Author: Kristen
Rating: K11
Pairing: Astoria/Fleur
Word count 1030
A/N: Astoriasta on hyvää vauhtia tulossa yksi mun lempihahmoja ficcaamisen saralla, ja en voi sanoa, että se haittaisi. Olen aika varma, että mun täytyy jossain välissä kirjoittaa tähän ficciin vähintäänkin prequel, koska tämän kirjoittamisen aikana loin mieleeni jo sellaiset backstoryt että huhhuh. 
Osallistuu Femme10 -haasteeseen ja Yhtyeen tuotanto -haasteeseen (Yksi).
Yksi on suurempi muita
Fleur kääntelee Anna Kareninan revenneitä sivuja
cafe au lait edessään näkemättä sanaakaan. Hän löysi kirjan kahvilan hyllyltä, ja hetken tylsistymisen jälkeen päätti hankkia levottomille käsilleen edes jotain tekemistä. Kahvin juominen on tällä hetkellä pois laskuista, hänen kätensä tärisevät liikaa jännityksestä eikä hän halua tahria vaaleanviolettia silkkipuseroaan.
Anna Arkadjevnan seikkailut eivät jaksa kiinnostaa Fleuria, ja hän vilkaisee seinällä olevaa kelloa. Vielä viisitoista minuuttia. Hän on aina ollut kaikkialla liian aikaisin. Tapa, jonka jokainen Delacour omaksuu ennen kouluikää.
Kellon viisarit liikkuvat hitaasti mutta varmasti kohti sovittua kellonaikaa, ja jokaisen minuutin myötä Fleurin sormet rauhoittuvat. Kun se kumahtaa kerran puolituntisen merkiksi, Fleur katsoo ovea odottavasti.
Ja toden totta: niin kuin Delacouritkin, Greengrassitkin oppivat jotain itselleen oleellista jo lapsina. Täsmällisyys on pinttynyt Astorian luihin samalla tavoin kuin ajoissa oleminen on kiinni Fleurissa, ja Astoria astuu sisään pieneen kahvilaan tasan puoli kaksitoista paikallista aikaa.
Fleur heilauttaa kättään kuten vain todellinen ranskatar osaa, ja Astorian kasvoille leviää aurinkoinen hymy. Hän antaa tarjoilijalle viiden euron setelin, käskee tätä tuomaan hänelle jotain yllättävää ja livauttaa suupielestään hätäisen kiitoksen, kun hän on ehtinyt jo melkein Fleurin pöydän luo.
“
Ma cherie”, Fleur tervehtii.
“
Mon ami”, Astoria vastaa ilkikurisesti ja painaa pienen suudelman Fleurin poskelle tietäen hyvin, että Fleurin poskelle jää hänen huulistaan kirsikanpunainen rengas.
“Tarvitsiko sinun? En välittäisi mennä naistenhuoneeseen juuri nyt”, Fleur huokaisee taputellen poskeaan lautasliinalla, joka ei oikeastaan edes ole lautasliina, vaan paperinen servietti.
“Ei sinun tarvitse aina olla täydellinen”, Astoria sutkauttaa ja huoahtaa liioitellusti, kun punastunut tarjoilija tuo hänelle höyryävän kupin cappuccinoa ja joutseneksi taitellun servetin. Yhden
merci beaucoup, c’est fantastiquen huudahdettuaan Astoria kääntyy taas kohti Fleuria.
“Annat turhaa toivoa tyttöparalle”, Fleur toteaa ja varastaa siemaisun Astorian cappuccinosta. Se on juuri sopivan lämpöistä, ja kateus pistää ilkeästi hänen rinnassaan. Hän ei saanut samanlaista kohtelua.
“No, Fleur, minähän olen vain kohtelias”, Astoria nauraa, “voisit itsekin kokeilla joskus.”
“Toki”, Fleur sanoo vastaukseksi ja tuijottaa taas kuluneita sanoja Anna Kareninasta.
Hetken ajan he ovat hiljaa. Astoria sormeilee joutsentaan ja Fleur naputtaa tummansinisiksi maalatuilla kynsillään puista pöytää. Tällaisia heidän kohtaamisensa aina ovat: aluksi sydämellisiä mutta kuitenkin hieman vaivautuneita. Ei ole olemassa etikettiä siihen, miten tapaat naisen, jonka nautinnon huudot ja vartalon kaaret ovat sinulle tutumpia kuin aviomiehesi.
“Tuuli on jäätävä tänään”, Astoria kommentoi katsellen ulos ikkunasta. Fleur naurahtaa.
“Nytkö me puhumme säästä?”
“Mistä sitten?”
“No, vaikkapa siitä kirjeestä, jonka lähetit”, Fleur sanoo liian pistävästi. Hän huomaa sen Astorian silmistä, joissa välähtää heti puolustus.
“Mitä siitä kirjeestä? Luulin olleeni kovinkin selkeä.” Astoria ei vieläkään katso Fleuria, ja Fleurin tekee mieli tarttua Astorian leukaan ja pakottaa vihreät silmät kohtaamaan hänen harmaansa.
“Astoria”, hän huokaisee sen sijaan, “minä en ymmärrä. Onko hän huono aviomies?”
“Hän ei ole se, kenet minä haluan”, Astoria tokaisee ja katsoo viimein suoraan Fleuriin. Hän on yllättävän tyyni, liian tyyni ottaen huomioon sen poltteen, jonka hänen sanansa saavat aikaan Fleurin sydämessä.
“Me olemme puhuneet tästä,
ma cherie, minä en-”
“Älä viitsi kutsua minua rakkaaksesi, jos aiot taas kieltäytyä.”
“Ethän ole vielä edes kysynyt mitään.”
Astoria pudistaa päätään ja keskittyy hetken ajan cappuccinoonsa. Fleur on aivan varma siitä, että se on jo ehtinyt jäähtyä.
“Fleur, en ole täällä jumalaisen sään vuoksi”, Astoria aloittaa, “vaan sinun. Ilmiinnyn rannikolta toiselle vain nähdäkseni sinut. Miksi? Miksi minä tulen tänne sinun vuoksesi, vaikka minulla on hyvä mies kotona. Miksi minä en ole tarpeeksi onnellinen hänen kanssaan?”
Fleurilla ei ole vastausta Astorian kysymyksiin, ja hän sanoo sen ääneen. Astoria nyökkää muutaman kerran.
“Käyn iltaisin kolmesti kylvyssä, ettei minun tarvitsisi mennä nukkumaan samaan aikaan kuin Draco. Hän rakastaa minua, Fleur, minä näen sen hänestä. Minä en pysty tuntemaan samoin.”
“Minä en-”, Fleur aloittaa, mutta ei pääse taaskaan pitkälle ennen kuin Astoria keskeyttää.
“Niin, et ymmärrä. Tiedän”, Astoria myöntää. “En odota sinun ymmärtävän. Sinut on kasvatettu naimaan hyvä mies ja pysymään hänen vierellään kunnes kuolema teidät erottaa.”
Fleur vihaa hiljaisuutta, joka kutoo verkkoaan heidän välilleen, mutta hän ei osaa sanoa mitään. Hän tietää, mitä Astoria haluaa kuulla: rakkaudentunnustuksia ja ikuisen yhteisen elämän vannomista, mutta hän ei pysty lupaamaan sellaista. Astoria haluaa lupauksen paremmasta huomisesta, mutta Fleur on jumissa eilisessä. Hän pystyy katsomaan miestään ja tuntemaan jotain, vaikka se olisikin muisto jostain entisestä.
“Astoria, sinä tiedät, että minä välitän sinusta.” Sanat karkaavat Fleurin huulilta ennen kuin hän ehtii miettiä niitä kunnolla. Nyt ne ovat vain huolimattomasti muodostuneita ajatuksia, jotka satuttavat Astoriaa.
“Sinä välität, minä rakastan. Siinä se ero on”, Astoria toteaa lopullisen tuntuisesti. Fleur tuntee palan kurkussaan ja yrittää nieleskellä sitä alas. He ovat käyneet tätä keskustelua aiemminkin, mutta ensimmäistä kertaa Astoria käy sitä kuin sotaa. Pahinta on se, että Fleur tietää päättäneensä, ettei Astoria voi olla voittaja.
“Minä voisin rakastaa sinua”, Fleur sanoo hetken miettimisen jälkeen. “Voisin, eikä minun tarvitsisi edes opetella. Se olisi helppoa, oikeastaan.”
“Fleur, kaikki täytyy opetella. Eikö sinun pitänyt opetella rakastamaan Billiä?” Astoria kysyy yllättyneenä, kaikki raivo hänen äänensävystään kadonneena. “Minä en ole koskaan tavannut ihmistä, josta olisin pitänyt ensisilmäyksellä. En pitänyt sinustakaan, kun ensi kerran tapasimme.”
“Minä olin kovin rasittava silloin”, Fleur tarjoaa selitykseksi ja tuntee kehonsa jännityksen laantuvan. Keskustelu on ajautumassa turvallisempaan suuntaan.
“Muistan. Timothy melkein hyppäsi ikkunasta, kun kieltäydyit viemästä häntä joulutanssiaisiin. Koko Luihuinen vihasi sinua sen jälkeen.”
“En voi sanoa, että se olisi kiinnostanut minua.”
“Tiedän.”
He ovat taas hiljaa. Nyt hiljaisuus on luonnollista, oikeastaan turvallista. Kumpikaan ei aio enää hyökätä.
“Me käymme tämän keskustelun joka kerta, kun minä tulen Pariisiin”, Astoria tokaisee, “minä en ole koskaan käynyt Seine-joen rannalla, ja olen käynyt täällä kuudesti.”
“Me päädymme täältä aina sinun hotellihuoneeseesi”, Fleur sanoo viattomasti, “enkä muista, että olisit ennen valittanut.”
“Se voi johtua siitä, ettei minulla ole illan päätteeksi voimia valittaa”, Astoria nauraa ja kurottaa kohti Fleurin kämmentä. Fleur hyväksyy otteen ja antaa Astorian vetää itsensä lähemmäs. Kun heidän huulensa kohtaavat, hän pystyy tuntemaan Astorian hymyn omaansa vasten. Suudelma on kiihkoton, melkein jopa siveä, mutta heille kahdelle se kertoo paljon enemmän.
“Mennäänkö?” Astoria kysyy vetäytyessään kauemmas. Hän sipaisee Fleurin solisluita sormenpäillään, ja kosketuksen aiheuttama värähdys tuntuu Fleurin alavatsassa asti.
“Luulin jo, ettet kysyisi.”
He poistuvat kahvilasta sormet lomittuneina yhteen. Kun he etsivät syrjäisempää paikkaa, josta ilmiintyä Astorian hotellin luo, Fleur ilmoittaa aikovansa riisua Astorian hampaillaan ja sen jälkeen käyttävänsä niitä vähän muuallakin. Astoria vastaa haasteeseen kurottamalla puhaltamaan Fleurin korvaan ja näykkäisemään hänen korvanlehteään omilla hampaillaan.
He eivät pääse Seine-joen rannalle sinäkään iltana.
