut menossa, mikä tarkoittaa Toivon saapuneen sopivaan aikaan. Kohta Milo olisi etsinyt apua uuteen nousuun.

 
✧✧✧

 

”Haluatko kotiin?” Toivo kysyy ja halaa vasemmalla käsivarrellaan Milon luisevia harteita heidän kävellessään pois Henrikin kämpältä.

Toivo on kiitollinen, ettei hän kohdannut lyhyellä visiitillä asunnon toista isäntää. Toivo ei tykkää väkivallasta, mutta ketään hän ei sillä hetkellä osaa enempää vihata, kuin Henrikiä.

”Mulle on ihan sama, täällä on kyl saatanan kylmä, joten mennään johonkin sisälle.”

”Tarjoisinko sulle kahvit jossain tässä lähellä?”

”Se ois ihanaa, kiitos.”

Toivo sipaisee kiharan Milon otsalta ja painaa tilalle suukon. Kaikki menee vielä paremmin.

Milolle olisi kuulemma kelvannut Hesestä kahvi, mutta Toivo tirskahtaa ja kävelyttää heidät tiilitalon toiselle puolelle Rytmiin. 

Kauralatte ja suodatinkahvi valmistuvat ja pojat istuvat vierekkäin ikkunapöytään. Toivo istuttaa heidät siten, jotta Milon ei tarvitsisi kohdata Toivon katsetta, ja jotta Milo voisi painautua Toivon kainaloon.

”Hyvää", Milo sanoo ja sen ilme vahvistaa. Kasvoille on levinnyt rauhallinen hymy. Milo painaa lämpimän lattelasinsa poskeaan vasten ja nauttii lämmöstä.

”Vieläkö sulla on kylmä, kulta?” Toivo kysyy ja Milo naurahtaa. 

”Aina kun mä paskon kaiken, sä käyttäydyt vaan ihanammin. Mikä sua vaivaa?” Milo kysyy ja antaa Toivon nähdä suoraan syvän ruskeisiin silmiinsä. 

”Suojeluvietti. Oot niin nuori ja kaikkee”, Toivo virnistää.

”Voi vittu", Milo murahtaa ja siemaa kahviaan posket punehtuen. Juoman lämmöstä ehkä. ”Ite oot vanha.”

”Sä oot kaunis.”

Milo eleilee oksentavansa ja Toivoa naurattaa. Helpotus lämmittää enemmän, kuin pannussa seisahtanut kahvi ja Toivo toivoo, että voisi joskus olla Milolle ensisijainen lohtu päihtymisen sijasta.

”Maista, tää on tosi hyvää!” Milo innostuu ja työntää lasia Toivoa kohti.

”Mä juon mustana.”

”Joo niin mäkin, mutta tää on eri asia, tää on vittu kokonainen ateria”, Milo hymyilee nyt kasvojensa täydeltä ja on kääntynyt istumaan Toivoa kohti halaten toista polveaan. Toivo päättää käyttää kaikki loppuelämänsä rahat ostamalla tälle helvetin söpölle ihmiselle latteja.

 

✧✧✧

 

”Mutsi juorusi, että sulla on mua nuorempi poikaystävä”, Toivon pikkusisko, Lahja, sanoo.

Lahja on melkein tasan kaksi vuotta nuorempi kuin Toivo. Heillä on ollut aina läheiset ja lämpimät välit. Lahja oli pienenä heistä se vauhdikas ja rohkea, Toivo himmaili ja pelkäsi kaatuvansa tai kastuvansa tai satuttavansa. Toivo suojeli Lahjaa. Suojelee edelleen, vaikkei Lahja suojelua enää tarvitsekaan.

”Mitä väliä sillä on?”

”No ei muuta, kun että sä pidät muakin ihan kakarana, niin miten sä sitä jaksat?” Lahja virnuilee.

”Sä oot kakara. Se ei ole”, Toivo hymyilee kylmästi ja taputtelee sisartaan olalle. 

”Milloin mä tapaan sen? Onks se kuuma?”

”Pian. On. Se niin on.”

 

✧✧✧

 

Toivo ei ehkä kestä, että Milo on saapunut hänen pikkusiskonsa synttärilounaalle kukan kanssa. Milo on myös selvästi käyttänyt aikaa siistiytyäkseen. Sillä on tummanvihreä ohut villaneule ja puhtaat mustat kapeamalliset farkut.

Mutta väsyneet, utuiset silmät. Aina vaan.

”Mulla ei ole sulle lahjaa, Lahja. Oih sori, sä kuulet tota ihan liikaa. Anteeksi. Mutta ömm, mun lemppari talvikukka on leinikki, joten tota”, Milo sopertaa ja avaa varovasti paperista kääröä. Sisältä paljastuu herkkiä valkoisia ja vaaleanpunaisia kukkia. ”Kannattaa leikata saman tien viistoon pari senttiä ja laittaa maljakkoon.”

Lahjan kasvoilta on varissut virne ja se näyttää liikuttuneelta, sitten ottaa kukat vastaan ja kiittää. Milo nyökkäilee ja astelee Toivon viereen. 

”Ainiin, siis onnea”, Milo vielä sanoo Lahjalle ja sitten tarvitsee Toivolta huomiota. 

Sen aikaa, kun Toivon sisko ja äiti viimeistelevät lounasta, hän voi nauttia hetken kaksin Milosta entisessä huoneessaan. Voi, miten Toivo onkaan Miloa kaivannut. Nuoremmalla on ollut mitä kaikkea vanhojen tansseja ja penkkareita, eikä Toivolle ole ollut oikein aikaa. 

”Miten ne meni?” Toivo kysyy ja katse takertuu talviauringon nostattamiin haaleisiin pisamiin Milon poskilla.

”Mitkä?”

”Tanssit.”

”No nää oli nyt mun kolmannet vanhat, joten vitun hyvin tietenkin", Milo sanoo ja virnistää. 

Milolla on hyvä päivä, se vitsailee ja naureskelee ja kiehnää Toivoon kiinni. Tyytyväisyys tarttuu ja Toivo huokaisee onnellisena. Hän on yleensäkin pirteä ihminen, energinen ja joidenkin mielestä sen vuoksi vähän raskas. Milo taas on harvoin pirteä, joten sen ilo tuntuu aivan erityiseltä.

”Mun mielestä oli kuumaa, kun sä toit kukkia.”

”Täh? Mä toin ne sun siskolle, tyhmä. Sulla ei ole vielä synttärit.”

”Ei olekaan. Se oli siks just kuumaa, että sä muistit mun siskoa.”

”Senkin sekopää. Onks sulla joku fetissi kohteliaisuuteen?”

”Kato oot normaalisti niin epäkohtelias, että sain kiksit ku kerranki olit ihmisiksi”, Toivo naurahtaa ja saa tyynynsä kasvoilleen.

 

✧✧✧

 

”Aikamoinen riepurätti tämä sun uusi.”

"Miten sä kehtaat!” Lahja kivahtaa äidilleen.

”Eiku sitä vaan, että Toivolla on aina ollut taipumusta poimia tommosia autettavia. Pidä vaan huolta, ettet anna sen imeä sua kuiviin.”

Toivoa suututtaa. Äiti ei ymmärrä Miloa, ei käsitä miten kurjaa sillä on. Ei, vaikka Toivo on kertonut, että Milon pikkuveli kuoli melkein kolme vuotta sitten. 

Äiti ei vain ymmärrä, että Toivon on pakko saada auttaa Miloa. Ehkä äiti ei tiedä, miten hyvältä tuntuu saada joku niin surullinen hymyilemään.

”Se ei ole mikään riepu. Milo on ihan helvetin vahva, ja.. ja se on mulle ihan vitun tärkeä.”


✧✧✧

 

Suurista, ruskeista silmistä pulppuaa kyyneliä pisamaisille poskille. Toivo yrittää rauhoitella vähän, mutta haluaa myös antaa toisen itkun tulla. On ilmeisesti Niilan kuolinpäivä.

”Mulla on sitä niin vitun hirveä ikävä. Ei sen olisi pitänyt. Se ei olisi saanut!” Milo nyyhkii, kun itkultaan pystyy ja puristelee nyrkeissään Toivon hupparin kangasta.

”Haluatko puhua siitä mitä tapahtui?” Toivo kysyy. Hän on usein miettinyt, kuinka Niila kuoli, mutta se ei ollut julkista silloin, eikä Milo ole halunnut puhua kuolemasta. He ovat keskustelleet kyllä Niilasta paljon muuten. Toivo on kuullut, kuinka Niila rakasti Jussin kukkakauppaa. Kuinka pienenä Milo aina tiesi, mistä etsiä, jos Niila oli ajatuksiinsa vaipuneena eksynyt. Kuinka Milo aina suojeli Niilaa, juuri kuten Toivokin suojelee Lahjaa. Toivo ei uskalla edes kuvitella, miltä tuntuisi, jos Lahja olisi poissa.

”Sillä oli diabetes, tai sille tuli. Mut ei me tiedetty. Joskus… Joskus se voi kai tulla aika nopeesti”, Milo sanoo yllättävän rauhallisesti ja vakaasti juuri tyrehtyneen itkukohtauksen jäljiltä, ”sille tuli ketoasidoosi. Se voi tulla, jos ei hoida diabetesta, eikä me edes tiedetty, että sillä oli se! Niila vaan joulun jälkeen laihtui aika paljon. Sillä oli jotain mahatautia. Sit se sai sydärin ja vaipui ensin koomaan, sitten...”

”Kamalaa. Voi ei sua", Toivo sanoo, vaikkei löydä sanottavaa. Toivoa heikottaa ja hän tekisi kaikkensa, että saisi itselleen edes osan Milon murheista.

”Se oli kauheeta. Se on edelleen, mutta kyllä mä pärjään. Tänään on vaan vähän normaalia rankempaa”, Milo niiskaisee. Eikä pärjää. Toivo tietää, ettei Milo oikeasti pärjää. Se ei ole pärjäämistä, ettei pysty käydä huumeidenkäytöltä koulussa. Se ei ole pärjäämistä, että päätyy pahoinpitelijänsä ovelle, kun on liian paha olo. Mutta sitä Toivo ei sano ääneen.

“Milo, tiedäthän sä, että mä välitän susta tosi paljon?” Toivo kuiskaa arkaillen ja toisen kyynelten läikittämissä kasvoissa läikkyy hymynhäivä. 

“En tiedä miksi.”

Toivo ei käsitä. Kuinka hän voisi olla välittämättä jostain niin ihanan ärtyisestä, jostain niin surullisesta ja jostain niin päihdyttävän kauniista ihmisestä.

“Ehkä siksi, että sä osaat toisinaan olla kohtelias.”

"Turha odottaa kukkia syntymäpäivänä!" Milo valehtelee hymyillen.
« Viimeksi muokattu: 27.11.2019 14:25:08 kirjoittanut kaaos »
words make worlds

tuorein jatkis: Hämäränsäteet, K15, H/D

ava: sokerisiipi, bannu: Ingrid

Saappaaton

  • Pretentious /af/
  • ***
  • Viestejä: 2 122
  • Sateenvarjounelmia
Hei, aattelin nyt piipahtaa täälläkin, kun tämän huomasin. ::)

Jotenkin vähän yllätyin, kun Toivo olikin se enemmän aikuinen, koska jotenkin ehkä jäi siitä ensimmäisestä pätkästä sellainen olo, että Toivo olisi näistä kahdesta nuorempi. :D Mutta maailmanpelastaja-Toivo kyllä totaalisesti tuli ja vei sydämen, koska joiltain osin ehkä samaistuinkin. Välillä sitä luulee, että kaikki ongelmat pitäisi pystyä ratkaisemaan ja sitten iskee vain turhautuminen, kun ei pysty.

Tässä tekstissä oli kiva huomata, että vaikka siirryttiin Toivon näkökulmaan ja Toivo siellä ensimmäisessä pätkässä oli sellainen liian kirkas valopilkku, niin tämän pätkän tyyli on synkassa sen edellisen kanssa. Edelleen kohtuu minimalistista, mutta kuvailevaa, ja lähinnä harmaan eri sävyjä. Mennään toki vaaleammilla harmailla, mutta harmailla kuitenkin.

Lainaus
Toivo päättää käyttää kaikki loppuelämänsä rahat ostamalla tälle helvetin söpölle ihmiselle latteja.
Tämä oli ihan ylettömään söpö kohta. :D Silleen söpö, että naurattaa, koska se on vähän hassu ja kertoo kuitenkin samalla siitä miten paljon väliä pienillä asioilla oikeasti on.

Lahja on uusi tuttavuus tässä tekstissä ja se tuo sellaisen kivan terän siihen Toivon maailmanpelastuskompleksin rinnalle. Kun toivo jaksaa olla vain ihana, ihana, ihana, niin Lahja vaikuttaa siltä, että sieltä löytyy vähän räväkkyyttä. Samaan aikaan Lahja on kuitenkin tunnetajuinen, eikä lähde kiusaamaan sopertelevaa Miloa sen enempää, vaan:
Lainaus
Lahjan kasvoilta on varissut virne ja se näyttää liikuttuneelta, sitten ottaa kukat vastaan ja kiittää.

Muutenkin leinikit olivat jotenkin naww. Itse tykkään tällaisesta rakenteesta, missä se otsikko nivotaan tekstiin vasta tekstin loppupuolella. Toki luin sujuvasti ensin, että Milo toi neilikoita, ja sitten mietin että miten tämä nyt nivoutui sitten otsikkoon. ::) Kukka kuin kukka? :D

Lainaus
-- katse takertuu talviauringon nostattamiin haaleisiin pisamiin Milon poskilla.
Tän halusin vaan nostaa esiin, koska tää oli taas jotenkin hieno kielikuva, tykkäsin. <3

Kaiken kaikkiaan tämä pätkä toi todella paljon enemmän esiin Toivosta, ja rakensi selkeämpää mielikuvaa siitä, millaisen jampan kanssa tässä ollaan tekemisissä. Viimeisessä kohtauksessa tykkäsin siitä, miten palataan Niilaan, joka tietenkin kulkee Milon tarinan matkassa. Tässä annetaan myös vastauksia jo ensimmäisen pätkän aikana heränneisiin kysymyksiin siitä, mitä tapahtui. Eniten tykkään tuosta aivan lopusta, jossa vakava keskustelu lipuu kiusoittelun puolelle, ja siellä nousevat esiin taas ne kukat.

Kiitos tästäkin, jään stalkkaamaan jatkoa. ::)


I push my fingers into my eyes
it's the only thing that slowly stops the ache

kaaos

  • huitulapää
  • ***
  • Viestejä: 1 088
Oi kiitos palautteesta taas Saappaaton!

Ei ole suinkaan outoa, ettet saanut mielikuvaa Milosta nuorempana näistä kahdesta. Toivohan oli Milon pikkuveljen kanssa samassa kuorossa. Olisin ehkä voinut alleviivata enemmän... ennen tätä pätkää on ohimennen mainittu vaan, että milo on "koulussa" (tässä tapauksessa lukion vika vuosi) ja että Toivo on "ylioppilaskunnan laulajissa" (= Helsingin yliopiston mieskuoro). Googletin, että Cantores Minoresissa (eli se kuoro, missä Niila ja Toivo olivat samassa) laulaa 7 - 25-vuotiaita. Toivo oli siinä kuorossa vielä noin 21-vuotiaana, kun taas Niila kuoli 13-vuotiaana. En tiedä mitään sen kuoron toimintatavoista meidän universumissa, mutta Toivon ja Milon versessä leikisti vanhemmat pojat vähän pitää siipensä alla näitä nuorempia laulupoikia ja siksi Toivo muistaa ylipäänsä Niilan <3.

Noniin löpinät seis.

Psst! Jatkoa on seurannut!

Kiitti vielä!
words make worlds

tuorein jatkis: Hämäränsäteet, K15, H/D

ava: sokerisiipi, bannu: Ingrid

Nyyhti

  • ***
  • Viestejä: 3 963
Olen Saappaattoman kanssa erittäin paljon samoilla linjoilla käytännössä kaikesta! ;D Hämmästyin kovasti tosiaan tuota ikäasiaa, joten kiva kun kerroit siihen selityksen :) Ja kivaa oli saada myös tässä tietää, miten Niila oli kuollut. Toivo ja Lahja, loogiset mutta hieman ehkä hassut nimet saman perheen lapsille xD Minun lempikohtani oli tuo Saappaattoman lainaama lattejuttu, voi kun se oli söpö!

En osaa sanoa enempää, Saappaaton sanoi jo kaiken, joten kiitän vain tästä tarinasta!
Never regret something that once made you smile.

kaaos

  • huitulapää
  • ***
  • Viestejä: 1 088
Moikku nominal!

Juu, jos kerta sinäkin hämmästyit ikäasiaa, niin se todella varmaan on epäselvä.. harkitsen jos kävisin vaikka vaihtamassa "poika"kuvailut pois Toivon kohdilta, ehkä 23-24vee ei ole enää poika (vaikka mun mielestä on :3) tai sitten iät kuvaukseen?

Siis x)))) en ikinä nimeäisi oikeita lapsiani toivoksi ja lahjaksi, mutta se oli musta liian hyvä läppä olla käyttämättä. meitsi = huvittavin ihminen, jonka tunnen B--)

Jeejee, kiitos sinulle kommentistasi <3
words make worlds

tuorein jatkis: Hämäränsäteet, K15, H/D

ava: sokerisiipi, bannu: Ingrid

Vendela

  • Teeholisti
  • Valvoja
  • *****
  • Viestejä: 7 460
Huomasin, että olet rakentanut versen tälle paritukselle ja ajattelin tutustua lisää näihin, kun siitä ekasta osasta tykkäsin :D

Saappaaton ja nominal ovat sanoneet jo paljon sitä mitä omassa mielessänikin liikkui tätä lukiessa. Mukavaa oli myös lukea nuo kommenttivastauksesi ja saada sitä kautta lisää infoa :)

Tuo Milon huumeidenkäyttö tuntuu tosi pahalta ja toivon niin kuin Toivokin toivoo, että Milo pääsee kuiville. Se, että tätä on luvassa usemman tekstin verran antaa luottamusta siihen, että asiat järjestyvät. Mietin, että kuinka Toivo oikeastaan jaksaa Miloa, moni olisi antanut jo periksi. Mutta hienoa, että Toivolla on halua ja tahtoa yrittää. Hieman ärsyynnyin tuosta Toivon äidin kommentista, mitä väliä sillä on kuinka raasu Milo on jos Toivo kerran tykkää siitä!

Katsotaan millä aikataululla saan käytyä läpi noita muita tekstejä, mutta etköhän kuule minusta vielä :)

Vendela

Bannu©Waulish

I think it's time for little story... It's definitely Storytime!

kaaos

  • huitulapää
  • ***
  • Viestejä: 1 088
Oi ihana Vendela, kun jaksoit jättää kommentin <3

Juu, en halua spoilata, mutta kyllä tässä tapahtuu kaikenlaisiin suuntiin vielä :---) Tosi paljon ilahdun, jos sulla riittää kiinnostusta muihinkin osiin!

Kiitos vielä :3
words make worlds

tuorein jatkis: Hämäränsäteet, K15, H/D

ava: sokerisiipi, bannu: Ingrid

Lyra

  • ***
  • Viestejä: 1 984
Iltoja ja terveisiä kommenttikampanjasta! Anteeksi kovasti,että olen myöhässä tämän kanssa. Oli erittäin hektiset pari päivää ja meinasin kokonaan unohtaa koko jutun. Nyt tulin kuitenkin paikkaamaan erehdystäni. Nappasin tämän tekstin, koska ensimmäisen osan luettuani, olen ollut erittäin kiinnostunut tietämään, miten Milon ja Toivon tarina jatkuu. Olen yrittänyt olla spoilaamatta itseäni vahingossa lukaisemalla muita osia, (vähän feilasin yhessä vaiheessa, mutta paljoa en ehtinyt sitä tekstiä lukea.) Nyt sitten toista osaa mennään.

Tässä vaiheessa tahdon sanoa, miten paljon tykkään näistä otsikoista. Varsinkin Lunta (olihan se ensimmäinen osa lunta??) ja Leinikkejä on tosi yksinkertaisia, mutta kauniin vahvoja otsikkoja. Yhdellä sanalla saa kerrottua koko tekstin syvimmän olemuksen, eikä tarvitse sen lisäksi alkaa paljoa selittelemään. Tässäkin tekstissä haluan kehua tuota jaottelua, koska se pitää tekstin jotenkin selvänä ja ymmärrettävänä. Pätkät on selkeästi erotettu toisistaan.

Lainaan vähän kommenttiani tuohon ensimmäiseen osaan:
Lainaus
Tämä on vasta ensimmäinen osa monista, ja herää sopivasti kysymyksiä tulevaisuutta ajatellen. Niilasta ja muutenkin tästä perheestä olisi kiva kuulla lisää. (varmasti kuullaan, pitää mennä vaan lukemaan noita seuraavia osia) Sarja on myös Milosta ja Toivosta, joten varmaan heidän suhde alkaa tästä sitten rakentua vähän enemmän. Tässä rakennetaan ihanasti pohjaa kohti tulevia osia. Kysymyksiä ja konflikteja viljellään, eikä kaikkea tarvi vielä tässä ratkoa, vaan jätetään se myöhempiin osiin.
Tämä pätee tosi hyvin tähän toiseenkin osaan. Kuultiin nyt sitten vihdoin Niilasta, ja mitä olikaan tapahtunut ja oli kyllä sydäntäsärkevän kamalaa :( <3 Varsinkin kun he eivät edes olleet huomanneet, että Niilalla oli diabetes, niin sitten tuollaista toista tautia sen seurauksena. En kyllä yhtään kyseenalaista nyt, miksi Milo on niin rikki. (Onneksi on Toivo huolehtimassa <3 [Meinasin kirjoittaa, että onneksi on Toivoa, mutta jätetään huonot vitsit nyt pois:D]) Tässä jatketaan myös hienosti tuossa edellisessä osassa jo huomattuja konflikteja. On sitä Milon huumejuttua ja sit Toivo on siellä auttamassa <3 Mut selkeesti huomataan, että tässä on ongelmia varmasti seuraamassa.

Dialogi toimii tässäkin osassa. Erityisesti pidin tästä kohdasta ja virnuilin itsekseni Milolle.
Lainaus
”Naisin sua… Sut.”
”Milo… -"
Toivo tuntu tässä jotenkin enemmän aikuiselta vielä kuin tuossa ensimmäisessä, ennen kun iät tuli puheeksi niin olin kyllä ajatellut herrojen olevan suurin piirtein samaa ikää, mutta luin tuota ensimmäistä uudestaan tän jälkeen, niin kyllä toivossakin oli sellaista kypsempää vivahdetta alusta asti, kun en ollut niin sulkeutunut siihen ajatukseen, että ovat saman ikäisiä. Lahja ja Toivon äiti oli tässä tosiaan uusia tuttavuuksia. Pidin kovasti Lahjasta (ja siitä kun Milo toi sille leinikkejä ja rupes sopertelemaan siinä). Lahja ja Toivo tuntuivat sisaruksilta ja siitä voi kyllä nostaa hattua kun, että sisaruksia on todella vaikea kirjoittaa sellaisiksi elävän oloisiksi. Vähän harmitti tuo Toivon äidin lähestymistapa Miloon, koska vaikka poika näyttäisi miltä, niin onhan se tosi epäreilua mennä sanomaan omalle pojalleen noin.

Tämäkin osa oli täynnä taidokasta kirjoittamista. En malta odottaa niitä seuraavia!

kaaos

  • huitulapää
  • ***
  • Viestejä: 1 088
Aivan tosi suuret kiitokset mitä ihanimmasta palautteesta, Lyra <3

Huh hitzi jos onnistuit vähän spoilaamaan ittees, mä en oo keksinyt kuinka muuten laittaisin ne kuin jokaisen alkuun maininnan toisista teksteistä (minä kun olin niin pöhkö etten alkanut laittaa samaan topaan jatko-osia.)

Kaikkia kivoja ajatuksia, ihana oli niitä lukea.
(Toivottavasti pidät muistakin osista heheh)

Kaaos.
words make worlds

tuorein jatkis: Hämäränsäteet, K15, H/D

ava: sokerisiipi, bannu: Ingrid

Kelsier

  • Korpinkynsi
  • Valvoja
  • *****
  • Viestejä: 2 629
  • ava by Claire
Kommenttiarpajaisista hei!

Luin ensimmäisen osan kommenttikampajan kautta ja nyt sitten tämän myötä palasin toisen osan pariin.
Oli kiva, kun tämä osa oli Toivon näkökulmasta. Hän on niin rakastunut Miloon. Lahjasta tykkäsin. Omat sisarukset tuntuvat aina niin nuorilta, vaikka ikäero olisikin vain kaksi vuotta :) (ei sillä, että mulla olisi käytännön kokemusta minkäänlaisista sisaruksista ::) ) Kahvilakohtaus oli hellyyttävä ja onnistuit taas yllätämään noilla Milon ja Toivon kahvivalinnoila, luulin, että ne olisivat juuri päinvaistoin. Mietin millaisia poikaystäviä Toivolla on ollut aiemmin, kun äitikin siihen jo "puuttui". Kommentti oli tietysti ilkeä, mutta symppaan jotenkin selvästi vähän huolissaan olevaa äippää.
Mulle taas oli jo ekassa osassa selvää, että Toivo on Miloa vanhempi, en kyllä muista oletko mahdollisesti käynyt tekemässä nuo aiemmissa kommenteissa pohtimasi muutokset, mutta kuitenkin.

Kiitos, tykkäsin lukea tämän! :-*
"Miten vaikeaa onkin pitää se mun mielessä
       Kuinka täysin tyhjin käsin olen täältä lähdössä."
           (Reino Nordin: Pysähdy kanssani tähän)                       
                            

                

                    
      
          

kaaos

  • huitulapää
  • ***
  • Viestejä: 1 088
Kiitokset palautteesta! Hauskaa, että päätit tarttua seuraavaankin osaan tätä sarjaa. Hee vai yllättävät kahvivalinnat! Joo, olin kyllä tehnyt pienenpieniä muutoksia ja lisännyt esim alkutekstiin henkilöhahmojen iät.

Kiva että tykkäsit!
words make worlds

tuorein jatkis: Hämäränsäteet, K15, H/D

ava: sokerisiipi, bannu: Ingrid

Waulish

  • rohkupuusku Nedric ♡
  • Administrator
  • *****
  • Viestejä: 9 155
  • ”Mutta totta kai sitä munnaaki pittää olla.” #50
Tervehdys Kommenttiarpajaisista, ja onnittelut voitosta! :) Ajattelin jatkaa tätä Milon ja Toivon tarinaa nyt arpajaisten puitteissa ja päädyin luonnollisesti tämän toisen osan pariin. On muuten aika hauskaa, miten näillä kaikilla osilla on L-kirjaimella alkava nimi! Jotenkin sympaattista ja sopivaa. Sama alkukirjain tuntuu yhdistävän sarjan tekstejä, mutta se ei kuitenkaan ole ollenkaan tuulesta temmattu. Tämänkin osan nimi on perusteltu. Leinikit tuntuvat henkivän toiveikkuutta, jotain kaunista ja herkkää, ja niin myös tämä osa herättää toiveen uudesta alusta ja paremmasta huomisesta.

Minä ajattelin aikaisemmin, että Milo ja Toivo olisivat suunnilleen samanikäisiä korkeintaan vuoden parin ikäerolla, mutta en toisaalta myöskään yllättynyt siitä, että se olettamus osoittautui vääräksi. Tuossa ikäluokassa ikäero saattaa tuntua isolta, mutta loppujen lopuksi vuosilla on melko vähän merkitystä, jos vain muuten henkilökemiat natsaavat. Milo on kokenut ikäisekseen todella paljon, kun hän on menettänyt läheisen ihmisen (ja tavallaan toisenkin, kun äitikin asuu kaukana) ja kamppaillut selviytymiskeinojen kanssa, joten ei ole mikään ihme, että hän on ainakin jossain määrin samalla aaltopituudella muutamaa vuotta vanhemman yliopisto-opiskelijan kanssa. Muutama vuosi kun vielä kuluu, ei varmasti kukaan ulkopuolinenkaan enää nyrpistele nenäänsä ihmetyksissään. Minulla ja miehellä on kahdeksan vuoden ikäero, mikä tuntui aivan jäätävältä kun 21-vuotiaana häneen tutustuin, mutta nyt 27-vuotiaana se ei tunnu enää oikein miltään, haha. :D Tärkeintä on se, että osapuolet ovat tavalla tai toisella samalla sivulla, ja Milo ja Toivo onneksi vaikuttavat olevan. Toivolla tuntuu olevan tosi positiivinen vaikutus Milon harhailuun ja hapuiluun, ja se lämmittää sydäntä. Kaikki ei tietenkään tapahdu silmänräpäyksessä, ja pidänkin tässä tarinassa hurjasti siitä että huumeet ja muut vaikeudet ovat yhä läsnä, koska se tuntuu realistiselta ja kuvastaa sitä, miten vaikeista ja takertuvista asioista on kyse. Haluan kuitenkin uskoa ja luottaa siihen, että ajat muuttuvat vielä paremmiksi, ja tämä teksti tarjoaakin paljon valoa. On niin helpottavaa, että Milolla on Toivo tässä haastavassa ja raastavassa elämäntilanteessa!

Minuun jotenkin vetoaa kovasti se tasapainoilu, jota Milo ja Toivo luultavasti joutuvat suhteessaan käymään. Milo on tähän asti ollut ikään kuin autettavan ja tsempattavan roolissa, mutta vastavuoroisuuden ja tasapainon kannalta on tosi tärkeää, että myös Toivo saa suhteesta tukea ja ymmärrystä osakseen. Omassa originaalisarjassani kamppaillaan vähän samanlaisten asioiden kanssa, joten ehkä siksi ne kolahtavat minuun erityisen kovaa. Toistaiseksi ainakin onneksi vaikuttaa siltä, ettei poikien suhde perustu pelkästään Milon auttamiseen tai parantamiseen, vaan niihin hyviin ja ihaniin asioihin, joita molemmat suhteesta saavat. Hyvä niin! ♥

Siitä, miten Milo vihdoin avautuu Toivolle Niilasta, välittyy sellainen fiilis, että Milo alkaa olla valmiimpi jakamaan itsestään enemmän ja käsittelemään myös kipeitä asioita menneisyydestään. Niilan kohtalo jäi mysteeriksi sarjan ensimmäisessä osassa, joten oli mielenkiintoista saada tietää siitä nyt lisää. Samalla sekin kolahtaa minuun erityisesti, koska kaksosveljelläni on ollut ykköstyypin diabetes ala-asteelta asti ja lukiossa, kun hän ajautui huonoon seuraan ja päihteidenkäyttöön, hoitotasapaino järkkyi ja hänkin sai happomyrkytyksen ja joutui sairaalaan. On vaikea edes kuvitella, millaista Milolla perheineen on ollut, kun Niilan tilanne ajautui tuohon pisteeseen kenenkään edes huomaamatta mitään. :'( Olen tosi pahoillani.

Kiitos tästä koskettavasta lukukokemuksesta! -Walle

kaaos

  • huitulapää
  • ***
  • Viestejä: 1 088
Moiu! Hauskaa, että päätit arpajaisten myötä jatkaa tämän sarjan parissa. Mukava kuulla, että tykkäät L-teemasta ja otsikoista. Otsikointi on nimittäin supervaikeaa!! Joo, ikäerot teininä ja varhaisaikuisina voi olla BIG DEAL vaikkei se sitä oikeasti ole tai varsinkaan myöhemmin.

Olen niin pahoillani sun veljesi puolesta! Varmasti tosi rankkaa <3 onneksi yleensä huomataan ajoissa, ettei näin peruuttamatonta tapahdu kuin tässä tarinassa. Hui, sulla tulikin tämä tarina tosiaan iholle!

Kiitos ihanan perusteellisesta kommentista ja pohdinnoistasi, niitä oli todella ilahduttavaa lukea (no sun veljestä lukeminen ei tietenkään ollut ilahduttavaa <3)

words make worlds

tuorein jatkis: Hämäränsäteet, K15, H/D

ava: sokerisiipi, bannu: Ingrid