Kirjoittaja Aihe: Twilight: Volterran herran neuvonantaja, S, drama (Aro/Jane)  (Luettu 2004 kertaa)

Glorisablet

  • vampyyritar
  • ***
  • Viestejä: 795
Tittle: Volterran herran neuvonantaja
Author: Glorisablet
Fandom: Twilight
Pairing: Aro/Jane
Rating: S
Genre: synkkäsävyinen draama
Summary: Liuskekivi-iho ei ollut riittävän läpäisemätön suojatakseen kirvelevältä tappiolta, jonka Volturit olivat kärsineet jokin aika sitten.





Marmorikorokkeella oli ollut iät ja ajat kolme samankokoisesta valtaistuinta kolmelle valtiaalle. He olivat olevinaan tasavertaisia hallitsijaveljiä, vaikka keskimmäisellä valtaistuimella istuva Aro oli jatkuvasti Caiusta ja Marcusta korkea-arvoisempi. Valtias Marcus oli henkisesti liian turta piitatakseen siitä toisin kuin Valtias Caius, joka ei sietänyt kenenkään varjoon jäämistä. Hän tahtoi olla mieluiten muiden yläpuolella tahi ainakin yhdenvertainen. Siihen oli vihdoinkin tilaisuus Aron murruttua. Liuskekivi-iho ei ollut riittävän läpäisemätön suojatakseen kirvelevältä tappiolta, jonka Volturit olivat kärsineet jokin aika sitten.

Aro Volturi oli hävinnyt, hävinnyt, hävinnyt Culleneille ja heidän puolustajajoukkiolleen.

Volturit eivät olleet taistelleet reilusti toisia vampyyreja vastaan suunnilleen kahteen ja puoleen vuosituhanteen. Eivätkä he olleet koskaan ryhtyneet taisteluun jouduttuaan alakynteen. Varsinkin sen jälkeen kun he saivat Alecin ja Janen joukkoihinsa, he harrastivat ainoastaan vastarinnattomia verilöylyjä.

Yleensä Alec esti Voltureiden uhreja ymmärtämästä ja tuntemasta mitään heidän ollessa neuvottelevinaan. Siten kukaan ei pystynyt lähtemään pakoon kun tuomio langetettiin. Mutta viimein vampyyrikuninkaalliset joutuivat kohtaamaan heitä suuremman vastustajajoukkion. Culleneilla puolustajineen oli omia erityiskykyjä ja vastasyntyneen Isabella Swan Cullenin henkisiltä hyökkäyksiltä suojaava kilpi tekemässä Volturien kyvyt hyödyttömiksi. Mestari Aro tiesi heistä tulevan taistelun alettua sokkoja, koska Culleneilla oli puolellaan Zafrina-vampyyritar. Tämä oli amatsonilainen vampyyri, joka pystyi luomaan pettävän todentuntuisia illuusioita. Oli ollut jopa mahdollista, että he olisivat hävinneet taistelun, eivätkä he olleet ennen joutuneet edes ajastustasolla tekemisiin moisen mahdollisuuden kanssa. He eivät suoriutuneet hyvin.

Volturit eivät olleet käyneet tasitoon, mutta he olivat siitä huolimatta kärsineet murskatappion. Häviö osoitti sen ettei heistä tainnut olla enää maailmanvaltiaiksi. Valtiaiden valtiaiden valtakausi taisi olla peruuttamattomasti lopussa niin kuin Aro oli pelännyt salaa. Volturien palattua palatsiinsa Kuningasvampyyri oli sulkeutunut huoneistoonsa kylpemään itsesäälissä eikä suostunut puhumaan kenellekään. Hän makasi pylvässängyllään silmät suljettuina kiroten sitä, ettei voinut tarujen vampyyrien tavoin vaipua koomauneen. Paeta häpeää.

Suurinta osaa ei haitannut se että Mestari Caius oli ottanut ohjat käsiinsä. Sitä vastoin Aron maîtresse-en-titreä ja hänen kaksoisveljeään haittasi. He eivät suostuneet hyväksymään lopullista tappiota, joten he päättivät Jane-neidon menevän valamaan lannistuneeseen uutta taisteluntahtoa. Mestariaan salaa rakastava Renata oli ehkä eniten huolissaan Volterran herrasta, mutta henkivartijatar ei uskaltautunut häiritsemään tätä lähestymisellä. Niinpä hän vartioi käytävällä kuin uskollinen koira. Italiattaren ”anna hänen olla” -pyyntö kaikui kuitenkin kuuroille korville maîtresse-en-titren viitatessa päättäväisesti henkivartijatarta siirtymään oven edestä.

Valtias Aro makasi kyljellään vuoteellaan rakastajattaren sipsuttaessa hänen makuukammioonsa. ”Tietääkseni olen ilmaissut riittävän selvästi haluavani olla yksin”, vampyyri tuhahti katsahtamatta tulijaan.

Kas, kas. Hän sentään puhui, rakastajatar ajatteli. Edellisellä kerralla hän ei ollut näkevinään eikä kuulevinaan minua – mutta se oli silloin. ”Ennemmin yksin kuin minun seurassani?!” Jane hämmästeli räpytellen nukkemaisia ripsiään.

”Jane-armaani, sinä se menet ja tulet miten tahdot”, kuiskattiin huokaisten.

”Itsepähän olette tehnyt minusta sellaisen, my darling”, enkelidemoni hykerteli tyttömäisesti.

”En jaksa olla kenenkään seurassa. Miksi jaksaisin tällä kertaa?”

”Siksi että minä olen minä.”

Gasellinvartaloinen vampyyritar kapusi korkeaan pylvässängylle. Hän siveli miesvampyyrin selkää kevyesti pienellä kätösellään ja juoksutti sormiaan pikimustissa silkkihiuksissaan. Toinen jättäytyi mielellään hänen tyynnyteltäväkseen jaksamatta tekeytyä kuuromykkäsokeaksi.

Tyttö puhui tahallaan välinpitämättömästi. ”Mestari Caiuskin uskoo teidän juonittelujenne olevan juoniteltu, koska pitää itseään valtiaiden valtiaana.”

”Siinäpä taas yksi uusi, samaa mieltä oleva henkilö. Caiuksen pyrkimykset eivät erityisemmin hämmästytä minua, sillä olen vaistonnut hyvin, hyvin kauan sen miksei hän välitä minulle ajatuksiaan. Pelkästään puhumalla. Pikainen vilkaisukin kertoisi hänen odottavan tilaisuutta sysätä minut samanlaiseksi kertahyödykkeeksi kuin Marcus.” Hän nousi hitaasti istumaan. ”En tahtoisi myöntää häviötäni, jolleivät tosiseikat olisi olemassa, cara mia”, kuningasvampyyri tunnusti.

”Entäpä jos teillä ei olisi mitään aihetta tappion myöntämiseen?”

”Sama asia kuin etsisi kultaruukkua sateenkaaren toisesta päästä.”

”Liioittelette. Ei sinne päinkään.” Soma suppusuu kaartui vinoon ja ovelaan hymyyn. ”Ratkaisun avaimet ovat nimenomaan epäkohdissa.

”Näithän omin silmin Culleneiden saaneen tuekseen meitä huomattavasti kyvykkäämpiä kuolemattomia. Sitä paitsi Eleazar ei ole aikoihin kuulunut kaartiin, joten emme pysty luomaan käsitystä vieraiden mahdollisista erityiskyvyistä. En todellakaan jaksaisi...”

”Entä jos joku uskollinen ja luotettava alamainen auttaisi teitä nostamaan Volturit takaisin pelätyiksi ja kunnioitetuiksi? Keinoja kaihtamatta.”

”Siinä tapauksessa antaisin kyseiselle alamaiselle vapaat kädet”, Aro virkkoi heikosti hymyillen.


***

Caius oli sommitellut erityisen majesteetillisen ilmeen androgyyneille kasvoilleen istuuduttuaan valtaistuimelleen. Hän oli ehtinyt nauttia useita päiviä yksinvaltiudestaan. Valtaa säteilevänä aurinkona olemisesta, jota aurinkokunnan planeetat kiersivät. Mestari Caius oli saanut kuulla yhtä paljon ylenpalttista mielistelyä kuin Aro.

Pilviverho peitti auringon lyhyen ja keijukaismaisen vampyyrittaren ilmaantuessa tornisaliin mustahiuksisen, itsevarmasti hymyilevän miesvampyyrin kanssa. Aron, joka näytti jälleen olevan pakahtumaisillaan ylimielisyyteensä. Tämän käsivarrella kättään pitävä lemmikkikin näytti kovin tyytyväiseltä itseensä ikään kuin pikku Jane olisi kuninkaallisen rakastajansa piristymisen takana. Ehkä Aron ilmaantuminen oli taitavaksi juonittelijaksi oppineen maîtresse-en-titren aikaansaannosta. Kirottu enkelinkasvoinen narttu!

”Päivää, Caius”, Aro tervehti lähtien lipumaan korokkeen suuntaan nyökytellen valtaistuinsalissa oleville kuolemattomille.

”Kas, Aro. Sinuakin näkee”, Caius sopersi toivoen kuultavaihoisten kasvojensa pysyvän peruslukemilla.

”Miksei näkisi?” Aro hymyili sokerista, maireaa hymyään istuutuessaan keskimmäiselle valtaistuimelle. Jane asettui seisomaan Herransa vierelle. Mikäli Valtias Caiuksen epäilykset osuivat oikeaan, Jane-neiti oli kieroillut itsensä jonkinlaiseksi neuvonantajaksi. Se tulisi tarkoittamaan sitä että Aro vahtisi entistä tarkemmin, ettei kukaan yrittäisi juonitella itseään hänen asemaansa. Riivattua.


***

Jane hihitti ilkikurisesti, ja hänen suuret rubiinisilmänsä säteilivät matkaviitan hupun varjoissa. Tyttö potkaisi pienten jalkojensa juuressa kyhjöttävää miesvampyyria kylkeen. ”No miten on?” keijukaisneito kikatti. Toista levottomasti pälyilevää vampyyria pitelevät Demetri ja Santiago naureskelivat häijysti.

”Miksi sä hyökkäsit mun ja Justinin kimppuun kavereines?” maassa makaava kysyi mumisten.

”Sinun sijassasi kiinnittäisin enemmän huomiota siihen ketä sopii sinutella ja ketä ei”, Jane huomautti ja tehosti sanojaan uudella kipuannoksella. ”Miten on? Haluatko minun jatkavan?”

”Hitto vie en! Mutta voisitko – voisitteko kertoa miksi hyökkäsitte meidän kimppuun?”

”Tuo meni paljon paremmin. Hmmm... Ehkä tämän kerran”, vampyyritar virkkoi ovelasti. Jane kertoi hänen, Demetrin ja Santiagon vastaavan vampyyrien laista, ensisijaisesti kuolemattomien salassa pysymisestä ja heidän eliminoivan lainrikkojat maan päältä. Hän ja muut Italiassa asuvat lainvalvojat, vampyyrikuninkaalliset olivat saaneet kuulla Englannissa tapahtuvan kummia. Ihmisiä katosi ja säätiedotuksissa kerrottiin äkillisistä sääilmiöistä. Volturit osasivat kuitenkin päätellä nuorten sekä holtittomien vampyyrien olevan tapauksen aiheuttajia.

Niinpä kolmikko oli lähtenyt tarkistusmatkalle. Kaksikko oli löytynyt helposti, koska Demetri oli maailman paras jäljittäjä. Maailmassa oli paljon vähemmän kuolemattomia suhteutettuna ihmisiin, joten Voltureiden pakoilu oli käytännössä mahdotonta. Justinin ja hänen ystävänsä käytös oli sangen huomiota herättävää nuorukaisten ollessa vähällä paljastaa vampyyrien olevan totta. Tavallisissa olosuhteissa Volturit eivät katsoneet räikeää ajattelemattomuutta sormiensa läpi. Tämä tapaus oli harvinainen poikkeus.

”Ettekö lahtaakaan meitä?” Justin kysyi hauskan näköiset kasvot pingottuneina.

”Emme – jos teistä kahdesta on meille hyötyä”, Jane vastasi. ”Toinen teistä omaa luonnonvoimiin vaikuttavan kyvyn?”

”Mä”, Justin vastasi. ”Osaan nostattaa tosi äkäisiä tuulenpuuskia, mitkä tekee aikamoista jälkeä.”

”Entä sinä, maan matonen?” Volterran ylpeys töytäisi Justinin ystävää Christian Louboutinin saapikkaansa kärjellä.

”Mulla on nimikin. Richard. Toivosin että sitä käytettäis, vaikka hoitelisitte mut päiviltä.”

”Mene asiaan äläkä ärsytä Janea”, Demetri tuhahti venytellen.

Richardin uhmakkuus ja itsevarmuus ärsytti sekä miellytti Janea.

”Mä osaan luoda illuusion siitä että näyttää siltä kuin olisin monistanu itseni tai mun seurassa olevat tyypit.”

”Ei kuulosta hassummalta. Saatte näyttää käytännössä kykynne, sillä pelkkään sanaan ei ole luottamista. Varoitan teitä käyttämästä erityiskykyjänne meitä vastaan tahi saatte katua. Onko selvä?”

”Ei tulis mieleenkään.” Kaartilaiset hymyilivät omahyväisesti. He tiesivät punaisten silmiensä tummuuden, harkittujen liikkeidensä ja hallittujen ääniensä viestittävän Justinille ja Richardille heidän kävelleen satoja vuosia maankamaralla. Tulleen tutuiksi salamannopeiden, marmoriin valettujen kehojensa ja ylitarkkojen aistiensa kanssa.

Justin näytti ensin kykynsä havainnollistamalla sitä Rickhardin avulla. Sää oli taivaan peittävästä hattaralevystä huolimatta tyyni, joten Justinin ympärillä kiertelevä tuulenpuuska oli yllättää katselijat. Tuuli puski Richardia kuin näkymätön aalto kaataen hänet selälleen heinikkoon. Vampyyrin noustua vuoro vaihtui. Kului arviolta pari sekuntia, ennen kuin metsässä oli kolme Justinia ja Richardia. Volturit eivät olisi erottaneet alkuperäisten ystävysten seisovan illuusiokloonien keskellä, elleivät kopiot olisi haihtuneet yhtä nopeasti kuin olivat ilmestyneet.

”Minä en voinut olla vaikuttumatta. Entä te, Demetri ja Santiago?”

”He tarjoaisivat hiton pahan vastuksen taistelutilanteessa”, totesi Demetri. ”Joutuisi hämilleen tietämättä miten iskisi ja olisi aika todennäköisessä alakynnessä.”

Santiago säesti Demetria. ”Uskoisin tuollaisten hyökkäyksiin soveltuvien kykyjen olevan erinomainen lisä kaartillemme.”

”Hihassa ei voi koskaan olla liikaa ässiä, parahin Jane”, Volturien jäljittäjä huomautti virnistäen.

”Näin ollen, Justin ja Richard, tarjoamme teille kaksi vaihtoehtoa: joko maksatte varomattomuudestanne hengellänne tahi liitytte meihin. Voin sanoa Voltureihin kuulumisessa olevan kosolti hyviä puolia, esimerkiksi ylellinen ikuisuus palatsimiljöössä”, Jane totesi.

”Henki on meille kallis, neiti. Sitä paitsi kakkosvaihtoehto kuulostaa meidän nykystä elämää houkuttelevammalta”, kaksikko vastasi.

”Lupaatteko palvella Volterran valtiaita uskollisesti ja noudattaa aina lakejamme?”

”Me luvataan.”

Volturit lähtivät metsästysretken jälkeen kotimatkalle tulevine jäsenineen, ja he olivat Volterrassa seuraavana päivänä. Aro oli tietenkin haltioitunut ja säteilevä kaartilaisten löydettyä kokoelmiin kelpaavia kuolemattomia. Hän pyysi kuitenkin Justinia ja Richardia esittelemään kykyjään ja luki heidän ajatuksensa, ennen kun keskusteli muodon vuoksi Caiuksen ja Marcuksen kanssa tulokkaiden ottamisesta kaartiin. Etenkään raha ja valtaa jumalinaan pitävällä Caiuksella ei ollut mitään estettä kaksikon hyväksymiselle. Siispä Justin ja Richard otettiin kaartiin heidän vannottuaan toistamiseen uskollisuudenvalan.

He eivät jääneet ainoiksi Janen tekemiksi löydöksiksi, sillä kaartiin liittyi maîtresse-en-titren ansiosta lisää jalokiviä. Gloryanne-niminen vampyyritar oli kenties Valtias Aron kannalta mieleisin löytö. Mustahiuksisella ja erittäin hoikalla vampyyrittarella oli jokseenkin samantapainen kyky kuin Alice Cullenilla, mutta hän ei saanut näkyjä arkipäiväisistä ja merkityksettömistä tapahtumista.

Voltureilla oli nyt riittävästi varakeinoja sen varalle että he joutuisivat taistelemaan Cullenien kokoaman joukkueen suuruista ryhmää vastaan. Vampyyriaristokratia luotti edelleen tiiviiseen juoniverkkoon ja päähyökkääjinä toimiviin kaksosiin, mutta heillä oli myöskin etulyöntiasema rehellisempään taistoon. Cullenit olisivat hävinneet, mikäli he olisivat ryhtyneet taistelemaan nykyisellä kokoonpanolla vahvistettuja Voltureita vastaan. Italialaisilla vampyyreilla sattui olemaan joukossaan kuolematon, joka kykeni hajottamaan henkiset suojakilvet.

Olleessaan kahdestaan Mestarinsa kanssa Jane laski leikkiä uusista kaartilaisista sanomalla Aron rakastavan muun muassa Gloryannen kykyä enemmän kuin hänen kipuilluusiotaan. Kuullakseen Aron sanovan jälleen kerran saattavansa pitää jotain kykyä muita kallisarvoisempana, mutta lemmikkiään kaikkein rakkaimpana sekä ikuisena tukena ja turvanaan.
« Viimeksi muokattu: 12.11.2014 11:13:31 kirjoittanut Beyond »

Hiljainen Talvi

  • Eskapisti
  • ***
  • Viestejä: 1 110
  • Ava by: R0land
Vs: Volterran herran neuvonantaja, K-7, drama (Aro/Jane)
« Vastaus #1 : 08.08.2012 20:15:43 »
Kommentti kampanjasta iltaa.

 Hyvin erilainen ficci kuin ne mitä yleensä luen,
Pidin kovasti kerronnasta, se vaikutti jo alussa hieman erilaiselta ja todellakin oli sitä. Tämä ei siis todellakaan pahalla.
 Lukukokemusta häiritsi hieman hahmoilla olevat lempinimet, joita oli hyvin paljon. Välilllä täytyi tarkistaa kenestä puhuttiinkaan, siihen kiinnittäisin huomiota, sillä vähempi riittäisi ja loisi hieman enemmän yhtenäisyyttä tekstillesi.

 Tekstin alusta löytyi muutama virhe ja sanamuoto joita en ymmärtänyt. Myös sanojen järjestys ja toisto hämmensi välillä.

 Hahmot olivat säilyneet hyvin ennallaan ja heidän ajatuksensa olivat hyvinkin todenmukaisia, niihin saattoi samaistua. Aron ja Janen välit toimivat, ja kokonaisuutena teksti oli hyvin viihdyttävä.

En lue tätä fandomia kovin usein mutta nyt luin ja se kannatti. Pidin tekstistäsi siis, ja voin sanoa että luin sen mielelläni.

Kiittäen
Tulienkelisi
"Caught in all, the stars are hiding,
That's when something wild calls you home, home,

If you face the fear that keeps you frozen
Chase the sky into the ocean
That's when something wild calls you home, home"

                  - Lindsey Stirling

Glorisablet

  • vampyyritar
  • ***
  • Viestejä: 795
Vs: Volterran herran neuvonantaja, K-7, drama (Aro/Jane)
« Vastaus #2 : 17.08.2012 23:30:12 »
Kiitos ystävällismielisesti kirjoitetusta rakentavasta, Tulienkelisi. Muuan beta oli vähän että häh betatessaan 80-luvulle sijoittuvaa romaaniani, sillä käytin lyhyessä pätkässä paljon synonyymejä hahmoista. Kuningasvampyyrin tai ainakin sekavuutta aiheuttavan enkelidemonin olisi voinut jättää pois. Olen omaksunut muiden kirjoittajien teksteistä kolminkertaisen toiston, jota pidän hyvänä painotuskeinona. Siitä en aio luopua. :P

Minulle on olennaisinta fanifiktiota kirjoittaessani että canonhahmot ovat säilyneet sopivasti itsenään ja että lukijalla on viihdykettä lukiessaan ficcejäni. Ihanteellisinta olisi että hän viitsisi tutustua muihinkin teksteihini tai lukisi vaikka tekstin uudelleen. ;)

AngelofDarkness

  • ***
  • Viestejä: 61
  • ~ When my time comes forget all what I've done ~
Vs: Volterran herran neuvonantaja, K-7, drama (Aro/Jane)
« Vastaus #3 : 20.08.2012 00:19:36 »
Minä pidin.
Rakastuin noihin 'Vampyyritar' vertauksiin. Erittäin kaunista suomen kielen käyttöä. Näkokulma ja paritus toimi loistavasti ja mielenkiinto heräsi.
Jatkoa pian?

Kiittäen,

~ AngelofDarkness ~
No hope.
No love.
No glory.
No happy ending.

Glorisablet

  • vampyyritar
  • ***
  • Viestejä: 795
Vs: Volterran herran neuvonantaja, K-7, drama (Aro/Jane)
« Vastaus #4 : 15.09.2012 01:01:50 »
AngeloofDarkness, oi että kommenttisi piristävyyttä. :P En enää mainitse erikseen tekstin olevan oneshot. Jatkokertomukseni tunnistaa siitä että olen maininnut monta lukua olen julkaissut.