Nimi: Is it true when you say that you love me?
Kirjoittaja: Liebeh
Paritus: Hermione/Draco, Hermione/Ron
Ikäraja K-11
Tyylilaji: sekalainen, lievä angst
Vastuunvapaus: En omista hahmoja, paikkoja, ym.
//Joo, oli hieman tylsää, niin kirjottelin tällasen pikkusen katkelman. Alunperin oli tarkotus että tähän tulee toinen osa, mut en oikeen tiiä sopisko se. Joten, oilisi kiva saada siitäkin palautetta.
Is it true when you say that you love me?
En tajunnut miten tähän taas päädyttiin. Puristin pehmoista valkeaa lakanaa tiukasti ympärilläni ja tunsin itseni likaiseksi sen puhtautta vasten. Vilkaisin varovasti poikaa vierelläni. Tämän vaalea aina niin siisti tukka oli pörröinen ja sojotti ympäriinsä kohdissa, missä se ei painunut tyynyä vasten. Hän oli niin kaunis, puhtaat piirteet, kaunis suu aistillisesti hieman raollaan. Minun teki taas niin mieli suudella häntä. Hän oli kuin enkeli maatessaan siinä himmeä valo hyväillen lihaksikasta ylävartaloa.
Hätkähdin hieman itsekseni kun tajusin jo kumartuneeni hänen ylleen niin että ruskeat kiharani hipoivat tyynyä aivan pojan korvanjuuressa. Tiukensin otettani lakanasta, vaikka puristin sitä rystyset valkeina. Hengitin syvään ja yritin kirkastaa mieleni. Muutaman sekunnin päästä avasin varovasti silmäni ja heilautin äänettömästi jalkapohjani lattialle. Se tuntui mukavan sileältä ja viileältä, kun kävelin vaatteitani keräillen tummaksi öljytylle puuovelle vastapäätä valtavaa parisänkyä, josta olin herännyt.
Hiljaisuus tuntui kiduttavalta kun raotin ovea. Oli kuin koko tarvehuone olisi paheksunut minua siitä, mitä oli yöllä joutunut todistamaan. Säpsähdin, kun ovi narahti hiljaa saaden sydämeni kiihdyttämään tahtia. Hieman värisevä hymy kohosi huulilleni. Olisin voinut melkein nauraa itselleni, oli niin hölmöä olla näin säikky.
Vilkaisin vielä kerran sängyllä makaavaa hahmoa ennen kuin astuin kylpyhuoneeseen. Hän ei osoittanut heräämisen merkkejä, rinta kohoili yhtä rauhallisesti, kuin äskenkin.
Pudotin vaatteeni valkoiselle kaakelilattialle. Miksi kaikki oli niin valkeaa ja puhdasta? Seinät olivat samaa valkeaa kuin lattia, ja huoneen nurkassa oli aivan yhtä kiiltelevä posliinipönttö. Pesuallas oli siro ja sen taiteelliset kaaret toivat mieleeni roomalaisten temppelien koristeelliset pylväät jästivanhempieni historiankirjoissa.
Toisella puolella huonetta tilaa vei suihkukoppi, jonka lasi oli huurrettu kauniisti läpinäkymättömäksi. Jopa tuoksu oli raikas, kuin keväisessä metsässä sateen jälkeen, vesipisaroiden vielä valuessa ensimmäisiltä hennonvihreiltä lehdiltä.
En tiedä mitä olisin halunnut löytää, mutta en ainakaan tätä. Huoneen kaunis suunnittelu korosti liikaa omaa likaista omatuntoani ja synkkää mielialaani. Kuin unessa annoin lakanan valua lattialle ja livahdin pesualtaalle katsoakseni itseäni sen ylle ripustetusta peilistä.
Peilikuvani oli hätkähdyttävä, kuin olisi tuijottanut vierasta ihmistä jossa näki aivan hivenen itsensä kaltaisia piirteitä. Ruskea tukkani valui sekaisina kiehkuroina olkapäilleni ja selkään. Kasvoni näyttivät vanhemmilta ja kuluneilta. Huuleni olivat liian kirkkaan punaiset ja turvonneet. Poskilla paloi punaiset läikät ja pähkinänruskeat silmäni olivat syvät kuin vaahtoava tumma meri. Näin niissä oman eksyneen katseeni, mutta myös vierasta himoa ja katkeruutta, joita en osannut sovittaa entiseen itseeni. En muistanut milloin olin muuttunut tällaiseksi. Milloin hymyni oli haalistunut ohueksi ja läpikuultavaksi, milloin se oli lakannut yltämästä silmiini.
Painoin säikähtäneenä katseeni lattiaan, varpaisiini joiden kynnet Ginny oli joskus lakannut verenpunaisiksi. Nyt lakka oli lohkeillut ja varissut jättäen jälkeensä kalpeita puhtaita laikkuja. Tunsin oloni samanlaiseksi, käännetyksi ja väännetyksi, kunnes olin joku muu kuin minä itse. Ja nyt tunsin sirpale kerrallaan kiiltävän pintakerroksen murenevan yltäni. Siloittelin ilmettäni hetken ja katsoin uudestaan.
Ei, en enää erottanut myrskyä sisälläni. Meri oli rauhoittunut silmissäni sileiksi öljyisiksi laineiksi. Kasvoni olivat tyynet ja ilmeettömät. Vaikka tunsin helpotusta, olin silti surullinen tuon uuden jännittävän henkilön menettämisestä. Pudistelin hieman päätäni omituisille ajatuksilleni ja hiukseni heilahtivat paljaille rinnoilleni. Värisin hieman, huomasin vasta nyt miten kylmää ilma oli paljasta ihoani vasten.
Kipitin lattian poikki suihkukoppiin ja vedin lasioven kiinni. Väänsin suihkun niin kuumalle kuin sain ja valuin hitaasti lattialle. Sulkeuduin omaan maailmaani, joka oli täynnä selkääni piiskaavaa vettä, pauhua korvissani ja ihoon liimautuneita hiuksia. Puristin päätäni käsilläni, liian väsyneenä liikkumaan.
Eilinen ilta oli mennyt pieleen jo alkaessaan. En olisi alunperinkään halunnut lähteä. Oli vastoin sääntöjä poistua koulun alueelta. Se oli väärin. Lähteä paikkaan, josta kukaan meistä ei tuntenut ketään. Mutta Ginny oli raahannut minut muun joukon mukana ulos linnasta salakäytävää pitkin.
”Älä ole niin niuho, Hermione, rentoudu vähän”
Olin tanssinut, olin hymyillyt, mutta kiristävä tunne vatsanpohjassani ei jättänyt minua rauhaan. Ei ennen kuin olisin hänen luonaan.
Ja sitten… Ron…
”Hermione, minun pitää puhua kanssasi” hän sanoi ja otti minua käsivarresta kiinni, vetäen meitä kauemmas musiikista ja ihmisistä. Solmu vatsanpohjassani kiristyi entisestään, kunnes tuntui siltä, että joku yrittäisi kiskoa suoliani ulos. Jokin pojan katseessa sai minut pelkäämään. Se oli niin toiveikas, niin tarkkaileva, kun hän mittaili minua.
Olimme jo päässeet rauhalliseen paikkaan. Mopeista ja kiillotusaineen hajusta päätellen olimme päätyneet siivouskomeroon. Tunnelma oli pelottavan ahdas.
”Hermione.” hän aloitti pehmeällä äänensävyllä, joka sai minut pakokauhun valtaan. Ei! Ei nyt! Ei nyt kun juuri sain kaikki asiani järjestykseen.
”Minä… minä ihan tosissaan tykkään sinusta”, hän sanoi katse painuneena lattiaan. Kauhu kasvoi sisälläni, kunnes olisin halunnut rynnätä pakoon. Pääni sisällä vaikeroin, rukoilin ettei hän sanoisi sitä minulle. Tiesin, etten voisi antaa hänelle sitä vastausta, jota hän epätoivoisesti halusi. Kyllä, pidin hänestä, hän oli suloinen ystäväni Ron, mutta ei koskaan mitään muuta. Niin olisi ehkä käynyt, jos mielessäni ei olisi nyt toista.
”Luulen, että olen rakastunut sinuun.” Ääni saapui korviini kuin jostain kaukaa. Riistäen minulta pois parhaan ystäväni.
Tunsin miten poika kohotti katseensa, mutta olin painanut silmäni kiinni estääkseni kyyneleitä karkaamasta. Tiesin, mitä vastaisin hänelle, ja tiesin, ettemme voisi enää sen jälkeen olla edes samassa huoneessa toistemme kanssa. Tiesin, että kaikki hyvä meidän välillämme oli pyyhkiytynyt pois tuon yhden lauseen takia – ei… minun takiani.
Ja sitten tunsin pehmeät huulet omillani. Suudelma oli hidas ja rakastava. Se kertoi joka sekuntillaan minulle mitä hän tunsi. Mutta se viilsi pitkän aukon sisääni, koska tiesin etten koskaan tuntisi samoin. Nostin kämmeneni hänen olkapäilleen ja työnsin hänet pois.
”Ron. Minä en tiedä…”Aloitin, mutta kyyneleet valuivat silmistäni tukehduttaen minua joka pisarallaan.
Ja poika luki vastaukseni silmistäni. Näin miten hänen katseensa muuttui loukatuksi ja murtuneeksi. Näin miten hänen suupielensä kiristyivät ja vartalonsa jännittyi. Enkä kestänyt enää. Paiskasin oven auki ja juoksin.
Nytkin muisto sai silmäni kirvelemään. Muistin, miten olin tullut takaisin tylypahkaan. Muistin miten olin istunut oleskeluhuoneessamme pitkään, miettien sitä suudelmaa. Miettien, miltä se oli tuntunut huulillani. Se ei ollut himokas ja haluava, niin kuin Dracon olivat aina olleet. Se ei ollut kova ja katkera, ei niin kiihkeä. Se oli ollut jotain muuta, jotakin, joka oli puuttunut vaaleatukkaisen kosketuksesta. Vaikka kuinka olin yrittänyt, en ollut saanut sitä mielestäni. Tiesin, että minun pitäisi puhua Dracon kanssa.
Jotenkin kaikki oli vain päättynyt tarvehuoneeseen. En ollut kyennyt sanomaan hänelle sitä, mikä mieltäni poltti kuin kuuma rauta. Hillitön nyyhkytykseni oli saanut hänet halaamaan minua, ja pian halaus oli muuttunut suudelmaksi, kovaksi vaativaksi suudelmaksi. Ja suudelma oli muuttunut villiksi ja tarvitsevaksi, saaden vaatteemme katoamaan. Se oli muuttunut hieksi, huokailuksi ja kosteiksi lakanoiksi.
Se oli päättynyt siihen, mihin kaikki suudelmamme olivat aina päättyneet.
Ja nyt istuin täällä suihkussa, miettien yhä sitä kysymystä, joka ei koskaan ollut päässyt karkaamaan huuliltani.
Draco, rakastatko sinä minua?
//Kommentit piristäis kovasti.
