Kirjoittaja Aihe: Mitä sä pelaat? | K-11 | Aleksi ja Minttu | Slice of life  (Luettu 1198 kertaa)

Subbe93

  • ***
  • Viestejä: 424
    • Aamusta yöhön... -blogi
Otsikko: Mitä sä pelaat?
Kirjoittaja: Subbe93
Ikäraja: K-11
Genre: Draama
Henkilöt: Aleksi ja Minttu
Yhteenveto: Mintulla on tylsää, joten hän menee katsomaan, mitä Aleksi pelaa.
Haaste: Originaali10 #3
Varoitus: Vähän verta ja päiden irtoamista, sekä spoilereita Dragon Age: Originsista
A/N: Itselläni on taas ollut sellainen kausi, että olen pelannut PlayStation 3:sella. Pelinä on ollut tosiaan Dragon Age –sarja, johon minun veljeni minut vuoden vaihteessa koukutti. Oikeastaan tämä tarina on kytenyt päässäni aikaisemmin, silloin, kun pelasin Assassin’s Creediä (joka myöskin on se K-18), mutta koska sain kirjoitettua tämän vasta nyt, vaihtui Assassin’s Creedin tilalle Dragon Age: Origins, joka on tuoreemmassa muistissa ;)


Mitä sä pelaat?

Saarenmaan perheen ruskeahiuksinen kuopus oli seuran tarpeessa. Oli kuitenkin jo sen verran myöhä, ettei kavereiden luokse voinut enää mennä. Tai isä ja äiti olivat tehneet sellaisen säännön, ettei seitsemän jälkeen lähdetty enää kavereille, koska jokaisella heillä oli viikolla kahdeksalta kotiintuloaika. No, koska Aleksi oli jo seitsemäntoista ja todella tunnollinen, niin hän sai olla yhdeksään asti.
      Ei se oikeastaan Minttua haitannut. Hän viihtyi myös kotona perheen kanssa. Tosin tänään tuntui olevan poikkeus. Äiti kirjoitti uutta romaaniaan, joten häntä ei saanut kauheasti häiritä, ja isällä oli jotain työjuttuja, jotka hänen piti tehdä, ja Minttu tiesi, ettei isästä olisi mitään seuraa. Isä ei leikkisi töiden ohella, vaikka pystyikin kuuntelemaan Mintun juttuja.
      Emilia nyt harvemmin halusi viettää aikaa pikkusiskonsa kanssa. Tänään tosin Emilia ei ollut edes kotona, joten hänen huoneeseen oli edes turha mennä kokeilemaan onnea. Mutta Aleksi olisi kotona. Sen jälkeen, kun isoveli oli ilkeästi kampattu lauantain jalkapallo-ottelussa, oli Aleksi kulkenut jo reilun viikon kepeillä oikea jalka mukavassa paketissa. Se puolestaan teki sen, ettei Aleksilla ollut ihan hetkiinsä asiaa harrastuksiensa pariin, eikä hän viitsinyt jatkuvasti pyytää vanhemmilta kyytiä, joten hän oli kotona. Niinpä perheen kuopus loikki isoveljensä raollaan olevan huoneen ovelle ja koputti muutamaan kertaan. Aleksi ehti toivottaa hänet sisään ennen kuin hän oli saanut koputukset koputettua.
      ”Mitä sä teet, Allu?” Minttu kyseli astuessaan huoneeseen. Aleksi lojui säkkituolilla ja pelasi pleikkarilla. Kepit lepäsivät lattialla säkkituolin vieressä. Minttu asteli lähemmäs ja naulitsi katseensa televisioon, jossa Aleksin hahmo juoksi eteenpäin kolme muuta hahmoa perässään.
      ”Pelaan Dragon Age Originsia”, isoveli vastasi samalla, kun hahmo meni arkun eteen. Kuului naksahdus, mutta mitään ei tapahtunut. Englanniksi tuli jokin teksti, jota Minttu ei oikein ymmärtänyt, mitä se tarkoitti. Aleksi vaihtoi hahmonsa johonkin punapäiseen tyttöön, jolla oli jousi olallaan. Hän meni arkun luokse ja avasi sen hahmon hihkaistessa jotakin tehdystä. Ruutuun ilmestyi valikko, josta Aleksin painalluksen avulla katosi pian kaikki, ja ruutu poistui. Aleksi vaihtoi hahmon jälleen ensimmäiseen hahmoon ja lähti jatkamaan matkaa.
      Hahmot olivat jossakin raunioissa. Aleksin hahmon ja punapäisen tytön lisäksi porukkaan kuului joku haarniskaan pukeutunut mies, sekä mustahiuksinen nainen, joka pukeutui kovin… avoimesti.
      ”Keitä noi on?” Minttu kysyi astellessaan lähemmäs säkkituolia. Aleksi paransi asentoaan siten, että Minttu mahtui viereen istumaan.
      ”No… Tää on mun luomani hahmo”, Aleksi esitteli kääntäessään hahmoaan niin, että Minttu näki tumman, pitkähiuksisen miehen, jonka selässä oli kaksi miekkaa. ”Sen nimi on Aedan.” Hän loi katseen siskoonsa. ”Tää tietokone päätti sen mun puolestani.”
      ”Mä olisin nimennyt sen Rickiksi”, Minttu sanoi ja virnisti veljelleen.
      Aleksi virnisti takaisin. ”Pidän sen ensikerralla mielessäni.” Sitten Aleksi siirsi katseensa takaisin television ruutuun ja vaihtoi haarniskahahmoon, joka sanoi ”Yes”. Sen Minttukin ymmärsi. ”Tämä kaveri tässä on Alistair”, hän selitti, kun käänsi vaaleapäisen miehen siten, että he näkivät hänenkin kasvonsa. ”Hän on sellainen vitsaileva hahmo… Mä veikkaan, että sä tykkäisit hänestä kovasti.”
      ”Ai jaa”, Minttu vastasi, kun ei osannut sanoa muutakaan. Jos rehellisiä oltiin, niin hänestä tuo Alistair jo näyttikin todella mukavalta…
      ”Tämä tässä on Leliana.” Se oli se punapäinen, joka oli arkun avannut, kun Minttu oli saapunut. ”Hän on… No, voisi sanoa, että taskuvaras.”
      ”On vai?” Minttu kysyi hämillään.
      ”No joo, ei hän kyllä tässä mitään varasta”, Aleksi selitti. ”Tai siis en oo laittanut häntä varastamaan. Hän osaa purkaa ansoja ja tiirikoida lukkoja auki. Ja tämä…” Hän vaihtoi hahmon siihen mustahiuksiseen naiseen, joka ei Mintusta näyttänyt sitten lainkaan mukavalta. ”Hän on Morrigan, noita.”
      ”Sen rinnat melkein näkyy”, Minttu huomautti hieman irvistäen ja vilkaisi veljeään.
      Aleksi vilkaisi huvittuneena pikkusiskoaan. ”Niin näkyy, eikä se ole mun vikani. Se on valmis hahmo.”
      Minttu siirsi katseensa takaisin peliin huomaten, miten Aleksi vaihtoi takaisin omaan hahmoonsa. ”Sille pitää hankkia uusi paita”, hän lopulta huomautti, kun hahmot lähtivät jatkamaan matkaansa.
      Aleksi hymähti vastaukseksi. Minttu tuijotti, miten hahmot pyörivät huoneessa ennen kuin poistuivat käytävälle. Sitten jostain ilmestyi rumia örkkejä, ja hahmot valmistautuivat taisteluun.
      ”Mitä noi on?”
      ”Ne… on… öööh… No, darkspawneja.”
      Minttu kohotti toista kulmaansa. ”Mitä ihmeen darkkeja? Mitä ne on suomeks?”
      Aleksi keskittyi hetken jännään taisteluun. ”Niin, no sitä on vähän huono suomentaa, mut… riittääks, jos ne on vaan pahiksia?”
      Minttu tuijotti, miten Aleksin hahmo veti yhdeltä pahikselta pään irti. ”Kai se riittää”, hän vastasi.
      ”Ne on niin ku joukko ihmisiä, jotka on niin ku… saastunut. Niistä tulee tommosia olentoja, jotka sitten löytäessään… No, jonkun Vanhoista jumalista, ni ne muuttaa sen jumalan sit semmoseks Arkkidemoniksi, joka sitten ohjaa nuo darkspawnit sotaan, jota kutsutaan tässä pelissä Blightiksi.”
      Selitys kuulosti Mintusta vähän oudolta, mutta kai sitä sitten oli vaikea ymmärtää, varsinkin, kun ei ollut koko peliä itse pelannut, saati edes nähnyt alusta asti, eikä kaikille englanninkielisille nimityksille näyttänyt löytyvän suomenkielistä vastinetta.
      ”Ja tässä pelissä”, Aleksi jatkoi samalla, kun hänen hahmonsa ryntäsivät jo seuraavaan taistoon, ”tää mun hahmo ja Alistair ovat viimeiset Grey Wardenit, jotka lähtevät pelin alkupuoliskolla kokoamaan armeijaa, jotta he voisivat taistella Blightia vastaan. Ihan alussa käytiin jo ensimmäinen taisto, mutta koska yksi tyyppi päätti pettää kuninkaan ja tämän joukot lähtemällä lätkimään omien joukkojensa kanssa, melkein kaikki hyvikset kuolivat siinä taistelussa – paitsi Alistair ja tää mun hahmoni, jotka olivat silloin toisaalla.”
      ”Eli sä niin ku keräät tässä joukkoja, että sä voit voittaa ton ihme sodan?” Minttu kysyi.
      ”Aivan oikein.”
      Minttu katseli, miten veriset hahmot – tai oikeastaan se Alistair ja Allun hahmo olivat veren peitossa – lähtivät jatkamaan matkaansa. ”Entä mitä sä nyt sit niin ku teet? Ooks sä menossa sinne sotaan?”
      ”Mä yritän ettiä semmosta uurnaa, jolla mä voisin pelastaa arl Eamonin, joka vois auttaa mua sodassa.”
      ”Mut miten se uurna auttaa sitä… Alemonia?”
      ”Se Eamon on myrkytetty, se on tosi sairas”, Aleksi selitti. ”Ja tää uurna on ainoo, millä me voidaan pelastaa se…”
      Oveen koputettiin. Minttu riisti katseensa telkusta nähdäkseen, että isä avasi huoneen oven ja astui sisään.
      ”Häiritsenkö?” mies kysyi.
      ”Et”, Aleksi vastasi ja vilkaisi isäänsä. Katse hakeutui kuitenkin aika pian takaisin ruutuun.
      ”Juttelin hetki sitten Åken kanssa”, isä alkoi puhua. Minttu vilkaisi isoveljeään, joka tuijotti peliruutua. Mintusta oli ihailtavaa, miten Aleksi pystyi pelaamaan ja kuuntelemaan yhtä aikaa. Mintulla itsellään menisi aina jompikumpi asioista ohi, jos hän yrittäisi. ”Hän kyseli, miten jalkasi voi.”
      ”Hyvin”, Aleksi vastasi, ja juuri sillä hetkellä yhden käytävän kaikista huoneen ovista tuli ulos kasa niitä rumia örkkejä, jotka hyökkäsivät Aleksin kimppuun. ”On sitä hiukan välillä särkenyt, mutta on se hellittänyt siitä, miten paha se oli sillon aluks.”
      Minttu siirsi katseensa isään, joka nyökkäsi. ”Hän oli sitä mieltä, että voisi jo ensi viikolla vilkaista jalkaasi.”
      ”Meinasko Åke, että kipsin sais sit jo ottaa pois?”
      ”Vähän”, isä vastasi. ”Mutta katsotaan sitä ensi viikolla.” Isä piti pienen tauon katseen käydessä television ruudussa, jota Aleksi tuijotti kovin intensiivisesti. ”Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että voit heti mennä harjoituksiin.”
      ”Ei tietenkään”, Aleksi vastasi veren lentäessä ja hänen hahmonsa lävistäessä niitä pahiksia miekallaan. Sitten Aleksin hahmo iski miekkansa pahiksen rinnan läpi, ja toisella miekalla veti pään irti.
      ”Aleksi.”
      ”Niin?”
      Isä piti pienen tauon. ”Minusta tuo ei ihan näytä Mintun peliltä.”
      Kumpikin lapsista riisti katseensa television ruudusta ja katsoi heidän vakavaa isää, jonka kasvoilta ei ollut luettavissa mitään. Sitten Aleksi riisti oman katseensa ja vilkaisi uudelleen peliään, jossa hahmot nyt vain seisoivat verisinä ruumiiden keskellä tekemättä mitään.
      ”No ei”, Aleksi myönsi.
      ”Miksei?” Minttu parahti ja vilkaisi onnettomana isäänsä. ”Mä tykkäisin kattoo, kun Allu pelaa.”
      ”Te voitte pelata jotain muuta”, isä ehdotti. ”Mutta isistä tuo peli on jo ehkä vähän liian raju sinulle.”
      ”Eikä oo”, Minttu vastusti. ”Mä oon jo kakstoista!”
      ”Iskä on oikeassa”, Aleksi sanoi hymyillen tallentaessaan pelinsä. ”Me voidaan pelata jotain muuta. Vaikka Slyta, Harry Potteria, Jak and Daxteriä, tai… Vai hei, pelataanko Ratchet & Clank: All 4 One? Säki saisit pelata. Tai PlayStation Move Heroesia?”
      ”Pelataan Move Heroesia!” Minttu hihkaisi ja nousi innoissaan vaihtamaan peliä sisään.
« Viimeksi muokattu: 22.03.2015 21:19:48 kirjoittanut Subbe93 »

"Zero is where everything starts!
Nothing would ever be born if we didn't depart from there...
Nothing would ever be achieved!"

- Shinichi Kudo (Gosho Aoyama)