Kirjoittaja Aihe: Sly Cooper: Suhdekiemuroiden villi länsi, S, Sly/Carmelita/Tennessee, oneshot  (Luettu 1908 kertaa)

Maissinaksu

  • Trubaduuri
  • ***
  • Viestejä: 3 133
  • Kurlun murlun
Ficin nimi: Suhdekiemuroiden villi länsi
Kirjoittaja: Minä taas
Fandom: Sly Cooper
Ikäraja: S
Genre: Draamaa ja romanssia
Paritus: Sly/Carmelita, myös pieni Tennessee/Carmelita

Summary: Vain kuolleen ruumiinsa yli hän katsoisi sivusta, kun Carmelita kipittäisi hänen esi-isänsä kanssa kahdestaan yhtään mihinkään pimeän tultua.

A/N: Hahah, mustasukkainen Sly on mahtava. ;D Kuten otsikostakin voi päätellä, ficci sijoittuu Sly 4:n toiseen maahan ja mukana on tietenkin ihastuttava Tennessee. Slyn ja Carmelitan suhdeongelmat on aina ajankohtainen aihe, mutta neljännessä pelissä oman kiintoisan lisämausteensa mukaan soppaan toi Carmelitan halu tehdä ex-poikakaverinsa mustasukkaiseksi. Pitihän siitä teemasta ainakin yksi tarina kirjoittaa keskellä kiireistä koulukevättä. Ou mään.


***



Sly kohotti katseensa vuoden 1883 sanomalehdestä astioiden kilistelyn käytyä äänekkäämmäksi. Bentley kasasi pyöreälle puupöydälle joukon erivärisiä kuppeja ja viritteli samalla vedenkeitintään.

”Tarvitsetko apua jossain?”

Bentley pudisti päätään hyräilynsä lomassa. ”Näin yksinkertainen homma hoituu aivan käden käänteessä, vaikkakin keittimen kanssa jouduin hieman soveltamaan. Jos kuitenkin haluat olla avuksi, voit etsiä teetä.”

Sly taitteli lehden pöydälle ja ponkaisi tuolista mielissään jostain aktiviteetista. Teepussien etsiminen ei käynyt niin yksinkertaisesti kuin kotona Pariisissa, mutta onneksi Bentley vaati edes jonkinasteisen järjestyksen säilyttämistä matkatavaroiden kanssa. Slylta kesti viitisen minuuttia löytää etsimänsä Murrayn pakettiauton uumenista.

”Nämä hupenevat tiuhaan”, Sly totesi laskiessaan pienen pahvipakkauksen sisällön.

”Sitten hankitaan lisää”, Bentley virkkoi. ”Tietysti jos olisimme olleet fiksuja, olisimme tuoneet mukanamme jotain hyvää teetä Rioichin ajalta.”

”Ei siinä tohinassa ehtinyt paljon teetä ajatella.”

”Aina on aikaa teelle!” Murray osallistui keskusteluun saavuttuaan juuri paikalle. ”Joko se on valmista?”

”Hetki menee vielä”, Bentley sanoi keitintä tutkaillen. Sly asetti teepussit kuppien viereen ja ohikiitävän hetken ihmetteli, miksi niitä oli viisi tavallisen kolmen sijaan. Sitten hän taas muisti, missä he olivat, ja missä seurueessa.

”Onko Carmelitaa muuten näkynyt?” Sly kysyi huolettomuutta tavoittelevaan sävyyn samalla kun tajusi, ettei Tennesseekään ollut paikalla. Hän oli uppoutunut vanhaan sanomalehteen niin tyystin, ettei ollut kiinnittänyt huomiota ympäristöönsä viimeiseen puoleen tuntiin.

”Ei vähään aikaan”, tuumasi Bentley.

”Meni varmaankin ulos Tennesseen kanssa”, Murray sanoi olkiaan kohauttaen. Slyn niskakarvat nousivat pystyyn välittömästi.

”Siis... ulos”, hän tarkensi epäluuloisena. ”Niin kuin ulos-ulos?”

”Eivät he ainakaan täällä sisällä ole”, Murray huomautti ilmeisestikään hoksaamatta, mitä hän ajoi takaa. ”Ehkä he kiipesivät katolle.”

”Aha.” Sly istui pahantuulisena takaisin pöydän ääreen. Hän aisti, kuinka Bentley loi häneen katseen kulmiensa alta antaen ymmärtää, että kenties hän suhtautui kukaties ilmiselvän viattomaan asiaan vähän turhan kiivaasti. Mielenosoituksellisesti Sly tarttui taas sanomalehteen, muttei kyennyt keskittymään ajatusten pyöriessä ihan muualla. Kymmenen minuutin teeskentelyn jälkeen hänelle lopulta riitti ja hän marssi ovelle mitään sanomatta.

”Tee on valmista tuota pikaa”, Bentley kommentoi muina miehinä kohottamatta katsettaan keittimestä.

”Onko meillä vielä keksejä?”

Murrayn ääni vaimentui mutinaksi, kun Sly astui mukavan raikkaaseen iltailmaan. Aurinko loi laskiessaan purppuraisia säteitä horisonttiin ja pienessä kaupungissa vallitsi kerrankin rauhallinen tunnelma huolimatta sen uudesta idioottisheriffistä. Villi länsi oli kokonaisuudessaan ajateltuna oikein viehättävä.

Maisemien ihailu loppui varsin pian, kun Sly taas muisti miksi oli alun perin ulos tömistellyt. Kuulosti todella siltä, että piilopaikan harjakatolla puheltiin jotain. Hiirenhiljaa Sly alkoi kiivetä tikkaita ja pysähtyi hetkeksi kuuntelemaan.

”...eihän se tietty liikkuvaa maalia piekse, mutta on hauskaa kuin mikä”, Tennesseen ärsyttävän hilpeä ääni selitti.

”Perinteiset maalitaulut ovat minulle tutumpia”, Carmelita vastasi hymähtäen. ”En ole koskaan kokeillut tölkkien ampumista.”

”Ouuh, no siinä olet menettänyt paljon!” Tennessee totesi. ”Minä tiedän muuten yhden loistavan paikan sitä varten. Pimeän tultua siellä on tyystin autiota, hiiriäkään ei pyöri siellä. Miten olisi?”

”Kuulostaa hyvältä”, Sly kuuli Carmelitan iloisen vastauksen.

Kuulosti ehdottoman karsealta, mikäli Slylta kysyttiin. Vain kuolleen ruumiinsa yli hän katsoisi sivusta, kun Carmelita kipittäisi hänen esi-isänsä kanssa kahdestaan yhtään mihinkään pimeän tultua. Hän rykäisi kuuluvasti ilmoittaen olevansa läsnä ja nousi katolle kiukun savu miltei korvista nousten.

”Terve!” Tennessee huikkasi. Sly nyökkäsi teennäisen pirteästi ja tunsi järeää halua motata tätä päin naamaa. Carmelita ei näyttänyt vähääkään ilahtuneelta hänen liityttyään seuraan. Viime päivinä Sly oli saanut osakseen niin paljon tympäisevää kyräilyä, ettei se hetkauttanut yhtään.

”Mitä sinä haluat?”

”Bentley keittelee teetä”, Sly sanoi hampaitaan kiristellen. ”Että jos vain millään maltatte keskeyttää kiihkeän juttutuokionne.”

”No ilman muuta! Hän varmasti arvostaa pientä apua”, Carmelita kivahti, nousi raivoisan ketterästi ylös ja marssi kohti katolle vieviä tikapuita, joiden edessä Sly parasta aikaa seisoskeli. ”Väistä.”

”Väistä itse”, Sly äyskähti takaisin.

Lopputuloksena kumpikaan ei siirtynyt, vaan heidän olkavartensa törmäsivät tarkoituksellisen kipakasti Carmelitan poistuessa paikalta.

”Oho, ukkospilviä paratiisissa?”

Sly lampsi esi-isänsä viereen ja rojahti vihaisesti alas. ”On sinullakin pokkaa. Tuo lirkuttelusi ei ainakaan auta mitään.”

”Mikä lirkuttelu?” Tennessee kurtisti kulmiaan ja kaivoi taskustaan tulitikkuaskin.

”Voit lakata esittämästä tyhmää”, Sly ärähti.

Tennessee sytytti sätkän ja puhalsi savupilven suupielestään. ”Minua ei sanota tyhmäksi ilman hyviä perusteluja, poju”, tämä sanoi asiallisesti. ”Jos kuitenkin puhut Carmelita-neidistä, haukut vähän väärää puuta.”

”Vaikea uskoa.”

”Usko mitä huvittaa”, Tennessee sanoi olkiaan kohauttaen.

”Ai jaa, mitä tuo äskeinen soopa sitten oli? Kuulostaa minusta vähintäänkin epäilyttävältä, että olet viemässä häntä suojaisaan paikkaan pimeällä muka tölkkejä ammuskelemaan”, Sly sanoi piikikkäästi.

”Sen kuin liityt seuraan, poju!”

”Ihan vain tiedoksi, Kid, Carmelita on varattu”, Sly töksäytti suoraan ja onnistui kuulostamaan lapsellisemmalta kuin oli aikonut.

Tennessee imaisi sätkäänsä ja katsahti häntä ärsyttävän huvittuneesti. ”Eipä se ihan siltä näytä.”

”Ihan sama miltä se näyttää.”

”Minusta Carmelita-neiti vaikuttaa sellaiselta, joka osaa itse määritellä kenen kanssa liikkuu kimpassa”, Tennessee tuumasi koppavasti. ”Järin vetävä mimmi, ei voi muuta sanoa.”

Veri kiehahti kohisten Slyn korvissa. ”Nyt ne jarrut pohjaan.”

”Tiedätkö hei mitä, mustasukkaisuus ei sovi sinulle”, Tennessee hymähti puhaltaessaan savurenkaan. ”En tiedä hölkäsen pöläystä siitä sinun ajan maailmanmenosta, mutta taidatte kaikki olla aika tiukkapipoista sakkia.”

”No en minä ainakaan katso vain hölmönä vierestä, kun esi-isäni kieputtaa tyttöystäväni pikkusormensa ympäri.”

”Kuulostipa hämärältä”, Tennessee sanoi kulmiaan kurtistaen ja kääntyi sitten häntä kohti. ”Kuule, jos se sinun päiväsi pelastaa, niin tiedoksi vain, että minä en ole kiinnostunut hänestä siinä mielessä”, Tennessee sanoi yllättävän rennosti ottaen huomioon, että Sly itse oli täysin räjähdysvalmiina. Tämä ei kai pitänyt häntä millään tavalla uhkaavana.

”Hienoa!” Sly sanoi purevasti ja jätti noteeraamatta esi-isänsä säälivän silmäyksen.

”En tiedä minkä sortin kiemuroita oikein kuvittelet nupissasi, mutta täällä päin tavallinen kohteliaisuus ja teerenpeli ovat kaksi eri juttua. Neitokaisille vain katsos täytyy näyttää se parempi puoli.”

”Joo, Carmelita tosiaan väittää sinua herrasmieheksi”, Sly tuhahti. Tennessee hymähti itsetyytyväisenä.

”Tämä on tuttua huttua. Jostain syystä minulla on tapana saada poikakaverit varuilleen noin niin kuin lähtökohtaisesti. Tai entiset poikakaverit”, tämä lisäsi ja Sly huokaisi närkästyneenä.

”Se nyt on vähän epäselvää ja sekavaa.”

”Mitä sitten tapahtui?” Tennessee kysäisi viattomasti ja tumppasi sätkäntynkänsä. Sly ei ollut aluksi varma, halusiko mainita asiasta enempää. Tilanne oli täynnä solmuja jo hänen omassa päässään, mutta samalla hän tunsi vastustamatonta tarvetta avata tilannetta vaihteeksi jollekin muullekin kuin Bentleylle tai Murraylle.

”Meillä nyt on hiukan ammatillisia erimielisyyksiä”, Sly muotoili naurettavan yksinkertaistaen.

”Aivan joo, Carmelita-neitihän on jonkinlainen sheriffi”, Tennessee hymähti. ”Tarkastaja, mitä se sitten käytännössä meinaakin. Mutta kai hän nyt tiesi mihin ryhtyi, kun alkoi sinun kanssasi roikkua?”

Sly oli purskahtaa nauruun. ”Tuskinpa vain. Siinä oli kaikki katastrofin ainekset valmiiksi nätissä kasassa. Vielä viikko sitten hän luuli minun kärsivän muistinmenetyksestä ja että olin unohtanut kaiken Cooperin perintöön liittyvän, ylipäätään kaiken elämäntyylistäni. Se puolivuotinen yhteiselo sujuikin kauniisti siihen asti, kunnes eteen osui liian herkullinen kohde jättää kääntämättä. Voit arvata loput.”

Tennessee hengähti huuli pyöreänä tarinan päätteeksi. ”Johan on soppa.”

”Ja sitten Carmelita jotenkin päätyi mukaan tähän aikamatkustussirkukseen”, Sly tuumasi. ”Nykytilanne on aika räjähdysaltis.”

”Odotas vielä”, Tennessee sanoi kulmat kurtussa. ”Teeskentelit siis monta kuukautta muistinmenetystä? Miten oikein pystyit siihen?”

”Carmelita sen jutun oikeastaan aloitti, mutta se on toinen tarina. Minä vain heitin vähän bensaa tuleen”, Sly sanoi puolustellen.

”Hän mahtoi saada aika hepulin, kun totuus kävi ilmi”, Tennessee tuumasi. ”Rankkaa.”

”No joo, Carmelitalla on aika hyvä syy vihata minua”, Sly totesi, mutta Tennesseen vilkaisu antoi ymmärtää hänen olevan väärillä jäljillä.

”Poju, ei hän sinua vihaa.”

Sly ehti jo hieman innostua. ”Onko hän sitten sanonut jotain?”

”Se vain näkyy tavasta, jolla hän tiirailee perääsi”, Tennessee hymähti.

”Häijysti mulkoillen?”

”Eääh, hän varmaan vain odottelee sopivaa hetkeä turista.”

”Joo, ja sillä välin näkee kamalasti vaivaa saadakseen minut mustasukkaiseksi”, Slyn oli pakko sanoa ääneen.

”Ota naisista sitten selvää. Jospa hän makselee aiheellisia kalavelkoja, mistä minä tiedän?”

”No jaa...” Sly kohautti olkiaan ja tuli ohimennen ajatelleeksi Neylaa. Se oli jäänyt sangen viattomaksi, mutta oli takuulla ollut tarpeeksi saadakseen Carmelitan hermot kireälle.

”Ongelma”, Tennessee sanoi painokkaasti, ”on joka tapauksessa kokonaan Carmelita-neidin sievässä pääkopassa. Pitäisihän hänen jo hissukseen tajuta sinun olevan Cooper ja se mitä siihen liittyy. ”

Sly kohautti olkiaan alakuloisesti hymyillen. Hän oli jokseenkin mielissään siitä, että Tennessee oli asettunut hänen puolelleen, sikäli mikäli jommankumman näkökohtaa olisi täytynyt puoltaa. ”Ammattiylpeyden suhteen minä ja hän ollaan molemmat aika jyrkkiä.”

”Eikä siinä mitään, minä olen kuolemanvakava”, hänen esi-isänsä virnisti takaisin käsi sydämellä.

Silloin he kuulivat jonkun kiipeävän katolle päättäväisesti tömistellen. Carmelita pisti päänsä esiin tikapuilta ja tutkaili heitä vähän epäluuloisesti ennen kun sai puhekykynsä takaisin. Tämä kai oli odottanut yllättävänsä heidät terävästä käsirysystä tai ainakin kovasanaisesta kukkotappelusta.

”Minä, tuota... Ajattelin vain kertoa, että tee jäähtyy pian. Bentleyn mukaan kannattaa pistää töpinäksi", Carmelita ilmoitti rykäistyään tärkeän kuuloisesti ja laskeutui takaisin alas pidemmittä puheitta.

”Otatko kupin teetä, Tennessee?” Sly kääntyi kohti esi-isäänsä.

”Ehkä toisella kertaa”, tämä sanoi kättään heilauttaen kuin kysymys olisi ollut ohitse verkalleen surraava kimalainen.

”Minulle kyllä maistuu”, Sly hymähti ja venytteli raukeasti noustuaan ylös. ”Kerron sitten myöhemmin, mistä jäit paitsi.”

”Teepä se”, Tennessee tokaisi ja oikaisi selälleen tiilikatolle.

”Ties vaikka Carmelitakin haluaisi vielä kupin kuumaa”, Sly heitti huonon vitsin. Oli aika selkeää, että tämä oli liian käärmeissään edes viihtymään hänen kanssaan samassa tilassa enemmän kuin välttämätöntä. Tennesseekään ei olisi pelannut panoksiaan hänen toteamuksensa varaan, mikäli käheästä naurahduksesta saattoi jotain päätellä.

”Joo-ho-hoo, sopiihan sitä toivoa.”

”Ei hän minua ikuisesti voi vastustaa”, Sly tuumasi omahyväisesti virnistäen. ”Se on nähty aiemminkin.”

”Lykkyä tykö, poju.”
 

« Viimeksi muokattu: 05.02.2018 21:15:54 kirjoittanut Ayudara »
"Harakka."
"Oi kyllä! Krää krää."

Pineapple_Girl

  • puuskupuh
  • ***
  • Viestejä: 174
En osaa oikein muuta sanoa, että pidin tästä.  :D
Does it ever drive you crazy,
just how fast the night changes

Maissinaksu

  • Trubaduuri
  • ***
  • Viestejä: 3 133
  • Kurlun murlun
Mukava kuulla, että pidit tästä, Pineapple_Girl! Kolmiodraama ja mustasukkaisuus ovat aina mielenkiintoista seurattavaa. Niinkin kärsivällinen kaveri kuin Sly on, joskus asioihin pitää puuttua. ;)

- Ayu
"Harakka."
"Oi kyllä! Krää krää."