Nimi: Tuulenhenkäys
Kirjoittaja: Jeeetu
Beta: Swizzy
Pairing: Boreas/Mary (OFC)
Ikäraja: k-11
Genre: angst, drama
Disclaimer: Boreasta ja muita Kreikan mytologian hahmoja en monista, mutta Maryn omistan
Haasteet: Katastrofihaaste
//Tyynis korjasi ikärajaa
Sinä yönä Mary oli käynyt aikaisin nukkumaan. Hän näki unta uudesta elämästään Amerikassa, uudesta mahdollisuudesta. Sitten joku koputti Maryn ylellisen ensimmäisen luokan sviitin ovelle. Siinä samassa Mary oli hereillä, sillä hän pystyi heräämään pienimmästäkin äänestä.
"Pelastusliivit päälle ja kannelle!" Marylle tuntematon mies käski ja auttoi Marya pukemaan pelastusliivin.
"Eikö tämän laivan pitänyt olla uppoamaton?" Mary kysyi. Lehdet olivat puhuneet viikkokausia, kuinka RMS Titanic ei voisi upota uuden tekniikkansa ansiosta.
"Pieni vika vain, se saadaan kyllä korjattua", mies lohdutti Marya ja saattoi nuoren naisen kannelle.
Kannella oli paljon ihmisiä, joista useimmilla oli Maryn tavoin pelastusliivi päällä. Kaikki kuuluivat ensimmäiseen luokkaan. Tuuli ulvoi, ihan kun Maryn ympärillä olisi ollut oma pyörre, jolla oli oma tahto.
"Mitä on tapahtunut?" Mary kysyi ystävällisen näköiseltä naiselta.
"Jotkut puhuvat jäävuoresta, miehistön mukaan kyse on vain pienestä viasta", nainen kertoi.
"No niin, varmuuden vuoksi meidän täytyy alkaa lastata teitä pelastusveneisiin. Naiset ja lapset ensin!" eräs miehistön jäsen kuulutti kovalla äänellä. Ihmiset alkoivat rynniä päästäkseen mahdollisimman nopeasti pelastusveneisiin, Mary odotti. Vaikka se olisikin jäävuori, pelastusveneitä riittäisi kaikille, siitä Mary oli varma.
Meteli yltyi, miehetkin yrittivät päästä pelastusveneisiin. Mary näki kaikkialla juoksevia ja kirkuvia ihmisiä, kukaan ei seisonut rauhallisesti paikoillaan kuten Mary. Joku ampui laukauksen.
Parinkymmenen minuutin kuluttua Mary tajusi kaatuvansa ja liukuvansa kohti laivan toista päätyä. Se alkoi kohota. Kauhukseen Mary tajusi, että nyt oli tosi kyseessä ja hänen olisi löydettävä pelastusvene itselleen ja pian. Mary ei kuitenkaan nähnyt yhtäkään pelastusvenettä. Mary alkoi tosissaan hätääntyä. Miten kaikki pelastusveneet voivat olla täynnä, jos laivalla oli vielä niin paljon ihmisiä? Tuuli koveni.
Mary liukui yhä kovempaa laivan toista päätä, vauhti vain kiihtyi. Tuuli humisi naisen korvissa. Sitten Mary kuuli aivan kauheaa ääntä, jonka alunperää hän ei halunnut tietää. Kaikin voimin Mary yritti saada kiinni jostain kiinteästä esineestä laivalla, mutta ei saanut mistään tuntumaa. Mary huomasi, että suurin osa muistakin matkustajista liukui laivan kannella.
Sitten laivaa ei enää ollutkaan ja Mary tajusi putoavansa. Nainen tajusi, että hieman aikaisemmin kuulunut ääni oli tullut siitä, kun laiva oli mennyt katki. Mary tiesi, että kestäisi vain muutama minuutti, ennen kuin hän paiskautuisi jääkylmää vettä vasten ja paleltuisi kuoliaaksi.
Tuuli voimistui voimistumistaan ja Mary huomasi, ettei pudonnutkaan enää niin kovaa. Joku mieshenkilö kannatteli häntä.
"Kuka sinä olet?" Mary kysyi.
"Voi, en olettanutkaan, että muistaisit minua. Olen Boreas, pohjoistuuli", Boreas esittäytyi surullisella äänellä.
"Boreas? Sinä? Mitä sinä täällä teet?" Mary ihmetteli.
"Tulin tappamaan sinut. Varsinkaan ihmisten ei ole kovin kohteliasta pettää jumalia, joten tämä on minun kostoni. Tyttäreni Khionen avulla sain jäävuoren tuohon, jotta tämän vuosisadan hienoin risteilyalus RMS Titanic uppoaisi mereen vain sen takia, että kuolevainen nainen petti minua", Boreas kertoi.
"Sinäkö tämän yksin teit?" Mary kysyi.
"Johan sanoin, että Khione auttoi minua. Sain myös muut tuulet puhuttua ympäri, jotta Titanic törmäisi jäävuoreen juuri oikeassa kulmassa", Boreas selvensi.
"Aijaa", Mary tyytyi sanomaan.
"Mutta nyt, kun sait tietää syyn, että sinun takiasi monta sataa ihmistä kuolee, sinulla ei ole enää mitään tehtävää, joten… hyvästi", Boreas sanoi ja päästi Marysta irti.
Mary ei ehtinyt nähdä muuta kuin pimeyttä.
