Reaktioyhtälöitä (K-11 • teekkariromantiikkaa, Juuso/Samuli • raapalesarja, 66/x 16.9.)

[Fairy tale]

En ole näitä nuoria miehiä unohtanut. Näin Juusosta ja Samulista untakin viime yönä, joten se taisi olla muistutus palata kirjoituksiesi äärelle. 
Kyllä nyt viimeisimmät juonenkäänteet viittaavat siihen, että näiden tarina jatkuu vielä hyvän tovin ja olen siitä vain innoissani.
Jori on sitten kieroperse, mutta jos katoamisiin liittyy jotain Jorin hämärähommia niin mies on varomattomasti jättänyt itsestään huonoja johtolankoja.

Luin nyt viimeisimmät raapaleet Lohtulampaasta alkaen. Lohtulampaan olin jo lukenutkin. Tykkään niiiiin paljon tuollaisista lohtupehmoista ja yksityiskohdista, jotka elävöittävät tarinaa ja Juuson epätoivoa solmuisessa tilanteessa. Samulille nostan hattua että hän meni vielä pyytämään käytöstään anteeksi, vaikka hän samalla tekikin selväksi että heistä ei tulisi mitään. Lukijana tietysti toivon että sotkut selviävät ja Samuli voi nähdä asian kohta toisella tavalla. Mutta kuinka pitkä aika siihen mahtaa mennä.

[Kaapo]

Hei vain.

Mie olen tyyliin tämän alusta asti miettinyt, että joskus otan asioikseni lukea tämän, mutta se on aina vain jäänyt. Tänään sitten olin oikeasti reipas ja tartuin näihin Juuso/Samuleihin. Lukemisesta on jo monta tuntia ja oon välillä käynyt teatterissa kenraaliesityksessä, mutta yritän saada tässä post-esitys adrenaliineissani jotain sanottua. :---D pahoittelen jo etukäteen.

Juuso on tosi symppis päähenkilö ja sen nopea ihastuminen oli sööttiä. Alusta jäi sellainen kiva kutkutus, tykkäsin erityisesti siitä lintubongailusta. Juuso on tosi inhimillinen hahmo, josta on helppo pitää. Sellaiset arkiset yksityiskohdat saa minut hykertelemään aina ja sulla on paljon tässä ollut sellaisia pieniä juttuja, joiden mainitseminen ei sikäli ole tärkeää, mutta kuitenkin elävöittää kivasti kokonaisuutta.

Samulista jäi sen ekan sarjan puolesta sellainen maanläheinen ja rauhallinen olo, että ei kyllä jäänyt mietityttämään se, miten Juuso niin helposti ihastui siihen. Mutta mitä pidämmälle tämä on tullut, sitä enemmän Samuli tuntuu menevän solmuun ja siitä vain nousee lisää ja lisää kysymyksiä. Se on tosi kiinnostava tyyppi, ei sillä. Jori taas on aivan persiistä, oot kyllä hyvin osannut kirjoittaa siitä sellaisen tyypin, että kaikki siinä vain suututtaa ja joka kerta kun se tulee uudestaan esiin, tulee sellainen olo, että ei nyt taas. :--D mie ite rakastan kirjoittaa angstia ja draamaa, mutta sen lukeminen on aina ihan hirveää kidutusta. haluaisin vain, että kaikkien muiden hahmoilla menisi hyvin. :') Mikko on ihana, toivottavasti sen siskon kanssa asiat selviää, että ees jollain menisi oikeasti hyvin!

Suurin syy siihen, miksi en ole osannut näihin tarttua aikaisemmin, on se, että en puhu yliopistoa. On hienoa, että tämä pyörii tosi vahvasti yliopistohommien ympärillä, se luo ihan erilaista fiilistä tähän, kuin että olisi sellaista yleismaailmallista, mutta pakko myöntää, että tämä todella spesifi sanasto menee välillä aivan yli hilseen. :--D en mm. tiedä, mitkä on sitsit (jotkut juhlat? mutta mitkä) tai mikä on teekkari. Yleissivistys(?) yliopistohommien suhteen on minimaalinen. Välillä se hankaloitti lukemista, kun en vain tiedä mistä puhutaan.

Tykkään tästä kyllä, Juuso on niin sympaattinen tyyppi ja kyllähän siitä kehtaa lukia enempikin. c: kiitos näistä, jään seurailemaan, mihin suuntaan tämä tästä lähtee kääntymään!

- Auro

[kaaos]

Kommenttikampanjan kommentti osa 2 täältä tulloo:

Luin siis jo kaauan sitten ensin sen 7-osaisen alkulämmittelyn tälle, siinä oli kaikkea ihanaa myös, rauhallinen tunnelma. sen muistan.

Pidän yliopisto- ja teekkariympäristöstä. Yliopistolla olen itsekin, mutta teekkarihommat ovat mulle vieraita. Aika helposti sitä pystyy päättelemään kuitenkin mistä esim pHukseissa on kyse :--) Jotenkin Juuson teekkarius on jopa liikuttavaa! Musta on hauskaa, että se on sillä tavalla vähän nörtähtävä ja taitaa olla ihan hyvä opiskelija, kunhan samulimietteiltään ja olusiltaan ehtii.

Mikko on lempeä hahmo, ja se tekee Juusolle hyvää. Vähän tossa oliko se tokaedellinen osa vai kuinka, mä ihmettelin että kun Mikko siinä miettii että "onkohan Samulilla kaikki hyvin", vaikka Juuso oli jo sille kertonut, että epäilee jonkun pahoinpitelevän Samulia ja nyt se on kadoksissakin, eiköhän sillä ole jokin huonosti

Samulista pidän, vaikka siihen liittyy vielä paljon salaisuuksia. Viimeisimmät juonikäänteet lääkkeistä yms. lisäävät mielenkiintoa! Se tuntuu olevan aikamoisen rikkinäinen ja tarvitsee ehdottomasti apua, mars juuso esiin!

Raapaletahti toimii tässä ja tapahtumia sopii mielestäni juuri passelisti aina jokaiseen julkaisuun. Lisäksi! nostan hattua että olet jaksanut nimikoida jokaisen osan!! huhhuh otsikointi on mulle niin vaikeeta, etten koskaan lähtis moiseen. wau!

Kiitän ja yritän jatkossa pysytellä perässä (olin ilmeisesti viimeksi jäänyt jo noin 35~40 paikkeilla kyydistä)

kaaos

[Waulish]

Anteeksi kun olen taas pitänyt hiljaiseloa tämän sarjan kanssa! Aloitin uudessa työssä helmikuun alussa, ja lähes kaikki vapaa-aikani on kulunut tavalla tai toisella sen stressaamiseen niin, etten ole oikein saanut aikaiseksi edistää Reaktioyhtälöitä. En uskalla jatkossakaan lupailla sitä yksi osa viikossa -tahtia, jota olen aiemmin yrittänyt, mutta nyt saatte ainakin hyvitykseksi useamman raapaleen, nimittäin viisi kappaletta! Ja ehkä pienen cliffhangerin...

Koska teekkari- ja yliopistosanasto on herättänyt kummastelua, päätin koota lukemisen helpottamiseksi pienen teekkarisanaston tämän sarjan aloitusviestiin, tänne! Toivottavasti siitä on apua. Vinkatkaa, jos sieltä uupuu jokin termi, niin lisäilen!

Ja vielä: jos jollakulla on yhtä huono muisti kuin minulla, niin Daniel on se fuksi, joka halloween-bileissä tarkkaili Juusoa ja Samulia. Kävin sisäistä kamppailua sen kanssa, pitäisikö minun vaihtaa Danielin nimi, koska olen viime aikoina lukenut paljon Auron Purkukiekko (6-0) -tarinaa (K-15, ihanaa luettavaa, suosittelen lämpimästi ♥), jossa seikkailevat Juuse ja Daniel, ja minua alkoi kamalasti häiritä se, että minulla on tässä Juuso ja Daniel! Päätin kuitenkin pitää Daniel-nimen, koska hahmo on hyvin pienessä roolissa ja esiintyy pääasiassa vain muutamassa seuraavassa raapaleessa. Toivottavasti se ei häiritse ketään! Ei ollut tahallinen nimimatkinta.

Vendela, Juuso on kyllä aika kärsivällinen Samulin suhteen! Minustakin se on toisaalta ymmärrettävää, koska Samulihan teki selväksi, ettei heillä mitään ole. Juuso taitaa lisäksi olla vähän sellainen luonne, ettei se halua häiriköidä eikä tuppautua kenenkään seuraan. Nyt selviääkin sitten, miten Juuso Samulin kanssa etenee. Jorinkin osuus alkaa toivottavasti hiljalleen valjeta. Kiitos kovasti!

Ripple, heh, se oli hauska se Samual! Joskus sitä vain huomaamattaan kirjoittelee, mitä sattuu, heh. Mysteeri selvinnee ainakin joiltakin osin tulevien osien myötä! Kiitos paljon!

Fairy tale, voi että, ihanaa ettet ole unohtanut näitä nuorukaisia! Ja apua, näit heistä unta? Minäkin uneksin välillä kaikista ja kaikesta mahdollisesta, heh. Kyllä juu, Juuson ja Samulin tarina jatkuu vielä hyvän tovin, sittenkin kun tämä raapalesarja päättyy, tai niin olisi ainakin tarkoitus. Nämä hahmot ovat jotenkin vieneet minut mennessään. Kiitos paljon!

Auro, voi mikä ihana kommenttiyllätys, siitä oli ja on minulle hirmuisesti ioa! ♥ Olen tosi iloinen siitä, että pidät Juusoa sympaattisena ja inhimillisenä päähenkilönä. On aina ihana kuulla, että hahmoihin pystyy samaistumaan. Mukavaa, että Samulikin on herättänyt kiinnostuksen! Se on mennyt kyllä ihan mutkalle tässä tarinan edetessä, eikä Jori varmastikaan ole siihen ihan syytön. Olen huono kirjoittamaan tällaista ihmissuhdedraamaa, kun minäkin haluaisin vain, että kaikilla menisi hyvin. Kukaan tosin tuskin jaksaisi lukea tätä tarinaa, jos tässä ei ikinä tapahtuisi mitään jännää, heh. No, ainakin tämä tarjoaa hyvää harjoitusta minulle, kun tulee poistuttua mukavuusalueelta! Jos et vielä alkuhöpinöistä huomannut, niin lisäsin tänne pienen teekkarisanaston lukemista helpottamaan. Olen miettinyt sen tekemistä pitkään, koska tässä tarinassa vilisevä sanasto on varmasti monelle tuntematonta, ja nyt kommenttisi inspiroi minua tekemään sen, joten kiitos siitä! Ja kiitos muutenkin aivan ihanasta palautteesta!

kaaos, oi että, olipa iloinen yllätys, että nappasit tämän sarjan kommentoitavaksi! ♥ Ihanaa, että yliopisto- ja teekkariympäristö vetää puoleensa. Opiskelijaelämästä on hauskaa kirjoittaa, varsinkin kun omani oli aika väritöntä ja tylsää, kun en juuri missään riennoissa käynyt enkä melkein kehenkään tutustunut. Pääsen Juuson mukana sitten elelemään vähän vaiherikkaampaa elämänvaihetta. Ihana kuulla, että tykästyit myös hahmoihin! Minusta tuo Mikon mietiskely oli tavallaan luontevaa, koska Mikkohan ei tiedä puoliakaan siitä, mitä Juuso tietää, eikä Samuli tuossa vaiheessa ollut vielä tehnyt katoamistemppua. Näen sen itse myös ehkä sellaisena varovaisena kyseenalaistamisena Juuson suuntaan, että kannattaakohan sen Samulin suhteen sittenkään vielä luovuttaa. Mutta sen kyllä allekirjoitan minäkin, että Samulilla varmasti on jokin huonosti, sen verran viitteitä siihen suuntaan jo on, ja Mikko on vähän höpsö jos ei sitä näe. Iiks, kiitos kovasti ihanasta palautteesta!

53.

Malja rakkaudelle

300 sanaa • inspissana johtopäätös

Poikkitieteelliset haalaribileet koittivat. Melkein kaikki Juuson ja Mikon fuksit saapuivat opiskelijaystävälliseen yökerhoon, jossa bileet järjestettiin. Juuso oli hyvillään siitä, että niin moni oli rohkaistunut mukaan, vaikkei fukseilla vielä haalareita ollutkaan. Haalarittomia juhlijoita näkyi olevan paljon myös kemiantekniikan ulkopuolella. Kaikkialla vilisi tuntemattomia kasvoja.

Juuson hyvää tuulta kuitenkin varjosti se, ettei Samulista näkynyt jälkeäkään. Aikansa Juuso kierteli ympäri hämyistä, meluista sokkelikkoa, jonka käytäviin ja kerroksiin olisi helposti eksynyt selvinkin päin. Sitten hän luovutti, tilasi salmarishotin ja hanaoluen ja vetäytyi yksinäiseen nurkkaan näpyttelemään viestiä Samulille. Jokunen istumapaikka oli onneksi vielä vapaana.

Juuso avasi WhatsApp-keskustelun Samulin kanssa ja jäi tuijottamaan Samulin nimeä. Kysyisikö hän kasuaalisti kuulumisia, vai vinkkaisiko hän, että bileet olivat hyvässä vauhdissa, mutta kaipasivat Samulia?

Yhtäkkiä fuksiryhmän Daniel pelmahti jostain ja istuutui Juuson viereen. Hän iski oluensa lisäksi pöytään kaksi mustaa shottia, työnsi niistä toisen Juuson eteen ja kohotti toisen huulilleen.

”Tää ei ole yritys lahjoa sua ylimääräisten fuksipassileimojen toivossa”, Daniel ilmoitti, ”vaan yritys piristää sua. Sä näytät maasi myyneeltä. Ryppyjä rakkaudessa?”

Danielin katse pyyhkäisi Juuson puhelimen näyttöä. Yhtäkkiä Juuso tajusi, että Samulin nimi kajasti siltä yhä. Hän pimensi näytön eikä osannut tehdä muuta kuin rykäistä ja kiskaista shotin kitusiinsa. Daniel teki samoin eikä näyttänyt olevan millänsäkään. Shotti oli fisua, ja Juuso irvisti, sillä samantapainen salmari poltteli yhä hänen kurkussaan.

”Kiitos”, hän mutisi viritellen kasvoilleen hymyntapaisen.

”Jos sä pohdit seuraavaa siirtoa, mä olen aika varma, että Samuli ilahtuisi millaisesta viestistä tahansa”, Daniel sanoi jutustelevaan sävyyn, hörppäsi oluttaan ja käänsi katseensa ihmispaljouteen.

Juusokin tuijotti edessä vellovaa väkeä. Hän yritti ymmärtää. Hänen sydämensä hakkasi. ”Miten sä –?”

Daniel kohautti olkiaan. ”Tarkka tutka ja valistunut veikkaus. Ei se teistä kummastakaan yksinään hyppää silmille, mutta yhdessä…” Daniel vilkaisi Juusoa hymyillen ja kiirehti jatkamaan: ”Älä huoli, en mä tuomitse. Mä seurustelen itsekin miehen kanssa.” Sitten hän kohotti olutlasiaan. ”Malja rakkaudelle?”

Pökertynyt Juuso ei osannut muuta kuin seurata perässä.

54.

Olutta ja vertaistukea

300 sanaa • inspissana mustaherukkatee

Ennen kuin Juuso ennätti sisäistää Danielin puheita, Daniel vaihtoi aihetta ja alkoi rupatella tulevasta pHuksiristeilystä ja muusta opiskeluelämään liittyvästä. Juuso ynähteli ja nyökkäili kuin osoittaakseen kuuntelevansa, mutta hänen ajatuksensa askartelivat aiemmassa keskustelussa. Juuson oli vallannut tuskallisen tuttu hämmennys: hän ei tajunnut mistään mitään.

Lopulta Daniel vaikeni ja jäi katselemaan Juusoa kevyt hymy kasvoillaan. ”Sä taidat olla kaapissa?” hän sanoi kuulostaen siltä kuin olisi jutellut säästä, ja Juuso oli vähällä vetää olutta henkeen.

”Tuota, siis, mä…” Juuso sopersi tietämättä itsekään, mitä hän suustaan päästeli. Lopulta hämmennys kulminoitui yksinkertaiseen, mutta paljonpuhuvaan kysymykseen: ”Siis mitä?”

Daniel naurahti. ”Vai onko mun tutka sittenkin kalibroinnin tarpeessa?”

Hämmennys antoi sijaa luottavaiselle rohkeudelle, kun Juuso alkoi ajatella, ettei Danielin havainnon kiistämisessä olisi järkeä. Juuso oli ehkä kaapissa, mutta ei hänen suuntautumisensa mikään valtionsalaisuus ollut. Sitä paitsi Daniel ei vaikuttanut hyökkäävältä eikä tuomitsevalta, pikemminkin hyväntahtoiselta.

”Jos sä luulet, että meillä on jotain, niin”, Juuso aloitti, muttei tiennytkään, miten lopettaa. Hän naurahti ja joi lisää toivoen, että humalan kohina voimistuisi ja peittäisi kaiken. ”No, se on monimutkaista.” Hän vilkaisi Danielia kulmiensa alta ja huljutteli olutta lasissaan. Tuntui oudolta puhua sellaisia jonkun kanssa, mutta samalla Juuson uteliaisuus heräili. ”Miten – miten pitkään sä olet seurustellut miehen kanssa?”

”Kaksi vuotta. Tavattiin lukiossa. Antti opiskelee fuksivuottaan matematiikan laitoksella.”

Orastava humala löi hynttyyt yhteen uteliaisuuden kanssa, ja Juuso kysyi: ”Ja – ihmiset tietää?”

Daniel hymyili jonnekin syliinsä. ”No, en mä sitä ympäriinsä kuuluttele, mutta jos se tulee jossain esiin, se tulee.” Hän vakavoitui ja kohotti katseensa Juusoon. ”Nykypäivän Suomi on suvaitsevainen. Kieroonkatsojia on aina, mutta siinäpähän tuijottavat omaa nenäänsä, jos eivät parempaa keksi. Suurinta osaa porukasta ei kiinnosta se, kenen kanssa sä intiimit hetkesi jaat.”

Juuso huomasi arvostavansa Danielin rentoa avoimuutta. Hän rohkaistui kysymään: ”Kuinka te tutustuitte?”

Daniel nauroi. ”Se läikytti termosmukistaan mustaherukkateetä mun päälle, kun me satuttiin viettämään hypäriä kirjastossa samaan aikaan. Niinkin romanttista…”

55.

Humalassa ja huoleton

300 sanaa • inspissana liekki

Noin kolmea ja puolta olutlasillista myöhemmin Juuso löysi itsensä tanssimasta Danielin ja muutaman muun fuksinsa kanssa, ja se oli oikeastaan ihan hauskaa, vaikkei Juuso mikään baaritanssija ollutkaan. Hän oli aika nopeasti – kenties alkoholin avustuksella – tottunut siihen ajatukseen, että Daniel tiesi, eikä se tuntunut maailmanlopulta. He eivät olleet puhuneet Samulista enempää, eivätkä Juusostakaan, mutta Daniel oli kertonut vaiheistaan Antin kanssa. Se oli sytyttänyt Juusossa pikkuruisen liekin: ehkä hänkin vielä joskus. Mitä pelättävää hänellä loppujen lopuksi oli? Hän oli aina ajatellut, ettei hänellä olisi mitään tarvetta tulla kaapista ennen kuin hänellä olisi joku, jonka esitellä lähipiirille, mutta toisaalta hän tajusi, että sen jonkun löytäminen oli hyvin vaikeaa, jos kukaan ei tiennyt.

Juuso sysäsi sen kaiken kuitenkin syrjään ja keskittyi hauskanpitoon fuksiensa kanssa. Enää ei ollut muuta kuin välkkyviä valoja, joka puolella pauhaavaa musiikkia, kymmeniin eri tahteihin notkuvia vartaloita ja vapautuneita hymyjä tuttujen ja tuntemattomien kasvoilla. Annika läikytti mansikkamargaritaansa Juuson haalareille, eikä se olisi haitannut Juusoa ilman Annikan vuolaita anteeksipyyntöjäkään. Juuso oli humalassa ja huoleton.

Viesti Samulille oli jäänyt lähettämättä, kun Daniel oli lyöttäytynyt Juuson seuraan. Jossain vaiheessa kellon näyttäessä jo reippaasti yli puoltayötä ja Juuson tyhjennettyä rakkonsa noin sadannen kerran, hän kuitenkin keksi, mitä halusi kirjoittaa. Hän nojautui seinään lähellä narikkaa, kirjoitti kaksi sanaa ja lähetti ne saman tien:

On ikävä.

Se tuntui kaikessa todenperäisyydessään niin ilmiselvältä, että Juuso ihmetteli, miksei ollut aiemmin saanut viestiä aikaiseksi. Jossain humalaisen mielensä sumussa hän tiedosti, että se oli alkoholi, joka puhui, mutta hän tiedosti sen myös puhuvan totta. Juuso ehkä katuisi viestiä aamulla, mutta siinä hetkessä se tuntui vapauttavalta uloshenkäykseltä. Hän sulki silmänsä ja näki Samulin, hymykuopan tämän poskessa, valonkajon tämän silmissä, eikä hän yhtäkkiä halunnut mitään muuta kuin nähdä sen kaiken todellisuudessa.

Hetki särkyi, kun järjestyksenvalvoja tuuppasi Juusoa olkapäähän ja vihjaisi, että ehkä tämän olisi aika lähteä kotiin.

Juuso palasi tanssilattialle.

Samuli ei vastannut.

56.

Hintansa kaikella

300 sanaa • inspissana matkustaa

Aamulla Juuso havahtui ääniin, jotka tunkeutuivat tajuntaan vaativina ja voimakkaina. Ne kuulostivat arkisilta ja tutuilta, mutta samaan aikaan etäisiltä ja vierailta, aivan kuin toisesta todellisuudesta kantautuvilta. Juuso raotti silmiään. Päivänvalo sai ne vetistämään, mutta vähitellen katse tarkentui tutunnäköiseen myttyyn lattialla: hänen opiskelijahaalarinsa lojuivat siinä. Niiden alla olevan hiekanruskean matonkin Juuso tunnisti omakseen. Hän hoksasi retkottavansa omalla sohvallaan vatsallaan, käsivarret käsinojan ympäri kiertyneinä ja jalat puoliksi ulkona töröttäen. Seuraavaksi hän rekisteröi erinäiset kolotukset ja kankeudet ympäri vartaloaan, ja hän huomasi tärisevänsä kylmästä.

Juuso järjesteli jäseniään istuma-asentoon ja ihmetteli, miksei ollut mennyt sänkyynsä nukkumaan. Hän muisti kyllä etäisesti kotimatkansa ja kotiintulonsa, mutta hänellä ei ollut minkäänlaista muistikuvaa siitä, mikä mahti maailmassa oli saanut hänet valitsemaan leposijakseen pienen ja kovan sohvan. Kaipa hän oli sammunut siihen. Hän ei ollut vetänyt edes vilttiä peitokseen, sillä se riippui tutulla paikallaan sohvan selkänojalla.

Paikkaan ja aikaan orientoiduttuaan Juuso tajusi, mikä hänet oli havahduttanut: marsujen mekastus. Marsutkin olivat ilmeisesti heränneet uuteen päivään, sillä ne pulisivat keskenään hyväntuulisella kurlutuksellaan ja peuhasivat ympäri asumustaan niin, että purut pöllysivät. Juuso huomasi, että niille pitäisi pian antaa lisää heinää. Hän ei ollut aamuyöllä kotiin kömpiessään varmaan muistanut edes tarkistaa tilannetta. Onneksi hän oli ennakoivasti siivonnut häkin jo edellispäivänä. Yleensä hän siivosi sen perjantaisin, mutta sinä perjantaina hänellä tuskin olisi energiaa siihen. Päätä jomotti, ja Juusolla oli muutenkin vetämätön olo. Hänellä oli ollut rikollisen hauskaa, mutta kaikella oli tietysti hintansa, etenkin rikollisuuksilla.

Juuso paikansi puhelimensa sohvapöydältä. Fuksiryhmän WhatsApp-keskustelu oli täyttynyt villeistä kertomuksista bilettäjien kotimatkoista. Mikolta oli saapunut pari viestiä, joissa hän kyseli Juuson krapulan asteesta ja kertoi, ettei Heidiä ollut löytynyt, mutta että tähän oli sentään saatu puhelimella yhteys. Juuso huokaisi helpotuksesta; Heidi tuskin oli hengenhädässä.

Lopulta Juuso huomasi Samulille lähettämänsä viestin. Hän tunnusteli tunteitaan, mutta ei häntä kaduttanut. Sen sijaan hän tunsi pienen piston huomatessaan Samulin nähneen viestin mutta jättäneen vastaamatta.

57.

Pidä hyvänäsi

300 sanaa • inspissana puhua

Suurimman osan päivästä Juuso loikoili sohvalla, tuijotteli hölmöjä televisio-ohjelmia ja viestitteli Mikon kanssa. Mikko kertoi, että hänen äitinsä oli yrittänyt tehdä katoamisilmoituksen Heidistä, mutta poliisia ei ollut kiinnostanut enää sen jälkeen, kun oli käynyt ilmi, että Heidiin oli saatu yhteys puhelimitse. Kuulemma mikään ei estänyt ihmistä katoamasta vapaaehtoisesti, eikä edes Heidin alaikäisyys soittanut poliisin hälytyskelloja, kun kyse oli alle viikon mittaisesta karkuretkestä. Mikko vaikutti turhautuneelta, ja Juusosta tuntui pahalta, ettei hän osannut auttaa.

Iltapäivällä päänsäryn hellitettyä Juuso alkoi opiskella. Hän ei potenut morkkista, jota olisi pitänyt hyvitellä, mutta hän koki lusmuilleensa tarpeeksi sillä viikolla; olihan hän juonut itsensä humalaan jo kahdesti.

Illalla olo oli sen verran siedettävä, että Juuso harkitsi tanssiharjoituksiin lähtemistä, vaikka hän oli varautunut jättämään ne väliin. Kesken lähtövalmistelujen puhelin kuitenkin soi, ja Juuso melkein pudotti sen lattialle huomatessaan näytöllä Samulin nimen. Siitä huolimatta hänen ei tarvinnut edes harkita vastaamista; hän mieluummin puhuisi Samulin kanssa kuin olisi ajoissa treeneissä.

”Moi muru”, kuului linjalta, mutta ääni oli kaikkea muuta kuin Samulin – se oli Jorin, ja Juusosta tuntui kuin saavillinen jäävettä olisi juuri valahtanut hänen niskoihinsa. ”Toivottavasti sulla ei ole perjantai-illan ohjelmistossa mitään pehmonallejen pyjamabileitä, koska meidän Samuli saattaa ikävöidä sua…” Jorin nauru hersyi holtittomana, ja hänen puheensa sammalsi selvästi humalaisena.

Juuso vajosi kyykkyyn eteisen lattialle. ”Onko Samuli kunnossa?” hän kysyi ääni väristen. ”Miksi sulla on sen puhelin?”

”Sanotaanko, että Samuli saattaa olla vähän huonossa hapessa tällä haavaa…” Jori nauroi, ja taustalta kuului mätkähdys, kuin potkaisun ääni, ja etäistä vaikerrusta.

Juuson sydän hakkasi. Hän nousi, viskasi treenikassinsa etäämmäs ja alkoi kiskoa kenkiä jalkaansa. ”Mitä sä olet tehnyt sille? Missä se on? Mä tulen sinne.”

”Sä saatat tietää pururadanvarren kuntoradan tässä sun lähellä. Rauhaisaa perjantai-illan lenkkeilymaastoa, kunnes yhtäkkiä…” Jori piti kammottavan hiljaisen tauon ja jatkoi: ”Sä haluat ehkä pitää kiirettä, pehmonalle. Ja tiedätkö mitä… Pidä hyvänäsi.”

Sitten kuului vain sarja tuuttauksia.


Raapaleesta 57 alkaen seuraavat seitsemän inspissanaa on otettu Ulla-Lena Lundbergin Jää-kirjasta, joka sattui olemaan käden ulottuvilla.

[Fairy tale]

Ihanan monta osaa. \o/ Hemmottelet lukijaa pitkän tauon jälkeen monella osalla ja samalla tinttaat pahasti kuonoon, sillä tämä loppui kamalan jännään kohtaan. Mutta sitä helpompi lukijan on samaistua Juusoon, jolla on juhliessa ja tanssiessa ihan kivaakin. Ja Juusokin saa lopussa kylmän kyydin.

...mutta hänellä ei ollut minkäänlaista muistikuvaa siitä, mikä mahti maailmassa oli saanut hänet valitsemaan leposijakseen pienen ja kovan sohvan.

Voi Juuso. Vilttiäkään ei huomannut vetästä päälle.
Ja sitten nuo marsut, jotka kaipaavat jo nekin vähän huomiota.

Edelleen jäi pimentoon se, onko Heidin ja Samulin jutussa jokin yhteinen linkki. Heidi on nyt tavoitettu ja helkkarin Jori on näemmä pahanteossa.
Ei tässä nyt auta vikinät ja vinkunat vaikka tässä nyt kävikin näin että sie viet ja mie vikisen. Mutta kyllä minä jaksan odottaa.

Sinulle toivon että stressaaminen laantuu ja uusi työpaikka alkaa tuntua sellaiselta, ettei stressille jää tilaa.

[Vendela]

Argh! Olin ajatellut, että aloitan kommentin kiittelemällä että tähän tuli jatkoa ja vielä näin monta osaa, mutta tuo pirun cliffhanger!! Mitä tässä nyt voi sanoa muuta kun: jatkoa! (Vaikka just on saanut nauttia näin monta ihanaa osaa )

Jospa nyt kuitenkin yritän sanoa muutakin kuin mankua tähän pikaista jatkoa Ensinnäkin Malja rakkaudelle oli niin rapsun nimenä kuin sisällöllisestikin hieno, pidin. Tykästyin kovasti Danielin tutkaan ja sen mukana tuomaan Juuson pohdintaan omasta kaapissa olostaan. Kivaa kun bileet kestivät monen rapsun verran ja siinä ehdittiin kaikenlaista. Juuson viesti Samulille oli mukavan simppeli mutta kertoi kuitenkin kaiken. Vähän arvelinkin ettei siihen tule vastausta ainakaan yön aikana, mutta että tuolla olikin sitten tuollainen juonikuvio, hurjaa!

Onneksi Juusolla ei ollut mitään aivan älyttömän pahaa koomakrapulaa! Ja marsut, voi ihanat Pidä hyvänäsi oli tuon aloitusrapsun kanssa samassa linjassa, hieno nimi ja sisältö. Ei, en tykkää siitä että Samuli makaa tällä hetkellä jossain pöpelikössä todennäköisesti hakattuna, mutta se, että jotain tapahtuu! Siitä pisteet. Sillä oli jo aika, että Samuli palaa tähän tarinaan tavalla tai toisella. Nyt äkkiä Juuso sinne, en malta odottaa että kuulen mitä on tapahtunut!

Kovasti tsemppiä uuteen työpaikkaan, toivottavasti arki ja rutiinit helpottavat pian stressiä! Ja on sanomattakin selvää, että odotan jatkoa tähän

Puss och kram,
Vendela

[Waulish]

Kiitos teille tsemppaamisesta ja myötäelämisestä, se merkitsee minulle tosi paljon! ♥

Fairy tale, heh, minua alkoi naurattaa tuo "sie viet ja mie vikisen", koska minusta välillä tuntuu, että nämä hahmot puolestaan vievät minua ja minä vain vikisen perässä! Voi että, ihanaa että uudet osat kelpasivat ja tarjosivat jänniä hetkiä. Heidistä saadaan tietää pian lisää, ja Jorista myös. Tässä alkavat olla käsillä ne hetket, jotka vihdoin aukaisevat osan solmuista. Kiitos kovasti ihanasta kommentista!

Vendela, mietinkin, missähän määrin tuo cliffhanger mahtaa aiheuttaa hampaidenkiristelyä, vaikka tosiaan pitkästä aikaa tuli jatkoa useamman raapaleen voimin... Toisaalta hyvä vain, jos se sai janoamaan jatkoa, koska ehkä se kertoo myös siitä, että tarina on onnistunut pysymään ees jossain määrin kiinnostavana. Minustakin oli jo aikakin, että Samuli palaa kuvioihin, vaikka sitten tällä tavalla pakon edessä. Suuret kiitokset ihanasta kommentista!

58.

Sysimustaa

300 sanaa • inspissana kuolema

Maa oli marraskuisen sysimusta. Pakkanen tarttui poskiin ja sormenpäihin. Valaistu pururata oli autio, kuin kuolemanhiljainen.

Mutkan takaa paljastui kuntoradalle johtava polku. Sen suussa retkotti ihmishahmo puoli-istuvassa asennossa, vasempaan käsivarteensa nojaten. Juuso oli kompastua auenneisiin kengännauhoihinsa, mutta pääsi lopulta perille ja polvistui hahmon eteen. Heidän katseensa kohtasivat, ja Juuso hätkähti. Nuorukaisen kasvot olivat ruhjeiset ja tuoreen veren peitossa, mutta hailakanharmaista silmistä ei voinut olla tunnistamatta Samulia. Ne olivat jonkin sumentamat, ehkä kivun tai järkytyksen, mutta ne olivat Juusolle tutut, lukemattomia kertoja uneksitut.

Juuso vilkaisi ympärilleen, mutta Jorista ei näkynyt jälkeäkään. Samulin silmälasit lojuivat vähän matkan päässä vääntyneinä, toinen linssi pirstaleina. ”Samuli?” hän sanoi ja tarttui Samulin oikeaan olkavarteen, mutta se sai Samulin sävähtämään kauemmas ja irvistämään. Juuso huomasi, että Samuli kannatteli oikeaa käsivarttaan sylissään epäluonnollisen jäykässä asennossa. ”Samuli?” hän toisti hätääntyneenä. ”Mitä tapahtui?”

Samuli pudisti päätään. Juuso huomasi hänen vapisevan kauttaaltaan. Samulilla oli yllään lenkkivaatteet – juuri sopivat reippaalle lenkille, mutta liian kevyet tienposkessa makoiluun. Pipoakaan ei Samulilla ollut. Takinkaulus oli veressä, ja lisää valui ruhjotusta nenästä. Juuson kädet tärisivät hänen hapuillessaan nenäliinapakettia povitaskustaan. Hän ei osannut tehdä muutakaan, vaikka hän tiedosti, että hänen olisi pitänyt tehdä enemmän.

”Mun puhelin”, Samuli sanoi yhtäkkiä, ääni verenvuodon ja turvotuksen tukahduttamana. ”Se vei sen. Se otti sen. Ja mun avaimet – se – se heitti ne –”, Samuli vilkaisi metsään takavasemmalleen, ja hänen äänensä särkyi. Hän painoi päänsä, nieleskeli ja ryki, ja Juuson rintaa pusersi.

”Meidän pitää saada sut pois täältä”, Juuso sanoi.

Hän tarjosi käsivarttaan. Samuli tukeutui siihen terveellä kädellään, ja jotenkin, ähkäisyjen ja parahdusten ja kirosanojen saattelemana, hän onnistui nousemaan jaloilleen. Siinä hän huojui, vapisevana ja verisenä, ja puristi nenäänsä Juuson nenäliinalla. Maahan tipahteli veripisaroita. Nekin näyttivät sysimustilta heidän varjojensa katveessa. Juusokin vapisi.

Juuso noukki Samulin silmälasit ja kiersi käsivartensa tämän harteille epätoivoisena lämmitysyrityksenä. ”Mennään”, hän sanoi.

”Mun avaimet –”

”Etsitään ne myöhemmin. Sä jäädyt tänne. Tule.”

59.

Luihin ja ytimiin

300 sanaa • inspissana aika

Juuson sydän hakkasi ja suonissa kohisi, mutta hän yritti pysyä järkevänä. Hänen ajatuksensa askartelivat kuumeisesti sen parissa, miten hän voisi auttaa Samulia. Ensimmäinen prioriteetti oli saada holtittomasti vapiseva Samuli lämpimään. Juuso olisi todennäköisesti vienyt Samulin luokseen lämmittelemään, ellei näköpiiriin olisi juuri heidän pururadalta poistuttuaan ilmestynyt bussi, jolla pääsi aivan sairaalan lähelle. He eivät ennättäneet pysäkille ajoissa, mutta kuski huomasi Juuson hyppelehtimisen ja kädenheilutukset ja otti heidät kyytiin. Juuso oli kiitollinen siitä, että hänellä oli bussikortti taskussaan ja sillä riittävästi arvoa Samulinkin matkan maksamiseen.

Bussi oli puolillaan, enimmäkseen nuoria ihmisiä laittautuneina, ehkä matkalla perjantai-illan rientoihin. Matkustajien katseet kääntyivät ja kulmakarvat kohosivat, kun Juuso ja Samuli työntyivät eteenpäin käytävällä. Kuului supinaa ja jupinaa. Juuso ei välittänyt. Hän luotsasi heidät bussin takaosaan, Samulin ikkunapaikalle ja itsensä tämän viereen.

Samuli tuijotti ikkunaan mitäänsanomattomin silmin eikä sanallakaan kyseenalaistanut sitä, mihin he olivat matkalla. Hän vaikutti lipuneen jonnekin kauas. Hän vapisi yhä, ja bussin kellertävänlämpimässä valaistuksessa oli helppo erottaa hänen huultensa sinisyys. Juuso riisui takkinsa ja pujotti sen Samulin harteille kipeää kättä varoen. Hän ei sitä adrenaliiniryöpyssään tarvinnut, mutta Samulia pakkanen – ehkä jokin muukin – näytti purreen luihin ja ytimiin saakka.

Samulin katse käväisi Juusossa ja tipahti sitten alas. Hänen suupielensä nytkähti pieneen hymyyn, joka jostain syystä pikemminkin sattui Juusoon kuin tarjosi helpotusta.

”Ei musta tarvitse huolehtia”, Samuli sanoi. Hänen äänensä vaimeni nenäliinatukkoon, jota hän yhä piteli nenällään. ”Mä olen ihan okei. Varmaan vaan sijoiltaanmeno.” Hän kohotti oikeaa käsivarttaan aavistuksen, mutta hänen kasvonsa vääntyivät saman tien kivuliaaseen irveeseen. Hän palautti katseensa ikkunaan, pudisti päätään ja henkäisi. ”Ei mitään, mistä ei olisi ennenkin selvitty…”

Sanat vaimenivat muminaksi, ja niitä seurasi uusi päänpudistus, vartalon jännittyminen ja vapinan hetkellinen hellittäminen, aivan kuin Samuli olisi tietoisesti pyrkinyt pitämään itsensä kasassa. Juuso oli avuton, hyödytön. Kysymykset kiersivät kehää mielessä, mutta Juuso ymmärsi, ettei niiden aika ollut vielä.

Oli aika saada Samuli turvaan.

[Vendela]

No nyt saan aloittaa, että kiitos kun tähän tuli jatkoa ja ihanaa kun osia oli kaksi! Ihanaa tietää että Samuli on nyt turvassa ja menossa sairaalaan, Juuso on ♥

Cliffhangerit on kyllä parhaita ja tykkään niistä tosi paljon, joten ei haittaa jos niitä tulee vielä myöhemminkin. Mutta ihan mahtavaa oli, kun nyt sai kahden osan verran huokaista että ensinnäkin Juuso löysi Samulin ja toiseksi, on viemässä sitä hoitoon. Mietin jo, että soittaisiko Juuso ambulanssin mutta toisaalta nuo vammat eivät olleet aivan niin vakavia ja hengenvaarallisia.

Jori on kyllä yksi persereikä, voi v*ttu kun olen vihainen sille! Ottaa Samulin puhelin ja heittää avaimet pois. Törkeää! Melkein toivoisin että Samulilla olis joku paikannusohjelma puhelimessa niin Jori (tai edes puhelin!) löytyisi sitä kautta. Mutta ei auta kun jäädä taas kärvistelemään ja odottamaan jatkoa

Toivon sormet ristissä, että Samuli avautuu Juusolle, nyt olis jo korkea aika kun menee näin vakavaksi tämä homma! Jorille lähestymiskieltoa kehiin ja ihan sama mitä kamalaa tuolta Samulin menneisyydestä löytyy niin Juuso seisoo kyllä tukena, eikö niin.

Kiitos tästä, pidin
Vendela

[Fairy tale]

Mahtavaa että näinkin pian jo tarjoat kaksi osaa lisää luettavaksi. Nyt tuli fiilis että päästään ihan pikkasen eteenpäin. Samuli on arvatenkin jatkossakin lukossa kuin pandoran lipas, hänen on varmaan todella vaikea myöntää totuus kaikesta siitä mitä on tapahtunut.

Tuo oli kyllä aidontuntuinen reaktio Samulilta jäädä miettimään niitä pöpelikköön paiskottuja avaimia. Niitä ei ehkä ole ihan helppoa löytää edes päivänvalossa. Mutta toivottavasti löytyvät. Bussimatka murjottuna ei varmaankaa ole mikään helppo kokemus.

Juuso ehkä kokee olevansa hyödytön, mutta ei se ihan niin mene. Ainakin hän antaa Samulille viestin että on käytettävissä. Ja missähän Samuli yönsä viettää? Avaimia ei kannata etsiä ennen päivän valkenemista.

Mukavaa kun jaksat kirjoitella. Kiitos 

[Kaapo]

Ensiksi; minua ei yhtään haittaa, että tässä on Daniel (ja Juuso). Sinun Daniel on kuitenkin melkoisen erilainen kuin minun :--D no harm done ♥

Ja Danielista erinomaisella aasinsillalla itse asiaan, hitsi Daniel! Se vaikuttaa tosi rennolta, siistiltä ja mukavalta tyypiltä ja voi hitsi miten ihana avoin se on! Juuson hämmennys siitä, miten joku voi muka tietää on tosi inhimillistä ja Danielin olankohautuksellinen vastaus jotenkin tosi rohkaiseva ja kannustava. Niiden koko keskustelu oli sellainen, että ainakin itelle jäi vaan hyvä mieli siitä, ja taisi Juusollekin, se kuitenkin sai kuin saikin laitettua Samulille viestiä.

Mikon Heidi-hässäkkä vähän ihmetyttää ja mietityttää, että mikä siinä nyt on se homma oikeasti ja kun se vähän väliä kuitenkin nousee ilmoille, niin varmaan sulla on jotain ajateltuna sen päämenoksi.

En tiiä onko ihan false hope ajatella, että jospa se Jori nyt oikesti pitäisi sanansa ja se nyt jättäisi Samulin rauhaan. Se on niin inha tyyppi ja varsinkin, kun sen motiivista ei ole mitään tietoa, se vaan lisää sen epämielyttävyyttä. Ja ääh, vaikka nyt on silleen asiat okei, Juuso tietää missä Samuli menee ja näin, niin onhan tämä nyt ihan kauheeta. Juuson hätä ja paniikki on käsinkosketeltavia, mutta hitsin hyvin sillä pysyy pakka sen verran kasassa, että se kuitenkin saa ajateltua senkin verran, että saa Samulin pois sieltä metsästä ja ihan bussiin asti. Huhhei, aikamoista meininkiä nyt, toivottavasti tämä tästä lähtisi nyt johonkin kivempaan suuntaan Samulinkin kannalta, ettei nyt ainakaan tarvitsisi vielä lyödä (kirjaimellisesti) lyötyä.

Hyvin sie kyllä saat koukutettua tähän, tässä alkaa olla niin paljon koukkuja, joihin jäädä kiinni ja joista haluan vain tietää lisää. Heidi, mitä ihmettä Samulin ja Jorin välillä tapahtui, antaako se Jori nyt oikeasti olla, miten Juuso selviää tästä ja aaa! Kiitos näistä, innolla odottelen mitä tuleman pitää!

- Auro

[Waulish]

Vendela, cliffhangereita on välillä vaikeakin välttää tällaisessa kohtauksittaisessa raapalemuodossa, joten hienoa, jos ne eivät kuitenkaan haittaa! Joskus on tosiaan kuitenkin kivaa hengähtää hetki ja tietää, että kaikki on ihan okei tai ainakin menossa parempaan suuntaan. Ainakin Samuli pääsee turvaan ja hoitoon, vaikka varastettu puhelin ja kadonneet avaimet jäävätkin vaivaamaan, Jorista puhumattakaan. Kiitos kovasti sinulle!

Fairy tale, kivaa että eteenpäin pääsemisen fiilis välittyi, koska minustakin tuntuu, että tämä tarina on vihdoin ottanut edetäkseen! Olin pitkään vähän jumissa tämän kanssa, mutta nyt onneksi taas luonnistuu kirjoittaminen. Järkevää pohdintaa sinulla avaimista ja yösijasta, niistä selviääkin lisää näiden seuraavien osien myötä. Kiitos paljon!

Auro, voi että, ihanaa jos sinua ei haittaa tämä Daniel! ♥ Mietin itsekin, että aika erilaiset Danielit meillä onneksi on, mutta joskus sitä vain iskee sellainen epävarmuus, että vaikuttaakohan tämä matkimiselta. Hyvä jos et pahastunut, ja kivaa että tykästyit Danieliin! Minäkin veikkaan, että Juusolle jäi tuosta kohtaamisesta ihan hyvä mieli, ja ehkä se oppii vähän rentoutumaan jatkossa. Iiks, ihana kuulla että kutkuttavia koukkuja piisaa! Vastauksiakin varmasti saadaan lähitulevaisuudessa. Kiitos hirmuisesti!

60.

Ansaitsematonta

300 sanaa • inspissana takaisin

Päivystyksen toimiston nainen vilkuili Juusoa epäluuloisena keskustellessaan Samulin kanssa tämän vammoista ja hoidontarpeesta. Juuson mielessä käväisi, että ehkäpä nainen luuli Juuson pahoinpidelleen Samulin ja tulleen sitten katumapäälle. Perjantai-iltaisin päivystyksessä näki varmasti kaikenlaista.

Juuso pani merkille, ettei Samuli sanallakaan viitannut pahoinpitelyyn. Sen sijaan Samuli kertoi joutuneensa tappeluun. Juusoa kylmäsi. Suojeliko Samuli Joria?

Potilaita oli laidasta laitaan: parkuva pikkulapsi vanhempineen, viimeisillään raskaana oleva nainen, kinasteleva vanhuspari. Toimiston nainen varoitti, että vastaanotoille oli jonoa, mutta Juuso ja Samuli istuivat silti odottamaan; ei ollut parempaakaan vaihtoehtoa.

Sairaalan kliinisenkirkkaassa valaistuksessa Samuli näytti vieläkin kurjemmalta. Valo paljasti kaiken senkin, mikä oli jäänyt pimentoon pururadan varjoissa, kuten juoksutrikoiden mutaan hiertyneet polvet ja hiuksiin takertuneet neulaset. Samuli kävi peseytymässä vessassa, ja kun hän palasi takaisin, kasvojen veri oli poissa, mutta tilalla oli turvonnut nenä ja ruhjeista ihoa. Samuli kulki varovaisin askelin, hartiat lysyssä, lyötynä ja lannistuneena. Hän seisahtui tuolinsa eteen, vaihtoi painoa jalalta toiselle ja vilkuili Juusoa.

”Sun ei tarvitse jäädä”, Samuli sanoi.

”Mä jään”, Juuso sanoi katseeseen vastaten.

Samuli sulki silmänsä hetkeksi, nyökkäsi hieman, hengitti ulos ja istuutui.

”Onko sun käsi pahasti kipeä?” Juuso kysyi.

Samuli tuijotti vastapäiseen seinään ja pudisti päätään. ”Ei. Menettelee.”

Enempää he eivät puhuneet. Juuso ei osannut kysyä, ja Samuli lipui taas jonnekin kauas, tutkimattomaan tuijotukseen.

Krapulapäivä tuntui Juusosta kaukaiselta muistolta. Adrenaliini kohisi yhä kehossa, ja oli outoa vain istua ja odottaa ja ajatella, että jossain Jori nautti vapaudestaan, vaikka oli juuri hakannut entisen tennisoppilaansa ojanposkeen. Juuso oli aivan varma siitä, ettei Samuli ansainnut sellaista kohtelua. Ei kukaan ansainnut sellaista kohtelua. Miten Jori oli ylipäätään päässyt Samuliin käsiksi? Oliko hän väijynyt jossain, yllättänyt Samulin kesken lenkin? Mistä Jori edes tiesi, missä Samuli milloinkin lenkkeili? Vai oliko Samuli mennyt tapaamaan Joria vapaaehtoisesti?

Juuso ei kysynyt mitään ääneen, mutta yksi kysymys jäi nakertamaan hänen sydämensä nurkkaa: oliko Samulin elämässä ketään, joka välitti ja huolehti pyyteettömästi?

61.

Toista maata

300 sanaa • inspissana hauta

Juuson puhelin värisi heidän odotettuaan hetken aikaa. Juuso avasi WhatsAppin ja kohtasi kuvan, jonka Samuli näkyi lähettäneen, vaikka todellisuudessa lähettäjän täytyi olla Samulin puhelimen varastanut Jori. Juuso tunnisti itsensä sammakkoasussaan pHuksisitsien silliksen buffetpöydän ääressä keskittyneenä ruoan valikoimiseen. Hetkeksi hän hämmentyi. Hän ei muistanut Samulin kuvanneen häntä silloin tai muulloinkaan.

Täältähän löytyy aarteita…

Juuso vilkaisi Samulia, joka oli tietysti nähnyt kuvan siinä missä Juusokin. Yhtäkkiä Samulin posket näyttivät punoittavan jostain muustakin kuin ruhjeista, ja hänen suunsa raottui kuin valmiina puolustukseen.

”Anteeksi – mun olisi pitänyt kysyä lupa –”

”Ei se mitään”, Juuso keskeytti ja tarkoitti sanomaansa. ”Se on ihan okei. Mutta musta tuntuu, että meidän kannattaa etsiä sun operaattorin päivystysnumero ja lukita sun liittymä, varmuuden vuoksi. Eihän sulla ollut puhelimen mukana mitään muuta tärkeää?”

”Yliopiston kirjastokortti, mutta tuskin se sillä mitään tekee…”

Juuso haki numeron netistä, ja Samuli soitti. Juuso huokaisi helpotuksesta. Jori oli saanut aikaan aivan tarpeeksi pahaa kuvienlähettelyllään. Oli parempi jättää ottamatta se riski, että Samulin yksityisasiat leviäisivät saman tien jonnekin, minne ne eivät kuuluneet. Varmasti Jori onnistuisi onkimaan puhelimesta kaiken kiinnostavan itselleen talteen, jos hän kerran oli onnistunut purkamaan puhelimen lukituksenkin, mutta se ei ollut murheista ajankohtaisin.

Samuli vaikutti yhä vaivaantuneelta. Hän vilkaisi Juusoa syrjäkarein ja sanoi: ”Se kuva oli pelkkä hölmö päähänpisto. Sä näytit niin – no – hauskalta. Siinä sammakkopuvussa.” Samulin suupieli kohosi hymyyn, mutta sitten hän vakavoitui. ”Mun jos kenen pitäisi tietää, ettei ihmisiä kannata kuvailla ilman lupaa. Jori…” Hän vaikeni, ja hänen ilmeensä synkkeni entisestään.

”Jori on ihan toista maata”, Juuso sanoi. ”On eri asia lähetellä kahdenkeskisiä kuvia ulkopuoliselle kuin ikuistaa omaksi iloksi sammakkopuvussa koikkelehtiva iso.”

Samuli naurahti, ja hetkeksi Juusonkin mieliala koheni. Samalla Juusosta kuitenkin tuntui epämääräisen pahalta se, miten Samuli joutui selittelemään tekemisiään Jorin takia. Jori vaikutti pyrkivän paljastamaan Samulista kaiken – ei pelkästään viattomia silliskuvia, vaan taakse jätettyä ja haudattuakin. Se tuskin oli Samulille helppoa.

62.

Ystävä yökylään

300 sanaa • inspissana herrasväki

Samuli pääsi sairaanhoitajan vastaanotolle vain puolen tunnin odottelun jälkeen. Sieltä hän sai kylmäpussin nenänsä päälle turvotusta laskemaan. Lääkärin vastaanotolle oli tunnin odotteluaika, ja sieltä Samuli lähetettiin röntgeniin olkapään kuvaukseen ja sieltä taas takaisin lääkärille. Sijoiltaan mennyt olkanivel reponoitiin paikoilleen – Juuso ei halunnut edes kuvitella, miten se tapahtui, tai miten paljon se sattui –, ja Samuli passitettiin vielä kerran röntgeniin ja sitten vielä kerran lääkärille. Juuso istui koko sen ajan päivystyksen aulassa odottamassa ja lukemassa lehtipisteestä löytyneitä Kiljusen herrasväki -lastenkirjoja.

Kello oli puoli yksitoista, kun he lopulta astelivat sairaalan ovista ulos. Samulin nenässä oli todettu hyväasentoinen murtuma, jolle ei luultavasti tarvitsisi tehdä mitään, mutta oikeaa kättään Samuli joutuisi pitämään kantositeessä kolme viikkoa.

He seisahtuivat muutaman metrin päähän sisäänkäynnistä ja hengittelivät kirpeää yöilmaa. Pakkanen oli kiristynyt, ja taivas avautui yläpuolella syvänsinisessä kirkkaudessaan.

”Voitaisiin mennä samalla bussilla, jolla tultiinkin”, Juuso sanoi. ”Se lähtee kahdeksan minuutin päästä.”

”Okei”, Samuli hengähti. ”Mun pitäisi tosiaankin löytää ne avaimet.” Hän naurahti ja siirteli pikkukiveä kengänkärjellään. ”Noel on käymässä vanhemmillaan, sekään ei pysty päästämään mua pälkähästä.”

Juuso rypisti otsaansa ja oli aikeissa kysyä, kunnes hän tajusi, että Noelin täytyi olla Samulin kämppäkaveri, se fysioterapiaopiskelija. Samassa hän tajusi, ettei ollut kunnolla ajatellut sitä, mitä tapahtuisi sairaalareissun jälkeen. Hänellä oli ollut tunteja aikaa ajatella, mutta jotenkin hän oli ollut niin hädissään, ettei hänen selviytymissuunnitelmansa ollut ulottunut hetkeä pidemmälle.

”Mitä jos tulisit mun luo yöksi?” Juuso ehdotti; se tuntui loogiselta. ”Etsittäisiin ne avaimet huomenna päivänvalossa. Mulla on varapatja, käyttämätön hammasharja ja ehkä jotain syötävääkin.”

”Ei sun tarvitse kaiken tän jälkeen vielä majoittaa mua.”

”Entä jos mä en majoita vaan pyydän ystävän yökylään?”

Samuli pudisti päätään.

”Samuli”, Juuso sanoi painokkaammin. ”Avainten löytäminen pilkkopimeästä metsästä on aikamoinen temppu, ja jos se ei onnistu, sä joudut maksamaan varmaan satasen virka-ajan ulkopuolisesta ovenavauspalvelusta, missä ei ole mitään järkeä.”

Samuli sulki silmänsä ja puhalsi keuhkonsa tyhjiksi. ”Okei.”

[Vendela]

Jee, huippua kun asiat etenevät ja solmut lähtevät vähitellen avautumaan Ihanaa oli myös, että tätä sai nauttia kolmen osan verran, kiitos!

Jori on edelleen yksi maanvaiva kun laittaa vielä kuvia. Onneksi Juuso osasi suhtautua kuvaan oikein, ja toivottavasti ymmärtää että Samuli on vaan tosi ihastunut ja siksi ottanut tuon salakuvan Hyvä kuitenkin, että liittymä on nyt lukittu.

Harmillista että Samuli puolustelee edelleen Joria. Tämä herättää kyllä väkisinkin kysymyksiä ja toivon että Samuli avautuisi vähitellen Juusolle (ja samalla minä saisin tyydytettyä uteliaisuuteni ). Mikä Jorin ja Samulin suhde oikeastaan on tai on ollut? Ja miksi Samuli ei osaa päästää irti.

Ihanaa oli tuossa lopussa tuo Juuson yöpaikkatarjous! Vaikka sairaalassa tosiaan meni aikaa, niin Juuso ei osannut miettiä pidemälle että mitä sitten tapahtuu kun Samuli päästetään kotiin. Onneksi Juusolla kuitenkin leikkasi, ja ehkä yön pimeydessä Samulin on helppo avautua ja kertoa itsestään edes jotain.

Kiitos näistä rapsuista, piristivät iltaani!

Vendela

[Fairy tale]

Oikein paljon kiitos taas jatkosta. 
Vendelan tapaan minä olen jäänyt miettimään tuota Jorin roolia. Kuka ihme se on miekkosiaan? Heitin itselleni ilmaan yhden hurjan teoriankin mutta antaa sen olla.

Hyvä että Juuso jäi tuonne sairaalalle, koska mihinkäs Samuli muuten olisi yötä myöten mennyt ja joutunut? Miten se olisi voinut ilman puhelinta soittaa ketään avaamaan ovea. Sehän olisi hortoillut aamuun asti jossain epämääräisissä paikoissa. Näin on paljon parempi. Pää tyynyyn Samuli ja unta palloon. (Jos marsujen rapinalta saa nukuttua).

[Waulish]

Hei pitkästä aikaa! Vihdoin ja viimein jatkoa! Tavoitteeni on edelleen saatella tämä rapsusarja loppuun tämän vuoden aikana, jotta pääsen käsittelemään uutta ajanjaksoa Juuson ja Samulin suhteessa, mutta tämä on kyllä ollut odotettua paljon hitaampi prosessi. Pahoittelut siitä. Ja kiitos, jos jaksatte vielä kulkea matkassa mukana. Se merkitsee minulle niin paljon, ettei sitä voi sanoin kuvailla.

Jos joltakulta on muuten jäänyt huomaamatta, Juuson ja Samulin tarinaan on tässä välissä ilmestynyt yksi uusi shotti, Olla joku (S). Se sijoittuu Reaktioyhtälöiden jälkeiseen aikaan ja on Sampan näkökulmasta, muttei oikeastaan spoilaa Yhtälöitä.

Rapsun 63 inspissana on vielä Ulla-Lena Lundbergin Jää-kirjasta, ja sitä seuraavat seitsemän on otettu Stephen Kingin Unettomasta yöstä.

Vendela, Samuli on kyllä kryptinen kaveri, kun se yhä vieläkin jaksaa puolustella Joria ja omalla tavallaan myös roikkua siinä kiinni, vaikka Jori tässä onkin se aktiivisempi osapuoli. Kiinni pitämistähän se on sekin, ettei suostu tai pysty myöntämään, miten paljon pahaa toinen on tehnyt ja ihan syyttä suotta. Ehkä Samulistakin kuitenkin saadaan jotain irti nyt yön pimeydessä ja turvallisessa ympäristössä! Kiitos paljon!

Fairy tale, iiks, Jori-teorioita! Siinä hahmossa piilee monia mahdollisuuksia! Nyt aletaan jo olla tämän rapsusarjan ehtoopuolella, joten toivon mukaan Jorista selviää pian lisää. Ellei sitten taas käy niin, että tarina venyy ja vanuu jokaiseen mahdolliseen ilmansuuntaan. Sitä tämä yritelmä on nimittäin tässä matkan varrella tehnyt! Kiitoksia kovasti!

63.

Hätävaramajoituskelpoista

300 sanaa • inspissana ääni

Samuli näytti jotenkin tavallista pienemmältä seistessään Juuson asunnon eteisensuussa. Hän oli kiertänyt vasemman käsivartensa kantositeessä lepäävän oikean käsivartensa alapuolelle, ja hänen hartiansa olivat lysyssä. Silmät pälyilivät varautuneina Juusoa, joka hyöri ympäri asuntoa sytyttämässä valoja ja korjaamassa eilisöisen kotiutumisensa jättämiä jälkiä. Juuso kasasi keittiönpöydälle jääneet astiat tiskialtaaseen ja myttäsi lattialla lojuvat opiskelijahaalarinsa vaatekaapin perukoille, ja sitten hän päätyi siihen lopputulokseen, että kämppä olisi kutakuinkin vieraskelpoinen. Ainakin se olisi hätävaramajoituskelpoinen.

Juuso seisahtui keskelle olohuonetta, katsoi Samulia ja viritti kasvoilleen hymyntapaisen. Hän levitti hiukan käsiään ja sanoi: ”Ole kuin kotonasi. Tuota…” Hän vaikeni, hieroi niskaansa ja mietti, miten asian esittäisi. ”Haluatko sä jotain – vaihtovaatteita?”

Samuli vilkaisi vaatetustaan, yskäisi ja sanoi: ”Voisihan se olla ihan hyvä yleisen viihtyvyyden kannalta. Mä olen varmaan aika hikinen ja likainen.” Hänen äänensä oli yhä painuksissa nenävamman jäljiltä. Hän hymähti ja taputti kipeän kätensä kyynärpäätä toisen kätensä sormilla. ”Jos sulla on jotain, no, helposti puettavaa.”

Juuso alkoi kaivella vaatekaapistaan jotain pieneksi jäänyttä. Samuli oli niin hoikka, että hukkuisi Juuson paitoihin, vaikka he suunnilleen samanpituisia olivatkin.

Pikaisen etsinnän tuloksena Juuso löysi tanssikoulunsa hupparin jostain lukioajoilta. Se oli jäänyt hänelle pieneksi, mutta Samulille se todennäköisesti sopisi ihan hyvin. Se oli kaiken lisäksi vetoketjullinen ja helposti puettava. Sen kavereiksi Juuso valikoi tavalliset college-housut ja hetken harkittuaan sukkaparin.

Hän kääntyi antaakseen vaatepinon Samulille, mutta tämä olikin kääntänyt selkänsä hänelle. Juuso hätkähti huomatessaan, että Samuli oli keskittynyt tutkimaan jotain keittiönpöydällä olevaa – Jorin kryptistä lääkepakkausta, Juuso tajusi. Äkillinen kylmyys hulahti Juusoon. Miksei hän ollut huomannut heittää viestiä roskiin pikasiivousta tehdessään?

Juuso ei keksinyt muuta hätäratkaisua kuin astella Samulin luo keittiönpöydän ääreen, ottaa viesti kylmänviileästi tämän kädestä ja sysätä vaatepino pöydälle sen tilalle. Hän repi viestin allaskaapin roskakoriin häiritsevän tietoisena siitä, että Samulin hämmentynyt katse seurasi häntä, ja sitten hän sanoi: ”Älä välitä tästä, jooko. En mäkään. Haluatko sä käydä suihkussa? Mä – mä etsin sulle pyyhkeen.”

64.

Yksityistä

300 sanaa • inspissana hyvin

Sillä välin, kun Samuli taiteili suihkussa kipeän kätensä kanssa, Juuso availi keittiön kaappeja ja yritti keksiä jotain iltapalatarjottavaa. Lopulta hän löysi pakastekarjalanpiirakoita, jotka saattoi lämmittää uunissa ja päällystää juustolla ja kasviksilla. Jääkaapissa oli puolikas kurkku, vajaa ruukullinen lehtisalaattia ja muutama kirsikkatomaatti, jotka Juuso pilkkoi isoon kulhoon vaatimattomaksi päällysvalikoimaksi. Se ei aivan vastannut sitä, mitä Juuso olisi halunnut pystyä tarjoamaan, mutta ehkä sillä kuitenkin pari väsynyttä teekkaria ruokittaisiin.

Juuso otti piirakat uunista juuri, kun kylpyhuoneen ovi avautui. Hän laski pellin hellalle, kiskaisi patakintaan kädestään ja katsahti Samulia, joka oli jäänyt seisomaan kylpyhuoneen oviaukkoon vähän eksyneen näköisenä. Juuso pani merkille, että lainavaatteet istuivat Samulille ihan hyvin, vaikka housut vähän roikkuivatkin. Samuli näytti oudon vieraalta, vaikka vaatteet olivatkin Juusolle tutut, ja kantoside, kosteat hiukset, kasvojen ruhjeet ja tuttujen silmälasien puuttuminen vain korostivat vaikutelmaa. Juuson mielessä kävi, ettei hän ollut koskaan nähnyt Samulia niin yksityisessä tilanteessa, juuri suihkusta tulleena, hakattuna ja loukkaantuneena. Juuson sydänalaa kirpaisi. Hän olisi mieluummin kokenut sen tilanteen hieman toisenlaisena.

Samuli kohotti tervettä käsivarttaan, jolla roikkui Juuson antama iloisenkeltainen pyyhe, ja sanoi: ”Mihin mä…?”

”Heitä vaikka siihen kylppärin oven päälle.”

Samuli teki työtä käskettyä, eikä hänellä pituutensa ansiosta näyttänyt olevan vaikeuksia yksikätisenäkään. Omat vaatteensa hän laski viikattuna pinona eteiseen kenkiensä viereen. Sitten hän asteli keittiöön. Juuso viittasi hänet istumaan, laski hänen eteensä teemukillisen ja nosteli piirakat lautaselle.

He söivät hiljaisuudessa. Juuso pohti pohtimasta päästyäänkin, mitä hän voisi sanoa; mitä hänen kannattaisi sanoa. Hän ei halunnut nuuskia Samulin yksityisasioita, mutta hän halusi antaa tälle mahdollisuuden puhua.

Yllättäen Samuli kuitenkin rikkoi hiljaisuuden: ”Se lappu…” Hän vilkaisi kohti allaskaappeja ja näytti vaikealta. ”Mä olen pahoillani siitä. Siitä, että sut on sotkettu tähän. Se – se ei ole sitä, miltä se ehkä näyttää.” Samuli nielaisi, katsahti Juusoa kulmiensa alta ja tuijotti sitten teemukinsa syövereihin.

”Älä välitä siitä”, Juuso toisti. ”Ei sun tarvitse selitellä mulle sun yksityisasioita.”

65.

Kysymättömiä kysymyksiä

300 sanaa • inspissana ympärillä

Juuso kävi hakemassa varapatjan, -peiton ja -tyynyn häkkivarastosta ja petasi Samulille pedin sohvan selkänojan taakse, parin metrin päähän omasta sänkysyvennyksestään. Kun he kävivät makuulle ja Juuso sammutti valot, hänestä tuntui kuin hän yhtäkkiä olisi ollut ala-asteella ja hänellä olisi ollut joku yökylässä. Se ei kuitenkaan tuntunut lempeän nostalgiselta, vaan pikemminkin etäisen aavemaiselta. Tilanteessa oli jotain hyvin erilaista kuin vapaaehtoisessa yökyläilyssä.

Lakanat kahisivat heidän ympärillään, kun he hakivat mukavia asentoja. Marsujen häkistä kantautui vielä hetken varovaista liikehdintää, mutta sekin lakkasi, kun marsut huomasivat ihmisten menneen nukkumaan. Sitten oli vain hiljaista. Juusolla ei ollut edes raksuttavaa seinäkelloa. Vaikka hän olisi pinnistellyt, hän ei olisi kuullut toisen ihmisen hengittävän huoneessa.

Juuson oli ollut helppo keskittyä muihin asioihin iltapalaa ja vieraspetiä touhutessaan, mutta siinä hiljaa maatessaan hän ei saanut kysymättömiä kysymyksiä mielestään. Kaiken tapahtuneen jälkeen hän oli niin huolissaan Samulista, että se lähes teki kipeää, eikä hän tuntenut tehneensä läheskään tarpeeksi järjestäessään tälle yösijan.

”Harrastatko sä tanssia?” kuului yhtäkkiä hiljainen kysymys.

Juuso häkeltyi, kunnes hän muisti, minkä hupparin hän oli lainannut Samulille. ”Joo, usko tai älä”, hän sanoi ja soi katolle vaisun hymyn. ”Ala-asteelta asti. Streetiä. Sain kuulla siitä joskus aika paljon, mutta jotenkin mä olen aina päätynyt takaisin tunneille.”

Samuli oli hetken hiljaa, mutta vastasi sitten: ”Olisi kiva joskus nähdä, kun sä tanssit.”

Juuso naurahti. ”No, meidän tanssiopiston jouluesitykseen on vapaa pääsy. Tervetuloa katsomaan, kun mä sekoan askelissani.”

Samulikin naurahti, ja hetken Juusosta tuntui hyvältä, huolettomalta. Sitten kuitenkin palasi hiljaisuus ja sen myötä liuta kysymättömiä kysymyksiä. Juuso kääntyi kyljelleen Samuliin päin, vaikkei hän pimeydessä nähnytkään muuta kuin yövieraansa ääriviivat, ja hän uskaltautui kysymään: ”Kuule… Haluatko sä puhua siitä, mitä – mitä siellä pururadalla tapahtui?”

Hiljaisuus venyi niin pitkäksi, että Juuso ehti jo pelätä, ettei Samuli vastaisi ollenkaan. Lopulta tämä kuitenkin sanoi: ”Sä varmaan tiedät jo vastauksen.”

Ja niinhän Juuso tiesi, eivätkä he enää puhuneet.

66.

Kovemmin kuin koskaan

300 sanaa • inspissana kerta

Juuso heräsi vessahätään aamuneljältä. Hetken hän harkitsi, pystyisikö sillä kertaa pidättelemään aamuun, mutta lopulta hän antoi periksi. Istumaan kammetessaan hän hätkähti Samulia, jonka ääriviivat istuivat eivätkä suinkaan maanneet. Pimeyteen tottuneilla silmillään Juuso erotti, että Samuli kyhjötti vuoteellaan jalat polvista koukussa, terve käsi polvien ympäri kiertyneenä, selkä sohvantaustaa vasten tuettuna.

Samulikin hätkähti, kun Juuso nousi seisomaan, mutta hän ei kuitenkaan sanonut mitään, ja siinä hän kyhjötti vielä silloinkin, kun Juuso palasi takaisin.

Juuso seisahtui Samulin patjan viereen epäröiden ja kysyi unesta painuneella äänellä: ”Etkö sä saa unta?”

Samuli vilkaisi ylös Juusoon ja ravisti päätään. Silloin Juuso huomasi, että Samuli vapisi kevyesti, vaikka tällä oli peitto säärien päällä. Se ei ollut ihme, sillä ulkona oli pakkasta ja Juuson parvekkeen ovesta veti, minkä huomasi erityisesti siinä lattianrajassa. Juuson vieraspeittokin oli vanha, ohut liru.

”Saanko –?” Juuso kysyi heilauttaen kättään epämääräisesti, ja Samuli liikahti kuin tehdäkseen Juusolle tilaa.

Juuso istuutui kohteliaan välimatkan päähän ja veti sohvan selkänojalta viltin Samulin harteille. Samuli vilkaisi Juusoa, ja hymynkare käväisi hänen suupielessään.

”Sori, täällä tulee öisin tosi kylmä”, Juuso sanoi. ”Mä en aina muista sitä tuon untuvapeittoni alla. Tarkenetko sä? Multa löytyy lisääkin vaatetta.”

”Mä olen ihan okei.”

He tuijottivat Juuson sänkyä, sen myllättyjä lakanoita. Muuta nähtävää siinä suunnassa ei oikein ollut. Samuli raotti peittoa Juusolle, ja Juuso sujautti jalkansa sen alle. Se oli outo hetki. Oli outoa istua saman peiton alla sellaisen ihmisen kanssa, joka oli vain muutamia päiviä aikaisemmin ilmoittanut, ettei mistään tulisi mitään.

”Se yllätti mut kesken lenkin”, Samuli sanoi yhtäkkiä. Hänen äänensä oli karhea, ja hän käänsi kasvonsa pois. ”Se on stalkannut mun lenkkireitit. Se on sillä tavalla… No, käsittämätön.” Samuli puuskahti ja iski terveen kätensä nyrkin patjaan. ”Joskus musta tuntuu, etten mä…” Hän pudisti päätään ja hautasi sen polviinsa.

Juuso kiersi kätensä Samulin harteille ja toivoi kovemmin kuin koskaan, että Jori jättäisi Samulin rauhaan.

[Vendela]

Voi miten ihanaa, että olet jatkanut tätä sarjaa! Näitä tyyppejä onkin ollut jo ikävä Kivaa oli myös, että uusia rapsuja oli näin monta ja homma liikahti taas pienen pykälän eteenpäin vaikka vielä ei mitään isoja paljastuksia ollutkaan. H/c on kuitenkin aina ihanaa luettavaa, joten kiitos näistä.

Paljon on taas avoimia kysymyksiä, joten mielenkiintoista nähdä tuleeko niihin vastauksia. Sanoit tuolla, että tämä sarja alkaisi olla jo ehtoopuolella, niin on pakko kysyä kuinka paljon arvelet tähän tulevan vielä rapsuja? Olen kuitenkin ymmärtänyt että sinulla on suunnitelmia näiden hahmojen suhteen, joten on kivaa tietää että luettavaa on tiedossa tulevaisuudessakin

Majoittuminen ja iltaruntiinit olivat kivaa luettavaa, tuo lääkepakkaus pääsi yllättämään, mutta positiivisella tavalla. Olin itse jo ehtinyt unohtaa sen. Samulin unettomuus on ymmärrettävää ja onneksi Juusolle tuli vessahätä. Olen myös helpottunut, että Samuli sanoi edes tuon verran, vaikka olisin mielelläni kuullut enemmänkin hänen ajatuksistaan. Jori on varsinaisen pipipää, mutta silti herkullinen hahmo, josta janoan kuulla lisää.

Joten, kuten varmasti arvaat, jatkoa odotan suurella mielenkiinnolla! Ihanaa, että lupailit tämän (mahdollisesti) valmistuvan tämän vuoden puolella, se tietää minulle paljon uutta luettavaa

Kiitos kun päivitit, jään odottamaan seuraavaa päiviystä!

Vendela

[Fairy tale]

Voi ihanaa saada jatkoa luettavaksi. Olen hiukan ehtinyt pitkin kesää kaipalemaan tarinan etenemistä. 

Nyt jäi sellainen olo, että Samulin suurin tarve piilotella asioitaa ja juosta niiden kanssa karkuun olisi nyt juostu. Jospa nyt alkaisi ratketa sitä jotain, joka palauttaisi Samulin perusturvallisuuden sille tasolle, jossa se kuuluukin olla.

Tuo tanssikoulun huppari on mukava yksityiskohta, joka toimi myös keskustelunavaukselle. Se ettei Samuli ole ennen tiennyt että Juuso on tanssinut ja tanssii edelleen, kertoo siitä että heillä on vielä paljon juteltavaa, joka toivonmukaan jatkuu eikä tyssää johonkin.

Juuso nukahti mutta nukkuiko Samuli lainkaan? On tylsää herätä aamuneljältä, mutta nyt sillä oli tarkoituksensa, että keskustelu sai jatkua viimein hieman siihen suuntaan, joka voisi avata noita Samulin ikäviä solmuja.

Mukavaa alkanutta syksyä.

[Thelina]

Heipä hei! Sain nyt luettua tästäkin kaikki tähän mennessä ilmestyneet osat. Olen iloinen, että tutustuin näihin Juuso/Samuli -tarinoihisi, sillä olen todella tykännyt kirjoitustyylistäsi, teekkarielämän kuvauksesta ja hahmoista, joista on näiden yli 60 osan aikana jo tullut aika rakkaita <3

Enpä olisi arvannut Dipolimomentin jälkeen, millaisia kiemuroita tässä jatko-osassa oli luvassa! On saanut kiemurrella vuoroin ihastuksesta (aah, kaikki ne pienet hetket Juuson ja Samulin välillä, eritoten ne muutamat pusut!) ja vuoroin jännityksestä ja myöskin inhosta Jorin toimintaa kohtaan. Käänteitä on riittänyt ja aina kun on näyttänyt vähän paremmalta, tulee joku uusi ongelma. Tämä taktiikka  pitää lukijan kyllä hyvin otteessaan

On kivaa miten henkilöistä on saatu tietää lisää, vaikka paljon on vielä pimennossakin. Juuson tanssiharrastus ja marsut ovat jotenkin todella sympaattisia. Mikko on hauska toimiessaan amorina ja hänen ja Juuson ystävyys on mukavaa luettavaa saunailtoineen yms. Heidistä en ole vielä päässyt selvyyteen, liittyykö hänen ongelmansa syvemminkin johonkin, vai ovatko ne vain keino laittaa Mikko hetkeksi tarinassa taka-alalle setvimään siskonsa asioita. Harmittaa Samulin ongelmat (ja Jori!!!) ja toivon yhtä paljon kuin Juuso, että ne selviäisivät!

Myös muut sivuhenkilöt Mikon lisäksi toimivat todella kivasti, mm. Juuson siskon perhe, Iines ja Daniel. Onpa kivaa, jos Daniel sai vähän rohkaistua Juusoa kaapin ulkopuolelle ja ehkäpä hänestä voisi olla jatkossakin juttukumppaniksi noissa asioissa, vaikka Mikko on tietysti mahtava myös. Annikasta tulee mieleen oma opiskelukaverini, joka on hänen kaimansa ja myös heppatyttö

Monesta osasta olen löytänyt hauskoja, ihania ja kaikin puolin toimivia lauseita ja sellaisia ihania lempparikohtia, mutta niitä on vaikea tässä puhelimella kaivaa esiin, ehkä sitten kun joskus luen tämän vielä uudestaan (tiedän, että niin käy!). Kiitos sinulle tästä tarinasta tähän asti <3

[mökö_]

voi että😍 saisko jatkoa?

[Meldis]

Eipä aikaakaan, kun pääsin tämän äärelle. Oikeastaan eniten kesti tottua raapalemaisuuteen, koska ajattelin lukujen (jos niitä voi niin kutsua) lyhyyden vievän huomion pois tarinasta ja hahmoista itsessään. Että jää ärsyttämään, miten vähän pääsee tarinassa aina eteenpäin kerrallaan. No mutta totuin, enkä enää edes ajatellut, miksi raapalemaisuus olisi häirinnyt. ^^

Taisin sanoa kommentoidessani Dipolimomenttia, että teekkarislash on uusi lempigenreni ja se pitää edelleen paikkansa. Tavallaan hahmot ovat vielä kasvuiässä kuten oltaisiin lukiossa, mutta mukana on paljon itsenäisyyttä kuvaavaa juttua, omillaan asumista, vähän vanhempien läsnäoloa, mutta ei liikaa. On siskontyttökin! Tykkäsin tosi paljon, miten lähes aikuisen oloisia hahmot olivat, mutta sitten Juuson pikkuhiljaa ihastuessa tuntui välillä, että luen lukioikäisistä. Mutta sitten äkkiä kaveri on tolaltaan, kun sisko on ollut kadoksissa pitkään. Oikean elämän juttuja, joita ei teineiltä piiloteltaisi. Myös Juuson pohdinta tulisiko hänen tulla kaapista vanhemmilleen oli ihanan keskenkasvuista, vaikka toisaalta kyllähän jotkut saattavat tulla kaapista vasta nelikymppisinä jos silloinkaan. Muutenkin tykkäsin, miten olit käsitellyt Juuson seksuaalisuutta. Että hän on sinut asian kanssa vai onko kuitenkaan, kun ei ole saanut sanotuksi vanhemmilleen. Toisaalta on piristävää, että et ole tehnyt kaapista tulemista isoksi spektaakkeliksi tai homoutta ainoaksi hahmoa määrittäväksi tekijäksi. Ehkä hän todella ei ajattele asiaa niin vakavasti, mutta toisaalta se on hyvä kulissi väittää myös itselleen, että ei vain ole tullut kertoneeksi vanhemmilleen, kun oikeasti se tuntuu kammottavalta ajatukselta. Varsinkin, kun Juuso kuitenkin vähän säikähti Danielin kommentteja Halloween-bileissä. Ehkä se ei olekaan niin yksinkertaista, että ei ole vain tullut kertoneeksi vanhemmilleen. Tuo huolehtiminen ympäristöstään oli ehkä se, mikä sai Juuson tuntumaan jo aikuiseksi kasvavalta. Etenkin, koska hän ymmärsi hyvin tutorina olemisen tärkeyden, kun piti sitä yhtenä syynä, että meni alkuun Jorin ja Samulin väliin. Tuo ajatus kuulosti ihastuttavan kypsältä hetkeltä, mutta sitten oli kivaa, että Juusolla tuli välillä taantumisen hetkiäkin, kuten kun alkoi väitellä Jorin kanssa tekstiviesteillä.

Tosi kivoja aitoja kuvoita olit luonut tuonne väleihin kuten esim Mikon siskon kohdalla. Tosi hauskoja ja autenttisia olivat kaikki teekkarimenot ja minusta juoni imaisi hyvin mukaansa juuri siksi, että kaikki tuntui tosi aidolta. Tuntui oikeasti, että olin Hervannan TTYn ympäristössä (joskaan en ole varma, oletko sijoittanut Juusoa minnekään tiettyyn yliopistoon, mutta Hervata on itselle tutuin, joten siellä näin Juuson ja kumppanit) ja siellä on noita pururatojakin ja runsaasti opiskelijarakennuksia ynnä muuta, joten oli hauska ajatella Juuso ja Samuli sinne. ^^ Slice of life tyyppiset kuvaukset ovat iso rakkaudenkohteeni ja mielestäni näissä raapaleissa oli sitä paljon. Siinä samalla Juuso haikailee Samulia, mutta sitten on kampuksen ruokalaa, oluen juontia, koronaa (öhö öhö) ja kirjastossa käymistä. Se varmaan voitti minut raapaletyylin puolellekin tässä, koska se antoi mahdollisuuden pieniin kohtauksiin Juuson elämässä, jossa on punainen lanka eli Samuli, mutta sitten jokaisessa raapaleessa on tavallaan oma juttu ja yleensä tosi arkinen juttu.

Mitä myös huolehdin alkuun, että ovatko kaikki hahmot tässä sitten sellaisia stereotyyppisiä teekkareita, on vain viinaa ja vappu ja paskanjauhantaa ja opiskelu on vain piskuinen kärpäsenkakka jossain taustalla. Onneksi eivät olleet. Mainitsitkin jossain, että olet yrittänyt pitää alkoholin käytön maltillisena ja ehdottomasti olin tyytyväinen tähän! Kivaa, että mukana oli myös alkoholittomia rientoja. Aika vähäsen näkyi mukana itse opiskelua tosin. Opiskeluriennot oli tosi kivoja lisäyksiä, mutta olisin ehkä toivonut lukevani vähän samaistuttavista tuskailuista opiskelutehtävien kanssa, vaikka ovatkin aika erilaisia varmaan, kun itse on mennyt humanistiselle alalle. Juuso välillä rämpimässä saadakseen tarvittavat pinnat olisi ihanan tutun tuntuista.

Tosi kiva, että olit tehnyt Juusosta kavereistaan välittävän ihmisen, jonka pitää myös ihastuneena välillä muistaa, että hän ei ole maailman napa ja elämässä on muutakin. Rakastin ihan hirveästi tätä kohtaa bileiden jälkeen.

”Kaikki kunnossa?” Juuso kysyi ja joutui heti perään selvittelemään kuivaa kurkkuaan.

”Riippuu siitä, onko se kunnossa olemista, että on vieläkin kännissä…”

”Tavarat tallessa?”

”Kaikki tallessa.”

Kauhean söpöä ja kypsää oli Juusolta tarkistaa onko kaikki henkilöllä hyvin, vaikka tyyppi oli ihan tuntematon! Kuulosti tosi asialliselta tutorilta. Juuson asenne elämään oli kivan kuuloista, voi kun osaisi olla noin letkeä itsekin. Jotenkin kuulosti myös tosi teekkarimaiselta ja sopivalta myös tutoriksi ja huolehtimaan uusista opiskelijoista. Välillä tuntui, että Juuso ja Samuli ovat ihan toistensa vastakohdat, kun Samuli tuntui jäykemmältä ja hauska, miten Samuli sai Juuson jännittymään ja Juuso Samulin rentoutumaan. ^^ Olihan Samuli myös aika jännittynyt ja vaikka hirveästi muissa piireissä Samulia päässyt näkemään, minusta oli söpöä, miten hän oli tyynempi muiden opiskelukaveriensa kanssa, mutta kummasti hermostui Juuson läsnäollessa. Ihh, Halloween bileiden parvekekohtaus oli mustelmaan saakka täydellistä. ^^ Juusolla on muuten lehmän hermot, kun jaksaa Samulin salaperäisyyttä, voin sanoa, että itseä alkaisi tuskastuttaa. Mutta ihanaa, että hän jaksaa, ehkä se on tuo hänen letkeä elämänasenteensa. Jaksaa olla läsnä ja odottaa, varsinkin, koska kohde on ihastus. Ja siis onhan Samulilla syy olla kertomatta heti kaikkea. :3

Rakastan tätä slow burnia, mutta tahdon nähdä Juuson ja Samulin enemmän toistensa kanssa! ^^ Parasta oli nimenomaan, kun he pääsivät kahden kesken ja jakoivat muutamia sanoja. Ihan supersöpöä oli heidän arkuus ja sitten hetkittäin tulee rohkeuden hetki, kun uskaltaa sanoa jotain tai suudella. Huomaa, miten helpompaa on sanoa asioita puhelimen näytöllä. Mutta ihanaa, miten aina aluksi kumpikin on jännittynyt, mutta pikku hiljaa se karisee pois ja olisin halunnut ehdottomasti lukea enemmän mustikkapiirakkatreffeistä! Jos niitä saa treffeiksi kutsua. Juuson kommentti oli älyttömän söpö.

”Ai, mitenkähän se on niihin päätynyt?” hän vastasi. ”Vielä eilen se istui mun keittiössä syömässä mustikkapiirakkaa.”

<3 En kestä!!

Olit tosi hyvin luovinut Juuson epävarmuuden, että kuuluuko hänen puuttua Samulin elämään vai ei. Koska Samuli on myös sallittu pitämään menneisyytensä menneisyydessä ja ymmärrän tosi hyvin, että hän ehkä haluaisi vain aloittaa alusta. Mutta sitten jos se menneisyys tulee ahdistelemaan myös Juusoa, asia ei olekaan ihan yksinkertainen. Minä olisin suoraan soittanut poliisit, kun Jori ensimmäisen kerran tupsahti Juuson luokse. En osaa arvata, mihin tuo soppa lähtee tästä kehkeytymään vielä, mutta onneksi ainakin kuulosti siltä, että Jori olisi poissa kuvioista. >< Josko Samulikin uskaltaisi yrittää vielä Juuson kanssa..! Rakastan, kun hahmot hakataan tohjoksi, jos niin saa sanoa, mutta kun sitten tulee herkullista hurt/comfrottia. Viimeisimmät raapaleet olivat aivan ihania!

Samuli oli hetken hiljaa, mutta vastasi sitten: ”Olisi kiva joskus nähdä, kun sä tanssit.”

Juuso naurahti. ”No, meidän tanssiopiston jouluesitykseen on vapaa pääsy. Tervetuloa katsomaan, kun mä sekoan askelissani.”

Niin ja tähän lainaukseen liittyen, en koskaan tiennyt tarvitsevani harrastuksestani Finissä representaatiota ennen kuin luin, että Juuso tanssii streetiä. ^^ Tai kun yleensä kaikki tanssileffat on niin elämän ja kuoleman kysymyksiä ja tanssikisoja, joten tämä versio oli ilahduttavan harrastusmainen. <3 Ihana yksityiskohta oli, että Juuso veti yksinkertaiset lihaskuntoharjoitukset, kun oli opettamassa, koska itse olen sitä pyytänyt usein opettajaltani, koska on niin olennainen osa streetiä. ^^ Kiitos, että laitoit Juuson tanssimaan ja vielä nimenomaan streetiä! <3

Tämä on nyt vähän tämmöinen rönsyilevä kommentti, kun hirveästi raapaleita tullut ja yritin saada selvennetyksi, miten paljon pidän tästä. Toivottavasti saat jatkettua tätä vielä, vaikka huomasin, että Juusosta ja Samulista taisi olla muitakin tekstejä sinulla. Pitää ehkä käydä ne ensinälkään lukemassa. Mutta on ollut ilo lukea näitä ja kiitos, että tutustutit minut teekkarislashiin. ^^