Kirjoittaja Aihe: Kolme tietä. (K-11) (Bella,Narcissa, Andromeda) Drama, lievä Angst.  (Luettu 2491 kertaa)

WalkieTalkie

  • *
  • Viestejä: 2
Author: WalkieTalkie
Genre: Drama, Angst
Pairing: Meda/Ted, Bella/Rodolphus, Narcissa/Lucius
Raiting: K-11
Disclaimer: Kaikki hahmot kuuluvat Rowlingille, enkä saa tästä rahallista hyötyä.
A/N: Eka ficcini, joten älkää katsoko liian kriittisesti. Aihe on pyörinyt jo aika kauan päässä, ja puin sen nyt sanoiksi.



1.Vapaus.

Andromeda kulki rankkasateista puistoa pitkin kohti Lontoon keskustassa sijaitsevaa Viistokujaa.
       Hän vihasi sadetta. Sade sai hänen mielensä takaisin yhteen hetkeen, kauas tästä paikasta ja ajasta.

    Sade rummutti kartanon ikkunoita. Andromeda katsoi tummia siluetteja, jotka lähestyivät kartanoa.                                                                                                                                             
Äiti, jonka kutsuminen äidiksi oli loppunut ajat sitten, käveli hänen ohitseen. Kumpikaan  ei sanonut mitään.          Ulko-ovi paiskattiin auki. “Meda, MEDA! Kuinka sinä SAATOIT!”. Bella juoksi olohuoneeseen. Vettä valui hänen mekostaan. “VERENPETTURI! Päätit sitten kihlautua KURAVERISEN kanssa!”, Bella huusi. Hän ei itkenyt. Hän ei koskaan itkenyt.                                                                                                                                     
     Narcissa käveli Bellan perässä. Hänen ilmeensä oli lasittunut. “Cissy…”, Andromeda aloitti. Narcissa pudisti päätään. Hiljaisuus kesti minuutteja.
 Lopulta olohuoneeseen saapui vielä yksi ihminen. Ihminen joka oli merkinnyt niin paljon Anromedalle.   Hänen isänsä.
            Isän kasvot olivat raivon vääristämät, vaikka hän lipui erittäin rauhallisesti Andromeda kohti.
      “Meda, Meda, Meda… Asetit sukuni häpeään. Teit meidät naurunalaiseksi. Petit veresi, säätysi.”, hän sanoi ja huokaisi syvään. “Andromeda. Luulin ettet tekisi samoja virheitä kuin Sirius.”.
            Nyt Andromeda suuttui. “MINÄ EN TEHNYT VÄÄRÄÄ PÄÄTÖSTÄ! Minä RAKASTAN Teddyä! Te olette PINNALLISIA, TUNTEETTOMIA ÄÄLIÖITÄ!”. Surun ja raivon kyyneleet valuivat hänen silmistään.
        Isän käsi tarttui taikasauvaan niin nopeasti, ettei Andromeda ehtinyt huomata. “KIDUTU!”.
   Medasta tuntui, kun miljoonat tikarit, sadat liekit ja kaikki mahdollinen kipua aiheuttava viilsi hänen kehoaan. Hän tahtoi kuolla. Sitten kipu hiipui pelkäksi muistoksi.
    Andromeda nyyhki lattialla. Hän nousi sanoi hyvästit ihmisille, jotka vielä eilen rakastivat häntä ja lähti avoimesta ulko-ovesta sateeseen niin murtuneena, ettei tajunnut kuinka hyvältä tulevaisuus näytti
.



Andromeda oli pysähtynyt. Hän oli päästänyt irti sateenvarjosta, hänen hiuksensa valuivat vettä.
     Hän ei ollut aikoihin muistellut siskojaan. Nyt hän ei voinut muuta ajatellakaan.
 Meda olisi niin mielellään osallistunut Bellatrixin häihin. Niin paljon hän olisi halunnut auttaa Narcissaa Pikku-Dracon hoidossa.
         Androemedasta tuntui, ettei hän ollut pettänyt vertaan tai “säätyään”, vaan sisaruksensa.
  Kaksi siluettia  lähestyi kahdesta eri suunnasta risteystä, johon Andromeda oli menossa, vaikkei hän sitä huomannutkaan.
       
« Viimeksi muokattu: 25.12.2014 20:29:53 kirjoittanut Renneto »

Eudora Malfoy

  • Jesus of Suburbia
  • ***
  • Viestejä: 123
Vs: Kolme tietä.
« Vastaus #1 : 02.09.2009 18:07:10 »
Mua alko kiinnostaa tää aihe, joten odottelen jatkoa  :) Luku oli hyvä, hieman lyhyt tosin

Omana itsenään oleminen maailmassa,
joka tekee parhaansa öinja päivin,
tehdäkseen ihmisestä kaikkien muiden kaltaisen
on vaikein taistelu. mikä ihmisellä on;
eikä koskaan saa lakata taistelemasta. - e.e. cummings

eskimopuikko

  • iltatähti
  • ***
  • Viestejä: 65
Vs: Kolme tietä.
« Vastaus #2 : 05.09.2009 19:41:51 »
Siis tähän on tulossa jatkoa? No sitten pian kans tää oli meinaan hyvä ehkä vähän lyhyt mut sai aikaan halun saada tietää lisää. ;)
Ois myös kiva lukea sun ajatuksia noista kolmesta siskoksesta ku oon itekii kirjottelemassa niistä. :)
Zzz...ZZzzZ..

Fiorella

  • ***
  • Viestejä: 5 726
  • Hyvän tuulen kotisatama
    • https://archiveofourown.org/users/Fiorelle
Vs: Kolme tietä.
« Vastaus #3 : 12.09.2009 23:35:39 »
Ensimmäiseksi ficiksi tämä on oikein hyvä, erittäin onnistunut aloitus tulevalle ficciurallesi, sanoisin! :D Mustan sisarukset kiinnostavat aina ja erilaisia tulkintoja on ilo lukea.

Tässä on aika paljon sisennyksiä, kuten ehkä huomaat itsekin. Ihan jokaista lausetta ei tarvitse aloittaa uudelta riviltä. Myös isoja kirjaimia kannattaa käyttää säästellen, viesti tulee kyllä perille kevyemminkin. Nämä ovat vain pikku huomioita, pohja on toimiva ja jätit tarinan lopetuksen kiinnostavaksi, niin että lukija jää miettimään mitä seuraavaksi tapahtuu.

Lainaus
Androemedasta tuntui, ettei hän ollut pettänyt vertaan tai “säätyään”, vaan sisaruksensa.
Oikein hieno kohta ja hyvä huomio!

Jatkoa olen minäkin utelias näkemään. :)

I´m kind and caring Hufflepuff!
~ Iltakävelylle Fiorellan ficcitarhaan? ~

Belsissa

  • Ikiunelmoija
  • ***
  • Viestejä: 760
    • Arcane Inspiration - blogini
Vs: Kolme tietä.
« Vastaus #4 : 17.09.2009 21:42:19 »
Ficin idea oli mielenkiintoinen.

Virheitä löytyi kuitenkin aikamoinen kasa, joten suosittelisin tarkistamaan osan läpi vielä kerran. Myös kerrontaan voisit kiinnittää huomiota, sillä se tökkii aikalailla. Kuvailuakin on minimaallisesti ja sitä olisi syytä lisätä tulevien osien myötä, että lukija pääsisi paremmin kiinni hahmojen sisäiseen maailmaan, nyt teksti nimittäin on hyvin pintapuolista. Pyri kuvailemaan maisemaa, jossa henkilö sillä hetkellä on, mitä tämä ajattelee ja tuntee, sekä suhtautumista muihin ihmisiin, myös pienet yksityiskohdat ovat kiinnostavia.

Henkilöt sen sijaan olit toteuttanut hyvin ja he käyttäytyivät juuri niin kuin olisi voinut olettaakin. Pidän myös ficin ideasta, kuten jo mainitsin ja todennäköisesti tulen lukemaan jatkoakin, vaikka siinä voi kestää aikaa, kun on niin paljon muita kiireitä.

Toivottavasti et nyt aivan masennu kommenttini negatiivisesta osasta, sillä ei tämä kuitenkaan mikään huono ollut. Kirjoittamalla kehittyy.  ;)
Arcane Inspiration - lifestyleblogini
Virvatulilaulu - kirjallisuusblogini