Alaotsikko: Sirius/Regulus, Regulus/Severus, K-13, ahdistustaromantiikkaa
Nimi: Myrskyistä ja myrkkyhampaista
Kirjoittaja: Melodie
Paritus: Regulus/Severus, Regulus/Sirius
Ikäraja: S
Tyylilaji: Jonkinlaista rakkautta ja talviahdistusta
Varoitukset: Insesti
Vastuuvapautus: En omista hahmoja, en saa rahaa.
Tiivistelmä: Regulus ja Severus, ajatukset, joululoma
Alkusanat: FanFic100, sanalla talvi. (Aiheena Sirius/Regulus.) Niin.
Myrskyistä ja myrkkyhampaista
Ulvoi nimetön tuuli.
Kellari oli väsyneen kalpea. Regulus ei käynyt ulkona, vihreä valo teki ihon kelmeäksi. Oppitunnit kuluivat, päivät juoksivat. Ulkoa kuului naurua, hän istui sisällä jähmettyneenä.
”Lähde kävelylle”, Severus kehotti, vaikka he istuivat vierekkäisissä nojatuoleissa lähellä liekkejä, eikä kumpikaan mielellään poistunut sijoiltaan.
”Jos sinä lähdet seuraksi”, Regulus haasti, ja Severus lähti.
Severus inhosi Regulusta. Ei voinut inhota. Reguluksen veli oli typerä rohkelikko joka ei osannut pitää suutaan kiinni oikeilla hetkillä, ja kun Regulus nauroi päätään kallistaen, hän kuulosti aivan veljeltään.
Severus oli päässyt yli muutamassa vuodessa. Ja hän oli varma, että hänestä tulisi vielä jotain. Hänestä ja Reguluksesta, ja vaikka muut pojat olivatkin vanhempia.
Kävely ei ollut pitkä. He seisoivat kirkkaan lumen keskellä vaivautuneina ja hytisivät turhissa viitoissaan; Reguluksen oli tyylikkäästi liian ohut ja Severuksen vähävaraisella tavalla liian lyhyt. Kumpikin piti kädet puuskassa kun raikas ilma pisteli keuhkoihin reikiä.
”Lähden kotiin jouluksi”, Regulus sanoi.
”Minä jään tänne.”
”Siriuskin tulee”, Regulus sanoi ja puraisi huultaan. ”Niin että... saat olla rauhassa.”
Severus käänsi katseensa seinään.
Regulus ei kuvitellutkaan pystyvänsä pitämään Siriuksen hampaat kaukana Severuksen kurkusta. Kyllä hän silti yritti, mutta Siriuksella oli vanhemman oikeus. Ja talvet olivat niin kovin viileitä, erityisesti kellareissa. Reguluksen olisi tullut kylmä ilman Severusta.
Kotona hän yritti.
”Kuule, Sirius”, hän sanoi ja vaikeni. Oljo kohensi takkatulta, ja Sirius käänsi laiskat silmänsä veljeensä. He eivät olleet vaihtaneet lausettakaan sitten saapumisensa, saati ennen sitä.
”Antaisit Severuksen olla rauhassa”, Regulus pyysi humaltuneena kodista, hyvästä ruoasta ja lämmöstä, siitä että hän oli perheelleen parempi.
Sirius jätti sylkäisemättä matolle.
”Käske Severuksen ennemmin olla ärsyttämättä meitä”, Sirius sanoi myöhemmin uhmakkaana.
”Ai”, Regulus kommentoi sarkasmia tavoitellen, ”Miten hän teitä ärsyttää?”
”Olemalla olemassa.”
Siriuksen vastaus oli kuin tiiliseinä, vahva isku sormille.
”Voi jumalauta”, Regulus mutisi ja kävi veljensä päälle, sysi tämän vasten seinää ja kolautteli päätä, hakkasi käsillään kaikkialle minne ylsi ja potki; yllättyen, kun Sirius ei nostanut häntä ilmaan kuin hyttystä.
Sirius keskeytti tappelun suudelmalla: painoi huulensa niin väkivaltaisen tiiviisti nuoremman huulille että tämän oli pakko myöntyä, eikä kumpikaan enää välittänyt kun vaatteet muuttivat lattialle. Kuuma takkatuli lähes poltti. Siriuksen iho oli kuumeinen, oli aina, Regulus nukkui hänen vieressään ikkunat avoinna eikä kouluun palatessaan kehdannut kertoa Severukselle lomastaan puolellakaan virkkeellä, ettei kavaltaisi itseään, ettei rikkoisi tunteitaan.
Talven selkä ei taittunut.