Tämä puuttui! Eli edelleen Fin vol kakkosesta siirrettyjä ficcejäni (ehkä viimeinkin pääsen kirjoittamaan nyt uusia kun en stressaa näistä vanhoista) ja repesin kun luin tän uudestaan, mikä ällöttävän siirappinen fluffy :----D Tykkään tästä siitäkin huolimatta yhä, joten here we go. Tän perusidea oli siis se, että mulla oli sairas tarve kirjoittaa jotain juuri tällaista. Nyt vähän harmittaa, että tää jäi näin lyhyeksi, mutta en tykkää jälkikäteen pilata tuotoksiani niin olkoot sitten Historian Lyhyin Ficcini.
Pairing: Harry/Seamus
Rating: S //Sansku muutti ikärajan uusien sääntöjen mukaisiksi. (:
Genre: fluffy, one-shot
Summary: Seitsemännen vuoden viimeinen ilta Seamuksen silmin.
Disclaimer: harvoin kirjoitan tätä, mutta nyt taidan tehdä poikkeuksen. Rowling omistaa Potterhahmot (ja Harry ja Seamus toisensa) ja Zen café otsikon. Minä tekstin. Kthxbye.
Todella kaunis
Rakas, kuiskaan hiuksiisi, pysy siinä. Tunnen hengityksesi käsivarrellani, siinä kyynärtaipeen vieressä. Miten kauan odotinkaan tätä yötä, sinua vierelleni ja yhteensulaneita vartaloita. Olet aina ollut siinä, en vain ole koskaan nähnyt sinua. Miten paljon kadunkaan sitä nyt, miten tahtoisinkaan kääntää aikaa taaksepäin siihen ensimmäiseen päivään. Muistatko sen vielä? Muistatko, kun saavuimme samassa junassa Tylypahkaan ja jännitimme lajittelua? Tiedän, ettet uskonut oikeasti kuuluvasi tänne.
Anna minä kerron salaisuuden. Minäkään en uskonut silloin, minä luulin, että ne potkaisisivat minut ulos. Ja kuitenkin minä olin meistä se, joka oli aina tiennyt olevansa velho. Pelko on hassua, rakas.
Herätinkö sinut? Et sinä oikeasti nukkunutkaan. Kysyt paljonko kello on, näytänkö siltä, että minua kiinnostaisi. Se olet sinä, joka minua kiinnostaa nyt. Hymyilet ja kurkotat sänkysi vierellä olevaa herätyskelloa, ei meidän tarvitsisi kiinnittää huomiota siihen. Meillä on koko maailman aika, ei vain tämä hetki. Tämän piti olla viimeinen yö mutta huomaatko, tästä tuli kuitenkin ensimmäinen. Meidän ensimmäinen yömme.
Tiedätkö sinä, mikä tämä tunne on nimeltään? Minä en. Tunnen niin paljon, niin kuin olisit aina ollut siinä, niin kuin kävelisin sateessa enkä kuitenkaan kastuisi, niin kuin minulla olisi sittenkin oikeus olla onnellinen. Sinäkin tunnet samoin, kuiskaat. Miksi kuiskaamme, ettemme herättäisi muita, vaikka he kuitenkin ovat hereillä. Tämähän on meidän viimeinen yömme täällä eikä kukaan tahdo nukahtaa. Emme koskaan enää palaa, olemme vapaita.
Vapaus - miten kaunis sana mutta minulle se on petollinen. Olen jaksanut palata tänne jokaisen kesän jälkeen vain koska jokin täällä kutsui minua. Jokin täällä kutsuu minua yhä. Mitä teen kun vuosirytmini viedään, kun en hukukaan ihmismassaan vain jotta voisin tuntea yhteenkuuluvuutta johonkin. Tiedän, että tunnet samoin, sillä tämä on sinun kotisi.
Minne voin mennä kun tämä kaikki loppuu, kysyt ja tajuan, ettei sinulla ole paikkaa. Sinä olet aina ollut täällä, sinä kuulut tänne. Puristan itseni tiukemmin selkääsi vasten, tietysti sinä tulet meille, hymyilet.
Joku kysyy mitä täällä vielä jutellaan, sanoo että ne tahtovat nukkua, erotan kyyneleet äänen seasta ja vastaan, että vielä muutama hetki. Siinä sitä ollaan, nyt ne tajusivat että makaan tässä enkä omassa sängyssäni. Seamus miksi sinä olet Harryn sängyssä, Seamus mitä sinä oikein teet.
Minä tiesin, että näin tulee käymään. Minä tiesin, että pitää paljastua. Mutta näin pian - sitä en tiennyt. Puna polttaa kasvojani mutta se ei ole häpeää, se on yllättyneisyyttä. Sinä et häpeä, nouset istumaan ja sanot menkää pois. Tunnen kiitollisuutta, onneksi toinen meistä on järkevä ja se en todellakaan ole minä.
Niin ne menevät takaisin sänkyihinsä, kuulen mutinaa verhojen läpi. Istut yhä, mitä mietit rakas. Suhtautumista ja mielipiteitä, miten vaikeaa tämä tulee olemaan, reagointeja. Tämä ilta on ollut liian täynnä kyyneleitä, ikävää ja ymmärtämistä.
Vedän sinut syliini, pysy nyt vain siinä, meillä on aikaa miettiä tätä vielä. Hymyilet ja suutelet minua nopeasti, ole kiltti mene jo omaan sänkyysi kun väsyttää. Nousen hiljaa ja kuulen jo tuttuja ääniä unien rajamailta, Neville. Verhot heilahtavat, säikähtänyt katse, Ron. Rohkaiseva hymy ja kehotus nukahtamisesta, Dean.
Miten paljon tätä voikin kaivata jo valmiiksi.
