Kirjoittaja Aihe: Minun oma Rachelini, K-11, Luku 5 18.6.  (Luettu 5901 kertaa)

Needled Laiho

  • Laihon nainen.
  • ***
  • Viestejä: 487
  • Suloinen pikku Wild Child
Minun oma Rachelini, K-11, Luku 5 18.6.
« : 14.05.2008 22:27:50 »
Name: Minun oma Rachelini
Kirjoittaja: Neeppu
Rating: K-11
Beta: Jepuli
Genre: Drama, romantic & AU
Pairing: Rachel/Cedric, myöhemmin Rachel/Salainen ihailija
Summary: Rachel ei tiedä aluksi kuka hänen isänsä on, mutta hän törmää häneen tullessaan opiskelemaan Tylypahkaan. Kestää jonkin aikaa, ennen kuin hänen isälleen selviää, että hänellä on tytär. Tarina rupeaa sitten kertomaan isästä ja tyttärestä, ja tyttären elämästä sen jälkeen kun hänen isänsä kuolee. Arvauksia isästä saa laittaa ;D
Warnings: Hahmon kuolema
Disclaimer: Rowling omistaa hahmot, mutta Rachel ja Norah ovat omia hahmojani
A/N: Kommenttia tulemaan! Kertokaa, jos haluatte että jatkan laitan ensimmäisen luvun ja myöhemmin että jatkaisin tarinaa! Tää on muuten mun ensimmäinen pitkä ficci, tai no tästä on tarkotus tulla pitkä, mut tulee ainoastaan vain jos SINÄ haluat lukea tätä!




Traileri

On nuori tyttö…

”Hei vaan! Voit istua tuohon viereeni!”
”Kiitos! Istun mielelläni”

joka muutti äitinsä kanssa…

”Juu, mä muutin äitini kanssa Ranskasta Lontooseen viime kesänä”
”Vau! Mä oon aina halunnut asua Ranskassa”

ja jolle selvisi suuri salaisuus…

”Oletko sinä minun… Oletko sinä minun…?”
”Taidan olla. Se tarkoittaa sitä että sinä siis olet..”

törmätessään uuteen opettajaansa.

”Anteeksi! En tarkoittanut olla noin huolimaton”
”Ei se mitään. Miten silmäsi näyttävät…?”

Salaisuus paljastuu…

”ÄITI! Sinulle on vieras!”
”Ai kuka?”
”Hei, Norah! Mukavaa nähdä pitkästä aikaa”

ja asiat muuttuvat.

”EI! Miksi hänelle kävi noin??”
”Rauhoitu Rachel! Kaikki kääntyy hyvin!”

Tytön elämään tulee rakkautta…

”Haluaisitko tulla kanssani joulutanssiaisiin?”
”Tietenkin, sinä ihana nöpönenä!”

surua…

”Shh… Rauhoitu. Itke vain ja anna pahan tulla ulos”
”Tu-tuntuu niin pah-pahalta”

ja suuria päätöksiä.

”Miten minä muka voin valita?!?”
”Kuuntele sydäntäsi, se kertoo vastauksen”



A/N: Laitan tähän ekan luvun, jos haluatte lukee. Kommaamalla saatte jatkoa!
« Viimeksi muokattu: 15.03.2015 04:46:11 kirjoittanut Kaapo »
They say drinking is a way to die
But at the end... Dying is a way to drink

Go, go Gryffindor!

Kuution kuusi tahkoa

Needled Laiho

  • Laihon nainen.
  • ***
  • Viestejä: 487
  • Suloinen pikku Wild Child
Vs: Minun oma Rachelini, K-13
« Vastaus #1 : 15.05.2008 21:08:14 »
Eikö kukaan halua et kirjotan tätä tarinaa?? No olen niin itsepäinen että laitan tähän ensimmäisen luvun, mutta ennen seuraavaa lukua tarvitsen kommentteja!


1. Uuteen kouluun

Kaunis, viidennelle luokalle tuleva tyttö astui lajitteluhatun luokse. Hän istahti tuolille, ja professori McGarmiwa asetti lajitteluhatun tytön mustille, pitkille ja kiharille hiuksille. Hattu mietti jonkin aikaa ennen kuin kertoi päätöksensä. ”ROHKELIKKO!” huusi hattu lopulta. Mustahiuksinen tyttö juoksi rohkelikkojen luokse ja istahti muutaman tytön viereen. Hän tuli heti toimeen muiden kanssa, vaikka vaikutti aluksi hiljaiselta.

”Hei!” sanoin hieman ujona muille pöydässä istuville.
”Hei vaan! Istu tuohon minun viereeni!” sanoi ystävälliseltä vaikuttava ruskeahiuksinen tyttö. Hän esitteli itsensä Alicia Spinnetiksi. Uuden kouluni rehtori Albus Dumbledore piti aloituspuheen ja sen jälkeen ruoat ilmestyivät pöytiin. Aluksi katsoin ruuan määrää silmät lautasen kokoisina. Hetken päästä selvisin alkujärkytyksestä ja aloin syödä. Minulla oli jo nälkä, sillä viimeisimmästä ateriastani oli jo kulunut aikaa, ja vatsani kurni nälästä. Söin kunnolla, ja juttelin samalla uusien ystävieni kanssa. Jotkut Rohkelikon pojat katsoivat minua ihan kuin olisin maailman kahdeksas ihme.

Kävelin kohti Rohkelikkotornia muutaman uuden ystäväni kanssa. Olen tutustunut jo Aliciaan ja hänen kavereihinsa Angelica Johnsoniin, Katie Belliin ja Lavender Browniin. Alicialla ei ole oman ikäisiään ystäviä, joten olin iloinen kun hän hyväksyi minut näin nopeasti ystäväkseen. Astuimme sisään muotokuva-aukosta. Alicia johdatti minut makuusaliimme, jossa huomasin sänkymme olevan vieretysten. Meidän lisäksi makuusalissamme kaksi muuta ikäistämme tyttöä, jotka viihtyvät aina kahdestaan. Purin vaatteeni vaatekomeroon ja rupesin istumaan sängylleni. Puhuin Alician kanssa.
”Juu, mä muutin äitini kanssa Ranskasta Lontooseen viime kesänä” kerroin Alicialle.
”Vau! Mä oon aina halunnut asua Ranskassa” vastasu Alicia.

Ai niin, anteeksi etten ole kertonut vielä enempää itsestäni. Olen Rachel Jones, 15-vuotias mustahiuksinen tyttö. Silmäni ovat meripihkan väriset, ja olen solakka. Olen ihan normaalin pituinen tyttö, noin 165cm pitkä. Äitini on Norah Jones. Nyt ihmettelet miksi en kerro isästäni mitään. No, asia on niin, että äitini tuli raskaaksi juuri ennen kuin hän muutti Ranskaan. Äiti ei ole nähnyt isää sen jälkeen, joten isä ei tiedä että olen hänen tyttärensä. Siksi äitini ei ole paljastanut minulle, kuka isäni on. Muutimme kesällä takaisin Lontooseen, kun äidille tarjottiin täältä työtä taikaministeriössä. Minä pääsin sitten tänne Tylypahkaan.

”Lähdetäänkö aamiaiselle?” Alicia kysyy.
”Juu, lähdetään vain” vastaan hänelle ja lähdemme kävelemään kohti Suurta salia. Istuin pöydässä Katien ja Alician välissä.
”Mitä meillä on ensimmäisenä?” kysyn Alicialta.
”Hm… Meillä on liemien kaksoistunti luihuisten kanssa” vastaa Alicia.
”Ai niin joo” sanon ajatuksissani. Lähdemme kävelemään kohti tyrmiä. Matkalla katseeni nauliutuu yhteen henkilöön. Hän kävelee jutellen kavereidensa kanssa rennosti jutellen. Hänen  ruskeat hiuksensa pörröttivät ihanasti.
”Kuka tuo poika on?” kysyn Alicialta.
”Ai tuoko? Hän on…”


A/N: Ekasta luvusta en tehnyt kovin pitkää, koska jos tätä ei kukaan lue, en halua laittaa tätä tarinaa tänne vain täytteeksi
« Viimeksi muokattu: 28.05.2008 19:39:14 kirjoittanut Neeppu »
They say drinking is a way to die
But at the end... Dying is a way to drink

Go, go Gryffindor!

Kuution kuusi tahkoa

Ditz

  • ***
  • Viestejä: 15
  • Retiisikorvikset<3
Vs: Minun oma Rachelini, K-13, Luku 1. 15.5.
« Vastaus #2 : 16.05.2008 13:35:26 »
Laita jatkoo, mä haluun lukee:) Veikkaan et isä on Kalkaros, jotenkin vaan tuntuu siltä. Mut ihan hyvä alotus, en huomannu kirjotusvirheitäkään.
Ditz kiittää ja kumartaa
Draco, rakkaimpain<3 Miksi Asteria, miksi?
Luna<3 
Sirius<3
Kyllä musta vielä se taikaministeri tulee!

Eepuska

  • Vieras
Vs: Minun oma Rachelini, K-13, Luku 1. 15.5.
« Vastaus #3 : 16.05.2008 15:47:24 »
Kiva tarina, Neeppu!

Needled Laiho

  • Laihon nainen.
  • ***
  • Viestejä: 487
  • Suloinen pikku Wild Child
Vs: Minun oma Rachelini, K-13, Luku 1. 15.5.
« Vastaus #4 : 16.05.2008 19:44:33 »
Kiitoksia kommentista, Ditz. Rachelin isä ei ole Kalkaros, vaikka siltä kuulostaa. Itsekin ihmettelin, et mitenkä mä onnistuin saamaan ton kuulostamaan siltä et Kalkaros on sen isä? No ehkä tän toisen luvun avulla voit saada uuden isäehdokkaan mieleesi *vink vink*

;D Onnistuit säkin löytämään mun tarinan ;D Eepuska


”… Cedric Diggory, saman ikäinen kuin me, hän on Puuskupuh” kertoo Alicia. ”Miksi kysyt?”
”Ihan huvikseen vain, haluan vain tietää suunnilleen kuka on kukin” vastaan hieman punastuen kaverilleni. Koko matkan alas tyrmiin mietin vain Cedrickiä. Hänen hiuksensa ovat niin ihanat. Ruskeat, juuri sopivan pituiset, ja ihanasti pörröllä. Hänen tummiin silmiinsä voisi eksyä…

”Neiti Jones, olitteko yhtä ajatuksiinne vaipuva edellisessäkin koulussa?” kysyy professori Kalkaros.
”En ollut. Anteeksi, opettaja” vastaan tyynellä äänellä hieman punastuen.
”No niin. Avatkaa kirjanne sivulta 257 ja lukekaa teksti jossa kerrotaan…” selosti Kalkaros. Avasin kirjani tympääntyneenä. En oikein pidä taikajuomista, vaikka olenkin niissä hyvä. Oikeastaan täytyy myöntää, että olen ihan hyvä melkein kaikessa. Huispaus on silti aine, jossa en ole hyvä. Jalkani tutisevat todella paljon kun nousen luudan selkään. Saan jotenkin maagisesti pysyttyä hereillä koko tunnin ajan, ja lähden tunnin loputtua kävelemään pitkin käytäviä Alician kanssa kohti seuraavaa luokkaa. Näen Cedricin käytävällä. Hän kääntyy nopeasti niin, että katson häntä huomaamattani suoraan silmiin.
”Moi” sanon Cedricille hieman ujona.
”Hei! Taidat olla uusi täällä. Mikä nimesi on?” Cedric kysyy hymyillen.
”Olen Rachel” sanon hymyillen pienesti ja juoksen sitten edellä menneen ystäväni kiinni.
”Minnekäs sinä jäit?” kysyy ystäväni virnuillen.
”Ööh… Juttelin hetken Cedricin kanssa” vastaan nolona.

Mustahiuksinen tyttö, Rachel, kävelee pitkin käytävää jutellen ystävänsä kanssa. Hän nauraa, ja hänen hiuksensa heiluvat söpösti. Pian hän poistuukin jo näköpiiristäni, ja lähden hieman pettyneenä kävelemään kohti seuraavan tuntini pitopaikkaa. Miksi minun täytyy olla aina näin ujo?

Koulun loputtua menen Alician kanssa oleskeluhuoneeseen tekemään läksyjä. Katseeni harhailee läksyjen ohessa muihin Rohkelikkoihin. Katseeni kohtaa kaksi punapäätä. Kaksoset. He ovat tavallaan ihan hyvän näköisiä, mutta Cedric on monin kerroin ihanampi. Mitä minä oikein ajattelen? Minä, Rachel Jones, en ajattele läksyjä tehdessäni muuta kuin poikia? Tämä tuntuu vallan oudolta. No, ehkä asiaan vaikuttaa se, että opiskelen ensimmäistä kertaa samassa koulussa poikien kanssa. Beauxbatonissa oli vain tyttöjä oppilaina. No, ehkä tämä hetkellinen mielihäiriö johtuu muutosta. No saa nähdä…

Olen juuri juoksemassa kohti pimeyden voimilta suojautumisen luokkaa. On ensimmäinen tuntimme sitä, joten näemme ensimmäistä kertaa uuden opettajamme. Pimeyden voimilta suojautumisen tunnit ovat kaksoistunteja yhdessä luihuisten kanssa. Käännyn kulmalta kohti oikeaa käytävää kovalla vauhdilla. Kolahdan äkkiä johonkin yhtä aikaa pehmeään ja kovaan. Lennän selälleni käytävälle.
”Sattuiko pahasti?” kuuluu yläpuoleltani. Käännän katseeni puhujaan. Hän vaikuttaa noin 40-vuotiaalta, hänellä on ruskeat hiukset, hänen kasvonsa ovat hieman kulmikkaat ja hänen silmänsä ovat meripihkan väriset, samanlaiset kuin… Omani? Mies näyttää oudolla tavalla tutulta, vaikka en ole häntä ennen nähnyt. Mies ojentaa kätensä ja tartun siihen kiitollisena. Nousen ylös miehen avustuksella, ja lähden luokkaan. Huh, opettajani ei ole vielä tullut paikalle. Istuudun Alician viereen. Luokan ovi kolahtaa, ja sisään astuu mies, johon törmäsin äsken. Hän on siis pimeyden voimilta suojautumisen opettajani.

”Aamupäivää, oppilaat. Olen uusi opettajanne. Nimeni on Remus Lupin. Käydään nopeasti nimenne läpi, jotta tiedän keitä te olette. Aloitetaan sinusta” professori Lupin sanoo ja osoittaa yhtä tyttöä luokaltamme.

”Alicia Spinnet” ystäväni sanoo vierestäni ja havahdun ajatuksistani.
”Selvä” professori sanoo.
”Rachel Jones” sanon professori Lupinille.
”Hm… Nimi kuulostaa tutulta. Olen tainnut tuntea äitisi” sanoo opettajani. Loputkin kertovat nimensä, ja tunti alkaa.

”Läksyksi tältä kertaa tulee kirjoittaa jalan mittainen essee tämänpäiväisestä aiheestanne. Saatte lähteä” ilmoittaa opettaja. Lähden kävelemään pois luokasta Alician kanssa. Pimeyden voimilta suojautumisen tunnit olivat viimeiset tältä päivältä.

Plääh. On tylsää. Teen läksyjä oleskeluhuoneessa. Alicia on hävinnyt jonnekkin, luultavasti jonkun pojan seuraan josta ei ole ainakaan vielä kertonut minulle. Saan tehtyä loppuun läksyni, ja lähden viemään laukkuani oleskeluhuoneeseeni.
”Haluaisitko pelata kanssani velhonshakkia?” kysyy Fred Weasley yllättäen. ”Kyllä se minulle käy. Vien vain laukkuni. Tulen kohta takaisin” vastaan Fredille ja juoksen viemään laukkuani. Pudotan laukkuni nopeasti sänkyni viereen ja kipitän takaisin oleskeluhuoneeseen. Siellä Fred jo odottaa shakkipöydän toisella puolella. Istahdan pöydän toiselle puolelle ja alamme pelaamaan. ”Ratsu C5!” käskee Fred ja lyö ratsullaan lähettini murskaksi.
”Shakkimatti!” hän lausuu ja virnistää.
”Ääh! Sinä voitit taas. Shakki ei oikein taida olla minun lajini” sanon Fredille muka loukkaantuneena.
”Shakki onkin älykkäiden peli” Fred sanoo nauran. Heitän häntä tyynyllä. Siinä me viskelemme toisiamme tyynyillä tyhjässä oleskeluhuoneessa. Katson kelloa. Apua, kello on jo yksitoista!
”Taidan lähteä nukkumaan” sanon Fredille haukotellen.
”Hyvää yötä!” huikkaan vielä lähtiessäni.
”Hyvää yötä sinullekin” kuuluu uninen vastaus. Hiivin hiljaa makuusaliimme ja vaihdan yöpuvun päälle. Rojahdan väsyneenä sängylleni. Huomenna on lauantai, joten saan nukkua niin pitkään kuin haluan. Ensimmäinen viikkoni Tylypahkassa sujui mielestäni ihan hyvin. Opin tuntemaan Alician avustuksella paljon porukkaa, sain tehtyä kaikki läksyt, en myöhästynyt tunneilta ja ehdin jopa ihastua. Ette tietenkään arvaa keneen? Ei, en missään nimessä Cedriciin… Voi höh. Arvasit. Tietenkin menin ihastumaan Cedriciin, mutta kuka pystyy vastustamaan hänen ihanaa hymyään? Mietin ennen kuin vaivun syvään ja levolliseen uneen.



A/N: Sry et en oo kirjottanu kovin pitkiä lukuja, mut mulla ei oo vielä oikein tähän välille ennen kun Rachel saa tietää kuka hänen isänsä on inspistä, mut koitan kirjotella jotakin mielenkiintoista. Sit tää muuttuu kiinnostavammaksi, kun Rachelille selviää, kuka hänen isänsä on
« Viimeksi muokattu: 28.05.2008 19:39:52 kirjoittanut Neeppu »
They say drinking is a way to die
But at the end... Dying is a way to drink

Go, go Gryffindor!

Kuution kuusi tahkoa

Jeensku

  • ***
  • Viestejä: 10
  • He is Draco, Draco Malfoy.
Vs: Minun oma Rachelini, K-13, Luku 2 16.5.
« Vastaus #5 : 16.05.2008 20:53:32 »
Hyvä tarina, jatka :)
Huippuficit - jees..

Draacoo<3

Needled Laiho

  • Laihon nainen.
  • ***
  • Viestejä: 487
  • Suloinen pikku Wild Child
Vs: Minun oma Rachelini, K-13, Luku 2 16.5.
« Vastaus #6 : 17.05.2008 21:59:04 »
Tässä tulee kolmas luku, jossa on tällä kertaa poikkeuksellisen paljon tekstiä.



3. Joulutanssiaiset

Aika on kulunut nopeasti täällä Tylypahkassa ollessa. Joulutanssiaisiin on enää kolme viikkoa aikaa. Pukeudun sinne kirkkaanpunaiseen mekkoon, joka on olkaimeton, pitkä ja sen helma on leveä ja ilmava. Mekko on kirkkaanpunaista silkkiä. Mekon kanssa minulla on kirkkaanpunaiset korkokengät. Pyytääköhän kukaan minua tanssiparikseen? Olisi ihanaa saada tanssia Cedricin kanssa. Alicia menee tansseihin jonkun korpinkynsipojan kanssa. Alicia pukeutuu tansseihin vihreään spagettiolkaimiseen mekkoon.

Kävelen kohti yrttitiedon kaksoistuntia, joka meillä on puuskupuhien kanssa. Kävellessäni kohti yrttitiedon luokkaa, joku koputtaa olkapäähäni ja yskäisee. ”Haluaisitko lähetä kanssani joulutanssiaisiin?” kuuluu ääni olkapäältäni. Käännän katseeni puhujaan, ja samassa meinaan lentää ilosta monta metriä ilmaan. Se on Cedric!!!!! Aivoni koittavat käynnistyä uudestaan.
”Tietysti” vastaan hieman arkana.
”Ihanaa” sanoo Cedric ja lähtee kohti kaveriporukkaansa. Lentelen jossakin pilvien yläpuolella koko loppupäivän. Ihastukseni pyysi minua tanssiaisiin! La la laa… Lal lal lal laa…

”Haloo? Aivot? Muutitteko Himajalalle? Vai kenties Havaijille? Lähettäkää postikortti” sanoo ääni sisälläni.
”Äh, painu hiiteen, minä olen onnellinen. Kai sitä saa riemuita?” ajattelen.

En malta odottaa että pääsen kertomaan Alicialle. Juoksen koko matkan ylös Rohkelikkotorniin. Nousen portaat nopeasti ylös tyttöjen makuusaliin.
”Alicia, minulla on mahtavia uutisia!” huudan sängyllä makaavalle ystävälleni. ”No mitä? Voititko miljoona kaljuunaa?” ystäväni kysyy hieman tylsistyneen oloisesti.
”No en ihan. Cedric pyysi minua joulutanssiaisiin!” vastaan ilosta pomppien. Aliciakin tajusi tilanteen, ja alkoi pomppia yhdessä minun kanssani. Mietimme koko loppu illan kampauksiamme, meikkejämme ja asujamme. Laittaako hiukset auki vai kiinni, nutturalle vai leteille, laittaako tummanpunaista huulipunaa vai vaaleaa ja kimmeltävää huulikiiltoa. Onneksi tanssiaisiin on vielä kaksi viikkoa aikaa. Mitenköhän Cedric pukeutuu? No, hän on tyylikäs vaikka tulisi jätesäkissä paikalle. Nukahdan sänkyyni haaveillen tulevasta tanssiaisillasta.

Iik! Rauhoitu! Tänään on joulutanssiaiset. Meillä ei ole oppitunteja, jotta saamme valmistautua kunnolla juhliin. Noin. Nyt sain koottua itseni.
Ensiksi pitää mennä suihkuun. Astelen vessaan, jätän pyyhkeeni naulakkoon ja astun suihkun alle. Annan lämpimän veden virrata pitkin ihoani ja hiuksiani. Tartun shamppoopulloon ja pesen hiukseni. Huuhtelen shamppoon huolellisesti pois ja sammutan suihkun. Kuivaan varovasti pyyhkeellä ihoni ja astelen hiljaa sänkyni luo. Enää kymmenen tuntia juhlien alkuun. Haluan olla tänään kauneimmillani. Kietaisen kylpytakin päälleni.
Ensin pitää lakata kynnet. Lakkaan kynteni, yllätys yllätys, kirkkaanpunaisella. Kaiken pitää sopia täydellisesti asuuni. Ei sillä, että olisin mikään hienostelija, mutta Cedricin takia haluan loistaa.
Alicia nukkuu vielä. Hän valvoi eilen niin myöhään, että ei suostu nousemaan ylös ennen puolta päivää. Kello on nyt puoli yhdeksän. Otan käsiini kirjan, jonka ostin luettavaksi tänne Tylypahkaan iltojen ajaksi. En ole aikaisemmin ehtinyt vilkaistakaan sitä. Kirjan nimi on ”Kuinka saat loitsittua unelmiesi kampaukset hiuksiisi”. Katselen eri vaihtoehtoja. Valitsen muutaman tunnin mietinnän jälkeen korkealle tulevan nutturan, jonka ympärille loitsin koristeeksi ruusun. Kirjassa luki näin: ”Ajattele kampausta jonka haluat, heilauta sauvaasi ja lausu kuvan alapuolella oleva loitsu. Jokaiselle kampaukselle on oma loitsunsa. Loitsu ei muuta hiustesi väriä, tee niitä suoraksi tai muuta niiden pituutta. Suositellaan tehtäväksi rauhallisessa paikassa, mieluiten yksin ollessa”. Katsoin nutturakampauksen alapuolella olevaa loitsua. Siinä luki: ”Nutturatio kaunistio”. Ajattelin kampausta, heilautin sauvaani ja lausuin loitsun.
Pelonsekaisin tuntein astelin kampauspöytämme luokse. Varovasti avasin silmäni ja katsoin peilikuvaani jännittynein tuntein. Ei, mitä on tapahtunut?!? Hiukseni näyttävät taivaallisilta! Takaraivollani on kaunis nuttura, jonka yhdellä kohdalla on ihana, pieni ruusu. Jäin ihastelemaan peilin eteen tulosta. Kyllä kannatti ostaa tuo kirja.
Takaani kuuluu yllättäen uninen ääni:
”Paljonko kello on? Ehdinkö vielä tanssiaisiin?”. Käännyin huvittuneena katsomaan Aliciaa.
”Kello on tällä hetkellä 12.30, joten ehdit vielä hyvin tanssiaisiin” vastasin hymyillen.
”Herran jestas, Rachel, sinähän olet kaunis! Tai siis olet tietysti aina, mutta nyt erityisen” kommentoi kaverini kun sai unet pois silmistään.
”Kiitoksia” vastasin iloiten ystävälleni. Hän raahautui suihkuun haukotellen. Tanssiaisiin on vielä niin paljon aikaa, että rupesin kirjoittamaan joulukortteja. Keille kaikille minun pitikään antaa kortti? No Alicialle, Lavenderille, Katielle, Angelinalle ja Cedricille. Kun kello löi kahta, aloitin meikkaamisen.
Ensin tasainen meikkipohja tehdään meikkivoiteen avulla. Seuraavaksi hieman puuteria. Pohjameikin jälkeen aloitan silmämeikin. Mustaa kajalia, runsaasti mustaa ripsiväriä, ripsien lähelle viininpunaista luomiväriä, samaa viininpunaista luomiväriä levitetään seuraavaksi hieman ohuempi kerron liikkuvan luomen alueelle. Lopuksi vielä huuliin tummanpunaista huulipunaa, ja voilá! Nyt olisin valmis lähtemään tanssiaisiin.
Loppuajan vietän lukien eri kirjoja, kunnes kirottu kello ilmoittaa ajan olevan viisi.
Ryntään vaatekaapilleni. Vedän ihonväriset sukkahousut jalkaani. Otan mekkoni pois pukupussista. Tarkista, että kaikki on kunnossa. Päällisin puolin näyttää ainakin olevan. Laitan mekon varovaisesti päälleni. Se tuntuu niin ihanalta ylläni. Oloni on kuin Englannin kuningattarella. Vielä punaiset korkokenkäni jalkaan, niin olen valmis lähtöön!

Astelen alas aulaan. Alhaalla näkyy mitä ihanin kuva. Cedric seisoo juhlakaapu päällään odottamassa minua. Hän henkäisee nähdessään minut.
”Vau! Olet todella tyrmäävän näköinen!” kehuu tuo komea uros.
”Kiitoksia! Itsekin olet todella tyylikäs” vastaan kiitollisena ja tartun Cedricin ojentamaan käteen. Kävelemme käsikkäin kohti suurta salia. Henkäisen ihastuksesta, kun näen salin. Salin seinien vieressä seisoo kaksitoista valko-oksaista joulukuusta koristeltuina, huoneessa on muutama jäinen vesiputous, kaikkialla on sulamattomia jääpuikkoja, sulamatonta lunta ja kaikkea ihanaa. Sali on kuin joulun taikamaa. Kotitontut ovat ylittäneet itsensä moninkertaisesti! Hymyillen käännyn Cedricin puoleen. Iltaa säestämässä on joku nuorten noitien bändi. He aloittavat illan menevällä valssilla, ja alan tanssia Cedricin kanssa. Meinaan pyörtyä onnesta, kun hänen vahva kätensä asettuu vyötärölleni. Painan toisen käteni vasten hänen kättään, ja toisella tartun hänen oikeaan käteensä. Cedric lähtee viemään minua ihanan varmalla otteellaan. Liidämme pitkin tanssilattiaa muiden keskellä. Koko ympärillä oleva maailma sumenee pois ajatusmaailmastani, kun tanssin musiikin rytmissä valssia Cedricin kanssa. Näen vain hänen suloisesti tuikkivat harmaat silmänsä. Meinaan lysähtää maahan onnesta, kun nuo harmaat silmät katsovat omiani. Painaudun lähemmäs Cedriciä. Bändi vaihtaa biisin tempoa hitaampaan, jolloin lasken käteni Cedricin kaulan ympärille. Hän tarttuu käsillään minua vyötäröstä, ja painaa varovaisesti minua lähemmäs itseään. Tunnen hänen hengityksensä kasvoillani. Käännämme kumpikin varovasti kasvojamme eri suuntiin, ja huulemme kohtaavat pehmeästi toisensa. Vastaan hellästi hänen ihanaan suudelmaansa. Cedricin huulet ovat niin pehmeät, että unohdan hetkeksi hengittää. Pian palaan kumminkin takaisin maanpinnalle. Monen hitaan biisin jälkeen rehtori Dumbledore ilmoittaa:
”Kello on jo niin paljon, että on pienimpien aika lähteä nukkumaan. Opettajat lähtevät myös.”
Nyt musiikki on menevämpää. Kaikki vaihtavat vapaammalle, ja opettajat katoavat muualle. Pienimmät lähtevät nukkumaan, vain viides-, kuudes- ja seitsemäsluokkalaiset jäävät saliin. Alan tanssia musiikin tahtiin. Jammailen hurjana innostuen musiikista. Cedric lähtee hakemaan meille kermakaljat. Taidan olla pienessä humalassa niiden neljän edellisen kermakaljan jäljiltä. Pian Cedric tulee takaisin, ja juon kiitollisena hänen tarjoamansa juoman. Muutaman nopean kappaleen jälkeen on vuorossa taas hidas. Painaudun kiinni partneriini, ja suutelen häntä intohimoisesti. Hän vastaa suudelmaani hieman yllättyneenä. Tanssiaisten jälkeen lähden Cedricin käsipuolessa ulos salista. Hän katsoo vielä minua kauniin harmailla silmillään, painaa pienen suudelman huulilleni ja kiittää minua illasta.
”Kanssasi oli ihanaa olla” vastaan hymyillen Cedricille.

Lähden kävelemään kohti Rohkelikkotornia. Alicia tulisi makuuhuoneeseemme luultavasti vasta todella myöhään yöllä, koska on luultavasti tälläkin hetkellä jossakin linnan luutakomeroista tanssiparinsa kanssa. Viskaan kenkäni sängyn viereen, vaihdan yöpuvun päälleni ja painaudun sängylle ajatellen iltaa.
Olen elänyt tämän päivän sadussa. Kohta joku tulisi luultavasti herättämään minut, ja huomaisin kaiken olleenkin vain unta. Cedric on niin ihana. Hänen suudelmansa ovat niin pehmeitä, hänen katseensa työntyy lävitseni kuin murhaajan puukko hänen uhrinsa sisälle. Minun huumeeni on Cedric, tuo ihana sydänten särkijä. Muistelen tunnetta, kun hänen kätensä olivat vyötärölläni, kun hänen huulensa painuivat kevyesti omiani vasten. Nukahdan kuvitellen Cedricin makaavan vierelläni, kietoneena kätensä hartioideni ympärille…



A/N: Kiitos kommentista Jeenskulle! Jatkakaa kommenttien laittamista, olen pahoillani kun tämäkään luku ei tuonut yhtään lähemmäs vastausta siihe kysymykseen, kuka on Rachelin isä. Seuraavassa luvussa selviää jo jotakin tärkeää
« Viimeksi muokattu: 28.05.2008 19:40:31 kirjoittanut Neeppu »
They say drinking is a way to die
But at the end... Dying is a way to drink

Go, go Gryffindor!

Kuution kuusi tahkoa

Ditz

  • ***
  • Viestejä: 15
  • Retiisikorvikset<3
Vs: Minun oma Rachelini, K-13, Luku 2 16.5.
« Vastaus #7 : 18.05.2008 09:59:50 »
Ihan kivoja jatkoja taas, isä on selvästi kukapas muukaan kuin Remus John Lupin! Tuo kävi mielessä jo ensimmäisen osan jälkeen, mutta en tiennyt, että kuka on PVS opettaja niin en arvannut.
Ditz kiittää ja kumartaa
Draco, rakkaimpain<3 Miksi Asteria, miksi?
Luna<3 
Sirius<3
Kyllä musta vielä se taikaministeri tulee!

Needled Laiho

  • Laihon nainen.
  • ***
  • Viestejä: 487
  • Suloinen pikku Wild Child
Vs: Minun oma Rachelini, K-13, Luku 2 16.5.
« Vastaus #8 : 19.05.2008 07:23:03 »
A/N: Tää luku ei oo kovin kummonen, mutta toivottavasti lukisitte ja kommentoisitte!





4. Joululoma

Tänään on päivä, jolloin pääsee Tylyahoon. Lähden tarpomaan pitkin lumista sinne vievää polkua. Lumihiutaleita leijailee hiljalleen ilmassa, ja yksi putoaa nenäpäähäni. Se sulaa siihen. Ensimmäiseksi menen Hunajaherttuaan. Ostan sieltä äidilleni suklaapukkeja, Alicialle konvehtirasian, itselleni laajalti eri karkkeja ja vielä muille ystävilleni suklaalevyt. Seuraavaksi tarvon Velhovaatehtimo Hepeneen. Sieltä ostan Cedricille joululahjaksi neulotut lapaset. Itselleni koitan löytää uuden hameen. Kokeilen monia, ja päädyn farkkukankaasta tehtyyn minihameeseen, jossa on helmassa vekkejä. Viimeiseksi menen Kolmeen Luudanvarteen kermakaljalle. Astun ovesta sisään ja menen baaritiskin äärelle istumaan tuolille.

”Mitä neidille saisi olla?” kysyy matami Rosmerta.
”Yksi kermakalja ja Dallas-pulla, kiitos” vastaan hymyillen.
”Ole hyvä. Se tekee 12 sirppiä” sanoo Rosmerta.
”Kiitoksia. Tässä, ole hyvä” sanon ja ojennan rahat matamille. Otan vastaan kermakaljan ja Dallas-pullan. Syön ne nauttien ihanasta lämmön tunteesta, joka valtaa minut syödessäni lämpimän pullan ja juodessani juomani. Lähden iloisesti takaisin paluumatkalleni kassini heiluen kädessäni.

Astun sisälle Kings Crossille menevään junaan. Joululoma alkoi tänään. Istun samaan vaunuosastoon Lavenderin, Katien ja Angelinan kanssa. Oveen koputetaan, ja sieltä kurkistaa Cedricin pää.
”Saako tänne tulla istumaan?” hän kysyy ja virnistää ihanasti.
”Juu, kyllä saa” sanon hieman hämmästyneenä. Cedric astuu muutaman kaverinsa kanssa sisään vaunuosastoomme, ja istahtaa viereeni. Hän laittaa kätensä hartioilleni.
”Rachel, haluisitko alkaa olla kanssani?” hän kuiskaa korvaani.
”Tietenkin, jos haluat” kuiskaan takaisin. Loppumatkan istuskelen Cedricin sylissä. Puhumme kaikkea mahdollista siitä, miten kotonamme vietetään joulua. Kerron, että minä ja äiti koristelemme pienen joulukuusen, ja lähdemme aina jouluaattona kävelemään ulkoilmaan muutamaksi tunniksi. Sen jälkeen menemme kotiin, ja avaamme lahjat. Cedric kertoo, että heillä hän syö vanhempiensa kanssa jouluaterian ja sen jälkeen he laulavat joululauluja Cedricin äidin säestäessä pianolla. He avaavat sitten lahjat. Tongin koululaukkuani, ja ojennan sieltä lahjapaperissa olevan lahjapaketin. Annan sen Cedricille.
”Tässä on joululahjani sinulle, avaa se vasta jouluaattona” sanon leikkimielisesti vakavana.
”Selvä, madam” vastaa Cedric hymyillen leveästi.
”Minullakin on jotakin sinulle. Muista avata se vasta jouluna” sanoo poikaystäväni ja ojentaa minulle mustalla sametilla päällystetyn rasian. Laitan sen varoen koululaukkuuni, ikään kuin pelkäisin rikkovani sen pelkällä kosketuksellani. Halaan Cedriciä kiitokseksi. Nojaan häneen, enkä haluaisi lähteä siitä silloinkaan, kun juna saapuu Kings Crossin asemalle. Vastentahtoisesti irrottaudun Cedricistä. Etsin matka-arkkuni, ja lähden ulos junasta. Painan vielä nopean suudelman Cedricin huulille toivottaen hänelle hyvää joulua. Juoksen äitini luo, ja me ilmiinnymme kotiini.

”Kuka se ihanalta vaikuttava poika oli?” äitini kysyy mielenkiintoisena.
”Se oli poikaystäväni Cedric Diggory” vastaan hymyillen vienosti.
”Miksi et ole kertonut kirjeissäsi seurustelevasi?” kysyy äitini hymyillen.
”Aloin seurustella hänen kanssaan vasta äsken junassa” vastaan nolostuen. Äitini nauraa ja halaa minua.
”Onnea! Toivottavasti tämä Cedric on sinun arvoisesi poika” toivottaa äitini. ”Kyllä hän on” vastaan iloisena. Menen huoneeseeni, puran tavarani ja lähden takaisin alakertaan syömään äitini kanssa ruokaa. Hän on kokannut perunamuusia ja jauhelihakastiketta, lempiruokaani. Jälkiruuaksi meillä on juustokakkua. Nam!

”Äiti, voisitko näyttää joitakin vanhoja kuvia sinusta?” kysyn häneltä.
”Kyllä, odotas hetki niin haen muutaman kansion kuvia” vastaa äitini ja liitää kohti ullakkoa. Hän on ehtinyt jo laittaa sinne hyvään järjestykseen kaikki turhat tavarat, jotka oli kumminkin pakko säilyttää. Pian äitini palasi takaisin alakertaan sylissään iso pino valokuva-albumeita. Otan albumit syliini, ja suuntaa omaan huoneeseeni tutkimaan niitä. Avaan ensimmäisen kansion. Siinä on äitini halaamassa vanhempiaan Kings Crossin asemalla. Hän oli luultavasti lähdössä silloin ensimmäistä kertaa Tylypahkaan. Selailen ensimmäisen kansion läpi, siinä on lähinnä kuvia äidistä kun hän oli 13-vuotias. Äitini on todella kaunis kaikissa kuvissa. Seuraavassa kansiossa on mielenkiintoisia kuvia. Niissä äitini on miehen kanssa, joka näyttää epäilyttävästi PVS:n opettajaltamme. Juoksen alakertaan kuvan kanssa, jossa äitini suutelee sitä miestä.
”Äiti, kuka hän on?” kysyn äidiltäni ja näytän hänelle kuvaa.
”Hän on viimeisen Tylypahka-vuoteni aikainen poikaystäväni, Remus Lupin. Oli rankkaa erota lopulta hänestä ja muuttaa Ranskaan” vastasi äitini rehellisenä. ”Hän on nyt Tylypahkassa töissä pimeyden voimilta suojautumisen opettajana” vastaan äidilleni mielenkiintoisena äsken saamistani tiedoista.
”Oi. Sano hänelle terveisiä minulta” sanoo äitini hämmentyneenä. Juoksen takaisin huoneeseeni. Äiti salasi selvästikin jotakin. Voisiko professori Lupin olla isäni? Vaihdan yöpuvun päälleni ja kömmin peiton alle. Nukahdan suloiseen lämpöön. Ihanaa olla taas kotona.

”Aamupalalle, Rachel!” kuuluu äitini huuto alakerrasta. Nousen hiukset sojottaen sängystä ja tepastelen alakertaan. Äiti on paistanut munakkaan aamupalaksi. Syön se puoliunessa. Häivyn yläkertaan vaihtamaan vaatteita.
Lähden äidin kanssa kävelemään kirpeään ulkoilmaan. Lunta tuiskuttaa hiljalleen, ja pyydystelen niitä kielelleni.

Avaan Cedriciltä saamani paketin. Sen sisältä paljastuu hopeinen kaulakoru, jossa on sydänriipus. Sydämessä lukee Cedric. Pistän korun heti kaulaani, ja menen näyttämään sitä äidille. Alicialta saan lahjaksi valokuva-albumin, Lavenderilta suklaasammakoita, Katielta kirjan ”Kuinka isket unelmiesi velhon” ja Angelinalta marmeladeja. Äitini antaman lahjapaketin sisältä löytyy uusi ihana slipoveri ja villakangashame. Laulelen äidin kanssa joululauluja, ja syömme tukevan jouluaterian. Jouluna äiti ylittää aina itsensä. Hän on paistanut pienen kinkun, tehnyt porkkanalaatikkoa, karjalanpaistia ja muita jouluherkkuja. Jälkiruuaksi on joulutorttuja. Juoksen yläkertaan lahjojeni kanssa. Siellä rupean kirjoittamaan Cedricille kirjettä. Siinä lukee:

Rakas Cedric
Kiitos ihanasta joululahjastasi! Laitoin sen heti kaulaani. Täällä on ollut ihana ilma. Rakastan lumisadetta. On ollut hirveää ilman seuraasi. Minulla on jo nyt hirveä ikävä. Haluaisin vain olla sylissäsi. Ei enää kauaa, että näemme taas. Hyvää joulua sinulle ja koko perheellesi! Nauti lomasta!

T: Rachel
PS. Pusuja ja haleja


Laitoin vielä huulipunaa ja painoin huuleni kirjeeseen. Sujautin kirjeen kirjekuoreen ja sidoin kuoren pöllöni Timonin jalkaan.
”Vie tämä Cedric Diggorylle” kuiskasin pöllölle. Se lehahti lentoon. Lähdin takaisin alakertaan auttamaan äitiä tiskaamisessa. Se ei ollut mitään mielipuuhaani, mutta halusin vain auttaa jollakin tavalla, ettei äidin tarvitsisi koko joululoman ajan tiskata tai tehdä kotitöitä.
« Viimeksi muokattu: 28.05.2008 19:42:11 kirjoittanut Neeppu »
They say drinking is a way to die
But at the end... Dying is a way to drink

Go, go Gryffindor!

Kuution kuusi tahkoa

Ditz

  • ***
  • Viestejä: 15
  • Retiisikorvikset<3
Vs: Minun oma Rachelini, K-13, Luku 4 19.5.
« Vastaus #9 : 19.05.2008 15:29:41 »
Kiva jatko taas, yksi asia jäi vain häiritsemään.





”Kyllä, odotas hetki niin haen muutaman kansion kuvia” vastaa äitini ja liitää kohti ullakkoa.

Eli: kun kirjoitat lainausmerkeillä, laita pilkku! "Kyllä, odotas hetki niin haen muutaman kansion kuvia", vastaa äitini ja liitää kohti ullakkoa. Noin siis.

Mutta anteeksi kun nipotan, jatka tätä kuiteskin! ;D
Ditz kiittää ja kumartaa
Draco, rakkaimpain<3 Miksi Asteria, miksi?
Luna<3 
Sirius<3
Kyllä musta vielä se taikaministeri tulee!

shira

  • ryövärintytär
  • ***
  • Viestejä: 184
  • ava © becca ♥
Vs: Minun oma Rachelini, K-13, Luku 4 19.5.
« Vastaus #10 : 20.05.2008 22:25:27 »
Jatka !!
Minä luen ainakin, kiintoisa aihe ja mukava idea (:

~ shira

When you touch me it's so delicious

Needled Laiho

  • Laihon nainen.
  • ***
  • Viestejä: 487
  • Suloinen pikku Wild Child
Vs: Minun oma Rachelini, K-13, Luku 4 19.5.
« Vastaus #11 : 21.05.2008 06:38:59 »
Laitan tänään illalla jatkoa, koulussa on nyt pitänyt kiirettä niin en ole ehtinyt kirjottaa. Malttakaa vielä hetki!
They say drinking is a way to die
But at the end... Dying is a way to drink

Go, go Gryffindor!

Kuution kuusi tahkoa

Needled Laiho

  • Laihon nainen.
  • ***
  • Viestejä: 487
  • Suloinen pikku Wild Child
Vs: Minun oma Rachelini, K-13, Luku 4 19.5.
« Vastaus #12 : 03.06.2008 17:11:48 »
Luku 5 on betalla, laitan sen tänne kunhan betani saa sen betattua
They say drinking is a way to die
But at the end... Dying is a way to drink

Go, go Gryffindor!

Kuution kuusi tahkoa

Karasu

  • ***
  • Viestejä: 58
  • It's like me and my things.
Vs: Minun oma Rachelini, K-13, Luku 4 19.5.
« Vastaus #13 : 03.06.2008 19:12:55 »
Laita äkkiä. Tahtoo lukee lisää D: Mä tykkään vaik toi Cedricin kaa seurustelu alko ihmeen nopeesti. mut se ei haittaa ;) Kunhan saan jatkoa!!
Elä kysy mitään mistään koska mä en kerro mitään mistään koskaan .-.

^Haluutko samantyylisen? Heitä yksäriä ;D

Needled Laiho

  • Laihon nainen.
  • ***
  • Viestejä: 487
  • Suloinen pikku Wild Child
Vs: Minun oma Rachelini, K-13, Luku 4 19.5.
« Vastaus #14 : 18.06.2008 14:40:00 »
A/N: Ääh, nyt viimmeinkin laitan tänne lisää jatkoa. Toivottavasti pidätte! ;D



5. Taas Tylypahkassa

Olen tällä hetkellä junassa. Istun Cedricin sylissä nojaten päätäni hänen olkapäähänsä. On ihanaa päästä taas takaisin Tylypahkaan ja nähdä Cedric ja Alicia, vaikka oli myös upeaa päästä kotiin välillä ja tavata äiti. Sain myös selville paljon uusia asioita vanhemmistani.

”Miten joulu meni, rakas?” Cedric kysyy hymyillen.
”Ihan hyvin. Lahjasi oli upea. Minulla oli kuitenkin todella ikävä sinua”, vastaan iloisesti. Cedric suutelee minua tavalla, joka kerto hänellä olleen myös ikävä minua.

Päivät Tylypahkassa menevät todella nopeasti. Pidämme hauskaa Alician kanssa ja tapaan Cedriciä päivittäin. Läksyjä tulee liikaa, mutta muuten kaikki on hyvin.

Juoksen kohti kirjastoa. Minun pitäisi etsiä yksi kirja. Käännyn kulmasta. Jokin osuu minuun voimakkaasti, jonka seurauksena lennän voimakkaasti selälleni. Joku kumartuu ylleni. Avaan silmäni, ja yläpuolellani loistaa samanvärinen silmäpari kuin minulla.
”Anteeksi! En tarkoittanut olla noin huolimaton”, sanon jo toisen kerran.
”Ei se mitään. Miten silmäsi näyttävät niin…?”, toteaa professori Lupin.
”… samanlaisilta? En tiedä”, jatkan hänen lausettaan. ”Äitini käski muuten lähettää terveisiä”, kerron.
”Kuka olikaan äitisi?”, kysyy Lupin.
”Norah Jones”
”Aa, Norah! Kyllähän minä nyt hänet muistan. Me seurustelimme ennen kuin hän lähti Ranskaan” kertoo professori tajutessaan samalla jotakin.
”Oletko sinä minun… Oletko sinä minun…?”
”Taidan olla. Se tarkoittaa sitä että sinä siis olet..”
”… sinun isäsi. Huh huh”, huokaisee Lupin.
”Äitini sanoi, että hän ei tiennyt pois muuttaessaan olevansa raskaana. Hän tajusi sen vasta oltuaan pari kuukautta Ranskassa. Hän ei kuulemma ole nähnyt sinua sen jälkeen, joten hän ei kehdannut kertoa että sinulla on tytär”, selvennän professorille.
”Se on totta, että en ole nähnyt häntä sen jälkeen. Olisin kyllä ollut kiitollinen, jos hän olisi kertonut”, vastaa Lupin ja lähtee transsiin vaipuneen näköisenä kävelemään pois. Lähden kävelemään kohti oleskelutornia. Remus Lupin, pimeyden voimilta suojautumiseni opettaja on isäni? Mitä tässä pitäisi ajatella? Tavallaan olen iloinen, että hän on isäni, mutta toisaalta en meinaa uskoa sitä. Mutta kuka muu se voisi olla? Niinpä niin, ei ole toista vaihtoehtoa. Äitini ei ole pettävää tyyppiä, ja hän tuli raskaaksi ollessaan vielä Lontoossa. Äidille en vielä kerro, että tiedän kuka isäni on. Lysähdän sängylleni ajatellen sitä, mitä äsken sain selville.

Nyt on pääsiäisviikon ensimmäinen päivä. Pyhäinpäivien ajan meillä on vapaata, mutta olemme sen ajan täällä Tylypahkassa. Maleksin pitkin käytävää kohti taikakausien historian luokkaa. Taas on edessäni yksi tylsä opettaja Binnsin tunti.
”Avatkaa kirja sivulta 186. Tänään aiheenamme ovat 1700-luvun maahiskapinat”, sanoo Binnsin haamu tylsällä äänellään. Avaan kirjan.
”Kukas haluaa lukea? Eikö kukaan? No, sitten tekstin lukemisen aloittaa neiti Jones”, opettaja toteaa. Katson kirjaani, ja alan lukea siinä olevaa tekstiä.
”1700-luvulla maahiset nousivat velhoja vastaan, koska velhot eivät luovuttaneet heille sauvojaan. He tuhosivat velhojen asumuksia, ja tekivät kaikkea muuta tuhoa. Nämä ihmistä pienemmät olennot esittelivät hyvin oman kyvykkyytensä…” luen rauhallisesti ja suureen ääneen. Koko kappale luetaan. Tunnin lopuksi Binns antaa läksyt.
”Tehkää kahden jalan mittainen essee siitä, mitä mieltä olette maahiskapinoista. Kertokaa, oliko mielestänne oikein, että maahiset rupesivat kapinaan, ja perustelkaa mielipiteenne monipuolisesti. Saatte poistua luokasta”, Binns kertoo.
Lähden Alician kanssa kulkemaan käytävälle. Vielä olisi liemien kaksoistunti ja yrttitiedon tunti. Aliciasta on tullut minulle korvaamaton. Vietämme yhdessä lähes kaiken aikamme, ja kerromme toisillemme kaiken. Luotamme toisiimme täysin ja pidämme hauskaa yhdessä. Olisin hukassa ilman Aliciaa, sillä hän on aivan mahtava ystävä. Kerroin hänelle isästäni, ja hän oli iloinen puolestani, kun minulla on niin viisas ja ihana mies isänäni.

Seitsemäsluokkalaiset rohkelikot pitävät juhlat rohkelikkotornissa pääsiäisen kunniaksi. Minua harmittaa, koska Cedric ei pääse juhliin kanssani. Olen pukeutunut mustaan hameeseen ja valkoiseen toppiin. Olen juuri meikkaamassa itseäni. Vaikka Cedric ei pääsekään juhliin, aion silti pitää hauskaa ystävieni kanssa.
”Oletko jo valmis?” kysyn Alicialta.
”Juu. Lähdetään vain”, vastaa ystäväni. Astelemme portaita alas oleskeluhuoneeseen. Musiikki pauhaa kovalla. Huoneen ympärille on taiottu vaimennustaika, jotta opettajat eivät kuule meteliä. Huonekalut on raivattu pois lattialta, joten eteemme levittyy suurikokoinen tanssilattia. Kävelemme vapaalle alueelle lattialla, ja alamme tanssia. Seuraamme liittyy Lavender, Katie ja Angelina. Muodostamme tanssipiirin lattialle. Biisistä toiseen tanssimme lattialla, kunnes kaiuttimista kajahtaa ilmoille ensimmäinen hidas biisi. Siirrymme istumaan seinän vieressä sijaitseville tuoleille. Tanssilattialla näkyy monia pareja; Ron Weasley tanssii Hermione Grangerin kanssa, George Weasley Angelinan kanssa, Seamus Finnigan Lavenderin kanssa. On niitä rutkasti enemmänkin, nuo ovat vain silmiinpistävimmät. Nyt vain juhlin, juon kermakaljaa ja tanssin. Astelen kohti pöytää, jossa juomat ovat. Otan yhden lasin, ja kaadan siihen jotakin nestettä. Juon sen, ja kurkussani tuntuu mukavaa poltetta. Päätän ottaa sitä hieman lisää, ja pian olenkin juonut jo puoli pullollista tuota tuntematonta juomaa. Yhtäkkiä oloni alkaa tuntua hieman heikolta. Raahaudun sohvalle istumaan.

Päähän särkee. Missä minä olen? Avaan silmäni ja katselen ympärilleni. Olen ilmeisestikin omassa sängyssäni. Mikä päivä tänään on? Katson yöpöydällä olevaa kalenteriani. Nyt on pitkäperjantain jälkeinen lauantai. Eilen oli ne juhlat. Taisin juoda jotakin muutakin kuin kermakaljaa… Raahaudun kohti oleskeluhuonetta. Istahdan sohvalle.

”Koskeeko päähän?” kysyy paikalle ilmestynyt Fred.
”Todellakin. Mistä tiesit?” vastaan.
”Kannoin sinut sängyllesi illalla, kun sammuit liiallisen tuliviskin juonnin takia”, kertoo Fred ja virnistää.
”Ai sitä se kivasti poltteleva juoma olikin”, totean. Olin siis mennyt juomaan eilen itseni humalaan asti tuliviskillä. Isälle ja äidille ei kannata kertoa.

Isäni ei kertonut muille olevansa isäni. Hän käyttäytyy ihan normaalisti opettaessaan minua. Olen tavallaan iloinen siitä. En ole kertonut asiasta kellekään. Se tuntuu vain niin uskomattomalta. Koulu loppuu ihan pian. Aika on kulunut valtavan nopeasti. Enää muutama päivä koulua ennen kuin kesäloma alkaa. Sovin isän kanssa, että hän tulee meille minun mukanani. Äiti on töissä silloin kun junamme saapuu. Sovimme, että menen poimittaislinjalla kotiin. Pakkailen tavaroitani jo hieman lähtöä varten. Jätän laukun ulkopuolelle vain vaatteet, joita tarvitsen ennen lähtöä. Sovin Cedricin kanssa, että kirjoittelemme toisillemme kesän aikana. Jos hyvin käy, saatamme lähteä myös viettämään kahdestaan aikaa. Rupean nukkumaan. Huomenna on toiseksi viimeinen päivä ennen lähtöä. Minua jännittää, mitä äiti sanoo siitä, että tuon isäni kotiin. Ajatus Remuksesta isänä tuntuu vieläkin hieman oudolta. Ihanalta, mutta oudolta. Kyllä siihen varmaankin ajan myötä tottuu.

"Alicia, minulla olisi sinulle asiaa", sanon ystävälleni maatessa sängyillämme makuusalissamme.
"No mitä?" hän kysyy.
"Sain tietää kuka isäni on", vastaan ystävälleni.
"Kuka hän on?" Alicia utelee.
"Ööh... Remus Lupin", vastaan punastuen.
"Siistiä! Olettekin aika lailla saman näköisiä", hän toteaa tyynesti.
"Kiitos, että suhtaudut asiaan noin tyynesti", sanon.
"Mitä? En voisi suhtautua asiaan mitenkään muuten. Mukavaa, että sait isäsi selville", hän sanoo hymyillen.

Juna pysähtyy. Nousen pois sen kyydistä. Etsin matka-arkkuni ja lähden pois laiturilta 9 ja 3/4. Rautatieaseman portaiden alapuolella seisookin jo Remus. Menen hänen luokseen ja halaan häntä. Nostan oikean käteni ylös, ja pian paikalle tupsahtaa violetti bussi.
”Minnekäs oot menossa?”, kysyy rahastaja.
”Bournetie 7”, vastaan Stan Pikitielle. Maksan matkani ja istahdan penkille. Isäni istahtaa pian viereeni.
”Äiti tulee kotiin muutaman tunnin päästä siitä, kun olemme kotona”, kerron.
”Mitähän hän sanoo kun näkee minut?”, Remus miettii.
”Uskon, että hänestä on mukavaa nähdä sinut”, sanon ja hymyilen.
”Toivotaan niin”, vastaa isäni hymyillen. Loppumatkan ajan puhumme sitä sun tätä.
”Bournetie”, sanoo kuljettaja. Lähden isän ja tavaroiden kanssa pois bussista. Kävelen kotioveni eteen, ja avaan sen avaimellani. Nenäni haistaa vienon pullan tuoksun.
”Äiti on tainnut leipoa. Tällaisessa talossa minä elelen”, totean isälleni. Lähden esittelemään Remukselle taloamme. Vierashuoneen kohdalla jätämme hänen tavaransa sängyn viereen.
”Minä keitän teetä, niin juodaan sitä ja syödään äidin tekemiä pullia”, sanon.
”Kuulostaa hyvältä”, Remus sanoo hymyillen. Napsautan vedenkeittimen päälle ja etsin kaapista kupit. Vien kupit pöytään, ja otan kaapista rasian, joka on täynnä eri makuisia teepusseja. Kun vesi on kuumaa, kaadan sitä kuppeihin. Tarjoan Remukselle pullaa, ja otan itsekin yhden.
”Kukakohan meillä on ensi vuonna pimeyden voimilta suojautumisen opettajana?”, kysyn.
”En tiedä. Luultavasti joku vanha kääkkä”, vastaa isäni virnistäen.
”Harmi kun sinä et ole. Tulee ikävä”, totean hieman surullisesti.
”Älä huoli, kyllä sinä näet minua ihan tarpeeksi”, isäni sanoo ja hymyilee rohkaisevasti.
”Olet vahva ja rohkea tyttö. Olen siitä iloinen”, hän jatkaa.
”No en nyt kovin”, vastaan hymyillen.
”Kyllä olet, tulet vielä huomaamaan, vannon sen”, Remus sanoo hymyillen.
”Mitä teet ensi vuonna töiksesi?” kysyn mielenkiintoisena isältäni.
”En kai mitään. Töitä on nykypäivänä vaikeaa löytää”, hän vastaa. Ovi kolahtaa.
”ÄITI! Sinulle on vieras!”, huudan eteiseen.
”Ai kuka?”, kuuluu äidin ääni eteisestä.
”Hei, Norah! Mukavaa nähdä pitkästä aikaa”, sanoo Remus, kun äiti ilmestyy keittiöön.
”REMUS!”, äiti kiljaisee ja ryntää halaamaan Remusta.
”Miten sinä tänne eksyit?”, äitini ihmettelee
”No sanotaanko niin, että tulin tyttäreni mukana” vastaa isäni.
”Anteeksi, etten ole kertonut sinulle. Aluksi en ymmärtänyt itsekään, mitä oli tapahtunut”, äitini sanoo punastuen.
”Ei se mitään. Tärkeintä on, että tiedän nyt”, vastaa isäni hymyillen leveästi. Lähden hiippailemaan matka-arkkuani raahaten kohti omaa huonettani. Norah ja Remus jäävät puhumaan keittiöön. Onnellisena alan purkaa matka-arkkuni sisältöä omaan huoneeseeni. Ihanaa, että vanhempani tulevat yhä hyvin toimeen keskenään. Saa nähdä, mitä vielä ehtii tapahtua. Kenties he menevät naimisiin. Tai sitten eivät. No, odotetaan ja katsotaan sitten. Kömmin peiton alle unisena.

Noin, nyt hieman ripsiväriä vielä. Äh! Noin, nyt sain poistettua ylimääräiset ripsivärit. Vielä hieman luomiväriä ja huulikiiltoa, niin olen valmis lähtöön. On viides lomapäivä. Lähden kohta treffeille Cedricin kanssa. Olen pukeutunut valkoisiin capreihin ja vaaleanvihreään toppiin tungen vielä bikinit ja pyyhkeen laukkuuni. Menen Cedricin kanssa jästien uimarannalle. Uinnin jälkeen siirrymme rannan lähellä olevaan kahvilaan. Nappaan laukkuni ja suuntaan askeleeni ulos. Uimaranta on parin kilometrin päässä kotoani. Nautin kesällä ulkona kävelemisestä, joten liikun aina mahdollisimman paljon jalan.

Rannalla näen tutun hahmon auringossa. Juoksen loppumatkan, ja hyppään vauhdilla Cedricin kaulaan. Suutelen häntä pikaisesti suulle.
”Ihanaa nähdä sinua”, sanon poikaystävälleni.
”Niin sinuakin. Ehti tulla jo ikävä”, hän vastaa ja halaa minua. Menen uimarannan pukukoppiin vaihtamaan bikinit. Kun saavun ulos, näen Cedricin seisovan uimahoususillaan rannalla.
”Viimeinen vedessä on mätämuna!” huudan ja ryntään juoksuun. Saavumme veteen yhtä aikaa.
”Kylmää!” huudan. Aloitamme hurjan vesisodan. Rannalla aurinkoa ottavat jästit katsovat meitä ihmetellen. Lopetamme vesisodan nauraen. Saimme kumpikin aivan tarpeeksi vettä niskaamme. Cedric lähtee uimaan. Katselen jonkin aikaa hänen komeaa ulkomuotoaan. Lihaksikkaan käsivarret, litteä vatsa, ihanat lyhyet hiukset. Hän on täydellinen. Ei sillä, että välittäisin ulkonäöstä kovinkaan paljoa. Vaikka onhan se tietysti aina mukavampaa, jos poikaystävä on myös komea, mutta Cedric on myös luonteeltaan ihana. Hän kysyy aina kuulumisiani, on todella kohtelias ja suloinen. Aito Puuskupuh. Lähden hiljalleen uimaan Cedriciä kohti. Sukella suoraan hänen naamansa eteen. Suutelen poikaystävääni hennosti huulille. Hän vastaa pehmeästi suudelmaani. Suudelmat syvenevät. Olen ihan kiinni Cedricissä. Erkaannumme vastahakoisesti toisistamme, kun alkaa sataa vettä. Uimme nopeasti rantaan. Menen vaihtamaan äkkiä bikinit pois päältäni. Kun olen saanut vaatteet vaihdettua, juoksen Cedricin kanssa kahvilaan. Märkinä istuudumme rauhalliseen nurkkapöytään.
”Vihreää teetä ja suklaakakkupala”, sanon tarjoilijalle.
”Otan samat kuin neiti”. sanoo Cedric. Tarjoilija lähtee tilaustemme kanssa.
”Haluaisitko tulla kanssani huispauksen maailmanmestaruuskisoihin? Isä sai ministeriön avulla hyvät liput”, kysyy Cedric.
”Tietenkin minä sinun kanssasi lähden”, vastaan Cedricille hymyillen.
”Ihanaa”, hän sanoo. Juttelemme kaikesta maan ja taivaan välillä. Jossakin vaiheessa keskusteluamme tilauksemme tulivat, ja jatkoimme juttelua välillä teetä hörppien.

”Minun pitää lähteä”, Cedric sanoo lopulta. Astumme yhdessä ulos kahvilasta.
”Nähdään taas”, sanon, ja anna Cedricille pusun poskelle. Lähden talsimaan kohti kotia. Ilma on selkiintynyt. Aurinko paistaa taas. Matka sujuu hyvin, ja pian olenkin jo kotiovellani.

”Äiti, saanko lähteä Cedricin seurassa huispauksen maailmanmestaruuskisoihin?” kysyn äidiltäni.
”Tietenkin”, vastaavat vanhempani keittiöstä. Remus on ainakin alkukesän meillä, jatkosta en vielä tiedä. Lampsin omaan huoneeseeni ja laitan soimaan Kohtalottarien uusimman levyn. Istahdan sängylleni ja alan lukea kirjaa. Luettuani tarpeeksi päätän kirjoittaa kirjeen Alicialle. Hän on ensimmäisen kuukauden kesälomasta Kreikassa.

Hei Alicia! Miten lomasi on mennyt? Omani on sujunut loistavasti. Näimme Cedricin kanssa tänään ja kävimme uimassa sekä kahvilla. Lähden huispauksen maailmanmestaruuskisoihin hänen kanssaan. Ihanaa! Remus ja äitini tulevat hyvin toimeen keskenään. Onneksi! Remus asuu suurimman osan kesästä luultavasti meillä. Saan ainakin tutustua isääni paremmin.
Iloisia terveisiä täältä Lontoon kesästä!

Rakkain terveisin, Rachel
PS. Onko siellä Kreikassa ketään kivan näköistä poikaa tullut vastaan?

”Vie tämä Alicia Spinnetille”, kuiskaan pöllölleni saatuani sidottua kirjeen sen jalkaan. Äitini ja isäni voivat todellakin hyvin. Heidän välinsä ovat alkaneet lämmetä. Toisinaan he valvovat koko yön olohuoneessa puhuen teekuppiensa ääressä. Olen iloinen heidän puolestaan.

Kävelen kohti kukkulaa Cedricin ja Amos Diggoryn kanssa. Olen matkalla poikaystäväni ja hänen isänsä kanssa huispauksen maailmanmestaruuskisoihin. Tarkoituksenamme on mennä porttiavaimella Weasleyiden kanssa kisapaikalle.

Seisoskeltuamme kukkulalla jonkin aikaa, mäkeä näkyy kiipeävän ylös seitsemän hahmoa. Viidellä heistä on kirkkaanpunaiset hiukset.
”Hei Amos! Ja tietenkin Cedric! Kuka sinä arvon neiti olet?” Sanoo Arthur Weasley.
”Hei. Olen Rachel Jones”, kerron herra Weasleylle. Tervehdimme kaikki toisiamme. Weasleyt menevät kisoihin Harry Potterin ja Hermione Grangerin kanssa.

”Tarttukaa lapset saappaaseen!” ohjeistavat Amos ja Arthur. Tartun saappaaseen yhdessä muiden kanssa. Koko maailma alkaa kieppua. Tunnen, kuinka joku nostaa minut syliinsä. Tajuan pian olevani Cedricin sylissä matkaamassa kohti maan kamaraa.
”En halunnut sinun mätkähtävät maahan”, kuiskaa Cedric korvaani laskeuduttuamme maahan. Vastaan hänelle suloisella hymyllä. Lähdemme kävelemään kohti telttailualuetta jutellen Fredin ja Georgen kanssa. He ovat hyviä tyyppejä. On tosin kurjaa, kun en saa olla tätä aikaa vanhempieni kanssa. Heillä menee todella hyvin nykyään. Iltaisin äitini istuu Remuksen sylissä sohvalla. He nauravat paljon keskenään, ja nauttivat todella toistensa seurasta.

”No niin! Tähän me pystytämme telttamme!” Amos Diggory selostaa. Hän kaivaa repustaan pienehkön kangasmytyn ja asettaa sen maahan.
”Kasaannus!” sanoo Amos ja heilauttaa taikasauvaansa. Teltta hakee oikeaa muotoaan, ja on pian pystyssä. Se on mustaa ja jämäkkää kangasta. Hämmästyn, kun astun sisälle. Teltta on sisältään kuin pieni asunto! En ole ikinä ennen telttaillut. Cedric näyttä minulle huoneeni. Se on hänen omansa vieressä. Puran huoneessani olevaan komeroon vaatimattoman vaatekassini sisällön. Siellä on vain välttämättömimmät vaatteet.

Huispauspeli päättyi Irlannin voittoon tuloksin 170-160. Olen nyt teltassa valmistamassa iltapalaa Cedricin kanssa. Yhtäkkiä teltan ovesta tupsahtaa Amos pelokkaan näköisenä.



A/N2: Toivoisin taas kommentteja. Kirjoittelen parhaillaan uutta lukua, jotta saisin mahdollisimman pian laitettua lisää jatkoa
They say drinking is a way to die
But at the end... Dying is a way to drink

Go, go Gryffindor!

Kuution kuusi tahkoa

Kukkamaaria

  • ***
  • Viestejä: 350
  • Keisarinna
Vs: Minun oma Rachelini, K-13, Luku 5 18.6.
« Vastaus #15 : 18.06.2008 18:21:13 »
Luin kaikki lukusi putkeen ja täytyy sanoa että kirjoitat hyvin, kirjoitusvirheitä ei suuremmin näkynyt mutta en niitä etsinytkään vaan luin tätä tarinaasi. Tarina etenee aika nopeahkolla tempolla (itse kirjoitan pitkällä ja hitaalla tempolla) mutta ei se häirinnyt.

Jatkoa ihmeessä!!
But hey, isn´t it fun at the end of the day,
When everyone looks like me?
-Sonata Arctica -Cloud Factory

♥5.6.2011, 19.9.2012, 3.11.2014, 17.7.2018 & 18.6.2020♥

Tales By Kukkamaaria

Ava by Dolls

Needled Laiho

  • Laihon nainen.
  • ***
  • Viestejä: 487
  • Suloinen pikku Wild Child
Vs: Minun oma Rachelini, K-13, Luku 5 18.6.
« Vastaus #16 : 18.06.2008 21:47:06 »
Kiitoksia Kukkamaarialle! Juu, yritän hieman hidastaa, ettei mee nii et "Oho, Cedric kuoli, mä seukkaan uuden kaa, sit kaikki muut kuolee ja lopulta mä kuolen." Ööh, älä välitä tosta mallitekstistä, koska ei tää tarina ihan nii mee.
They say drinking is a way to die
But at the end... Dying is a way to drink

Go, go Gryffindor!

Kuution kuusi tahkoa

Karasu

  • ***
  • Viestejä: 58
  • It's like me and my things.
Vs: Minun oma Rachelini, K-13, Luku 5 18.6.
« Vastaus #17 : 20.06.2008 13:48:05 »
Hii. Nice. Luulin jo että menee kököksi mut olikin loistava luku! Ois mullaki tommonen poikakaveri.. Kelpais paremmin kuin hyvin ;D
Elä kysy mitään mistään koska mä en kerro mitään mistään koskaan .-.

^Haluutko samantyylisen? Heitä yksäriä ;D

potter-fani

  • "räkättirastas"
  • ***
  • Viestejä: 74
    • uskallatko?
Vs: Minun oma Rachelini, K-13
« Vastaus #18 : 20.12.2008 21:29:38 »
”Vau! Mä oon aina halunnut asua Ranskassa” vastasu Alicia.
tarkoititko vastasi? ;)

Silvermoon

  • Vieras
Vs: Minun oma Rachelini, K-13, Luku 5 18.6.
« Vastaus #19 : 05.03.2009 09:18:00 »
pidin paljon tästä, ja haluaisin tietää tuleekohan tähän jatkoa? ;D