Kirjoittaja Aihe: Supernatural, Painajaisia (K-11) [Castiel/Dean, fluff&romance]  (Luettu 1926 kertaa)

PurpleHorizon

  • Supernaturalisti
  • ***
  • Viestejä: 131
Kirjoittaja: PurpleHorizon
Nimi: Painajaisia
Fandom: Supernatural
Ikäraja: K-11
Genre: Fluff, romance, angst
Hahmot: Dean/Castiel
Disclaimer: Eipä kuulu minulle.
Summary: Se oli vain painajainen, se ei ollut totta.



Painajaisia


Polttava kuumuus. Raivoava tuska.

Sydäntäraastavat huudot kumpuilivat kallioseinämiä pitkin tummiin syövereihin aivan pohjalle asti. Viiltävä kipu ympäri kehoa raastoi tiensä hitaasti, leikkisästi. Tuskalle ei näkynyt loppua, kun tulenlieskat lipoivat ihoa pitkin. Musertava voima pusersi vartaloa raudanlujalla otteellansa. Henki ei enää kiertänyt.


"Pyydän, ei! Älä tee sitä!"

Castiel havahtui ajatuksistansa kuullessaan matalaa muminaa, joka voimistui koko ajan. Hän nosti päänsä upottavasta tyynystä ja käännähti kyljellensä. Hänen vieressään oleva hahmo liikahteli levottomana. Deanin ohimoa pitkin valui hikikarpaloita, ja metsästäjän naamalla oli tuskainen ilme. Castiel nosti toisen kätensä lämpimän peiton alta. Enkeli painoi sen poikaystävänsä kylmännihkeälle poskelle lohduttavana eleenä. Hän tiesi, että Dean näki painajaisia.

"Ei! Älä tee tätä!"

Deanin valitus yltyi. Castielin teki pahaa katsoa, kuinka toinen piehtaroi sekaisilla lakanoilla epätoivoisena. Hän yritti rauhoitella toista, mutta turhaan. Lempeä äänensävy ei toiminut enää paniikissa olevaan mieheen.

"EI!" Dean parkaisi ja kohosi äkisti istuma-asentoon.

Hänen rintakehänsä kohosi miehen huohottaessa raskaasti, ja Dean tuijotti vauhkona eteenpäin. Miehen vihreät silmät olivat järkytyksestä laajentuneet.

"Dean, se oli vain painajainen. Se ei ollut totta."

Castiel veti pelokkaan miehen kainaloonsa ja halasi häntä tiukasti. Dean kietoi kätensä enkelin paljaan torson ympärille täristen.

"Minä olen tässä. Ei mitään hätää."

Enkelin rauhoittavat sanat saivat Deanin huokaamaan syvään ja tarraamaan tiukemmin. Metsästäjä tasoitteli hengitystänsä. Castiel laski leukansa toisen päälaelle. He olivat tässä asennossa muutaman minuutin ajan täydessä hiljaisuudessa eikä kumpikaan halunnut pilata rikkumatonta hetkeä. Ainoat äänet tyyneyden keskellä olivat huoneen kello ja ohi ajavien autojen hurina.

"Miksi minä en unohda sitä?" Dean kysyi hiljaa mumisten Castielin rintakehää vasten.

Enkeli ei osannut vastata hänelle.

"Dean, minä en tiedä. En tosiaankaan tiedä. Mutta lupaan sen, että unohdat vielä olosi helvetissä"; toisen ääni vakuutteli miestä.

Dean irtaantui syleilystä. Hän kohosi istumaan polviensa päälle sängyn reunalle. Hänen musta t-paitansa oli liimaantunut kiinni ihoon, ja ruskeat hiukset muistuttivat harakanpesää. Dean katseli epäileväisesti enkeliänsä, sillä hänen äänensävyssänsä oli ollut haparointia. Castiel huokaisi raskaasti ravistaen päätänsä.

"Dean, usko minua. Voin vaikka vannoa, että pääset vielä eroon painajaisistasi keinolla millä hyvänsä."

Dean hymyili surulliseen sävyyn ja haroi hiuspehkoansa. Miehen silmät seurailivat vaaleavärityksellisen huoneen piirteitä sohvasta tapettiin. Kevyt huokaisu muistutti häntä huoneessa olevasta toisesta henkilöstä. Hän kääntyi Castielin lohtua antavia kasvoja kohti. Dean kaipasi poikaystävänsä läheisyyttä, joten kumartui suutelemaan toista suoraan suulle. Castiel vastasi suudelmaan ilman turhaa vitkastelua Deanin virnistäessä. Pieni läheisyys auttoi aina.

Castiel tarrasi toisen t-paidan helmaan, jotta pystyisi kiskomaan sen pois. Hän halusi saada lisää, nähdä lisää. Deania se ei haitannut yhtään. Mies työnsi enkelinsä sängylle selälleen nousten hänen päälle hajareisin.

"Ehkä olet oikeassa. Ehkä minä unohdan painajaiseni, mutta vain jos olet vierelläni", Dean totesi hiljaa Castielille, joka tuijotti miestä.

"Älä murehdi sitä nyt. Meillä on parempaakin tekemistä."

Dean rakasti sitä, kun Castiel puhui hänelle tuolla tavalla. Siinä oli vain jotain kiihottavaa, kun Castiel otti ohjat käsiinsä. Pidemmittä puheitta metsästäjä kuroi heidän välimatkansa umpeen painamalla itsensä tiukemmin toiseen.

"Cas, sinähän tiedät, että rakastan sinua."

Deanin ei olisi tarvinnut sanoa mitään, sillä Castiel tiesi kyllä toisen tunteet. Enkeli hymyili valkoisilla hampaillansa mysteeristä hymyänsä rakastajalleen, poikaystävälleen. Dean oli vielä sanomassa jotain, mutta Castiel esti sanat painamalla sormensa toisen turvonneille huulille.

"Älä sano mitään. Emmehän halua pilata tunnelmaa."

Dean naurahti enkelin lausahdukselle ja oli jo täysin unohtanut aikaisemmat huolensa.



"If someone thinks that love and peace is a cliche that must have been left behind in the Sixties, that's his problem. Love and peace are eternal."
~John Lennon

« Viimeksi muokattu: 26.04.2014 17:08:23 kirjoittanut PurpleHorizon »

Liliandil

  • Vieras
Vs: Painajaisia, K-11
« Vastaus #1 : 05.02.2011 03:24:24 »
Ensimmäinen kommentoija, mitä häh? :o

Hauskaa kerrontaa, pysyin kärryillä, kaksikon keskinäiset tunteet ei ollu pahalla tavalla liian imeliä ;)
Dean/Castiel on niin <3!

PurpleHorizon

  • Supernaturalisti
  • ***
  • Viestejä: 131
Vs: Painajaisia, K-11
« Vastaus #2 : 05.02.2011 06:19:22 »
Kiitoksia, Liliandil. =)

Todellakin, eka kommentti ;DD Mukava saada kommentti tähän, sillä luulin ettei kukaan viitsi kommentoida. Ja Dean/Castiel on aivan mahtava paritus, suorastaan ihana! ;D