Katumuskyyneliä (S, Parvati&Lavender)

[Vanilje]

Nimi: Katumuskyyneliä
Kirjoittaja: Vanilje
Ikäraja: Sallittu
Genre: drama, fluff, pienen pieni ripaus angstia
Henkilöt/paritus: Parvati&Lavender (taustalla Ron/Lavender)
Haasteet: Kerää kaikki hahmot (Lavender Brown), Tunne10 (Häpeä), Ficlet300 (082. Ystävä)
Vastuuvapaus: Hahmot ovat Rowlingin, enkä saa tuotoksistani rahallista korvausta.

A/N: Tämä tosiaan on paritukseton ficci ja kertoo Parvatin ja Lavenderin suhteesta sen jälkeen, kun Lavenderille ja Ronille koitti ero. Itselläni oli tästä eräs tietty ajatus kirjoittaessa, mutta toki jokainen saa tehdä omia päätelmiään. Niin ja oikein suuret kiitokset Lilsille ja foxtrotille avusta tämän kanssa! ♥ Ootte myös saaneet miut innostumaan näistä hahmoista, vaikken ennen ole heistä kirjoittanutkaan! Jee. : ) Tämä biisi inspiroi tätä kirjoittaessani (kiitokset Gualle siitä!). Näillä mennään!




Ero Ronista on Lavenderille vaikea. Se sattuu, enemmän kuin edes haluaisi myöntää itselleen, myöntää muille. Hän on vain ärsyyntynyt, pettynyt, vihainenkin. Parvati saattaa kysyä: mikä hätänä, onko kaikki hyvin, mutta Lavender ei vastaa. Tiuskaisee vain että se ei kuulu muille ja kävelee tiehensä. Myöhemmin saattaa miettiä, katuakin, muttei enää sano mitään. Ehkä luo seuraavalla aamiaisella pahoittelevan katseen ystävänsä suuntaan.

Sillä eihän mikään oikeasti ole Parvatin syy. Ei kenenkään muunkaan. Itse hän on sen aiheuttanut, hän on ollut liian kaukana muista Ronin vuoksi. Olisi pitänyt osata ajatella aiemmin. Lavender itse on vain liian pettynyt oikeastaan kaikkeen, eihän nykyään enää mikään tunnu sujuvan. Ei hän muista milloin olisi viimeksi edes hymyillyt aidosti. Hän on täysin hukassa, kun enää ei ole sitä toista vierellä, onko oikeastaan ketään. Kaikki tuntuu liian vieraalta, ei kukaan ymmärrä! Kaikki on vain... tyhjää.

Sisällä on kuitenkin suru, olo tuntuu yksinäiseltä, lohduttomalta. Mutta eihän sitä muille näytetä.

Ja siltikin – öisin Lavender itkee. Istuu nojaten sänkynsä päätyyn, peitto kiedottuna tiukasti ympäri. Kaksi, kolmekin kyyneltä putoaa äänettömästi peiton reunalle. Ihan varovasti vain, parempi ettei kukaan muu tiedä. Ehkä se ei siten satuta muitakaan, ei se lopulta olisi oikein. Vaikka totuus muuta onkin. Sitä vain ei osaa, ymmärrä ajatella.

Nukkuva Parvati havahtuu, ehkä johonkin kummaan tunteeseen, ei itsekään tiedä mitä se lopulta on. Nousee kuitenkin, vilkaisee viereisen sängyn suuntaan. Ja kun silmät tottuvat pimeään, hän huomaa jonkun istuvan. Lavender. Hetken Parvati epäröi, mutta lopulta hivuttaa jalkansa sängyn laidan yli ja astelee ystävänsä luo.

Lavender istuu hiljaa tuijottaen peittoaan. Hän ei oikein tiedä mitä ajatella, toisaalta hän on pahoillaan, mutta häntä myös hävettää, ainakin vähän (eihän kenenkään, edes Parvatin, pitänyt koskaan saada tietää). Varovasti Parvati hivuttautuu istumaan sängylle ystävänsä viereen, toivoen ettei kukaan muu makuusalissa herää. Hetken kumpikin istuu sanomatta sanaakaan, kunnes Lavender ikään kuin värähtää ja kuiskaa hieman itkuisella äänellä: ”Anna anteeksi.”

Parvati hymähtää hiljaa ja kiertää kätensä toisen ympäri. Varovasti silittää tämän hiuksia. ”Ei se mitään.”

Tummahiuksinen saattaa tuntea toisen painautuvan tiiviimmin itseään vasten. Myös Parvati tiukentaa otettaan, kuulee toisen nyyhkäisevän. Ja lopulta Lavender puhuu, kertoo kaiken. Kertoo kuinka ero, se kaikki sattui, kuinka hän ei osannut käsitellä sitä kaikkea, ei oikeastaan edes uskaltanut puhua. Ei vaikka tiesi Parvatinkin olevan lähellä, huolissaankin. Lavender itse vain oli ollut liian sokea huomatakseen ettei ollut ollut yksin. Ehkä hän itse vain työnsi kaiken kauemmas itsestään. Lavenderin äänestä kuultaa katumus, se kuinka pahoillaan hän on, kuinka häntä hävettää.

Ja kuitenkin Parvati ymmärtää. Se tuntuu Lavenderista hyvältä, kuin hurja taakka olisi pudonnut harteilta.

Hetken kuluttua Lavender hivuttautuu hieman kauemmas ja painaa päänsä Parvatin olalle. Toisen käsi silittää yhä hänen hiuksiaan. Silloin Lavender ymmärtää jälleen, kaiken sen kulutetun ajan jälkeen – aina on ollut yksi häntä lähellä. Hän itse on vain ollut liian sokea huomatakseen sitä. Niinpä hän sulkee silmänsä ja kuiskaa hiljaa: ”Kiitos.”

Ja lopulta Lavender nukahtaa ystävänsä olkaa vasten, hymyillen.

[Lils]

Tästä tuli oikeasti ihana. ♥ Ystävyydestä kertovat ficit ovat ihan liian harvassa, ne ovat tosi suloisia ja hyväntuulisia (jos siis ovat iloisia, duh) ja oikeasti ihania! Niistä tulee mieleen aina omat hyvät hetket ja hymyilyttävät, ihana lukea tällaisia, jossa kaikki on tavallaan, ainakin lopussa, hyvin, ja sellaisesta ystävyydestä, joka oikeasti kantaa ja kestää ja oi!

Lavender on minusta mielenkiintoinen hahmo, sellainen, jossa on aina enemmän kuin miltä näyttää. Kun tosi usein kuitenkin tapaa ihmisiä joista näkee että heillä on syviä ajatuksia ja he ovat mielenkiintoisia, ja sitten on niitä, jotka pikasilmäyksellä näyttävät yksinkertaisilta ja tyhjiltä. Lavender on ehkä vähän sellainen hahmo, takertuu asioihin jotka näyttävät pinnallisilta ja typeriltä, mutta yrittää säilyttää kasvonsa ja itselleen tärkeät asiat lähellään ja todella niistä taistelee - eikä sitten enää lopulta välitä siitä miltä se näyttää vaan todella taistelee. Se hermostuneisuus ja takertuvuus Roniin oli aika lailla vain läheisyyskaipuuta, mikä on jännittävää sillä tavalla, ettei hän todella tajunnut että Parvati on siinä; ja sitten kun kaikki on mennyt vähän huonosti, palaa taas hetkeksi siihen että "kyllä tämä minulle riittää" vaikka varmasti jälleen rakaastuu myöhemmin. : D

Parvatista ei oikein tiedä onko hän loukkaantunut, hapan tai vaikka suuttunut, mutta lopulta hän on kuitenkin anteekstiantavainen tai ainakin osaa sysätä sen syrjään: sillä hetkellä kun Lavender palaa ja haluaa korvata asiat ja saada hyväksyntää ja rakkautta joltakulta, on Parvati siinä niin kuin pitääkin, mutta varmasti vielä myöhemmin palaa asiaan. Silti on hienoa, että tässä vaiheessa tiedetään miten kaikki on kuitenkin okei, ja Lavenderilla on rauhallinen ja turvallinen olo, ja asiat ovat hyvin, ei tarvitse välittää, vaikka huomenna täytyisi vielä selvittää asioita tai jotakin, kunhan joku vain on lähellä. Se on tosi suloista, ja sillä tavalla tämä fic mietitytti tosi paljon: että millainen ystävä itse on, millaisia ystävyyksiä on olemassa ja niin.

Kirjoitat ihan uskomattoman söpösti niin kuin aina! Tyylisi on joka kerta rauhallinen ja tasainen, täysin tasapainossa: sanavalinnat ovat kauniita, eivät räikeitä, vaan toimivat kohdillaan ja ovat nättejä ja tekevät hienon tunnelman, osaat kuvailla, kertoa ja viedä juonta eteenpäin. Tiedän, ettet ikinä ole ollut samalla tavalla jatkofictyyppiä kuin minä, mutta kirjoitustyylisi on juuri sellainen ihana, jolla sellaista voisi kirjoittaa: se ei kiirehdi eikä hidastele liikaa, vaan sopii juurikin tarinoihin.

Tämä oli tosi kaunis ja toi oikeasti tosi ihanan mielen! Olet tosi suloinen ja tämä teksti toi hyvinkin paljon mieleen sinut, ei tälle voi kuin hymyillä ja olla ihan aww-fiiliksissä. Kiitos tästä itsellesi, ihan sairaan söötti fic. ♥ (Ja tuo allekirjoitus on muuten IHANA, tosi nätti ja nuo lyriikat ja oi tykkään tosi paljon!!! iih.)

Oot ihanaihanaihana, tykkäsin tästä miljoona kertaa enemmän kuin osaan sanoa mutta iih aw. ♥♥

[Kuurankukka]

Kommenttikampanjasta hyvää iltaa! Olipas ihanaa lukea pitkästä aikaa femmeä, tai muuten vain ficci pelkästä ystävyydestä! Ystävyydestä kertoviin ficceihin törmää ihan liian harvoin, koska melkeinpä aina niissä on jotain takana. Ehkä tässäkin oli, mutta pidin kovasti siitä että se oli ihan lukijan itsensä päätettävissä, oliko Parvatin ja Lavenderin välillä jotain muutakin.

Ystävyys on silti hieno aihe kirjoittaa, ja minusta onnistuit tämän kanssa oikein hyvin. Lavenderin tunteisiin oli todella helppo päästä mukaan, ehkä osittain siksi että tällainen tilanne on myös monelle ihmiselle tuttu. Lisäksi kirjoitustyylisi oli sellaista mukavan yksinkertaista, sopivan helppolukuista, onnistuen silti olemaan samaa aikaa myös täynnä kauneutta.

Tällaisenaan tämä oli ehdottomasti paras, enkä jäänyt kaipaamaan mitään. Vaikka Lavender kertoja olikin, tulivat nuo Parvatinkin ajatukset myös esille. Todella mukavaa muuten, että kerroit tarinan sellaisien hahmojen avulla, joista ei niin hirveän paljon ole ficcejä, tai itse en ole niitä ainakaan lukenut. Myös siksi tämä oli hyvää luettavaa, kun en ole oikein koskaan ajatellut Ronin ja Lavenderin eroa itse Lavenderin näkökulmasta enkä muutenkaan edes tykännyt hirveästi; mutta ficcisi todella avarsi ajatusmaailmaani erityisesti Lavenderin suhteen. Parvatti taas oli tässä sellainen ystävä, jonka jokainen varmasti haluaisi itselleen, ja itseasiassa arvostin suuresti tässä sitä, että he todella "jäivät" pelkiksi ystäviksi, eikä mitään muuta sanonut.

Ja kyllä ficcisi nosti hymyn huulille, oikein hyvin kirjoitit ystävyydestä. Jätti jopa vähän sellaisen sanattoman, mutta silti tosi positiivisen olon lukemisen jälkeenkin, anteeksi etten nyt mitään rakentavaa tästä osaa antaa! Oli hieno lukukokemus ja vaikka mitä, kiitos!

[GrandJeté]

Tosi kaunis ficci. Ihanaa tunteiden kuvailua ja kerrontaa.

Jotenkin olen aina kuvitellut Lavenderin Parvatin olevan kauhean pinnallisia ja Lavenderin ja Ronin suhteen pelkkää lääppimistä, mutta tästä sai sen fiiliksen että kyllähän heilläkin on tunteet ja Lavender oikeasti rakasti Ronia (vaikka Ron rakastikin Hermionea). Ja aloin pitämään Parvatista ja Lavenderista tämän ficin ansiosta.

Lils ja Kuurankukka sanoivatkin oikeastaan kaiken tarpeellisen enkä ala kaikkia heidän kirjoituksiaan toistelemaan.

Söpö ja kaunis ja mahtava ficci oli, tykkäsin koko sydämestäni. Ystävyydestä on aina ihana lukea.

Kiitos suloisesta lukukokemuksesta.