Syvä, syvä upotus (K-11)

[Funtion]

Nimi: Syvä, syvä upotus
Kirjoittaja: sensaatio
Ikäraja: K-11
Tyylilaji: dialogificci, (ihmissuhde)draamaa, synkistelyä, eksistentialismia
Sanamäärä: 978
Haasteet: Lyrics Wheel 12, Dialogihaaste 5, -ismittääkö? (eksistentialismi)
Yhteenveto: Onko mahdollista, että ihminen ei halua olla onnellinen?

Alkusanat: Kirjoitin LW-haasteeseen kolme eri tekstiä, mutta en ollut mihinkään tyytyväinen. Aika kuitenkin hupeni kesken, joten oli pakko julkaista jotain. Muuten olisin tuntenut huonoa omaatuntoa seuraavat kakstoista vuotta. Tää on nyt vähän sinnepäin huitaistu teksti. Kiitos ja anteeksi, sinä mystinen lyriikoiden lähettäjä. ♥

Palaute = ♥

mumford and sons – broken crown
touch my mouth and hold my tongue / i'll never be your chosen one / i'll be home safe and tucked away / well you can't tempt me if i don't see the day / the pull on my flesh was just too strong / stifled the choice and the air in my lungs / better not to breathe than to breathe a lie / 'cause when i opened my body i breathe in a lie / i will not speak of your sin / there was a way out for him / the mirror shows not / your values are all shot / but oh my heart was flawed i knew my weakness / so hold my hand consign me not to darkness / so crawl on my belly 'til the sun goes down / i'll never wear your broken crown / i took the road and i fucked it all away / now in this twilight how dare you speak of grace / so crawl on my belly 'til the sun goes down / i'll never wear your broken crown / i took the road and i fucked it all away / now in this twilight how dare you speak of grace / so crawl on my belly 'til the sun goes down / i'll never wear your broken crown / i can take the road and i can fuck it all away / but in this twilight our choices seal our fate

Syvä, syvä upotus

i.

NATALIE: Sinun täytyy selvittää, oletko vihainen hänelle vai itsellesi.

REBECCA: En ole vihainen. Näytänkö siltä että olen vihainen? En ole vihainen. Kaikki on —

NATALIE: Älä sano että kaikki on hyvin.

REBECCA: Mutta kaikki on hyvin! Paitsi...

NATALIE: Niin?


REBECCA: En usko Jumalan olemassaoloon, mutta tällaisina päivinä Jumala tuntuu paljon todellisemmalta ja lähestyttävämmältä kuin tämä, tämä omituinen tila, jota kutsumme elämäksi.

NATALIE: Tila?

REBECCA: Fysikaalinen avaruus. Hetki, vaihe.

NATALIE: Minusta sinun ongelmasi on se, että analysoit liikaa.

REBECCA: En aio muuttaa identiteettiäni! Miksi sinä haluat muuttaa minua? Miksi kaikki ihmiset haluavat muuttaa toisia ihmisiä? Ajattele nyt vaikka yhteiskunnan ihannetta parisuhteesta. 'Etsi parempi puoliskosi!' Parempi puoliskosi? Mitä hemmettiä sekin tarkoittaa? Minä tunnen jo itseni kokonaiseksi. Minä en tarvitse tai halua jotakuta 'täydentämään' itseäni. Ei, ei, ei. Minä tiedän kuka olen ja mitä haluan. Jos en kelpaa juuri tällaisena, niin antaa olla!

NATALIE: Rauhoitu, Becca. Kehittyminen ja muuttuminen ovat kaksi täysin eri asiaa.

REBECCA: Mutta joskus kehittyminen vaatii muutoksen.

NATALIE: Se ei tarkoita sitä, että hylkäisit identiteettisi kokonaan — ellei identiteettisi riipu yhden ainoan tekijän varassa.

REBECCA: Hyvä on. Olet oikeassa. Minä olen vihainen.

NATALIE: Sinun pitäisikin olla.


REBECCA: Sulkeeko Jumala koskaan silmiään?

NATALIE: Luulin, ettet uskonut Jumalaan.

REBECCA: En uskokaan, ja se tarkoittaa sitä etten tällaisina päivinä myöskään usko elämään. Riippuuko meidän olemassaolomme minun uskomuksistani? Ei nähtävästi, sillä olemme yhä elossa. Joten kerro minulle: sulkeeko Jumala koskaan silmiään?

NATALIE: Minä... minä en tiedä.

REBECCA: Haluat sanoa 'ei', koska jos Jumala säätelee tätä maailmaa, olisi vastuutonta ummistaa silmiään. Tai ehkä Jumala ei säätelee maailmaa, ehkä hän vain loi maailman ja sen jälkeen jätti meidät omilleen. Eikö sekin olisi vastuutonta? Haluat sanoa 'kyllä', koska niin paljon pahaa tapahtuu maailmassa. Mitä jos kaikki paha tapahtuu silloin, kun Jumala ei katsele meitä? Mitä jos Jumalan on pakko räpytellä silmiään, mitä jos hänenkin on joskus levättävä? Mitä minä yritän sanoa on...

NATALIE: Mietit pitäisikö sinun teeskennellä, ettet nähnyt mitään.

REBECCA: Pitäisikö minun?

NATALIE: Se ei tekisi sinua onnelliseksi.

REBECCA: Ehkä en halua olla onnellinen. Kun mietin elämääni, kaikkia valintoja jotka olen tehnyt... kaikki niistä ovat tehneet elämästäni entistä kurjempaa. Enkä ole silti katunut ainoatakaan päätöstäni. Onko mahdollista että ihminen ei halua olla onnellinen?

NATALIE: Ehkä, jos ihminen tuntee ettei hän ansaitse onnea.

REBECCA: Sinä siis väität, että onnellisuus on jotain, joka pitää ansaita?

NATALIE: Kyllä. Minä ajattelen, että juuri syntynyt ihminen ansaitsee onnellisuuden. Sen jälkeen kaikki riippuu yksilön valinnoista ja teoista.

REBECCA: Laitat kovin, kovin paljon pelkän yksilön vastuulle.

NATALIE: Kaikki tulee suhteuttaa olosuhteisiin. Jos yksilöllä on vain kaksi vaihtoehtoa ja niistä molemmat ovat huonoja, hän voi silti ansaita onnellisuuden jos hän valitsee vähemmän huonon vaihtoehdon.

REBECCA: Utilitarismia? Et koskaan lakkaa yllättämästä minua.

NATALIE: En vain halua uskoa ihmisen luontaiseen egoismiin, siinä kaikki.

REBECCA: Miksi?

NATALIE: Koska silloin meillä ei olisi mitään toivoa; ja toivo on ainoa motiivimme taistella.

REBECCA: En koskaan kuvitellut, että sinä olisit taistelija.

NATALIE: En koskaan kuvitellut, että sinä olisit luovuttaja.


REBECCA: Voinko jäädä yöksi?

NATALIE: Kyllä.

REBECCA: Voinko nukkua... kanssasi? Samassa sängyssä?

NATALIE: Jos se ei vaikuta negatiivisesti minun nukkumiseen, niin kyllä.

REBECCA: Et edes huomaa minua. En vain halua olla yksin.

NATALIE: Et ole yksin. Minä en jätä sinua.

REBECCA: Minä jätän hänet. Robinin.

NATALIE: Älä tee hätäisiä päätöksiä.

REBECCA: Minä teen omat päätökseni. Sinun avullasi.



ii.

NATALIE: Mitä ajattelet?

REBECCA: Olen yhä sitä mieltä, että jätän hänet. Olen saanut tarpeeksi.

NATALIE: Et kuulosta itseltäsi.

REBECCA: Ah, muistat yhä mitä sanoin sinulle kuulusteluhuoneessa.

NATALIE: 'Rajat ovat tehty kauemmas työnnettäväksi.' Teit lähtemättömän ensivaikutuksen.

REBECCA: Olin vihainen.

NATALIE: Olin tekemässä työtäni. Oletko vihainen nyt?

REBECCA: Enemmänkin välinpitämätön. En välitä hänestä, en välitä elämästäni. Voisin juosta lähimmälle sillalle ja hypätä alas. Hukkuminen ei kuulosta kovin huonolta tavalta lähteä.

NATALIE: Sinä haluat luovuttaa.

REBECCA: Ei! Se ei ole luovuttamista! Lakkaa kutsumasta minua luovuttajaksi!

NATALIE: Mitä se sitten on?


REBECCA: Sinä et ole koskaan tavannut isääsi. Hän kuoli ennen syntymääsi. Nyt, vastaa rehellisesti: kaipaatko sinä häntä? Tai: oletko sinä koskaan kaivannut häntä?

NATALIE: Kun olin nuorempi, kyllä.

REBECCA: Kuinka ihminen voi kaivata jotain, jota hän ei ole koskaan tavannut? Siten että tämä 'jokin' on osa ihmistä. Puolet geeneistäsi on isältäsi. Ymmärrätkö nyt, miksi haluan kuolla?

NATALIE: En kaipaa isääni enää, koska olen hyväksynyt hänen kuolemansa.

REBECCA: Olen hyväksynyt oman kuolemani, mutta haluan silti kuolla. Eikö se tee itsemurhasta paradoksin?

NATALIE: Pikemminkin umpikujan.


REBECCA: Rakastan häntä.

NATALIE: Mutta sinä et rakasta itseäsi.

REBECCA: Mitä sitten?


NATALIE: Haluatko tietää, mitä minä ajattelen?

REBECCA: Olen kyllästynyt elämään valheessa, joten anna tulla. Puukota minua.

NATALIE: Sinun pitäisi jättää hänet.

REBECCA: Mitä? Luulin, että sinä halusit pitää meidät yhdessä.

NATALIE: Halusin. Nyt haluan pitää sinut ehjänä.

REBECCA: Joten ehdotat, että eroan poikaystävästäni pysyäkseni ehjänä? Kuulostaa ristiriitaiselta.

NATALIE: Muistaakseni minä en ollut se, joka huusi tuntevansa itsensä kokonaiseksi ilman parempaa puoliskoa.

REBECCA: Touché.


NATALIE: Becca?

REBECCA: Minä jätän hänet. Tänä iltana.

NATALIE: Haluatko —

REBECCA: Kyllä. Minulla ei ole muutakaan paikkaa minne mennä. Tietenkin se olisi väliaikaista, olisin täällä vain sen aikaa että saan oman asunnon. Voin nukkua lattialla. Tai —

NATALIE: Rauhoitu. Minun kotini on sinun kotisi.


REBECCA: Minun sydämeni on kuollut. Tästä eteenpäin. Tästä eteenpäin en päästä enää ketään lähelleni. En välitä elämästäni, mutta jatkan elämistä, toistaiseksi. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, ettenkö yhä tuntisi kaipuuta kuolemaa kohtaan — se vain tarkoittaa, etten ole luopunut kaikesta toivosta.

NATALIE: Katso —

REBECCA: Rakkaus on kuin hautajaiset. Minä ymmärrän sen nyt.

NATALIE: Becca, katso —

REBECCA: Minä haluan tuhkauksen.

NATALIE: REBECCA BURNS, SULJE SUUSI JA KUUNTELE MITÄ MINULLA ON SANOTTAVANA!


NATALIE: Kiitos. Halusin sanoa, että olemme saaneet vieraan.

REBECCA: En näe ketään.

NATALIE: Katso alas. Ikkunasta. Jos et halua —

REBECCA: Miten hän tiesi, että olen täällä? Miten hän tiesi, missä sinä asut?

NATALIE: Voit kysyä sitä häneltä. Tai sitten minä voin mennä alas ja käskeä häntä lähtemään pois. Sinun päätöksesi.


REBECCA: Tartu käteeni. Me menemme yhdessä alas. Kuin ankkuri.

NATALIE: Kuin ankkuri. Mutta minä aion repiä sinut takaisin pintaan.

REBECCA: Jos sinun on pakko.

[skylar]

Mielenkiintoista. En ole lukenut aikaisemmin tälläisistä hahmoista. Pidin paljon alusta. Tunnistin siinä jotain sellaista, mitä olen itse ajoittain kirjoittanut, ehkä hieman toisella tavalla. Ajatusvirtaa, jossa on tavallaan kaksi puolta. Kuin piru ja enkeli olkapäillä. Rebecca oli mielenkiintoinen hahmo ja pidin siitä, että et paljastanut mitään ylimääräistä. Sai haaveilla mitä mieli. Minulle tuli mielikuva psykiatrista ja potilaasta. Vähän kuin Brando ja Depp Don Juan DeMarcossa.

Olen kyllästynyt elämään valheessa, joten anna tulla. Puukota minua.

Nauroin hieman. Kirjoitit nämä hahmot hyvin. En nähnyt heitä kliseisinä naisina, mikä oli positiivinen yllätys, vaikka aihe olikin jossain mielessä kai sydänsurut. Mutta annoit lukijalle sen verran tilaa hengittää, ettei sitä ollut pakko pitää ainoana aineena sisällysluettelossa. Jostain repliikeistä kumpusi upeita kaikuja. Minua jäi kiinnostamaan, noudattivatko aiemmat tekstisi samaa tyylitelmää kuin lopputulos vai olivatko ne jotain muuta. Toivottavasti pidit lyriikoita kuuntelemisen arvoisina.

[Funtion]

skylar, aiemmat tekstini olivat iiiiiihan erilaisia kuin tämä! Oltiin originaaleissa joo, mut hahmot eivät olleet mitään tämän kaltaista ja teksteissä oli muutakin kuin dialogia. Eihän tääkään orjallisesti lyriikoita noudata (koska noi lyriikat oli tosi vaikeet, sellaset, hmm, runolliset! Pidin siitä miten paljon tilaa ne jätti omille tulkinnoille ja toi biisi soi yhä mun päässäni kaiken renkuttamisen jälkeen :D) mutta ne aiemmat eivät liipanneet lähellekään.

Psykiatri ja potilas on mielenkiintoinen tulkinta! : ) Hyvä että hengittämistila kelpasi, imo kaikkea ei pidäkään selittää. Ihan mieletön kiitos siitä, että luit tän ja kommentoit! Niin, ja kiitos myös noista lyriikoista. ♥

[Hömöpöllö]

Tere, kommenttikampanja opasti minut tänne.

Ensivilkaisulla ihmettelin millaista tämä teksti on, sillä se on pelkkää vuoropuhelua, sellaiseen en ole ennen törmännyt. Mutta hieman luettuani minusta tuntui että pelkkä puhe sopi tähän oikein mainiosti. Teksti oli niin... hmm... miten sen selittäisi. Iskevä ja ajatuksia herättävä. Minusta tekstin toimivuus olisi muuttunut melko radikaalisti jos siinä olisi kuvailtu hahmoja, ympäristöä ja muisteltu miten tilanteeseen oli päädytty, se olisi vienyt huomion pois pääpointista: hahmojen ajatuksista.

Vaikka kuvailemattomuuden ehdoton plussa oli tärkeimpään keskittyminen, sen toinen hyvä puoli oli vapaus oman mielikuvan luomiseen tilanteesta. Ainakin itselleni tuli pelkkien puheenvuorojen perusteella selkeä kuva hahmoista, paikasta ja tapahtumista(tosin ne jo selvisivätkin lopussa).  Voin jotenkin kuvitella kuinka Rebecca on marssinut ystävänsä luo, tössähtänyt sohvalle ja alkanut avautua, Natalien hörppimässä teetä kuunnellen ystävänsä huolia  ( anteeksi jos sinulla oli tapahtumista aivan erilainen käsitys)

Rebecca tässä sai enemmän suunvuoroa ja no, hänellähän niitä ongelmia olikin. Hänen puheensa olivat niin syvällisiä että niitä piti pysähtyä miettimään itsekkin  (siksi kommentin suunnitteluun meni hetki) Natalie taas oli ennemminkin nyökyttelijä tai ajatusten edistäjä, sillä hän välillä kyseli saaden Rebecan selventämään mietteitään.

Lopputiivistys: hyvä ja erilainen teksti joka herätti ajatuksia, tykkäsin kovasti. 

[Funtion]

Hömöpöllö, ei tarvetta pahoitteluille! Jokainen lukija tekee omat tulkintansa tekstistä eikä kirjoittajan näkemys -- tulkinta -- ole missään nimessä sen oikeampi, sillä julkaistuaan tekstin kirjoittaja ei enää omista tekstiään vaan teksti omistaa itse itsensä (huom. tällä kuitenkaan ei voida oikeuttaa plagiointia). Siksipä en kommentoi mitenkään tuohon sun tulkintaas, vaan kiitän vain siitä että jaoit sen kanssani! Kiitos myös kommentistasi yleisesti, sain siitä paljon iloa ja uutta perspektiiviä.