Kirjoittaja Aihe: Aurinkokuningas || FF100, Sirius/Remus, S, suuruudenhullu Regulus  (Luettu 2534 kertaa)

Jillian

  • Vieras
Title: Aurinkokuningas
Author: Jillian
Fandom: Harry Potter
Genre: Angst, romance
Pairing: Sirius/Remus
Rating: S
Summary: Kuutamo ja Kuutamo ihollasi, sinun piti olla vain minun salaisuuteni.

Disclaimer: Kaikki hahmot kuuluvat J.K. Rowlingille, en saa tämän ficin kirjoittamisesta rahallista korvausta.
Beta: -
Words: ~ 920
Tense: Preesens.
Status: Oneshot, valmis.
A/N: Muistin tässä eräs hetki, että toyhto oli pyytänyt minua kirjoittamaan Sirius/Remusta ja samalla sain jonkun ihmeellisen inspiraation. En tiedä yhtään, millainen tämä on, aika suuruudenhullu ainakin. PoVin ymmärrätte varmasti pian. Osa FF100:aa, sanana 007. Päivät.


*

Maanantai

Olen nähnyt, kuinka sinun katseesi nuolee hänen ääriviivojaan. Aluksi se oli aivan tavallista, kyllä minä tiedän millaista on olla teini-ikäinen, sinä sen minulle opetit kun sain sinut kerran kiinni käsi housuissa ja huulillasi nimi, jota minut opetettiin halveksimaan. Vannotit, etten saisi kertoa kenellekään; kai luotit siihen, että vielä joskus ymmärtäisin. Miten voisin ymmärtää jotain sellaista, mikä ei kuulu minun maailmaani, mikä on revitty sieltä väkisin irti?

Kyllä sinä tiedät millainen meidän maailmamme on. Punaista ja mustaa ja Mustaa, viiniä silkkilakanoilla, yöhön katoavia naisia kahisevine iltapukuineen, hulluja kuutamoita, Kuutamo, en käsitä. Tiedän, että rakastat meidän maailmaamme. Meidän, senkin petturi. Sinun piti ymmärtää, me olemme samaa puun jähmeää juurta, et sinä voi vain repeytyä irti ja luulla kaiken olevan hyvin kun pörrötät hiuksiani kerran viikossa maanantaisin kesälomilla ja sitten karkaat öisin karheareunaiselta ikkunalaudalta kuin lentokyvytön lintu.

Minä olen tähti, en kai koskaan olisi voinutkaan riittää, onhan sinulla vierelläsi Kuu joka varastaa valonsa auringolta.



Tiistai

Katson sinua, olet hiljaa. Keittiössä ei ole muita kuin me kaksi, tämä on harvinaisuus; hetki, kun ei ole kiire mihinkään, kun sinun ei tarvitse paeta luotani. Juot kahvia ja minä en voi olla miettimättä, koska olet tuon tavan liittänyt osaksi itseäsi, ennen et tehnyt niin. Joskus on vaikeaa yrittää olla kaltaisesi; käytävän peilistä näen joskus sinut, joskus jonkun sellaisen, jota en tunne. Tiedän, että olet hakannut paikkasi tähän maailmaan ja odotat minun tekevän samoin. Olet vain tainnut unohtaa että se miten sinä uskallat vastustaa kaikkea, ei ole periytynyt minulle.

Olet opettanut itsesi halveksimaan kaikkea ja kaikkia, miten mahdat sietää itseäsi tai minua tai. Nielaisen raskaasti. Teeni on jo aikoja sitten jäähtynyt, aurinko värjää kupin sisällön kullaksi. Toivon osaavani sanoa jotain, selittäväni, kertovani kaikki ne miljoonat sanat jotka ovat kertyneet sisälleni saastan lailla.

Nouset ja lähdet. Tänään ei ole maanantai.



Keskiviikko

”Sirius?” kuiskaan. Minusta tuntuu että aurinko nousee pian ja valaisee huoneesi punaisellaan. Liikahdat. Taidat kuulla minut uniesi hämyn läpi, voi ole kiltti ja herää.

”Mitä nyt?” Käännyt ympäri, katsot minua hiukset sotkussa ja silmät raollaan, minun rakas veljeni. Juuri tuollaisena olet piirtynyt muistojeni sivuille, juuri tuollaisena haluan muistaa sinut kun sinä teet asiat aivan väärin.

”Sänkyni alla on mörkö eikä se anna minun nukkua.” Puristan käsissäni olevaa tyynyä kovempaa. Huokaat. Punnitset sanojasi tarkkaan, tai sitten haluat että luulen niin, ettet olisi jokaisena hetkenä kiivas tuuli, aina nostattamassa kyyneliä kaikkien silmiin.

”No tule sitten tänne nukkumaan”, sanot ja teet kolon seinän ja itsesi väliin. Muistat, kuinka inhoan nukkua muualla kuin seinää vasten, hetken tunnen liikutuksen palan kohoavan kurkkuun mutta sitten hetki on poissa. Kipuan sänkyyn ja annat puolet peitostasi minulle, hetken olet taas suoja tämän maailman myrskyjä vastaan.

Katson sinua kun nukut. Olet niin kaunis.



Torstai

Puoliväli, en tiedä; puolityhjä vai puolitäysi ja etenkin: mitä. Tiedän teistä kaiken, te ette osaa piiloutua katseeltani. Olen niin hiljaa että hetkin epäilen omaa olemassaoloani. Hetkin kadun että tulin, mutta minun täytyy, haluan nähdä omin silmin, aistia kaikilla aisteillani kuinka sinä tapat kaiken veljeyden mitä meillä on ollut, kuinka sinä raatelet meidän maailmamme kappaleiksi.

Kuutamo ja Kuutamo ihollasi, sinun piti olla vain minun salaisuuteni. Taivut kaarelle kuin kaisla kovassa tuulessa; miksi sinun rakkautesi ei riittänyt minulle, miksi muutit sen tällaiseksi, miksi pakenit, miksimiksimiksi.

Voin haistaa voiman jonka hän antaa sinulle. Sisuskaluni kääntyvät ylösalaisin, oksennan puunrungolle, hetken aikaa tunnen edes jotain muuta kuin valtavaa kuvotusta sinua ja kaikkea kohtaan.

Kun muutut tähdenlennoksi, putoat alas. Kun minä teen itsestäni kuninkaan, kukaan ei mahda minulle mitään.


Perjantai

Minulla on suunnitelma, veljeni. Siitä kuinka teen itsestäni jotain, kuinka olen edes joku tai paljon enemmän sinun rinnallasi. En usko että pidät siitä, mutta minusta tuntuu, ettet herää muulla tavoin. Äiti on jo pitkään puhunut pimeyden lordista. Ja minä uskon äitiä. Hänen täytyy tietää, mikä on hyväksi ja mikä ei. Tuskin voin vielä liittyä hänen joukkoihinsa, mutta vielä jonain päivänä, ja silloin minulle kumartavat kaikki. Myös sinä.

Äiti suutelee poskeni märäksi, kun kerron toiveistani. Hän sanoo, että kenties pelastan meidän arvokkaan sukumme perikadolta, jonne olet meitä viemässä. Saan aikaan raivon, kun näytän valokuvan sinusta sen ihmissuden sylissä, voi kyllä, minä tiedän kaiken. Kyllä minä tiedän, millaisella voimalla hän lävistää sinut, kyllä minä tiedän että hän on ainoa, joka saa sinut nöyrtymään.

Mutta olen ainoa, joka osaa tuhota sinut. Kun lyöt minua ja sylkäiset kasvoilleni, minusta ei tunnu miltään. Tiedän, että jonain päivänä ymmärrät, mutta silloin olen jo sinun saavuttamattomissasi.



Lauantai

Minä olen ilma, jota hengität. Tukehdut lisää jokaisella hengenvedolla, muttet voi elää ilman. Olet paennut sen jonkun tupakaverisi luo asumaan jo vuosia sitten ja silti olen varma, ettet voi katsoa itseäsi peilistä. Olen kaikkialla, minä olen sinun parempi puolesi. Olet himmenevä tähti, minä syttyvä aurinko; kasvan kuninkaaksi jokaisella veren ryöpsähdyksellä kasvoilleni. Kun hymyillen pyyhin veren pois, ajattelen: sinä opetit minulle tämän kaiken, hymyn ja välinpitämättömyyden. Pimeydessä se kaikki on jalostunut joksikin suuremmaksi, et sinä koskaan voisi ymmärtää.

Nyt minä teen käteni liikkeellä ihmisten selistä kaaria, saatko sinä enää täyttymystäsi sen likaisen elukan luustosta? Minä kasvan, olen parhauden yläpuolella, minä olen sinun jumalasi, se jota pelkäät ja kunnioitat. Heitän pääni taakse ja nauran, verhoan kasvoni valkoisella.

Kruunu on jo kasvanut kiinni päähäni.



Sunnuntai

Minä olen Aurinkokuningas, kumarra minua veljeni, minä olen luonut tämän maailman ja tänään on minun aikani levätä.



Minä olen luonut sinut.
« Viimeksi muokattu: 30.11.2014 20:49:44 kirjoittanut Renneto »