Kirjoittaja Aihe: Greyn Anatomia: Sittenkin rakkaus | sallittu | Cristina/Burke, romance  (Luettu 1828 kertaa)

Neiti Syksy

  • Korpinkynsi
  • Valvoja
  • *****
  • Viestejä: 1 751
Kirjoittaja: Neiti Syksy
Beta: Bluji, kiitoksia muru  :-*
Ikäraja: Sallittu
Varoitukset: -
Genre: Romanssin tynkänen
Paritus: Burke/Cristina
Vastuuvapaus: En omista mitään Greyn Anatomiaan viittaavakaan, inspiroiduin vain sarjasta kovasti.
Pituus: 480 sanaa / ficlet
Haasteet: Multifandom-haaste III
Tiivistelmä: Cristina rakasti.

A/N: Sainpas tämän vihdoinkin tänne julkaistua! Vuoden ensimmäinen tekstini ja tästä on hyvä lähteä kyllä jatkamaan sitten etiäpäin. :> Nimi on nyt jotain typerää mutta toivottavasti ei haittaa. Ja ehkä tässä on ripaus angstiakin pinnan alla, mutta keskittykää siihen romanssiin ja rakkauteen! Kiitos vielä kerran Blujille - tämä on omistettuna sinulle. :-*

***~~***~~***~~***~~***~~***~~***~~***~~***~~***~~***~~***~~***~~***~~***~

Sittenkin rakkaus

Takkatuli rätisi luoden liekkien tanssin takan edessä olevalle matolle. Cristina naputti kärsimättömästi sohvan käsinojaa. Hän yritti lukea lääketieteellistä julkaisua lihassolujen mahdollisesta kasvattamisesta mutta ei pystynyt keskittymään kunnolla. Huokaisten hän katsahti kelloa ja palautti itsepäisesti katseensa tekstiin.

Hän kyllästyi olemaan täällä pahuksen mökillä, lumen saartamana. Kaukana sivistyksestä! Kyseessä oli tosin vain viikonloppu, sillä hänen poikaystävänsä ei ollut onnistunut (onneksi) sopimaan vapaaksi pidempää kuin viikonlopun heille molemmille. Luoja kiittäköön Webberiä.

Tuskastuen eteensä olevaan julkaisuun Cristina nousi ylös sohvalta, kietoen samalla vilttinsä paremmin ympärilleen. Naisen piti myöntää, että tavallaan hän oli nauttinutkin heidän yhdessäolostaan syrjäisellä mökillä. Ja se loppuisi heti huomenna, joten oikeastaan hänellä ei ollut mitään hätääkään. Tämän hetkisen kurjuuden syynä oli yksinomaan hänen typerä poikaystävänsä. ”Olemme nyt täällä ja kerrankin, minun ei tarvitse potea kiirettä tai stressiä ja voin keskittyä ihan arkipäivisiin asioihin. Haluan kokea puiden pilkkomisen myös, jollet halua tulla mukaan, pidä itsesi niin lämpimänä, että voit lämmittää myöhemmin minuakin”, oli Burke vain todennut.

Cristina puuskahti ja katseli ikkunasta mustaa maisemaa, koettaen löytää jotain valolähdettä. Burke oli ollut jo puiden hakkuulla kohta tunnin. Oli liian pimeää ja kylmää ja Cristina tunsi olonsa yksinäiseksi. Eikä hän myöntänyt olevansa huolissaan, vaikka oli hän sitäkin. Cristina ei ollut ikinä ollut metsissä vaeltavaa tyyppiä eikä häntä oikeastaan kiinnostanut, mitä metsän keskellä asuville kuului. Paitsi tietenkin silloin, jos he joutuisivat naisen leikkauspöydälle.

Turhautuneena hän palasi takaisin pehmeälle sohvalleen tarkoituksenaan upota siihen omaan pieneen pehmeään nurkkaansa. Hänen pitäisi ihan tosissaan lukea tämä julkaisu loppuun ja ehkä myöhemmin keittää kahvia, paljon kahvia.

Cristina käänsi sivua ja keskittyi taas lukemiseen, kuunnellen takkatulen rätinää ja kellon raksutusta eteenpäin. Kaikki oli niin mukavan hiljaista – juuri sellaista hiljaisuutta, mitä moni kaipaa. Ei liian hiljaista vaan juuri sopivan. Naisen hengitys rauhoittui ja hänen silmänsä eivät meinanneet pysyä enää auki. Pirun Burke.

* * *

Nainen havahtui tuntiessaan huulet kaulallaan ja kädet kietoutuneena hänen ympärilleen. Hän ei ollut tajunnutkaan nukahtaneensa, kuinka paljon aikaa oli kulunut?

”Hei”, Cristina mumisi ja nosti päätään niin, että pääsi kääntämään päänsä ja suutelemaan hellästi miestä. Poikaystäväänsä, josta tulisi muutaman kuukauden päästä hänen aviomiehensä.

”Hei vain”, Burke tervehti takaisin irrottautuen suudelmasta. Mies kävi hakemassa eteisestä puiden kantokopan ja kantoi sen takan eteen. Takassa oli jo hiillos, jota mies hieman kohensi ja laittoi puita asettelen ne varmoin ottein pinoksi.

”Mitä kello on?” Cristina mutisi vilttinsä suojista ja koetti peittää haukotuksen.

”Tarpeeksi paljon lähteä sänkyyn”, Burke naurahti ja tuli naisen viereen. Miehestä tuoksui vieno savuntuoksu, minkä Cristina haistoi.

”Voisitko kantaa minut sinne?” Cristina kysyi, ojentaen jo kädet miehelle. Miehen syvä nauru sai Cristinan ihon väreilemään ja hymyn leviämään tahtomattaan.

Burke kaappasi naisen syliinsä, kantaen kohti makuuhuonetta ja upottavaa sänkyä. Cristina rakasti. Hän tunsi sen muuttavan itseään mutta ei välittänyt. Hän oli onnellinen ja vaikka hän ei kaivannut avioliittoa tai romanttisia yltiöpäisiä elkeitä, hän tarvitsi Burkea. Nykyään, kun nainen katsoi itseään peilistä, hän ei meinannut tunnistaa itseänsä enää välillä. Ei kyynisiä juovia ja poskissa oli aina vähän sipaistuna punaa, silmäkulmissa naururyppyjä.

Sittenkin rakkaus oli todellista.
« Viimeksi muokattu: 01.01.2017 15:17:49 kirjoittanut Neiti Syksy »

Parris

  • menteur artistique
  • ***
  • Viestejä: 3 185
Hui, tuli fiilis palailla tämän pariin, joten here I am. :D

Tää on kyllä tosi toimiva teksti, oli sitä jo betailuvaiheessa. Olet selvästikin tosiaan muokkaillut tätä rakenteeltaan siistimmäksi ja nyt tämä on mukava tahdiltaan, ihanan raukea ja rauhallinen verrattuna siihen hektiseen kaaokseen, joka on tälle sarjalle tyypillistä. Se tämän tekeekin varmaan niin mielenkiintoiseksi, kun löytyy selviä linkkiytymiä siihen sairaalamaailmaan (ihana tuo Cristinan lehdenluku!), mutta kuitenkin vaikkapa puiden pilkkominen ja vieno savun tuoksu vievät nämä hahmot niin erilaiseen ympäristöön. Ja se toimii, koska jotenkin esimerkiksi Cristinan hahmon ydin oikein korostuu tässä, hänestä huokuu enemmän se suorittajuus ja tietynlainen työnarkomaanisuuskin (ei tuo edes ole varmaan sana, mutta tiiät mitä tarkoitan). Ehkä sellainen pätee kaikenlaisiin AU-teksteihin (vaikka eihän tämäkään nyt ole mikään varsinainen AU, mutta kuitenkin) - näissä juuri se hahmojen perusluonne täytyy täyttää yksityiskohtien kautta, kun ympäristö ei tee sitä tavallaan kirjoittajan puolesta. (Okei, nyt horisen varmaan ihan käsittämättömiä, mutta siis hyvin toimiva teksti näiltä osin!)

Cristina oli GA-katseluaikoinani (nykyään olen tippunut jo kärrystä täysin, nyyh) yksi ehdottomista suosikkihahmoista, koska hänestä on tosi usein erottunut se älykkyys, ehtymätön työmoraali, sellainen paikoitellen melkein tylyyskin. Tässä tekstissä on ihana nähdä, kuinka Cristina pystyy rakkautensa takia pudottamaan ehkä tietynlaiseksi suojakuoreksi muodostuneen hahmonsa ja antaa todella Burken pitää huolta itsestään. Tosi paljon sarjassa on nähty kauhean traagisia ja surullisia juonikuvioita, joten tämä on myös lämmittävällä tavalla vastakohtainen pehmeän lempeältä tunnelmaltaan. Eikä siis ihme, että Cristinakin alkaa uskoa rakkauteen, vaikka hänessä on aika paljon ollut myös sellaista kyynisyyttä ja kylmyyttä. Jotkut hahmot pystyvät tuomaan hänestä esiin sen tyylikkäästi olemassaolevan kolmiulotteisuuden ja luonteellisen monipuolisuuden, mikä tässäkin on hieno huomata.

Kaikkiaan tosi kiva teksti, siis, joka rakentaa kivan ja uskottavan tilannekuvan sarjaan yhdistyen. Cristina ainakin on mukavasti IC, Burkesta en osaa sanoa, mutta ehdottomasti kannustan raapustamaan lisää GA:sta! Kiitokset <3

Beelsebutt

  • old but not obsolete
  • ***
  • Viestejä: 4 630
Greyn Anatomia on mulle aivan random-fandom, siis nimen (ofc) tiedän, mutta en oo jaksoakaan katsonut. On kyllä pitänyt, mutkun on niin paljon kaikkea muutakin :P mut ehkä tän lukeminen nyt innostaa!

Okei. Hahmoista saa vähän jotain tässä, enemmän toki Cristinasta, kun hänen pään sisällä ollaan. Burke jää etäisemmäksi silleen tuntemistasolla, mutta sitten taas tunnetasolla päästään kovinkin likelle! Jotenkin koko ficci oikein kelluu sellaisessa ihkussa rakkaussopassa, kun kaikki (melkein, tyhmät halonhakkuut!) on vain ihkua ja möksällä on rauhallista ja sitten vähän päikkäröidään .... kunnes suudelmointiherätys <3 aw, that's the dream!

Täytyy myöntää että oon vähän heikkona noihin "kanna minut" -skenaarioihin (joskin yleensä olen itse se joka kantaa x)) eikä jättänyt tässäkään kylmäksi! :)

Joo, no ei tässä ihan hirveesti fandomiin päässyt sisälle, mikä oli kyllä se parempi vaihtoehto minulle, koska nytten tämä meni ihan originaalina! Ehkäpä kuitenkin tätä voisi joskus katsoa, kaikenlaiset lääkärisarjat on kyl lähellä sydäntä.

Kiitos <3


// Okei, nyt kun Ronenin kommentin luin niin saan ehkä erilaista ulottuvuutta tähän ficciin. Pysähtyneisyys <3

Beelsebuttin laari
sometimes my brain doesn't work so brain

Lyra

  • ***
  • Viestejä: 1 984
Olipas kummallista lukea fandomista, josta ei tiedä yhtään mitään. Tuli koko ajan olo, että oliko tämän takana nyt jotain syvällisempää fandomjutskaa, vai oliko tämä vain kirjoittajan mielestä kiva juttu. Mutta siitä huolimatta tuli sellanen viehtynyt ja rauhallinen olo, paitsi silloin kun ahdistuin Cristinan mukana siitä Burkesta joka rahtaa viattomia naisia keskelle metsää viettämään rauhallista viikonloppua. <3 :D

Lainaus
”Voisitko kantaa minut sinne?”
Ja aws <3 oli suloista lukea kuitenkin kaikesta huolimatta, vaikken mistään mitään tiennytkään. Ja nyt harmittaa kun en oikeen osaa sanoa mitään vaikka tykkäsin tästä. Mutta jätän nuo fandomjutskat nyt muille ja kehun vaan hirveästi :D <3

Lainaus
”Tarpeeksi paljon lähteä sänkyyn”
  ;)

Kiitos tästä suloisuudesta, mun sanat on tosiaan vähän loppu, komppaan vähän bbuttista vielä tähän väliin
Lainaus
Joo, no ei tässä ihan hirveesti fandomiin päässyt sisälle, mikä oli kyllä se parempi vaihtoehto minulle, koska nytten tämä meni ihan originaalina!
Ja anteeeksi anteeksi, kun en mitään osaa sanoa. tykkäsin kyllä ihan hirmuisesti

<3

Avaruuspiraatti

  • varattua puraisi
  • ***
  • Viestejä: 2 240
Minä kovana myNoise.netin suurkuluttajana ja mainostajana pistin heti sanan takkatuli luettuani taustalle pyörimään vähän tulipesä-ääniä ja ne sopi kyllä mainiosti tämän tunnelmaan! Vilkuilin vähän muiden kommentteja ja sana pysähtyneisyys pisti silmään ja se kuvaa mun kohdalla ainakin tämän ficin jättämää tunnelmaa. Tai ehkä sellainen viimeinen rauhan ja odotuksen hetki, ennen paluuta hektiseen arkeen. Muttei kuitenkaan niin hirvittävän hektiseen, koska Christinasta sain kuvan, että hän taitaapi kaivata enemmän leikkauspöydän ääreen kuin tuota mökin rauhaa ja hiljaisuutta.

Greyn anatomiaa on tullut sivusilmällä katsottua, kun äiti sitä vielä joskus vuosia ja vuosia sitten seurasi TV:stä, joten hahmojen naamat ja sellainen perus-luontoa henkinyt olemus olivat mielessä (pikaisen "kai ne oli nämä" googlettamisen jälkeen). Syvälaatuisempaa analyysia en hahmoista silti osaa sanoa, mutta näin vähäistenkin tietojeni perusteella heille tosi sopivaksi sen, että Christina on jäänyt sisälle lukemaan lääketieteellistä julkaisua kun taas Burke on mennyt ulos hakkaamaan halkoja. Poikaystävän käyttö pisti vähän silmään, onhan Burke nyt aika kovin jo mies eikä poika :-D Mutta ehkä se sitten kertoi pienestä lapsekkuudesta, jota rakkaus on Christinaan ja myös Burkeen tuonut. Vaikka ollaan aikuisia, silti rakastutaan ällösöpösti.

Lopun "kanna mut sänkyyn" kohta on ihana <3 Kaikki tuollaiset romanttiset eleet lämmittää aina mieltä! Kiitoksia tästä ^.^

"I am as constant as a northern star."
"Constantly in the darkness, where's that at?"