Mustelmat mielessäsi | K-11, Harry/Draco, ficlet, romanceangst

[Ametrine]

Otsikko: Mustelmat mielessäsi
Paritus: Harry/Draco
Ikäraja: K-11
Tyylilaji: angstintapainen romance
Vastuuvapaus: Rowling omistaa, minä leikin
Tiivistelmä: ”Sen hymyn kääntöpuolella hän ei tiennyt, janosiko vielä enemmän vai tahtoiko vain lopettaa yöretket ja repeytyä irti salailusta ja Dracosta. Luihuisesta.”

A/N: Tylypahkakliseily on päässyt valloilleen, iik. Osallistuu One True Something 20 -haasteeseen, ja betauksesta kiitos kuuluu ihanaiselle Draco Potterille♥

--


Jonain hetkinä kello löi kahtatoista. Keskiyö kesti tasan niin kauan, että Harry laski varpaansa sängyltä lattialle, asteli portaikkoon pidättäen hengitystään joka askelmalla ja hymähti vasta päästyään käytävään. Vähitellen paljaat nilkat tottuivat kylmänpukeiseen ilmaan, ja hän muisti kuinka kuukausia sitten ne samat hetket saivat myös ajatukset sulamaan kärsimättömyyden kahleista. Se tuttu jännittyneisyys oli läsnä edelleen; odotus ja kihelmöinti jotka vierittivät hymyn huulille, säikähdys kun nurkan takaa pilkistivät askeleet ja vaaleahiuksinen kuiskasi Harryn korvaan pöö, tai vain seisoi varjoissa kuin kalpea jumalpatsas.

Nykyään aina kuullessaan kellon lyöntien sekoittuvan sydämentykytykseen Harry tunsi hymyilevänsä vain ulkoapäin. Sen hymyn kääntöpuolella hän ei tiennyt, janosiko vielä enemmän vai tahtoiko vain lopettaa yöretket ja repeytyä irti salailusta ja Dracosta. Luihuisesta. Heidän kohtaamisensa olivat päiväunta parempia vain jos ei halunnut ajatella ylimääräistä; keksiä keinoja herätä maailmaan käsi kädessä. Ei, he olivat jäätä toisilleen, eivät koskaan tarkoitettuja sulamaan toistensa edessä – ja niinhän oli juuri käynyt – kumpikaan ei myöntäisi ikinä.

Dracon lempeä, hampaat paljastava hymy sai hänet jännittymään sormenpäitään myöten, ja tämän kämmenten painuminen selkärangalle, hengityksen osuminen kaulakuoppaan, tai mikä tahansa muu oli lähtölaskennan huippu. Viimeistään silloin Harry säntäsi pakoon ajatuksissaan vaanivia mörköjä, jotka ajoivat häntä kohti totuuden julkistamista. Tapa ne, hän aneli. Sen kuullessaan Draco piikitti katseellaan myrkkyä samalla kun piirsi huulillaan suojakilpeä sotkutukkaisen rintaan, sinetöi suun ilmankin taikoja ja uhkasi purra kaulan sinipunertavaksi ja rikki jos Harry uskaltaisi pyytää häneltä enemmän.

Aamuisin hänellä ei ollut jäljellä muuta kuin mustelmia mielessä. Harry olisi voinut huutaa, repiä kaiken kappaleiksi, tehdä mitä vaan jotta toinen olisi naulinnut hänet katseellaan ovenpieleen, puhutellut sillä tavalla joka sattui eniten ja sitten käskenyt hänen mennä pois. Ja hän lähtisikin karkuun kertaalleen – jos tietäisi joskus pääsevänsä paikkaan, jossa kellot eivät lyö ikinä kahtatoista.

[Ametrine]

Jekaterina: Juu, olet sinä tainnut kommentoida mun tekstejä aikaisemmin, ja kiitos kauheasti tästäkin kommentista! Se oli ihana pieni päivänpiristäjä. En ole itsekään mikään true harrydracoshipper, ja idea tähän syntyi yhdessä hetkessä ja päätin kirjoittaa pois. Ehkä juuri siksi yritin pitää henkilöt lähellä IC:tä. Kiitos palautteesta!

[Draco Potter]

Se tuttu jännittyneisyys oli läsnä edelleen; odotus ja kihelmöinti jotka vierittivät hymyn huulille, säikähdys kun nurkan takaa pilkistivät askeleet ja vaaleahiuksinen kuiskasi Harryn korvaan pöö, tai vain seisoi varjoissa kuin kalpea jumalpatsas.

Kuvailu ♥ ;__; aaww oot ihanaparas :3 tätä oli kiva betata koska virheitä ei yksinkertaisesti ollut koska osaat kirjottaa niin sairaan hyvin ja yhyy oon kateellinen ;___; ok meen pois kitisemästä, itkemään koululle jääneitä bilsankirjoja... Pointti oli et me likes :3

[Sinikeiju]

Tiedätkös, mä yleensä väitän etten tykkää Harry/Dracosta, mutta se ei ole ihan totta. Mä todellakin inhoan sellaisia söpöstelyjä joissa Draco ei ole ollenkaan oma itsensä, mutta tällaisista ficeistä, joissa Draco on kylmä ja ilkeä (tai ainakin esittää olevansa) mä pidän aika paljonkin.

Toi on kuin mun suustani. Monet H/D:t jää juuri tuosta syystä lukematta.

Tämän lukeminen oli ilo ja selkeästi kannatti valita kommenttikampanjasta. Hahmojen pitäminen IC:nä on välillä hankalaa, mutta sinä onnistuit siinä mielestäni erinomaisesti.

Ei, he olivat jäätä toisilleen, eivät koskaan tarkoitettuja sulamaan toistensa edessä – ja niinhän oli juuri käynyt – kumpikaan ei myöntäisi ikinä.

Juuri näin. Kumpikaan ei koskaan myönnä.

Kokonaisuudessaan tämä oli ihanaa luettavaa. Mukava lukupätkä tälle illalle. Kiitoksia.

[Ametrine]

Draco Potter: Aww, kiitos itsellesi betauksesta ja kommentista. ♥ Kateus on kiva tunne silloin kun on sen kohteena, hehheh. No eikun, säkin osaat kirjoittaa yhtä hyvin!

Sinikeiju: Kiva kuulla että miellytti. Itselleni on aina luontevinta kirjoittaa hahmot mahdollisimman IC:ksi, koska mielestäni se on yksi fanficcailun haasteista. : ) Kiitos kaunis kommentistasi!

[Nether]

En liiemmin lue angst-painotteisia tekstejä, mutta jostain syystä eksyin tänne ja päädyin lukemaan tämän ficletin. Ja heti alkajaisiksi on kyllä todettava, että tämä oli aivan upeaa tekstiä! <3

H/D on mielestäni haastava paritus, koska sitä löytyy niin valtavasti ja ihmiset toitottavat usein ja väistämättäkin kliseisyyksistä.

Kirjoitustyylisi on taidokas, koska jätät jotkut asiat hiukan hämärän varjoihin. Enkä voinut olla rakastumatta kuvioon, johon liittyy riippuvuus poikien välillä. <3
Tämän lukeminen todellakin kannatti. Kiitos!

[Ametrine]

Nether: Olen samaa mieltä H/D:n haastavuudesta ja siitä, että teksteissäni voisin ilmaista asioita selvemmin. Yritän kiinnittää siihen enemmän huomiota jatkossa. Kiitos että luit ja kommentoit!

[Westy]

Tää oli hyvä koska Draco oli Draco. 8 )) Mua ärsyttää ne ficit joissa se on sellanen joka säteilee ympärilleen sateenkaaria ja oksentaa jäniksenpenikoita. mä nukuin _vähän_

Viimeistään silloin Harry säntäsi pakoon ajatuksissaan vaanivia mörköjä, jotka ajoivat häntä kohti totuuden julkistamista.

Sulin möröille.

Toi loppulause oli hieno, jäi sellanen kiva fiilis et "huuuu". En osaa kommata hienosti. My bad.

[Ametrine]

Westy: Möröt on kivoja ja Draco on paras IC:nä (vaikka pitää myöntää että hajosin sateenkaarisäteilyille). Hienoa kuulla, että viimeinen lause oli toimiva. Tuskailen nimittäin aina kamalasti kun haluan joka tekstille iskevän lopun. Kiitti kommentista!

[Funtion]

Mmh, hoodeetä. Tulee mieleen lapsuus vuonna 2004-2005, jolloin ficit oli ihan vieras käsite ja jolloin ystäväni tutustutti mut Harry/Dracoon… hyi että kammoksuin sitä silloin! Lopulta rakastuin. Ja nyt "vanhempana" en oikein tiedä mitä ajattelisin.

Herranjumala — ensimmäinen päähän pälkähtänyt ajatukseni. Tää oli niin… kiihkeetä? Tätä oli humalluttavaa lukea. Mä janosin koko ajan lisää ja lopulta mä sain kaiken luetuksi muutamassa hassussa minuutissa. Jäin suorastaan polvilleni anelemaan lisää. Miten ihmeessä mä nyt osaisin selittää tän sulle?

Ekaks, Draco oli niin Draco, että mä upposin jo sen tekoihin ensimmäisestä maininnasta. Kuten aiemmat kommentoijat on todenneet, mäkin inhoan niitä ficcejä, joissa Draco ei oo kylmä ja kamala ja katala oma itsensä, vaan nynny ja lempeä ja fluffinen (pelkuruus on sitten asia erikseen.) Draco oli tässä hyvin selkeä oma itsensä. Jos Harry/Draco olis mitenkään mahdollista, se olis ehdottomasti pidettävä salassa. Draco ei ikinä milloinkaan myöntäis sitä kenellekään (ja tuskin Harrykaan.)

Entäs sitten Harry? Tuttu oma itsensä. Mulla kävi sääliks se:
Aamuisin hänellä ei ollut jäljellä muuta kuin mustelmia mielessä. Harry olisi voinut huutaa, repiä kaiken kappaleiksi, tehdä mitä vaan jotta toinen olisi naulinnut hänet katseellaan ovenpieleen, puhutellut sillä tavalla joka sattui eniten ja sitten käskenyt hänen mennä pois.
Ilkeä-Draco… ja tuo, miten Harry olisi voinut repiä kaiken kappaleiksi, on hyvin harrymaista. Se on aika äkkipikainen hahmo. Ja tuo lause on kertakaikkisen upea! Mun piti lukea se yhteen pötköön äkkiä ja nopeasti, siinä oli kiihkeyttä ja tempoa, se imaisi mukaansa. Tehdä mitä vaan jotta toinen olisi naulinnut hänet katseellaan ovenpieleen, puhutellut sillä tavalla joka sattui eniten… voi hyvä luoja! Hyvä luoja!

Se tuttu jännittyneisyys oli läsnä edelleen; odotus ja kihelmöinti jotka vierittivät hymyn huulille, säikähdys kun nurkan takaa pilkistivät askeleet ja vaaleahiuksinen kuiskasi Harryn korvaan pöö, tai vain seisoi varjoissa kuin kalpea jumalpatsas.
Ah mikä ilmaisu! Kalpea jumalpatsas… taas näissä sun sanavalinnoissas oli sellaista kiihkeyttä. Kuten sanottua, tää sun koko tekstis oli hyvin kiihkeä, mikä johtui osaksi tapahtumista.

Ei, he olivat jäätä toisilleen, eivät koskaan tarkoitettuja sulamaan toistensa edessä – ja niinhän oli juuri käynyt – kumpikaan ei myöntäisi ikinä.
Tääkin kohta oli ihan huikee! Tällaiset viha-rakkaussuhteet on niin… kiehtovia? Sillä viha ja rakkaus kulkee käsikädessä. Ne on molemmat äärimmäisen vahvoja tunteita. Ne voi joskus jopa sekoittaa keskenään. Mulle tuli tästä tekstistä heti mieleen Rihannan ja Eminemin kappale Love the way you lie…

Mä todella teen kuolemaa, kun tajusin että tää oli ficletti. Että tää oli liian lyhyt. Mä en oo aikoihin lukenut H/D:ta, mutta sä jos joku sait mut tällä tekstilläs kinnostumaan siitä. Kiitos!

[Ametrine]

Ooh, älyttömän paljon kiitoksia, fierté! Jos punasteluun ja liialliselle kehumiselle altistumiseen voi kuolla, niin olisin varmaan jo ihan dead. Voi apua, kiitos hirveästi. ♥ Tää on ensimmäinen kerta, kun joku kuvailee mun ficciä sanalla "kiihkeä". Tulkitsen sen positiiviseksi tunteeksi, ja vau, kiva kuulla että pidit. Tuntuu vähän siltä, että sä saat noista sanavalinnoista irti enemmän mä (kirjoitin lähinnä siitä mikä kuulosti hienolta, en niinkään miettinyt sen syvällisempiä tulkintamahdollisuuksia, hahah). Hienoa kuitenkin. Lupaan kirjoittaa vielä ainakin yhden H/D-ficin, okei? Polvilla anelu on muuten oikeasti aika inspiroivaa. : D
Ihana kommentti, mulla on selvästi vaikeuksia vastata tähän yhtä ihanasti. Olet aika mahtava kun onnistuit piristämään mun elämää tuolla palautteella. Thankies!