Apua! Tämä oli aivan käsittämättömän ihana ja suloinen raapale. Tykkäsin!
Se on jännä, miten tässä on aiheena kuitenkin niin hirveän arkinen asia, mutta tavallaan synkempikin, ja kuitenkin teksti oli tällaista kevyttä ja mukavaa ja eteenpäin juoksevaa, ei kuitenkaan arkista. Jotenkin kirjoitustyylisi vain iski hirveän hyvin (en ole kai paria enempää sinulta koskaan edes lukenut), se kun ainakin tässä oli ihanan symppis ja mukavuudenhaluinen.
Juostaan ympäri laituria, äiti missä minun laukkuni on, missä pöllö? Nopeita suukkoja poskille. Hei hei rakas, pidä itsestäsi huoli, kirjoita usein, kerran tai kaksi viikossa.
Oi, tämä oli kyllä heti alussa se vahvimmillaan oleva lempikohta. Eihän tätä osaa kuvailla, mutta tiedät kai itsekin sen tunteen joka tästä kappaleesta tulee; sellainen ohimenevä, kiireinen halaus, juokseminen ettei myöhästy ja huolenpito ja siis aw. Hirveän nätti kohta.
Pidin myös siitä, miten tämä ikään kuin kiersi läpi koko nuoremman osan perheestä. Ei keskitytty oikeastaan kehenkään, ehkä vähän Mollyyn yleiskuvauksen lisänä, vaan mainittiin neljä lasta ja isäkin jokainen vain yhdesti. Se oli kivasti tasapainossa ja tykkäsin, miten kaikille sanottiin eri asia ja kaikilla oli se oma rooli ja persoona näinkin pienissä vilauksissa.
Arthur/Molly oli ihanan keventävä ja lohduttava lopetus, kädenpuristus, halaus, pieni suukko – sellainen todella hellyttävä ja nätti, jätti hyvän mielen ja hymyn kasvoille. Tämä oli kokonaisuudessaan hirveän kaunis pieni fic, kunnon hyväntuulen luettavaa ja ei kuitenkaan tyhjäpäistä. Tykkäsin!
