Kirjoittaja Aihe: Apocalypse Please [K-11] || angst, horror?, ficlet, sotakuvaus, albumihaaste  (Luettu 3057 kertaa)

jjemsie

  • ***
  • Viestejä: 273
Title: Apocalypse Please
Author: jennimur
Rating: Jos oikein tulkitsin ikärajakäsikirjaa, niin K-11, mutta ei olisi ihme, jos olisin ymmärtänyt jotenkin väärin.
Genre: Angst, mahd. horror, olen huono luokittelemaan.
Warnings: Murhia, kuolleita tyyppejä, sotaa.
Disclaimer: En omista tässä mainittuja paikkoja tai henkilöryhmiä, kunnia Rowlingille niistä. En saa rahallista korvausta.
Summary: Sotakuvaus.
A/N: En sano laadusta yhtään mitään. Tai no, miten hyvän tekstinpohjan voi ruotsintunnilla saada aikaiseksi? Ei kovinkaan hyvää. Muokkailin tätä kuitenkin hieman ja tämä voi olla sekava ja nopeasti ohitettu, mutta tulipahan tehtyä. Ja oli tämä parempaa ajanvietettä kuin jotkut substantiivien taivutukset sunmuut :D Kommentointi on erittäin sallittavaa, jopa suotavaa, matikanopettajamme sanoja hieman muunnellen.

Apocalypse Please

Kaaos. Sekasorto. Huuto. Kuolema.
Sitä oli sota. Viistokujan ennen niin kirkkaasti kiiltelevät ikkunat olivat nyt sirpaleina likaisessa maassa hätääntyneiden ihmisten tallottavina, ennen hyvin järjestellyn hyllyt Säilä & Imupaperissa olivat kasana maassa, kirjojen sivut olivat rypistyneet, lähteneet irti ja olivat nyt lasinsirujen seurana kujalla. Kaaos oli täydellinen. Ihmiset kiljuivat, he huusivat apua, rukoilivat pelastusta. Kuolonsyöjät nauroivat, he nauttivat siitä, kun saivat ihmiset hätääntyneiksi, he nauttivat pelosta aivan kuten ankeuttajat, pelko ruokki heitä.

Aurorit eivät olleet vielä tulleet, ihmiset olivat omillaan, he olivat jo unohtaneet ministeriön turhanpäiväiset ja pahimmassa tapauksessa tappavat turvaohjeet ja toimivat vaistonsa varassa, pakeneminen oli syvällä heidän selviytymisvaistoissaan, kiljuminen oli osalle refleksi, aivan kuten itkukin, siinä missä osalle taas näennäinen tyyneys, jotkut menivät shokkiin ja pysyivät paikoillaan, kykenemättöminä suojaamaan itseään sen paremmin kuin läheisiään, jotka yrittivät saada shokkitilassa olevia turvaan.

Kuolonsyöjät kiduttivat, leijuttivat ja häpäisivät ihmiset surutta, se oli heille huvia. Aina siihen saakka, kunnes aurorit saapuivat. Nauru muuttui murahduksiksi sekä vihaisiksi huudahduksiksi ja kätketty virne naamion takana irvistykseksi, siinä kun taas osa ihmisistä alkoi tuntea taas toivoa, osa kuivasi kyyneleensä ja liittyi taistoon, joka yllättäen tuntuikin taas mahdolliselta voittaa. Auroreilla oli päämääränä pelastaa se, mikä pelastettavissa oli. Heidän oli pakko voittaa, tuoda velhomaailmalle takaisin turvallisuuden tunne, vaikka se olisikin vain illuusio, heidän oli pakko saada takaisin ministeriön ote, joka oli hellennyt jo tuntuvasti. Heidän oli pakko voittaa, tehdä se mahdottomalta tuntuvat ihme. Yrittää muistaa teoreettiset asiat ja soveltaa kaikki se kirjatieto käytäntöön.

Liian usein paha puoli oli voittanut, oli muutettava historian kulku ja lopettaa sen itsensä toisto. Heidän piti voittaa nyt ja aina, yhtäkään taistelua ei saanut enää hävitä. Kaiken sen häpeän jälkeen heidän piti nousta takaisin voittoon. Jokaisen aurorin mielessä oli vain kunnia ja palkkio, voitto, sillä jokainen tiesi, että jos he häviäisivät enää edes yhden taistelun, se olisi loppu.

Kiroukset lentelivät, punaiset ja vihreät sekaisin, osuivat satunnaisesti, osa kuolonsyöjien tappokirouksista osui toisiin huppupäisiin ja naamiokasvoisiin hahmoihin, aurorit taas osasivat tähdätä omia kirouksiaan paremmin, mutta silti jokunen aurorin loihtima tainnutustaika osui toiseen hyvän puolustajaan. Juuri kun kuolonsyöjät olivat päässeet niskan päälle, tapahtui ihme, jota kaikki olivat odottaneet. Albus Dumbledore saapui. Osa kuolonsyöjistä kaikkoontui jo heti nimen kuullessaan, osa heti kun näki vanhan velhon. Jotkut taas jäivät ylpeinä paikalle, mutta heidän pelinsä oli menetetty, heitä oli liian vähän.

Vaikka aurorit ja hyvä puoli olivat tällä kertaa voittaneet, paikalla leijui suru ja kuoleman kalvava haju tunkeutui joka kolkkaan. Ruumiit makasivat liikkumattomina, kuin patsaina ja saivat toimitsijat kovettamaan sisimpänsä, kuvittelemaan tapahtuneen olleen vain pelkkää unta, hirvittävää ja todelta tuntuvaa painajaista, joka jatkui ja jatkui, mutta jonka loppu oli jo häämöttämässä. Vain voimakkaat tunteet, suru ja pienenpieni ilo voitosta, joka häilyi pienenä pisteenä pimeydessä, kertoivat tapahtuneen olleen totta.

---------------------------------------------------------------------

Muse - Apocalypse Please

Declare this an emergency
Come on and spread a sense of urgency
And pull us through
And pull us through
And this is the end
This is the end of the world

It's time we saw a miracle
Come on it's time for something biblical
To pull us through
And pull us through
And this is the end
This is the end of the world

Proclaim eternal victory
Come on and change the course of history
And pull us through
And pull us through
And this is the end
This is the end of the world
« Viimeksi muokattu: 20.02.2015 04:28:35 kirjoittanut Beyond »
Kahdessa viikossa voi muuttaa maailman ja neljässätoista päivässä tuhota sen.
banneri by raitakarkki
ava by laaksokukka

Glorisablet

  • vampyyritar
  • ***
  • Viestejä: 795
Vs: Apocalypse Please [K-13]
« Vastaus #1 : 13.06.2010 18:54:52 »
Neljä ensimmäistä substantiivia tiivistävät sen mitä sota on niin velho- kuin jästimaailmassa; kaaosta, sekasortoa, kuolemaa ja hätääntyneitä huutoja.

Lauseiden yhdistäminen toisiinsa pilkuttamalla tyyliin Heidän oli pakko voittaa, tuoda velhomaailmalle takaisin turvallisuuden tunne, vaikka se olisikin vain illuusio, heidän oli pakko saada takaisin ministeriön ote, joka oli hellennyt jo tuntuvasti.
on kieliopillisesti väärin, sillä se tapahtuu oikeaoppisesti alistuskonjunktioita tai lauseenvastikkeita käyttämällä. En olisi maininnut asiasta, jos olisit yhdistänyt pari hassua lauseitta pilkulla toisiinsa, mutta kun koko teksti oli yhtä pilkutusta pilkutuksen perään..

Ensin ihmiset asioivat tai työskentelivät rauhassa Viistokujalla, kunnes naamioidut kuolonsyöjät ilmestyivät kuin tyhjästä kiduttamaan, leijuttamaan ja häpäisemään. Sekavuus teki sotakuvauksesta uskottavampaa, sillä tällaiset tilanteet olivat aina yhtäkkisiä ja kaaoksen sekavoittamia. Missään ei ollut mitään järkeä. Juuri kukaan ei kyennyt pakokauhultaan ajattelemaan loogisesti säntäillessään sinne tänne kuin päätön kana mielessään vain yksi ainoa ajatus: päästä elävänä turvaan sodan jaloista.

Jokainen toivoisi näkevänsä harjoja katsellessaan veristä taistelutannerta, kuvitella sen olevan pelkkää painajaista, mutta elottomat ruumiit ja ilmaa saastuttava kuolemanlöyhkä todistivat tapahtuneen olleen totisinta totta. Velhomaailman asukkaat saattoivat huokaista lyhyen aikaa helpotuksesta. Vain vähäksi aikaa, sillä tuskinpa kuolonsyöjät suostuivat luovuttamaan niin helpolla; olivathan he vähällä voittaa ennen kuin Dumbledore tuli pelastamaan päivän.  :D

Kiitokset sinulle.