Ruutupaitoja, maustepähkinöitä ja indigonsinisiä haaveita | K-11 | slash, hömppädraama | raapalesarja 100/100

[Sokerisiipi]

takkuinen: Kumman itsepäisyys? Vai molempien? mut joo. On tää aika turhauttavaa luettavaa. Kiitos, että silti pysyt messissä! ^^

77. Yksi mies kerrallaan
S
draama
4. Mies
300 sanaa

Jooa

Mulla on ikävä sua. Pyörittelin Eetun sanoja koko aamun ja junamatkankin. Kuuron teeskentelemisestä tullut voitonriemu oli jo aikaa sitten haihtunut. Kostonhimoissani olin halunnut näpäyttää Eetua, mutta jälkikäteen mua kadutti älyttömästi ja tunsin itseni ihan paskaksi ihmiseksi. Eetu oli ollut aito ja rehellinen. Miksen mä ollut voinut vastata kuin kunnon poikaystävä? Halusin meidän välit kuntoon ja silti olin antautunut hetken häijyydelle. Tosi upeeta, Jooa. Hienosti toimittu.

"Niin mullakin sua", mutisin junan ikkunalle, vaikka tiesin, ettei siitä ollut mitään hyötyä. Mun olisi pitänyt soittaa Eetulle, pyytää anteeksi ja sanoa, että mäkin ikävöin sitä.

En tehnyt sitä. Ajattelin, että oli parempi keskittyä yhteen asiaan (tai mieheen) kerrallaan ja tänään se oli Taneli. En kestäisi sotkua Eetun kanssa ja sitä yhtä aikaa, joten mä valitsin kahdesta pahasta vaan toisen. Ei Taneli välttämättä ollut niistä pienempi.

Asemalla odotti kuitenkin ihan rohkaiseva ilmestys. Taneli ei puhkunut luonnotonta itsevarmuutta tai teeskennellyt kuin kaikki olisi ollut hyvin meidän välillä. Se näytti jopa vähän hermostuneelta. Ulkonäöllisesti Taneli ei ollut juuri muuttunut puolessatoista vuodessa. Sillä oli edelleen siisti, lyhyt parta, ruskeasankaiset silmälasit ja hymy, jolla oli ollut tapana saada mun kroppa ihan sekaisin. Jotain charmia sillä oli vielä jäljellä, se mun täytyi myöntää. Mun sisällä heräsi väkisinkin vanhat tunteet, kuin kaikuina menneestä. Tästä miehestä sä välitit silloin.

En antanut mun sisäisen myllerryksen näkyä ulospäin. Me halattiin ja vaihdettiin pintapuoliset kuulumiset. Taneli halusi ihan välttämättä maksaa mun bussilipun. Yritin sanoa vastaan, mutta se katsoi muhun vetoavasti.

"Anna mun tehdä edes tämä."

Taneli yritti hyvitellä. No, syytä olikin. En jaksanut tapella, joten myönnyin, ja me otettiin bussi sen kaverin kämpille.

Se oli fiksu veto. Mäkin mieluummin setvisin meidän suhteen yksityiskohtia jossain vähän yksityisemmässä paikassa kuin kahvilassa tai vastaavassa. Kaveri oli kuulemma töissä, joten ei ollut vaaraa kolmannesta osapuolesta salakuuntelemassa oven takana.

Me oltaisiin kahdestaan. En ollut ihan varma, mitä olisin siitä ajatellut.

[Orenji]

Hitto mitä idiootteja nuo kaksi osaavat olla, saako heitä tulla herättelemään todellisuuteen vaikka nipistämällä tai ihan mitä vaan? Pientä pehmenemistä on tapahtunut sitten suurimman draaman, mutta tietenkin piti mennä ja leikkiä ettei kuullut mitään, kun toinen kertoi kaipaavansa. Näin niitä ongelmia ratkaistaan, jes! Otan jotenkin tosi raskaasti tuon hiljaisuuden ja jatkuvan epävarmuuden, hups, mutta nyt sain purettua sitä edes vähän. :') Kyllä tähän ainakin samaistua voi, oikeastaan hämmennyn aina tajutessani etteivät nämä ole (toivottavasti) tositapahtumia, koska hahmot ovat niin todellisen oloisia, inhimillisiä. Nyt joutuu jännittämään vielä tätä Taneliakin, mitä hänellä on mielessään ja ei kai Jooa sorru nyt mihinkään typerään. Jännittyneenä odottelen jatkoa, kiitos!

[Räntsäke]

Voi Jooa, oisit soittanu.
Vaikka Tanelin tapaamisessa ja välien selvittelyssä ei lähtökohtaisesti mitään pahaa olekaan, Eetu ei välttämättä katso kovin hyvällä sitä, että jätkä tapaa eksänsä tuolla lailla salaa.. Toivottavasti tuo tapaaminen menee nyt hyvin... Onneksi Taneli ei ainakaan heti kättelyssä ollut sellainen hyberaktiivinen ihme hihhuli, sain hahmosta heti vähän positiivisemman kuvan. Saapa nähä, millainen hänestä kehkeytyy... : )
Toivottavasti tämä jatkuu pian, kun on näin kinkkiset paikat...

[Sokerisiipi]

Orenji: Hiljaisuus ja välttely ovat usein paljon pahempia kuin se varsinainen riitely. Oi, oon niin fiiliksissä, kun tuntuu noin inhimilliseltä! Ihanaa kuulla! Ja ei, aivan kuvitteellinen tarina. Vähän hippusia omasta elämästä, kuten aina, mutta ei muuten. Jatkoa saapuvi. Kiitos kommentista! ^^

Räntsäke: Voi Jooa, niinpä. Ja todellakin, tuollainen selän takana toiminen ei nyt ainakaan auta asiaa. Tämä jatkuu hyvin pian, koska olen niin tarinassa kiinni tällä hetkellä. Kiva, että seuraat tätä aktiivisesti! Kiitos kommentista!

A/N: Piti poistaa tästä kohta, jossa Pahviksesta on tullut niin punkero, ettei se jaksa edes leikkiä :'D Eetulla on vieläkin kurjempaa.

78. Meillä on yhteys poikki
S
angst
221. Tyhjyys
350 sanaa

Eetu

Menin duunista suoraan Jooalle. Pahvis tuli vastaan ja maukui. Riisuin ulkovaatteet ja nostin kissan syliini. Painoin poskeni sen silkinpehmeää turkkia vasten ja rapsutin sitä kaulasta. Ainakin Pahvis tykkäsi musta vielä. Mentiin sit yhdessä katsomaan sen ruokatilanne, joka kaipasi täydennystä. Pahvilaatikko sai sapuskansa, ja mä olin yksin poikaystäväni autiossa kämpässä. Kas, kun se uskalsi vielä päästää mut tänne. Tai ehkä Jooa oli asentanut kamerat katsellakseen, että mitä mahdan pölliä sen poissa ollessa.
 
Nyt et oo reilu, ääni, joka muistutti kovasti Hannan ääntä, torui mun ajatuksia, ja mua vitutti. Sitä enemmän mun sisällä velloi tuttu tyhjyys, joka muistutti ajasta ennen Jooaa. Oli niin lamaannuttavaa miettiä, että eläisin taas niin. Tapaisin mun vanhoja kavereita, ravaisin baareissa, pokaisin jonkun jätkän, pyörittelisin sitä hetken ja koko homma taas alusta. En halunnut sitä. Halusin Jooan. Halusin, että meillä olisi kaikki taas hyvin, mutta ehkä mulla ei olisi vaihtoehtoja, jos Jooa jättäisikin mut kyllästyneenä kestämään mun oikkuja.
 
Yritin tappaa aikaa, mutta oli kamalaa olla yksin. Yksin siellä, missä oli aina ollut se toinen. Kun Jooa ei ollut höpöttämässä, hälisemässä, halimassa, suukottelemassa tai sinkoilemassa ympäriinsä, ei kämppä edes tuntunut tutulta. Melkein odotin Pahvilaatikon heittävän mut pihalle. En tuntenut olevani tervetullut tänne, kun me oltiin riidoissa. Miksi me oltiin näin inhottavassa ja kamalassa tilanteessa? Syy oli osaksi mun, kyllähän mä sen tiesin. Oma ylpeyteni oli ampunut mua jalkaan.
 
Lopulta mä nielin harmini, ylpeyteni ja vitutukseni koko tilanteesta ja meistä. Jäljelle jäi vaan raastava ikävä ja sydäntä kivistävä pelko, että menettäisin elämäni parhaan asian. Soitin Jooalle. Tai siis yritin, mut se vaan soi ja soi ja soi. Kuuntelin tuuttauksia levottomana, kunnes lopetin. Yritin puolen tunnin päästä uudelleen. Tällä kertaa se katkesi lyhyeen. Jooa oli katkaissut puhelun ihan tahallaan. Se ei halunnut edes puhua mulle enää. Siitä tuli niin paha mieli, ettei mua edes suututtanut. Olin vaan aivan totaalisen musertunut ja vielä yksinäisempi kuin muutama tunti sitten.
 
Selvitäkseni tästä vahtikeikasta edes jotenkin mä menin Jooan pyykkikorille. Siellä oli sen indigonsininen ruutupaita, jonka hihassa oli ilmeisesti kahvitahra. Flanelli tuntui lohdullisen pehmeältä sormia vasten ja paidan tuoksu rauhoitti mun mielen.
 
"Missä sä oot?" kuiskasin kangas huuliani vasten. "Mikset sä oo täällä mun luona?"

[tupsupipo]

Voi ei eetua, jooan olis pitäny soittaa sille jo sieltä junasta ja nyt vielä jättää vastaamatta puhelimeen. Nyyh, käy ihan sääliksi eetu, vaikka yrittelenkin itseäni muistutella ettei hahmo ole oikeasti olemassa eikä näin ole oikeasti tapahtunut. Vaikka voisi ihan hyvin ollakkin, niin realistiselta tää musta tuntuu. Enkä ilmeisesti ole edes ainut! Eikä Tanelikaan onneksi näin alkuun vaikuttanut mitenkään hirveen kamalalta, vaikka sellaisen käsityksen olin siitä tekstin alussa saanut. On siinä kyllä jotain mikä tekee siitä tosi epäilyttävän olosen. Saattaa johtua vaan siitä ettei jooan ja eetun väliin saa tulla joku "taneli" mutta ei mulla muuta, jatkoa odotellessa

[Sokerisiipi]

tupsupipo: Ehkei kaikki ole aivan noin mustavalkoista Aww, ihanaa, että realistisuus välittyy noin vahvana <3 Taneli on jännä persoona. Kiitos kommentista!

A/N: Elämme kummallisia aikoja. Olen kunnostautunut niin hyvin tämän raapalesarjan kanssa, että olen julkaisutahtia neljä osaa edellä! Voitteko kuvitella? Pidän tahdin kuitenkin maltillisena, ettette ihan ylikuormitu. Toisaalta, kommenteilla on aina merkittävä vaikutus tahtiin kuin tahtiin

79. Ei tässä todellisuudessa
S
draama
200 sanaa

Jooa

"Soiko mun kännykkä?" kysyin Tanelilta, kun tulin vessasta. En ollut varma, olinko kuullut oikein. Ehkä mä vaan odotin niin kiihkeästi kuulevani Eetusta jotain, että kuulin jo ihan omiani. 
 
"Noup", Taneli sanoi vähän ihmetellen. En halunnut alkaa sille selitellä mun ja Eetun tilannetta. Oli se yrittänyt siitä kysellä, mutta olin vaan sanonut, että se oli meidän välinen asia. En nimittäin ihan uskonut, että Taneli olisi kyennyt antamaan objektiivisia neuvoja. Se oli aina ollut vähän sellainen, että se kyllä yritti saada haluamansa, jos vain suinkin kykeni. Olin kiusallisen tietoinen siitä, että mitä Taneli halusi nyt.
 
"Jokos sä sitten selität, että miksi lopetit yhteydenpidon selittämättä paljon paskaakaan?" kysyin suoraan, koska pari tuntia oli jo löpisty ja kierrelty aihetta niin pitkään, ettei mulla riittänyt enää kärsivällisyys.
 
Tanelilla meni jauhot suuhun ja sen poskia punoitti. En tajunnut, mitä helvettiä se muka oli odottanut. Että mä kapsahdan sen kaulaan heti, kun nähdään ja unohdan kaiken? Niin, missäköhän todellisuudessa sekin tapahtuisi?
 
"Kai sulla nyt jokin selitys on?" tiukkasin siltä.
 
"On, on", Taneli kiirehti sanomaan. "Otaks lisää kahvia?"
 
"Ei kiitos", sanoin jämäkästi. "Nyt vaan selität. Oot vältellyt tätä hetkeä jotain puolitoista vuotta. Luulis sen riittävän."
 
Taneli nyökkäsi ja näytti ryhdistäytyvän. Odotin kuulevani jotain, jossa olisi vihdoin jotain järkeäkin.

[Hilla]

Asiaa.

Nyt voisi Eetukin alkaa näyttää, mistä mies on tehty.

[Orenji]

Pahvis on maailmankaikkeuden parhaita kisuja! Se on mun lempihahmoni tästä raapalesarjasta, Pahvilaatikko ei turhia draamaile tai ole vaikea. :') Ei vaan, onhan tässä tapahtunut edistystä, Eetu yrittää soittaa ja Jooallakin pyörii toinen koko ajan mielessä. Nyt on silti hyvä keskittyä tuohon Taneliin ja saada asiat siltä osin selviksi kertaheitolla. Haluan todellakin kuulla mitä hänellä on sanottavanaan, nyt ei liiemmin huvittaisi kuulla huonoja selityksiä. Sen jälkeen Eetu ja Jooa voisivat sopia välinsä kuntoon (olisipa se niin helppoa) ja sitten kaikki eläisivät elämänsä onnellisina loppuun saakka! Kiitos tosiaankin tuosta julkaisutahdista, on se kiva tarina edistyy tällaista vauhtia - vaikkei sillä mitään kiirettä olekaan.

[Sokerisiipi]

takkuinen: Hm, ehkä vissiin tarkoitit Tanelia? We'll see Kiitos kommentista!

Orenji: Pahvis on aika ihuna Tää sarja on jo lopuillaan, joten asioiden käsittely on kyllä edessä. Kiitos kommentista!

80. Eräpäivä meni jo
S
draama
350 sanaa

Jooa

"No, sun täytyy yrittää ymmärtää, että mun tilanne oli tosi tukala täällä kotona. Mut torjuttiin kaikkialla sen takia, että tulin ulos kaapista", Taneli aloitti hyvin totisena ja katsoi mua suoraan silmiin. "Se oli hirveän raskasta. Raskaampaa kuin ikinä annoin kenenkään ymmärtää, ja lopulta en kestänyt sitä. Siksi mä lähdin. Ehkä mä en silloin itsekään ollut vielä okei itseni kanssa."

"Oon pahoillani, että sulla on ollut noin vaikeaa. En tiennytkään", sanoin vilpittömän myötätuntoisena. Taneli otti sen rohkaisuna jatkaa entistä ponnekkaammin.

"Siitä oli vaikea puhua ja vielä vaikeampi myöntää, että mua pelotti", Taneli sanoi ja nyt se puhui enemmän tyhjälle kahvimukilleen. "Berliinissä sain ikään kuin uuden alun, ja se oli niin – no, vapauttavaa. Ainoa, mikä mua vielä huoletti ja pidätteli, olit sä, koska rakastin ja rakastan sua edelleen. Tiedän, ettei mun käytös ole antanut sitä kuvaa, mutta sä olet ainoa mies, josta olen ikinä välittänyt niin paljon."

"Mun piti kertoa sulle ja selittää tilanne niin hyvin kuin pystyin, mutta en voinut. Sun kohtaaminen oli sillä hetkellä liikaa ja musta ei ollut reilua pidätellä sua kaukosuhteessa jätkän kanssa, joka oli niin sekaisin kuin mä silloin olin. Tarvitsin aikaa ja sit se vaan – no venähti."

Selitys oli niin älytön, että halusin huutaa. Keräsin kuitenkin itsehillintäni rippeet. Olisi pitänyt tietää, ettei Tanelilla ollut tuon parempaa syytä. Ei sillä koskaan ollut. Se teki aina sen, mikä sopi parhaiten sen omiin tarkoituksiin ja otti huomioon muut vain, jos se kävi yksiin muiden suunnitelmien kanssa.

"Sä jätit mut, Taneli. Kaikin tavoin", sanoin enkä edes yrittänyt peitellä katkeruuttani. "Luuletko sä, että tää selitys korjaa kaiken? Mä tulin tänne vaan tekemään tilit selviksi."

"Tulitko?" Taneli kysyi ja katseli mua tarkkaan. "Sä et tunne enää yhtään mitään mua kohtaan?"

"Tulin sun vuoksi takaisin", Taneli sanoi hiljaa. "Näin sun ilmeen, kun me nähtiin. Siinä oli jotain."

Puolitoista vuotta sitten olisin takuulla langennut ja antanut anteeksi, mutta mun sydämessä ei ollut enää tilaa Tanelille. Tajusin sen nyt, kun katsoin sen kasvoja ja toiveikkaita silmiä lasien takana. Jos Taneli kuvitteli mut ottavan sen takaisin, se ei tuntenut mua enää. Ei ollut enää meitä tai edes mahdollisuutta meihin.

Oli vapauttavaa tajuta se kaikki.

81. Kaikki temput (ainakin mä yritin)
S
draama
3. Loppu
350 sanaa

Jooa

"Se oli vaan takauma menneestä. Oon nyt Eetun kanssa. Rakastan sitä", sanoin vakaasti.

"Ja hyvinpä teilläkin tuntuu menevän. Me ei ikinä riidelty", Taneli tuhahti. Mun rintaa vihlaisi kipeästi, kun se läjäytti mun ja Eetun tulehtuneet välineet tuolla lailla kasvoille. Enempi mua kuitenkin suututti, kun se yritti ihan väkisin tehdä itsestään paremman vaihtoehdon.

"Usko vittu nyt jo!" ärähdin, kun meni hermo Tanelin uppiniskaisuuteen, jonka se kaiketi kuvitteli olevan hyvinkin romanttista. No vitut oli. Aivan helvetin rasittavaa vain. "Palaa takaisin sinne Saksaan. Mä en enää pidättele sua. Olin jo päässyt yli susta ja tämän jälkeen ainakin olen. Meistä ei voi enää tulla mitään, tajuatko? Sä heitit sen tulevaisuuden menemään, kun aloitit sen uuden elämäsi Berliinissä ja katkaisit kaikki yhteydet Suomeen ja muhun siinä samalla."

Taneli katsoi mua pitkään, ja viimein, niiden ratkaisevien sekuntien aikana, se tuntui ymmärtävän. Koko sen olemus romahti ja sen kasvoilla oli jotain, mikä ei voinut olla mitään muuta kuin sydänsurua. Tiesin, miltä se tuntui, ja olin pahoillani, mutta mä olin kuvitellut Tanelin tajuavan tilanteen. Olin kertonut Eetusta, mutta siitä huolimatta se oli uskonut mahdollisuuksiinsa. En tiennyt oliko se sokeutta, naiiviutta vai ylimielisyyttä. En oikeastaan välittänytkään tietää.

"Se jätkä", Taneli lopulta sanoi karheasti ja pinnistellen saadakseen sanat ulos. "Onko se hyvä sulle?"

"On", sanoin pehmeästi enkä epäröinyt vastausta hetkeäkään. "Se on mulle rakkainta, mitä on."

Taneli nyökkäsi, mutta ei kyennyt sanomaan sen enempää. Tai niin mä kuvittelin.

"Mä valehtelin", se paljasti. "Se soitti sulle. Kahdesti."

"Senkin kusipää", sihahdin. Taneli ei kieltänyt. "Minne sä pistit mun kännykän?"

"Sun takin taskuun."

"Sä sitten yrität kaikkein likaisimmatkin temput", puhisin syöksyessäni naulakoille ja olin – taas vaihteeksi – aivan helvetin vihainen.

"Mun piti saada tietää", Taneli sanoi, mutta mä en kuunnellut enää.

Eetu oli tosiaan yrittänyt soittaa mulle. Kolme kertaa. Aloin vetää ulkovaatteita päälle.

"Mihin sä nyt?" Taneli ihmetteli. "On jo myöhä ja – "

"Turpa kiinni, Taneli. Sä oot tehnyt jo tarpeeksi. Mä häivyn nyt, ihan sama, vaikka ulkona odottaisi maailmanloppu. Oli tosi antoisa keskustelu. Tulipa ainakin varmistettua, että oon tehnyt sun lähtösi jälkeen pelkkiä oikeita päätöksiä", sanoin ja heilautin ivallisesti kättäni sille. "Nähdään tai mieluiten ei."

Ja meidän juttu oli siinä.

[Räntsäke]

Äh, ajattelinkin, että Taneli oli varmasti katkaissut ne Eetun puhelut. Mut tota noin, en mä nyt enää jotenkin osaakaan nähdä sitä niin kusipäänä kuin mun ehkä pitäisi. Se ärsytti sillon aikasemmin ihan simona, ja oli tosi tärkeää katkaista salata ne puhelut Jooalta, mut no... Taneli oikeastaan lähinnä säälittää tällä hetkellä. Kaapista tuleminen ei varmasti ole ollut helppoa, ja mun mielestä se on ollut ihan alusta asti selvää, että juuri sen takia se sinne Saksaan häippäs. Ja kyllä Jooakin sen tiesi, vaikka tuossa muuta väittikin. Tässä vähän niin kuin.... Odotettiin, että tuleeko sieltä joku muukin syy. Mut ilmeisesti sellaista ei ollut.
Noh nih, ja nyt Jooan pitäis sitte seuraavaksi selvittää ne sotkut Eetun kans. Ei muuta ku onnea koitokseen vaan... Se puheluhärdelli on ehkä ihan selitettävissä, mut sepä ei olekaan tässä ainao asia, joka Eetua hiertää....

[Hilla]

Toivottavasti Jooa pitää välittävät tunteet Eetua kohtaan mielessään, kun ovat seuraavan kerran yhteydessä. Ja Eetu istuisi kiltisti alas ja kertoisi mistä hankaa.

Tanelin toiminta ei yllättänyt, tosin olin ajatellut, että hän oli katkaissut puhelut.

[Sokerisiipi]

Räntsäke: Ei Tanelia pidäkään ajatella totaalisena kusipäänä (vaikka eihän se toki mikään enkelikään ole) Tässä tarinassa ei ole ketään ultimate!pahista (paitsi Jussi :--D) ja Jooa olisi voinut hoitaa tämän fiksummin, ehdottomasti, mutta hän ei nyt oikein kykene ajattelemaan selkeästi, kun on sukset ristissä Eetunkin kanssa. Se purki pahoja ajatuksiaan Taneliin, vähän turhankin kanssa. Aika pahaan aikaan osui tämä Taneli-jupakka ja eniten tässä kärsi Taneli, kun jäi saamatta se ymmärrys ja myötätunto siltä ainoalta ihmiseltä, jolta olisi sitä eniten tarvinnut. Itselläkin tuli vähän surku miesparkaa kohtaan, mutta Jooakaan ei ole täydellisen hyvä ja ymmärtäväinen kaikki kohtaan. Sitä itseään kolhaisi aikanaan pahasti Tanelin lähtö. Kostaminen ei ole kypsää, mutta se on inhimillistä. Hienoa, että sympatisoit Tanelia! Ei ollut missään vaiheessa tarkoitus tehdä hänestä jotain "pahis"hahmoa vaan ihan ihminen, kuten muistakin henkilöistä. Kivaa, että sivuhahmojenkin ajatukset ja tunteet välittyvät ^^ Haha, setvimistä kyllä riittää. Kiitos kommentista!

takkuinen: Molempien pitäisi karistaa se ajatus, ettei tuo mitään kuuntele tai ymmärrä kuitenkaan. Taneli tosiaan katkaisi puhelut saadakseen Jooan hetkeksi täysin itselleen. Ei reilua tai hyväksyttävää toimintaa, mutta mustasukkaisuudessaan ei näitä juttuja aina mieti niin perinpohjaisesti. Kiitos kommentista!

[Sokerisiipi]

A/N: Taustamusiikkia: Vesala - Tequila, niin Eetu/Jooa biisi, urr ♥

82. Oot mun nouseva aurinko
S
angst, draama
246. Ääni
350 sanaa

Eetu

Jooa soitti mulle takaisin. Vastasin lähinnä tottumuksesta kuin oikeasta halusta tai toivosta, että kyllä kaikki vielä järjestyy. Mä en ollut järin hyvä toivomaan sellaista parhaissakaan olosuhteissa, ja nyt? Ei minkäänlaista valonpilkahdusta. Olin tähdettömässä tyhjyydessä, avaruuden mustassa aukossa. Siellä oli ihan vitun kylmä ja kamala olla.
 
Mutta mä halusin silti kuulla Jooan äänen, vaikka se sanoisikin jättävänsä mut. Jooalla oli taito saada hirveätkin asiat kuulostamaan korvassa mukavilta.
 
"Hei", sanoin.
 
"Hei", Jooa vastasi. Me oltiin hetki hiljaa, mutta sitten Jooan suusta ryöpsähti sanojen sekasotku. En pystynyt keskittymään tarpeeksi ymmärtääkseni niiden merkitystä, mutta sillä ei ollut väliä. Jooa puhui taas. Se puhui mulle. Me oltiin oltu niin kauan hiljaa ja vaikeita, että olin jo melkein unohtanut, millaiselta Jooa kuulosti, kun sillä oli paljon sanottavaa. Suomi soljui sen suusta katkeamattomana virtana, eloisana ja vivahteikkaana, vaikka nyt siinä olikin aika hätääntynyt sävy. Sen ääni sai lämmön värisemään mun sisimmässä. Mun suusta pääsi pitkä, vavahteleva hengenveto.
 
"Hei, ootko sä okei? Sano jotain", Jooa huolehti.
 
"Ootko sä tulossa kotiin?" kysyin, kun olin saanut koottua itseni.
 
"Heti kun vaan pääsen täältä. Sovin yhden kaverin kanssa, että voin olla sen luona yötä. Lähen aamun ensimmäisellä junalla."
 
"Jooa", sanoin hiljaa.
 
"Mitä, muru?"
 
Se kutsui mua muruksi. Se oli kipinäntuikahdus pimeässä.
 
"Ootko sä saanut musta tarpeeksesi?"
 
"Mitä? En tietenkään ole! Sä olet ihaninta ja tärkeintä, mitä mulla on. Sä olet – "
 
Seurasi uusi puhetulva, kauniita sanoja lausuttuna kiihkeällä äänenpainolla, anteeksipyyntöjä ja lupauksia.
 
"Sä puhut liian nopeasti ja liian paljon, Jooa rakas", naurahdin lopulta ja pyyhin kosteat silmäkulmani Jooan paitaan. "Mut ymmärsinkö oikein, että säkin oot ruvennut ilkeäksi?"
 
"Oon niin pahoillani!" Jooa vaikersi niin syyllisenä, ettei sille voinut olla vihainen.
 
"Kun tuut kotiin, me puhutaan ja selvitetään koko tää sotku", päätin. "Me ei voida vaan sanoa, että saat anteeksi ja jättää asioita levälleen. Mä lupaan puhua ja jakaa ajatukseni sun kanssa. Jooa, mä haluan – haluan elämän ja tulevaisuuden sun kanssa."
 
"Mäkin sun. Me puhutaan kyllä. Kuuntelen sua ihan hiirenhiljaa", Jooa lupasi.
 
"Tuskinpa vaan", naurahdin, "mutta kiitos. Oot rakas."
 
"Säkin oot. Ihan hirmuisen rakas."
 
"Puhu mulle vähän lisää", pyysin hiljaa, ja Jooahan puhui.
 
Ulkona oli ihan pimeää, mutta mulle se hetki oli aamunkoitto.

[tupsupipo]

Tää on oikeesti niin ihanaa et laitat näin tiuhaan näitä lukuja, varsinkin kun oot nyt muutaman viime osan jättänyt niin jännään kohtaan, etten olisi varmaan pystynyt oottaa pitempään vaikka yrittäisinkin En ehdi ees kommentoimaan läheskään joka osaan! Ja en tiiä syytänkö sua vai ihan vaan kellonaikaa, että rupesin melkein itkemään, kun nää sai viimeinkin sovituksi :') Mutta hei, mä sentään eläydyn tähän ihan kunnolla! Nyt vaan jooan kotiinpaluu- lukua kehiin niin oon tyytyväinen

[Sokerisiipi]

tupsupipo: Voi että Yritän niin kovasti hillitä itseäni julkaisemista kovin tiuhaan mut fuck it :'D Pitää keskittyä koulujuttuihin ja parempi, että saan työnnettyä kaikki tänne nyt, niin eipä tarvii niitäkään enää miettiä. Noita seuraavia ehdit varmasti kommentoida (vink vink :--D) koska tulen varmaan pitämään näin intensiivisen putken jälkeen vähän taukoa (mutta se ei ole lupaus, koska inspiksestä ei voi tietää) Aww, olen hyvin otettu, että raapale sai aikaan tunteellisen reaktion! ^^ Eläytyminen on tosi jees. Eläydyn näihin itsekin vähän turhankin kanssa, mutta noh. Kiitos hurjan kivasta kommentista!

A/N: Tosiaan. Hyvää sunnuntaita! Saatte loput osat nyt pötköön (panttaus, maltillisuus, säännöllisyys, mitä ne oikein ovat?) ja sanon ihan vaan sen verran, ettei se ihan niin helppoa kuitenkaan ole (vaikka se siltä voi vaikuttaa, hah.)

83. Tuhansia onnettomia loppuja
S
draama
123. Tunti
250 sanaa

Jooa

Matka Helsingistä kotiin kesti kaksi tuntia. Tai sen olisi pitänyt kestää, mutta pakkanen viivästytti junia, ja mä olin seota sen takia. Jokainen ylimääräinen varttitunti oli pois ajasta Eetun luona. En ollut kestää sitä. Lähetin Eetulle monta tekstaria, mutta se ei vastannut niihin. Kai Eetu piti kiinni päätöksestään, että puhuminen oli tehtävä kasvokkain. Olin hirveän levoton ja huolissani. Me oltiin puhuttu eilen pitkään. Tai no, mä olin puhunut ja Eetu oli kuunnellut. Sen vaiteliaisuus vaivasi mua. Eetu ei ollut vielä oikein oma itsensä. Me ei oltu vielä okei. Ehdin ajatella tuhansia onnettomia loppuja meille, kun juna vaan vitkutteli, mutta lopulta jopa VR sai aikaiseksi saapua perille.
 
Otin asemalta taksin, hinnasta viis, koska mun oli päästävä kotiin niin nopeasti kuin mahdollista. Olin niin jännittynyt, etten voinut edes jutustella taksikuskin kanssa.
 
Lopulta, viimein, monien tuskallisten tuntien jälkeen olin kotona. Sydän hakkasi ja mua hengästytti. Kädet tärisivät niin, ettei avain meinannut mennä lukkoon. Pääsin mä kuitenkin sisään. Pahvilaatikko tuli tervehtimään ja puskemaan mun jalkoja, mutta en pystynyt keskittymään edes kissaani.
 
"Eetu?" kutsuin ja pelkäsin, että se oli häipynyt.
 
Makkarin ovi avautui ja Eetu seisahtui ovensuuhun. Se näytti väsyneeltä. Eetulla oli päällään se mun indigonsininen ruutupaita, jonka napit eivät meinanneet pysyä kiinni. Nytkin kolme niistä olivat karanneet lävistään. Sillä oli verkkarit, kasvoissa muutama näppy ja tukka harotti pesemättömänä, mutta mulle se oli aivan helvetin hyvännäköinen. Ehkä se tekikin meistä yhteensopivamman pariskunnan, koska mäkin olin matkustamisesta ihan räjähtäneen näköinen. Tuntui kuin me ei oltaisi nähty vuosiin, ja olin aivan ihmeissäni, että Eetu todellakin oli vielä siinä.

[Sokerisiipi]

84. Tähän mä kuulun
K-11
romantiikka
350 sanaa

Eetu

Kun Jooa tuli kotiin, se vaan seisoi siinä ja tuijotti mua hiukan liian pitkään. Se ei tuntunut musta mitenkään kivalta. 
 
"Mä tiedän, että näytän ihan karsealta, mut ei sun tarvii tolla lailla tuijottaa", puuskahdin. Jooa liikahti ja hymyili vaisusti.
 
"Karsealta? Säkö? Et ikinä", Jooa sanoi päätään pudistellen ja riisui takkinsa. Kengät se potki hujan hajan pitkin seiniä. Jooa ei irrottanut katsettaan musta hetkeksikään. Kun en muutakaan voinut, niin tuijotin itsepintaisesti takaisin. Jooakin, joka yleensä oli suulas ja sanavalmis, oli vaiti. Mun ajatukset pyörivät avuttomasti oravanpyörän kaltaisessa limbossa, vaikka olin miettinyt ja suunnitellut tätä hetkeä. Ne olivat kuitenkin olleet vain ajatusleikkejä.
 
En halunnut enää ajatella. Mitä hyvää se mulle oli muka tehnyt? Olin vaan ollut niin helvetin peloissani ja huolissani. Astuin lähemmäksi Jooaa, rypistin sen villapaidan tiukasti sormieni väliin ja sen huulet olivat välittömästi mun omilla.
 
Kaikessa epätoivoisuudessaan ja hätäisyydessään se tuntui tajuttoman hyvältä ja aidolta. Pusersin itseäni Jooan kroppaa vasten. Se oli siinä kädet tiukasti mun ympärillä.
 
Vedin Jooaa taaksepäin ja kiskoin siltä paidan pois. Jooa ojensi kätensä ja se tyyliin vain pyyhkäisi mun flanellipaidan etumusta, kun napit olivat jo auki ja Jooan suu oli mun kaulalla, solisluilla ja rintakehällä. Sen huulet olivat pakkasesta yhä viileät, mutta mun ihoa kuumotti ja olin jo muutenkin ihan kananlihalla. Tahdoin Jooan vain mahdollisimman lähelle, tilaan, jossa se ei näkisi eikä tuntisi muuta kuin mut.
 
Jooa ei vastustellut, kun painoin sen alleni sängylle. Sen katse oli kiihkeä ja kasvoilla kaikki maailman toivo.
 
"Mä rakastan sua", Jooa sanoi hiljaa, melkein anoen kuin olisi hyvinkin mahdollista, etten sanoisi sitä enää takaisin. En tiennyt, mitä Jooa mahtoi kuvitella. Kenties sitä, että tämä olisi meidän viimeinen kerta, kun me rakasteltaisiin?
 
Silitin sen paljasta rintakehää ja kumarruin suutelemaan sitä tyynnyttelevästi useampaan kertaan.
 
"Mäkin." Suudelma. "Rakastan." Pidempi ja vaativampi suudelma. "Sua." Imaisin sen alahuulta. "Hyvin paljon." Jooa hengähti mun suuhun ja kiskoi mut aivan kiinni itseensä innostuen viimein ihan kunnolla.
 
Jooa riisui multa kollarit ja se yritti suukotella tiensä alemmas, mutta mä en halunnut sitä niin.
 
"Tahdon sut mua vasten", kuiskasin. Jooa hymyili ilahtuneena ja kaappasi mut vyötäisiltä juuri sinne minne kuuluin, sen iholle kiinni, sen syliin alastomana ja kauniina.

[Räntsäke]

Tästä sen näkee, miten kova ikävä niillä on toisiaan ollut, kun ensimmäisenä päätyvät toistensa iholle. Järjellä ajatellen ensin olisi pitänyt istahtaa pöydän ääreen ja puhua suut puhtaiksi, mutta rakkaus ei ole jären asia. (Mistä lähtien mä oon siteerannu Twilightia? Jestas sentään...)
Pommi ois vielä purettavana. Jätkiä varmasti molempia pelottaa se tilanne, kun pitää nostaa kissa pöydälle ja oikeasti keskustella. Mut kyllä se sitten helpottaa, kun asiat on saatu puhuttua halki.

[tupsupipo]

Ei ei ei ei yhtään mitään taukoja ei. Noei onhan se ihan ymmärrettävää, ettei sulla ole kaikkea aikaa käytettävissäs vaan kirjottamista varten, mutta ethän ala mitään ylipitkiä hehtaaritaukoja pitämään? Mutta niin. Jooa ja eetu sai sovittua! Melkein.. Oisin tohon kohtaukseen kuvitellu jooan jotain säheltämään ja eetua olemaan vaan eetu , mutta selkeesti näillä on vielä paljon puhuttavaa ja olisihan tän voinut jotenkin paremminkin ehkä hoitaa. Mut ei aina oo niin helppoo tästä tuli nyt aika mitäänsanomaton pikakommentti, sori siitä. Halusin heti luettuani kommentoida ettei unohdu, joten laatu on myös sen mukaista.. Kiitos näistä taas ja uutta jatkoa odotellessa!

[Orenji]

Kauheaa vauhtia sä kyllä julkaiset, olin muutaman päivän pois ja taas on lukutolkulla tekstiä rästissä. Lyhyessä ajassa ehti paljon, Taneli on hoidettu pois päiväjärjestyksestä ja mykkäkoulun tapainen hellittänyt, vaikka varsinainen keskustelu on vielä käymättä. Mua jäi vähän harmittamaan tuo Tanelin kohtalo, huonoja päätöksiähän hän oli tehnyt, mutta ei kai hän ole aivan niin idiootti kuin Jooa antoi ymmärtää... Hänen taustoistaan olisi niistäkin mielenkiintoista kuulla vielä joskus tarkemmin, mutta tätä ei tarvitse ottaa haasteena. :D Tärkeintä on kuitenkin se, että nyt Eeli ja Jooa ovat yhdessä ja toivottavasti saavat ruodittua kaikki vähänkin kalvavat asiat läpi. Kyllähän sen nyt näki, että heillä on ollut ikävä!

Kiitos taas~

[Sokerisiipi]

Räntsäke: Twilightia tai ei, rakkaus ja järki eivät tosiaan usein ole samassa tilassa yhdenvertaisina. Kissa (Pahvis!) tosiaan pitää nostaa pöydälle ja avata kielenkannat. Saas nähdä, milloin siihen viitsitään ryhtyä! Kiitos kommentista!

tupsupipo: Melkein vaan ei ihan. Tilanne meni vähän omalla painollaan. Kiitos kommentista!

Orenji: Tahti tulee rauhoittumaan huomattavasti, joten älä huoli pysyt kärryillä. Taneli parka jäi kyllä vähän häviäjän osaan. Kiitos kommentista!

85. Järjen uhraus
K-11
snog
200 sanaa

Jooa

En olisi halunnut ollenkaan palata suihkusta huomattavasti viileämpään kämppään. Melkein palasinkin jo takaisin lämpimään. Eetu kuitenkin hiipi keittiöstä mun taakse ja painautui mun kosteaa selkää vasten, ja sen kuuma hengitys niskassa sai mut värisemään, mutta ei kylmästä.

"Mm. Sä tuoksut ihanalta", Eetu mutisi ja siveli käsillään mun rintakehää sormenpäät nännien ympäri pyörien. Ihoa kihelmöi. Se painoi kämmenensä lujemmin mun ihoa vasten ja li'utti niitä alemmas kylkiluilta vatsalle.

"Sä tunnut niin hyvältä", Eetu sanoi matalasti, ja voi luoja, miten lujaa ja ehdottomasti se mua vei. Sen huulet pusertuivat mun kaulansyrjään ja imivät tavalla, joka sai käheän huokauksen karkaamaan syvältä mun kurkusta. Tulin niin tietoiseksi Eetusta, sen halusta mua kohtaan ja omasta ruumiistani, joka reagoi, syttyi ja tarvitsi lisää.

"Eetu, meidän pitäisi puhua", sanoin, mutta aika heikosti, koska en oikeasti halunnut Eetun lopettavan. Se tiesi sen.

"Kyllä me ehditään", Eetu vakuutteli. "Saanko kuitenkin rakastaa sua ensin? Ihan pikkuisen vain."

Kuulin Eetun äänen kujeilevasta sävystä, että se hymyili. Se irrotti pyyhkeen mun lanteilta. Kuumat huulet olivat mun korvalehdellä.

"Saat", mä huohotin, kun Eetun käsi oli jo mun seisokilla. Käänsin päätä. Eetun pehmeänsiniset silmät olivat raollaan, kuten olivat sen huuletkin. Suutelin Eetua ahnaasti, kokeilin kielelläni sen kieltä ja uhrasin epäröimättä mun järjen polttavalle halulle.


A/N: Jos odotitte viimein sitä keskustelua, niin sori, mutta ei jätkät ovat olleet vähän puutteessa ja pitäähän sitä ensin päästellä höyryjä ja seli seli. Ensi osassa sitten oikeasti jutellaan.