Ficin nimi: Harhanäkyjä
Kirjoittaja: Nukkemestari
Fandom: Doctor Who, Pokka pitää/Keeping Up Appearances
Tyylilaji: Oneshot
Ikäraja: S
Päähenkilöt: 11. Tohtori, Clara, Hyacinth, Richard
Yhteenveto: Eräänä päivänä Richard löytää sinisen poliisipuhelinkopin pihaltaan
A/N: Tästä crossoverista voisi tehdä vaikka mitä, mutta päädyin nyt lyhimpään ideaani. Ehkä joskus jotain pitkää..
Harhanäkyjä
Richard tuijotti suu hiukan auki pihamaalle ilmestynyttä sinistä kaappia, joka savusi hiukan. Tai kaapiksi hän sitä luuli, ennen kun huomasi siinä kyltin, joka paljasti sen poliisipuhelinkopiksi.
Ovi kävi ja Richard kuuli vaimonsa kaikkialle porautuvan äänen huutava.
”Richard! Tule sisään kultaseni, sinun pitää siistiytyä ennen kuin Elizabeth tulee.”
”Mutta kun…”
”Richard! Sinä tiedät etten pidä vastaan väittämisestä. Tulehan j...”
Sitten Hyacinth huomasi sinisen laatikon.
”Richard? Mitä sinä olet tehnyt minun kauniille pihamaalleni, joka voitti vuoden parhaan nurmikon palkinnon?”
”Hyacinth, minä…”
”Minä en salli savuavia hökötyksiä takapihallani, hoida se pois.”
Pienen aidan toiselta puolelta kuului oven avaus. Hyacinth käänsi katseensa hätäytyneesti juuri ulos tulleeseen Elizabethiin, joka näytti kaikin puoli hämmästyneeltä siitä että Hyacinth oli ulkona eikä tapansa mukaan täsmällisesti keittämässä kahvia. Äimistystä lisäsi myös sininen kaappi keskellä Hyacinthin pihamaata.
”Mikä tuo on, Hyacinth?”
”Modernia taidetta! Se kunnioittaa Iso-Britannian urheaa ja pitkähistoriallista poliisivoimaa. voi nuo urheat miehet… se ei ole minulla kuin hetken, sain sen lainaan eräältä korkea-arvoiselta henkilöltä erityistä hetkeä varten.”
”Mitä erityistä hetkeä varten?”
”Sinua varten kultaseni!”
Elizabethin kasvoilla kävi iloinen ilme, joka muuttui sitten epäröiväksi ja epäuskoiseksi.
”Voi Hyacinth, ei sinun olisi tarvinnut minua varten ryhtyä koristamaan pihamaatasi”, Elizabeth sanoi varoen. ”Olen iloinen pelkästään kupista kahvia tai teetä!”
”Niin, niin kultaseni, tulehan jo sisälle!”
Hyacinth katosi sisätiloihin ja Elizabeth loi kysyvän katseen Richardiin. Richard vinkasi päällään talonsa etuovea kohden tarkoittaen ”sinun on parasta mennä sisälle”. Elizabeth kiiruhti ovelle.
Richard katseli hänen menoaan ja kääntyi sitten poliisikopin puoleen. Hän asteli lähemmäksi sitä ja koputti sen kylkeä. Hän kiersi sen ympäri, ja juuri kun oli päässyt sen oven eteen, jokin sininen lennähti päin näköä ja hänen näkökenttänsä oli täynnä tähtiä. Hän tunsi muksahtavansa maahan ja kuuli samassa jonkun puhuvan.
”Kuten minä sanoin, pelkkä jakoavain ei riitä mihinkään. Sinun ei pitäisi kohdella häntä noin väkivaltaisesti, ihmekö hän ei pidä sinusta. Me tarvitsemme kermaa tai edes maitoa. Kermavaahto olisi parasta, varsinkin jos siinä on kalapuikkoja.”
”Kermavaahtoa? Hänelle? Hän on kone.”
”Ei vain kone vain paras alus universumissa ja lisäksi pitkäaikainen ystäväni… katso nyt, tuon takia teillä on ongelmia keskenänne.”
Kaksi henkilö marssi hänen ohitsensa hänen pihistessään ”älkää menkö sinne, Hyacinth”, mutta he eivät kuulleet.
”Plimplom plimplom”, ovikello soitti ja hetken kuluttua oven takaa kuului askelia. Richardin näkökenttä selkeni juuri sopivasti näkemään vaimonsa siniseen mekkoon pukeutuneen olemuksen. Hän näytti hämmästyneeltä.
”Hei, minä olen Tohtori ja tämä on ystäväni Clara, olisiko teillä kermavaahtoa ja kalapuikkoja? Tai edes tavallista kermaa… tai maitoa?”
”Anteeksi?”
”Tarvitsemme sitä korjataksemme aluksem… auts.”
Clara oli lyönyt kyynärpäällään Tohtorin kylkeä.
”Olisimme kiitollisia jos pystyisitte antamaan meille, emme tarvitse kuin tilkan.”
”Tohtori? Minkälainen tohtori… tulkaa toki sisään juomaan kuppi kahvia ystäväni Elizabethin seurassa. Tohtorismiehet ovat aina tervetulleita juomaan kupin kahvia Royal Dultonin kiinalaisesta posliiniasiastostani.”
Hyachint kiskaisi heidät sisään. Richard nousi ylös ja kiiti onneaan ettei hänen vaimonsa ollut huomannut kuinka ”hän mellasti ja leikki maassa kuin pikkukakara” tai jotain muuta.
”Tämäpä ystävällistä, eikö…”
”Istukaa tänne, haen Elizabethin ja tarjoilen huolella parhaimmista kahvipavuista jauhettua kahvia teille tuossa tuokiossa!” Hyacinth sanoi ja työnsi Tohtorin ja Claran oleskeluhuoneeseen. Tohtori ja Clara eivät ehtineet luoda toisiinsa kuin heitä kumpaakin nopeammasta puhujasta hämmentyneen katseen kun Hyacinth jo palasi mukanaan Elizabeth ja tarjotin täynnä kahvikuppeja ja lautasellinen keksejä.
”Miellyttävää että istutte mukavasti. Istu sinäkin toki, Elizabeth. Tämä on tosiaan ystäväni Elizabeth. Hän asuu viereisessä talossa. Tohtori… saanko kysyä yhden asian?”
Tohtori oli juuri kumartunut pohtimaan kahvikupin kuvioinnissa jotain ja hätkähti hiukan.
”Toki!” hän vastasi, vaikka Hyacinth oli jo jatkanut: ”Elizabeth kärsii kummallisesta vaivasta… hän kätensä tärisevät ja kahvia läikkyy ympäriinsä.”
Hyacinth istui liki Tohtoria.
”Hyvä tohtori… ei kai se ole mitään vakavaa?”
”Eiei, se esiintyy vain tässä talossa, en tiedä mikä minua vaivaa”, Elizabeth sanoi nopeasti.
”Aaa.. paikallinen kahvikuppineuroosi.”
”Kerro tohtori… onko se jotain vakavaa?” kysyi Hyacinth totisella äänensävyllä.
”Ei ei, sen kuin vain et anna hänelle parhainta kahvikuppiasi niin kaikki on hyvin. Läikkyneen kahvin ja keksimurut voi aina siivota”, Tohtori sanoi tietävästi. ”Mutta nyt asiaan, ei sinulla sattuisi olemaan kermaa? Tai kermavaahtoa kalapuikoilla. Maitokin käy, mutta ilman kalapuikkoja. Ystäväni ei pidä maidosta kalapuikoilla.”
”Miksi sinä tarvitset maitoa kalapuikoilla?”
”Olen aikamatkaaja ja pihalla oleva koppi on minun aluks… auts.”
Clara oli jo toistamiseen lyhyen ajan sisällä lyönyt Tohtoria kylkeen kyynärpäällään. Richard oli juuri avannut oven sanojen ”olen aikamatkaaja” sanojen kohdalla ja seisoi nyt suu auki.
”Richard!” Hyacinth sanoi ja kurtisti kulmiaan joka tarkoitti ”mitä minä olen sanonut suun auki pitämisestä vieraiden läsnä ollessa”. Richard sulki suunsa ja nielaisi.
”Tietysti voimme lainata teille tilkan kermaa, jos ystävänne sitä tarvitsee”, Hyacinth sanoi ja hymyili tavalla, joka oli tarkoitettu herttaisesti, mutta sai Richardin selkäpiissä kulkemaan kylmiä väreitä. Hyacinth oli tehokkaasti unohtanut sanat ”aikamatkaaja” ja ”alus” omituisen rusettikaulaisen miehen puheesta. He olivat tulleet siitä kaapista ulos! Poliisipuhelinkopista! Mitä he oikein tekivät ja oliko tämä joku outo pila?
”Mutta juokaa silti ensin kahvinne. Otatko keksin, Elizabeth?” Hyacinth kysyi.
”Ei kiitos, kahvi riittää!” Elizabeth sanoi ja tyytyi lähinnä katsomaan kupissa olevaa kahviaan.
”Urg.. olen valmis”, sanoi Tohtori juotuaan kahvinsa yhdellä siemauksella (näyttäen inhoavan sen makua). ”Saisinko nyt kermaa?”
”Richard! Vieraillamme näyttää olevan kiire. Voitko hakea heille kermaa?”
”Tietysti”, Richard vastasi.
”Ei tarvitse, löydän keittiöön kyllä varmasti itsekin”, Tohtori sanoi ja pomppasi pystyyn.
”Minä en salli vieraideni tehdä asioita itse. Richard!” Hyacinth sanoi ja painoi Tohtorin takaisin sohvalle.
”Kyllä, Hyacinth.”
Richard käveli keittiöön ja otti jääkaapista purkin kermaa. Se oli miltei lopussa, joten Richard arveli että he voisivat antaa sen kokonaan kummallisille vieraille. Hän palasi oleskeluhuoneeseen.
”Löysin kermaa”, hän ilmoitti.
”Hienoa! Nyt meidän täytyy kyllä lähteä olemme kiireisiä.”
”Sepä ikävää. Otatteko kuitenkin vielä keksejä?”
”Noh, jos yksi Jammy Dodgers vielä”, Tohtori sanoi ja heitti keksin suuhunsa. Hyacinth katsoi tätä lievän kauhunsekaisesti, pudisti päätään ja sanoi sitten:
”Richard, saatatko vieraat ulos? Ei, ei, Elizabeth, sinun ei tarvitse lähteä”, hän sanoi juuri kun Elizabeth oli noussut toiveikkaana.
”Tietysti, Hyacinth”, Richard sanoi tuntien olonsa helpottuneeksi. Ei hän tiennyt uskoako näiden oudosti pukeutuneiden nuorten puheita aikamatkustuksesta, mutta hän oli iloinen voidessaan poistua vaimonsa luolta edes hetkeksi. Tuskinpa he voisivat olla Hyacinthia oudompaan seuraa.
”Tule Clara”, sanoi outo solmukekaulainen mies ja kiskaisi seurassaan ollutta naista kädestä. He ryntäsivät Richardin edelle napaten kermapurkin hänen kädestään ja mies huusi: ”TARDIS! Katso mitä minulla on sinulle!”
Mies ryntäsi kädet harallaan poliisikopin luo ja halasi sitä. Richard vilkaisi nuorta naista. Hän sentään vaikutti normaalilta.
”Ok”, nainen sanoi ja käänsi kasvonsa Richardiin. ”Me lähdemme.”
”Tuo laatikko on siis teidän?”
”Kyllä.”
”Selvä.”
Nainen käveli miehen luo ja he astuivat koppiin. Richard oli miltein varma, että oli nähnyt jotain outoa valoa kopin sisältä. Kului hetki eikä mitään tapahtunut. Richard oli kääntynyt mennäkseen sisään kun hän kuuli takaansa oudon äänen.
”WOOSH WOOSH.”
Richard kääntyi nähdäkseen kuinka poliisipuhelinkopin katoavan. Hän tuijotti kunnes koppi oli kadonnut. Sitten hän huusi: ”muuttaisitte vielä aikaa niin etten muistaisi tätä.”
Sitten hän mietti kuinka typerä tuo huuto oli ollut. Mesota nyt ilmiselvälle harhanäylle. Hyacinth oli viimein ajanut hänen hulluksi. Richard kohautti olkapäitään. Toisaalta, oliko sillä enää tässä vaiheessa niin väliä.
