Fairy tale: Olet ihan oikeassa, että Harryhan ei ole koskaan tykännyt huomiosta ja Draco varmaan on lopen kyllästynyt hienoihin juhliin, joten tämä ratkaisu oli molempien kannalta erittäin paljon parempi.
Kivaa, että fluffy maistui!
Kiitos kommentista!
hiddenben: Olipa kivaa taas kuulla ajatuksiasi! Ja olet kyllä oikeassa, uusiahan kaikki luvut ovat aina siihen asti, kun ne on itse lukenut.
Harryn sisäinen tutka on tainnut olla vähän jumissa, kun hän on harhaillut tuntemustensa tulkinnassa ja yrittää vielä viime hetkellä pistää kaiken viinin syyksi. Mutta ihanaa, että kaikki tuntui etenevän luonnollisesti – sitä mietinkin, onnistuiko se tässä tarinassa ollenkaan, koska tästä tuli lopulta aika erilainen kuin ajattelin aluksi. Ja kiva kuulla myös noista kohdista, mistä pidit, tykkäsin niistä itsekin. Kiitos kommentista!
Vendela: Arvasin, että tykkäät söpöstelystä
Minäkin olen samaa mieltä, että koti-ilta mukavassa seurassa voittaa juhlat 100-0. Percy tosiaan otti kurpitsahomman ehkä vähän liiankin vakavasti
mutta se onkin aivan hänen tapaistaan. Hauskaa, että pidit viinipullon korkista.
Kiitos kommentista!
A/N: Ajattelin etten haudo näitä viimeisiä osia enää kauempaa koneellani, joten tässä tulee! Tuntuupa oudolta saada tämä vihdoin valmiiksi – kun aloitin kirjoittaa tätä, en yhtään ajatellut, että osia tulisi näin monta. Tämä oli itsellenikin sellainen hyvä kokeilu, millaista on kirjoitella rapsusarjaa ilman mitään supertarkkaa suunnitelmaa ja julkaista sitä mukaa, kun kirjoittaa. Osa alkuperäisistä ideoista hukkui matkan varrelle ja toisaalta mukaan tuli myös paljon uusia juttuja. Jos olisin kirjoittanut tämän kokonaan valmiiksi ennen julkaisua, olisin varmasti tehnyt monta asiaa toisin, mutta olen kyllä oikein tyytyväinen siihen, millainen tästä tuli. Ja olen todella iloinen siitä, että tälle on löytynyt niin monta lukijaa. ♥ Kiitos siis teille kaikille!
94.
Suudelmille ei tuntunut tulevan loppua lainkaan. Hakkaava sydän sai rusetin kiristämään ja juhlakaapu alkoi käydä hiostavaksi. Harry alkoi pian pelätä, että kaikki oli etenemässä liian nopeasti suuntaan, joka sekä kiehtoi että jännitti häntä suunnattoman paljon.
“Draco… odota”, Harry sanoi, vetäytyen kauemmaksi niin, että näki tämän kasvot. “Mitä tämä oikein on? Haluatko sinä…?” Harry takelteli punastuen.
“Harry… Olen ollut niin onnellinen sinusta tänä syksynä. Ystävyydestäsi, tuestasi... Mutta olen kaivannut elämääni jotakuta, joka jakaisi sen kaiken, ja vielä enemmän.”
Harry odotti, että Draco jatkaisi.
“Haluan olla kanssasi. Enemmänkin kuin ystävänä.”
Harryn sydän jyskytti rintaa kuin metronomi.
“Tarkoitatko, että…”
“Jos vain tahdot yrittää.”
95.
Harry mietti pikakelauksena elämäänsä taaksepäin siihen hetkeen, kun ensimmäistä kertaa oli tavannut Dracon Matami Malkinin kaapuliikkeessa.
Nykyhetken ja tuon kesäpäivän välissä oli vuosia, jotka olivat Harryn yllätykseksi lopulta versoneet ystävyydeksi ja ehkä alkaneet kasvattaa tainta jollekin suuremmallekin.
Ajatus täytti hänet ilolla ja innostuksella.
“Draco, minä en ole koskaan seurustellut kunnolla kenenkään muun kuin Ginnyn kanssa. Eikä se ollut ihan sellaista, kuin olin ajatellut. Mutta tämä… tämä voisi olla”, Harry sanoi, tarttuen Dracon käteen.
Dracon hymy alkoi pienestä, mutta leveni sitä mukaa kuin Harrynkin.
Aika kului kuin siivillä, kun he puhuivat ja istuivat sohvalla sylityksin, eikä kumpikaan enää muistanut ministeriön kurpitsajuhlaa.
96.
He valvoivat, kunnes takkatuli lopulta sammui ja ilta kääntyi keskiyön yli kohti aamua. Kumpikin oli irrottanut solmukkeen kaulastaan ja luopunut juhlakaavustaan, ja lopulta he olivat maanneet sohvalla vierekkäin likistyneinä kauluspaidoissaan ja suorissa housuissaan. Pimeässä oli helpompaa puhua ja silittää käsivartta paidan päältä varoen, vailla sen suurempia aikeita. He ehtisivät kyllä myöhemminkin.
Harry oli hävennyt Kadlein Kanuunat -lakanoitaan, mutta Draco tuntui välittävän vain siitä, että sai olla hänen vierellään. Toisen miehen läheisyys oli kuin todeksi muuttunutta unta, eikä kumpikaan saanut nukuttua kuin muutaman silmällisen. Sydän ei halunnut levätä, eivätkä huulet erota toisistaan.
Sen yön jälkeen Harry ei nukkunut enää koskaan yksin.
97.
Aamulla Posityyhtynen liisi sisään
Päivän Profeettaa tuovan pöllön perässä, kantaen viestiä Hermionelta ja Ronilta.
Harry,
Mihin sinä oikein jäit? Olimme todella huolissamme, kun et ilmestynyt juhliin. Vastaathan tähän, että kaikki on kunnossa?
-Hermione ja RonHarry hymähti hyväntahtoisesti Hermionen huolelle, kiittäen onneaan, ettei kukaan ollut tullut etsimään häntä kotoa edellisenä iltana. Hän halusi pitää orastavan suhteen vielä hetken aikaa turvassa muiden katseilta. Siitäkin huolimatta, että Susan oli jo aikaa sitten aavistellut jotain, eikä Hermionellakaan kauaa kestäisi päätellä asioiden todellista laitaa. Ron ei luultavasti tajuaisi mitään, ennen kuin näkisi heidät suutelemassa nenänsä edessä. Jos silloinkaan.
Harry hymyili ajatukselle, ja kirjoitti vastauksensa.
98.
Arki sujahti uusiin uomiinsa yllättävän nopeasti.
He viettivät aikaa milloin kummankin asunnolla. Oli helppoa hakea naapurista puuttuvia tavaroita tai päivän postit – joskin pöllöt oppivat nopeasti koputtamaan toiseen ikkunaan, mikäli ensimmäisessä asunnossa ei ollut ketään vastaanottamassa kirjeitä. Harry perui
Päivän Profeetan tilauksensa ja joka aamu Draco antoi hänelle puolet omasta lehdestään kahvikupin seuraksi.
“Tuleko tänään samaa matkaa hormilla?” Harry kysyi, kun Draco veti kauluspaitaa ylleen ja etsi kaapista mustan työkaavun sen pariksi.
“Jos lupaat tehdä sen kaavunpuhdistusloitsusi, kun päästään perille ministeriöön”, Draco sanoi, sukien hiuksiaan ojennukseen kaapin ovessa olevan peilin edessä.
Harry kietoi kätensä Dracon ympärille, suuteli hellästi niskaa, ja lupasi.
99.
Vaikeitakin aikoja tuli. Draco heräsi joskus öisin painajaisiin tai muistoon äitinsä kuolemasta, Harrya taas painoivat sodan haamut ja kalvava tunne edellisten suhteiden epäonnistumisista. Silloin Draco hautasi kasvonsa Harryn kaulaan, Harry veti Dracon lohdulliseen halaukseen, ja kumpikin itki tai puhui murheensa pienemmäksi.
Kun Rita Luodiko sai vihiä heidän suhteestaan ja lehtiotsikot kirkuivat (
Rakkaus löytyi seinänaapurista – Potterin ja Malfoyn yllätyssuhde!), he kiersivät pihalla vaanivat reportterit kaikkoontumalla kattoterassilta.
Sunnuntailounailla heitä oli pian kolmen sijasta neljä ja viimeistään Dracon karpalo-kinuskikakku sai Ronin käännytettyä sataprosenttisesti entisen luihuisen ystäväksi. Ellei sitten Dracon voittoputki huipauskerhossa ollut jo tehnyt sitä.
Kaiken kaikkiaan Harry oli onnellisempi kuin pitkään aikaan.
100.
Vuoden kuluttua
“Harry, minä olen miettinyt.”
“Niin?” Harry kysyi, silitellen sylissään makaavan Dracon hiuksia.
“Mitä sanoisit, jos muuttaisimme yhteen?”
Harrykin oli miettinyt sitä. Toisaalta olisi sääli lähteä Viistokujalta. Paikka oli viihtyisä ja sijainti hyvä. Lisäksi heillä oli käytettävissään kahden asunnon neliöt.
“Minne sinä haluaisit muuttaa?” Harry kysyi epäröiden.
“Oikeastaan meidän ei edes tarvitsisi muuttaa. Vuokrasopimuksissamme sanotaan
“Asukas saa tehdä taioin sellaisia muutoksia, jotka pystytään vuokrasopimuksen päättyessä palauttamaan ennalleen.” Entä jos tekisimme asuntojen väliseen seinään oven? Tai poistaisimme koko seinän? Se yhdistäisi asuntomme yhdeksi, mutta olisi vielä helposti korjattavissa takaisin.”
Hymy Harryn kasvoilla kertoi kaiken.
Viiden minuutin kuluttua he eivät enää olleet seinänaapureita.