Little Wolf Hei jee, joku huomasi noi adjektiivit!
Kyllähän se Emmett tosiaan kahdella teellä kirjoitetaan ainakin kirjoissa, että ihan oikeassa siinä olit. Ja ihanaa, että sieltä löytyi kohta mikä sai nauramaan. Mukavaa, että pidit luukusta, sekä suuri kiitos kommentista!
Cashelyne Kiitos kommentista sinullekin. Jatkat näköjään näiden ihan ultrapitkien kommenttien kirjoittamista, mutta älä huoli, ne ovat silti yhtä rakkaita kuin muutkin kommentit<3 Kiva, että pidit luukusta vaikka siellä olikin virheitä.
Ledi Kiitos kommentista! Kiva kuulla, että hahmot olivat pysyneet ihan IC:inä, Olivia osaa! Itselläni taas joskus tuntuu hahmot lispsuvan OoC: puolelle... Ja ei se pilkunnussiminen haittaa, mukavaa vaan jos joku huomauttaa virheistä mitä on jäänyt. (huom. minun mielipide Oliviasta en sitten ole ihan varma...) Ja ihanaa kuulla, että pidit!
Fandom: HP+Pirates of the Caribbean
Vastuuvapaus: Emme omista Rowlingin tekstejä/hahmoja tai Pirates of the Caribbeania
Genre:Adventure
Ikäraja: S
Varoitukset:-
M/N: Neljättä viedään jo! Kaikille vielä yhteisesti iso kiitos kommenteista ja kiitos myös niille, ketkä mahdollisesti lukevat tätä, mutta eivät kommentoi. Siis, tänään on tarjolla PotCia! Sellainen fandomi, mistä en kylläkään aluksi uskonut koskaan kirjoittavani, mutta tuleepahan tämän kalenterin mukana uusia kokemuksia mullekin! Nyt sitten päästän teidät kaikki lukemaan samalla kun menen itse kuumeisena nukkumaan. Niin että hyviä lukuhetkiä ja kauniita unia kaikille!
4.luukku
Pullotettu Karibian
Kiiltävä, täysin uuden tai erittäin hyvin hoidetun näköinen Ferrari kaarsi pieneen kylään johtavalle pikkutielle. Tie ei ollut lähelläkään hyvin hoidettuja kaupunkien asfalttipäällysteisiä katuja, ehei. Se oli epätasainen soratie, joka ei ollut luultavasti koskaan kuullut sanoja ”tasainen”, ”suora” tai ”kunnostettu”.
”Sirius, myöntäisit jo, että me olemme täysin eksyksissä”, etupenkillä istuva Remus tokaisi parinkymmenen hiljaisen ajominuutin jälkeen.
”Emmekä ole! Se tyyppi siellä jossakin, ja vaikka en nyt muistakaan kaupungin nimeä ei tarkoita etten tietäisi sitä, sanoi ihan selvästi, että kun seuraa tätä tietä ja kääntyy ensimmäisestä liittymästä vasemmalle saapuu Mexico Cityyn”, Sirius tiuskaisi takaisin ja tuijotti silmä kovana ratin yli eteenpäin.
Valitettavasti poika piti niin suurta meteliä, että onnistui herättämään takapenkillä istuvat ystävänsä.
”Missä hitossa me ollaan?” James sammalsi hieroen unihiekkaa silmistään.
”Eksyksissä, jollakin aivan älyttömän huonokuntoisella tiellä”, Remus vastasi.
”Eikä olla!” kuului toinen vastaus, tosin paljon kiukkuisemmalla äänenpainolla.
”Vielä viisi minuuttia...” vaikersi Peter takapenkillä, puoliksi unessa vielä.
”Te siis herätitte minut jonkun tyhmän riidan takia?” James ärähti.
”Me ei riidellä yhtään mistään! Sirius ei vain myönnä selviä tosiasioita.”
”Ei ole mitään myönnettävää!”
”Saako nukkua vielä vähän aikaa?”
”Minä todellakin olisin tarvinnut unta edellisen ajovuoroni jälkeen!”
”Minä en ollut se, joka huusi. Älä minua katso!”
”Niin juuri, laittakaa vain kaikki minun syykseni!”
”Se oli sinun syysi!”
”Eikä varmana ollut!”
”Niin mikä oli ja kenen syy? Oho, pojat katsokaa!” Peter, joka oli vihdoin saanut itsensä hereille huudahti ja osoitti tuulilasin läpi.
Edessä aukesi näkymä pienestä kylästä, joka oli rakennettu aivan meren viereen. Pieniä kujia lähti lähes joka suuntaan ja merestä nouseva usva teki kaupungista hieman sadunomaisen. Laitureilla oli veneitä upouuden näköisistä pikaveneistä ja pienistä soutuveneistä aina massiivisen kokoiseen hieman lahonneen näköiseen vanhanajan laivaan, joka oli koristeltu kevyesti jouluvaloilla.
”Oho”, Sirius toisti ja katsoessaan maisemia onnistui lähes ajamaan auton suoraan päin katulamppua. Yllätykseksi, edes Remus ei vaivautunut irrottamaan huomiotaan maisemista ja kommentoimaan mitään.
”Hei Sirius, katso! Tuolla Satamassa olisi vapaita parkkipaikkoja. Mitä jos pysähdyttäisiin vähäksi aikaa ja katsottaisiin vähän ympärillemme?” James ehdotti ja sai helposti muut puolellensa.
*
Kelmit ajautuivat ostamaan jäätelöt ja menivät sitten istumaan laiturin päähän. Hetken he vain kököttivät siinä ja miettivät kuka mitäkin, kunnes laiturille ilmestyi kevyesti ruskettunut, parikymppinen, tummanruskeat rastat omistava mies, joka onnistui keräämään Kelmien huomion itseensä kantaessaan käsissään muutamaa verkkokankaasta tehtyä säkkiä ja ne kaikki olivat täynnä eri kokoisia ja muotoisia rommipulloja.
Kelmien, varsinkin Jamesin ja Siriuksen katseet olivat näkemisen arvoiset, kun ymmärrys pullojen sisällöstä valaisi heidän kasvonsa.
”Voi pojat, ilmaista rommia! Minä en ole koskaan maistanut rommia. Mennään maistamaan!” Sirius touhotti ja onnistui jo nousemaan, kun Remus nappasi tätä niskasta kiinni ja veti takaisin istumaan.
”Sinä et lähde minnekään. Kuvittele nyt jos juot itsesi känniin, niin arvaa vain jaksaako hullukaan kuunnella seuraavana aamuna darraasi!” Poika tuhahti ja Sirius tyytyi antamaan hänelle murhaavan tuijotuksen.
”Olkaa nyt ihan rauhassa, minä sain ihan järjettömän mahtavan idean”, James kuiskasi hiljaa samanlainen kiilto silmissään, kuin aina pojan keppostellessa.
Niine sanoineen poika kaivoi taikasauvan taskustaan ja heilautti sitä lausuen muutaman tarkoin valitun sanan. Tismalleen samalla hetkellä laiturilla kävelevä mies alkoi horjua ja kompastui nopeasti omiin jalkoihinsa. Maahan osuessaan säkit aukesivat ja niissä olleet pullot pyörivät laituria pitkin suoraan Jamesin syliin.
”Kätevää ja huomaamatonta”, James sanoi erittäin tyytyväisenä itseensä ja Sirius mutisi vastaukseksi jotakin sen kuuloista, kuin ”itsekehu haisee.”
Rastapäinen mies katsoi pöllämystyneenä laituria suoraan nokkansa alla hetken, kunnes yhtäkkiä tuntui tajuavan missä oli ja pompahti ylös katsoen vauhkona ympärilleen. Miehen huomattua mihin pullot olivat kierineet tämä lampsi nopeasti, mutta hieman horjuvasti Kelmien luo, jotka katsoivat mieheen mahdollisimman viattomasti ja enkelimäisesti.
”Antakaa ne rommit takaisin. Nyt”, mies sanoi yrittäen kuulostaa uhkaavalta.
”Löytäjä saa pitää. Sori, muru”, Sirius nälväisy takaisin ja kuuli takanaan muiden Kelmien tukahdutetut tirskahdukset.
”Te ette ilmeisesti tiedä kenelle puhutte. Minä olen Kapteeni Jack Sparrow ja tuo tuossa on minun laivani. Oletan, että tämä tieto saa teidät ymmärtämään, ettei tämä ole leikin asia. Minä haluan ne rommit takaisin nyt”, mies, Jack sanoi kaventaen silmiään ja osoittaen sormellaan puhuessaan sataman suurinta laivaa, sitä vanhaa ja hieman lahonneen näköistä.
”Kuules nyt Jack Sparrow, vai mikä lie Sparrox olikaan-” Sirius aloitti.
”
Kapteeni Jack Sprarrow”, Jack korjasi.
”Mikä lie olikaan. Kuitenkin, en näe yhtään syytä, miksi me antaisimme ne rommit sinulle takaisin”, Sirius lopetti puheensa ja kääntyi muihin Kelmeihin päin.
”Tuo on kyllä aika älyttömän hieno laiva, noin vanhaksi se on pysynyt aika hyvässä kunnossakin. Tosin perä näyttää paikoitellen hieman kärsineeltä”, Peter mumisi ja onnistui tahtomattaan kahlitsemaan kaikkien huomion itseensä. Huomatessaan neljä kysyvää katsetta poika punastui ja sopersi hiljaa: ”Isäni vei minut joskus pienenä purjehtimaan, olen siitä asti rakastanut merellä oloa.”
Sirius ja James katsoivat poikaa edelleenkin hieman kysyvinä, miettien olivatko kuulleet oikein ja Jack katsoi ihmeissään rakasta laivaansa: miten niin se oli muka vanha ja hieman kärsinyt? Ainoastaan Remus tuntui ottaneen edelliset lauseet kevyesti ja näytti nyt siltä kuin olisi saanut hyvän idean.
”Minulla olisi ehdotus. Mitä jos me annettaisiin rommit takaisin ja vastapalvelukseksi sinä annat meille ilmaisen kyydin tuolla paatillasi?” Remus sai puheensa jälkeen Siriukselta ja Jamesilta molemmilta kauhistuneet katseet.
”Et sinä voi vaihtaa rommeja johonkin noin tyhjänpäiväiseen ja hyödyttömään!”
”Tsot, tsot, pojat. Ilmainen laivamatka on kaukana tyhjänpäiväisestä! Tuo on kyllä kieltämättä aika hyvä ehdotus. Tai no, helpoiten kai vain pääsisi, jos ampuisin teidät kaikki ja ottaisin rommit heti, mutta koska minulla sattuu olemaan vain yksi luoti mukana... Kiinni veti!” Jack sanoi ja virnisti niin, että hampaat välkähtivät ja pahan, hieman ehkä rommisen hajuinen hengitys sai Kelmit nyrpistämään neniään.
*
Noin vartin kuluttua Kelmit ja Jack Sparrow olivat viimein saaneet itsensä hilattua laivaan, joka alkoi heti heidän kannelle noustessa tehdä lähtösuunnitelmia. He purjehtivat hiljaisin tunnelmin eteenpäin ja jos ei laskettu mukaan välikohtausta, missä Jack käski kapteenina pojat kuuraamaan kantta ja James ja Sirius karjuivat, että olivat varsin selkeästi sopineet ilmaisesta matkasta, ilman töitä sekä Remuksen lausahduksesta, että itse asiassa hän oli sopinut ilman muita koko jutun, ei ollut tapahtunut kerrassaan mitään erikoista.
Yhtäkkiä Sirius hyppäsi istumasta seisomaan järkyttyneen näköisenä.
”Ei voi olla mahdollista, me unohdettiin se meidän ferrari kokonaan. Tajuatteko te, että me todellakin jätettiin se sinne tuppukylään”, poika näytti kauhistuneelta ja hieman kauempana istuva Jack, joka oli muuten ohimennen sanoen laittanut päähänsä mustan kapteeninhatun ja sen alle punaisen huivin, mietti alkaisiko poika kenties hyperventiloimaan.
”Miten ihmeessä me pystyttiin unohtamaan se”, James yhtyi Siriuksen valitusvirteen.
”Se oli niin kaunis, suorastaan jumalallinen ja kun päästiin moottoritielle se kiihdytti niin sulavasti...”
”...se uuden nahkan tuoksu sisällä autossa ja ohjaamisen vaivattomuus...”
”...ja miten sen pinta kiilteli punaisena auringonvalossa...”Sirius ja James ylistivät vuorotellen katsoen kaihoavasti kaukaisuuteen.
”Puhuvatko nuo edelleen autosta vai jäikö minulta joku oleellinen sana välistä?” Remus kysyi epäilevänä Peteriltä, joka näytti olevan yhtä pihalla asioista, kuin toinenkin.
”Hei pojat laittakaapa stoppia hetkeksi”, Jack sanoi ja käveli hieman juopuneen näköisesti heidän luokseen: ”Puhutteko te siitä punaisesta ferrarista, joka oli pysäköity vastapäätä satamaa. Sen suuren joulukuusen vasemmalle puolen?”
”Entä sitten?” Sirius tokaisi melko epäkohteliaasti, jostain syystä hän ei oikeastaan lämmennyt ollenkaan miehelle.
Jack vastasi Siriuksen kysymykseen virnistyksellä ja veti sitten takkinsa taskusta lasipullon. Pullon, jonka sisällä oli...
”Mitä ihmettä... Onko tuo”, Sirius haukkoi henkeään.
”Voi vitsit, ei se voi olla... Se on”, Jamesin silmät meinasivat pudota päästä.
”Saanko kysyä miten ihmeessä olet onnistunut sullomaan meidän auton lasipurkin sisään? Olettaen siis, että tuo on meidän auto”, Remus kysyi vain hiukan ihmetystä ja epäuskoa äänessään.
Jack virnisti: ”Siitä on jo jonkun aikaa, kun eräs hmm... ystäväni, vangitsi tämän laivan, jolla nyt seilaamme samalla lailla pulloon. Etsiessäni ratkaisua, siihen miten sen saisi sieltä ulos törmäsin myös siihen, miten sen sai sinne sisälle.”
”Ja sitten menet ja kuvittelet isoine egoinesi, että sinulla on joku älytön kapteenioikeus mennä ja sulloa meidän pikku kultamme tuollaiseen todella kivaan pikkulasipulloon!” Sirius karjui ja hänen mielipiteensä piraatista laski kovaa vauhtia vieläkin alemmas.
”Niinhän siinä taisi käydä”, Jack vastasi ja tuntui, että virnistys oli liimaantunut hänen kasvoilleen.
”Anna se takaisin. Se on kuules ihan laillisesti meidän omaisuutta, joten anna se takaisin ja vähän äkkiä sittenkin!” James sanoi painottaen uhkaavasti jokaista sanaa.
”Ehei, pullo on minun ja silloin myös pullon sisältö on minun. Minä en anna mitään koskaan ilmaiseksi”, Jack myhäili Kelmien reaktioille.
”Okei, pelataan sitten vaikka jotakin. Pokeria? Jotakin muuta? Ja voittaja saa sekä pullon sekä auton”, Sirius ehdotti innokkaasti.
”Se olisi vähän epäreilu peli, kun voittaessani saisin pitää tämän pullon, joka on jo nyt minun. En hyötyisi pelistä mitään.”
”Mutta ei meillä kyllä ole mitään, mitä tarjota”, James sanoi hieman epävarmasti.
”Okei sovitaanko niin, että jos minä voitan, te jäätte vuodeksi pakkotöihin laivalleni”, Jack aloitti ja kohdatessaan Kelmien ilmeet, jotka kuvastivat lähinnä täydellistä järkyttymistä hän jatkoi: ”Relatkaa vähän. Ei voi pelottaa noin paljoa te neljä vastaan minä. Koska tilanne on neljä vastaan yksi, niin minä muuten haluan valita pelin.”
”Sori, mutta me ei todellakaan suostuta tuohon”, Remus puhui ensimmäisenä, Peterin myötäillessä.
”Kiinni veti!” Sirius ja James taas puolestaan sanoivat ja Remuksen äänekkäistä vastalauseista huolimatta löivät kättä miehen kanssa.
”Mahtavaa, oletteko koskaan kuulleet pelistä nimeltä Valehtelijan noppa?” Jack kumartui lähemmäs Kelmejä.
Seuraavaksi Jack käski lyhyttä hieman harmaapartaista miestä tuomaan kannen alta pöydän ja pian kaikki viisi istuivat pyöreän pöydän ympärillä. Mies veti taskustaan viisi kuppia ja parisenkymmentä noppaa. Sitten alkoi sääntöjen selittäminen. Tämän vaiheen piraatti joutui toistamaan aivan älyttömän monta kertaa, edes Remus ei päässyt säänöistä ensimmäisellä kerralla sisälle. Lopulta pääkallot ja ristiluut sekä bluffaukset aukenivat Kelmeille ja peli voitiin aloittaa.
Ensimmäinen kierros sujui ilman sen suurempia tappioita, mutta seuraavalla kierroksella Jackin mainion bluffin ansiosta Peter ja Sirius hävisivät.
”Sinä senkin inhottava imbesilli”, Sirius tokaisi, yrittäen tappaa pelissä vielä mukana olevaa kapteenia ajatuksen voimalla.
”Pliis, Remus ja James. Minä en ihan oikeasti halua jäädä tänne laivalle pakkotöihin”, Peter uikutti.
Jälleen meni kierros ja sitten James lähti.
”Sori kaverit”, poika sanoi oikeasti pahoillaan olevan kuuloisena. Eikä toki suotta. Yksi Kelmi enää mukana pelissä vastaan vuotta merellä oloa.
Seuraavilla kierroksilla tuli tasapeli kolmesti.
”Pakko myöntää poju, sinulla on älliä. Mutta valitettavasti pelkät aivot eivät tule ratkaisemaan tätä peliä”, Jack ähkäisi ärsyyntyneenä.
”Minusta tuntuu, että tämä peli venyy nyt vähän turhan pitkäksi. Mitä jos otettaisiin perinteisellä kivi-sakset-paperilla finaali?” Remus ehdotti viattomasti. Vähän liian viattomasti muiden Kelmien korviin.
”Njääh. Minä en luota siihen peliin. Miten olisi kädenvääntöä?” piraatti ehdotti kallistaen hieman päätään Remuksen suuntaan. Hän oli aikuinen kovia kokenut mies, ainahan hän yhden pikkunulikan pähittäisi. Ja varsinkin kun poika ei näyttänyt aivan yhtä voimakkaalta kuin kaksi mustatukkaista ystäväänsä.
”Miksipä ei”, Remus kohautti olkiaan ja sai muiden Kelmien henget salpautumaan.
”Kuutamo, ihan oikeasti”, Sirius tivasi.
”Miettisit vielä”, Jameskin sanoi.
Remus ei ottanut kuuleviin korviinsakaan vaan sen sijaan istuutui paremmin vastapäätä Jackia ja laittoi kätensä valmiiksi pöydälle.
”Viimeinen tilaisuus muuttaa mieltäsi poika”, kapteeni virnisti taas vaihteeksi ja kun ei saanut vastausta laittoi kätensä myös pöydälle.
”Yksi...”, Jack aloitti.
”...kaksi...”, Remus kohteliaasti jatkoi.
”...Kolme!” kuului molempien suusta. Sitten kädet menivät yhteen ja kumpikin yritti vääntää omaan suuntaansa. Tai siis Jack yritti, mutta Remus haukotteli ja katsoi kysyvästi toiseen.
”Etkö parempaan pysty?”
Jack puri hammasta ja käytti kaikkia voimiaan, samalla kun Remus painoi kevyesti Jackin käden omalle puolelleen.
Kelmit ja pöydän ääressä istuva kapteeni tuijottivat Remusta suu auki.
”Minä taisin sitten voittaa. Saisinko sen auton?” Remus sanoi hymyillen enkelimäisesti.
”Sinä huijasit. Aivan varmasti huijasit senkin piloille lellitty kakara!” Jack karjui hänen naamansa punehtuessa hitaasti, mutta varmasti. Hän otti pullon käteensä ja viskasi sen toiselle. Sitten kapteeni nousi seisomaan.
”Heti rannan tullessa vastaan pysähdytään! Minä haluan nuo kiskuroijat pois laivastani.”
Nyt vain Kelmit olivat jääneet pöydän luo.
”Miten ihmeessä sinä teit tuon?” James kysyi keräillessään leukojaan lattialta.
”Ihmissusi, daa”, Remus virnisti hiljaa takaisin ja vastauksen upotessa muihin alkoi järjetön nauru, jossa oli mukana purkautunutta jännitystä.
”Minä unohdin ihan kokonaan, että sinulla on noita ihme supervoimiasi”, Sirius nauroi.
”Ei minulla mitään supervoimia ole. Kädenväännön alkaessa annoin vain sudelle hieman tavallista enemmän valtaa päässäni ja se hoiti loput. Sille oli ihan uskomaton ajatus, että joku voittaisi sen voimissa”, Remus selitti ja otti sitten pullon käteensä.
”Aika hienon auton minä kyllä itselleni voitin”, poika kettuili saaden Siriukselta ja Jameslta murhaavat katseet.
”Meille, hukkaseni, meille.”
*
Auringonsäteiden laskiessa laiva pysähtyi sademetsän reunaan jättäen Kelmit sinne. Jack antoi heille mukaan harmaat riippumatot neuvoen kylmästi nukkumaan niissä, ettei maassa kulkevat ötökät ja käärmeet keksisi syödä heitä.
Niin Kelmit kävivät nukkumaan pimeyden laskeutuessa heidän ylleen.
