Aah olipa tämä tunnelmallinen ja jotenkin herkkä! Huomasin uusissa viesteissä sun Remus/Luna-fikin ja hämmennyin pariskunnasta kohtuullisen paljon, niin jotenkin sitten päädyin lukemaan tämän Remus/Neville-fikin, jonka pariskunta myös hämmentää mutta on mulle ehkä astetta helpommin lähestyttävä. Odotin tosi mielenkiinnolla että miten kirjoitat heidät ja miten erityisesti ikäero ja vanha opettajuus näkyy tässä. Ja ihan jo ennen tän lukemistakin pystyn kyllä kuvittelemaan Remus/Nevillessä toimivaksi esimerkiksi sen, että molemmat on vähän sellaisia sivustaseuraaja-hahmoja isoissa tarinoissa ja omissa ystäväpiireissään, ja jollain tapaa varovaisia ehkä elämässä.
Mutta siis, tykkäsin tästä todella paljon! Tarinan nimi on ihana, tuntuu siltä että se sijoittaa tämän ihmissuhteen tähän tiettyyn paikkaan, ja samalla siinä tuntuu ikä- ja asemaero, joka on tässä niin kiehtova. Sitten ilahduin vielä entisestään, kun kävi ilmi, että "professorin talo" ei olekaan Nevillen tapa nimittää Remuksen taloa - mikä antaisi ymmärtää, että Neville ajattelee Remuksen mielessään professoriksi - vaan talon ihan virallinen nimi, joka kuitenkin kietoutuu herkullisesti siihen Remuksen opettaja-asemaan Nevillen elämässä.
Räsymatot torjuvat kylmää jonkin verran, mutta parhaiten viileyteen tehoaa teekuppi käsien välissä. Remus kaataa lasiseen teekannuun kuumaa vettä, joka saa teenlehtien ja appelsiininpalojen sekoituksen pyörteilemään ja laskeutumaan lopulta pohjalle.
Tässä tarinassahan on tosi paljon rauhallista, pysähtyvää mutta ei kuitenkaan mitenkään jämähtävää yksityiskohtien kuvailua. Tässä yllä lainatussa kohdassa ihailin sitä, että ensin vain mainitaan teekuppi ja teenjuonti, mutta sitten siitä ei heti mennäkään eteenpäin, vaan pysähdytään katsomaan tarkemmin sitä tilannetta, ja kuvaat tässä tosi luontevan ja uskottavan oloisesti tuota veden kaatamista teekuppiin ja teelehtien sekoittumista vedessä, näin tämän mielessäni. Tällaisista kohdista tulee ikään kuin rauhallinen tahti tarinalle, just sellainen arjen hetkiin pysähtyvä, ja lukijana myös tavallaan pääsee sen arjen sisään ihan eri tavalla kuin jos kuvailussa ei olisi tällaisia, kun voi mielessään nähdä hetkien yksityiskohtiakin, kuten noita pyörteileviä teenlehtiä.
Hetken on taas hiljaista, tee höyryää ja Neville sekoittaa sitä, vaikka sokeria ei ole, eikä maitoakaan.
Tässä ihastun tuohon miten toiminta ikään kuin kantaa tunnetta. Se yksinkertainen ele, että Neville sekoittaa teetä vaikka teessä ei oikeastaan ole mitään sekoitettavaa, tuntuu ilmentävän tilanteesta jotain tunnetta jonka lukijana aistii ehkä jopa vahvemmin kuin jos olisit sanoittanut sen tunteen suoraan lukijalle. Tässä tarinassa oli kyllä kauttaaltaan ihanaa se, miten tunteita ei sanoiteta suoraan mutta ne jotenkin välittyvät silti, tai ehkä ne rakennetaan tekstin tasolla aika pienillä asioilla - kuten tässä kohdassa - ja sitten lukija saa rakentaa ne mielessään.
Allekirjoitusta ei ole, mutta Neville tuntee opettajansa käsialan ilmankin.
Tässä taas tykkään tämän tosi yksinkertaisen lausahduksen intiimiydestä, tai siis siitä miten se paljastaa jotain intiimiä Remuksen ja Nevillen väleistä, vaikka mitään ei ole vielä tapahtunutkaan. Ja ylipäänsäkin pidän siitä, miten tavallaan hitaasti ja pienillä asioilla rakennat tässä heidän suhdettaan.
Remus laittaa kätensä hänen kätensä päälle ja puristaa. Se antaa toivoa, että hän vielä jonakin päivänä jaksaa lähteä, mutta samaan aikaan jokin kosketuksessa sanoo älä mene, älä jätä minua, minä...
Neville ei uskalla ajatella loppuun, pitelee vain kiinni Remuksen kädestä, kiintopisteestään, joka pitää hänet pinnalla. Siinä hetkessä kaikki on oikein, asettunut uomiinsa, eikä Neville osaa miettiä seurauksia, kun hän eteisessä halaa Remusta tavallista pidempään.
Tässä taas oli jo tosi paljon sitä intiimiyttä ja tulevan suhteen rakentamista, vaikka tää onkin tavallaan myös hyvin herkkä kohta jossa ei kuitenkaan varsinaisesti vielä tehdä juuri mitään. Mutta siis tuo Remuksen käsi Nevillen käden päällä tuntuu tavallaan tosi rohkealta, tavallaan jopa pöyristyttävän rohkealta - Remus on kuitenkin huomattavan paljon vanhempi, ja varmaan kuitenkin tiedostaa, että tuo ele kantaa muutakin sisältöä kuin ihan vaan entisen oppilaan tsemppaamista ja ystävän tukemista. Sitten tuo Nevillen pysähtynyt ajatus, "minä..." vihjaa siihen että ajatukset kieppuvat, ja sen mainitseminen, että Neville ei uskalla ajatella loppuun, ja sitten vielä lopussa tuo maininta, että Neville ei osaa miettiä seurauksia, kun halaa Remusta tavallista pitempään - mä luen tätä sillä tavalla, että tässä ikään kuin tunnustellaan molemmin puolin sitä, mitä voisi olla, ja toisaalta kuitenkin ehkä tiedostetaan se ikäero ja muut asiat. Tai voihan olla, että molemmat vaan yksinkertaisesti pelkäävät tulevansa torjutuksi, tai eivät esimerkiksi vielä tiedä omia tunteitaan - mä ehkä luen tätä tuon ikä- ja asetelmaeron kautta sen takia, että se kiinnostaa mua tässä parissa niin paljon.
Mun mielestä myös aikatasot toimivat tässä tosi hyvin, se miten välillä pysähdyt kuvailussa hetkiin ja siitä tulee todella rauhallinen fiilis tarinaan, mutta toisaalta sitten kun nyt äsken rupesin miettimään Remuksen ja Nevillen suhteen kehittymistä, siihenhän meni loppujen lopuksi paljon aikaa, ja se aika kulki jotenkin huomaamatta tässä tarinassa eikä tähän tullut yhtään sellaista tunnetta, että tässä mennään ajassa nopeasti eteenpäin, vaikka koko tarinan tasolla tavallaan mentiinkin. Ehkä tässä ei ollut hirveästi sellaista "keskivauhdilla" etenevää kerrontaa, vaan tavallaan tarkasteltiin vähän kauempaa ja toisaalta mentiin ajassa luontevasti eteenpäin silloin kun tarvitsi ja toisaalta sitten taas pysähdyttiin yksittäisiin hetkiin ja ne otettiin rauhallisesti, mistä tuli se rauhan tunne koko tarinaan?
Ihanaa kun kirjoitit tämän, ja ihanaa kun puolivahingossa päädyin lukemaan tämän! Tää fikki onnistui kyllä myymään ajatuksen Remus/Nevillestä mulle, ja tykkään kovasti siitä miten herkästi tässä käsitellään sitä ikäeroa ynnä muuta mutta kuitenkin niin, että ainakin minä pystyn lukemaan ne iaheet sieltä, kun nimenomaan itse luen tätä niillä silmälaseilla. Ai että. Onneksi oot kirjoittanut näistä useamman tarinan, niin voin lukea että kuinka tulevaisuudessa käy!