Kirjoittaja Aihe: Suorittamaton tehtävä S Bellatrix/Remus HN-haaste  (Luettu 2133 kertaa)

Aryachia

  • ***
  • Viestejä: 191
  • The Writer
Title: Suorittamaton tehtävä.
Author: Aryachia eli allekirjoittanut
Genre: Draama
Pairing: Bellatrix/Remus
Rating: S
Summary: ”Jokaisen joka vastustaa Pimeyden Lordia on kuoltava.”
Disclaimed: Rowling omistaa hahmot ja paikat enkä tahdo millään muotoa loukata häntä.
Timeline: Feeniksin Killan jälkeen.
A/N: Hatusta nostettua – haaste jonka pistin alulle. Inspiraatio syttyi kun kuuntelin Nightwishia koulusta tullessa. Hienoinen mietiskelyhetki sen jälkeen ja tulos on tässä. Tämän ficin ei ole tarkoitus selittää jokaikistä asiaa, jätän kohteliaasti ne teidän pohdittavaksenne. En ole kovinkaan hyvä draamassa mutta yritin parhaani.
* * *

Ulkoapäin Bellatrix näytti tyyneltä jos olisit nähnyt hänet tuona iltana kävelemässä pitkin katua, jonka nimellä ei ole tässä mitään merkitystä. Vain sillä on merkitystä, mitä tapahtui. Bellatrix veti huppuaan enemmän silmiensä peitteeksi ja kiihdytti askeliaan päästessään risteykseen jossa kääntyi vasempaan. Hänen kasvonsa olivat kalpeat ja Bellatrix puristi toisessa kädessään kouristuksenomaisesti taikasauvaansa. Hän oli kaikkea muuta kuin tyyni sisältäpäin. Bellatrix mietti  tarkkaan ja hänen sisarensa lause soi hänen päässään: ”Jokaisen, joka vastustaa Pimeyden Lordia on kuoltava, Bella.” Narcissa oli sanonut. ”Sinä tiedät sen. Jollet suorita tehtävääsi, niin oma pääsi on vaarassa.”  Bellatrix tiesi liiankin hyvin ja pieni väre kulki hänen selkärankaansa pitkin. Hän oli nähnyt miten Reguluksen oli käynyt eikä halunnut kokea samanlaista kohtaloa. Mutta Bellatrix ei vain pystynyt eikä halunnut vahingoittaa Remusta.

Bellatrix itse piti sitä kuitenkin heikkoutena ja syvällä hän ehkä jopa pelkäsikin sitä. Sirius oli ollut hänelle sukua eikä tämän tappaminen ollut tuottanut Bellatrixille pienintäkään säälivää tunnetta, miksi siis Remus olisi ollenkaan eri asia? Tähän kysymykseen Bellatrix ei osannut vastata, ei ainakaan kunnolla. Hänestä vain tuntui, ettei se ole yhtään sama. Emme voi kuin arvailla syytä asiaan, koska emme Taikaministeriössä saaneet hänestä muiden auroorien kanssa paljoa irti. Lopulta päädyimme kuitenkin yhteismielin seuraavaan veikkaukseen: Bellatrix tuli puhdasverisestä velhoperheestä. Hänen perheessään ei ollut kovinkaan paljon lämpöä; Kuria, kylmyyttä sekä paljon tiukkoja sääntöjä. Bellatrix sijoitettiin Tylypahkassa Luihuiseen jossa oli samanlainen tiukka linja. Heti sieltä päästyään hän alkoi tutkimaan pimeyden asioita kuten suurin osa Voldemortin kannattajista. Tämä liittyi sisarensa Narcissan kanssa kuolonsyöjiin vain muutama viikko ennen kahdeksattatoista syntymäpäiväänsä ja vielä viettänyt useita vuosia Azkabanissa. Hän oli elänyt kovan kurin ja säännöstön alla koko elämänsä ja ympäristö muokkaa ihmistä. Bellatrixilta puuttui empatiakyky ja omatunto. Hän ei ikinä ollut oppinut ilmaisemaan tunteitaan ja hän oli sekaisin kun tunsi kerrankin jotain voimakasta.

Yhtä asiaa Bellatrix ei kuitenkaan pystynyt käsittämään; Miksi juuri Remus? Hän oli verenpetturi, toimi yhdessä muiden kanssa Voldemortia vastaan päämääränään auttaa hänen tuhoamisessa, kieltäen verisiteensä tämän kannattajiin kuten Siriuskin, tosin ei yhtä jyrkkämielisesti. Mutta kielsi kuitenkin. Bellatrixin olisi pitänyt inhota häntä mutta sen sijaan hän rakasti Remusta. Vai pitäisikö sitä kutsua rakkaudeksi? Bellatrix ei ollut täysin varma. Ehkäpä se oli enemmänkin välittämistä...pikemmin sääliä. Olihan Remus joutunut kokemaan kovia; Hän oli ihmissusi, sekä kaksi hänen parhaista ystävistään olivat kuolleet ja kolmas pettänyt. Arvailua muutaman tiedonmurusen perusteella, ei mitään muuta. Eikä varmaan tule muuta olemaankaan.

Yö oli pimeä, ainoastaan hiukan valoa pääsi pilvien raosta valaisemaan hiukan katua. Ainoa ääni lähti Bellatrixin kengistä kun hän käveli. Välillä kuului myös pieni naksaus ja lähin katulamppu pimeni ja joskus kuului aivan hiukan viitan kahinaa jos kuunteli tarkasti. Bellatrix vilkuili hiukan ympärilleen etsien oikeaa taloa. Tuuli kahisutti puiden lehtiä ja muutama alkusyksyn kellastunut lehti tippui hiljalleen maahan. Ne räsähtivät ja hajosivat osiin kun Bellatrix tallasi saappaansa kannalla niihin. Seutu oli muuttunut melkoisesti; Kaupungin ydinkeskusta oli muuttunut esikaupunkialueeksi. Taloja oli harvemmassa ja useammat niistä olivat joko rivi tai omakotitaloja. Puistoja ja muuta kasvillisuutta oli enemmän. Useimmista taloista olivat valot jo sammuneet tai omistajat olivat jossain muualla, olihan perjantai. Bussipysäkin kello oli pysähtynyt mutta se taisi olla hiukan lähempänä yhtä yöllä. Bellatrixin hengittämä ilma höyrystyi hänen hengittäessään sitä. Lämpötila oli alle kymmenen astetta ja häntä paleli. Ainoa asia mitä hän halusi oli istua nojatuolissa lukemassa tai vaihtoehtoisesti olla luultavammin nukkumassa. Bellatrix ilmeisesti tiesi nyt minne hänen piti mennä sillä hän ei katsonut suuntaan tai toiseen vaan käveli määrätietoisesti eteenpäin ja kääntyi tarvittaessa. Hän käveli lähemmäs puoli tuntia kunnes silmäili yhtä taloa tarkemmin. Se oli ehkä pari vuotta vanha ruskealla maalattu puutalo. Ikkunat olivat tiukasti kiinni ja verhot suljettu mutta yhdestä ikkunassa erotti himmeästi lampun valon joka paistoi heikosti verhojen raosta.

Bellatrix näytti miettivän hetken ja puri huultaan. Hän seisoi Remuksen turvatalon ovella jonne tämä oli siirretty Taikaministeriön tapahtumien jälkeen. Bellatrix muisti tarkasti Voldemortin ohjeen: ”Murtaudu sisään ja älä säästä ketään.” Hän kohotti sauvansa ja oli aikeissa pamauttaa oven saranoiltaan kun jokin pysäytti hänet. Emme tiedä mikä sai hänet vetätymään, luultavasti syynä oli useampikin tekijä, mutta vielä yllättävämpää oli se, mitä hän seuraavaksi teki. Bellatrix kohotti sauvansa ja loitsi taivaalle Pimeän Piirron. Hän aikoi valehdella Voldemortille suorittaneensa tehtävän. Ja jos hän jäisi kiinni siitä niin Bellatrix kestäisi seuraamukset. Hetken aikaa hän vain seisoi siinä kunnes kaikkoontui pienen poksahduksen saattelemana. Bellatrix oli päässyt ministeriöltä toistaiseksi karkuun mutta Voldemortin viha olisi suunnaton jos hän saisi tietää. Bellatrix oli juuri aloittanut uhkapelin jossa kaikki oli sallittua. Syy oli epäselvä mutta jos oli valmis tekemään sellaisen uhrauksen niin sen täytyy olla jotain todella tärkeää.
« Viimeksi muokattu: 25.05.2015 10:09:38 kirjoittanut Vanilje »
http://www.finfanfun.fi/index.php?topic=11097.0 <-- Tervetuloa hullujenhuoneelle
Klik?

yuuri

  • Luihuinen
  • ***
  • Viestejä: 833
  • Ava by unsure <3
    • Been there, Done that
Vs: Suorittamaton tehtävä K-13 Bellatrix/Remus HN-haaste
« Vastaus #1 : 07.11.2011 08:51:50 »
Pidin tästä :) Bellatrixilta oli tehty inhimillinen, eikä vain psykopaattinenhullu xD
Absurdiltahan kuulostaa Bella/Remus, mutta tässä se toimi.

Se miten Bella uhmasi Lordia oli aika häveliäs, mutta kait rakkauden eteen tekis mitä vain...Ja myös se miten rinnastit Bellan ja Remuksen ns. kurjan elämän oli hienoa. Koska kyllä kurjuus kurjuuden tunnistaa :)

Olen huono kirjoittamaan rakentavaa kommenttia, mutta yritys hyvä kymmenen :D
pidin siis ficistä :)
Nothing is true, Everything is permitted
ficciarkku

Elayne

  • suden sisar
  • ***
  • Viestejä: 179
  • vihreä ajah
Vs: Suorittamaton tehtävä K-13 Bellatrix/Remus HN-haaste
« Vastaus #2 : 07.11.2011 12:46:15 »
Aivan ihana tarina.  ;D
Tässä sai ihan loppuun asti jännittää sitä, että mitä Bella päättäisi tehdä.

Pilkunviilausta: Cissy ei kuulu kuolonsyöjiin (J.K Rowlingin mukaan)vain Bella ja Lucius. Osittain siksi Narcissa ei ollut ihan loppuun asti uskollinen Voldemortille.


Rakastan tälläisiä tarinoita. :)
« Viimeksi muokattu: 07.11.2011 12:48:33 kirjoittanut Elayne »
Fred&George<3<3       Riesu <3      Harry <3
Draco <3                      Tom<3

SuklaaKissa

  • ***
  • Viestejä: 427
Vs: Suorittamaton tehtävä K-13 Bellatrix/Remus HN-haaste
« Vastaus #3 : 17.11.2011 20:12:15 »
Olipas hyvä että avasin tämän. Todella ihana tarina, etenkin tuo loppu. Osaa se Bellakin olla inhimillinen ;) Sen verran sanon, että paikoin oli hiukan töksähtelevää tekstiä ja muutaman pilkkuvirheen (tai epäselvän kohdan) huomasin.
Eli siis: tuo ensimmäinen lause tuntui hiukan pitkältä, voisi ehkä laittaa johonkin väliin pilkun?
Ja toinen pitkä lause:
Sirius oli ollut hänelle sukua eikä tämän tappaminen ollut tuottanut Bellatrixille pienintäkään säälivää tunnetta, miksi siis Remus olisi ollenkaan eri asia?
Itse pistäisin sukua-sanan jälkeen pilkun selkeyttämään kohtaa, tai katkaisisin virkkeen kahdeksi.

Mutta pidin juonesta ja kirjoitustyylistäsi, eli plussaa on selvästi enemmän kuin miinusta :)