Nimi - Äklömakeaa täytekakkua
Kirjoittaja - Vilna
Ikäraja - S

Paritus - James Potter/Lily Evans
Tyylilaji - söpöstely pienellä huumorilla
Sanamäärä - 488 / ficlet

Tiivistelmä - “Onko tämä sinunkin mielestäsi ihan helvetin kiusallista?” Lily kysyy hetken päästä ja haukkaa sievästi palan höttöisestä kuppikakusta.

Kirjoittajalta: Tämä on lähinnä kirjoitettu täytteeksi sataseen, mutta myös nostalgiasyistä! Ensimmäinen fikki, jonka ikinä luin ja myöhemmin kirjoitin oli James/Lilyä. :') Sittemmin aloin lukemaan muista parituksista (erityisesti Harry/Dracoa) ja hahmoista ja sille tielle olen jäänyt. Oli hauska palata juurilleni pieneksi hetkeksi. ♥

FF100 (Sydän)

---

Matami Puddifootin kahvilassa on kuuma, Lilyllä on päällä hennon vaaleanpunainen paita, jossa on avonainen kaula-aukko, ja Jamesia jännittää niin helvetisti että hän on hermostuksissaan juonut niin monta lasia vettä, että on käynyt vessassa treffien aikana jo kolme kertaa.

Lilyn kasvoilla on sievä hymy, kun James palaa jälleen kerran takaisin pöytään tarkistettuaan neljä kertaa, että housujen vetoketju on varmasti kiinni. Hänen kätensä hikoilevat ja tärisevät ja hän läikyttää teetä pöydälle, kun lisää siihen pari sokeripalaa liikaa. Lilyn kulmakarvat kohoavat hänen punaisen otsatukkansa alle, kun James karaisee kurkkuaan jälleen kerran ja korjaa ryhtiään.

He eivät ole puhuneet mitään viiteentoista minuuttiin, jos ei lasketa Jamesin kysymystä siitä, että mitä huispausjoukkuetta Lily kannattaa tai Lilyn kyselyä Jamesin Tylypahkan jälkeisistä suunnitelmista - molemmat kysymyksiä, joihin kumpikin tietää jo toistensa vastaukset. (Henkipään harpyijat ja aurorikoulutus).

“Onko tämä sinunkin mielestäsi ihan helvetin kiusallista?” Lily kysyy hetken päästä ja haukkaa sievästi palan höttöisestä kuppikakusta. Se jättää jälkeensä pinkkiä kuorrutetta hänen ylähuulelleen, ja James tuijottaa tätä kauemmin kuin hänen oli tarkoitus.

“Mitä?” hän kysyy ja pudistaa päätään. Hänellä ei ole mitään hajua, mitä Lily juuri kysyi häneltä. “Aa, siis joo on.”

Lily huokaisee ja vaikuttaa pettyneeltä. ”Ehkä tämä oli sittenkin huono ajatus”, hän sanoo sitten ja katsoo ulos ikkunasta Tylyahon kevättä.

Merlin sentään, kun Lily on ihan hemmetin kaunis, Jamesia ihan heikottaa. Hyvät tissit, tulensyömät hiukset ja niin nätit vihreät kuurasilmät - hitto vie kun James on yksi onnenpekka.

“Joo”, James sanoo. “Niinpä.”

Lily tuijottaa häntä silmät palaen. “Miksi sinä sitten edes pyysit minua tänne?” hän puuskahtaa ja luo Jamesiin hieman katkeran katseen, mikä saa Jamesin räpyttelemään silmiään.

“Ai mitä?” hän kysyy niin hölmönä, että Lilyn terävä katse pehmentyy heti.

Tämä naurahtaa, silmäkulmat siristyvät ja suupielet kaartuvat suloiseen hymyyn. James räpyttelee uudelleen, sydän paukuttaen kuin rumpu hänen rintalastansa alla.

“Hömelö,” Lily hymähtää. Hänen ylähuulellaan on vieläkin sitä kuppikakun kuorrutetta ja James haluaisi vähän pussata sen pois. Ei sillä, että hän uskaltaisi. Ilman lupaa siis.

Jamesin posket punehtuvat omenanvärisiksi. “Minua jännittää ihan helkkaristi”, hän myöntää nolona.

Lily on hetken aikaa hiljaa. “Niin minuakin”, hän vastaa sitten pehmeästi, ja James tuntee olonsa heti vähän paremmaksi, mutta osin myös hämmentyneeksi.

“Tykkään sinusta”, Lily jatkaa katsomatta Jamesia silmiin. “Ihan liian paljon.”

James hymyilee Lilylle niin leveästi, että nyt on jo tämän vuoro punehtua. Lily on syötävän söpö punastuessaan, ja se saa Jamesin hymyn laajentumaan entisestään.

“Luulin, että vihaat minua”, James kiusoittelee, ja Lily potkaisee hänen säärtään pöydän alla niin lujaa, että James älähtää ääneen.

“Tiedät, että en ole ikinä vihannut sinua”, Lily sanoo silmien pyöräytyksen kera, ja varastaa Jamesin lautaselta palan äklömakeaa täytekakkua.

“Hyvä”, James nauraa.
“Hyvä”, Lily toistaa kuivakasti suu täynnä suklaata ja kermavaahtoa.

Lilyn katseessa loistaa tasainen lempeys, kun James kurottaa kätensä pöydän yli ja kiepauttaa sen Lilyn oman ympärille. Lilyllä on hänen paitansa väriin sopivat pitkät pyöreäpäiset kynnet, ja James tuijottaa niitä vähän aikaa, kun Lily tuo toisen kätensä Jamesin kämmenselän päälle ja puristaa hellästi.

“Mentäisiinkö sittenkin kaljalle?” Lily ehdottaa sitten, ja James nyökkää niin nopeasti, että on katkaista kaulansa.

Voin niin hyvin kuvitella Percyn teekupposen kanssa ja vaahtokylvyssä aamusta nauttimassa Oliverin haliminen oli söpöä, mutta haggispusua juoksisin minäkin karkuun! Ehkäpä Oliver kävi pesemässä hampaansa ja suloinen aamu sai jatkua muissa merkeissä kiitos, tämä oli söpö palanen!

Rakastan kirje- ja tekstaritarinoita eikä tämä ollut poikkeus! Näistä pikku pätkistä tuli paljon ilmi ja voin vain kuvitella, miten ihana jälleennäkeminen vikan kirjeen keskeytti<3 kiitos, olipa kiva lukea!

Fandom: Supernatural
Ikäraja: K-11
Tyylilaji: köykäinen huumori
Hahmot: Sam & Dean
Haasteet: Spurttiraapale VI ja Inspiraatiorohtoja

Rohto:



A/N: No niin! Uusi fandomin valloitus. Supernatural on minulle hyvin rakas sarja ja tulin sen viime syksynä katsoneeksi vihdoin loppuun. Olenkin sitä katsellut siitä lähtien vähän sieltä sun täältä. Ja olen monesti miettinyt ficcaavani, mutta en ole oikein uskaltanut. Joten tämä nyt on tämmöinen höpsöttelyjuttu.

---

Totta kai ihmissusi juoksi metsään iltapimeällä. Ja tietenkin, tietenkin alkoi sataa. Muutenhan kaikki olisi ollut liian helppoa. Eikä mikään ollut helppoa, kun oli Winchester. Deanin ja hänen veljensä elämä oli yksi kosminen vitsi. Joku takuulla nauroi ja kovaa katsellessaan heidän räpiköintiään päivästä toiseen.

Dean oli litimärkä ja kiukkuinen. Dean pyyhki sateesta märkiä kasvojaan ja yritti nähdä jotain taskulamppunsa valossa, mutta tuuli heitti sateen jatkuvasti hänen silmilleen. Dean oli jo kerran kävellyt puuta päin. Hänen ylpeytensä oli pahasti kolhiintunut.

”Tämä on toivotonta”, Dean murahti vartin etsinnän jälkeen. Vihmova sade ja pimeys olivat liikaa lampusta huolimatta.

”Hän pääsee pakoon, jos nyt luovutamme”, Sam muistutti, mutta hänenkin äänensä oli synkkä ja lannistunut.

”Perhana”, Dean kirosi ja jatkoi ajojahtia. ”En usko, että saamme häntä kiinni, ellei hän tahdo niin.”

Sam ei vastannut. Dean kääntyi katsomaan. Hänen vatsassaan muljahti. Sam ei ollut enää hänen vieressään. Dean pälyili ympärilleen ja yritti nähdä Samin valtavan varjon. Sen ei luulisi olevan vaikeaa, mutta Deanin pitkätukkaisesta hujoppihipistä ei näkynyt jälkeäkään.

”Perhana”, Dean kirosi taas. Murhanhimoisen ihmissuden lisäksi Deanin täytyi löytää vielä hortoileva veljensäkin. Tänään ei todellakaan ollut hänen päivänsä.

Dean yritti kuulostella, mutta hän kuuli vain sateen ropinan lehtiä vasten. Sitten äkkiä viistosti vasemmalta kuului kolme laukausta. Dean ei ajatellut mitään. Hän vain ryntäsi sinne, mistä laukaukset olivat kuuluneet ja karjui kurkku suorana:

”SAMMY!”

”Täällä”, hänen veljensä vastasi. Dean saapui pienelle metsäpurolle, johon heidän jahtaamansa ihmissusi oli lyyhistynyt.

”Miten sinä tuossa onnistuit?” Dean pällisteli. Sam näytti harmistuneelta.

”Tiedätkö, olen ihan yhtä metsästäjä kuin sinäkin olet”, Sam nurisi.

”Ja vitut olet.”

Sam huokaisi tuskastuneena ja osoitti puroa.

”Kuulin hänen loiskuttelevan”, Sam sanoi. Dean nyökkäsi. Samilla oli käynyt vain tuuri.

”Hyvin tehty”, Dean kuitenkin kehaisi, koska hän oli kypsä ja kannustava isoveli. Sam näytti heti hiukan iloisemmalta.

”Mitä ruumiille tehdään?” Sam kysyi.

”Jätetään tänne”, Dean murahti. Häntä ei huvittanut haudankaivuu kaatosateessa. Dean kääntyi mennäkseen ja törmäsi taas puuhun. Mies vannoi, että ne vain ilmestyivät tyhjästä hänen eteensä. Dean kuuli tirskuntaa takaansa.

”Turpa kiinni, Sam tai jätän sinutkin tänne!” Dean uhkaili.

He jättivät metsän ja ihmissuden raadon taakseen. Ja tietysti he tulivat kastelleeksi Impalan nahkapenkit. Dean ei ollut iloinen.

---

Kommenttikampanjasta hei!

Tämä on tosi mielenkiintoinen, pidin Nikolaista selkienä ja myös Elnasta. Alvar ja Edvard vaikuttavat toisiaan tasapainottavilta veljeksiltä, vaikka Edvard joutuukin vähän kärsimään ujoutensa vuoksi, kun ei saa sanotuksi tykkäävänsä Nikolaista, vaikka tämän kanssa olo ei ole mitenkään vakavaa Alvarille. Jännä nähdä mihin paritukset kehittyvät, pääsevätkö Edvard ja Nikolai arkoja keskustelutuokioita pidemmälle vai viekö Alvar rohkeammalla lähestymistavallaan pidemmän korren. Tunnelman ja maailman kuvaus on sulla tosi hienoa.

Kiva, kun kirjoitat

-Kel