Kirjoittaja Aihe: Doctor Who: Aikaa tähtisumussa [S, AU, oneshot]  (Luettu 1115 kertaa)

Tindis

  • ***
  • Viestejä: 3
Ficin nimi: Aikaa tähtisumussa
Kirjoittaja: Tindis
Beta: eräs pikkuserkkuni
Fandom: Doctor who
Genre: angst, oneshot, lievä AU (vihjailua slashiin ja hettiin)
Ikäraja: S
Paritus:Riippuu siitä, miten lukija tekstiä tulkkaa.
Varoitukset: Spoilereita! Ja pitää varmaan varottaa, että täm saattaa olla aavistuksen epäselkeä, koska oon jättänyt 11. Tohtorin kokonaan pois ja täysin huomiotta 50-vuotis-spesiaalin (lukuunottamatta sitä nättiä punaista nappulaa).
Summary: Kuinka olisikaan ollut hauskaa esitellä tämä paikka jollekkin seuralaiselle, mutta se on liian vaarallista, Tohtorin seurassa on vaarallista, sillä hän yrittää aina pelastaa jotakin tai jonkun, mikäli mahdollisuus sellaiseen vain tarjoutuu.
Vastuunvapaus: Mie en omista hahmoja, paikkoja enkä mitään muutakaan, senkus leikin. Rahaa en tästä saa.
A/N: Kaivelin vanhan tietokoneeni tiedostoja, kunnes törmäsin tämän raakaversioon. Sain, yllättävää kyllä, tunnelmasta taas kiinni ja väsäilin kasaan. Olen yllättävän tyytyväinen tähän, koska yleensä en saa mitään ficciä loppuun. Ekaa kertaa laitan tänne finiin raapustuksiani... Toivottavasti joku tykkää tai ainakin laittaa kommenttia kehiin.

Aikaa tähtisumussa

Hahmo kurkistaa ulos sinisestä kopperosta eräällä planeetalla hyvin, hyvin kaukana Maasta. Hahmo astuu ulos päällään pitkä, ruskea takki, sininen liituraitapuku ja tällä planeetalla ennen näkemättömät kengät: punaiset Converset. Paikalliset asukkaat eivät kuitenkaan ihmettele niitä ollenkaan, eivätkä kiinnitä kulkijaankaan huomiotaan. Hahmo vain hymyilee surullisesti ajatukselle, ja katsahtaa kaulassaan roikkuvaan avaimeen, jossa on havaintosuodatin. Sen ansiosta -tai takia- kukaan ei kiinnitä huomiota häneen. Sen ansiosta hän saa olla yksin vaikka toisaalta hän kaipaisi seuraa; mutta henkilöt, joiden kanssa hän haluaisi viettää aikaa, ovat kaikki aikaa sitten kuolleita tai kadonneita. Pahimmissa tapauksissa vanhat ystävät ovat menettäneet järkensä ja tämän yksinäisen kulkijan on täytynyt päättää heidän elämänsä.
Hulluuden syynä oli aina mitä kauhistuttavin asia: Aikasota. Sen vuoksi Tohtoriksi kutsutun Ajan Herran oli tehtävä suuri päätös, tappaakko viholliset ja niiden mukana oma kansansa  ja siten lopettaa sota, vaiko antaa koko universumin runnoutua ja tuhoutua Aikasodan kourissa.
Tohtori valitsi oman kansansa ja vihollisen tuhon, mutta hänen itsensä oli jäätävä kärsimään, jäätävä katsomaan tuhoa, elää yksin tietäen, ettei koskaan enää näkisi perhettään.

*************

Kaikkia aiempia tietoja vastoin yksi hänen lisäkseen kuitenkin selvisi: hänen lapsuudenystävänsä, hänen rakkain vihollisensa. Ystävä, jota hän oli kutsunut Koscheiksi, kunnes Ajan Herrojen perinne oli vienyt ystävältä järjen. Ystävästä tuli Mestari ja heidän tiensä erosivat. Tohtorin oma lapsuudennimi oli Theta. Hänkin hylkäsi oman ystävänsä antaman nimen ja varastaessaan museossa olleen Tardisin (tai Tardisin varastettua hänet) hänestä tuli Tohtori.
Mutta entiset ystävykset tapasivat vielä useasti.
Kaiken on päätyttävä, ja vuosituhannen rakkaustarina päättyi Mestarin kuolemaan, jota edes Tohtori ei voinut parantaa. Jopa Ajan Herroilla kuolema on ikuinen.

*************

Tohtori ravistaa päätään palaten taas ajatuksissaan kävelemään pitkin kaukaisen planeetan kivisiä katuja. Kuinka olisikaan ollut hauskaa esitellä tämä paikka jollekkin seuralaiselle, mutta se on liian vaarallista, Tohtorin seurassa on vaarallista, sillä hän yrittää aina pelastaa jotakin tai jonkun, mikäli mahdollisuus sellaiseen vain tarjoutuu. Se on yksi sodan seurauksista, syyllisyyden tunne, joka vainoaa häntä halki ajan ja avaruuden ja  pistää hänet suojelemaan sitä kansaa, joka eniten muistuttaa hänen omaansa. Ihmisien pelastaminen on välillä työlästä, mutta jokaisen pelastetun myötä Tohtorista tuntuu kuin taakka hellittäisi hieman.
Vastavuoroisesti jokainen menetetty henki lisää takkaa ja satuttaa häntä kuin hän olisi jälleen painanut siitä punaisesta napista, jonka myötä Ajan Herrat katosivat avaruuden tyhjyyteen.
Ja silti joka kerralla hän on tiennyt, ettei olisi voinut tehdä enempää. Tohtori valitsee aina pienemmän pahan, on se kuinka tuskallinen tahansa.

*************

Tohtori muistaa Rosen hymyn tytön juostessa hänen luokseen sisälle Tardisiin. Sen hymyn vuoksi hän jaksoi yhä yrittää, sen nähdessään hän oli hetken onnellinen. Se hymy kertoi, että hänellä oli ystävä, joka ei edes väittänyt ymmärtävänsä hänen koko tuskaansa, ystävä, joka ei jättäisi häntä tiukankaan paikan tullen. Ystävä, joka rakasti häntä hänen teoistaan huolimatta.
Mutta kaiken on loputtava. He joutuivat erilleen Tohtorin vanhojen, tuhotuiksi kuvitelluiden vihollisten vuoksi, eivätkä nähneet enää hyvin pitkään aikaan. Ja kun he tapasivat jälleen, heidät repäistiin taas erilleen.
Eikä Tohtorilla ollut enää ystävää, joka hymyilisi hänelle.

*************

Tohtori pysähtyy erään kapakan eteen katselemaan sisään ja ulos ravaavia olentoja. Monilla niistä on suomuinen, vaaleanvihertävä ja harmahtava keho, jota useimmiten peittää lämpimän kelin kunniaksi mekon tai shortsien kaltaiset vaatteet. Väsynyt kulkija päättää mennä sisälle, tilata jotain ja jäädä katselemaan toisten elämää.
Kapakassa on hämärää, ja kuten Maassakin, täälläkin soi musiikki ja värivalot välkkyvät olentojen tanssiessa ja juhliessa. Mutta Maasta poiketen, täällä on muitakin matkailijoita: pari silurialaista, muutama adipose ja, Tohtorin hämmästykseksi, kapteeni Jack Harkness flirttailemassa satunnaiselle ohikulkijalle.
Tohtori ei pysty vastustamaan pientä palasta tuttua menneisyyttä ja käy istumaan Jackin viereiselle tyhjälle baarijakkaralle, ottaen samalla avaimen kaulastaan. Normaaliin tapaansa entinen aika-agentti hymyilee flirttailevasti kääntäessään päätään mahdollisen uuden valloituksensa suuntaan, mutta kyseinen ilme vaihtuu hyvin nopeasti hänen tunnistaessaan tulijan.
"Tohtori."
"Kapteeni."
"Sinulla ei taida mennä hyvin, kun olet seuralaisesikin hukannut." Se ei ole kysymys, mutta Tohtori vastaa silti.
"Rose on lähtenyt. Martha on lähtenyt. Donna ei muistakkaan minua. Ja hyvä niin, Jackie oli nimittäin silloin oikeassa sanoessaan minua vaaralliseksi. Minä olen päättänyt matkustaa yksin", Tohtori huokaa. Vaikka hän kuinka yrittää pysyä kasassa, Jack näkee heti, että hänen ystävänsä on yksinäinen ja surullinen päätöksensä vuoksi.

Ja siksi myöhemmin illalla baarista kävelee Tardisiin kaksi hahmoa.