Disclaimer: J.K. Rowling omistaa Potter-universumin, en minä. En myöskään saa hänen luomuksillaan leikkimisestä minkäänlaista korvausta.
Otsikko: Tanssiaispari
Kirjoittaja: Picca
Beta: -
Paritus: Harry/Ron ja vihjauksia muihin
Ikäraja: K-11
Genre: Humoristinen fluff, AU
Varokaa: Cross-dressing
Summary: ”Se on itse asiassa yksinkertaista. Sinun pitäisi vain pukeutua tytöksi.”
A/N Sainpas valmiiksi ajoissa! Koska kirjoitin yli puolet lopusta tänään, ficciä ei ole betattu muuten kuin minun pikaisen läpilukuni verran, joten mitkä tahansa outoudet ovat mahdollisia, mutta toivottavasti eivät pahemmin kiusaa.
Tähän ficciin on saatu haaste hobbylta ja toteutin sen nyt vihdoin joulun kunniaksi. Jouluhaaste kakkoseen myös, totta kai, ja FF1oo-haasteessa tämä on sana 017. Ruskea. (Aiheena Harry, Ron ja Hermione). Tarkempi haaste löytyy lopusta, mutta pääpiirteittäin kyse on siitä, että mitä jos Harry ja Ron eivät olisikaan löytäneet itselleen pareja joulutanssiaisiin.
Arte, tämä ei ole se ficci, jonka haluan kirjoittaa sinulle, mutta koska tiedän että luet tämän kuitenkin, toivottelen tässä silti sinulle hyvää joulua. Ja hyvää joulua myös kaikille muille, jotka sattuvat tämän lukemaan. Kaikille ficcareille ja kommentoijille, käyttäjille ja ylläpitäjille, miehille ja naisille, kyllä, tämä koskee juuri sinua. Oikein hyvää joulua! <3
Tanssiaispari
Ron istui nojatuolissa kieputellen taikasauvaansa sormissaan ja katseli, kuinka Harry teki täsmälleen samaa häntä vastapäätä. Joulumieli oli kaukana, tuskastuneisuus ja toivottomuus näkyivät jokaisesta kasvonpiirteestä, kun Harry seurasi katseellaan vuoron perään jokaista oleskeluhuoneessa olevaa tyttöä. Kaikilla oli jo tanssiaisparit.
”En vieläkään tajua, ettei Hermione suostunut”, Ron sanoi. ”Onkohan hänellä ihan oikeasti joku?”
Harry kohautti harteitaan. ”Kaipa me näemme sen huomenna. Huomenna...”
Ron nyökkäsi alakuloisena. Huomenna... Tanssiaiset olisivat jo huomenna eikä heillä kummallakaan ollut paria.
”Ja minä olen ottelija”, Harry jatkoi entistä surkeampaan sävyyn. ”Tanssinko minä yksin kaikkien edessä?”
Yllätyksekseen Ron ei pitänyt ajatusta huvittavana, sen sijaan hän tunsi jo nyt melkoista myötähäpeää ystävänsä puolesta. ”Oletko varmasti kysynyt kaikilta? Ehkä jossain toisessa tuvassa olisi joku, joka haluaisi...”
”Ei.” Harry pudisti päätään. ”En aio ryhtyä kiertelemään kaikkien perässä ja yrittämään kerätä jämiä. Miltä sekin näyttäisi?”
”Ei kovin hyvältä”, Ron myönsi ja huokasi sitten.
He tuijottelivat hetken tyhjyyteen, kunnes Harry puhui jälleen masentuneeseen sävyyn. ”Kunpa me voisimme mennä yhdessä, kun meillä ei ole kummallakaan paria...”
”Niinpä”, Ron hymähti ajattelematta asiaa suuremmin.
Äkkiä Harryn katse tarkentui häneen, ilme muuttui pohtivaksi. ”Oikeastaan – ehkä me voisimmekin!”
”Täh, miten?”
”Se on itse asiassa yksinkertaista. Sinun pitäisi vain pukeutua tytöksi.”
Ron räpytteli hetken silmiään typertyneenä ja yritti sisäistää Harryn sanat. Hänen pitäisi pukeutua tytöksi ja mennä Harryn parina tanssiaisiin? Ajatus oli niin mieletön, ettei tahtonut millään upota hänen tajuntaansa, joten hän yritti sulatella sitä hitaammin. Hänen pitäisi siis pukeutua tytöksi. Laittaa päälleen mekko, koruja, sen sellaista. Ja sitten hänen olisi tanssittava Harryn kanssa.
Mielikuva hänestä pyörimässä lattialla pitsikaavussa Harryn käsipuolessa oli sellainen, ettei hän tiennyt olisiko pitänyt itkeä vaiko nauraa.
”Mitä sanot?” Harry kysyi. Takkatuli sai hänen silmälasinsa kiiltämään hitusen pelottavalla tavalla.
”Ei ikinä!”
”Miksi ei?”
”No – no, tuota, siksi!” Ronin oli vaikea löytää sanoja. ”Ajattele nyt vähän! En minä vain voi pukeutua tytöksi!”
”Niin, mutta miksi et voi?”
”No kun... se olisi niin noloa. Kaikki nauraisivat, saisin kuulla siitä loppuikäni.”
”Hmm... Ja sekö ei olisi noloa, että joutuisit menemään tanssiaisiin ilman paria? Näin me kumpikin saisimme parin.”
Ron pohti tätä hetken verran. Vastaan väittäminen oli vaikeaa, kun Harry oli tällä tuulella. Silloin muisti, että Harry oli silkalla päättäväisyydellä pelastanut viisasten kiven, noutanut Ginnyn Salaisuuksien kammiosta ja paljon muutakin.
”Olisiko nyt niin hirveää mennä minun kanssani?” Harry kysyi ja veti kasvoilleen säälittävimmän ilmeensä. ”Olisinko minä niin kamala pari?”
Syvä huokaus karkasi Ronin kurkusta. ”Ei, et. Ei se sitä ole. Kyllä minä voisin mennä kanssasi – en vain halua pukeutua tytöksi. Miksi sinä et voisi olla tyttö? Sinä olet meistä lyhyempikin.”
”En minä voi. Minä olen ottelija! Arvaa vain, miten Luodiko innostuisi...”
Ron pystyi kuvittelemaan sen liiankin hyvin.
”Sitä paitsi sinulla on jo valmiiksi mekko.”
”Tuo oli alhaista!” Ron murahti. ”Ei ole minun vikani, ettei perheelläni ole niin paljon rahaa kuin sinulla!”
Harry räpytteli silmiään raivonpurkaukselle ja terästäytyi ehkä pyytämään anteeksi, mutta Ron ei jäänyt kuuntelemaan. Hän marssi kohti makuusalia miettien, ettei ikimaailmassa suostuisi Harryn pariksi. Harry saisi nolata itsensä ihan yksin uuden, hienon juhlakaapunsa kanssa.
*
Jollakin tavalla oli lohdullista huomata, ettei Hermione ollut aina oikeassa. Vaikka Ronilla ei ollutkaan paria, Eloise Midgeon ei näyttänyt yhtään paremmalta kuin ennen. Tytön kasvot kukkivat pulleita finnejä otsalta leualle, iho punoitti niiden ahkerasta puristelusta. Silti muutamassa näppylässä oli inhottava kellertävä mätäpää.
Ron yritti kuvitella Eloisen ilman näppylöitä, mutta ei pystynyt siihen. Ne veivät liiaksi huomiota, tekivät kasvonpiirteiden tarkkailusta mahdotonta. Nenä ei ainakaan näyttänyt kovin isolta pienestä vinoudestaan huolimatta, ja huulet, joiden ympärillä ei juurikaan ollut finnejä, olivat suorastaan nätit.
Parin näppylän sietäminen olisi huomattavasti parempaa kuin se nöyryytys, että joutuisi esiintymään tyttönä. Ron seurasi Eloisea, joka näytti olevan menossa vessaan, ja kutsui tätä nimeltä heidän ollessaan riittävän kaukana muista oppilaista.
”Mitä?” Eloise kysyi. Yllättyneisyys oli ymmärrettävää, sillä Ron ei ollut koskaan puhunut hänen kanssaan.
”Minä ajattelin... Minä ajattelin, että tulisitko tuotatanssiaisiinkanssani?” Ronin puhe kiihtyi loppua kohden ja happi oli vähällä loppua kesken kaiken.
Eloisen nätit huulet kääntyivät hiukan alaspäin, tyttö ei selvästikään ollut tyytyväinen johonkin. ”Ei kiitos”, hän sanoi koleaan sävyyn. ”Olen jo luvannut yhdelle toiselle.”
Ron jäi paikoilleen miettimään saattoiko Eloise olla vihainen siksi, että häntä oli selvästi pyydetty viimeisenä hätävarana vai oliko hänellä todellakin jo pari. Ja oliko sittenkin hyvä asia, että tyttö oli kieltäytynyt? Nyt hänen ei ainakaan tarvitsisi tuntea syyllisyyttä siitä, että hän oli yrittänyt etsiä itselleen parin kertomatta Harrylle.
Syyllisyyttä? Ron ravisti päätään huomatessaan mietteensä. Ei hän mitään syyllisyyttä tuntenut, eikä hänen tarvinnut tuntea. Hän ei ollut mitenkään velvollinen kertomaan Harrylle, että etsiskeli edelleen paria ja yritti välttää sen, että joutuisi menemään tansseihin yksin tai Harryn parina.
No, ehkä se olisi ollut kohteliasta, koskihan asia hiukan Harryakin, mutta silti.
Ja eihän hän ollut löytänyt paria, joten ei ollut mitään syytä kertoa Harrylle tästä noloakin nolommasta yrityksestä.
*
Kun Hermione oli lähtenyt valmistautumaan tanssiaisiin tunteja etuajassa, tunsi Ron hienoisen pakokauhun alkavan hapuilla otetta. Nyt olisi pitänyt aloittaa järjestelyt, pukeutuminen, kaikki. Eikä hänellä edelleenkään ollut paria. Lisäksi hänen juhlakaapunsa näytti edelleen mekolta.
Se olisi ihan okei, jos suostuisin Harryn ideaan, hän ajatteli. Huomatessaan mietteensä hän työnsi ne äkäisesti pois mielestään. Hän ei suostuisi, mitä Harry sitten ikinä sanoisikin.
Harry teki kuitenkin päätöksen pitämisen hyvin vaikeaksi. He istuivat makuusalissa vuoteillaan odottaen tanssiaisia ja vilkuilivat murhaavasti herätyskellon viisareita, joiden eivät halunneet etenevän. Ja vähintään kerran minuutissa Harry pyysi, aneli, kiristi, syyllisti ja perusteli, minkä takia Ronin pitäisi tulla hänen parikseen.
”On vain todella noloa mennä yksin. Meille kummallekin. Kaikki pitäisivät meitä luusereina, jotka eivät saa ketään suostumaan.”
”Olet minulle velkaa siitä, että olit sellainen kusipää ennen ensimmäistä koitosta.”
”En ikinä anna sinulle anteeksi, jos pakotat minut menemään yksin.”
”Ajattele nyt, saisit pariksesi ottelijan! Eikö muka houkuttele yhtään?”
”Olen paljon kivempi kuin kukaan niistä tytöistä, joiden kanssa olisit voinut mennä. Ainakaan minä en kikata koko aikaa.”
”Sinun on pakko auttaa minua. Ystävät auttavat toisiaan. Vai etkö sinä ole minun ystäväni...”
Lopulta Ron melkein kuuli, kuinka jokin hänen aivoissaan napsahti. Tilanteen oli pakko muuttua, hänen oli pakko saada Harry hiljaiseksi. Siihen oli vain kaksi keinoa – täytyi joko suostua tai sitten iskeä tältä hampaat kurkkuun.
Jälkimmäinen ei näyttäisi kovin hyvältä. Lisäksi hän joutuisi selittämään kaikille, minkä vuoksi oli motannut parasta ystäväänsä, ja ehkä Harry oli oikeassa... ehkä ei olisikaan kovin naurettavaa mennä tämän kanssa tanssiaisiin. Ehkä häntä pidettäisiinkin outona siksi, että hän oli kieltäytynyt kutsusta?
”Jos sinulla on parempi idea, joka pelastaa meidät molemmat, olen pelkkänä korvana”, Harry sanoi.
Ronilla ei ollut. Hän huokasi syvään ja alistuneesti samalla, kun rötkähti selälleen sängylle. Olo oli masentavan voimaton Harryn painostuksen edessä, hän ei voinut tehdä muuta kuin luovuttaa.
”Loistavaa!” Harry loikkasi vuoteeltaan ja ryntäsi pukemaan pullonvihreää juhlakaapua ylleen.
Ron mulkaisi inhoten omaa kastanjanruskeaa samettikaapuaan. Vaikka hän tiesi, että hänen oli pakko vetää se päälleen, hän viivytteli vielä väistämätöntä, kunnes Harry loi häneen painokkaan katseen.
Hän nielaisi ja kiskaisi kaavun päälleen. Sitten hän uskaltautui vilkaisemaan itseään peilistä ja näki jotakin kamalaa. Itsensä pitsiröyhelöin somistetussa kaavussa, joka todellakin näytti leningiltä. Hän oli iloinen siitä, ettei ollut ennättänyt irrottaa röyhelöitä, vaikka oli aikonut tehdä sen.
Kaapu ei kuitenkaan saanut häntä näyttämään tytöltä, mistä hän oli sekä kiitollinen että harmistunut. Oli tietenkin hyvä asia, että hän näytti pojalta, mutta pukeutuneena näin... hän näytti yksinomaan typerältä.
Ilmeisesti Harry oli samaa mieltä, sillä hänen suupielensä nykivät yrityksistä peitellä hymyä. ”Sinua pitänee vielä hiukan korjailla. Hmm...” Hän avasi matka-arkkunsa ja sukelsi sen sisuksiin vetäen esiin kaksi villasukkaa sekä pitkän kangassuikaleen, joka saattoi olla tukiside. ”Ota se pois vielä hetkeksi.”
Jos Harryn pahaenteistä ilmettä ei olisi ollut, Ron olisi riisunut kamalan kaavun enemmän kuin mielellään. Nyt hän veti sen päänsä yli hermostuneena eikä tilannetta lainkaan parantanut se, että Harry viittoili häntä ottamaan pois vielä paidankin.
Paljas ylävartalo ei ollut koskaan saanut Ronia niin epävarmaksi ystävänsä seurassa. Harry mittaili sitä katseellaan, kiersi kerran Ronin ympäri ja asetti lopulta palloiksi kietaistut villasukat nännien päälle. Ne kutittivat eikä Ron voinut olla värähtämättä.
”Pidä niitä paikoillaan sillä aikaa, kun minä sidon.”
Ron teki kehotuksen mukaan täydellisen typertyneenä siitä, että Harry aikoi muokata hänelle rinnat. Hän vain tuijotti seinää samalla, kun Harry kiersi sidettä hänen ympärilleen ja puristi sillä mytyt paikoilleen.
”Tuntuuko se tukevalta?”
Kysymys hätkähdytti Ronin transsistaan ja hän koetteli rintaansa käsillään. Se tuntui oudolta, tavallisen sileyden sijaan hän tavoitti pehmeän kankaan, jonka alla pullisteli kaksi puolipalloa. Side oli napakka, mutta ei ahdistava, ja hän nyökkäsi mykkänä.
Kaapu laskeutui paljon paremmin tekorintojen asettamisen jälkeen, mikä vahvisti Ronin epäilykset siitä, että se todellakin oli naisten vaate hänen äitinsä väitteistä huolimatta. Röyhelötkin näyttivät melkein hyviltä nyt, kun rintamus oli pulleampi. Niiden koristelema kaula-aukko vain tuntui kumman tyhjältä.
”Tarvitset koruja”, Harry huomasi.
”Minulla on pari, jotka olen saanut pääsiäismunista.” Ron kumartui katsomaan omaan arkkuunsa ja huomasi lumoutuneena, että hänen kaapunsa kaula-aukosta saattoi silloin katsoa sisään ja nähdä vaalean sidekankaan. Pienen penkomisen päätteeksi hän löysi tummuneen tekohopeisen kaulakorun sekä korvalehtiin nipistettävät korut, joita varten ei tarvinnut reikiä.
”Mitä varten säilytät tällaisia?” Harry kysyi samalla, kun tähtäsi koruihin kirkastusloitsun ja sai ne säihkymään lähes kauniisti.
”Minun piti tehdä niillä joku kepponen Fredille ja Georgelle, koska he nauroivat minulle niin paljon, mutta en ollut vielä keksinyt mitään.”
”No, nythän ne tulivat tarpeeseen.” Harry kiersi ketjun Ronin kaulan ympärille ja näpersi lukon kanssa niin, että hänen sormensa kutittelivat kevyesti Ronin niskaa. Oli vaikea olla hengähtämättä tuntemuksen vuoksi.
Korvakorut puristivat hiukan ikävästi, mutta loivat heti paljon tyttömäisemmän vaikutelman samoin kuin kaulaketjukin. Ron katseli muodonmuutostaan jonkinlaisen järkyttyneen lumouksen vallassa Harryn sitoessa hänen päänsä päälle kapeaa kastanjanruskeaa nauhaa rusetiksi. Se loi viimeisen silauksen ja sopi täydellisesti yhteen kaavun värin kanssa.
”Sinustahan tuli sievä”, Harry naurahti lopputulosta tarkastellessaan.
Ron tuijotti peiliin, kääntyi hivenen nähdäkseen rintansa sivulta päin. Ne olivat hyvin aidon näköiset.
”Olet taatusti illan kaunein tyttö.”
”Pää kiinni, tai en tulekaan.”
Harry virnisti. ”Tulet sinä. Olisi sääli piilottaa tuollainen ruusunkukka.”
Ron ei tiennyt, olisiko hänen pitänyt olla imarreltu vai nolostunut, vaiko oksentaa inhosta.
*
Linnan aulaan saavuttuaan Ron toivoi, että olisi voinut kuolla. Häntä tuijotettiin peittelemättä, monet tytöistä hihittivät ja pari poikaa vislasi.
”Älä välitä”, Harry sihahti toisesta suupielestään samalla, kun kiskoi häntä käsivarresta kohti salin ovia ja muita ottelijoita. ”Tämä on kuin ennen huispausmatsia. Pidä vain itsesi tyynenä.”
Ron yritti parhaansa mukaan tehdä kehotuksen mukaan. Matkalla hyllyvän oppilasmeren halki hänen katseensa sattui Crabbeen ja Goyleen, joilla ei kummallakaan ollut paria, ja äkkiä hän oli iloinen siitä, että oli sittenkin hyväksynyt Harryn kutsun. Hän ei ollut samassa kategoriassa noiden peikkojen kanssa, vaan hänellä oli vieläpä mukava pari. Ja hyvännäköinen.
Hän räpytteli hetken silmiään yllättyneenä mietteestään. Mistä se oli tullut? Hän ei osannut sanoa, mutta tarkastellessaan Harrya lähemmin hänen oli myönnettävä, että se piti paikkansa. Harry oli hyvännäköinen. Vihreä kaapu korosti miellyttävästi hänen silmiään, jotka nyt katselivat rauhallisina muita ottelijoita. Useissa eri väreissä loistavat jouluvalot heijastuivat sysimustista hiuksista, jotka oli kerrankin kesytetty niin, että ne näyttivät silkinsileiltä, ja vaikka Harry ei vieläkään ollut erityisen pitkä, hän kantoi mittansa epätavallisen ryhdikkäästi.
Ron päätti, että hänen asiansa olisivat voineet olla paljon huonomminkin. Hän asetti kätensä hiukan sievemmin Harryn käsivarrelle ja salli tämän johdattaa heidät professori McGarmiwan luo. Naisen silmät levisivät nelikulmaisten silmälasien takana, kun hän näki heidät, mutta hän ei sanonut mitään vaan tarkasti nopeasti, että kaikki ottelijat olivat paikalla.
Krumin parina oleva kaunis tyttö sen sijaan ei jäänyt sanattomaksi, vaan tervehti heitä iloiseen sävyyn, ja vasta silloin Ron käsitti, että se oli Hermione.
”Te näköjään löysitte sittenkin parit!” Hermione hihkaisi. ”Ihana ajatus! Kumpi sen keksi?”
”Harry”, Ron murahti ja sai parinsa katsahtamaan kenkiinsä posket punehtuen.
”Loistavaa!” Hermione taputti innoissaan käsiään pari kertaa yhteen.
Muut oppilaat olivat valuneet saliin, joten ottelijoiden oli aika astella sen läpi omaan pöytäänsä. Ron terästäytyi ja lähti kulkemaan Harryn rinnalla toivoen ensimmäistä kertaa elämässään, että olisi ollut hiukan lyhyempi. Hän oli kiitollinen voidessaan vajota Harryn tarjoamalle tuolille, sillä istuessa heidän pituuseronsa ei näkynyt niin selvästi.
Ottelijoita kohti sinkoili edelleen uteliaita ja ihailevia katseita, mutta vähitellen suuri osa oppilaista siirtyi ihailemaan salin koristeita, hopeista huurretta sekä yläpuolella risteileviä köynnöksiä. Kun rehtori Dumbledore oli saanut lautaselleen herkullisilta näyttäviä kyljyksiä, kaikki ryhtyivät tilaamaan itselleen mieluista ruokaa ja Ron veti syvään henkeä huokaistakseen helpotuksesta. Rintakehän laajentuminen sai hänet tuntemaan tukevan siteen ympärillään eikä hän voinut olla vilkaisematta alaspäin, missä pyöreät kummut nöpöttivät. Kun hän kohotti katseensa, hän huomasi ettei ollut ainoa niitä tuijottanut.
”Miksen minä keksinyt tuota?” Cedric mietti hiukan kitkerällä äänellä. ”Mutta onnea sinulle, Ron. Jokainen haluaisi olla paikallasi.”
Ron epäili karahtaneensa kirkkaanpunaiseksi ja vilkuili nopeasti kummallekin sivulleen. Cedricin vierellä Cho näytti hyvin nyrpeältä, Harry puolestaan virnisti jotenkin erittäin... kierosti. Kuvitteliko hän nyt vierelleen Cedricin röyhelökaavussa? Ajatus sai Ronin jostakin syystä järjettömän mustasukkaiseksi ja hän päätti, että oli hyvä idea keskittyä vähäksi aikaa pelkästään syömiseen. Ruoka kyllä ansaitsikin kaiken huomion.
Kun Ron oli ahtanut vatsansa täyteen herkullista jouluruokaa, koitti se hetki, jota hän oli pelännyt kaikkein eniten. Yhtye asteli lavalle ja muut ottelijat olivat jo nousseet seisomaan valmiina menemään lattialle. Ramppikuume näytti kuitenkin vallanneen Harryn, sillä hän istui kivettyneenä tuolissaan ja Ronin oli pakko kiskoa hänet ylös ja mukaansa, vaikka se oli viimeinen asia, jota Ron halusi. Luumurahkan seurassa viivyttely olisi sopinut hänelle oikein hyvin.
Hänelle paljastui pian, että tilanne oli vielä odotettua kamalampi. Sen lisäksi, että koko koulu näytti keskittyneen tuijottamaan juuri häntä – lukuun ottamatta niitä poikia, jotka olivat hypnotisoituneet Fleurin olemuksesta – hänelle selvisi, ettei Harry osannut tanssia. Hän joutui asettelemaan tämän kädet paikoilleen ja miltei työntämään tämän liikkeelle musiikin alkaessa.
Parin paikoillaan polkevan ja varpaita ruhjovan askeleen jälkeen Ron tiuskaisi: ”Älä veivaa siinä edestakaisin! Anna kun minä vien. Tunnustele vain, mihin mennään...” Tahtomattakin hänen äänensä oli pehmennyt hiukan loppua kohti.
Harry tyytyi vastaamaan lähes paniikinomaisella nyökkäyksellä eikä Ron ollut koskaan kuvitellut, että voisi olla näin kiitollinen äidilleen. Molly oli varmistanut, että hänen kaikki poikansa osaisivat tavallisimmat tanssit ainakin välttävästi, ja miespuolisena Ron oli tottunut viemään partneriaan. Mitä sitten, jos se pari sattui olemaan miespuolinen myöskin? Hän ohjasi keveästi ja pienen totuttelun jälkeen Harry mukautui, unohti jännityksensä ja taitamattomuutensa, ja vain seurasi perässä.
Ron oli niin keskittynyt luovimaan parien lomassa, että yllättyi kappaleen loppuessa. Vielä enemmän hän yllättyi siitä, ettei itse asiassa halunnut päästää irti. Heidän askeleensa olivat juuri alkaneet sopia kitkattomasti yhteen. Ehkä Harry ei suorastaan leijaillut höyhenen lailla hänen käsivarsillaan, mutta ilmiselvästi oli pääsemässä jyvälle siitä, mistä tanssimisessa oli kyse.
Viimeisen tahdin kajahdettua Harry irrotti otteensa ja pääsi kätensä valahtamaan hervottomina sivuille. ”Huh!” hän huoahti. ”Mennään istumaan, tule.”
Ron ei voinut tehdä muuta kuin seurata hiukan vastahakoisesti. He istuutuivat tuoleilleen ja tuijottelivat vaivautuneina polviaan. Tunnelma tuntui muuttuneen tanssimisen aikana astetta intiimimmäksi eikä kumpikaan ollut varma, mitä mieltä olisi siitä.
Suurin osa salissa olijoista oli nyt keskittynyt tanssimiseen, joten Ron sai olla suhteellisen rauhassa Harryn kanssa. Vain Seamus pistäytyi heidän luonaan vihjaamassa, että jos hän olisi tiennyt Ronin pukeutumisesta, hän olisi pyytänyt parikseen Lavenderin sijasta Ronia. Tämä sai Ronin punehtumaan raivokkaasti ja Harryn melkein tukehtumaan nauruun.
”Mutta kyllä hän on oikeassa”, Harry sanoi selvittyään naurunpuuskastaan hengissä. ”Olet oikein soma.”
Edellinenkään punastuminen ei ollut ennättänyt laskea, kun veri syöksyi jälleen poskille. ”Kuuma”, Ron selitti. ”Käydäänkö kävelemässä?”
He livahtivat täydestä salista ja kulkivat eteishallin lävitse pihalle, satuvalojen koristelemaan pensaikkoon. Siellä täällä oli pariskuntia, jotka olivat ottaneet vaarin mistelien kehotuksesta ja suutelivat toisiaan pensaiden puolittaisessa kätkössä. Ron kirahti yllättyneenä nähdessään erään pensaan takana Susanin ja Hannahin kädet toistensa kaulassa.
”Aw”, Harry totesi eikä irrottanut katsettaan tytöistä, vaikka Ron kiskoi häntä perässään syrjemmälle. Ihan vain saadakseen Harryn huomion kokonaan itselleen Ron tarttui hänen harteisiinsa ja pyöräytti niin, että he olivat aivan kasvokkain. Ronin huulet olivat Harryn otsan tasalla, kummallisesta mielijohteesta hän siirsi mustat otsahiukset syrjään ja painoi arven viereen pienen suudelman.
”Me kuljimme aika monen mistelin ali”, hän sanoi, vaikka Harry ei pyytänytkään selitystä.
Harry vain kiersi kätensä hänen vyötäisilleen ja käänsi kasvonsa ylöspäin. Huulet olivat kevyesti raollaan eikä niitä voinut kuin suudella. Se oli märkää ja aavistuksen inhottavaa, mutta silti kummallisen ihanaa ja mukaansatempaavaa.
He vetäytyivät erilleen ja Harry hymyili, tai oikeammin ehkä virnisti. ”Onko tämä nyt se kohta illasta, jossa sinä läimäytät minua poskelle ja sanot minua irstaaksi siaksi?”
Ron purskahti yllättyneeseen nauruun. ”Tuskin. Jos satuit huomaamaan, minä aloitin, joten en pahemmin voi mätkiä sinua.”
Harry virnuili typerästi.
”Mutta minä kyllä voisin sanoa sinua irstaaksi siaksi”, Ron lisäsi. ”Kuka muukaan pakottaisi pojan pukeutumaan tytöksi ja vielä lisäisi tälle rinnatkin?” Kysymyksen esitettyään hän työnsi kätensä Harryn kainaloihin ja alkoi kutittaa. ”Tunnustatko?”
”Tunnustan, tunnustan!” Harry vaikersi hengästyneen naurunsa lomasta samalla, kun yritti parhaansa mukaan väistellä kutittavia sormia. ”Armoa!”
”No, ehkä tämän kerran. Mutta vain yhdellä ehdolla.”
”Kerro.”
Ron yritti näyttää vakavalta, mutta ei onnistunut. ”Seuraavissa tanssiaisissa sinä olet tyttö.”
Harryn leuka loksahti auki. ”Mitä... Tarkoitatko, että voisit tulla parikseni toisenkin kerran?”
”Ehkä”, Ron kuiskasi hänen korvaansa, ja he suutelivat uudelleen.
*
Hobbyn haaste:
No siis, Harrylla ja Ronillahan oli hieman ongelmia löytää tanssiparit neljännen vuoden joulutanssiaisiin. Mitäpä jos nämä eivät olisikaan saaneet tyttöjä mukaan? Harryn olisi ollut joka tapauksessa pakko mennä, ottelija kun oli. Ja Ronin sanoin - pojan on noloa mennä yksin. Eli, Harry ylipuhuu Ronin pukeutumaan tytöksi - pakottamaan kai raukka sen joutuu.
Sano, mitä mieltä olet perusideasta niin voin kyllä syventää haastetta, jos tämä idea yhtään iskee.
Pssst. jos kirjoitat, tahdon kuvauksen, missä Harry laittaa Ronille rintatoppaukset. ü Ja siis ei mitään liemiä tai taikoja, ihan jästityyliin suoritettava pojasta tytöksi muutos yhdelle illalle.
Joo, ei mitään NC:tä. Mutta kuitenkin käpelöintiä ja semmosta. Ronin naisellisuuden kehumista. Selvästi Harry/Ron paritus, mutta ilman panemista.
