Jos tajunnanvirta on sinullakin tätä, rakastetaan sitä yhdessä. <3
Emme eläneet rakkaudesta, elimme toistemme voimasta. Sinun kätesi vahvisti minun tekojani ja minun huuleni vahvistivat sinun haluasi.
Oh, sanopa se paremmin! Nämä kaksi virkettä ovat ehkä täydellisyyttä hipovin tulkinta Albus/Gellertistä ikinä. Jotenkin niin kovin yksinkertaiseen kaavaan puettu totuuslausahdus, se, mistä koko parissa on kyse. Ei koskaan mitään "haluan sinut ikuisiksi ajoiksi itselleni", vaan puhdasta voimaa, puhdasta halua, vahvuutta, oikeastaan aika järkyttävän karua
hyötymistä.
Albus/Gellert on juurikin tällaista, kuten koko tekstin rakenne. Yksinkertaisesti muotoiltuja ajatuksia: näin, ei näin. Kyllä. Ei. Erilaisia näkökulmia kyllä, mutta selkeästi ja jänteikkäästi, uhmaten (kuten koko ekti olikin, pidin pidin siitä ihan hirmuisesti), molempien kilpailevat luonteet ja toisiensa olkapäille vuorotellen kiipeävät miehet vierekkäin, pyrkiessään paremmuusjärjestykseen (aina lopulta yksin kuitenkin). Tämä oli Albuksen näkökulmasta, mihin minä ihastuin: en pidä siitä ärsyttävästä hyviskuvasta, jonka mies on aina antanut – vaikka ihastuttavan oikeudenmukainen, viisas ja rauhallinen onkin – pidin siitä sanojen ja mielipiteiden todellisesta voimasta. Vaikka lopetus olikin ehkä turhan liirumlaarum
kuitenkin, riippuen siitä miten sen luki (ehkä taivasvertaus oli se, joka pelasti sen kliseisyydeltä, ehkä se taivas oli vielä tässäkin jotain niin erityistä ja upeaa, en tiedä), mutta niin.
Hukkasin hei nyt itseni jonnekin pohdiskelemaan, mutta. Kirjoitustapasi on uskomaton; en tiedä, onko tyylisi edes poikkeava tai sillä tavalla erityinen, mutta sinä ehdottomasti hallitset sanat, hahmot ja sen kokonaisuuden, ja tämä oli upea upea upea! En varmaan ole aikoihin nostanut mitään lempificikseni (ja suosikikseni selaimelle) niin nopeasti. Kiitos tästä!