Kirjoittaja Aihe: Kaupungin valot || K-11 || H/C, angst, drama (1/?)  (Luettu 1191 kertaa)

Ajatar

  • Vieras
Nimi: Kaupungin valot
Author: lumine
Genre: hurt/comfort (h/c), angst, drama
Ikärajoitus:: K-11
Yhteenveto: Sellainen mä valitettavasti olin - Jas Craig - alkoholistin penska ja täyspäiväisesti huono ihminen.

***

Luku 1. Betonihelvetti


Walnut Creek oli täydellinen perhelähiö, kuin suoraan jostain ärsyttävästä saippuaoopperasta joiden uusintajaksoja telkkarissa pyöri. Niitä joita isä katsoi löhöten lysähtäneellä nahkasohvalla. Luonnonvalkoiseksi maalattuja matalia lautataloja toistensa vieressä, kuin herttainen ja halattava laatikkoarmeija, viaton keidas keskellä Minnesotan betoniviidakkoa. Tuijotin edessäni aukeavaa näkymää parvekkeeltani. Meidän kotimme ei suinkaan ollut osa tuota suorastaan ällöttävän kliseistä lähiöunelmaa, joka jatkui horisontin tuolle puolelle. Meidän - minun ja pikkuveljeni Bradin  - kotia toimitti kaupungin toista puolta edustava betonihelvetti. Asuimme Bradin kanssa Heather Streetillä, yhdessä kulahtaneen näköisistä kerrostaloista. Viidennessä kerroksessa, ahtaassa yksiössä jossa ainoa ylellisyys oli parveke. Nostin savukkeen huulilleni ja vedin syvät henkoset. Nojauduin samalla parvekkeen viileää kaidetta vasten. Kaide oli ruosteen kuorruttama, ja siitä irtosi pieniä ruostehileitä kämmeniini. Kuhmuinen betonilattia hohkasi lokakuista hyhmää ohuiden sukkieni läpi.  Lokkiparvi liiteli kattojen yllä kirkuen nälkäisesti. Huokaisin syvään ja tumppasin tupakan jo ennestään täyteen ahdettuun tuhkakuppiin. Työnsin sen vaivihkaa piis näkyvistä. Roskaa täältä löytyisi lokkien syötäväksi, jos ei muuta.

"Sä et sais polttaa", Brad sanoi kääntämättä katsettaan television ruudusta.

Pamautin parvekkeen oven voimalla kiinni ja irvistin veljelleni. Oven lasi helähti ilkeästi ja hilseillyttä maalia leijaili hileinä lattialle. Brad korjasi asentoaan laiskasti kuluneella sohvalla ja alkoi selostaa yksityiskohtaisesti jonkun typerän leffan vielä typerämpiä juonenkäänteitä. Siinä oli örkkejä, avaruusolioita ja taatusti joku omantunnontuskissa kierivä maailmanparantajaprinssi, joka kultakutrisen tytön takia pelastaisi universumin.  Mä en edes kuunnellut veljeäni. En yleensäkään kuunnellut mitä se mulle puhui, vaikka se tekisikin musta helvetin huonon isoveljen. Mä yritin parhaani olla just niin hyvä, että isä edes ihan vähän osoittaisi arvostusta mua kohtaan. Koskaan en ollut riittävän hyvä, olin ikuisesti se poika josta ei tullut partiolaista ja joka pääsi luokaltaan vain rimaa hipoen. Kävin päivät paikallista lukiota - tai siis "kävin", sillä raahauduin kouluun ehkä kahtena päivänä viidestä ja lähdin silloinkin kesken päivän kotiin. Huolehdin Bradista, pidin huolta että sillä oli puhtaita kuteita ja ruokaa tarjolla, vaikka se ei olis sitä ansainnutkaan. Se oli tietoisesti ilkeä ja suorastaan julma pikku vasikka, joka oli ottanut tavoittekseen pilata mun elämän. Ja silti se oli ainoa asia, joka esti mua esimerkiksi pakkaamasta harvoja kamojani reppuun ja lähtemästä kotoa.

"Sä et sitten sano sanaakaan isälle siitä, että poltan", sanoin äänekkäästi.

Brad ei vastannut, vaikka tiesin sen kuulleen. Ja koska karma on narttu, tiesin sen kielivän isälle heti, kun se raahautuisi kotiin jostain kulmakapakasta. Käänsin katseeni ja tuijotin itseäni peilistä, joka peitti noin puolet asunnon seinätilasta. Se oli mutsin peruja, kai jotain antiikkia. Ylipäätään noin puolet huonekaluista - eli ne vähät jotka tähän tilaan oli saatu ängettyä - oli äidin jäämistöä. Se oli kerännyt kamansa vajaa vuosi sitten kyllästyttyään katsomaan faijan jatkuvaa juopottelua. Eikä ihme, mitä niin kaunis ja viaton maalaistyttö olikaan nähnyt tuollaisessa alkoholisoituneessa pikkurikollisessa? Olin kaikesta huolimatta perinyt äidiltäni pähkinänruskeat, itsepintaisesti pörrössä pysyvät hiukset, tummanruskeat silmät ja pehmeät piirteet. Jos näitä ei otettu huomioon, näytin aivan samalta kuin kaikki muutkin ikäiseni pojat - tummanharmaat lökärit ja musta huppari, jonka selässä luki Slipknot ja se oli noin viisi numeroa liian iso mulle. Sellainen mä valitettavasti olin - Jas Craig - alkoholistin penska ja täyspäiväisesti huono ihminen.

« Viimeksi muokattu: 10.05.2015 15:18:10 kirjoittanut Pyry »