Adara, Siriuksen tähti (K-11, 160 lukua)

[Needled Laiho]

Tää sun tarina on vaan mahtava! Montako lukuu vielä tulossa?

[Lokitar]

Öööh.. olisko 122 vai 123?

[Mya Musta]

Siis mitä, et ihan pari lukuu enää tulossa vai??? :O  Et oo tosissas, et voi lopettaa tätä näin pian x)
Jatkat vähän ylimäärästä, venutat jotenki

Mya

[Lokitar]

Näin kävi Tässä taas pieni one-shot koskien Adaraa: One more day

[Needled Laiho]

Sä et SAA lopettaa vielä!!!!!!! Mä rakastan sun tarinaa niiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiin paljon!!! Sun pitää kertoo sit toooodelllaaaaa paljon ympäristöstä ja muusta et saat venytettyy lukuja. Tai saat jaettuu niitä pienempiin osiin. Mutta ÄLÄ LOPETA!!!!  Mä luin muuten sen one-shotin, ja se oli tosi hyvä!

[Lokitar]

A/N: Neeppu, sori mutta nää luvut on jo valmiita en mä niitä enää rupea muokkaileen


Luku 120. Villisilmän malja







Varttia myöhemmin, Tonks ja Ron palasivat ehjinä takaisin. Tonks kertoi kuinka hänen rakas tätinsä Bellatrix oli yrittänyt kaikin voimin tappaa hänet – Lupin kalpeni kasvoiltaan. Tonksia kuultuaan Adara puristi vahingossa juomalasinsa sirpaleiksi ja sai käteensä yhden sirpaleen. Rouva Weasley korjasi hänen kätensä hetkessä. Adaran onneksi kyseessä oli vasen käsi, sillä George puristi häntä oikeasta.

Juuri kun Ronille oltiin aikeissa kertoa Georgen kohtalosta, Bill ja Fleur lensivät pihaan thestralilla. Kaikki paitsi Fred ja George juoksivat heitä vastaan.
”Bill! Luojan kiitos, luojan kiitos”, rouva Weasley sanoi halattuaan Billiä. Bill käänsi katseensa suoraan isäänsä.
”Villisilmä on kuollut.”
Kukaan ei puhunut, kukaan ei liikkunut. Fleurin poskilla kiilsivät keittiöstä tulevan valon ansiota suuret kyyneleet.
”Me nähtiin se”, Bill sanoi, Fleur nyökkäsi. ”Se tapahtui juuri sen jälkeen kun rinkimme meni rikki; Villisilmä ja Mundungus olivat lähellämme suunnaten kohti pohjoista myös. Voldemort lensi heitä kohti ja Mundungus panikoi ja kaikkoontui. Voldemortin kirous osui suoraan Villisilmää kasvoihin ja hän putosi takaperin luudaltaan ja – emme pystyneet tekemään mitään, heitä oli puoli tusinaa perässämme”, Bill sanoi ja hänen äänensä petti.
”Ette tietenkään voinut sille mitään”, Lupin sanoi ymmärtäväisesti. Kaikki seisoivat hetken paikallaan tuijottaen toisiaan. Lopulta he palasivat sisälle, jossa Fred ja George nauroivat.

Nähtyään muiden ilmeet heidän virneensä katosivat.
”Mitä nyt? Mitä on tapahtunut? Kuka on -?” Fred aloitti.
”Villisilmä... Kuollut”, herra Weasley sanoi. Kaksoset näyttivät järkyttyneiltä. Bill asteli keittiön kaapille, otti sieltä tuliviskin ja kaikille lasit.
”Tässä... Villisilmälle”, Bill sanoi ja kohotti maljan.
”Villisilmälle”, muut toistivat ja joivat lasinsa tyhjiksi. Adara, joka ei ollut koskaan maistanutkaan tuliviskiä, tunsi veden kihoavan silmiin muustakin kuin surun syistä.

Muut alkoivat puhua Mundungusin karkaamisesta ja siitä, kuka oli päästänyt tiedon lipsahtamaan, että Harry haettiinkin jo nyt, eikä 13. päivä.
Samassa Kingsley tuntui tajunneensa jotain hyvin tärkeää. Hän otti sauvan taskustaan ja osoitti sillä yhtäkkiä Adaraa.
”Kingsley, mitä helv-?” Hagrid aloitti.
”Onko kukaan tarkastanut että hän on oikea?” Kingsley kysyi. Kukaan ei myöntänyt. Adara oli jo hetken luullut että Kingsley oli menettänyt järkensä.

”Kysykää häneltä jotain!” Kingsley sanoi hermostuneena, kuin odottaen janoisena vastausta. Lupin nyökkäsi ymmärtäväisesti.
”Minkä esineen annoin sinulle ennen lähtöäni Tylypahkasta?” Lupin kysyi.
”Valokuvan vanhemmistani”, Adara vastasi.
”Hän se on, Kingsley”, Lupin sanoi, Kingsley ei laskenut sauvaansa.
”Mistä me tiedämme, ettet sinä vuotanut tätä tietoa Voldemortille?”
”Kingsley! Et voi millään luulla -!” Lupin aloitti, mutta Kingsley jatkoi.
”Voi kyllä minä voin! Hänhän on hyvää pataa Severuksen kanssa! On uskonut tähän koko ajan! Mistä tiedämme, ettei hänkin ole Severuksen puolella?!”
”Miten niin hän on uskonut Kalkarokseen?” George kysyi hämmentyneenä. Adara nielaisi.
”Se on totta, minä uskon että Severuksessa on jotain hyvää, mutta en ikinä riskeeraisi teidän henkiänne miellyttääkseni häntä!”
”Mistä voimme tietää?! Minä näin sinut eräänä päivänä! Näin sinut, Severus oli kietonut käsivartensa sinun ympärillesi ja sinä hänen! Mitähän se olisi mahtanut olla?!”
Adara vaikeni. Kaikki vaikenivat hänen ympärillään ja tuijottivat Adaraa.

”Adara… onko se totta?” George kysyi.
”On…” Lupin näytti järkyttyneimmältä kaikista.  ”Mutta se ei todista mitään. Jos haluat testata puhunko totta, niin tuo totuusseerumia ja juota se minulle!” Adara sähähti. Kingsley penkoi taskujaan ja otti sieltä pullon.
”Minulla on totuusseerumia tällaisten hetkien varalta”, hän sanoi ja Adara otti pullon ja kulautti sen puolilleen. He odottivat hetken. Lupin avasi ensimmäisenä suunsa: ”Adara… vuoditko sinä tiedon Harryn siirtämisestä Voldemortille?”
”En”, Adara vastasi ja Kingsley laski viimein sauvansa taskuunsa. Kaikki huokaisivat ja Adara istuutui Georgen luo sohvan viereen, rukoillen mielessään ettei Kingsley keksi kysyä enempää, varsinkaan Kalkarokseen liittyvää.

Tunteja myöhemmin Fred lähti nukkumaan, George pyysi Adaraa vetäytymään johonkin kanssaan hetkeksi.
”Hei... Kaikki hyvin?” George aloitti kun hän sulki takapihalle johtavan oven perässään. Adara nyökkäsi vaisusti. Siinä tilanteessa hän ei keksinyt muutakaan. George tuijotti häntä epäuskoisena.
”Tuota... Anteeksi, kun huolestutin sinut.. Ei tämä ole mitään, usko pois”, George sanoi ja hipaisi paikkaa jossa hänen korvansa ennen oli. ”Nytpähän tunnistat minut ja Fredin toisistamme. Fred ei pääse pelleilemään kustannuksellani.”
Adaraa tieto ei piristänyt. Hän olisi itse asiassa nauttinut enemmän kaksosten tyypillisestä pelleilystä. Hän kaipasi piristystä kaiken illan tapahtumien jälkeen. George katsoi ympärilleen apeana.

”Olit varmasti tosi huolissasi... Kun kaksi ensimmäistä porttiavainta palasi tyhjinä. Ja minä... Villisilmä...” George sanoi, mutta hänen ilmeensä muuttui taas virneeseen. ”Anteeksi kun huolestutin sinut.”
Adara hymyili, aavistuksen verran.
”Tule tännepäin, tyhmyri”, hän kuiskasi ja George asteli lähemmäs. Adara huomasi jääneensä hiukan lyhyemmäksi kuin George, mutta jätti sen sanomatta ja kietoi kätensä Georgen ympärille ja suuteli tätä, suudelma joka kertoi Adaran tunteista enemmän kuin tuhat sanaa.

[Mya Musta]

Toi oneshot oli tosi kaunis, luin sen ennen tätä uutta lukua.
Mutta jos tulee enää vaan pari lukua, niin miten se Sirius sitten? ku eiks tässä pitäny olla vielä jotain siitä täällä lopummassa? ja entäs Dumbbiksen testamentti, siinä on varmana jotain mikä liittyy siriukseen (:
No luku kumminkin oli taas hyvä, melko lyhyt, mutta ei se niin kai sitten haitannut... mut kyllä sä voisit tätä venuttaa vielä vähän.... Kauheen haikee tunnelma jos tää loppuu jo
nyt
Mut laitas sitten pian ne viimeset, toivottavasti tosi pitkät luvut

Mya

[Lokitar]

Siriuksesta tulee luvussa 122 ja WOOHOOOO! 10 000 lukukertaa täys!!

[Gaploon]

Siis sun osalta tää on valmis Nyt kyllä elämä loppuu ja pimeys alkaa  Mitä meidän kaikkien pienten palleroiden pitäisi tehdä kun tämä loppuu  Ajattelisit vähän meitäkin! No sitten voidaan  aloittaa ylistäminen  Tuo Kingsley epäluuloisuus oli jo aikast hassua

”Kappas, sattumaa! Minulla on totuusseerumia tällaisten hetkien varalta!”

Tuo oli sellainen kyyneleet silmissä naureskelu. Eli Sirius ja Bella (<3) tulevat mukaan luvussa 122? kiva kiva =)
Tämä kuulostaa edelleen hyvältä ja jatka sen verran kun pystyt  Ai niin aina saa laittaa sellaisia pikkuisia kivoja ficcejä sinne tänne.

[Lokitar]

No Kingsleyn totuusseerumille keksin ihan hyvän selityksen, että totta viehän tämä sitä tarvitsi kun hän on niin tunnollinen ja pikkutarkka näin ainakin itse Kingsleyn näen

[Lokitar]

A/N: Noniiin, yksi harvinaisuus tässä luvussa: kuvia. Löydätte ne varmasti sieltä sanojen joukosta kun nehän on sinisiä koska ne on linkkejä. Kiitos kuvassa olevan korun, keksin miten Sirius pelastuu

Luku 121. Ministerin vierailu







Seuraavat pari päivää ihmiset tuntuivat olevan järkytyksen kourissa Vauhkomielen takia. Fleurin ja Billin häät olisivat viiden päivän kuluttua, mutta tunnelma ei sitä paljoa osoittanut. Fleurin vanhemmat olivat tulossa lähipäivinä Kotikoloon ja rouva Weasleylla alkoi olla jo kauhea kiire saada kaikki siistiksi ajoissa. Siitä hyvästä Harry, Hermione, Ron ja Adara saivat tehdä kaiken mahdollisen työn mitä vain osasivat. Fred ja George kävivät töissä joten heilläkään ei liiennyt aikaa auttaa. Fleur ja Bill taas murehtivat hääparin keskeisiä järjestelyjä ja että oliko kaikki vieraat varmasti nyt kutsuttu ja oliko kaikille paikka pöydissä ynnä muuta mahdollista.

Kaksi päivää siinä hullunmyllyssä sai jo Adaran melkein vannomaan itselleen, ettei hän koskaan menisi naimisiin. Kaiken lisäksi rouva Weasley näytti pyrkivän pitämään Harryn, Hermionen ja Ronin aina erillään toisistaan (joskus Adarankin täytyi tehdä asiat yksin). Ron sanoi että rouva Weasley tietää heidän suunnittelevan jotakin Voldemortin tuhoksi ja ei halua että he pääsevät suunnittelemaan asioita keskenään. Adarasta tuntui kauhean ylisuojelevalta tehdä niin, mutta loppujen lopuksi rouva Weasley ei voinut heille mitään. He kolme saattoivat lähteä koska vaan, kertomatta minne. Loppujen lopuksi he olivat jo täysi-ikäisiä, paitsi Harry, jonka syntymäpäivään oli vielä kaksi päivää.

Häitä kolme päivää edeltävänä päivänä illallispöytään heidän seurakseen liittyi Kingsley, ja Harry käänsi keskustelun Kalmanhanaukioon ja siihen, miksei se ole enää killan päämaja.
”Dumbledoren kuoltua salaisuuden haltijana olo siirtyi kaikille, joille Dumbledore kertoi missä päämaja on. Teoriassa me kaikki siis olemme salaisuuden haltijoita, Kalkarosta myöten”, Kingsley sanoi.
”Joten kuolonsyöjien mahdollisuus saada tietää Kalmanhanaukiosta moninkertaistui”, Adara lisäsi ja haukkasi suuhunsa kanan rintafileetä.
”Olisi siis järjetöntä yrittää käyttää Kalmanhanaukiota päämajana”, Kingsley vahvisti.
”Parempi näin, että vain minä asun siellä. Olenhan yksi heistä joten heillä tuskin on mitään asiaa sinne.”

”Eikö Villisilmästä ole kuulunut?” Harry kysyi Billiltä.
”Ei ole… Päivän profeetta ei ole vihjannutkaan siitä, että hän olisi kuollut tai että ruumis olisi löytynyt. Mutta se ei merkitse oikein mitään. Profeetta vaikenee nykyään paljosta.”
”Ja tulee vaikenemaan jatkossakin jos ministeriö kaatuu kuolonsyöjien tahtoon”, Adara lisäsi.
”Niin… siitähän kuolonsyöjät puhuivat… En vain voi uskoa että he kaataisivat ministeriön noin vain.”
”Entä se Pius Sakia josta he puhuivat?”
”Emme ole löytäneet häntä… Joko ministeriö piilottelee häntä tai hän itse piileskelee komennuskirouksen alaisena.”

”Ja ne eivät ole järjestäneet kuulustelua kaikesta siitä alaikäisten taikuruudesta jota käytin päästäkseni kuolonsyöjiltä pakoon? Koska ne tietävät, ettei minulla ollut vaihtoehtoa, vai siksi, koska ne eivät halua että kerron koko maailmalle kuinka Voldemort lensi kimppuuni?”
”Jälkimmäisestä syystä kaiketi. Rymistyir ei tahdo myöntää että tiedät-kai-kuka on yhtä vahva vallassa kuin hän itse, eikä että Azkabanista on tapahtunut taas joukkopako.”
”Joukkopako? Eikö Lucius ollutkaan ainoa?” Adara kysyi.
”Ei, ilmeisesti he vapauttivat melkein koko Azkabanin tyhjäksi.”
”Bellatrixin töitä taatusti”, Harry sanoi.
”Ei… Bellatrix sai ohjeet vapauttaa vain Lucius. Narcissa lähti hänen mukaansa joten Narcissa on kaiketi joukkopaon takana”, Adara sanoi.
”En osaa sanoa, mutta Stan Pikitie ja Mundunguskin pääsivät pakoon. Etkö yhtään ihmetellyt miksi Mundungus oli Harryn saattueessa mukana?”
”En itse asiassa ajatellut asiaa yhtään”, Adara sanoi hölmistyneenä.

”Vain harva jäi Azkabaniin, mutta onneksi Grindelwald oli heidän joukossaan.”
”Grindelwald? Se pimeyden velho jonka Dumbledore kukisti?” Hermione kysyi.
”Juuri hän.”
”Hassua, että kuolonsyöjät eivät häntä huolineet joukkoonsa”, Harry sanoi.
”Grindelwald on melkein yhtä paha kuin tiedät-kai-kuka itse. Siitä syntyisi valtataisto jos hän pääsisi kuolonsyöjiin.”
”En usko että Grindelwald on enää niin järjissään että hänestä olisi vaaraa Voldemortille”, Adara sanoi ja rouva Weasley hätkähti nimen kuultuaan.
”Älä sano sitä nimeä!”
”Voldemort”, Adara toisi tympääntyneenä ja muisti juuri silloin kuinka Sirius oli tehnyt kauan sitten samoin kun rouva Weasley oli käskenyt tätä olemaan sanomatta Voldemortin nimeä.
Rouva Weasley tuntui huomanneen Adarassa jotain ja hänen kasvonsa kalpenivat hieman.

”Mitä?” Adara kysyi rouva Weasleylta.
”Ei mitään”, rouva Weasley sanoi ja lähti viemään kattilaa tiskattavaksi keittiöön. Adara ei tiennyt mulkaistako tätä vielä pikaisesti vai ei, joten hän laski astiansa pöydän keskellä olevaan pinoon johon Kingsley ja Harry olivat jo lautasensa laskeneet, nousi ylös ja lähti ulos kävelylle. Hänen peräänsä lähti herra Weasley, joka saavutti hänet kanalan kohdalla.
”Adara – minun pitikin sinulle kertoa, että Ted Tonks lähetti Siriuksen moottoripyörän osat tänne ja.. ajattelin että minä voisin koota sen –”

”Eiei, ei tarvitse!” Adara säikähti ajatustakin. ”Minä korjaan sen itse, sehän on loppujen lopuksi minun.” Herra Weasley näytti harmistuneelta.
”Olisin vain halunnut nähdä miten ne kaikki osaset toimii.”
Adaran mielestä herra Weasleyn ilme sillä hetkellä, sekä kiintymys jästiasioihin oli suorastaan hellyttävä, joten hänen oli pakko sanoa: ”Sinähän voit seurata kun minä korjaan sitä. Frank Finniganilla on moottoripyöräfirma Pohjois-Englannissa, joten jos käyn siellä, saatan löytää jotain apua – vaikka kirjoja - Harleyni korjaamiseen.” Herra Weasleyn ilme kirkastui.
”Saanko lainata niitä kirjoja?”
”Tietty”, Adara vastasi ja herra Weasleyn harmistuneisuus oli jo kadonnut.

Adara kiipesi portaissa kohti Ginnyn huonetta, mutta muutti mielensä ja poikkesi kaksosten makuuhuoneeseen. Fred ja George istuivat vuoteillansa ja keskustelivat jostakin uudesta tuotteestaan, kunnes he huomasivat Adaran.
”Hei”, Adara sanoi ja istuutui Georgen vuoteen päähän.
”Hei”, kaksoset vastasivat ja syntyi hetkellinen hiljaisuus.
”Mistä teidän äitinne järkyttyi äsken?” Adara kysyi ja kaksoset vilkaisivat toisiaan.
”Hän sanoi –” Fred aloitti.
”- lähdettyäsi pöydästä -”, George jatkoi.
”- ettet sinä elä tuolla isäsi asenteella kovin kauaa”, Fred lopetti.

”Isäni asenteella?”
”No, hän tarkoitti lähinnä kuinka sinä väheksyt tiedät-kai-ketä kun sanot hänen nimensä ja kaikkea kuten Sirius teki. Äiti luulee sinua vain tyhmän rohkeaksi ja pelkää että sinullekin käy huonosti”, Fred vastasi. Adaralla nousi kiukku melkein huippuunsa sillä hetkellä.
”Voisi tulla suoraan minulle puhumaan, eikä sanoa selkäni takana.”
”No, se on äiti”, George totesi ja kaksoset vaihtoivat aiheen taas keppostavaroihinsa.

Seuraavana päivänä Adara päätti paeta kun Fleurin vanhemmat olivat tulossa. Hän meni Frank Finniganin moottoripyöräfirmalle käymään ja sai todeta, että Frankin paikalle pomoksi oli tullut apulaisjohtaja Terry. Kaikki työntekijät supisivat siitä kuinka Frank oli mystisesti kadonnut vaimonsa ja poikansa kanssa, kodin jäätyä siistiksi ja autioksi ilman mitään kamppailun jälkiä. Adara tietysti sai uteliaita kysymyksiä osakseen, mutta Adara sanoi vain, ettei ole ollut yhteydessä perheeseensä kolmeen vuoteen, eikä tiedä missä he ovat.
Adara kysyi Terryltä apua Harley Davidsoninsa korjaamiseen, ja sai sitten pari kirjaa ja työkalupakin avuksi. Adara kiitti ja karkasi melko nopeasti paikalta. Sitten hän suuntasi kohti Viistokujaa, ostamaan Harrylle syntymäpäivälahjaa.

Saavuttuaan takaisin Kotikoloon, hän ei viitsinyt mennä sisälle tapaamaan Delacoureja, joten hän meni suoraan talliin korjaamaan moottoripyöräänsä. Jostain syystä herra Weasleykin oli paennut paikalta ja löysi Adaran tallista. Hän liittyi Adaran seuraan ja seurasi kun Adara – melko avuttomasti – alkoi korjailla rakasta Harleyaan.

Pian oli häitä edeltävä päivä ja Harryn syntymäpäivä. Keittiössä Harrya oli odottamassa lahjapino, joista ensimmäisenä Harry avasi Weasleylta saadun kellon. Harry halasi rouva Weasleya kiitokseksi ja jatkoi sitten pakettien avaamista. Hermionelta Harry sai uuden ilmiskoopin, Fleurilta ja Billiltä lumotun partaveitsen, Delacoureilta suklaata ja Frediltä ja Georgelta viimeisimpiä Weasleyn Welhowitsien tuotteita. Viimeiseksi jäi Adaran paketti. Harry ei tiennyt keneltä se oli, joten hän avasi huolettomasti hopeisen nauhan yön sinisen paketin ympäriltä ja otti paketin kannen pois: Harry henkäisi hiljaa, katse visusti paketin sisällössä. Adara hymyili itsekseen. Hän ei ollut keksinyt mitään ostettavaa Viistokujalta, joten hän oli poikennut Kalmanhanaukiolle.

Harry nosti laatikosta valokuvan Siriuksesta ja Jamesista Rohkelikkotornissa, sekä Siriuksen entisen, upean tummansinisen (melkein mustan) velhojen pitkän hännystakin, jossa oli hopeiset pienet napit ja komeat kirjailut. Harry oli yllättynyt.
”Loihdin sitä vähän enemmän sinun kokoiseksesi. Ajattelin että se sopisi sinulle”, Adara sanoi ja Harry katsoi Adaraan.
”Kiitos, se on tosi hieno.”
”Eipä kestä.”

Juhlavieraat, eli Lupin, Tonks, Hagrid ja Kotikoloon häiden ajaksi muuttava Charlie saapuivat kaksosten saattelemina pian paikalle ja rouva Weasley kantoi pihalle pitkän pöydän päähän ison, siepin muotoisen kakun. Kaksoset taikoivat numerot 1 ja 7 loistamaan ilmassa heidän yläpuolellaan ja kaikki alkoivat rupatella keskenään. Yhtäkkiä heidän keskustelunsa keskeytti rouva Weasleyn päästämä ”oih!”-äännähdys. Kaikki kääntyivät katsomaan kun näädän muotoinen suojelius liisi heidän pöytänsä ääreen ja puhui herra Weasleyn äänellä: ”Taikaministeri tulee kanssani.”

”Meidän ei pidä olla täällä”, Lupin sanoi heti. ”Anteeksi Harry, selitän toiste.” Lupin ja Tonks menivät käsikädessä aidalle, kiipesivät sen yli ja kaikkoontuivat pois.
”Ministeri – mutta miksi?” rouva Weasley sanoi hiukan typertyneenä. Siinä samassa tyhjyydestä portille ilmiintyivät herra Weasley ja taikaministeri Rufus Rymistyir. He marssivat pihan poikki pitkän pöydän luo. Rymistyir näytti väsyneemmältä ja ilottomammalta.

”Anteeksi tungetteluni, etenkin kun huomaan, että olen tullut kuokkimaan juhliin”, ministeri sanoi ja katsoi Harrya.
”Onnea merkkipäivän johdosta.”
”Kiitos”, Harry sanoi.
”Minulla on sinulle yksityistä asiaa. Samoin Ronald Weasleylle, Hermione Grangerille ja Adara Mustalle.”
”Meille? Miksi meille?” Ron sanoi yllättyneenä. Adaran vatsassa kihelmöi. Hän aavisteli pahaa.
”Kerron sitten kun olemme jossain yksityisemmässä paikassa”, Rymistyir vastasi. ”Onko täällä sellaista paikkaa?” hän kysyi herra Weasleylta.
”On toki, olohuone, jos menisitte vaikka sinne?”
”Sinä voit näyttää tietä”, Rymistyir sanoi Ronille. ”Sinun ei tarvitse tulla mukaan, Arthur.”

 He astelivat sisälle olohuoneeseen. Rymistyir istui notkoiseen nojatuoliin ja pyysi muitakin istumaan. Harry, Ron ja Hermione änkesivät vierekkäin sohvalle ja Adara tyytyi hakemaan keittiöstä tuolin, jolla hän tykkäsi usein keikkua.
”Minulla on teille neljälle jokunen kysymys, ja minusta olisi parasta että esitän ne jokaiselle yksitellen. Jos te kolme voisitte odottaa yläkerrassa niin minä aloitan Ronaldista.”
”Me ei mennä mihinkään”, Harry totesi ja Hermione nyökytteli. ”Voit puhua joko meille kaikille yhtä aikaa tai et kenellekään.” Rymistyir mietti hetken.
”Olkoon sitten… Olen tullut, kuten varmasti tiedätte, Albus Dumbledoren testamentin takia.”
Kaikki neljä osoittivat yllättyneisyyttä katselemalla toisiaan.

”Yllätys ilmeisestikin! Te siis ette tienneet, että Dumbledore jätti teille jotain?”
”Me – meille kaikilleko? Minulle ja Hermionellekin?” Ron toisti.
”Kyllä, teille –”
”Dumbledoren kuolemastahan on kuukausi, kauanpa teillä kesti penkoa mitä me ollaan saatu”, Adara totesi tuhahtaen.
”Meillä on täysi oikeus. Asetus perustellusta takavarikosta antaa ministeriölle oikeuden takavarikoida testamenttilahjoitus –”
”Laki säädettiin estämään pimeyden esineistöjen periytymistä velholta velholle”, Hermione totesi. ”Ja ministeriöllä on oltava vahvat todisteet vainajan omaisuuden laittomuudesta ennen kuin se voi ottaa sen haltuunsa! Väitätkö sinä, että epäilit Dumbledoren yrittävän antaa meille jotain kirottua?”

”Aikooko neiti Granger luoda uran taikalain parissa?” Rymistyir kysyi.
”En aio. Toivon että voin tehdä tässä maailmassa jotain hyvää!” Hermione tiuskaisi ja Adara nauroi.
”Entä miksi olet päättänyt antaa tavarat meille juuri nyt? Etkö keksinyt enempää tekosyitä, joiden varjolla voisit pitää ne?” Harry kysyi.
”Ei, se johtuu siitä, että kolmekymmentäyksi päivää on kulunut umpeen. Ne eivät voi pitää tavaroita sen kauempaa, elleivät pysty todistamaan, että ne on vaarallisia”, Hermione sanoi, mutta Rymistyir ei kuunnellut.

”Sanoisitko sinä, Ronald, että olit läheinen Dumbledoren kanssa?” hän kysyi.
”Minä vai? En – en oikeastaan…” Rymistyir oli ilmeestä päätellen saanut kuulla sen, mitä oli toivonutkin.
”Jos et ollut läheinen Dumbledoren kanssa, miten selität sen että hän muisti sinua testamentissaan? Hän jätti poikkeuksellisen vähän henkilökohtaisia perintöjä. Suurin osa hänen omaisuudestaan – kirjasto, taikakalut ja muut henkilökohtaiset esineet – jäi Tylypahkaan. Miksiköhän sinut poimittiin erilleen?”
”Hittoako se sinulle kuuluu?” Adara kysyi töykeästi, mutta Rymistyir ei kuunnellut vaan otti taskustaan pergamenttikäärön ja luki siitä:
” ’ Albus Perciwal Wulfric Brian Dumbledoren viimeinen tahto ’… no niin, tässä se on… ’Ronald Bilius Weasleylle jätän pimeyttimeni siinä toivossa, että hän muistaa minut käyttäessään sitä.’”

Rymistyir otti pussista esineen, joka näytti hopeiselta sytyttimeltä ja ojensi sen Ronille.
”Se on arvokas esine”, Rymistyir sanoi. ”Se saattaa olla jopa ainutkertainen, sillä se on Dumbledoren suunnittelema. Miksiköhän hän jätti sinulle jotain niin harvinaista?”
”Kysyin sinulta jo aiemmin: mitä helvettiä se sinulle kuuluu mitä edesmennyt mies laati testamenttiinsa? Se ei kuulu sinulle pätkääkään vaikka olisit kuka, velhomaailman kuningas, diktaattori tai vaikka Pimeyden lordi itse”, Adara sanoi ja Rymistyir huomioi hänet viimein.
”Jos nämä ovat jotakin Dumbledoren salaisia asioita, jotka hän haluaa kuljettaa ministeriön nenän alta teidän käsiinne –”

”Tai sitten Dumbledore vain piti meistä neljästä ja halusi että me hyötyisimme jotenkin, kun hän ei itse ole meidän tukenamme.”
”Tukena? Ronald tässä juuri sanoi, että hän ei ole ollut läheinen Dumbledoren kanssa, etkä liene sinäkään –”
”Dumbledore tuki minua kun isäni kuoli! Hän selvästi välitti kaikista oppilaistaan, ihmisistä, jotka olivat hänen vastuullaan. Toisin kuin sinä ja ministeriösi. Tungette syyttömiä Azkabaniin ja leikitte olevanne hyödyksi, mutta tosiasia on, että Dumbledore teki yksin enemmän kuin koko teidän ministeriönne yhteensä. Joten lue se testamentti ja häivy.”

Rymistyir mulkaisi Adaraa tuohtuneena ja kaivoi taskustaan kirjan ja luki pergamentilta: ”’Hermione Jean Grangerille jätän kirjan Siuntio Silosäkeen tarinat siinä toivossa, että hän saa siitä huvia ja hyötyä.’”
Hermione katseli kirjaa sanomatta sanaakaan ja painoi sen sitten syliinsä.
”Hän tiesi että pidän kirjoista”, Hermione vastasi ennen kuin Rymistyir ehti edes kysyä.
”’Harry James Potterille jätän siepin, jonka hän sai kiinni ensimmäisessä Tylypahkassa pelaamassaan ottelussa, muistutukseksi hellittämättömyyden ja taituruuden merkityksestä.’”
Rymistyir otti esiin pienen kultaisen siepin, muttei antanut sitä Harrylle vielä. Harry katseli sitä tutkivasti.

”Panin merkille, että sinun syntymäpäiväkakkusi on siepin muotoinen. Miksi?”
”Ja sehän ei tietty liity mitenkään siihen että Harry on uskomattomin etsijä Tylypahkassa vuosiin?” Adara totesi vihaisesti.
”Sieppi olisi erinomainen piilopaikka pienelle esineelle. Te kaiketi tiedätte miksi?” Rymistyir vain jatkoi.
”Koska siepeillä on lihasmuisti”, Hermione sanoi.
”Oikein. Kukaan ei koske sieppiin paljain käsin ennen kuin se lasketaan irti, vaan se valmistetaankin hansikkaat kädessä. Se on loitsittu niin että se tunnistaa sen, joka koskee siihen ensimmäisenä paljain käsin – siltä varalta että kiinni saamisesta tulee kiistaa. Tämä siepi muistaa sinun kosketuksesi, Potter. Minun mieleeni juolahti, että Dumbledore, jolla oli suunnattomat taikakyvyt, oltiinpa hänen muista vioistaan mieltä tahansa, olisi voinut loihtia tämän siepin niin että vain sinä saat sen auki.”

Harry ei sanonut mitään.
”Oletpas hiljaa. Ehkä sinä jo tiedät mitä sen sisällä on?”
”En tiedä”, Harry sanoi.
”Ota se”, Rymistyir sanoi ja ojensi pallon Harrylle. Harry otti sen kämmenelleen, mutta mitään ei tapahtunut. Kaikki olivat hiljaa.
”Sepäs oli dramaattista”, Harry sanoi tyynesti ja muut paitsi Rymistyir nauroivat.
”Dumbledore jätti sinulle toisenkin perinnön, Potter.”
”Minkä?” Harry kysyi.
”Godrick Rohkelikon miekan”, Rymistyir vastasi. ”Ikävä kyllä miekka ei ollut Dumbledoren annettavissa, sillä miekka on tärkeä historiallinen esine ja sellaisena se kuuluu –”
”Se kuuluu Harrylle!” Hermione tiuskaisi. ”Se valitsi Harryn silloin Salaisuuksien kammiossa, se tuli Harrylle lajitteluhatusta –”
”Luotettavien historiallisten lähteiden mukaan, miekka voi ilmaantua kenelle tahansa rohkelikolle”, Rymistyis sanoi ja kääntyi Adaraan päin, kun tämä keikkui tuolillaan.

”’Adara Viola Mustalle minä jätän tämän medaljongin siinä toivossa että hän ymmärtää viestini: Hänen vuokseen aikasi ei etene.’” Rymistyir ojensi Adaralle hopeisen, sydämen muotoisen medaljongin. Adara avasi sen ja näki sen sisällä pysähtyneen kellon.
”Tiedätköhän mitä Dumbledore mahtoi tarkoittaa että hänen vuokseen aikasi ei etene?”
”Jaa-a”, Adara totesi ja puristi sisäisen hämmennyksen vallassa medaljonkiaan.
”Sen koneisto ei aukene, vaikka kuinka –”
”Yrititte? Tätäkö sinä touhuat siellä työhuoneessasi nykyään? Availet sieppejä ja medaljonkeja samalla kun ihmisiä kuolee ja kärsii – poikaystäväni menetti korvansa kuolonsyöjien takia kun Voldemort jahtasi Harrya ilmojen halki Lontoon yläpuolella, että kiitos avusta vain, ministeri! Voisitte oikeastikin tehdä jotain, ettekä vain pelleillä! Vauhkomielikin on kuollut ja sitä ei edes myönnetä julkiseen tietoon!”

Rymistyir nousi ylös niin ripeästi, että tuoli kaatui hänen takanaan. Adara lopetti tuolilla keikkumisen ja nousi myös ylös, puristaen sauvaansa ja osoittaen sillä kohti ministeriä.
”Sinä näytät edelleen uskovan, ettei ministeriössä toivota samoja asioita kuin te – ja Dumbledore – toivotte. Meidän pitäisi työskennellä yhdessä.”
”Ei se teidän tavoitteista johdu vaan menetelmistä”, Adara sanoi ja nosti kämmenselkänsä Rymistyirin näkyville. En saa uhmata opettajaa enkä valehdella, sanat loistivat yhä arpina hänen kädessään. Rymistyir ei sanonut mitään.

”Vaikken ole sinun puolellasi, niin varoituksen sana sinulle, ministeri. Pidä silmäsi auki Yaxleyn kanssa, sen miehen kanssa ei pidä pelleillä.”
”Oliko tuo uhkaus?”
”Ei vaan ystävällinen varoitus. Satun nimittäin tietämään että sinun pääsi menoksi on kuolonsyöjillä suuret suunnitelmat. Olisi sääli kun noin uusi ministeri putoaisi pää edellä omasta toimistostaan.”
Rymistyirin kasvot kalpenivat.
”Miten sinä tiedät sellaisia?”
”Kunhan tiedän. Tarkemmat tiedot eivät taas kuulu sinulle pätkääkään.”

”Jos sinulla on ihmisten kuolemia koskevia tietoja, niin parasta olisi, että alat puhua!” Rymistyir huusi. ”Satun nimittäin tietämään että Finniganit ovat kadonneet. Kuka heidät tappoi? Vanha kunnon ystäväsi Kalkarosko?”
Kuului pieni pamaus kun Adara aseistariisui Rymistyirin. Sauva lennähti avoimesta ikkunasta ulos takapihalle.
”Ensinnäkin –” Adara sanoi täristen raivosta. ”Finniganien hyvinvointi tuskin liikuttaa sinua.” Adara käveli aivan Rymistyirin eteen. ”Ja toisekseen, älä koskaan syytä Severusta asioista joista et tiedä.” Rymistyir tuntui kuulleen taas sen mitä halusikin, sillä hän virnisti.
”Myönnät siis olleesi läheinen Kalkaroksen kanssa?”
”Älkää antako tuollaisen asian nousta päähänne, tai nostako nokkaanne liian korkealle. Voitte kompastua helpommin”, Adara sanoi ja näytti niin uhmakkaalta, että Rymistyir luuli pian saavansa kirouksen niskaansa. Adara teki yllättävän teon; heitti sauvansa sohvalle ja vetäytyi Ginnyn huoneeseen yläkertaan, puristaen medaljonkia kädessään. Pian hän kuuli askeleita kun Rymistyir lähti.

[Gaploon]

Huuuu... kuulostaa mielenkiintoiselta  Bella ja Sirius tulee seuraavassa luvussa No kauheasti rakentavaa en vaihteeksi keksi. Kirjoitat liian hyvin kun mieli on tyhjä vielä 1tunnin jälkeen lukemisesta siis se ei ollut haukku vaan kehu 
Saa laittaa seuraavankin kiitos

[Mya Musta]

Luku oli taas tosi hyvä, tuntu pidemmältä kun edelliset, toi medaljongi oli tosi nätti (:
Adaran lahja Harrylle oli muuten jotenki ihana, vaik ois luullu et se ois sen kuvan halunnu pitää itte, vaik siinä oliki James..
Ei mut apua, ihan oikeesti enää yks tai kaks lukuu, eiks se niin menny :O
Ja tee vaan niitä lisäficcejä tähän rinnalle, ne on niin ihania.

Tämmönen vähän pisti silmään:

”Olisi siis mieletöntä yrittää käyttää Kalmanhanaukiota päämajana”, Kingsley vahvisti.

Jotenki toi mieletöntä ei oikeen jollain tapaa sovi, kun yleensähän se kuvaa et joku ois hienoa, makeeta jotain tällästä, mä ainakin oon käsittäny sen niin, et eiks joku järjetöntä ois parempi? kai..

Laitteleppas pian sitten ne viimiset osat, haluun ja en haluu () tietää miten tää päättyy 

Mya

[Lokitar]

A/N: IIH kun menee jännäksi tämä, nyt toivon sitten paljon kommentteja. Adaran ja Siriuksen jutusta tulee vielä vähän luvussa 123.



Luku 122. Ainoa keino






Adara istuutui sängylle tutkimaan medaljonkia. Hän painoi sen jopa korvaansa vasten ja – kuuli ääniä. Hän avasi korun nähdäkseen jälleen vain pysähtyneen kellon. Jos viisarit eivät liikkuneet, niin mikä sitten?

Hänen vuokseen ei aikasi etene… Mitä se tarkoitti? Kuka hän?
Adaralla ei tullut ketään muuta mieleen kuin…
 ”Sirius…”
Yhtäkkiä koru naksahti ja kellon ruutu irtosi muusta korusta. Adaran sydän tuntui puristuvan jännityksestä. Hän otti ruudun toiseen käteen ja katsoi nyt kellon koneistoa, paitsi että se ei ollut kellon. Adara ei tiennyt mikä se oli, mutta kello se ei ainakaan ollut.
Omituisen hitaasti liikkuvan koneiston keskellä oli jotain heijastavaa, ilmeisesti peilin palanen, kyyneleen muotoinen ja tavallista peiliä tummempi. Adara käänteli medaljonkia tuloksetta ja kohtasi peilistä oman silmänsä kohdistettuaan sen oikein.
Adara hätkähti huomatessaan, että hänen silmänsä muuttui yhtäkkiä.

Sen ympärille muodostui ryppyjä, ja silmän väri muuttui melkein mustasta kirkkaan siniseksi. Adara oli nähnyt sen silmän ennenkin.
”Dumbledore?”
”Olet siis saanut tämän auki sanomalla rakkaudella sanan… se tunne jolla sanoit nimen oli avain”, kuului kumea ääni peilistä.
”Mikä tämä on?” Adara kysyi.
”Siriuksen pelastus”, Dumbledore vastasi ja hänen silmän tuikkeestaan huomasi että hän hymyili.
”Minulla on mahdollisuus pelastaa Sirius?” Adara kysyi ja tunsi oman sydämen sykkeensä korvissaan. Hän piti medaljonkia nyt hellemmin kuin peläten rikkovansa sen.
”Kyllä.”
”Kerro minulle miten”, Adara sanoi mitään ajattelematta. Hän ei edes kysynyt miten äskettäin kuollut Dumbledore edes oli siinä. Ja totta puhuen – Dumbledore ei olisi luultavastikaan vastannut.

”Kaikki mitä tarvitset… on tämä”, Dumbledore sanoi ja hänen silmänsä katosi valkeuteen. Sokaiseva valo nousi peilistä ja Adara peitti silmänsä sen valolta säikähdyksestä kiljaisten.
Hän näki että huone hänen ympärillään alkoi kadota, juuri kun George oli juossut Ginnyn huoneen ovelle ja oli yrittänyt tarttua Adaraan. Huone katosi ja Adara tunsi vasemmassa kädessään liikettä: viisarit olivat alkaneet liikkua takaperin. Värit pyörivät Adaran ympärillä ja viisarit liikkuivat entistä kovempaa vauhtia. Adara pelkäsi, eikä tiennyt mitä muutakaan tehdä kuin puristaa muuta medaljonkia toisessa ja kelloa toisessa kädessä. Yhtäkkiä viisarit pysähtyivät, ja Adaran ympärillä oleva maailma alkoi hahmottua. Hän ei ollut enää Kotikolossa, vaan pimeässä hallissa, jossa kuului veden lorinaa. Adara putosi kovalle alustalle ja katseli säikähtäneenä ympärilleen, otti riskin ja huhuili.

Hän kuuli vain oman äänensä kaikuvan, kukaan ei vastannut. Adara penkoi taskujaan, mutta suotta – eihän hänellä ollut sauvaa. Hänhän paiskasi sen riideltyään Rymistyirin kanssa. Hän katseli ympärilleen hämärässä eikä erottanut mitään, paitsi pienen valotäplän. Hän lähestyi sitä ja tunnisti sen pieneksi öljylyhdyksi. Adara laittoi sen liekkiä hiukan isommaksi ja tarkisteli sen valossa ympäristöään.
”Tämä paikka…” Adara kuiskasi ja tuijotti suihkulähdettä, sen päällä lepäävää kotitonttua ja velhoa. Hän oli nähnyt sen ennenkin.
Hän oli ministeriössä.

Pieni paniikki iski Adaraan, sillä luultavasti puolet nykyisistä ministeriön työntekijöistä olivat kuolonsyöjiä. Mutta toisaalta: hänhän oli itse yksi heistä.
Kuului räminää hissien suunnalta ja Adara pakeni taaksepäin patsaan viereen syvennykseen kun ei muutakaan keksinyt tehdä. Hän uskalsi tuskin hengittää, kun hän kuuli toisen hissin saapuvan, sekä pojan äänen: ”Tännepäin.”
Kuului monia askelten ääniä ja vihdoin Adara näki saapujista ensimmäiset: Ron, Harry ja Hermione.
Adara oli jo avata suunsa kun näki, että heitä seurasi Neville, Luna, Ginny ja – hän itse.
Mitä ihmettä?!
He eivät huomanneet Adaraa vaan jatkoivat kohti salin toista päätä jossa oli sisätiloissa kulkeva hissi. Adara katsoi omaa itseään joka oli juuri kävellyt hänen ohitseen: tytön kämmenselässä oli tuore haava, joka oli muodostunut sanoista, jotka Adara tiesi jo varsin hyvin.

En saa uhmata opettajaa, enkä valehdella järjettömyyksiä.

Adaran suu loksahti auki. Se oli hän. Tai pikemminkin: se oli silloin.
Kaikki astelivat hissiin ja suuntasivat kohti Salaperäisyyksien osastoa – ei epäilystäkään.
Adaran sydän pumppasi huimaa vauhtia. Häntä pyörrytti.
Hän oli tullut ajassa taaksepäin, päivään jona Sirius kuoli.
Sirius.
Paniikki iski taas. Dumbledore oli tehnyt ajankääntäjän, jolla pääsi vuosia taaksepäin! Adara penkoi taskujaan: medaljonki oli poissa.
Miksi? Adarahan puristi sitä henkensä edestä hetki sitten! Hänellä ei ollut kuitenkaan aikaa jäädä miettimään. Hän otti hissin johon hänen ystävänsä – ja hän itse, olivat kadonneet hetki sitten ja lähti Salaperäisyyksien osaston kerrokseen.

Pian hän saapui ovien saliin ja näki, että he olivat merkanneet yhden oven jo tarkistetuksi. Holvikaarihuone? Ei, se oli se huone jossa oli hyllyillä purkkeja täynnä aivoja. Adara astui kuitenkin siihen huoneeseen, odottamaan että hänen toverinsa tulisivat ulos seuraavasta huoneesta. Kesti hetken ja pian hän kuuli puhetta ovien salista, sitten tuli taas hiljaista. He olivat löytäneet oikean oven. Adara poistui aivohuoneesta ja meni siihen jonka Hermione oli merkannut. Holvikaaren huone. Adara vapisi jännityksestä ja pelosta. Miten hän tekee sen? Sen mikä hänen mielessään oli nyt koko ajan. Pelastaa Sirius.

Hänen vuokseen ei aikasi etene…

Dumbleodre oli pyrkinyt tähän koko ajan, Adaran oli todella tarkoitus pelastaa Sirius - no, niinhän Dumbledore peilissä sanoi mutta Adara ei ollut uskoa sitä todeksi. Hän astui nyt peremmälle holvikaarihuoneeseen ja sulki oven perässään. Ja nyt mitä? Miten hän estää Siriuksen kuoleman? Estäisikö hän Siriusta menemästä taisteluun? Ei, vaikka Adara olikin oma itsensä, hän oli vanhempi ja pidempi kuin silloin. Sitä paitsi hänellä ei ollut koulupukua. Häntä ei saisi nähdä kukaan, kuin ehkä vilaukselta.
Ja jos hän estäisi Siriusta saapumasta huoneeseen, Bellatrix saattaisi tappaa jonkun muun kun Sirius ei juoksisikaan kaksintaisteluun kanssaan. Mutta mitä Adara sitten tekisi? Hänellä ei ollut sauvaansa.

Adara ei nähnyt muuta vaihtoehtoa kuin odottaa ja tehdä parhaansa.
Tosi turhauttavaa kun ei ole kunnon suunnitelmaa. Hän voisi käydä Bellatrixin päälle, että tämän tappokirous ei osuisi Siriukseen, mutta oliko takeita että seuraava ei sitten osuisi?
Hänen täytyi tehdä jotain. Adara mietti ja käveli edes takaisin syvennyksessä, mutta vältti henkensäkin uhalla kompastelemasta holvikaareen. Hän tiesi mitä siellä odottaisi: iso pudotus.
Ovi kolahti auki, Adara ei edes ajatellut, vaan piiloutui holvikaaren taakse.

”Eivät he ole täällä”, kuului karhea, iljettävä ääni. Fenrir Harmaaselkä.
”Lucius on varmaan jo löytänyt heidät. Mennään ennushuoneeseen”, toinen ääni, Rookwood, vastasi.
Onnea tappeluun… Adara tuumi ironisesti ja jäi istumaan holvikaaren taakse miettien. Hän nielaisi. Ei kestäisi enää kauaa, kun taistelu alkaisi. Mitä hän tekisi? Hänellä ei ollut kuin fyysiset voimansa.
Adara puristi kätensä nyrkkiin… Ei enää kauaa.
Hän sisimmässään tiesi, mitä hän ehkä joutuisi tekemään. Ja kummallista kyllä, hän oli täysin valmis siihen. Niin moni oli kärsinyt Siriuksen kuolemasta… Remus, Harry, kiltalaiset…

Ajatukset tuntuivat matelevan, mutta aika lensi. Ei kestänyt kauaakaan, kun Adara kuuli oven rysähtävän auki ja näki Harryn juoksevan kohti holvikaarta. Adara pakeni piilostaan huoneen perälle kivitolpan taakse. Neville saapui huoneeseen perässään kymmenen kuolonsyöjää. Bellatrix tarttui Nevilleen ja uhkaili jotain Harrylle. Juuri kun Bellatrix oli aikeissa kiduttaa Nevilleä, nuori Adara säntäsi huoneeseen ja aseista riisui Bellatrixin. Adara suorastaan hämmästyi omasta rohkeudestaan silloin, mutta pudisteli itsensä ajatuksesta. Ei ollut aikaa jäädä ajattelemaan…

Pian kaksi ovea pamahti auki ja Tonks, Vauhkomieli, Kingsley, Lupin ja Sirius säntäsivät huoneeseen suojelemaan muita. Adara katsoi Siriusta ihaillen ja tunsi kyyneleet taas polttelevan silmiään. Oliko se tosiaan ainoa keino… Hänellä oli vielä niin paljon sanottavaa Siriukselle.
”Dubbledore!” kuului Nevillen huuto salissa. Adara katsoi kun raivosta kalpea Dumbledore juoksi saliin ja Tonks aloitti kaksintaistelun Bellatrixin kanssa. Ei enää kauaa…
Tonks kaatui ja löi päänsä, Sirius säntäsi hänen paikalleen taistelemaan. Adara tuijotti Siriusta tiiviisti. Sirius alkoi perääntyä hitaasti kohti holvikaarta. Adara astui pois piilostaan, mutta kukaan ei huomannut häntä.

Aikasi ei etene…

Sanat tulivat hänen mieleen. Mitä se tarkoitti? Että Adaran aika pysähtyisi? Tarkoittaakohan… se että Adaran olisi aivan tarkoituskin…
Sirius väisti Bellatrixin kirouksen ja loihti samanlaisen takaisin tätä kohti. Silloin Adara ymmärsi: se oli ainoa keino. Oli se sitten osa Dumbledoren suunnitelmaa tai ei.
Kaikesta joutuu maksamaan hintansa… vai mitä? Adara ajatteli muistaessaan joitakin Lupinin sanoja joita hän oli Adaralle sanonut Bellatrixista.
Henki hengestä…
Adara hivuttautui kohti holvikaarta, loitsut sinkoilivat eikä kukaan vieläkään nähnyt häntä.
”Älä viitsi, pystyt parempaankin!” huusi Sirius. Adara juoksi.
”Avada Kedavra!”
Vihreä valo välähti Bellatrixin sauvasta, Sirius huusi.
”ADARA EI!”
Ja hiljaisuus lankesi kaikkialle…

[Needled Laiho]

APUA!!! *Itkua* Adara kuoli isänsä puolesta?!? Keksit todella kauniin lopun, ja nautin kyllä siitä että Sirre jäi henkiin, mutta että Adara sitten kuolee??? No, mahtava mutta todella surullinen luku. Kantsiii kuunnella Kotiteollisuuden Tämän taivaan alla-biisiä samalla niin se tuo vielä surullisempaa ja ihanampaa tunnelmaa tuon surullisen luvun lukemiseen. Onko vielä tulossa ees yhtä lukuu??

Näyttää olevan tulossa, luin sun alkutekstin vasta nyt äsken. Sry mun sekoilu

[Gaploon]

HIHII?? Adara kuoli ja ensi luvussa se puhuu Siriuksen kanssa vakavasti jossain pilvenhattaralla? Luku oli hauska ja moni ei välttämättä olisi keksinyt tuollaista ajankääntäjää. Ja kuten Adara totesi niin kaikesta pitää maksaa tässä maailmassa.
Kuinka monta lukua vielä? Meinaan voi alkaa sen jälkeen kulkea ½vuotta mustissa koska on suruaika (mustissa )
Jatko-osat vaan julki sieltä koneelta homehtumasta 

[Lokitar]

Laitan jatkoa huomenna Gaploon, et olisi paremmin osannut arvata tuota pilvenhattarajuttua *naur*, mutta siitä selviää sitten tuonnempana...

[Mya Musta]

Tää luku oli ihan kauhee! (siis tarkotan silleen juonen kannalta..) Ainut minkä takia periaatteessa (ihme kyllä) oisin toivonukki Siriuksen pelastuvan, oli se, että Adara jäi yksin ja niin edespäin, ei saa olla noin julma, ja jos Georgekin jää nyt ilman Adaraa ;/ ilkeetä...
Laita se vika()  osa nyt pian, kiinnostaa, vaikka varmana tuleekin tippa linssiin....
Tosin mulla on yks sellanen hauska idea mielessä Adaran ja Siriuksen kannalta, toivottavasti siinä käy niin : )

Nii.. toi koru oli oikeesti tosi hienosti keksitty (:


Mya

[Nettis]

öö. mua hämmentää. Loppuko tää nyt  tähän (muistan lukeneeni jossain vaiheessa, että sanoit, että tähän tulee jotain päälle 120 lukua..)? Tai siis ton seuraavan luvun jälkeen.

Jos näin on, ja tämä nyt loppuu siihen, että Adara kuoli pelastaessaan Siriuksen menneisyydessä, en voi olla kun syvästi pettynyt. Liian helppoa. Vielä pahempi jos Adara jotenkin sen medaljongin avulla kimpoaa eläen takaisin nykyisyyteen.

Mutta mutta, sinunhan tarinasi tämä on, eikä nyt auta kuin odotella...

[Lokitar]

A/N: Ahhihhi, ei tämä ficci lopu tähän lukuunkaan, höynäytin teitä kaikkia




Luku 123. Kuolema






Oli valkoista, kuin auringonvaloa heijastava lumi ympäröisi Adaran ruumiin. Kaikki oli täysin puhtaanvalkoista, ei yhtään tummempaa paikkaa tai varjoja, ei mitään, ei edes maata jolla seistä, hän oli kuin tyhjän valon päällä. Silloin Adara tajusi valon lähtevän hänestä itsestään. Hän tuijotti joka puolelle. Mihin hän menisi? Kaikkialla oli vain tyhjyyttä. Tällaistako on olla kuollut? Oliko hän kuollut? Jostain syystä Adarasta tuntui kuin hän odottaisi jotain. Kuin hän ei olisikaan yksin.
Yhtäkkiä Adara näki jotain hiukan tummempaa. Ruskeat olille yltävät hiukset kehystivät miehen kalpeita kasvoja. Adara tajusi tuijottavansa täysin samanvärisiä silmiä kuin omansa.
Sirius.
”I-isä?” Adara sanoi häkeltyneenä ja ääni kaikui tyhjyydessä. ”Oletko - olenko minä kuollut?”
Sirius hymyili ja pudisti päätään.
”Et. En tiedä miten olet siinä, mutta et ole kuollut”, hän vastasi sillä vahvalla äänellään jota hän aina käytti. Se oli kuin musiikkia Adaran korville. Kuinka hän kaipasikaan tuota ääntä...
”Mutta miksi? Minä - minähän menin sinun ja Bellatrixin väliin. Avada Kedavra osui minuun”, Adara kysyi. Siriuksen hymy lieveni.
”Sinun ei olisi pitänyt...”
”Olisi”, Adara tiuskaisi takaisin ja tunsi yhtäkkiä putoavansa.

Hän putosi ja putosi Siriuksen kanssa kunnes he osuivat pehmeästi maahan. Valkoisuus oli kadonnut ja he olivat huoneessa jossa Sirius kuoli. Aika oli pysähtynyt. Adara oli juoksemassa, melkein Siriuksen edessä. Avada Kedavra-kirous oli vielä sauvan kärjessä. Bellatrix seisoi sauva kädessään osoittaen Siriusta. Siriuksen kasvot olivat pysähtyneet kesken pelokkaan huudon.
”M-mitä tämä on?” Adara kysyi.
”Päätös”, Sirius vastasi kuiskaten, ja asteli jähmettyneen itsensä viereen. ”Sinä päätät, kuinka tässä käy. Aika on pysähtynyt sen päätöksen takia. Sinä joko hyppäät todellakin eteeni, otat Avadan itseesi ja kuolet. Tai väistyt ja minä kuolen.”
”Ei!” Adara huusi. ”Tein sen päätöksen jo, tuossa minä olen. Hyppäämässä väliin. Olen päättänyt jo.”
Sirius hymyili vaisusti.
”Minä kuolen, sinä jäät”, Adara jatkoi. Sirius pudisti päätään surullisesti.
”Älä tee sitä... Älä tee sitä minulle. Minä tarvitsen sinua”, hän sanoi ja asteli Adaran luo.
”Harry tarvitsee sinua! Olit hänen ainoa perheensä! Minäkin tarvitsen sinua! Mutta... sinua tarvitaan... enemmän”, Adara sanoi ja Sirius puuskahti.
”Älä väitä noin. Entä George? Remus? Ystäväsi? Ja Harry tarvitsee sinuakin.”
”Remuskin tarvitsee sinua! Minä en voi olla Harrylle isähahmo... en osaa, en voi. Sinä olet ainoa joka voi”, Adara sanoi ja pidätti kyyneleitä valumasta kasvoilleen.

”Harry pärjää...”
”Mutta minä en!!” Adara huusi vihaisesti silmiensä kostuessa. ”Minä en voi elää joka päivä surussa, kokien mielessäni kuolemasi uudestaan ja uudestaan ja uudestaan!!! Se oli minun syyni että sinä kuolit, ja aion nyt maksaa sen takaisin! Sainko Dumbledorelta ajankääntäjän itse vain sen takia että sinä hylkäät minut taas?!”
”Älä sano noin!” Sirius huusi ja syöksähti yhtäkkiä halaamaan Adaraa. Painaen tämän pään rintakehäänsä vasten tiukasti.
Kyyneleet tulvivat, sille ei voinut mitään. Adara oli kaivannut tätä... Isänsä läsnäoloa...
”En voi menettää sinua taas... en voi...” Adara kuiskasi. Sirius hyssytteli kuullessaan Adaran itkevän.
”Minä olen aina kanssasi. Usko pois...”
”Mutta -”
”Sinulla on koko elämä edessäsi. Olet vasta kahdeksantoista. Sinua odottaa vielä paljon. Työ, aviomies, lapset...” Sirius sanoi, nosti Adaran päätä itseensä päin, upottaen kätensä tytön hiuksien sekaan.

”En pysty. Haluan että olet paikalla juhlimassa ensimmäistä työpaikkaani, häitäni, lapseni syntymistä... Ei mikään tunnu miltään jos isäni ei ole siellä”, Adara sanoi ja Sirius pyyhki uudet kyyneleet Adaran kasvoilta.
”Sinä pystyt siihen... Muista vain että minä katson jälkeesi aina... Vaikka et tunnekaan läsnäoloani...” Sirius kuiskasi ja suukotti Adaran otsaa.
”Aika alkaa olla vähissä. Sinun pitää astua ruumiiseesi ja minä astun omaani. Sinun täytyy väistyä”, hän jatkoi ja Adara pudisti päätään.
”Älä tee tätä minulle...” Adara sanoi ja tarttui Siriusta käsistä. Sirius hymyili - tosin ilottomasti.
”Tämä on oikein... väisty, niin minä en menetä sinua”, hän sanoi ja asteli oman pysähtyneen ruumiinsa luo. Adara huokaisi sulkien silmänsä.
”Valmis?” Sirius sanoi ja oli nyt ruumiinsa takana.
”En”, Adara vastasi ja asteli Siriuksen luo, laski hitaasti kätensä isänsä kasvoille ja painoi suukon tämän poskelle.
”Rakastan sinua, isä…” Sirius päästi kyyneleen poskelleen ja painoi vuorostaan Adaran poskelle suukon.
”Niin minäkin sinua…”

”Nyt?” Adara nyökkäsi, asteli oman ruumiinsa luo, tietäen täysin mitä aikoi...
”Kolmannella... Yksi... Kaksi... Nyt!” Sirius sanoi, loikkasi omaan ruumiiseensa Adaran tehdessä samoin. Värit lentelivät ja huone pyöri. Lopulta Adara havahtui liikkuvaan aikaan. Hän jatkoi juoksemistaan. Suoraan Siriuksen ja Avada Kedavran väliin.
"ADARA EI!" Sirius huusi, vihreä valo välähti heitä kohti. Adara kaatui kasvot Siriuksen rintakehää vasten, tämän suojaksi, ja tunsi kuin kylmän tuulahduksen osuvan selkäänsä.
”EI!” Viimeinen asia mitä Adara tunsi, oli lämmin kyynel, joka putosi Siriuksen leualta hänen poskelleen.

”Eieieiei... ei voi...” Sirius hoki itkien. Bellatrix säntäsi ulos huoneesta, Dumbledore ryntäsi Adaran ruumiin luo. Sirius puristi Adaran ruumista itseään vasten ja keinutti tätä hiljaa, itkien kuin olisi menettänyt kaiken.
”Mutta.. Sirius, Adara on tuossa”, Dumbledore sanoi ja osoitti lattialle kauemmas Siriuksesta. Totta. Siinä Adara makasi, tajuttomana.
”Kuolonsyöjä törmäsi Harryyn, Harry törmäsi Remukseen, Remus törmäsi Adaraan ja Adara kaatui ja löi päänsä. Hän toipuu kyllä. Mutta miten Adara voi olla tuossa?” Dumbledore sanoi ja katsoi hölmistyneenä toista Adaraa Siriuksen sylissä.
”Adara käänsi ilmeisesti aikaa, ja pelasti sinut...” Lupin sanoi kumartuneena tajuttoman Adaran ruumiin luo.
”Mutta... mitä nyt sitten tapahtuu? Tajuton Adara herää ja kaikki on hyvin? Minä elän joten hänen ei enää tarvitse kuolla?” Sirius ihmetteli. Dumbledore pudisti päätään.
”Minulla ei ole aavistustakaan”, hän sanoi.
”Sirius, katso”, Lupin sanoi ja osoitti ruumista Siriuksen sylissä. Se hälveni läpinäkyväksi, kunnes katosi kokonaan.
”Tuo taisi vastata kysymykseesi, Sirius hyvä”, Dumbledore totesi katsottuaan tajutonta Adaraa jonka ruumis pysyi lattialla. Dumbledore hymyili kirkkaasti. Sirius jäi tunnustelemaan ilmaa hetkeksi sormillaan ja alkoi nauraa.

Lopulta Sirius toipui ilostaan ja otti tajuttoman Adaran käsivarsilleen. Lupin heilautti sauvaansa ja leijutti Tonksin kohti salia. Vauhkomieli, Kahlesalpa ja Dumbledore jäivät vahtimaan kuolonsyöjiä. Harry ja muut lähtivät Siriuksen ja Lupinin mukana kohti ministeriön aulaa.
”Voidit daikoakin häned leijumaan, eddei tarvidde kandaa”, Neville, jonka nenä näytti murtuneen, sanoi. Sirius pudisti päätään.
”En ikinä...” hän sanoi ja hymyili.
Yhtäkkiä Harry pysähtyi kesken kävelyn. Tuijotti eteensä tiukasti.
”Mitä nyt, Harry?” Sirius kysyi.
”Vie Adara pois”, Harry kuiskasi. ”Äkkiä!”
”Mitä sinä puhut, Harry?” Lupin kysyi hölmistyneenä ja vilkaisi suuntaan johon Harry tuijotti. Patsaan takana seisoi joku. Joku, joka alkoi nauraa pilkallista naurua. Voldemort.

Remus heilautti sauvaansa ja Siriuksen ja Adaran ympärille nousi kilpiloitsu.
”Vie hänet pois täältä, hae samalla -” Lupin aloitti, mutta Sirius nyökkäsi ja oli jo kääntynyt hakemaan Dumbledoren.